Serkkuni Kari oli ruvennut kiinnostumaan vaellusharrastuksestani ja vuoden 2013 talvella alkoi tiedustelemaan olisiko hänellä mahdollisuus lähteä tutustumaan siihen puoleen mukanani.

Ilmoitin kohta, että ilman muuta tämä on mahdollista ja ryhdyin valistamaan häntä erilaisissa valmisteluissa. Minua kuitenkin kiinnosti hänen fyysinen kuntonsa, josta en ollut perillä. Hän on ikätoverini ja täytti 2013 keväällä 70 vuotta. Sillä on merkitystä. Lisäksi hän suurimman osan elämäänsä oli asunut pääkaupunkiseudulla ja silläkin saattaa olla merkitystä.

Tiesin kuitenkin hänen olleen aikoinaan liikunnallisesti suuntautuneen, joten jonkinlaista pohjaa varmaan oli, mutta en tiennyt miten hän tätä pohjaa oli myöhemmin hoidellut. Hän itse vakuutti lenkkeilevänsä ja jatkavansa sitä erityisesti nyt kun tiesi vaelluksen olevan edessä tulevaisuudessa.

Kokemuksesta osasin olla vähän epäluuloinen, sillä minulle olivat vaelluskumppanini aiemminkin vakuutelleet hyvää suorituskykyään, joka kuitenkin oli pettänyt. Suunnittelinkin kevyen tutustumislenkin jossa Aittajärveltä lähdettäisiin, mentäisiin Sarviojalle ja sieltä Muorravaarakkaan sekä paluu sitten takaisin Muorravaarakan ja Suomun varsia. Varasin myös sekä Sarviojalta että Muorravaarakan ruoktulta yösijan lukolliselta puolelta.

15.8 Kari tuli lentokoneella Rovaniemelle. Itse olin ajellut sinne autolla ja otin hänet kyytiin. Sitten ajelimme Aittajärvelle. Meillä oli aikaa vähän oikoa jalkojamme ja käväisimme vilkaisemassa Kolttakenttää. Tiedustelin, että miltä polulla kulkeminen tuntuu, eikä hän mitään moittinut.

Päättelinkin, että Maantiekurun kuluneen polun sijasta voisimmekin kulkea Sarviojalle toista reittiä. Se oli virhepäätelmä. Allaolevaan karttaotteeseen olen punaisella merkinnyt osapuilleen kulkemamme reitin.

 

kartta-2

 

Sää meitä heti seuraavana aamuna suosi. Aittajärven kahlaamo ylitettiin onnistuneesti ja lähdimme seurailemaan Suomun vartta alavirtaan. Runsaan parin kilometrin jälkeen tulimme Suomun kapeikon kohdalla olevalle tulipaikalle, josta käännyin kohti Kuotmuttijärveä.

Tulipaikalle saakka oli kulku onnistunut helposti hyvää polkua myöten, mutta loivasti kumpuilevassa kangasmaastossa, alkoi kumppanini väsyä. Kiersin Kuotmutin länsipäästä. Siellä on hieman pehmeikköä ja kaverini joutui todenteolla pinnistelemään. Ohitettuamme sen, pysähdyin Kuotmuttiin laskevalle eteläiselle purohaaralle ja kiehautin siinä lämmintä juotavaa ja söimme välipalaa ja toivoin, että siinä kulkija vähän palautuu.

Jatkoimme sitten puron vartta ylöspäin ja havaitsin, että serkkuni alkaa olla täysin piipussa. Kehotin häntä jäämään siihen lepäilemään ja jatkoin rinkkani kanssa kiiveten Aitavaaran painanteeseen Sarviojan laakson reunalle. Palasin takaisin ja otin nyt kaverini rinkan ja vein senkin ylös. Kari seuraili perässä.

Ylhäällä hän otti rinkan taas selkäänsä ja laskeuduimme viistosti rinteen Sarviojan varteen. Siellä lepäiltiin. Sarviojan kämpälle oli vain parin kilometrin matka, mutta se otti meiltä parisen tuntia aikaa. Minulle selvisi, että Muorravaarakka jää nyt tällä kerralla käymättä.

Yönseutu palautti nääntyneen tuntuisen kaverini melko hyvin ja aamiaisen jälkeen kävimme varusteitta jaloittelemassa Sudenpesällä.

 

s-pesa-13-1

 

Aamu oli kaunis.

 

s-pesa-13-2

 

Palasimme Sarviojan kämpälle ja valmistelimme aterian. Ehdottelin sitten, että lähtisimme kävelemään Paratiisikurun suuntaan. Ajattelin, että etenisimme vain sen verran kun värkeissä olisi varaa.

Näin tehtiin ja hyväkulkuisia polkuja matka edistyi sopivasti taukoillen aina Paratiisikurun lammelle saakka. Kulku onnistui siis hyvin, kunhan selässä ei ollut taakkaa. Paluumatkallakaan ei ollut ongelmia.

 

s-pesa-13-3

 

Hyvästä palautumisesta huolimatta ei ollut syytä yritellä pitemmälle. Niinpä jo seuraavana aamuna lähdimme paluumatkalle Aittajärvelle, mutta nyt pysyttelimme polulla ja kiersimme Maantiekurun kautta.

Paluumatka onnistui tuloa huomattavasti paremmin. Vähän korjailin kumppanini rinkan "asetuksia" ja tein hänelle matkasauvan, joka auttoi joissakin kohdin. Harmittelin itseäni siitä, etten ymmärtänyt suositella hänelle kävelysauvoja.

Kaikesta huolimatta kokemus oli ensikertalaiselle pääosin myönteinen ja halu uudistaa kokemus jäi päällimmäiseksi. Se on toistaiseksi vielä tekemättä. Montaakaan kuvaa lyhyeltä käynniltä ei kertynyt, mutta paljon puhutteleva vaellusvideo kuitenkin.

 

 

 

 

Suunnittelin talvella uutta reen ja ahkion yhdistelmää. Ostin muovisen kaukalon ja ruuvailin sen pohjaan kiinni käytöstä poistetut lasikuitusukset. Tein taakse alumiiniputkista telineen, johon ajattelin kiinnittäväni makuupusseja yms tavaraa. Vedon otin suksista jo aiemmin käytössä olleella "aisalla", jonka kiinnitin vyötärölleni entisellä rinkan lantiovyöllä.

7.4 aamulla lähdin sitä kiskomaan Kiilopään pitkäaikaisparkista kohti Suomun ruoktua. Vaimoni Marja-Leena hiihteli perässä. Aiemmin oli nähtävästi ollut suojaa, mutta yöllä oli ollut pientä pakkasta. Alusta oli kiiltävällä jäällä. Se oli paikoin melko epätasainen eikä lainkaan helppo edettävä. Lisäksi vallitsi sankka sumu.

Näkyvyys oli huono vielä silloinkin kun ryhdyimme laskeutumaan Suomujoen latvoille. Rinne oli jäinen ja erittäin liukas, kun näkyvyys oli melkein olematon niin en uskaltanut laskea vapaasti. Laavulle tulo oli melko työlästä. Sitten helpotti ja sumukin alkoi kaikota.

Ruoktulle tullessamme aurinko alkoi paistamaan täydeltä terältään ja sää lämpeni nopeasti. Kun nautimme siellä välipalaa, ennätti lumi mennä reilusti suojan puolelle. Jatkoimme matkaa kohti Tuiskukurua. Suomun laakson pitkä etelärinne pehmeni vaikka alla oli selvä kelkkaura.

Tullessamme Harrihaaran laaksoon kulku-ura ei pitänyt juuri ollenkaan. Oli nähtävästi ollut jo pitempään reilua suojaa ja lumi oli märkää aivan pohjaan saakka. Sitä oli tuossa laaksossa melkoisesti.

