Maanantaina 7.9 ajelimme vaimoni kanssa kahdestaan kohti pohjoista. Alkumatkasta sateli ankean tuntuisesti, mutta Sodankylän "kirkolla" oli jo poutaantunut. Käännyimme siitä kohti Savukoskea ja Savukosken tieltä myöhemmin Lokan suuntaan.

Lokalla piipahdimme padolla vilkaisemassa näkymää. Oli edelleen poutaista. Ilmavirtauksia ei tuntunut mutta huolestuttavasti polttiaisparvet hyörivät ympärillä ja oli siinä vähän sääskiäkin.

Meillä oli auton perässä peräkärry ja sen päällä pieni vene. Se kellui Luirojoen pinnalla puoli viiden aikaan illan suussa lähellä Ponkunmaata entisestä lossinpaikasta hieman yläjuoksun suuntaan.

Oli edelleen aivan tyyntä. Joen pinta oli peilityyni lähtiessämme nousemaan ylävirtaan. Oli myös pilvistä mutta poutaista. Vesi joessa oli hieman normaalia ylempänä. Alkumatkasta ei tarvinnut olla huolissaan siitä, että ajellaan kiville.

Tammikämpälle ennätettiin yöksi. Siellä ei ollut ketään ja saimme levitellä varusteemme kämpän laverille. Tiistaiaamu oli edelleen pilvipoutainen. Nousimme edelleen peilityyntä joen pintaa ylös. Vesi kyllä madaltui yllättävästi tammen jälkeen ja särkkien kohdalla piti vähän katsella mitä kautta pääsee jatkamaan.

Meillä oli ollut puhetta, että nousemme aina Karapuljun kämpälle saakka, mutta melko pian "venevalkaman" jälkeen luovuimme ajatuksesta. Veneen pohja oli raappinut somerikkoon kiinni jo melkein parin kilometrin matkan.

Karapuljun kämppäkin oli tyhjänä ja iltapäivällä valmistelimme siellä aterian ja illalla käytiin kuljeskelemassa idän suunnalla. Kämpässä sitten yövyttiin.

Keskiviikko aamulla kasasimme varusteet ja lähdimme kohti Luirojärveä. Alkuun oli poutaista, mutta sitten tihuutteli vettä. Järvellä oli alkuun niin sumuista, ettei pohjoisenpuolen rantaa näkynyt. Ajoittain edelleen satoi.

Rajankämpässä pitelimme sadetta ja valmistelimme aterian. Sitten poutaantui ja lähdimme kohti Sokostia. Vaikka Luirojoella ei syksyn värejä sanottavasti ollut nähtävissä, niin järven tuntumassa ruska oli värikäs. Sitä kylläkin suuresti latisti sumuinen pilvisää.

Sokosti oli pilven peitossa, mutta kulkiessamme pilvi nousi vähän ylemmäksi. Nousimmekin keskiselänteen suuntaan niin pitkälle kun näkyvyyttä oli, mutta huipulle saakka emme menneet.

Palattuamme, saatoimme havaita että Luirolle alkoi kerääntyä ruskasesongin vaeltajaväkeä siinä määrin, että sulloimme tavaramme uudelleen rinkkaan ja matkasimme takaisin Karapuljuun. Sinnekin oli Orposesta tullut väkeä, joten me pystytimme telttamme kämpän eteläpuolelle ja istuskelimme iltaa tulipaikalla.

Torstaita vasten yöllä jo satoi. Me purimme leirin ja kuljimme veneelle sekä lähdimme laskettelemaan alavirtaan. Se matka ei ollut kovinkaan hohdokas, sillä vettä lotisi koko matkan Tammikämpälle saakka. Me päätimme jäädä siihen yöksi ja toivoimme poutaisempaa säätä. Olimme jo tullessamme heittäneet arpaa kulkusuunnasta ja harkinneet menevämme Repojoen kautta Hammaskuruun ja se oli vähän harkinnassa edelleenkin. Sää vain oli kovin ankea.

Illansuussa kämppään höyrysi märkä, suokuraa tippuva nuorten miesten ryhmä. He olivat tulossa jostain Kaita-aavan suunnalta. He kertoivat eksyneensä joitakin päiviä aiemmin Jaurulla. He olivat lähteneet matkaan Kemihaaroista ja alun perin tarkoitus oli kulkea Luirojärven kautta Saariselän retkeilykeskukseen tai Kiilopäälle.

