Vuoden 1992 kesä oli sateinen Saariselällä. Keväällä onnistuin vaelluskumppanini Antin kanssa tekemään hyvässä säässä kierroksen Marivaarasta käsin, mutta sitten oli kovin märkää. Tyttäreni ja vävyni saivat elokuulla omalle vaellukselleen hyvän viikon. Silloisesta poutajaksosta huolimatta vedet olivat korkealla ja kyseisellä viikolla kaksi naista löydettiin hukkuneina Porttikoskella.

Itse ajattelin, ettei nyt sentään loputtomiin sada ja lähdin pian sen jälkeen yksinvaellukselle. Ajelin illansuussa Raja-Jooseppiin ja Luton varteen riippusillan kupeeseen. Tarkoitukseni oli yöpyä lähettyvillä olevassa puulaavussa jos siitä löytyisi tilaa.

Pysäköidessäni auton vettä tuli taivaalta niin rankasti, ettei tullut mieleenkään kulkea lyhyttä matkaa laavulle, vaan kiireesti pujahdin pakettiautoni tavaratilaan ja jäin kuuntelemaan pisaroiden ropinaa auton kattoon. Sade ei laantunut yhtään ja niin levittelin makuupussini auton lattialle.

Aamulla satoi edelleen, mutta kaatosade oli loppunut ja vettä tuli hiljaisemmalla vauhdilla. Katsellessani autossa varusteitani, mieleeni juolahti mukanani ollut sateenvarjo. Sitä en suinkaan vaellukselle ollut aikonut ottaa, mutta sade pani miettimään. Kokeilin sen vartta työntää rinkan kehikon ja pussiosan väliin. Sainkin kelvollisen "räystään" etupuolelle ja suojasi se tietysti rinkan yläosaa muutenkin. Kun ei tuullut, niin se suojasi sateelta melko hyvin.

syksy-92-1

 

Vaikka sää ei kovin mieltäylentävä ollut, niin lähdin kulkemaan Kiertämäojan varren tuntumassa kulkevaa polkua. Sade ei tauonnut hetkeksikään. Hetken istuskelin alemman Kiertämäjärven puulaavulla ja sitten jatkoin ylemmän järven kämpälle. Se oli tyhjillään ja valmistelin siellä aterian. Jatkoin matkaa vähäisen sateen siivittämänä. Harrilammen huoltotuvan kohdalla poikkesin hetkeksi istumaan puuvajassa. Kun muutamaksi minuutiksi sade taukosi, otin kuvan lammen rannalta länsisuuntaan.

 

syksy-92-2

Lähtiessäni jatkamaan pisarointi jatkui ja se kiihtyi kovemmaksi sateeksi, kun nousin Helttamorostojen välistä Anterin laakson reunalle. Vedenjakajalla on muutama lampi, jotka olivat ääriään myöten täynnä ja niiden pinta kupli, kun raskaat vesipisarat siihen iskeytyivät.

Kun saavuin entisen rajavartioaseman kohdalle, pysähdyin ampumaradan taulukopille. Sen suojiin menin sadetta pitämään ja siellä lopulta yövyinkin. Sade ei tauonnut. Taivalsin aamulla Anterinmukkaan. Kaarreojan suupuolella oli niin paljon vettä, että suosiolla otin saappaat pois ja kahlasin. Ateriatauon jälkeen kuljin vielä Hammaskuruun oikaisten Keinopään yli. Märkä oli sekin etappi.

Hammaskurun kämppä oli tyhjillään ja siellä ihmettelin aamuun saakka, miten sitkeästi vettä voi taivaalta riittää. Sade oli aamulla kuitenkin hieman vähäisempää, joten lähdin edelleen jatkamaan kohti Siulaa. Poutajaksoja ei sillekään taipaleelle tullut. Siulalla oli pariskunta, jotka sanoivat lähtevänsä vilkaisemaan Naalipään häntää. Itse oleilin Siulalla seuraavan yön. Paljon ei huvittanut sateessa ympäristöä tarkastella.

Aamullakaan tilanne ei ollut muuttunut, mutta heitin rinkan harteille ja kuljin Tahvon tuvalle. Vongoivanjoen suupuolella oli vettä ymmärrettävästi runsaanpuoleisesti. Tahvollakin sain olla yksikseni ja seinien sisällä.

Alun perin oli tarkoitukseni liikuskella Vongoivan alueella ja käytellä kameraa. Olosuhteet eivät olleet sitä ajatusta tukemassa. Itseasiassa koko vaelluksella otin kolme kuvaa, joista kaksi on edellä. Tahvolla syntyi päätös palata. Seuraavana aamuna oikaisin Povivaaran eteläpuolelta Vongoivanjoen varteen ja taivalsin Anterinmukkaan. Siellä taas yövyin ja aamulla jatkoin kohti riippusiltaa.

Poikkesin Ylemmän Kiertämän kämpällä aterioimassa. Siellä oleskeli keski-ikäinen saksalaispariskunta, jotka kyselivät alueen eläimistöstä ja suurpedoista. Kerroin mitä tiesin ja sitten jatkoin matkaa. Edelleen satoi ja lopputaipaleella se vain kiihtyi. Eräässä kohdin männikkökankaalla oli pieni puolentoista metrin korkuinen töyräs polun kohdalla. Vesi oli liuottanut maan töyräältä ja levittänyt sen keltaiseksi liejukentäksi muutaman kymmenen metrin matkalle. En aiemmin ollut moista nähnyt.

Huokaisin kyllä helpotuksesta kun autolleni pääsin. Paljon ei "käteen" kierroksesta jäänyt.

 

Olin jo koulupoikaiässä kavereitteni kanssa retkeillyt talvisin asuinpaikkakunnallamme yöpyen joskus hyvinkin vaativissa olosuhteissa ja oppinut "aiheesta" yhtä ja toista kantapään kautta. En kuitenkaan ollut retkeillyt pohjoisen lumilla, vaikka muuten oli vaelluksia kertynyt vuoden 1992 talveen mennessä melkoinen määrä. Vaimoani olin houkutellut talvivaellukselle jonkinaikaa, mutta vaikka hänelläkin oli jo neljännesvuosisadan vaelluskokemus takanaan, niin talviaika vähän askarrutti.

Maaliskuun loppupuolella 1992 kuitenkin päätettiin uskaltautua. Olin miettinyt miten varusteet kuljettaisin mukana ja päätellyt, etten rinkkaa halua hiihtäessä kantaa. Varusmiesaikaiset kokemukseni ahkiotyyppisistä perässä kiskottavista, eivät houkutelleet.

Päättelin, että tavalliset sukset saattaisivat kantaa raskaankin kuorman ja niin rakentelin käytöstä poistettujen hiihtosuksien päälle varusteille kehikon. Varasuksista ja sauvoista syntyi alusta, jonka päälle varusteet kasattiin. Pienemmät mukaan otettavat tavarat pantiin tukevaan pahvilaatikkoon ja se myös "rekeen". Runko ei painanut kuin 4,5 kg. Suksien etupuolelle ruuvasin kiinni vanhat siteet, joihin kiinnitin vetoköydet. Ymmärsin, että laskuissa tarvitsen jäykempiä "aisoja" pitääkseni reen takanani, niin päädyin melko jäykkiin "sähkömiehen putkiin", joiden läpi vetoköydet pujotin. Enpähän ennättänyt etukäteen luomustani kokeilla, vaan lähdimme matkaan. Koemielessä lastasin rekeen kaikenlaista tarpeellista ja tarpeetonta tavaraa niin, että se painoi kuutisenkymmentä kiloa.

Keskiviikkoiltana 25 päivänä maaliskuuta alkoi jo hämärtää, kun saavuimme Kiilopään pitkäaikaisparkkiin. Päätimme kuitenkin kokeilla miten reki luistaa ja luistihan se. Lähdimmekin koettamaan pääsisimmekö Rautulammen kämpälle saakka ennen kuin pimenee liikaa.

Minä vedin rekeä pitkin Luulammen suuntaan nousevaa latua ja Leena seuraili koiramme kanssa perässä. Oli pilvistä mutta poutaa. Vahvan pilvikatteen vuoksi oli myös jokseenkin hämärää. Keli oli kohtuullinen. Reki luisti ja suksetkin pitivät. Itäpuolen laskussa muoviaisat osoittautuivat heti liian notkeiksi. Ne taipuivat niin, että rekeä piti sauvoilla pidätellä ja melko hitaasti päästiin alaspäin. Kun lasku loiveni uskalsin vähän laskeakin. Taivaskin oli selkiintynyt ja revontulien liehuessa taivaalla laskin loivassa myötäleessä, mutta kun latu kääntyi loivasti vasemmalle, niin kelkka lähtikin huomaamattani kulkemaan suoraan. Kohdalle sattui tunturikoivu, jonka vasemmalta puolelta latu kulki ja reki pyrki ohi oikealta. Aisat napsahtivat poikki.

Tästä eteenpäin oli etupäässä loivaa vastamaata, joten ei haaveri paljoa haitannut. Pimeys alkoi olla haitta ja tuuli oli paikoin kasannut lunta reitille niin, että kantavaa kohtaa oli vaikea havaita.

Rautulammen taukotupa silti tavoitettiin. Siellä oli yksi yöpyjä makuupussissaan. Mekin levittelimme pussimme lavereille ja siirryimme unten maille.

Torstaiaamu valkeni kirpeänä pakkasaamuna. Aamiaisen jälkeen aurinkoisessa säässä suksiteltiin kohti Lankojärveä. Alavoittoisella reitillä ei pitkään mennyt, vaikka pienten nyppylöiden jyrkemmillä kohdilla oli reen kanssa vähän ongelmia ilman aisojen tukea.

Lankojärven kämpällä majaili nuorehko porukka, joka pian keräili varusteensa ja lähti Rautulammen suuntaan. Ruuanlaitosta selvittyämme jätimme varusteemme kämpälle ja hiihtelimme Porttikoskelle. Sinne saapui vaellusryhmä Suomun ruoktulta, joten me hiihtelimme takaisin ja päätimme jäädä Lankojärvelle yöksi. Alueella oli paljon käytettyjä latu-uria. Hiihtelin aikani kuluksi niitä pitkin Suomua yläjuoksun suuntaan ja käväisin Meänteisen asuinsaarta vilkaisemassa.

Perjantaipäivä oli aluksi pilvinen, mutta selkeni pian. Edellisenä iltana olin käynyt "aisametsässä" vilkaisemassa. Kaadoin sen tarkastelun perusteella pari solakkaa nuorta mäntyä aisoiksi. Ne toimivat hyvin, jos kohta herättivät huomiota ja kummastusta muissa kulkijoissa myöhemmin. Kauhean näköisiähän ne olivat.

Alakuvassa olemme rekeä lastaamassa.

 

talvi-92-1

talvi-92-9

 

Koirallamme ei ollut varustemurheita ja se katseli rauhassa Lankojärven suvannon suuntaan kun me puuhailimme reen parissa.

 

talvi-92-5

 

Kun tulimme Porttikosken kämpälle, se oli tyhjentynyt. Me asetuimme taloksi ja ryhdyimme ruuan valmistuspuuhiin. Sulatellessamme ateriaa, hiihteli kämpälle tuttu orimattilalainen kilpakumppanini Erkki. Hän oli vain edestakaisella hiihtolenkillä Kiilopäältä käsin vyölaukkuvarustuksella ja palasi melkein samantien takaisin.

Mekin lähdimme hiihtelemään varusteitta ja ulotimme lenkkimme Sotavaarajoen vartta myöten aina Maantiekurun suun tasolle. Vastaamme tuli kolmihenkinen perhe, joka yöpyi kanssamme Porttikoskella. Sauna pantiin kuumaksi ja sitten oikaistiin laverille.

 

talvi-92-2

Lauantaiaamulla oli pikkupakkasta ja kelkka luisti eteenpäin mukavasti. Sotavaarajoen vartta myöten kulku eteni myös hyvin, mutta sitten erehdyin nousemaan eräälle terassille, jossa rinne jyrkkeni ja jouduin vaivaloisesti laskeutumaan alas. Loppupuoli vedenjakajalle oli helpompaa.