Rekikyhäelmäni puutteet tulivat myös kohta esille. Sukset eivät pysyneet ruuveilla kaukalossa ja jouduin niitä korjailemaan. Tuiskulle tulimme melko vaivaloisesti. Meillä oli varaus "patjapuolelle" ja siellä yö sujui mukavasti. Kanssamme yöpyi Tampereen seudulta kotoisin oleva yksinvaeltaja.

Tuiskukurun kämppää oli vastikään peruskorjattu ja puusuojassa oli kaikenlaista rakennusjätettä, mm naulaisia puita. Halkaisin kirveellä joitakin siten, että sain muutaman nelituumaisen naulan. Siellä oli myös sopivaan mittaan höylättyjä puupalkkeja, joista sain sopivat vastakappaleet. Löin surkeilematta leveäkantaiset naulat suksien pohjien läpi kaukalossa toisella puolella oleviin puupalikoihin. Siitä pitäen ne kestivät.

Seuraavana aamuna lämmin ilma jatkui. Lumi oli täyttä sosetta. Puiston kelkkamies tuli Suomun suunnasta. Kelkka tahtoi jäädä kiinni kämpän tuntumaankin. Mies kertoi suuria vaikeuksia olleen ja hän mietiskeli pitäisikö palata takaisin.

Hän kuitenkin hetken tauon jälkeen lähti koettamaan Luirojärvelle päin ja mekin kokosimme vehkeemme ja lähdimme seuraamaan toiveikkaina tuoretta jälkeä. Huono sitäkin oli mennä, sillä matto oli uponnut syvälle ja kelkan leveys oli rekeäni hieman kapeampi, joten reen reunat harasivat uran laitoihin.

Kelille hyvin kuvaavaa on se, että kelkka oli jäänyt kiinni ennen Luiroa ainakin puolenkymmentä kertaa. Mekin Luirolle pääsimme, mutta helppoa se ei ollut. Melko pian lähtömme jälkeen alkoi sataa räntää, joka välillä muuttui vedeksi.

Olin kuitenkin toiveikas sikäli, että jos vähänkin sää muuttuisi korkeapaineen puolelle, niin syntyisi teräshanki. Oli selvää, että siinä kelissä ei ollut kansainvaellusta ja Luirojärvellä sai valita minkä kämpän halusi. Me emme kuitenkaan paikalla viipyneet kuin ateriatauon verran ja hiihtelimme vielä Karapuljuun.

Luiron ja Karapuljun välillähän on useimmiten vahva kelkkaura ja niin oli nytkin, mutta sekin upotti. Karapuljuun silti päästiin ja siellä yö vietettiin.

Aamulla oli aurinkoista. Olimme tutkineet lähiympäristöä Karapuljussa ja todenneet, että kulku-urien ulkopuolelle ei nyt ollut asiaa. Lunta oli paikoin yli metrinkin ja se oli vesimärkää maanpintaan saakka. Lähdimme hiihtelemään takaisin, miettien mitä kautta tästä selvitään pois jos vaikka vielä alkaa sataa vettä.

Näkymä Luironkankailla oli silti mukava ja keväinen.

 

ta11-1

 

Luirojärvelle tullessamme oli kelkkamies vielä siellä. Hän oli koettanut käydä järven pohjoispäässä ja sitä kautta mennä Lankojärven suuntaan, mutta ei ollut kyennyt. Hän lähti palaamaan tulojälkiään takaisin.

Itseänikin kiinnosti hiihdellä Lankojärven kautta takaisin ja hiihdin yli järven luoteispäähän, nähdäkseni miten kulku onnistuisi Livikönlampien kautta. Tilanne oli aivan toivoton. Järven jäälle alkoi myös nousta vesi.

Ilma oli tarkistuskäynnilläni varsin kaunis. Nappasin mennessäni muutaman kuvan, ensin Lupukoille päin.

 

ta11-2

 

...sitten itään kohti Sokostia...

 

ta11-4

 

ta11-6

 

Hammaskurusta järvelle hiihteli yksinvaeltaja. Hän ryhtyi lämmittämään saunaa. Vedimme avannosta hänen kanssaan saunavesiä kelkalla.

 

img_0292

 

ta11-7

 

Olimme kovin kiinnostuneina kuunnelleet säätiedotusta, jonka mukaan alueella piti olla pientä pakkasta. Tosiasiassa oli muutama aste lämmintä. Myöhään illalla kuitenkin hieman lumen pinta kovettui. Arvelimme, että kyllä se aamullakin on pakkasella ja kunhan lähdemme riittävän aikaisin liikkeelle, niin suksi luistaa.

Luistihan se järven yli metsän reunaan. Tammen kohdalla oli jo pitkästi sulaa.

 

ta11-10

 

Heti järven rantaan päästyämme alkoi sakea räntäsade. Se takkusi toivottomasti suksen pohjaan. Jouduin sitä peräti puukon avulla puhdistamaan.

 

ta11-11

 

Tuiskukurulle matkasimme nelisen tuntia. Kilometrivauhti oli etanan luokkaa. Jäimme Tuiskulle yöpymään ja toivoimme seuraavasta päivästä parempaa. Ei se ollut. Suojaa ja välillä räntää. Rännän vuoksi luisto oli huono. Tuiskukurun länsireunalla vähän hengähdettiin.

 

ta11-16

 

Harrihaaran laaksossa oli kelkka humpsahdellut syvälle ja jäänyt kiinni pariin otteeseen. Helppoa ei ollut meilläkään, mutta vihdoin pääsimme Vintilän kulmalle ja Nattaset alkoivat piirtyä selvemmin taivaan rantaan.

 

ta11-14

 

Lopulta pääsimme Suomun laakson rinteen alas ja ruoktulle saakka. Jäimme sinne yöpymään.

Aamulla heitteli taas räntähiutaleita. Luistoa ei ollut eikä pitoa. Hartiapankin varassa piti vetää tästä syystä yhtä huonoluistoista rekeä. Suomun latvan laavulle meiltä kesti parisen tuntia vaikka taukoja ei pidetty. Laavulla vähän hengähdettiin ja sitten lähdettiin nousuun. Äkkiä sankka sumu ympäröi meidät. Vähääkään ei erottanut lunta tai taivasta. Rinteen kaltevuuden mukaan koetin pitää suuntaa. Lopulta kupolin pohjoispuolella sumu repeili niin, että huomasin kiertäneeni jo vähän itäsuuntaankin. Siitä lasketeltiin alas ja viitoitusta myöten sitten Kiilopäälle.

On sitä helpompaakin koettu. Videopäiväkirjastanikin tuli ennätyslyhyt 24 minuuttia.

Maanantaina 7.9 ajelimme vaimoni kanssa kahdestaan kohti pohjoista. Alkumatkasta sateli ankean tuntuisesti, mutta Sodankylän "kirkolla" oli jo poutaantunut. Käännyimme siitä kohti Savukoskea ja Savukosken tieltä myöhemmin Lokan suuntaan.

Lokalla piipahdimme padolla vilkaisemassa näkymää. Oli edelleen poutaista. Ilmavirtauksia ei tuntunut mutta huolestuttavasti polttiaisparvet hyörivät ympärillä ja oli siinä vähän sääskiäkin.

Meillä oli auton perässä peräkärry ja sen päällä pieni vene. Se kellui Luirojoen pinnalla puoli viiden aikaan illan suussa lähellä Ponkunmaata entisestä lossinpaikasta hieman yläjuoksun suuntaan.

Oli edelleen aivan tyyntä. Joen pinta oli peilityyni lähtiessämme nousemaan ylävirtaan. Oli myös pilvistä mutta poutaista. Vesi joessa oli hieman normaalia ylempänä. Alkumatkasta ei tarvinnut olla huolissaan siitä, että ajellaan kiville.