Lopulta he olivat paikallistaneet itsensä ja sitten löytyi Hammaskurusta Tammikämpälle tuleva tukkitien pohja. Loma-aika oli loppumassa ja tienvarteen kovin kiire. He suunnittelivat kulkevansa Orposen kautta Vuotsoon. Onneksi olimme veneinemme paikalla. Joessa sillä kohdalla vesi oli kyllä niin korkealla, että ylittämisen kanssa olisi muilla konsteilla tehnyt tuskaa. Kunhan he hetken olivat lepäilleet, niin soutelin heidät joen yli.

Sääliksi kyllä  kävi, kun katselin heidän häipymistään tihkusateiseen säähän.

Perjantaiaamulla ei säätyyppi ollut muuttunut. Heitimme mielestämme Repojoen suunnan ja lähdimme alavirtaan. Päivän matkasta ei ole positiivista kerrottavaa. Pitkä venematka suhteellisen kylmässä säässä, sateen taukoamatta sihistessä veteen ei ollut mieltä ylentävää.

Muita ongelmia ei silti ollut. Varusteet saatiin auton kyytiin ja vene kärryille ja auton lämmitys täysille. Kyllä se siitä lutviutui.

Lankomieheni Pekka oli kiusoitellut vaimoaan, kun asianomainen oli käynyt vaelluksella Saariselällä. Pekka oli todennut, että eivät tuollaiset vaellukset ole ollenkaan vaativia tai oikeastaan mistään kotoisin ja että toista on se kun hän käy metsästämässä ja varsinkin hirvimetsällä.

Muutama vuosi näin meni ja sitten päätettiin porukalla piipahtaa juhannusviikolla Luirojärvellä. Mukaan tulivat aviosiippani, lanko Pekka ja käly Leila. Aikaa oli käytettävissä kovin niukasti, mutta matkaa nopeutettiin veneosuudella.

Matkasimme Luirojoen varteen Sentinojantien päähän kahdella autolla. Pilvipoutaisessa säässä päästiin veneilyn alkuun. Uulalan pihapiiri näytti olevan tyhjillään, joten uskaltauduimme pitämään välipalataukoa uuden saunarakennuksen terassilla.

 

ju06-23

 

Pilvipoutaiselta näytti Uulalan pihamaalta pohjoisenkin suunnalla.

 

ju06-22

 

Ilta oli jo melko pitkällä Uulalan kohdalle ehdittyämme, mutta puursimme vielä Tammikämpälle saakka. Siellä yövyimme. Matka jatkui seuraavana aamuna kohti pohjoista.

Päästyämme lopulta Karapuljun "venevalkaman" kohdalle, jalkauduttiin maihin ja kuljettiin Karapuljun kämpälle. Koska se oli tyhjillään, niin päätettiin jäädä sinne yöpymään. Ilta oli jo pitkällä sinne tullessamme.

Aamulla heitettiin rinkat selkään ja lähdettiin kohti Luirojärveä. Aivan alussa oli hieman sateella uhkaava sää.

 

ju06-19

 

Pian taivaalla alkoi seljetä ja lämmin aurinkoinen kesäsää tuli vallitsevaksi. Vaikka rinkankantomatka ei pitkä ollutkaan, niin lankomies alkoi nopeassa tahdissa vetää käsityksiään takaisin. Luirojärvelle tultiin hyvissä ajoin. Vaellusväki oli juhannuksen vietossa muualla ja me saimme valita oleskelupaikkamme aivan vapaasti.

Pakka ja Leila asettautuivat Rajankämppään ja minä vaimoineni taas sen tulipaikan tuntumaan telttaan. Uusi sauna pantiin kuumaksi.

Juhannusaattoa otettiin vastaan tulilla istuskelemalla.

 

ju06-1

 

Seuraavana päivänä käväisimme alkuun Leenan kanssa järven länsirannalla kiertelemässä. Se oli paljon vähemmän kulunut kuin itäpuoli etelärannasta puhumattakaan.

Nappasin pari kuvaa, ensin Sokostista.

 

ju06-14

 

...ja sitten Lupukoiden suunnalta...

 

ju06-16

 

Koko porukalla käväisimme hienoja polkuja myöten Ruotmuttiojan varressa. Matkalla taukoiltiin kelon rungolla.

 

ju06-18

 

Raappanan kammilla tietysti poikettiin ja Raappanan lammen rannalta otettiin taas Sokostista kuvaa.