Luiron laakson kankailla lumi oli pehmeää, mutta eteneminen aika helppoa. Auki olevia puroja vain piti vähän väistellä. Pian tulimme Luirojärven pohjoispäähän. Aluksi räpyttelin silmiäni hämmennyksissäni, sillä en ollut tuntea paikkaa. Alkuun ajattelin että mikä ihmeen rämeaukea tämä oikein on, ennen kuin yksityiskohdat tallentuivat tuntosarviin.

Kun Rajankämpässä näytti olevan pari rinkkaa, niin hiihtelimme tuliterään keskimmäiseen kämppään, jonka hirret hohtivat uutuuttaan. Sielläkin oli pari vaeltajaa, mutta tilaa ruhtinaallisesti. Kävimme vielä uudessa saunassa löylyttelemässä.

Sunnuntaiaamu oli pilvinen. Varusteet lastattiin rekeen kämpän kulmalla.

 

talvi-92-3

 

Hiihdimme Luirojoen tammen yläpuolitse järvenlahden yli ja lähdimme kipuamaan vaaran rinnettä länteen. Vasta siellä ratkaisimme jatkon. Heitimme vähän arpaa Palovangan varren ja Tuiskukurun välillä ja valitsimme Tuiskun. Kulku sinne oli helppo, mutta vastasatanut uusi lumi kätki valkoisuuteensa pilvisäässä vähäisetkin varjot eikä maaston pieniä epätasaisuuksia ollut helppo huomata.

Tuiskukurulla kävi melkoinen vilske. Porukoita tuli ja meni koko päivän, mutta me saimme pitää avointa puolta hallussamme koko ajan. Kävimme hiihtelemässä lähiympäristössä. Lunta oli Tuiskulla melkoisesti, kuten puuvajan katteesta voi huomata.

 

talvi-92-11

 

Sää oli ollut Tuiskukurussa pilvinen ja hämärä ja se jatkui maanantaiaamulla. Kurun länsirinteelle ei ollut juuri näkyvyyttä. Yöllä oli tullut muutama hiutale uutta lunta.

 

talvi-92-4

 

En ollut kovin innostunut kiskomaan edelleen raskaassa lastissa ollutta rekeäni länsirinteen jyrkissä nousuissa ja päätin kiertää aluksi matalamman selänteen kautta etelänpuolelta Harrikankaan yli. Muuten ajatus oli hyvä, mutta ajauduin jyrkkärinteiseen syvään kuruun, josta pois päästäkseni oli otettava sukset jalasta ja kahlaten vedettävä reki kurun reunalle. Sitten oli jo helpompaa.

Vintilätunturi kierrettiin ja sitten laskeuduttiin alas Suomun laaksoon. Jokivarressa oli oikein silta. Sen jälkeen ajattelin hiihdellä jokivartta vanhalle ruoktulle, olettaen että se on tasaisempaa. Niinhän se olikin, mutta myös pehmeämpää ja eteneminen hitaampaa. Vanha ruoktu tuli kuitenkin vastaan ja kohta uuden kämpänkin seinät.

Kun olimme aterioineet, alkoi sataa oikein sakeasti lunta. Kun se lakkasi, lähdin hiihtelemään kovapohjaista latua pitkin itäsuuntaan. Runsaan kilometrin päässä laskiessani loivaa myötälettä, näin ketun hipsuttelevan harvassa männikössä vasemmalta puolelta minua havaitsematta. Se pysähtyi nuuskimaan ladulla selkä minuun päin ja kuuli tuloni, ollessani vain muutaman metrin päässä. Kyllähän lumi pölisi kun se ryntäsi pakoon Suomujoen suuntaan ja minä perässä. Lähettyvillä on joen suuntaan terassin jyrkänne ja repolainen kiireissään pyöri voltteja rinnettä alas. Minä sentään jäin reunalle katselemaan.

Tiistaiaamulla 31.3 varhain nousimme ja aamiaisen jälkeen lähdimme kohti Kiilopäätä tuulen puhaltaessa navakasti itä-kaakosta. Yön aikana tuuli oli kasannut lunta reitille ja eteneminen oli hitaanpuoleista. Kun pääsimme tunturipaljakkaan, niin myrsky iski kimppuumme oikein todella. Näkyvyyttä ei ollut nimeksikään. Päästyämme "turistiviitoitukselle", seuraavaa pylvästä ei näkynyt. Onneksi pakkasta ei ollut montaakaan astetta ja tuuli Kiilopään länsirinteellä kävi paremmin takaviistosta oikealta.

Ensimmäinen Saariselän talvivaelluksemme saimme suuremmitta ongelmitta päätökseen ja rekikin kesti aisoja lukuunottamatta.

 

 

 

Kesäkuulla ajelin perheeni kanssa autolla Kiilopään eräkeskukseen, jonka parkkipaikalle auto jätettiin. Heitimme rinkat selkään ja ylitimme Kiilopään pohjoisselänteen ja tulimme Luulammille. Eteläisimmän lammen länsitörmällä oli taukotupa. Nykyään se palvelee Karapuljussa.

 

80-4

 

Perheenemäntä joutui heti perunateatteriin

 

8-2

 

Ateria valmisteltiin lammen rannan tulipaikalla

 

80-1

 

Seuraavaksi siirryttiin Taajostuvalle. Reittimme kulki Luuvaaran eteläpuolelta ja poroaidan tuntumassa ylitimme Kulasjoen latvan. Taajostuvalla ensitöiksi lämmitettiin sauna.

 

80-5

 

Ilma oli aurinkoinen ja lämmin. Saunan edustalla oli mukava pulahtaa Kulaksen vesiin.

 

80-6

 

Pikkusiskokin uskaltautui uimasilleen, vaikka aluksi hieman hytisytti.

 

8-7

 

Saunomisen jälkeen jatkoimme vielä vähän matkaa Kulasjoen vartta alavirtaan ja panimme sitten leirin pystyyn sen lähettyville.

 

80-8

 

Seuraavana aamuna lämmin sää vallitsi edelleen. Jatkaessamme, kiersimme Taajosnokan koillisliepeen ja pysähdyimme Kaivoslaksolla. Kun sää oli lämmin ja vedet ajankohtaan nähden kovin lämpimät, niin eipä muuta kun uudelleen uimasille.

 

80-10

 

80-9

 

Kun oli riittävästi virkistäydytty, niin lähdimme kulkemaan Kutturapäiltä kaivoslaksoon laskevan puron vartta ja sen haarautuessa seurasimme kaakkoon suuntaavaa uomaa. Nousimme ylös selänteelle. Siellä oli matalia lampia, joiden vesi oli hyvin lämmintä. Vettä oli riittävästi uimakylpyyn ja taas virkistäydyttiin vedessä. Kuljimme kaakkoon ja tavoitimme Rautuojaan laskevan puron latvan. Sen vartta laskeuduimme Rautuojalle ja sitten Lankojärvelle. Oli selvä ukkossää ja ennen Lankojärven kämppää niskaan tipahteli muutama raskas sadepisara, mutta se jäi uhkailun asteelle. Kämppä oli tyhjillään.

 

80-12

 

Helteinen sää pani meidät vielä kolmannen kerran uimamatkalle. Nyt kokeiltiin Lankojärven rantaa kämpän edustaa. Lankojärvellä vietettiin seuraava yö.

 

1980-9

1980-2

 

Aamulla lähdimme nousemaan Suomujokea yläjuoksun suuntaan. Palovangan suupuolen kohdalla Suomun kahlaamossa oli vähän vettä. Nuorimman saappaan varret ehkä eivät aivan olisi riittäneet, joten ylitys ratkaistiin näin.

 

80-13

 

Palovangan suuputouksilla viivähdettiin pitkä tovi.

 

vuosi-80-5

vuosi-80-10

 

Tästä etenimme vain runsaan kilometrin verran Padagovalle, johon panimme seuraavan leirin pystyyn. Silloinkin siinä oli hyvä tulipaikka, jossa saattoi päivän pääaterian valmistella. Kämpästä oli jäljellä vain muisto.

 

1980-3

1980-6

 

Seuraavana päivänä kulkumme suuntautui Palovangan varsia latvoille saakka ja edelleen Luirojärvelle. Sää suosi meitä edelleen ja järven rannasta löytynyttä kopukkaa oli mukava kokeilla.

 

1980-17

 

Äitiäkin saattoi hieman kyyditä

 

1980-7

 

Ja muuten ottaa lautalla rennosti

 

1980-19

 

Osapuilleen nykyisen saunan pitkospuitten päässä, siitä hieman länteen päin sijaitsi lautarakenteinen sauna. Hyvät löylyt siinäkin saatiin. Seuraavana vuotena saatiin havaita sen palaneen.

 

1980-10

 

Tämä otos on nykyisen saunan suunnasta

 

1980-12

 

Asettauduimme Kuuselan kämpän pihamaalle ja vietimme peräti yönkin sen suojissa.

 

1980-5

 

Näkymä kämpän sisältä.

 

1980-11

 

Luirojärveltä jatkoimme Tuiskukuruun.

 

vuosi-80-9

 

Tuiskulla vanheni jälleen yksi yönseutu. Siellä oikeastaan ensi kerran alkoivat sääsket meitä ahdistella. Kun jatkoimme matkaa kohti länttä ja nousimme alkuun Pikkutuntureille. Ylhäällä oli kuuma ja hyttysiä sai huiskia olan takaa, kun yritti paitaa riisumalla saada vähän viilennystä.

 

vuosi-80-12

 

Laskeuduimme alkuun Harrihaaraan koillisesta laskevaa purouomaa. Siellä vähän taukoiltiin.

 

1980-21

 

Samasta paikasta aukeaa näkymä Solustamanselän suuntaan.

 

vuosi-80-7

 

Käännyimme kohta Vintilänojan latvoille ja laskeuduimme Salonlammelle. Oli juhannusaatto.

 

vuosi-80-1

 

Juhannustulilla koetettiin olla, mutta pitkään ei niillä viitsitty istuskella, sillä sääsket olivat yltyneet oikein ärhäkkäiksi. Melko pian niitä oli paettava teltan suojiin. Seuraavana päivänä tilanne hyttysten suhteen oli helpompi Suomun ruoktulla, jonne saapastelimme aamupäivällä. Purkin litistin oli suuressa suosiossa nuorempien perheenjäsentemme keskuudessa.

 

vuosi-80-3

 

Perheenäiti pääsi jälleen perunateatteriin.

 

vuosi-80-2

 

Rannassa riitti muille muuta tarkasteltavaa.

 

vuosi-80-11

 

Suomun ruoktun tuntumassa vietettiin vielä yksi yö ja sitten vaellettiin edelleen aurinkoisen poutasään saattamana Kiilopäälle. Jälleen voitiin todeta yhden onnistuneen eräretken olevan takana.

Jälleen kesäkuun alussa ajelin Saariselälle. Tällä kerralla pääsin vaelluskaverini Akin auton kyydillä. Matkassa olivat myös vaimomme Marja-Leena ja Aila. Ajelimme mukavassa säässä pohjoisen puolen metsäautoteitä kohti Ahvenjärveä. Luppokurun lammen jälkeen tie tuli niin huonokuntoiseksi, että jätimme auton siihen, otimme rinkat selkään ja lähdimme kohti Ahvenjärveä, jossa vielä silloin oli kämppä.

Aivan alussa havaitsin maassa parisenttisen granaatin, jonka poimin matkaani. Se oli hyvälaatuinen ja kauniin värinen. Aikanaan koetin sitä hioa. Minulla ei ollut mitään tietämystä tästä käsittelystä silloin, mutta koetin kirjallisuudesta sitä etsiä ja tulin siihen erheelliseen käsitykseen, että hiomakiven kierrosnopeuden täytyy olla kovin suuren. Vaimoni tehosekoittimesta löytyi peräti 12000 kierrosta ja hänen happamana seuratessa vierestä, kiinnittelin hankkimani hiomakiven suurella vaivalla laitteeseen. Luin kyllä vesijäähdytyksestä, mutta arvelin ettei se ole kovinkaan välttämätöntä. Hyvin lyhyessä ajassa poltin kiven pilalle ja siirsin hiomakoneeni tehosekoittimien taivaaseen. Oppia ikä kaikki.

Kivilöydön jälkeen taivalsimme Pajujärven ohi Ahvenjärvelle, jossa yövyimme. Aamulla olimme valmiina jatkamaan. Alakuvassa on aviosiippani Marja-Leena ja vaelluskumppani Aki.