Tammikämpälle ennätettiin yöksi. Siellä ei ollut ketään ja saimme levitellä varusteemme kämpän laverille. Tiistaiaamu oli edelleen pilvipoutainen. Nousimme edelleen peilityyntä joen pintaa ylös. Vesi kyllä madaltui yllättävästi tammen jälkeen ja särkkien kohdalla piti vähän katsella mitä kautta pääsee jatkamaan.

Meillä oli ollut puhetta, että nousemme aina Karapuljun kämpälle saakka, mutta melko pian "venevalkaman" jälkeen luovuimme ajatuksesta. Veneen pohja oli raappinut somerikkoon kiinni jo melkein parin kilometrin matkan.

Karapuljun kämppäkin oli tyhjänä ja iltapäivällä valmistelimme siellä aterian ja illalla käytiin kuljeskelemassa idän suunnalla. Kämpässä sitten yövyttiin.

Keskiviikko aamulla kasasimme varusteet ja lähdimme kohti Luirojärveä. Alkuun oli poutaista, mutta sitten tihuutteli vettä. Järvellä oli alkuun niin sumuista, ettei pohjoisenpuolen rantaa näkynyt. Ajoittain edelleen satoi.

Rajankämpässä pitelimme sadetta ja valmistelimme aterian. Sitten poutaantui ja lähdimme kohti Sokostia. Vaikka Luirojoella ei syksyn värejä sanottavasti ollut nähtävissä, niin järven tuntumassa ruska oli värikäs. Sitä kylläkin suuresti latisti sumuinen pilvisää.

Sokosti oli pilven peitossa, mutta kulkiessamme pilvi nousi vähän ylemmäksi. Nousimmekin keskiselänteen suuntaan niin pitkälle kun näkyvyyttä oli, mutta huipulle saakka emme menneet.

Palattuamme, saatoimme havaita että Luirolle alkoi kerääntyä ruskasesongin vaeltajaväkeä siinä määrin, että sulloimme tavaramme uudelleen rinkkaan ja matkasimme takaisin Karapuljuun. Sinnekin oli Orposesta tullut väkeä, joten me pystytimme telttamme kämpän eteläpuolelle ja istuskelimme iltaa tulipaikalla.

Torstaita vasten yöllä jo satoi. Me purimme leirin ja kuljimme veneelle sekä lähdimme laskettelemaan alavirtaan. Se matka ei ollut kovinkaan hohdokas, sillä vettä lotisi koko matkan Tammikämpälle saakka. Me päätimme jäädä siihen yöksi ja toivoimme poutaisempaa säätä. Olimme jo tullessamme heittäneet arpaa kulkusuunnasta ja harkinneet menevämme Repojoen kautta Hammaskuruun ja se oli vähän harkinnassa edelleenkin. Sää vain oli kovin ankea.

Illansuussa kämppään höyrysi märkä, suokuraa tippuva nuorten miesten ryhmä. He olivat tulossa jostain Kaita-aavan suunnalta. He kertoivat eksyneensä joitakin päiviä aiemmin Jaurulla. He olivat lähteneet matkaan Kemihaaroista ja alun perin tarkoitus oli kulkea Luirojärven kautta Saariselän retkeilykeskukseen tai Kiilopäälle.

Lopulta he olivat paikallistaneet itsensä ja sitten löytyi Hammaskurusta Tammikämpälle tuleva tukkitien pohja. Loma-aika oli loppumassa ja tienvarteen kovin kiire. He suunnittelivat kulkevansa Orposen kautta Vuotsoon. Onneksi olimme veneinemme paikalla. Joessa sillä kohdalla vesi oli kyllä niin korkealla, että ylittämisen kanssa olisi muilla konsteilla tehnyt tuskaa. Kunhan he hetken olivat lepäilleet, niin soutelin heidät joen yli.

Sääliksi kyllä  kävi, kun katselin heidän häipymistään tihkusateiseen säähän.

Perjantaiaamulla ei säätyyppi ollut muuttunut. Heitimme mielestämme Repojoen suunnan ja lähdimme alavirtaan. Päivän matkasta ei ole positiivista kerrottavaa. Pitkä venematka suhteellisen kylmässä säässä, sateen taukoamatta sihistessä veteen ei ollut mieltä ylentävää.

Muita ongelmia ei silti ollut. Varusteet saatiin auton kyytiin ja vene kärryille ja auton lämmitys täysille. Kyllä se siitä lutviutui.

Lankomieheni Pekka oli kiusoitellut vaimoaan, kun asianomainen oli käynyt vaelluksella Saariselällä. Pekka oli todennut, että eivät tuollaiset vaellukset ole ollenkaan vaativia tai oikeastaan mistään kotoisin ja että toista on se kun hän käy metsästämässä ja varsinkin hirvimetsällä.

Muutama vuosi näin meni ja sitten päätettiin porukalla piipahtaa juhannusviikolla Luirojärvellä. Mukaan tulivat aviosiippani, lanko Pekka ja käly Leila. Aikaa oli käytettävissä kovin niukasti, mutta matkaa nopeutettiin veneosuudella.

Matkasimme Luirojoen varteen Sentinojantien päähän kahdella autolla. Pilvipoutaisessa säässä päästiin veneilyn alkuun. Uulalan pihapiiri näytti olevan tyhjillään, joten uskaltauduimme pitämään välipalataukoa uuden saunarakennuksen terassilla.

 

ju06-23

 

Pilvipoutaiselta näytti Uulalan pihamaalta pohjoisenkin suunnalla.

 

ju06-22

 

Ilta oli jo melko pitkällä Uulalan kohdalle ehdittyämme, mutta puursimme vielä Tammikämpälle saakka. Siellä yövyimme. Matka jatkui seuraavana aamuna kohti pohjoista.

Päästyämme lopulta Karapuljun "venevalkaman" kohdalle, jalkauduttiin maihin ja kuljettiin Karapuljun kämpälle. Koska se oli tyhjillään, niin päätettiin jäädä sinne yöpymään. Ilta oli jo pitkällä sinne tullessamme.

Aamulla heitettiin rinkat selkään ja lähdettiin kohti Luirojärveä. Aivan alussa oli hieman sateella uhkaava sää.

 

ju06-19

 

Pian taivaalla alkoi seljetä ja lämmin aurinkoinen kesäsää tuli vallitsevaksi. Vaikka rinkankantomatka ei pitkä ollutkaan, niin lankomies alkoi nopeassa tahdissa vetää käsityksiään takaisin. Luirojärvelle tultiin hyvissä ajoin. Vaellusväki oli juhannuksen vietossa muualla ja me saimme valita oleskelupaikkamme aivan vapaasti.

Pakka ja Leila asettautuivat Rajankämppään ja minä vaimoineni taas sen tulipaikan tuntumaan telttaan. Uusi sauna pantiin kuumaksi.

Juhannusaattoa otettiin vastaan tulilla istuskelemalla.

 

ju06-1

 

Seuraavana päivänä käväisimme alkuun Leenan kanssa järven länsirannalla kiertelemässä. Se oli paljon vähemmän kulunut kuin itäpuoli etelärannasta puhumattakaan.

Nappasin pari kuvaa, ensin Sokostista.

 

ju06-14

 

...ja sitten Lupukoiden suunnalta...

 

ju06-16

 

Koko porukalla käväisimme hienoja polkuja myöten Ruotmuttiojan varressa. Matkalla taukoiltiin kelon rungolla.

 

ju06-18

 

Raappanan kammilla tietysti poikettiin ja Raappanan lammen rannalta otettiin taas Sokostista kuvaa.

 

ju06-2

 

Sokosti otettiin seuraavan päivän ohjelmaan. Naisväki kuitenkin meni kahvinkeittoon Jauratuksen putouksille mutta me miehet kiipesimme keskiselänteelle.