 

ju06-2

 

Sokosti otettiin seuraavan päivän ohjelmaan. Naisväki kuitenkin meni kahvinkeittoon Jauratuksen putouksille mutta me miehet kiipesimme keskiselänteelle.

 

ju06-8

 

Kauas etelässäkin näytti olevan harvaa yläpilveä tasaisen suo- ja metsäalueen yläpuolella.

 

ju06-10

 

Alas laskeuduimme Jauratuksen eteläistä kuruhaaran reunamaa ja pääsimme aviosiippojemme kahvitarjoilusta nauttimaan.

Seuraavana aamuna lähdimme jo paluumatkalle. Rinkankantoetappi Luirolta Karapuljuun tuntui kovasti retkikumppaneilleni riittävän. Loppumatkasta meitä hieman sadekuurot kiusasivat. Jäimme jälleen Karapuljuun yöpymään.  Sitten oli helppo lasketella veneellä myötävirtaan sopivan juhannussään vallitessa.

Lankomies ei tietääkseni matkan jälkeen enää vertaillut metsästysmatkojaan rinkan kantoon.

 

Vuosituhannen vaihde lähestyi uhkaavasti. Olin lukenut useita ennustuksia lähestyvästä maailmanlopusta. Inkojen aurinkokalenterista Nostradamukseen oli vedetty vahvoja päätelmiä siitä, että nyt oli loppu käsillä.

Olin juuri selvinnyt jotensakin ehjin nahoin puolivuotisesta työskentelyjaksosta, jossa ei vapaapäivistä eikä ylityörajoista ollut tietoakaan. Oli kiire saada tehtyä vielä yksi vaellus, ennen ennustettua kaiken loppua. Onneksi pääsin lomalle kesäkuun alkupuolella.

Juhannusviikolla 21.6 lähdinkin vaimoni Marja-Leenan ja poikani Jukan kanssa kohti pohjoista. Oli kaunis aurinkoinen kesäsää. Matka sujui hyvin, mutta melko myöhään pysäköimme automme Luiron varteen. Lähdimme nousemaan Luirojokea ylävirtaan. Oli tyyntä, puolipilvistä ja melko lämmintä. Yleensä meitä eivät sääsket suuresti vaelluksilla olleet haitanneet, mutta alusta lähtien tuli selväksi, että nyt oli vuorossa sääskinen kesä. Tammikämpälle selvisimme noin yhden aikaan yöllä. Kämppä oli tyhjillään. Kun loppuvaiheissa oli pientä sateen uhkaa, pystytimme telttamme tyhjänä olevaan puusuojaan.

Aamulla jatkettiin kohti Karapuljua. Vesi alkoi loppua veneen alta jo pitkospuitten päässä parisen kilometriä ennen kämppää, joten vene jätettiin siihen, vedettiin maalle ja käännettiin alassuin. Karapulju tavattiin myös tyhjillään olevana. Siellä valmisteltiin päivän ateria ja sitten jatkettiin Luirojärvelle. Oli melko epävakaisen tuntuista mutta lämmintä. Luirojärvelle tullessamme Rajankämpän mittari näytti 22 astetta plussaa. Teltta pantiin pystyyn Rajankämpän tulipaikalle ja silloin sää alkoi kirkastumaan.

Keskiviikkoaamuun 23.6 herättiin aurinkoiseen aamuun. Lähdimme kohti Hammaskurua. Kärppäpään tulipaikalla keiteltiin kahvit ja siinä ihmeteltiin Sokostin puhelinmaston tuntumassa näkyvää rakennelmaa. Kiikarilla se paljastui aurinkopaneeliksi. Hammaskurun kämpällä aterioitiin ja sen voimin jatkettiin vielä Siulalle. Siulan kämppäkin oli tyhjillään. Vaeltajaväki juhli juhannusta muualla.

Torstaina alkuun oli taivas pilvessä ja muutama pisara tippui vettäkin. Jatkaessamme Tahvontuvan suuntaan sää muuttui puolipilviseksi ja poutaiseksi. Alkoi myös tuulla. Tahvolla saunottiin ja aterioitiin. Sinne myös saapui muutakin vaeltajaporukkaa. Me jatkoimme edelleen matkaa. Nyt kuljimme alkuun Tyyrojan vartta. Länsipuolelle erään vähäisen puron suulle on kehittynyt "niitty". Siitä käännyimme seuraamaan tämän puron vartta, kunnes suuntasimme kohti Vongoivan räystään jyrkännettä. Sen alapuoliselle kummulle jäimme leiriin. Paikalta on erityisen hienot näkymät sekä itään että länteen.