 

403

 

Lähdimme jatkamaan kohti Kolttakenttää. Siellä viivähdettiin hetki.

 

406

 

Jatkoimme tästä Snellmanille. Vesi Suomussa oli melko ylhäällä. Olin varannut mukaani kopukan rakennusta varten vähän tarvikkeita, koska oli tarkoituksena päästä Suomun yli. Snellmanin kämpän alapuolisen suvannon pohjukkaan oli ajautunut jokunen kopukkaa varten kelvollinen puu ja seuraavan päivän aamuna ryhdyin rakennuspuuhiin.

Olimme Kolttakenttään tullessamme havainneet Suomun etelärannalla, kohdassa jossa joki kapenee, kuiville nostetun lautan. Suunnittelimme, että kunhan minä pääsisin keinottelemaan kopukalla ensin joen yli, niin muut matkaisivat Snellmanilta lähtevää harjua länteen ja minä taas kulkisin Suomun vartta, hakisin lautan ja auttaisin muut yli niemen kärjestä.

Kun lautta alkoi näyttää siltä, että sitä saattaisi kokeilla, otin rinkkani selkään, pitkän seipään käteeni ja ajattelin että testaan ensin rantavedessä sen kantavuutta. Annoin Akille kaitafilmikamerani ja selitin miten sillä kuvataan. Sovittiin, että hän sitten kuvaa ylityksen jos lautta kantaa minut ja rinkan.

Astuessani kopukalla, huomasin heti että se tarvitsee alle lisää puutavaraa. Se painui painoni alla kantaen kyllä minut juuri ja juuri, mutta oli kaiken lisäksi kiikkerä. Vettä oli kuitenkin suvannossa poikkeuksellisen paljon ja virta voimakas. Niinpä virran pyörre sieppasi minut ja lauttani rannasta niin, etten ehtinyt tehdä mitään muuta kuin koettaa säilyttää tasapainoa.

Keskemmällä jokea tulin varanneeksi virtaan poikittain olevalla kopukalla vähän liikaa alavirran puolen jalalle. Kopukka alkoi kääntymään pystyyn. Painuin heti ylös nousseen reunan päälle ja mielessä välähtivät ajatukset, että yritänkö heti irrottaa rinkkaani selästäni vai saanko sen pois veden alla.

"Ikuisuuden" kuluttua kopukka oikeni. Saatoin nousta jälleen pystyyn. Onneksi virta kuljetti minua enemmän vastarannan suuntaan. Sauvoimeni oli edelleen käsissäni, mutta en aluksi yltänyt sillä pohjaan. Ranta silti läheni ja sitten sain sauvoimella tönäistyä itseni rantaan. Olihan tiukka paikka.

Kun aikanaan filmiä katseltiin, niin havaittiin Akin käännelleen tarkennusrengasta Zoomin  sijasta ja jälki oli sitten sen mukaista.

Jatko meni suunnitelmien mukaisesti. Minä kuljin etelänrantaa yläjuoksun suuntaan ja muut harjumaista muodostelmaa Suomun  kapeikkoon. Löysin lautankin, jonka aiemmin olimme nähneet. Sen runko oli neliömäinen, solakoista männynrungoista kyhätty ja kulmissa oli isohkot styroksikuutiot.

Se oli kevyt ja vaivattomasti nostin sen veteen ja sauvoin sen niemen kärjessä odottavien luo. Vein ensin Akin kanssa rinkat vastarannalle ja sitten tulimme kaikki yhtä aikaa varusteitta yli. Kantavuus oli suuri.

 

412

 

Lautan jätimme sinne, mistä olin sen ottanutkin ja jatkoimme matkaa etelään kohti Kuotmuttijärveä. Järven itäpäässä pidimme tankkaustaukoa.

 

404

 

Ylitimme tästä Kuotmuttiojan ja nousimme runsaan kilometrin päässä ylempänä olevalle Ahmajärvelle. Karttaan oli merkitty Aitavaaran suunnasta järveen laskeva puro. Nykykarttakin kertoo samaa, mutta se ei pidä paikkaansa. Sitä puroa tällä vaelluksella vähän etsiskelin ja sen puuttumista hämmästelin, mutta toki olin jo aiemmin uusissakin kartoissa huomannut pieniä virheitä.

Oletetun puron suuntaan liikuimme. Linjalla on välillä liikkuvaakin vettä pienten lampien välillä. Nousimme Aitavaaran kohdalla Sarviojan laakson reunalle. Laskeuduimme sitten  Sarviojan varteen ja kuljimme Sarviojan kämpälle. Silloin kämppä sijaitsi melkein Sarviojan varressa, muutaman kymmenen metriä nykypaikasta.

Seuraavina päivinä kuljeskelimme lähialueilla. Sää suosi meitä edelleen ja oli hieno ilma, kun ryhdyimme nousemaan Ukselmakurun mutkasta Sollanpään rinnettä. Kuvassa Ruopimapään jyhkeä rinne oikealla.

 

410

 

Ylempänä rinteellä oli materiaalia lumiukkoakin varten.

 

sollanpaa1

 

Sollanpään selänteeltä oli hulppeat näkymät Muorravaarakalle ja idän tuntureille. Kuva on etelään. Taustalla kohoaa Vuomapään laki.

 

418

 

Kuikkapään kyömy ja Hirvaspäät idässä.

 

423

 

Palasimme aikanaan takaisin osapuilleen samaa reittiä kuin olimme tulleetkin. Styroksilautta oli hävinnyt, mutta paikalla oli nyt vähäinen vene, jonka toinen pää oli hajonnut ja vuosi se muutenkin. Kun vauhdikkaasti meloi kapeikon yli Snellmanin niemen puolelle, niin ihminen ja rinkka siirtyivät kerrallaan, veneen ehtimättä täyttyä.

 

408

 

Snellmanilta tulevalla harjullahan on matala kohta joka yleensä on kuivillaan, mutta silloin "ylävesien" aikana siinä oli 50-60 senttiä vettä. Sattui sopivasti niin, ettei tarvinnut riisua kahlaamaan, sillä sillekin kohdalle oli ilmestynyt vene, jota käytimme hyväksi.

 

416

 

Varusteet kuitenkin vain pukattiin veneen avulla vastarannalle kuten yläkuvassa, muuten taiteiltiin veteen kaatuneen kelon yli.

 

426

 

Itse mietin tällä kohden "tukkilaisen" temppua.

 

430

 

Tätä en nykyisin enää pysty valitettavasti toistamaan.

 

428

 

Vaellus onnistui kaikin puolin mukavasti. Paluumatka autolla oli murheellisempi. Soraisella tietyöpätkällä joku hurjasteli vastaamme ja hajotti tuulilasimme.

Olin jo keväällä 1968 onnistunut huuhtomaan kultaa, vietyäni vihille vaimoni Marja-Leenan. Tavoitteena oli saada sitä lisää elokuulla, kun matkasimme retkeilemään vanhoille kultamaille Ivalojoen sivuhaaralle Sotajoelle.

Meillä ei ollut omaa autoa, mutta saimme sellaisen lainaksi. Se oli siniharmaa Hillman Minx, polttoainesäiliö veti 32 litraa ja kulutus reilut 8 litraa satasella. Huoltoasemia piti olla melko tiheään ja olihan niitä.

Ajelimme valtatie kolmosta. Tie oli sorapintainen kaupunkipaikkoja lukuunottamatta. Oulun rikkitehtaalla ei ollut vielä suodattimia ja ohiajaessa itätuuli toi rikkihöyryjä, jotka tuntuivat kurkussa hyvän matkaa. Kemissä tuuli taas päinvastaisesta suunnasta ja selluloosa tunki päälle voimakkaasti.

Rovaniemellä joki ylitettiin vielä rautatiesillan kautta. Keskimääräinen matkavauhti oli melko hidasta nykypäivään verrattuna. Ennen Sodankylää tuntui päivä olevan jo päätöksessään ja pystytimme telttamme sopivalle kohdalle tienvarteen.

Seuraavana päivänä olikin helppo etappi Kutturantien haaraan. Sitä myöten ajelimme Sotajoelle. Uusi kultaryntäys ei ollut vielä alkanut ja alue oli hyvin hiljainen. Kuljimme Sotajoen länsipuolta alajuoksun suuntaan ja sopivaksi katsomallemme männikkökankaalle pantiin leiri pystyyn.

 

1968 2

 

Olimme alueella aivan elokuun alussa. Oli melkoisen kylmää. Öisin kävi mittari nollan alapuolella, joten tulipuita oli syytä pilkkoa.

 

1968 1

 

Vietimme alueella neljä päivää, kuljeskellen ympäriinsä. Merkkejä kaivuusta löytyi tämän tästä. Tuore aviosiippa on tässä tutkimassa "pruuvikuopan" pohjaa.

 

1968 3

 

Käytiin myös ihmettelemässä entisajan kaivajien tukikohtia.

 

1968 5

 

Olihan toki alueella mukava muutenkin liikuskella aivan retkeilymielessä. Näkymä on Sotajoen varteen länsipuolen korkeammilta kankailta. Pieni porotokka on ylittämässä jokea.

 

1968 9

 

Vähän itsekin otimme "koepannullisia" sieltä täältä.

 

1968 7

 

Emme kuitenkaan mitenkään vakavalla mielellä olleet, mutta toki aiheesta kiinnostuneita, kuten jälkeenpäin laatimastani retkiselostuksen kuvituksesta saattaa päätellä.

 

1968 13

 

Saimme oleskella alueella hyvässä säässä. Sieltä lähtiessämme, kohta Kutturan tienhaaran eteläpuolella eräällä tielevikkeellä oli pieni teltta pystytettynä. Se toimi matkamuistomyymälänä. Siihen pysähdyimme. "Myymälänhoitaja" oli vanhemman puoleinen mies, joka kyseli missä olimme olleet ja siitä kertoessamme hän innostui kovasti. Hän kertoi itse olleensa kaivuuhommissa vielä 1950 luvun alkupuolella, mutta silloin kullan maailmanmarkkinahinnan romahdettua, kaivuu kävi kannattamattomaksi.

Hän oli mm kokeillut kaivuuta Tankavaaran tuntumassa ja kehotti meitä poikkeamaan ennen Tankavaaraa kulkevassa kurussa. Siihen aikaan kurun pohjalla virranneen vähäisen puron nimi oli Ruosteoja, mutta nyttemmin se näyttää muuttuneen houkuttelevampaan kuosiin.

Mies vielä harmitteli, että hänen olisi pitänyt "räjäyttää joitakin kalliokynsiä", josta hän arveli voitavan löytää hyvinkin antoisia saaliita. Hän mainitsi myös, että kurussa on runsaasti kaivuun jäljiltä kaikenlaista tarviketta.

Mehän ajelimme kerrotulle alueelle ja käännyimme vanhalle saksalaisten alun perin tekemälle Jorpulinpään pohjoisrinteelle suuntaavalle tielle, mutta siitä kohta käännyimme kerrotun kurun itäpuolen tasaisille kankaille. Sinne pystytimme telttamme ja ryhdyimme tutustumaan alueeseen.

Telttamme lähettyvillä oli runsaasti kaikenlaista sotaromua. Siellä oli isohko rautainen "ahkio", kranaattilaukkuja, purkkeja ja sirpaleita.

Itse kurussa oli nähtävissä selvät kaivuujäljet. Siellä oli rännejä, loppuun kuluneita lapioita, puinen kottikärry yms.

 

1968 10

1968 11

 

Jätekumpareissa oli sateen esille huuhtomia granaatteja, joita olen poimimassa.

 

1968 12

 

Kiusoittelin vaimoani, että jäimme sadekuuron armoille, kun hän halusi liian pitkään olla "jalokivimetsästyksessä".

 

1968 14

 

Olin hankkinut vuosi aiemmin kaitafilmikameran ja alue herätti ajatuksen, että tulen tekemään "elokuvan", kun kunnostetaan joku kohta kaivuu- ja huuhdontakuntoon. Materiaalia sitä varten oli enemmän kuin tarpeeksi.

Tarkoitus oli tehdä näin tuttavapariskunnan kanssa vuoden 1970 keväällä. Kun valmistelut olivat loppusuoralla, luin "hesarista" että liikemiesryhmä oli tehnyt Tankavaarassa valtauksen, tehdäkseen siitä turistihuuhtomon.