 

ju06-8

 

Kauas etelässäkin näytti olevan harvaa yläpilveä tasaisen suo- ja metsäalueen yläpuolella.

 

ju06-10

 

Alas laskeuduimme Jauratuksen eteläistä kuruhaaran reunamaa ja pääsimme aviosiippojemme kahvitarjoilusta nauttimaan.

Seuraavana aamuna lähdimme jo paluumatkalle. Rinkankantoetappi Luirolta Karapuljuun tuntui kovasti retkikumppaneilleni riittävän. Loppumatkasta meitä hieman sadekuurot kiusasivat. Jäimme jälleen Karapuljuun yöpymään.  Sitten oli helppo lasketella veneellä myötävirtaan sopivan juhannussään vallitessa.

Lankomies ei tietääkseni matkan jälkeen enää vertaillut metsästysmatkojaan rinkan kantoon.

 

Kälyni Leila oli pitempään kuullut sisareltaan kertomuksia vaelluksistamme ja oletin, että hän hyvinkin on selvillä mitä olemme tekemässä kunnes hän jossain käänteessä esitti kysymyksen: "...niin missä te käytte sitten kaupassa jos sattuu jotakin puuttumaan...".

Leilaa hieman kiinnosti vaelluskokemus ja keväällä 2002 sitten päätettiin kesän alussa tehdä jonkinlainen lenkki. Aviosiippani halusi lähteä liikkeelle Marivaarasta, koska hän ei ollut aikaisemmin päässyt sitä tekemään.

Olin tähän alkuun haluton, sillä Leilalla oli niihin aikoihin hieman ylipainoa ja vaikka reitillä ei ollut oikeastaan minkäänlaisia korkeuseroja, niin pohja saattoi olla pehmeä ja upottava jos olisi ollut sateita.

Lopulta sitten taivuin. Kesäkuun neljäntenä päivänä matkasimme Marivaaraan autollamme. Mukana oli neljäntenä Leilan tytär Tiina, joka lähti matkaan äitiään tukemaan. Poikkesimme tullessa Moskun kentässä ja käväisin vilkaisemassa sieltä käsin Lokan koillislahden rannassa, ajatuksena että jos joskus laskisi veneen sieltä vesille. Se näytti mahdolliselta.

Olimme vasta myöhään illalla  Marivaarassa perillä ja jäimme sinne yöksi. Kevät näytti olleen varhaisessa eikä lumia näkynyt  parinkymmenen kilometrin päässä olevien Saariselän tuntureiden rinteilläkään. Sateitakaan ei näyttänyt olleen ja maastopohja vaikutti suhteellisen kuivalta.

Matkalle ei tullut mukaan kameraa, sillä tein vain videolle matkapäiväkirjaa ja Marja-Leena ei vielä silloin ollut innostunut kuvaamisesta. Kuvia ei siis matkalta ole, mutta tylsän tekstin elävöittämiseksi sijoitan tähän karttaotteen, josta näkyy reittimme Marivaarasta Siulalle. Se on lukuisten vaeltajien käyttämä ja kelvolliseksi todettu. Karttalehti on senverran vanha, että siitä puuttuu Morottajavuotsosta osapuilleen itään suuntaava poroaita.

 

m-vaara-siula

 

Ensimmäinen kulkupäivä alkoi poutaisena. Vaeltajakumppanieni kulkukunto oli heikko ja vauhti sen mukainen. Etenimmekin pienin hyppäyksin. Se sopi minulle itsellenikin kovasti, sillä rinkkaani olin joutunut sullomaan kaikenlaista ylimääräistä ja sen lähtöpaino oli 36 kg.

Karvitsiojalla oltiin aamukahvilla ja Pajuojalla pidettiin jo toinen tankkaustauko. Lähtiessä sää oli ollut lämmin ja poutainen, mutta Pajuojalla saimme niskaamme sadekuuron. Se oli lyhyt ja kävellessämme sen jälkeisen suolahdekkeen yli tehtyä hulppeaa mönkijöille tehtyä lankkutietä, oli jo poutaantunut.

Irtonais-Auhdin lounaispuolella on vähäinen puronluru, oikeastaan ainut vedenottopaikka Pajuojan jälkeen matkalla Jaurulle. Siellä pidimme ateriatauon. Lähettyvillä on kaksikin piekanan pesää. Toisessa niistä oli asukas paikalla.

Jatkoimme sitten kohti Auhtijoenselkää. Päästyämme nousun alkuun, näytti siltä että päivä alkaa olla paketissa ja pystytimme telttamme siihen. Vettä jouduin haeskelemaan aika kaukaa. Kuljin puolisentoista kilometriä, ennen kuin Iso-ojan latvalla alkoi löytyä kelvollista virtaavaa nestettä.

Yö kului ongelmitta. Alun perin oli tarkoitukseni kulkea Tahvolle saakka, mutta muutin suunnan Siulalle. Auhtijoenselän laella ryömittiin poroaidan alta ja ruvettiin laskeutumaan kohti Jaurua ja Siulaa. Jaurussa ei ollut paljonkaan vettä ja siitä päästiin yli helposti. Siulan alarappusten askelmia laskettiin silloin olevan 60.

Siulalla ei ollut muita kulkijoita. Leila ja Tiina majoittuivat sinne. Minä taas pystytin teltan itseäni ja aviosiippaani varten yläterassille. Sää oli aurinkoinen, puolipilvinen ja lämmin. Hyttysistä ei ollut oikeastaan minkäänlaista haittaa.

Kulkukumppanini palauttelivat matkan rasituksista lopun päivää. Kävin kuitenkin Marja-Leenan kanssa kiertelemässä Vongoivanjoen varressa suupuolella. Sää oli edelleen ihanteellinen.

Seuraavana aamuna muutkin tulivat sinne suuntaan. Meillä oli saunavehkeet matkassa. Aikomus oli käydä saunomassa Tahvolla. Vongoivanjoen ylityksessä oli ensikertalaisilla vähän opettelemista, mutta vettä oli sielläkin vähän eikä suurempia vaikeuksia.

Tahvolla oli tilaa saunomiseen ja aterian tekoon. Paluumatka onnistui ongelmitta.

Taas huilailtiin Siulalla ja seuraavaksi päiväksi kaavailtiin käyntiä Povivaaralla. Aamulla matkaan lähdettiinkin. Siulan pohjoisen puoleiset kankaat ovat hienoja kävellä, vaikka Maurimyrskyn jäljiltä runkoja kumossa runsaasti oli vieläkin.

Lähellä Honkatehtaanojan suuta laskeuduimme alas ja ylitimme joen. Honkatehtaan ojan "suupankissa" on vieläkin nähtävissä kaksi neliömäistä "pruuvikuoppaa". Ehkäpä ne ovat Hollmanin kullanetsintäporukan aikaansaannoksia.

Me nousimme Honkatehtaanojan vartta aina Povivaaran rinteen juurelle. Siinä Leilalta loppui "virta" ja hän jäi lepäilemään ja Tiina hänen seurakseen. Me Leenan kanssa käväisimme jyrkänteen reunalla. Sää oli mitä parhain ja näkyvyys hyvä. Korvatunturin korvatkin piirtyivät terävinä taivaanrantaan.

Paluumatkalla ei ollut ongelmia ja loppupäivä kuluteltiin Jaurun pohjoisrannan hienoja terasseja kulkiessa.

Aamulla lähdettiin paluumatkalle. Sää oli lämmennyt ja oli heti alkuun melko helteistä. Puolisentoista kilometriä kuljettuamme Leila kompastui ja kaatui sekä loukkasi hieman polveaan. Pahempaa vauriota ei onneksi päässyt syntymään, eikä se kävelyä kovin paljon haitannut.