Jukka koetteli tässä puhelintaan ja yllätyksekseni sai yhteyden.

Sääskiä oli aivan mahdottomasti. Ollessamme teltassa, ne pommittivat sen sadekangasta niin kiivaasti, etten ollut varma tuleeko ääni niistä vai pienestä sadekuuron pisaroinnista.

Perjantaina jatkettiin kohti Vongoivanjoen latvoja. Kuljimme Vongoivan rinteellä melko ylhäällä luoteeseen ja vasta lähempänä kotaa tulimme alas jokivarteen. Kodan puusuojan seinustalla kuumensimme ranskalaisen sipulikeiton. Tuuli melko navakasti. Sipulikeiton varassa vedenjakaja ylitettiin ja Anterijoen latvat ja lähdettiin kulkemaan kohti Anterinmukkaa tietä myöten.

Puolisentoista kilometriä ennen Anterinmukan kämppää tiellä oli karhun jätös. Se oli puhtaasti liharuuasta peräisin ja siinä oli runsaasti poronkarvoja. Ravintotieteilijöiden suosituksia otso ei ollut ottanut varteen, sillä marjoista ei ollut tietoakaan. Tassun jälkiä en tiellä kuitenkaan havainnut. Siinä oli sillä kohdalla paljon pikkukiviä ja se oli luultavasti astunut niiden päälle.

Anterinmukassa lämmitettiin juhannussauna. Jukka pulahti uimasilleenkin, mutta me vanhukset tyydyimme peseytymään. Teltan pystytimme keittokatoksen tuntumaan. Kämpässä oleskeli keski-ikäinen saksalaispariskunta.

Lauantaiaamulla 26.6. vastoin tapojamme emme lähteneet kulkemaan kovinkaan aikaisin. Ryhdyimme vasta pakkaamaan varusteitamme kämpän terassilla, kun saksalaispariskunta lähti nähtävästi kohti Muorravaarakkaa. Me saimme varusteemme valmiiksi ja lähdimme samaan suuntaan puolisen tuntia heidän jälkeensä.

Kohta kämpästä länteen olevan pienen kosteikon jälkeen näimme maassa tuoreet mesikämmenen jäljet. Se oli seissyt siinä katsellen kämpän suuntaan ja oli sitten lähtenyt kulkemaan polkua kohti Muorravaarakkaa. Se oli myös astunut saksalaispariskunnan jälkien päälle, joten se oli ollut siinä enintään puoli tuntia aikaisemmin. En voi käsittää miksi emme olleet sitä nähneet, sillä se oli ollut kämpän tuntumassa aivan avoimella paikalla ja me touhusimme kaikki terassilla varusteittemme kimpussa.

Kontion jäljet näkyivät polulla silloin tällöin aina ensimmäisen etelän puolelta Kaarreojaan laskevan sivupuron yhtymäkohtaan saakka. Sinne tulee Anterinmukasta matkaa ehkä reilu 2,5 kilometriä. Siitä se oli sitten suunnistellut jonnekin muualle. Olimme olleet varmaan melko lähellä sitä ja ehkä se tarkkaili meitä jostakin, kun jatkoimme tältä kohdalta kohti Muorravaarakan laakson reunaa.

Karhua emme silloin nähneet, emmekä sinä päivänä myöhemminkään. Tiyhtelmäkurun lähdelammen tuntumassa oli vielä melko paksusti lunta. Me jätimme siihen varusteemme ja lähdimme kulkemaan laakson reunaa etelään kohti Anteripään huippua. Emme nimittäin olleet aiemmin Anterille kiivenneet. Kulkureitti oli mukavapohjainen ja melko tasainenkin, vaikka Purnuvaaran ja Anterinpään välisessä painanteessa piti vähän laskeutua ja kiivetä.

Kullervo Kemppinen joskus kehui Anteria hyväksi näköalapaikaksi ja suurtuntureiden esittelykohdaksi, mutta enpä oikein yhdy hänen katsantokantaansa. Silti Anterille kiivetä kannattaa, mutta niin kannattaa tehdä useimmille muillekin lakipaikoille.