Oletin silloin, että valtaus ilman muuta ulottuu ajattelemalleni alueelle ja luovuin ajatuksesta. Näin ei silti ollut ja se vähän harmitti jälkeenpäin. Elokuvanteon sijasta lähdimme vaellukselle Saariselän pohjoispuolelta Ahvenjärveltä.

Tankavaarasta sitten ajelimme etelään. Matkalla sattui erikoinen episodi kun ajelimme huviksemme Kemijärven kautta. Metsäisellä taipaleella oli kauempana tiestä yksinäinen talo. Tienhaarassa pikkupoika heilutti kättään ja pysäytti meidät. Hän kertoi äitinsä pyytäneen sitä ja jotakuta ohikulkijaa auttamaan, kun isä riehuu.

Menin taloon ja "vihin parin uudelleen".

Kotimatka oli pitkä. Matkaselostukseni viimeiselle sivulle piirsin omakuvan.

 

1968 15

 

Kesäkuun alussa ajoin autoni Marivaaran länsirinteelle vaellus- ja työkaverini Antin kanssa. Tarkoituksemme oli alkuun lähteä kulkemaan Sodankylän ja Savukosken kunnanrajaa kohti Jaurua. Ylitimme Marivaaran ja sen itäpuolen juurta seurailevan Karvitsiojan. Sitten suuntasimme itään ja tavoitimme rajan Sankavaarassa. Heti alussa satuimme pelästyttämään maassa olleen kotkan siivilleen ja sillä kohdalla näimme kahdet karhun jäljet, jotka kuitenkin saman kokoisina taisivat olla saman yksilön jättämät. Emme havainneet karhua emmekä syytä, miksi kotka oli paikalla saapastelemassa. Ehkä siinä oli jossain haaska, jota emme havainneet. Mesikämmenen jälki oli melkoinen, kuten alla olevasta kuvasta saattaa päätellä.

 

Marivaara 92 1

 

Rajaa pitkin oli muuten hyvä kulkea, mutta muutamassa kohden jouduimme aapojen kohdilla vähän kiertämään ja rajan uudelleen löytäminen vaati hieman "haarukointia", sillä puustoa oli sille kasvanut. Auhtijoenselälle silti hyvin päästiin ja poroaidan alta ryömittiin sekä laskeuduttiin edelleen rajaa pitkin Jaurun varteen. Sillä kohdalla Jauru on melko syvä  ja siinä on hieno hiekkapohja. Päätimme siepata housut pois ja kahlata yli.

Vesi virtaa sillä kohden sileäpintaisena eikä virran voima selvästi näy. Antti tormasi veteen ensimmäisenä ja varomattomasti. Virta otti hänestä otteen ja hän oli tuiskahtaa sen mukaan. Lippalakki putosi veteen ja lähti purjehtimaan kohti Venäjää. Se ei ollut niinkään vaarallista, mutta hänen silmälasinsa olivat pudota myös. Ne jäivät juuri ja juuri roikkumaan sangasta toisen korvanlehden varaan. Näin onneksi, sillä ilman lasejaan Antti olisi kyllä ollut todella hankaluuksissa epätasaisessa maastossa. Myöhemmin havaitsin lasien taakse ilmestyneen "turvalangan". Oppia ikä kaikki.

Joen ylityksen jälkeen kuljimme Tahvontuvalle, jonne jäimme yöpymään.

 

Marivaara 92 2

 

Aamulla heitimme rinkat selkään ja lähdimme nousemaan Tyyrojan ahdasta kurua ylävirran suuntaan. Luoteeseen suuntavan puron vartta seurailimme Povivaaran jyrkänteen alapuoliselle kummulle. Selvennykseksi totean, että kartassa lukee jyrkänteen kohdalla Vongoivan räystäs. Kyllä sekin nimi aivan hyvin kelpaa, mutta jokainen joka on kulkenut Vongoivanjokea myöten, tietää mikä Povivaara on, mutta eipä siitä sen enempää.

Jyrkänteen reunalla käväisimme maisemia ihailemassa, jätettyämme varusteemme nousun juurelle.

 

Marivaara 92 3

 

Jatkoimme kulkuamme näköalaterassin jälkeen kohti Vongoivanjokea ja sen varsia kodalle saakka. Siellä oli oikein lämmin hetki, vaikka lumipälviä oli rinteellä siellä täällä.

 

Marivaara 92 4

 

Vaelluksemme kuvat on otettu kumppanini kameralla. Itse koetin tällä vaelluksella olla "gramman viilaaja" ja keveyttä hakiessani ostin matkaani siihen aikaan myynnissä olleen pahvisen kameran, jossa oli filmirulla sisällä valmiina. Sitä ei olisi pitänyt tehdä, sillä kuvat olivat aivan toivottoman huonoja.

Jatkoimme matkaamme kohti Anterinmukkaa, jossa seuraava yö vietettiin. Alakuvassa Anterin sauna.

 

Marivaara 92 9

 

Kovin harvakseltaan Antin kamera oli esillä. Niinpä matkastamme Kaarreojan kautta Muorravaarakkaan ja sieltä edelleen Lumikurua ja Pälkkimäojan varsia kohti Luirojärveä, ei ole kuvan kuvaa.

Rajankämpälle kuitenkin kuljettiin ja siellä yövyttiin. Seuraavana päivänä käytiin huiputtamassa Sokosti.

 

Marivaara 92 5

 

 

Filmiä ei tuhlailtu myöskään kulkiessamme Luirolta Hammaskuruun ja Siulalle. Kulkusäät olivat kuitenkin mitä parhaat eikä matkalla mitään ongelmia ilmaantunut. Yövyimme Siulalla. Jauru oli tarkoitus tästä ylittää, mutta kevätvedet olivat vähän korkealla ja selvisimme hankalasta kahlaamisesta, kun pääsimme ylittämään joen kämpän alapuolella Jaurun yli kaatunutta koivua myöten. Tämä on toinen välttävän ja säälittävän välimailla olevista pahvikameran kuvista.

 

Marivaara 92 6

 

Nousimme Siulalta Auhtijoenselälle poroaidan varteen ja sitä seurailimme, kunnes tavoitimme vanhan ajotien uran. Sen erkaantuessa aidan varresta, havaitsimme asutun piekanan pesän. Pesän omistaja oli meille kiukkuinen ja teki uhkaushyökkäyksiä kohti kunnes havaitsi meidät vaarattomiksi ja rauhoittui. Sain siitä pahvikamerallani jonkinlaisen otoksen.

 

Marivaara 92 8

 

Hyvässä puolipilvisessä säässä vaelluksen loppuosakin sujui ja totesimme reitinvalintojemme onnistuneen oikein mukavasti. Auton keula suunnattiin kohti etelää, jälleen uusia kokemuksia rikkaampina.

 

Ajellessani keväällä 2011 kohti pohjoista, helle seurasi kintereilläni. Pääsin kuitenkin autoilemaan kohtuullisessa lämpötilassa, mutta pysäköidessäni autoni Aittajärven parkkipaikalle illalla oli melko lämmin. Yövyin Aittajärvellä ja kuuden korvilla aamulla varjoon asettamani lämpömittari näytti jo 23 astetta. Saatuani rinkkani kulkukuntoon, ylitin kahlaamon ja lähdin kulkemaan Suomun etelärantaa alajuoksun suuntaan. Aamu oli todella kaunis. Runsaan kahden kilometrin päässä on tulipaikka Snellmanilta tulevaa niemeä vastapäätä. Siinä käytin kameraanikin, jota tällä vaelluksella otin esille satunnaisesti, sillä tein viimevuosien tapaan videopäiväkirjaa, jolloin kameran käyttö vähän unohtui. Tulipaikalla se kuitenkin oli esillä. Vastarannalla on Kolttakenttä.

 

kevät 2011 2

 

Allaoleva näkymä taas on Suomua ylävirtaan.

 

kevät 2011 6

 

Tällä kohden on myös pieni puusuoja. Sen takaa näkyy Snellmanilta tulevan niemen nokka.

 

kevät 2011 1

 

Suomu kapenee niemen kärjen kohdalla ja siinä on yleensä virran voima niin suuri, että se on hankala ylittää, vaikka veden korkeus ei niin suuri olekaan. Alempana Suomu avautuu leveämmäksi Suomujärveksi ja menossaan rauhoittuu.

 

kevät 2011 4

 

Otin tästä kompassisuunnan Kuotmuttijärven itäpäähän. Maasto on pääosin kuivaa, vähän kumpuilevaa männikkökangasta, jota on mukava kulkea. Tämä suunta ei ole "retkeilijämassojen" suosima jostakin syystä, joten kulkemisen merkkejä on vähän. Rauhassa sain taivaltaa kohti Kuotmuttia. Vain piekana puolessa välissä oli hetkisen minulle kiukkuinen, mutta rauhoittui pian kun havaitsi suuntani olevan pois pesältä.

Näillä kohden Kuotmuttiojaa pidin pientä taukoa. Mukanani ollut lämpömittari näytti 27 asteen lukemaa. Taukopaikalla oli lupaavasti hilla kukassa. Sitten kahluuseiväs käteen ja yli kiveltä kivelle.

 

kevät 2011 8

 

Kuotmuttijärven etelärannalla olin ensimmäisen kerran ollut vuonna 1970. Vuonna 1986 huomasin, että sille kohdalle oli tehty kivillä reunustettu nuotiopaikka. Sen jälkeen oli joku vetänyt paikalle muutaman kelopölkyn, mutta ne olivat jo sammaloituneet. Ei ole ollut sanottavasti kulkijoita. Jatkoin matkaa kohti runsaan kilometrin päässä olevaa Ahmajärveä. Pohjoisrannalta oli etelään päin kesäinen tunnelma.

 

kevät 2011 9

IMG_0321

 

Aikomukseni oli kulkea Sarviojalle. Ahmajärven, jota viimeisissä kartoissa nimitetään kylläkin Helanderinjärveksi, keskivaiheilta lähtee länteen  kosteikon tapainen. Sitä lähdin seurailemaan. Aikaisemmissa topografikartoissa siihen oli merkitty järveen saakka laskeva puro, jota ensimmäisellä kerralla kovasti etsin, mutta ymmärsin sitten ilmakuvaa tulkitun jotenkin väärin. Tällä uralla on kyllä myöhemmin mm muutama peräkkäinen lampi.

 

kevät 2011 12

 

Aurinko alkoi paahtamaan toden teolla ja lämpötila oli siellä 30 asteen vaiheilla. Jouduin pitämään huppua saadakseni auringon poltteelta vähän suojaa ja se teki tietenkin liikkumisen kovin työlääksi. Nousin Aitavaaran itäisimmän laen länsipuolelta Sarviojan laakson reunalle vastapäätä Ruopimapäätä ja ryhdyin laskeutumaan alas. Sarviojan varteen päästyäni koetin etsiä vähän varjoa ja pidin pitkän tauon. Toivoin auringon kiertäessä länteen ja vähän laskeutuessa ilman hieman viilenevän.

 

kevät 2011 14

 

Hikisiä kamppeitani koetin kuivatella siellä täällä ja huuhtelin itseäni Sarviojan vesissä tämän tästä.

 

kevät 2011 13

 

Tältä taukopaikaltani ei ollut kuin parin kilometrin matka Sarviojan kämpälle. Lopulta otin rinkkani ja taivalsin loppumatkan. Kämpän terassilla varjossa ollut mittari näytti  18 aikoihin 28 astetta.

 

kevät 2011 16

 

Olin karsinut rinkastani kaiken ylimääräisen painon ja jättänyt mm teltan pois varusteistani. Sitä kyllä kaipailin kämpän kuumalla ylälaverilla. Jotenkin siellä aika kului aamuviiteen. Aamupalan jälkeen lähdin kohti Muorravaarakkaa. Silloin lämpömittari näytti 12 astetta. Oli todella mukava kulkuilma. Pirunportin tuntumassa lämpöaalto alkoi taas tuntua.

 

kevät 2011 17

 

Paljon ei ollut viilennysapua itäpuolen lumistakaan.

 

kevät 2011 18

 

Muorravaarakalle tullessani ilma oli hengästyttävän kuuma.