Päästyämme piekanan pesäpaikalle, jäimme siihen leiriin koska seuraavalle "vesipaikalle" Pajuojalle oli meidän kulkukuntoomme nähden turhan pitkä matka. Päivää kun oli vielä aika paljon "käyttämättä", niin kuljeskelimme Leenan kanssa heikosti näkyvää vanhaa puutavaran ajouraa myöten itäänpäin. Siltä tapasimme vähän vanhemmat karhun jäljet.

Kontio ei leiriimme yöllä tullut. Olimme jo illalla päättäneet, että lähdemme varhain liikkeelle, sillä päivä oli ollut melko kuuma ja ennusteissa oli samaa edelleenkin. Olimmekin jo kuuden aikoihin aamulla matkaamassa kohti Marivaaraa. Jo parin tunnin kuluttua matkassa ollut lämpömittarimme alkoi näyttää 25 asteen lukemia.

Pajuojalla tankkailtiin ja sitten sinniteltiin kuumuudessa Marivaaraan. Karvitsiojalta lähdin hieman reippaampaa vauhtia etenemään. Lähellä lakea on matala lampi. Sen kohdalla riisuin ilkosilleni ja pulahdin lampeen huuhtelemaan itseäni. Se tuntui todella hyvältä. Vedin vain saappaat jalkaani ja ilman rihman kiertämää saapastelin autollemme. Ilma oli kuin lämmintä maitoa.

Vaelluskumppanini myös lammen kohdalle tultuaan olivat siinä virkistäytyneet ja niin pääsimme hyvissä voimin kello 14 korvilla lopettamaan tutustumisvaelluksen ja pääsemään kotimatkan alkuun.

 

Naisten viikolla 2010 oli tyttäreni Annukan perheen vuoro ottaa tuntumaa Lapin luontoon. Vanhemmat sen tietysti olivat jo aiemmin tehneet, mutta nyt oli nuorempien vuoro. Ensin tutustuttiin Tankavaarassa museon antiin ja sitten opeteltiin vaskoolin käyttöä.

 

re10-2

 

Jatkoimme Aittajärvelle, jonne leiri pantiin pystyyn. Ajankohdasta huolimatta sää oli aurinkoinen, lämmin ja poutainen eikä sääskiä ollut lainkaan. Muut kulkijat tuntuivat olevan maastossa, joten saimme käyttää Aittajärven "palveluita" kuten rannassa olevaa puulaavua mielin määrin.

Virvelin käyttöä pääsi Riikkakin heti alussa harjoittelemaan.

 

r10-3

 

Hieman se siima meni välillä takkuun, mutta äidistä oli apua.

 

r10-4

 

Kala ei napannut, mutta ei se haitannut. Läntisellä tulipaikalla Mummu piti huolta energian saannista.

 

r10-10

 

Kolttakentän suunnassa käytiin tietysti tutustumassa.

 

r10-11

 

...ja vastakkaisella suunnalla Aittajärven länsipäässä...

 

r10-12

 

Liikkuminen alueella onnistui hyvin. Perheen lammaskoira Donna piti laumansa hyvin kurissa eikä porojenkaan kanssa tullut konflikteja.

Toisen kerran olin koko perheeni kanssa tutustumassa pohjoisen luontoon vuonna 1976. Sillä kerralla valitsimme kohteeksemme Kopsusjärven. Se tuntui ennakkoon ajatellen olevan sopivalla etäisyydellä 6 ja 7 vuotiaillemme.

Heinäkuun alussa pysäköin autoni ns Kopsusjärven tienhaaraan. Paikalla oli joskus ollut kenttäsirkkeli ja sen jälkiä sahanpuruineen ja rimoineen oli vielä havaittavissa. Tie tai oikeammin polku oli sodan aikana saksalaisten käyttämä. Heillä oli ollut järven tuntumassa jonkinlainen kenttävartio.

Olimme perillä melko myöhään illalla ja jäimme telttailemaan tien alkupuolelle. Sää oli kesäinen ja lämmin. Vaikka oli heinäkuu, niin sääskiä eikä muitakaan pistiäisiä ollut oikeastaan ollenkaan.

Seuraavana päivänä matkasimme sitten Kopsukselle saakka. Matka sujui ongelmitta. Jälkikasvuni jaksoi hyvin. Meillä vanhemmilla oli vähän suurempia haasteita. Rinkkani päällä keikkui mm noin kahdeksan kiloa painava Tena- merkkinen kupoliteltta.

Ainut suurempi särö matkalla oli hernerokka-ateria, jota nuorimmainen Annukka ei tahtonut saada alas mitenkään.

Kopsusjärvi saavutettiin ja leiripaikka valittiin pohjoisen puolen suuria mäntyjä kasvavalta kankaalta. Siinä kasvoi myös sopivan kokoisia koivuja, jotka soveltuivat erinomaisiksi kiipeilypuiksi.

Tein retkestä kaitafilmin, joka epäonnistui sikäli että alkuvaiheista ei kuvaa syntynyt, mutta siitä alkaen, kun kamera putosi käsistäni maahan parinkymmenen sentin korkeudelta, on kuvaa taas tullut. Kaitafilmauksesta johtuen en tavallista kameraa juuri käyttänyt eikä kuvia sanottavasti ole.

Allaolevassa tyttäreni kuitenkin istuskelee leiripaikkamme tuntumassa.

 

vaellus-96083

 

Kopsusjärvi osoittautui ihanteelliseksi kohteeksi meidän tapaisellemme perheelle. Järven hiekkaranta oli uimahalukkaille hyvä.

 

vaellus-96085

 

Alueella kului muutama päivä erinomaisen sään merkeissä. Lähituntumassa oli paljon katseltavaa. Mm lampea ja järveä yhdistävän puron pienet putoukset kiinnostivat ja tietenkin Kopsuslammen salaperäiseltä tuntuva kämppä. Kuukkeleitakin saattoi tarkkailla. Ne pysyttelivät tarkkaan leiripaikkamme tuntumassa vallankin kun saivat nappailla niille heiteltyjä leivänmuruja.

Yhtenä päivänä nousimme lammen takana olevan jyrkän rinteen vaaran laelle. Sieltä saatoimme jo tarkastella kauempana olevia kohteita ja näkyi Kopsusjärvikin. Laskeuduimme vielä Suomun ruoktulle, jonka pihamaalla päivän ateria nautittiin.

Aika kului nopeasti ja Kopsukselta palasimme aikanaan samaa reittiä autollemme kuin mistä olimme tulleetkin.

Käynti Kopsuksella antoi mukavaa pohjaa myöhempiä yhteisiä retkiä varten.

Elokuun loppupuolella ajelin vaimoni kanssa kohti pohjoista. Epäonni alkoi vaivata jahka käännyimme Kemin jälkeen Rovaniemen tielle. Pidimme hetken tauon eräällä levähdyspaikalla. Aviosiippani autoon noustessaan pudotti taskustaan puhelimensa. Sinne se jäi. Sitten alkoi sataa.

Illalla sade ropisi auton kattoon Aittajärven parkkipaikalla. Ropina kesti aamuun saakka. Tuli vähän taukoa ja saatiin poutasäässä kiehauttaa kahvit puulaavun tulipaikalla. Pientä tihkua tuli edelleen ajoittain. Ei huvittanut lähteä minnekään pitemmälle siinä vaiheessa, mutta lähdimme jalkoja verryttelemään Snellmanille.

Kolttakentässä käyteltiin kameraa ahkerasti.

aittajarvi09-018

 

aittajarvi09-006

 

a-jarvi-9-6

 

a-jarvi-9-17

 

a-jarvi-9-11

 

a-jarvi-9-12

 

Snellmanilla ollessamme katselimme toiveikkaana läntistä taivaanrantaa, joka hieman kajasti poutaantumisen suuntaan. Ehkä aavistuksen kuivempaa olikin.  Valmistelimme Snellmanilla aterian ja sitten lähdimme palaamaan takaisin.