Anterillakäynti otti sen verran aikaa, että tultuamme Muorravaarakkaan, emme  enää jatkaneet, vaan jäimme sinne yöpymään. Teltta pantiin pystyyn kämpän kaakkoispuolelle. Sitä meidän ei olisi pitänyt tehdä, sillä paikalla on runsaasti muurahaisia ja kupolimme hengitysharsot katossa olivat niin harvat, että murkut pääsivät telttaan sisälle. Kunhan pääsimme kotiin Leena korjasi heti tämän ongelman.

Saksalaispariskunta oli ruoktulle majoittunut. Mainitsin heille, huomanneemme karhun heidän jälkiään seurailleen, mutta eivät he alkuunkaan uskoneet ... jawohl jawohl.. varmaan montakin...

Sunnuntai 27.6 oli aamusta alkaen kaunis ilma. Joki ylitettiin vanhan ruoktun kohdalta ja lähdettiin nousemaan ja polun haarautumasta suunnattiin kohti Lumikurunojaa. Nousimme vedenjakajalle kulkien puron läntistä reunaa aina latvalle saakka. Tarkoitus oli mennä Luirojärvelle ja selänteen lounaispuolella laskeuduimme Pälkkimäojan varteen. Pälkkimäojalla nykyisen puulaavun lähistöllä, kuitenkin toisella puolella puroa, pidettiin ateria- ja kahvitauko. Ilma oli helteinen. Mukana ollut lämpömittari näytti 27 asteen lukemaa.

Luirojärven kämppäpää oli tyhjillään. Lämmitimme saunan ja kävimme uimassa. Teltan panimme tällä kerralla pystyyn Hilltonin taakse.

Maanantaina 28.6 olimme jo varhain liikkeellä. Sää oli nyt pilvipoutainen. Karapuljussa valmisteltiin ateria ja sitten siirryttiin veneelle ja helpompi vaellusosa pääsi alkamaan. Venematka kesäisellä Luirojoella silloin kun luonto on rehevimmillään, on aina elämys. Jokivarren penkereet olivat kukkaloistossa. Vesi joessa kristallinkirkasta ja kaikki pohjan kasvillisuus ja erikoisuudet hyvin nähtävissä.

Tammikämpällä emme nyt poikenneet, mutta entisen padon kohdalla kävi haaveri. Vesi oli laskenut ja koettaessamme läpäistä aukon vasemmalta puolelta, oli poikittainen puurunko niin ylhäällä, että se heilautti keulan kiviä vasten ja pysäytti meidät siihen. Vaurioita ei silti syntynyt ja päästiin jatkamaan.

Parisen kilometriä padolta näimme hirven uivan yli joen. Vaikka joki useimmilta kohdin on hyvin matala, niin tällä kohdalla oli vähän syvempää. Hirvi huomasi meidät ja jäi uteliaana seuraamaan tuloamme. Seisoin veneessä videokamera kädessä ja kuvasin sitä veneemme lipuessa virran viemänä ohitse. Aivan kohdalla hirvi hieman siirtyi rantanäreen taakse, mutta korvat höröllä seurasi meitä edelleen. Sain hyvää videonauhan pätkää tästä kohtaamisesta. Eläin oli kooltaan poikkeuksellisen kookas.

Loppumatka sujui hyvin. Veneen saimme peräkärryille vaivattomasti ja kotimatka pääsi alkamaan.

 

Olin ollut onnekas. Viimeinen täysi työvuoteni oli jo pitkälle edennyt eikä mitään aikaisempien vuosien tapaista yllätystä, joka olisi aiheuttanut kuukausien yhtämittaisen työrupeaman ollut eteen tullut. Olin saanut tehdä tavanomaista työaikaa. Silti olin helpottunut päästessäni irralleen arjesta ja puhelimien ulottumattomiin.

Maanantaiaamusta 5.6 alkaen olin vaellus- ja työkaverini Antin kanssa ajellut autolla kohti pohjoista. Illalla ensikerran lähestyimme Luirojokea Sentinojan tietä myöten. Se ei ollut aivan ajokuntoinen kaikilta osin, mutta sitä myöten selvisimme kuitenkin joen varteen. Pientä vahinkoakin siinä tuli. Joku tiessä pitkällä ollut oksantynkä repi peräkärryn sähköjohdot irralleen tulpasta.

Ensisilmäyksellä edessä oli melko outo näkymä. Joesta ei ollut tietoakaan, vaan siinä oli ulappa. Olin aiemminkin ollut kevättulvilla joella liikkeellä, mutta ennen en ollut moista nähnyt.