 

kevät 2011 21

 

Valmistelin aterian ruoktulla. Ketään muita ei näkynyt. Kämpässä oli tukahduttavaa ja ajattelin, että sinne en jää vaan suuntaan Anterinmukkaan, jossa tietysti on yhtä kuumaa, mutta on sauna ja uimapaikka. Tiyhtelmän niskalla kaivoin vielä kameran esille.

 

kevät 2011 22

 

Anterinmukassa pääsin sekä saunaan että jokeen vilvoittelemaan. Yökin kului kämpässä jotenkuten. Seuraavana päivänä oli ilma aavistuksen viileämpi. Jatkoin matkaa Hammaskuruun. Anterijoen tulipaikalla oli tarkoitukseni nuotiolla keitellä kahvit, mutta kun matkassani ei ollut kirvestäkään eikä sitä löytynyt kyseiseltä tulipaikalta, niin pidin siinä vain pienen tauon. Kuvan taustalla kohoaa Kielitunturi.

 

kevät 2011 24

 

Tähän päättyivät vaellukseni valokuvat. Keskityin tästä eteenpäin vain videokamerani käyttämiseen. Vaellus kuitenkin jatkui suunnitelmani mukaisesti Hammaskuruun. Siellä oli remontti meneillään. Kamiinakin oli poissa ja laverit täynnä purua. Se ei minua haitannut, vaan yövyin kämpässä. Muita ei paikalla näkynyt. Illalla käväisin  vilkaisemassa Hammaskodan alueella. Paikalle oli ilmestynyt rakennustarvikkeita, joten oli odotettavissa että jotain sinne myöhemmin rakennetaan.

Yöllä oli melkoinen ukkonen ja satoi rankasti. Sää poutaantui aamuun mennessä, mutta oli pilvistä. Sade oli vähän viilentänyt ilmaa, mutta lämmintä riitti edelleenkin. Sade nostatti henkiin aivan valtaisat sääskiparvet. En muista niin ärhäkkäitä hyttysiä hetkeen nähneeni ja niin sankoin parvin. Kiittelin itseäni, otettuani rinkkaani sääskihupun.

Suunta oli kohti Luirojärveä. Kärppäpään tulipaikan tuntumassa ukkonen jälleen uhkaili, mutta se tuntui liikkuvan koilliseen. Se oli sikäli hyvä, koska teräsrunkoisen rinkan kanssa ei ole kovin mukava ukkosella nousta ylänkömaille. Sellainen oli edessä Hietapään juurella.

Ajattelin jäädä Rajankämppään yöksi. Sinne pian tulinkin. Valmistelin aterian. Seurakseni sain pian pariskunnan, joka oli tullut vastaan Tiyhtelmän lammella. Se olisi vielä kovasti sopinut, mutta sitten kämppään tuli vielä lisää väkeä, joten päätin lähteä Pälkkimäojan laavulle. Toivoin että löydän sieltä tilaa. Melko kosteassa mutta poutaisessa säässä sinne vaelsin ja totesin sen tyhjäksi.

Tässä vaiheessa lämpötila putosi rajusti ja se tuntui. Tuuli oli kääntynyt koilliseen ja se toi Jäämeren ulapoilta hyisiä tuulia. Lämpömittarini laski viiteen asteeseen. Minulla oli vain kevyt "kesäpussi" matkassa eikä se tahtonut yöllä oikein laavussa riittää. Jouduin pitämään nuotiopaikalla "minirakotulia" lämpöä vähän saadakseni. Tuulen suunta vain oli sellainen, että se käänsi savua laavun sisälle.

Aamu tuli vastaan siinäkin. Varhain lähdin kohti Maantiekurun vedenjakajaa. Koillinen ilmavirtaus oli selkiinnyttänyt ilmaa. Oli puolipilvistä ja kulkijalle lämpötila oli juuri sopiva. Kulkiessani sitten pitkin Sotavaarajoen varsia leijaili pieniä lumenkin hitusia taivaalta. Äkkinäiset ovat muutokset pohjoisen säissä varsinkin keväällä. Kulku Aittajärvelle sujui ongelmitta ja joutuisasti keveän kantamuksen kera. Riskejä tällaisella liikkumisella aina tietysti on, mutta sillä kerralla vaikeuksilta vältyin.

 

Elokuun loppupuolella olin jälleen Aittajärvellä. Nyt olin varustautunut paremmin ja mukanani oli kaikki oleellinen. Vaelluksen alku oli kevään kaltainen aina Ahmajärvelle saakka. Sieltä jatkoin etelänpuolen pienen lammen kohdalle ja käännyin kulkemaan kohti itää seuraillen osapuilleen sinne suuntaan kulkevan poroaidan linjaa. Sää oli poutainen mutta pilvinen. Muorravaarakan varteen tultuani, lähdin yläjuoksun suuntaan ja noin puolentoista kilometrin päässä laajan suvannon kohdalta kahlasin yli. Siirryin seuraavaksi Muorakanmutkan tulipaikalle lähelle Harrijoen yhtymäkohtaa. Siinä oli aterian valmistuksen aika. Kuvasin tässä vaiheessa pelkästään videokamerallani, joten kuvamateriaalia ei ole.

Aterian jälkeen jatkoin Harrijoen vartta ylävirtaan ja aikanaan sen lounaaseen kulkevaa latvahaaraa, kunnes ilta oli niin pitkällä, että pystytin leirin. Yöllä satoi vähäsen, mutta aamulla poutaantui. Matka jatkui kohti Kuikkapäätä. Kun Sara Pieran Muurivaara tuli näkyviin, se oli melkein juurta myöten pilvessä, mutta lähestyessäni sitä tuulet alkoivat pilviä hajottaa. Kuikkapään rinnettä noustessani pilvet olivat jo nousseet ylemmäksi.

Maalpurinojan putouksella muistin kamerani ja nappasin kuvan.

 

elo 2011 4

 

Suuntasin sitten kohti Anterinmukkaa. Siinä vaiheessa ajattelin seuraavana päivänä kiivetä yli Lokan Alen Muurivaaran kohti Tahvontupaa. Matkan varrella otin Muurivaarasta kuvaa.

 

elo 2011 2

 

Anterinmukan kämpän tuntumassa yövyin. Vaeltajia oli runsaasti liikkeellä, mutta pääsin ateriani keittelemään kämpän "keittiössä". Aamulla totesin vetäneen pilveen ja vähän sateen uhkaakin olevan. Lakiretkeily ei ollutkaan enää mieleen. Liikkeelle lähdin kohti Vongoivanjoen latvoja. Tullessani Vongoivan kodalle, olin saanut vähäisiä sadekuuroja niskaani ja näin oli siitä eteenkinpäin.

Kuljin Vongoivanjoen itärantaa alavirtaan, mutta ennen Honkatehtaanojaa koetin suunnata kaakkoon pois joen varresta. Toivoin että pystyn kulkemaan Tahvontuvalle suuntaavan kurun tuntumaan, mutta ajauduin liikaa itään ja otin lakin nöyrästi kouraan ja suuntasin Tyyrojan varteen ja sen vartta Tahvolle. Loppupäivästä sää parani oli puolipilvistä ja poutaa.

Leiripaikka löytyi yläterassilta kuten ennenkin ja lihapurkkikätköstäni sain täydennystä muonavalikoimaan. Saunomisen ja yöpymisen jälkeen kuljin Siulan kautta Hammaskuruun. Vasta kiivettyäni illalla Vuomapäälle muistin jälleen kamerani. Kuva on Hammaskodan lammen suuntaan Vuomapään "väliterassilta".

elo 2011 8

 

Tämä otos taas kohti pohjoista. Taustalla on Akanhärkäkurun "lovi", vasemmalla Pirttikallionvaara ja oikealla Anteripää.

 

elo 2011 10

 

Samalta terassilta on seuraava kuva koilliseen Anterijoen laaksoon.

 

elo 2011 7

 

Seuraavana aamuna kuljin "maantietä" Keinopään juuren tuntumaan ja käännyin kulkemaan sen ja Pirttikallionvaaran välistä satulaa kohti.

 

elo 2011 12

 

Anteripään kyljessä saattoi aavistaa jo ruskan himmeää hohdetta.

 

elo 2011 11

 

Akanhärkäkurun niskalta avautui Muorravaarakan laakso. Sollanpää ja Pirunportti edustavasti esillä taustalla.

 

elo 2011 13

 

Anteripääkin tähän kohdalle näyttäytyy hienona.

 

elo 2011 14

Kuljin kohti Muorravaarakan ruoktua ja sinne pian saavuinkin. Ruoktulla näytti olevan väkeä. En sinne pysähtynyt, vaan jatkoin puolentoista kilometrin päässä oleville pienille lammille. Siihen jäin iltapäivätauolle. Panin oikein teltankin pystyyn ja aterian jälkeen vietin siinä "siestaa". Päivä oli lämmin, mutta lounaasta tuuli aikana navakasti. Enteilin sen tuovan sadetta, mutta saadessani aviosiippaani puhelinyhteyden, hän vakuutti lähipäiviksi ennustetun poutaa.

Jatkoin sitten matkaa pohjoiseen. Idänpuolen tunturikyljillä oli myös nähtävissä ruskan merkkejä.

 

elo 2011 18

 

Ruopimapään itärinne kohdalla.

 

elo 2011 17

 

Jäin yöksi jokivarren tulipaikalle. Aikanaan se oli kosteikossa aivan joen tuntumassa, mutta nyt tulipaikan pölkyt oli siirretty vähän kuivemmalle pohjalle polun kohdalle. Maasto näillä kohdin on kovin epätasainen, enkä tahtonut löytää kelvollista teltan alustaa. Yö siinäkin silti kului.

 

Muorravaarakan varressa on pieniä kosteikkoja, kuten näkyy taustalta.

 

elo 2011 20

Yöpymispaikaltani ei ole pitkää matkaa Muorakanmutkan tulipaikalle. Sieltä menin joen länsirannalle ja jatkoin sitä puolta alavirtaan. Kuotmuttiojan suupuolella on karttaan merkitty tulipaikka. Se on kyllä jokseenkin vaatimaton, mutta sieltä löytyi peräti kirves. Kuotmuttioja on syvä. Tulipaikan läheisyydessä oli muutama hoikka kelo pantu ojan yli ja vähän ristikkäin. Kieli keskellä suuta taiteilin siitä yli. Jos olisi lipsahtanut, niin syvällä olisi käyty. Tulipaikalta lähti heikosti näkyvä polku oikaisemaan Suomun varteen. Suomun varteen tultuani, saavuinkin pian Snellunkosken tulipaikalle.

 

elo 2011 23

 

Tälläkin tulipaikalla on pieni puusuoja.

 

elo 2011 22

Kuljin sitten Suomujoen etelärantaa ylävirtaan kunnes saavuin Aittajärven kahlaamolle. Siitäkin selvisin onnellisesti yli ja auton renkaissa oli tälläkin kerralla ilmaa muuallakin kuin yläpuolella.

Tarkoitukseni ei ollut kuitenkaan vielä lopettaa vaellusta tähän, vaan oleskella vielä jonkin aikaa Aittajärven tuntumassa. En saanut kuitenkaan puhelinyhteyttä vaimooni ja arvelin puhelimeeni tulleen  vian. Kun olimme sopineet siitä, että soitan kun olen tullut perille Aittajärvelle, enkä voinutkaan sitä tehdä, lähdin matkaan autolla.

Päästyäni nelostielle, yhteys syntyi. Vika ei ollutkaan puhelimessa, vaan operaattorissa. Harmikseni oli juuri paluupäivänä tullut maanlaajuinen verkkovika.

Se ei kuitenkaan varsinaista vaellusta haitannut. Hyvää videokuvaa ja videopäiväkirjaa syntyi.

Ehkä julkistan niitäkin tulevaisuudessa. Aika näyttää.

 

 

 

 

 

 

 

Kesäkuun kahdeksannen päivän aamuna ajoin autoni Kiilopäälle parkkiin ja pysäköintiluvan saatuani nostin rinkkani selkään sekä lähdin kohti Suomun ruoktua. Sää oli pilvipoutainen, kulkijalle ihanteellinen. Suomun latvan puulaavu oli tyhjillään ja siellä vietin pienen tauon.