 

a-jarvi-9-8

 

Mukkaperäjärven rantamilla oli edelleen melko harmaata.

 

a-jarvi-9-9

 

Palattuamme automme luokse, näytti siltä että sää hieman paranee ja siitä syystä jatkoimme lähitienoolla ulkoilua. Lähdimme kulkemaan Aittajärven pohjoispuolta länteen.

 

a-jarvi-9-23

 

Kokeillessani virveliä näytti hetken oikein hyvältä.

 

a-jarvi-9-21

 

...mutta, mutta... sitten taas sadekuurot alkoivat ja jatkuivat aamuun saakka. Aamulla aloitettiin samaan tapaan kuin edellisenäkin päivänä.

 

a-jarvi-9-19

 

Aamupalan jälkeen ylitimme Suomujoen kahlaamosta ja menimme Museokämpälle Maantiekurun suulle.

 

a-jarvi-9-27

 

Kiersimme Helanderinjärven eteläpuolelta.

 

aittajarvi09-030

 

...ja jatkoimme kohti Siikavuopajaa... ennen sitä on pienehkö lampi...

 

a-jarvi-9-32

 

Siikavuopajan laavu oli tyhjillään.

 

a-jarvi-9-36

 

Laavulla teimme päivän pääaterian. Siinä vaiheessa sää näytti hetken valoista puoltaan.

 

a-jarvi-9-35

 

Poudan iloa ei kestänyt paria tuntia pitempään. Sateessa palailimme taas takaisin. Sitten satoi pari päivää putkeen. Aittajärven laavulla tuli istuskeltua yksitoikkoisuuteen saakka.

 

a-jarvi-9-43

 

Ajelimme autolla itään ja tutkimme vanhoja puutavaranajoteitä kohti Suomua. Eräältä sellaiselta kävimme jälleen Snellmanilla ja sieltä kiersimme läheltä Muorravaarakan suuta takaisin autolle. Melkein koko ajan tihkui vettä. Sitten päätimme, että antaapa tällä kertaa olla tässä ja lähdimme ajamaan kohti länttä. Kuutuan kohdalla poutaantui ja käänsin kuitenkin auton nokan järven itäpäähän johtavalle tielle.

Ajattelimme, että käydään nyt vielä kahvit kiehauttamassa Aittajärvellä Kuutualta johtavaa polkua pitkin. Näin tehtiin. Oli kyllä poutaista, mutta maasto oli todella märkää. Puun juuret olivat liukkaita ja kovapohjaisilla vaelluslenkkareillani olin mennä nurin useaan otteeseen.

Palatessamme takaisin kävi onnettomasti. Puolisen kilometriä ennen Kuutuaa polku ylittää kivisen jakson. Leena liukastui kivillä ja kaatui rajusti. Oikea käsi jäi hänen alleen. Olkavarren jänne napsahti poikki.

Kivut eivät olleet mahdottomat ensi alkuun. Selvisimme autolle. Siellä mietittiin mennäänkö Ivalon terveyskeskukseen vai ajetaanko kotiin. Oli jo ilta. Päätettiin ajaa kotipuoleen. Käsi tuettiin niin, että olo tuntui siedettävältä. Sitten ajoin yön ja aamulla päästiin asuinpaikan terveyskeskukseen. Tässä matkassa ei ollut paljon hohtoa.

Maaliskuun viimeisellä viikolla oli Saariselällä kauniit pakkassäät. Otin vaimoni Marja-Leenan kanssa tuntumaa suksitteluun ollessamme alkuun majoittuneena tuttaviemme Martan ja Väinön lomaosakkeessa Saariselän retkeilykeskuksessa.

Olin hankkinut uudet sukset vaellusta silmällä pitäen. Arvelin, että sopivan mittaiset "markettisukset" riittävät, kun pyrimme liikkeelle hyväksikäyttäen kelkkauria, joilta ei ollut tarkoitus poiketa. Käväisimme Luttokämpällä "testihiihdolla" ja olin suksivalintaani melko tyytymätön. Suksi oli hieman jäykkä ja muutenkin tuntuma siihen kehno. Keli ei kylläkään ollut kovin hyvä. Oli ollut melkoisia pakkasia, lumi oli kovin hienojakoista ja näistä syistä johtuen luisto oli huonohko ja suksea oli vaikea saada pitäväksi. Jälkimmäinen seikka oli tietysti vaellushiihtoa ajatellen tärkeää.

Lähdimme sitten matkaan aamupäivällä Kiilopään eräkeskuksesta kohti itää. Oli todella kaunis pilvetön talvisää. Pakkasta oli reilusti. Luulammen latu luisti huonosti. Reessäni on sukset jalaksina ja luulisi niiden kovalla latupohjalla luistavan hyvinkin, mutta ei. Suksikin tuntui siltä kuin sitä hiekkapaperiin työntäisi. Nousu oli työläs ja erityisesti siitä syystä, että en saanut suksiani kunnolla pitämään. Piti työskennellä hartiapankin varassa.

Puolirinteessä Leena palasi autollemme hakemaan sinne unohtuneet suojalasimme mukaan, mutta lopulta olimme Kiilopään selänteellä ihastelemassa upeaa säätä ja maisemaa. Alarinne oli tietenkin helpompi, mutten uskaltanut sitä laskea taakka perässä vasta kuin loivemmalla alaosuudella.

Koetin lisätä suksiin pitoa, mutta en siinä oikein onnistunut sillä keli olisi vaatinut liisteriä, enkä sitä tässä vaiheessa halunnut tehdä. Loiva vastamaa kohti Rautulampea oli tästä syystä edelleen kohtuuttoman työläs. Rautulammen kämpällä viivähdimme tovin ja sitten laskettelimme Rautuojan  vartta Lankojärvelle, josta olimme varanneet itsellemme yöpymispaikan.

Ennen kämppää on loiva myötäle, jota laskettelin hyvää vauhtia. Sitten tuli äkkipysähdys. Rekeni törmäsi latu-uran vierellä olleeseen pieneen kannontynkään, lennähdin vaaka-asentoon ja putosin selälleni maahan. Selässäni oli pieni nailonreppu, jossa olivat videokamerani ja tavallinen kamerani. Mielessäni hyvästelin nämä laitteet jo matkalle kameroiden taivaaseen.

Lähemmän tarkastelun jälkeen niissä ei vikoja silti tuntunut olevan. Reki oli kärsinyt kyllä vähän vaurioita, mutta saimme ne vähällä vaivalla korjattua.

Asetuimme kämppään ja vähän myöhemmin saimme yöseuraksemme Luirojärveltä tulleen miesporukan.

Aamulla oli melkoinen pakkanen. Ikkunan pielessä ollut lämpömittari näytti 35 asteen lukemaa. Leena lähti vessakäynnille. Hän viipyi melko pitkään ja palatessaan kertoi oven ulkopuolella olleen vipulukon menneen lukitusasentoon kun hän sulki oven, eikä sitten päässyt ulos ennen kuin yksi seurassamme yöpyneistä nuorista miehistä päästi hänet pälkähästä tultuaan itse samoille asioille.

Odottelimme pakkasen vuoksi aamulla muutaman tunnin, ennen kuin lähdimme jatkamaan. Pakkanen oli lauhtunut 20 asteen tuntumaan. Sää oli edelleen aivan upea hiihtäessämme Suomujoen uomassa kohti Paasjoen suuputousten kohtaa.

 

ta09-3

 

Suksien pidon kanssa oli edelleen ongelmia, koska näissä pakkasissa eivät tietenkään tavalliset purkkivoiteet oikein tepsineet ja koska suksi oli painolleni hieman liian jäykkä. Pitoa koetin kuitenkin vähän lisäillä.