 

vaellus 2010 44

 

Eipä aikaakaan, kun ruoktu tuli näkyviin. Siellä olikin jo enemmän väkeä, mutta he olivat majoittuneena suurimmalta osalta varauspuolelle.

 

vaellus 2010 45

 

Pidin avoimella puolella pienen tauon ja totesin kämppää saneeratun siistiin kuntoon.

 

vaellus 2010 58

 

Jatkoin edelleen kulkua ja tullessani parin kilometrin päässä olevalle Suomun ylityspaikalle, tapasin siinä miehiä ja mönkijöitä. Heillä oli sillanrakennuspuuhat meneillään. Nähtävästi kyse oli poromiehistä, jotka rakentelivat vähän kestävämpää ylityspaikkaa kulkuneuvoilleen. En jäänyt heidän touhujaan katselemaan, vaan käännyin kulkemaan jokivartta alavirtaan. Salonlammella oli taas tauon paikka.

 

vaellus 2010 43

 

Kun välipalaa oli saatu polttoaineeksi, matka jatkui Vintilänojan vartta kohti latvoja

 

vaellus 2010 47

 

Tuiskukurun länsireunalle tullessani, alkoivat näkymät kauemmaksi parantua.

vaellus 2010 49

 

Olin aikonut ensimmäisenä päivänä kulkea Tuiskukurun kämpälle ja siellä valmistaa pääaterian. Ylös kurun reunalle kuulin alhaalta hakkaamisen kolketta ja vähän ihmettelin miksi. Kun kämppä tuli näkyviin, totesin että suunnitelmat menivät uusiin puihin. Kämpässä oli remontti meneillään. Katto oli purettu, pihamaalla joukkueteltta, rakennustarvikkeita ja työkoneita. Pari miestä puuhaili kämpän kimpussa. Pienen tauon jälkeen taivalsin eteenpäin. Ampupäältä lounaaseen laskevan puron varteen panin teltan pystyyn. Keli oli kuivahko, josta syystä ruokatulet tein varmaan paikkaan.

 

vaellus 2010 50

 

Saatuani leirin pystyyn, ajelivat rakennusmiehet kahdella mönkijällä kohti Luirojärveä. Kulku-ura on näillä kohdin kovin kulunut eivätkä kesäaikaan mönkijöiden renkaat tilannetta mitenkään paranna. Olin vähän happamalla tuulella. Aamulla jatkoin matkaa kohti Luiroa. Kohta yöpymispaikkani jälkeen on pieni kosteikko, jossa jouduin hieman etsiskelemään paikkaa, josta pääsin lenkkareilla yli. Maasta löysin gps-laitteen, ilman pattereiden suojana ollutta kantta. Luultavasti se oli joltakin puron yli hypätessä pudonnut. Otin sen matkaani. Patterit olivat tyhjiin kuluneet. Saatoin kokeilla sen toimintaa, sillä minulla oli radiotani varten vastaavia voimanlähteitä. Gps oli kunnossa. Teksti näytti tsekkiläiseltä. Toivottavasti paikat löytyivät, vaikka suuntalaite oli hukassa. Luirojärvi ja Rajankämppä tulivat vastaan. Valmistelin siellä päivän aterian.

 

vaellus 2010 3

 

Kunhan sain ateriani lusikoitua jatkoin edelleen matkaa pitkin näitä itään suuntaavia hienoja männikkökankaita.

 

vaellus 2010 4

 

Sää oli ollut koko ajan hyvä, kuten ylläolevasta kuvastakin voi päätellä, mutta siirtyessäni eteenpäin, alkoi pilveilemään. Tullessani Kärppäpään tulipaikalle, näytti siltä että on syytä ruveta suojautumaan. Pystytin telttani ja menin sen suojaan. Kohta tulikin rankasti vettä. Sitä sateli lähes koko yön, mutta aamuksi poutaantui ja pääsin kohtuullisessa säässä jatkamaan. Hammaskurun kämpälle poikkesin aterian valmistukseen ja sitten lähdin nousemaan Vuomapään lounaiskulmalle. Sää sinne päästyäni oli jo mukavan aurinkoinen. En ollut aiemmin tutkinut tämän alueen etelänpuolta ja suuntasinkin aluksi sinne. Maasto oli hyväkulkuista.

 

vaellus 2010 7

 

Kuljin matalaa kurua Kirakkavaaran ohi ja sitten siirryin kankaille, josta yläkuvakin on kohti itää napattuna. Viinavaaran tasolta käännyin kohti Viepperhautavaaraa, mutta sen kupeelle tullessani törmäsin niin jyrkkäseinäiseen ja syvään kuruun, etten viitsinyt siitä ruveta alas kapuamaan, vaan kuljin sen reunaa koilliseen kunnes kuru loiveni. Viepperhautavaaran keskipainanteen yli nousin ja pian olin Hopiaojan tulipaikalla.

 

vaellus 2010 8

 

Tulipaikalle oli tehty kymmenkunta vuotta aiemmin pieni puuvaja. Sen kupeelle panin telttani pystyyn.

 

vaellus 2010 9

 

Sää suosi minua neljäntenäkin kulkupäivänä. Mukavassa ilmassa sain taivaltaa Siulan kautta Tahvon tuvalle. Siellä pääsin tietysti saunomaan.

 

vaellus 2010 11

 

Viime näkemältä oli Tahvolle tullut uutuus, joka huomattavasti paransi keittomahdollisuuksia. Auhtijoenselän virattomaksi jäänyt puhelinkoppi oli siirretty vanhan saunanpaikan tuntumaan ja siitä tehty keittiö.

 

vaellus 2010 10

 

Yövyin teltassa puuvajan viereisellä terassilla. Kun rinkassani oli laskelmieni mukaan yksi ylimääräinen hirvi-sikasäilykepurkki, niin kätkin sen vastaisuuden varalle puuvajan tuntumaan.

Vaikka olin siihen mennessä edennyt varsin hyvin, niin kulkukuntoni ei ollut hyvä. Olin kovin epävarma siitä, kuinka kykenen nousemaan vaativia rinteitä. Sitähän en ollut vielä tällä vaelluksella ollenkaan kokeillut. Mieleni teki lähteä Anterinmukkaan yli Lokan Alen Muurivaaran, mutta kun en ollut varma kuinka tiukalle nousuissa joudun, niin pitkään heitin mielessäni arpaa mitä teen. Lopulta päätin koettaa. Alkuun lähdin kulkemaan pitkin Tyyrojan vartta.

 

vaellus 2010 9

 

Kuruhan on ahdas, enkä siellä pitkään viihtynyt, vaan nousin itärinteelle ja tulin sieltä alas vasta Pirravatselmaan johtavan kurun suulla. Jatkoin Tyyrojan vartta aivan latvoille saakka. Vähän ennen vedenjakajalle tuloa näytti tulosuuntani tältä.

 

vaellus 2010 14

 

Länsipuolella kohosi Vongoivan laki.

 

vaellus 2010 15

 

Vedenjakajalta tapasin Kuusikurun suuntaan kiertyvän lumisen kurun. Lumi oli pakkaantunut kovaksi ja sitä oli hyvä kulkea.

 

vaellus 2010 16

 

Kurun yläosista oli hyvä näkymä Venäjän puolen Joutsenpäälle.

 

vaellus 2010 18

 

Rajatunturi Talkkunapään pohjoisrinteet näkyivät myös edustavasti.

 

vaellus 2010 19

 

Minun olisi pitänyt nöyrästi kulkea kurua alaspäin lähemmäksi Kuusikurun suuta, jossa rinnemaat ovat loivemmat. Lähdin kuitenkin oikaisemaan kohti purojen risteystä, johon laskee  Vesilintupoikainpään eteläpuolelta puro. Oletin pääsevänä kohtuudella välissä olevan selänteen yli. Se olettamus oli väärä, sillä ensinnä selänne oli alhaalta niin jyrkkä etten ollut päästä edes kiipeämisen alkuun. Lisäksi rinne oli todella tiheän tunturikoivun peittämä, josta oli hankala päästä läpi. Hiki virtasi. Lopulta olin tavoitteessani. Siellä piti pitää jäähdyttelytauko.

 

vaellus 2010 21

 

Lähdin tästä nousemaan kohti Muurivaaraa. Kuvassa olenkin jo melkein ylhäällä. Rinteillä oli vielä hieman lunta. Taivaanrannalta saattaa tarkkasilmäinen havaita Korvatunturin "korvat" sinisenä vasemmalla laidalla.

 

vaellus 2010 22

 

Alakuvassa olen jo paremmin "niskan" päällä. Kuva on edelleen tulosuuntaan. Vesilintupoikainpään rinnettä vasemmalla.

 

vaellus 2010 24

 

Lokan Alen Muurivaaran laki on tasainen ja hyväkulkuinen. Siliäseläksihän sitä myös sanotaan. Siellä on kalliolampia jos jano sattuisi yllättämään. Rajavyöhykkeellä olevan Välipään kyömyä taustalla.

 

vaellus 2010 25

 

Muurivaaran muuten tasainen selänne kohoaa pohjoisessa pieneksi kupoliksi.

 

vaellus 2010 27

 

Tunturin pohjoislaelta avautuu näkymä Anterin laaksoon ja Hirvaspäille.

 

vaellus 2010 29

 

Reitti otti voimieni päälle kuten arvelinkin, mutta kohtuudella päivästä selvisin. Anterinmukan terassilta sain tallentaa kämpän "kotiporon".

 

vaellus 2010 31

 

Yövyttyäni Anterinmukassa Paalasmaan perikunnan patjoilla, lähdin aamusella Kaarreojan varsia seurailevaa polkua kohti Muorravaarakkaa. Sinne tullessani saatoin havaita, että joessa oli vesipinta normaalilla tasolla.

 

vaellus 2010 32

 

Ruoktu oli tyhjillään ja sain tehdä ateriatankkaukset kaikessa rauhassa.

 

vaellus 2010 33

 

En paljoakaan ateriaa sulatellut, vaan vaelsin eteenpäin. Tähyilin seuraavaksi Pirunporttia. Joen ylityksessä ei ollut ongelmaa. Pirunportilla oli vielä lunta, mutta se kovaksi pakkaantuneena vain helpotti portin läpi kulkemista.

vaellus 2010 34

 

Ukselmakurussa oli tietysti vielä kevään jäljiltä vetistä, mutta ei haitaksi asti. Sarviojan kämppä tuli aikanaan vastaan ja sinne jäin yöksi. Vaelluksellani en juuri aikaisemmin ollut muita tavannut, mutta Sarviojalla kulkijoita oli useampiakin. Illasta aamuun siellä selvisin ja aamupalan jälkeen matka jatkui kohti länttä. Alkuun sää oli pilvinen mutta oli silti poutainen. Kameraa olin käytellyt viimeisillä kymmenillä kilometreillä kovin niukasti mutta Sarviojan varressa muistin taas ottaa sitä esille.

 

vaellus 2010 34

 

Kiipesin Kaarnepään eteläliepeelle ja siitä alas Sotavaarajoen varteen. Sotavaarajoen putouksilla oli vielä poutainen mutta vähän "suttuinen" sää.

 

vaellus 2010 37

 

Olin matkalla Porttikosken kämpän suuntaan ja yleensä tältä tulipaikalta olen oikaissut Peurapäitten yli, mutta nyt kiersin Suomun varteen, nähdäkseni miten vesi kohisee Porttikoskessa. Alakuvassa on Porttikosken silta.

 

vaellus 2010 38

 

Vesi oli Porttikoskessakin normaalikorkeudessa. Jatkoin Porttikosken kämpälle, mutten siihen jäänyt vaan etenin vielä runsaan kilometrin yläjuoksulle siellä olevalle tulipaikalle, jonne telttani pystytin.

 

vaellus 2010 40

 

Sää oli illan tullessa alkanut osoittaa selkenemisen merkkejä ja aamulla olikin oikein hieno sää. Saatuani rinkkani jälleen kulkukuntoon, kahlasin joen poikki tältä kohden. Niemen nokasta ensin hiekkasärkän harjannetta alavirtaan ja sitten virran niskalta vasemmalle.

 

vaellus 2010 41

 

Ylityspaikka näyttää tältä vastarannalta.