 

ta09-2

 

Sitten punnerrettiin Suomun uomasta ylös ja lähettiin seuraamaan. Palovangan vartta ylävirtaan.

 

ta09-5

 

Näihin saakka kulku-ura oli ollut välineillemme hyvä. Pidimme Padagovan tulipaikalla kahvitauon. Meillä oli reessä pari termosta Lankojärvellä ladattua kahvia. Tulipaikalta on yllättäen myös puhelinyhteys, jonka olin saanut tietää muutama vuosi aiemmin. Yhteyttä käytimme hyväksi ja kerroimme kotiväelle missä mennään.

Jatkaessamme Padagovan kohdalta, alkoi kelkka-uran pohja pehmetä, sillä paljon poljettu ura jatkui pitkin Suomun vartta yläjuoksun suuntaan. Oli nähtävästi kulunut pitempi aika kun joku oli siitä kelkalla ajellut kohti Luirojärveä. Uutta lunta oli satanut eikä vaeltajia ollut kovinkaan paljon ollut liikkeellä. Rekeä alkoi olla hieman hankala tästä syystä vetää, sillä suksi upotti. Vastaan tuli kuitenkin pian neljän hengen ryhmä Luirojärven suunnasta. Ajattelin että tämähän helpotti. Lähdinkin seuraamaan heidän latuaan vaikka se pian poikkesi itään kohti Lupukoita. Arvelin että he ovat tulleet Livikönlampien kautta. Lupukoiden suunnalla avautui edelleen upea talvisää.

 

ta09-7

 

Käännyinkin sitten pois Palovangan polku-uralta ja hiihtelin kohti itää. Alkuun näytti aivan hyvältä.

 

ta09-9

 

Puolisentoista kilometriä latu meni periaatteessa aivan oikeaan suuntaan, mutta sitten metsään tultuamme se alkoi mutkailla ja kääntyi lopulta takaisin Palovangan varteen. Harkitsin käännöspaikassa ensin jatkavani suoraan, mutta metsässä lumi ei vielä ollut painunut lainkaan ja sitä oli melko runsaasti. Meidän välineillämme ei sille lumelle ollut asiaa. Se olisi vaatinut kolmimetriset sivakat. Nöyrryin seuraamaan jälkeä Palovangan varteen. Näytti vähän siltä, että ladun tekijät olivat hieman eksyilleet.

Mutkan jälkeen totesin, että matkamme oli tosiasiassa edistynyt vain muutaman sata metriä. Maasto alkoi näiltä kohdin nousta ja kun pohja oli upottavaa, niin eteneminen hidastui kovasti. Suuntasinkin Vasanlyömäpään rinteelle ja vaikka siellä oli tietysti jyrkempää, niin rinteillä aina lumi on pakkaantunut kovemmaksi ja on parempi kanto. Sitten tuli vähän takapakkia. Olin "konstruoinut" rekeni vedon jalaksista tarpeettomaksi käyneestä ruohonleikkurin alumiinihaarukasta. Se ei kovassa pakkasessa kestänyt ja murtui ensin vasemmalta ja sitten oikealta puolelta.

Minulla oli toki veto myös köysillä, joten reki tuli kyllä perässä, mutta laskuissa en voinut sitä hallita. Korjaillessani näitä vaurioita, alkoi pakastaa selkeästi enemmän. Sanoin Leenalle, että mikäli emme ennätä kello 18 mennessä  ylös Vasanlyömäpään harjanteelle, jätämme reen sinne ja otamme mukaan vain kaikkein välttämättömimmän ja hiihtelemme sitten Luirojärvelle ja haen reen seuraavana aamuna. Ylös pääsimme kuitenkin juuri kuuden aikoihin.

Pakkasta alkoi olla varmaan lähemmäs 30 astetta. Sen jotenkin voi aistia kuvasta. Sokosti esittäytyy siinä komeana talviasussaan.

 

ta09-11

 

Vasanlyömäpäältä laskeutuminen oli hankalaa, koska en voinut rekeä hallita eikä ollut mitään, jolla aviosiippa olisi voinut sitä takaa pidellä. Vaikka koetin haarukoida rinnettä siksakia, loivempaa laskukulmaa etsien, niin pari kertaa reki yllätti ja liukui päälleni tuiskauttaen minut suulleni lunta nieleskelemään. Lopulta alas päästiin ja Tuiskukurun suunnalta tulevalle ladulle, jota myöten oli helppo suksitella Luirojärven eteläpäähän.

Saavuimme perille jo melko hämärissä 20 aikoihin. Meillä oli varaus lukitulle puolelle Hilltoniin. Siellä ei ollut hetkeen ollut ketään. Lämpötila näytti siellä olevan pakastimen luokkaa siinä 25 asteen tuntumassa. Avoimella puolella sitä vastoin piti kamiinaa kuumana yksin matkassa ollut ivalolainen mies. Me valitsimme myös sen puolikkaan.

Kamiinan hoitaja ei ollut varsinaisesti vaelluksella, vaan kertoi vain hiihdelleensä aikansa kuluksi Luirojärvelle ja aikovansa  palata samantien takaisin. Hän kertoi kyllästyneensä Saariselän ravintoloissa majailleisiin "ruotoisiin" naisiin ja hakeneensa hetkeksi erämaan rauhaa. Määrite ruotoinen kuulemma tarkoitti ylpeää.

Pakkanen lauhtui aamuksi sopivalle 15 asteen tasolle. Reestä irroittelin vetosysteemini.

ta09-12

 

Puusuojassa tein kirveen hamaralla hieman sepän töitä ja sitten oli kämpässä hienosäädön vuoro.

 

ta09-14

 

Sain aikaan niin lujan liitoksen, että se kesti monta vuotta eikä edes rikkoutunut, vaan vaihtaessani sen uuteen, muutin vain koko vetojutun uuteen uskoon. Aamupäivällä siirryimme Rajankämppään, vaikka järvellä ei muita ollutkaan.

 

ta09-13

 

Hiihtelimme lähiympäristössä. Korkeapaine vallitsi edelleen mutta kovin pakkanen oli taittumassa.

 

ta09-54

 

Lupukoiden suunta näyttää aina hyvältä etelärannalta päin oli sitten kesä tai talvi.

 

ta09-55

 

Aamu tuli vastaan Rajankämpässä. Aamiaisen jälkeen lähdimme Karapuljuun. Kun katseli lumia oksilla, niin saattoi päätellä ettei suurempia tuulenmyräköitä ollut hetkeen.

 

ta09-20

 

Lunta oli maastossa melkoisesti. Sitä riitti kuuselle hatuksikin saakka.

 

ta09-22

 

Karapuljuun meni tavanomainen paljon poljettu kelkkaura, mutta kämpällä ei ollut ketään.

 

ta09-26

 

Luirojoen jää oli yllättävän ohut ja sain vettä joesta helposti. Itseasiassa rannassa ei lumen alla ollut jää lainkaan. Olimme jo varhain Karapuljussa ja aterian jälkeen lähdimme hiihtelemään Harrihaaran varteen. Siellä risteili kelkan jälkiä siellä täällä, joita myöten oli helppo mennä. Kävimme melko kaukana, aina Harrikankaan tasolla saakka.

Lähinnä meitä kiinnosti tämä suunta siksi, että olimme lukeneet juuri ennen lähtöämme "Hesarista" pienen uutisen, jossa paheksuvaan sävyyn todettiin poromiesten kelkoillaan jäljittäneen Luirojärvellä yksinäistä sutta joka oli ollut väsynyt ja peloissaan. Hieman huvitti nämä tarkat arviot suden tilasta, mutta tunnetusti etelässä näistä asioista tiedetään paljon.

Kelkkojen jäljistä päättelin, että suden etsintä  oli ainakin jossakin vaiheessa käynyt Harrihaaran suunnallakin. Tosin suden jälkiä en havainnut.

Seuraavana aamuna pari isoa kelkkaa parkkeerasi Karapuljun pihamaalle. Matkassa oli virkapukuinen poliisi ja erätarkastaja. Susiuutinen oli nähtävästi saanut liukkaasti virkamiehet matkaan. Kysellessäni mitä kautta he olivat tulleet, sain kuulla heidän ajaneen autolla Lokkaan ja sieltä kelkkailleet. He jatkoivat Luirojärven suuntaan.

Me vietimme yön Karapuljussa ja harkitsimme pitkään lähdemmekö Harrihaaran kautta kohti Tuiskukurua, mutta koska olimme havainneet, ettei sinne ollut mitään vanhempaa kulku-uran pohjaa, niin varmuuden vuoksi palasimme aluksi Luirojärvelle. Hilltonissa valmisteltiin välipalaa.

 

ta09-29

 

Vieläkään järvellä ei ollut mitään kansainvaellusta, kämpässä oli kylläkin kuvassa näkyvien rinkkojen omistajat. Me emme jääneet paikkaa kansoittamaan, vaan hiihtelimme länttä kohti ja saavuimme Tuiskukuruun.

 

ta09-32

 

Päivä oli kaunis. Kiertelimme kämpän lähituntumassa kuvia näppäillen. Näkymä pihamaalta kohti Pikkutuntureita.

 

ta09-34

 

Kuva on puolisen kilometriä kämpästä etelään kurun länsilaidalta kohti Tuiskupäätä.

 

ta09-35

 

Olimme seuraavana aamuna hämärissä taas  matkassa. Osin hämärä johtui varhaisesta ajankohdasta ja osin siitä, että taivas oli vetänyt ohueen yläpilveen. Onneksi länteen suuntautui kovaksi polkeutunut kelkka- ja latu-ura. Tuiskukurun länsirinne olisi ollut pehmeässä kovin työläs kiivettävä. Ylös päästyämme valoa oli siinä määrin, että saatoin jatkaa videopäiväkirjani kuvaamista.

 

ta09-31

 

Idässä oli jo aamun kajastusta Ampupään takana.

 

ta09-37

 

Lännessä alkoi ohut yläpilvi kadota. Ehkä siitä johtuen näkymät olivat pastellin sävyssä.

 

ta09-40

 

Olemme tässä laskeutumassa Harrihaaran latvalaaksoon. Edessä Vintilätunturi.

 

ta09-41

 

ta09-42

 

ta09-43

 

Tässä olemmekin jo Vintilän etelärinteellä.

 

ta09-44

 

Vintiläntunturin lounaiskulmalta alkoivat Nattasten keilat piirtyä taivaanrantaan.

 

ta09-45

 

ta09-46

 

Sitten alkoi laskeutuminen Suomujoen varteen.

 

ta09-48

 

Kun pääsimme joen yli vastarannan terassille, pitoa tarvittiin taas lisää.

 

talvivaellus09-058

 

Hiihtelimme vanhan Suomun ruoktun ohi.

 

talvivaellus09-059

 

...ja päädyimme uudelle ruoktulle. Harkitsimme pitkään jatkavamme vielä Suomun latvan laavulle, mutta lopulta ateria laiskotti niin, että päädyimme varauspuolen patjoille nauttimaan luksuksesta.

 

ta09-56

 

Aamulla oli vetänyt pilveen. Metsänkin suojassa tuntui tuuli. Se kävi pohjoisen suunnalta. Se ei tiennyt hyvää. Latvan laavulla vahvistauduttiin koettelemukseen, jonka arvattiin olevan edessä, vaikka se ei laavulla suuremmin tuntunut koska rinne pohjoisen puolella suojasi.

 

ta09-53

 

Kiilopään eteläisellä kupolilla oli jälleen myrsky vastassa. Oli tuulta ja tuiskua. Kovasti se koetteli, mutta kun vastatuuleen oli puurrettu yhdeksisen kilometriä, niin laskettelimme Kiilopään parkkipaikalle.

Suksikokeemme tuloksena todettiin, etteivät ne yksilöt enää pääse pohjoisen lumille. Muuten ei ollut kierroksesta valittamista.

Heinäkuun puolimaissa jätin poikani ja miniäni Kiilopäälle. He nostivat rinkat selkäänsä ja lähtivät kohti itää. Otin heidän autonsa ja pojanpoikani Tapion ja Juhon sekä ajelin Kuutuan tienhaaraan ja kohti Aittajärveä. Perässä seurasi "Mummu" Marja-Leena meidän kulkuneuvollamme.

Tie oli hyvässä kunnossa. Sää lämmin ja poutainen.

 

heina05-5

 

Ylläoleva kuva on viimeisestä myötäleestä kohti Aittajärven parkkipaikkaa. Sehän on hiekkakankaalle puskutraktorilla lykätty "monttu". Vuonna 2005 sen reunalla oli eräänlainen roskakatos ja lähettyvillä puucee. Tarkoituksenmukaisuussyistä pystytimme telttamme montun tuntumaan. Tarkoitus oli retkeillä lähialueella kunnes Kiilopäältä matkaan lähteneet saavat kierroksensa tehtyä ja lopettavat vaelluksensa Aittajärvelle.

Vaikka oli heinäkuu ja periaatteessa pahakin räkkäaika, niin sääskiä ei ollut oikeastaan lainkaan ja vähän oli paarmojakin. Niinpä saatoimme oleskella alueella hyvin kesäisissä tamineissa. Aittajärven rannassa aurinkokin tervehti.

 

heina05-2

 

Ilmassa oli kuitenkin ukkosen henkeä ja väliin veti nopeastikin vähän pilveen.

 

heina05-3

 

Teimme alkuun retken Kolttakentän kautta Snellmanin kämpälle. Siellä tulipaikalla nautittiin välipalaa.

 

heina05-7

 

Kämpässäkin toki vierailimme.

 

heina05-9

 

Meillä oli varmuuden vuoksi poikien makuupussit mukana, jos sattuisi väsyttämään. Siitä syystä myös nuoremman Juhon uninalle oli päässyt matkaan makuupussin mutkaan.

 

heina05-10

 

Oli melkoisen lämmintä. Lämpimät olivat myös alueen vedet. Palatessamme takaisin, Mukkaperäjärven rantahietikolta oli mukava pulahtaa veteen viilentymään.

 

heina05-13

 

heina05-15

 

Kunhan oli Aittajärvelle palattu, kuumuus pakotti uudelleen uimasille laavun edustalla. Päivä kului mukavasti iltaan näillä eväillä. Teltassa sitten haeskeltiin nukkumattia sopivasta lukuhetkestä.

Seuraavina päivinä uimisen lisäksi koeteltiin kalaonnea Akanjärven, Pajujärven sekä Ahvenjärven rannoilta onkipelillä. Ikävä kyllä kala ei ollut syönnillään, mutta jännittävää oli kohoa katsella.

 

heina05-20

 

heina05-19

 

Retkeilimme vaihteen vuoksi Suomun varsia ylävirran puoleenkin. Alkuun piti leiripaikaltamme lähdettäessä ylittää Akanjärvestä virtaava puro.

 

heina05-25

 

Sitten onni potkaisi.

 

heina05-26

 

Mummu sai puronvarressa mieluisan perkuutehtävän.

 

heina05-29

 

heina05-28

 

Laavulla olikin sitten haukipaistia tarjolla.

 

heina05-34

 

Sitten taas uitiin, veisteltiin kaarnaveneitä ja pidettiin niille purjehduskilpailuita. Päivät kuluivat...

 

heina05-36

 

... ja kaunista säätä riitti...

 

heina05-37

 

Lopulta ne vanhemmatkin saatiin yli kahluupaikan ja retki saatiin päätökseen.

 

heina05-38