 

vaellus 2010 51

 

Jatkoin kulkua Suomun pohjoisrantaa kohti Lankojärveä. Matkan varrella on muutama komea niva ja suvanto.

 

vaellus 2010 52

vaellus 2010 53

vaellus 2010 54

 

Lankojärvelle tulin vaivattomasti. Karunaslaavun huipusta olin ottanut samoista kohdin kuvan 52 vuotta aiemmin.

 

vaellus 2010 55

 

Lankojärvellä pidin välipalataukoa ja sitten siirryin Rautuojan varteen ja kohti Rautulampea. Rautulampi tuli pian vastaan ja senkin jätin taakseni samantien. Rautupään selänteen alapäästä otin vielä otoksen itään.

 

vaellus 2010 56

 

Pian oli Niilanpäänkin selänne ylitetty ja laskeuduin alas länsirinteen terassille ja nopeakulkuiselle viitoitukselle. Sitten Kiilopään mainioon saunaan ja suihkuun sekä auton keula kohti etelää.

Saariselän alue on melko selkeä ja hyvin hahmotettavissa. Nykyisin kohteet ovat helposti löydettävissä, sillä kartat ovat aika hyviä ja aluetta suurimmalta osalta kattaa helposti seurattava polkuverkosto. Aikaisemmin oli vähän hankalampaa, sillä alueen kartat olivat heikkoja ja jopa harhaanjohtavia eikä ihmisten polkemista väylistä ollut tietoakaan.

Luin hiljakkoin Jukka Kemppisen blogista tarinaa, jossa luultavasti sodan jälkeisinä vuosina pari miestä oli usvaisessa säässä ollut Ampupään tai Tuiskupään tuntumassa tarkoituksena kulkea länteen maantien varteen. Oikein selvää tuntumaa olinpaikasta ei ollut eikä varmaa käsitystä missä länsi oli. Tästä oli syntynyt kiistaa ja lopulta he olivat lähteneet eri teille. Nelostien varteen päässyt oli odotellut kaveriaan vuorokauden verran ja sitten noussut linjuriin. Vuotsossa ja Sodankylän kirkolla hän oli käynyt kertomassa vaelluskaveristaan.

Tämä oli löytynyt viikon päästä Raja-Joosepista heikohkossa kunnossa. Tapaus ei ole ainutlaatuinen. Eksytty on myöhemminkin ja monesti on harhailtu orvon oloisina kiistan päätteeksi. Alakuvassa ensin kerrotun tapauksen lähtökohta Ampupään tienoo lännestä käsin katsottuna.

0037 a

 

Varhainen vaelluskumppanini kaimani Heikki kertoi tulleensa Ampupään suunnasta vaimonsa kanssa Luirojärvelle ja ennen järveä jokivarressa tavanneensa toisen pariskunnan, jolla oli ollut kartta levällään. Mies oli kysäissyt, että onko vielä pitkä matka Kopsuslammelle. Heikki käsitti ensin kysymyksen huumoriksi, mutta havaitsi sitten, että kysyjä oli aivan tosissaan. Hän olikin kertonut, että he ovat kaukana Kopsukselta, mutta Luirojärvi on aivan lähellä.

Kysyjä oli kuohahtanut eikä uskonut alkuunkaan. Naispuolinen kumppani oli koettanut sanoa, että jos Luirojärvi kuitenkin on lähellä, niin mentäisiinkö katsomaan. Mies oli tulistunut, että kyllä hän sentään karttaa osaa lukea, mutta oli silti seurannut perässä. Parinsadan metrin päässä järven selkä avautuikin.

Selvisi sitten, että asianomaiset olivat jo pari päivää sitä Kopsuslampea etsiskelleet. Aika kauaksi oli kartta-asiantuntija harhautunut. Kopsus lienee reilun parinkymmenen kilometrin päässä kerrotusta kohtaamispaikasta. Kaimani totesi, että suomalainen mieshän ei metsässä eksy, varsinkaan jos matkakumppanina on nainen ja toivoi, että pariskunnan kireähköt välit olisivat myöhemmin hieman hellittäneet.

Monet Jaurun varsilla muutamia vuosia takaperin liikkuneet muistavat erään eksymisen. Silloinkin oli pariskunta ollut liikkeellä. He olivat olleet tulossa Vongoivanjoen vartta alavirtaan ja tarkoitus oli mennä Siulalle. Jostakin syystä mies oli noussut jokivarresta yläterassin kankaille ja suunnannut siitä tavoitteeseensa, mutta nainen taas oli jatkanut matkaa aivan joen suulle saakka. Häntä ei Siulalle ilmaantunut. Alueen kämppäkirjoissa oli katoamisesta viestejä ja kulkijat koettivat tehdä havaintoja. Olin silloin siellä itsekin liikkeellä.

Naista ei löytynyt. Muutamien päivien päästä hän oli ilmestynyt Auhtijoen eteläpuolen alueella "Itäkairan prinsessan" nuotiolle hätääntyneen tuntuisena. Hän oli kertonut eksyneensä mutta nyt tajunneensa missä hän on.

Hän oli menossa Kemihaaroihin soittamaan puhelimella kertoakseen mahdollisille etsijöilleen tilanteestaan. "Prinsessa" oli hänet pysäyttänyt ja kertonut, ettei Kemihaaroissa enää ole erämaapuhelinta, mutta hänellä on ja oli  rauhoittanut  kulkijan sekä hoitanut asianomaisen ihmisten ilmoille.

Tapaus on hyvä esimerkki siitä, miten ihminen eksyessään kadottaa kokonaan kykynsä hahmottaa ympäristöään ja hätääntyy muutenkin. Naisen eksymispaikka ja tapa on minulle aivan käsittämätön. Tullessaan Vongoivanjoen suulle, hänen olisi pitänyt kääntyä oikealle seuraamaan Jaurun vartta ylävirtaan. Siula olisi ollut runsaan kilometrin päässä. Nainen kuitenkin ylitti Jaurun ja lähti kipuamaan  laakson etelärinnettä, joka on parin kilometrin mittainen ja nousee suhteellisen korkealle. Laakson reunalla kulkee sillä kohden itä-länsisuunnassa poroaita. Hän oli rinkkoineen ryöminyt aidan alta ja jatkanut etelän metsä- ja suoalueelle. Jos hän olisi aidalta kääntynyt ja vilkaissut taaksepäin, olisi näkymän pitänyt kertoa hänelle missä hän on, sillä Vongoivanräystäs on niin hyvin tunnistettava. Katoamishetken sään ei olisi pitänyt olla mitenkään sellainen, että se olisi voinut aiheuttaa tällaisen sekaannuksen. Alakuvan näkymä aitapaaluilta kohti Vongoivanräystästä.

 

vaelluskevät07 017a

 

Näillä seutuvilla sekosi myös Kemihaaroista liikkeelle lähtenyt nuorten miesten ryhmä. Heillä oli tavoitteena kulkea Jaurulle ehkä Peuraselkään ja edelleen kohti Luirojärveä sekä Saariselän retkeilykeskusta, mutta Luiro jäi löytymättä ja lopulta aikansa harhailtuaan Repo- ja Pajuaavoilla he löysivät Tammikämpälle.

Olin kämpällä silloin vaimoni kanssa. Sää oli kurja kun ryhmä salskeita nuoria miehiä höyrysi sisälle ruskeaa suokuraa tippuen. Kiirekin oli kun loma-aika oli loppumassa. Hetken lepäilyn jälkeen he lähtivät jatkamaan länteen. Onneksi olimme paikalla veneellä, joten saatoin soutaa heidät Luirojoen yli. Muutoin olisi ollut hankalampaa, sillä vesi oli aika korkealla. Vähän kyllä säälitti kun katsoin heidän katoamistaan tihkusateiseen säähän. Matkaa Vuotsoon kuitenkin oli vielä riittämiin ja Orposen laavullekin, joka ensimmäinen etappi. Alakuvassa Luiro vähän paremmassa säässä Tammikämpän tasolla.

 

Tammi

 

Joskus sitä voi olla turhan huolimaton. Eräs pariskunta oli uskaltautunut lähtemään kevein varustein ja asiaan ihmeemmin perehtymättä Rautulammelta, tarkoituksena kulkea Lankojärven kämpälle ja palata sieltä takaisin. Jotenkin he olivat kuitenkin ajatuneet Rautuojan varresta eteläänpäin ja kulkeneet sitten Suomujoen vartta kohti Kotaköngästä. Tullessaan könkään länsipuolen tulipaikalle, he onnekseen siinä tapasivat poikani Jukan ja miniäni Sarin. Pariskunta tiedusteli, onko Lankojärvelle miten pitkä matka. Karttakin oli heiltä kulkiessa pudonnut. Aikansa paria kuunneltuaan, Jukka ja Sari päättivät omantuntonsa rauhoittamiseksi muuttaa kulkusuunnitelmiaan ja käväistä Lankojärvellä. Sinne he olivat harhailijat saattaneet ja evästäneet kulkutiedoilla paluumatkaa varten. Alakuva on Kotakönkään kallioilta.

Unski2005 032

 

Vaikka nykyään onkin kohteiden löytäminen aika helppoa, niin huolimaton ei saa olla, sillä erämaa saattaa olla huonon sään sattuessa hyvinkin armoton. Joillekin saattaa suunnassa pysyminen tuottaa ongelmia. Vaelluskaverillani Akilla saattaa joskus ilmansuunnat pyörähdellä muista poikkeavasti.

Olimme eräänä kertana olleet Muorravaarakan ruoktun tuntumassa yöpymässä ja lähdimme kulkemaan laaksoa etelään. Hetken päästä Aki totesi, että kulku on epämiellyttävää, koska hänestä tuntuu siltä, että olemme menossa pohjoiseen eikä hän voi sille tuntemukselleen mitään. Matkasimme Akanhärkäkurun kautta Hammaskuruun, jossa aterioimme ja jatkoimme kohti Siulaa. Vuomapään lounaiskulmalla vielä kyselin häneltä ovatko ilmansuunnat jo kohdallaan ja osoitin sieltä näkyvän Marivaaran, jossa automme odotteli. Aki vain pudisteli päätään. Yövyttyämme Siulalla, olivat napa-alueet korvien välissä asettuneet oikeisiin lokeroihin ja loppumatkalla ei ollut ongelmia. Kuva on Akahärkäkurusta pohjoiseen ja Sollanpään rinnettä vasemmalla. Tässä kohden Aki oli edelleen sitä mieltä, että kuvanottosuunta on etelään.

 

Sollanpää

 

Kulkiessa on syytä aina pitää mielessä pääilmansuunnat ja koettaa hahmottaa laajemminkin ympäristöään. Kompassia tai nykyaikaisempiakaan laitteita ei kannata vierastaa. Jos sattuu omata hyvän paikallisvaiston, niin se on hyvää pääomaa. Liiaksi siihen ei silti kannata luottaa. Tunnen Saariselän alueen niin läpikotaisin, etten hevillä suunnissa sekoa. En kuitenkaan erehtymättömänä itseäni pidä ja osaan olla sattuneesta syystä varovainen.

Olin nousemassa talvella Pälkkimäojan perukkaa suksilla. Perässäni roikkui jyrkähkössä rinteessä varustereki. Olin melkoisessa happivelassa. Haeskelin rinteestä vähän loivempaa nousukulmaa ja tulin kääntyneeksi enemmän itään. Ylös päästyäni puuskuttelin ja silmiä hämärsi. En jäänyt aikailemaan, vaan tarkoitus oli laskea Lumikurunojan latvojen kautta alemmaksi kohti Muorravaarakan ruoktua. Laakso edessä oli jotenkin outo, mutta päättelin että kai sen nyt tässä lumessa ja valaistuksessa tältä pitää näyttää ja lähdin laskemaan loivasti rinnettä.

Liuku oli pitkä ja jouduin melkoisesti keskittymään, että kaatumatta alas pääsin. Nojailin sauvoihini ja vilkaisin taakseni. Vaimoni siellä hiihteli perässä koiramme kanssa ainakin kilometrin päässä. Sitten suuntasin katseen eteenpäin. Samalla pilviverhon takana ollut aurinko välähti näkyviin. Tajusin välittömästi, että kello oli puolissa päivin ja suuntani oli koillisen sijasta kaakko. Vilkaistessani oikealle rinteelle, näin Sokostin puhelinmaston neulan. Olinkin laskenut Lumikurun sijasta Sokostin taakse Muorravaarakka joen latvoille.

Enpähän vieläkään käsitä, miten saatoin kerrotulla tavalla pyörähtää, mutta niin vain kävi enkä sitä unohda. Alakuva on Pälkkimäojan niskalta Joukhaispään suuntaan.

 

190

 

Korostan vielä sitä, että huolimaton ei saa olla eikä missään tapauksessa talvella. Silloin hyvillä ilmoilla saattaa helposti seurailla muiden tekemiä uria ja pysyä niiden varassa hyvin suunnassa, mutta edellä kulkeneella saattaa olla muita suunnitelmia mielessä eikä ura vedäkään siihen suuntaan, minne perässä seuraavalla olisi aikomus. Silloin ei välttämättä ole apua kehittyneistä suunnanottolaitteistakaan.

Satuin eräänä talvena hiihtelemään aamuvarhaisella Luirojärveltä Tuiskukurun kämpälle, johon poikkesin aamukahville. Kämpältä tapasin pari kylmissään olevaa miestä, jotka olivat sinne saapuneet vähäistä aikaisemmin. He kertoivat tulleensa Suomun ruoktun suunnasta Vintiläntunturin liepeelle ja seuranneensa jotakin latua, jonka olettivat tulevan Tuiskukuruun.

Heidän puheistaan päättelin ladun suunnan olleen Karapuljuun. Illan jo hämärtyessä, miehet olivat virheensä havainneet ja saaneet gps laitteestaan oikean suunnan, mutta ilta pimeni nopeasti ja eteen oli tullut hankalaa murtomaastoa, joka ei kartasta ollut luettavissa. Oli ollut pakko luopua kulkemisesta ja jäädä yöksi, jonkun kuusen juurelle. Sellaiseen yöpymiseen heillä ei ollut varusteita ja yön tunnit olivat tulleet pitkiksi. Kylmäkin oli ollut. Lopulta aamu valkeni niin, että he näkivät kiertää pahimmat paikat ja pääsivät Tuiskukurun eteläpään aukealle ja siitä kämpälle. Lohduttelin myrtyneen tuntuisia miehiä, että olen hiihtänyt uran auki Luirojärvelle ja kehoitin hetken huilin jälkeen menemään sinne saunomaan, mutta miehet tuntuivat saaneen vaeltelusta tarpeekseen. Kuvassa Tuiskukurun näkymää miesten tulosuunnasta kämpälle.

 

Tuiskukuru

Elokuun alussa 1982 perheeni pystytteli telttaamme Luton rannalle Raja-Jooseppiin riippusillan tuntumaan. Olimme päivän mittaan ajelleet reilut 900 kilometriä päästäksemme vaelluksemme aloituspaikkaan. Olin päättänyt tuhlata suuret määrät filmiä, sillä olin hankkinut uuden kamerarungon. Oletin sitä hyvinkin laadukkaaksi, mutta siinä tulin pettymään. Kameran sulkimessa oli vikaa ja dia-filmini ylivalottuivat suurimmalta osalta ja menivät piloille. Kuvankäsittelyohjelmilla jotain koetin niistä irti saada, mutta valitettavasti varsin pitkän vaelluksemme kuvat ovat heikon ja välttävän välimailta. Suurin osa täysin piloilla. Muutaman otoksen panen kuitenkin tämän kertomuksen liitteeksi.

Elokuinen sää suosi meitä alusta alkaen. Nukutun yön jälkeen kokoilimme varusteita riippusillan kupeella.

 

retki 82 1

 

Siirryimme sillan kautta Luton etelärannalle ja ryhdyimme kulkemaan ylävirtaan. Kiertämäojassa ei ollut paljonkaan vettä ja ylitys oli helppo. Luton korkeilla rantapenkereillä oli hienoa kuljeskella ja istuskella.

 

retki 82 2

 

Päivä oli lämmin ja kun uimapaikkoja oli joen varressa tämän tästä, niin eipä muuta kuin pulahdettiin välillä veteen vilvoittelemaan.

 

retki 82 3

 

Luton ja Suomun yhtymäkohdasta tietysti jatkoimme Suomun vartta ylöspäin aina Harrimukanjärven tasolle saakka. Leiri pantiin pystyyn vastarannalle.

 

retki 82 10

 

Tällä kohden päästiin vähän virvelöimään, mutta siima kun tahtoo joskus takkuuntua, niin siinä tarvittiin kätevän äidin apua solmujen selvittelyssä. Matkaa sitten seuraavana päivänä jatkettiin Pahaojan varsia kohti Jyrkkävaaran kämppää, jossa taukoiltiin.

 

jyrkkävaara

 

Jyrkkävaarasta matka jatkui kohti Muorravaarakkaa ja lopulta päädyttiin Muorravaarakan ruoktulta noin puolentoista kilometrin päässä oleville pienille lammille, jonne leiri pantiin pystyyn.

 

598

 

Näillä kohden on Muorravaarakan laaksossa hyvin yleisesti männyissä näitä pahkoja.

 

retki 82 37

 

Kolmantena päivänä olimme jo kiivenneet Tiyhtelmäkurun niskalle ja menossa kohti Mukkakönkäänruoktua eli nykyistä Anterinmukkaa.

 

retki 82 21

 

Anterinmukkaan emme jääneet, vaan kuljimme muutaman kilometrin "maantietä" myöten kohti Hammaskurua ja panimme sitten teltan pystyyn Anterijoen varteen. Virveliä kokeiltiin tässäkin ja kuinka ollakaan, muutama sintti vieheeseen tarttuikin.

 

retki 82 23

retki 82 39

 

Kaloja päästiin paistamaan leirinuotiolla.

 

kuva14

 

Seuraavana päivänä matka jatkui kohti Hammaskurua. Nousimme Keinopään yli ja laskeuduimme taas maantien varteen. Hammaskurussa ei tullessamme ketään ollut ja valmistelimme aterian kämpän suojissa. Sitten lähdimme Vuomapäälle. Siellä vierähti pitkä tovi, mutta kuvamateriaalia ei ole vaikka kamera oli räpsynyt ahkerasti Muorravaarakalta alkaen.

Palatessamme illan jo hämärtyessä takaisin, ei kämpälle ollut vieläkään ketään tullut, joten päätimme tehdä poikkeuksen yönvietossa ja nukkua kämpän suojissa. Kellon ollessa 21 tienoilla pari nuorta miestä tupsahti kämppään. He ensitöikseen tekivät jonkinlaista kiisseliä ja lusikoidessaan sitä suuhunsa, he kertoivat kohta jatkavansa matkaa Luirojärven suuntaan.

He olivat olleet Jaurun varressa telttailemassa. Paikkaa en tullut tarkemmin tietämään. Jokivedessä he olivat pitäneet "kylmäsäiliötä" ja siellä oli kuulemma ollut voita ja makkaraakin. Toinen kavereista oli mennyt tälle kätkölle ja yllättänyt siellä mesikämmenen popsimispuuhissa. Kumpainenkin oli säikähtänyt ja sännännyt tiehensä, mutta onneksi vastakkaisiin suuntiin.

Kaveruksista alkoi tuntua, että erämainen tunnelma alkoi käydä liian tiheäksi ja he päättivät lähteä kohti sivistystä. Pikaisesti tankattuaan, he jatkoivat matkaansa kohti Luirojärveä.

Olimme sitten jo menneet laverille levolle, kun ulkoa kuului jotakin melua. Otaksuin että joku myöhäinen kulkija on tulossa. Olin oikeassa muuten, mutta luullessani tulijaa kaksijalkaiseksi, erehdyin pahan kerran. Vaimonikin oletti  jonkun asettelevan rinkkaa pihanpuoleisen ikkunan penkille, mutta sitten hän tajusi etteihän rinkalla ole korvia ja hän hönkäisi että siellähän on karhu.

Se oli noussut kahdelle jalalle ja kurkisti ikkunasta sisälle. Poikani oli makuupussissaan ikkunan puoleisella seinustalla ja nousi istumaan ja työnsi kasvonsa ikkunalle. Kontion ja poikani Jukan nenillä ei ollut väillä montaakaan senttiä, sillä ikkuna oli silloin vain yksinkertainen.

Nähtyään liikettä, tämä nuoreksi karhuksi osoittautunut mesikämmen laskeutui alas ja alkoi liikkua pihamaalla tutkien ympäristöä. Sain kameran käsiini ja sain napattua siitä muutaman heikon kuvan.

 

retki 82 27

 

Kuvat otin kämpän rappusilta, mutta aina yhden näpäyksen jälkeen jouduin perääntymään sisälle, sillä vieras lähti päättäväisesti minua kohti. Silloinen nuotiopaikka on nykyäänkin kuvassa näkyvällä paikalla. Sitä se tutki tarkkaan ja koetteli hampaillaan tulipaikan vieressä olleita klapeja.

 

retki 82 30

 

retki 82 25

Hammaskurussa oli lautareunuksinen roskakuoppa. Nalle meni sinne todella sulavasti  ja rietusti sieltä tietysti kaikenlaista roskaa ympäristöön. Kämpän läheisyydestä sillä ei tuntunut olevan mitään kiirettä pois, eikä se pelännyt minua vähääkään, vaan lukuisia kertoja jouduin perääntymään oven taakse.

Olihan kokemus tietysti meille kaikille hieno ja jännittävä, mutta nukkumaankin olisi pitänyt päästä. Siinä oli pieni riski sikäli, että avoimen puolen kämpän ulko-ovi oli kosteudesta hieman vääntynyt eikä sitä saanut hakaan. Reilun tunnin verran piti sitä ovea hieman pitää silmällä, kunnes sitten karhuvieras hävisi pihapiiristä.

Aamulla jatkoimme mekin kohti Luirojärveä. Polulla saatoimme nähdä eilisiltaisen vieraamme jäljet. Se oli nähtävästi seurannut näitä mukavanhajuisia makkaramiehiä Jaurulta saakka ja jatkoi heidän perässään edelleen. Parin kilometrin verran saatoin siellä täällä tassun painalluksen nähdä sekä pari pengottua muurahaispesää. Sitten en merkkejä siitä enää havainnut.

Me matkasimme ongelmitta Kärppäjärvien kautta Luirojärvelle ja asetuimme telttailemaan etelärannalle. Sää suosi ja yövyttyämme nousimme Sokostille.

 

retki 82 17

 

retki 82 19

 

Luirolla vietimme toisenkin yön ja sitten nousimme rinkkojen kanssa yli Sokostin keskiselänteen ja laskeuduimme Muorravaarakkajoen latvoille. Sokostin itärinteen alapäässä oli muka nälkä.

 

596

 

Kuljimme jokivartta Muorravaarakan ruoktulle, jonka lähistölle asetuimme. Yöpymisen jälkeen käväisimme varusteitta Pirunportilla. Paluumatkalla Annukka tyttäreni halusi ehdottomasti kiivetä puun oksalle istumaan. Avustajia tarvittiin.

 

retki 82 13

 

Muorravaarakkaa jatkettiin sitten alavirtaan. Nykyisellä Muorakanmutkaksi sanotulla tulipaikalla valmistimme juustokeittoa. Poikani teki muistiinpanoja vihkoseensa ja kuvatessani tätä toimenpidettä kaitafilmikamerallani totesin, hänen kirjoittavan että se oli hyvää.

Jatkoimme Muorravaarakkaa aina Suomun varteen saakka ja käännyimme sitten seuraamaan sen juoksua alavirtaan päin. Yöpymispaikka löytyi Suomun rantapenkereiltä. Sielläkin virvelöitiin, mutta tuloksettomasti.

 

retki 82 24

 

Seuraavana päivänä vaelsimme Suomuvillen tilaa vastapäätä. Rakennukset saattaa erottaa vastarannalla jos tarkkaan katsoo.

 

retki 82 36

 

Tässä kohden Suomukönkään niskalla pidimme ruokatulia ja kuivateltiin kastuneita jalkoja.

 

retki 82 35

Kun Könkäänvaarat alkoivat näkyä Luton penkereillä tulosuunnassamme näinkin kaukana, ei enää ollut pitkää matkaa Kiertämäojalle.

 

retki 82 28

Pian olimme jälleen automme luona ja monta kokemusta rikkaampina.