Valmistelimme veneemme vesille ja varusteemme siihen. Kello oli lähempänä yhdeksää, kun vetäisimme perämoottorin käyntiin. Jo Luikonaavan kohdalla vesi oli levittäytynyt niin laajalle, ettei joen uomaa osannut päätellä kuin silloin tällöin, mutta vettä riitti veneen alla muuallakin.  Veden paine oli myös melkoinen. Meillä oli airot ja muutenkin mielellämme etenimme hiljalleen sauvomalla, mutta nyt ei siitä ollut puhettakaan.

Oli puolipilvinen poutasää ja melkein tyyntä. Pieni ilmanhenki tuntui käyvän jostain pohjoisen suunnalta ja se tuntui aika viileältä. Uulalan kohdalla ajoimme rantaan ja nousimme jaloittelemaan. Vesi oli siinäkin noussut laajalle yli uoman itäpuolella. Repojoen suun saattoi päätellä vain joen reunuspuista.

Joki mutkailee kiharaisesti kohta Uulalan jälkeen ja uoma oli meiltä kyllä kateissa useaan otteeseen. Kun jokivarren puusto tuli lähemmäksi uomaa, niin siitä saattoi helpommin laskea missä se joki menee.

Tammikämpän kiviarkuista ei näkynyt jälkeäkään. Vesi virtasi niiden yli. Entiseltä padolta kohti kämppää johtavat pitkospuut uiskentelivät vedessä koko mitaltaan. Sauvoimme veneemme niiden ohi kuivalle maalle. Perillä kämpällä olimme osapuilleen 23 aikoihin. Se oli tyhjillään.

Päätimme jäädä yöpymään, vaikka kirkkaasta säästä johtuen näkyvyyttä olisi kovasti ollut jatkaakin. Antti lähti hakemaan vettä veneemme suunnasta mutta ei päässyt tietenkään lähellekään jokea. Vesi sangossa oli melkein kahvin väristä, joten kaadoimme sen maahan ja menin kokeilemaan pohjoispuolelta, jossa on korkeammat penkereet. Sieltä pääsinkin kauhaisemaan jokivettä, mutta ei se juuri sen kummempaa ollut. Vedet virtasivat aavoilta niin vauhdikkaasti, että ne olivat pyyhkäisseet mukaansa suuret määrät pintakerroksia.

Hyvin keitettynä se meille kelpasi ja hyvissä voimin olimme aamuseitsemältä lastaamassa venettä. Saatoimme havaita, että vesi oli yön tunteina parisen senttiä laskenut.

Jatkaessamme matkaa, Kaita-aavan reunamilla joki oli jälleen meiltä kateissa. Vesi virtasi puiden välistä eri suunnista niin, että siitä virtauksestakaan ei aina voinut päätellä missä uoma on. Matalassa uivalla kulkuneuvollamme kuitenkin saatoimme seikkailla melkein missä vain.

Myöhemmin reunuskoivikko tuli rannalle yhtenäiseksi ja helpotti suunnistamista. Vesi oli kuitenkin niin korkealla, ettemme huomanneet edes parin kilometriä Karapuljun alapuolella olevaa lankkutien ja polun päätä, vaan nousimme siitä muutaman satametrisen vielä ylävirtaan ennen kuin nykäisimme veneen rannalle, käänsimme alassuin ja lähdimme kulkemaan jalkaisin.

Sää oli edelleen ollut poutainen, aurinkoinenkin välillä mutta melko viileä. Karapuljun kämppä oli tyhjänä. Siellä keittelimme kahvit ja jatkoimme kohti Luirojärveä.

Luirojärvelläkään ei ollut kansanpaljouksia. Saatoimme valita rauhassa majapaikan ja asetuimme Rajankämppään. Siellä valmistelimme aterian. Vielä kun riitti virtaa, niin lähdimme verryttelemään jalkoja Raappanan kammille.

Antti siellä luki kämppäkirjan viimeisimpiä merkintöjä ja totesi Tauno Perttulan kirjoittaneen "Sotavaarajoelta matkalla kohti Tahvoa". Ne taisivat olla Taunon viimeisimpiä kirjauksia.

Raappanalta poikkesimme vielä Sokostin rinteelle ja nousimme puoliväliin, muttemme sen pidemmälle. Palailimme järven kämppäpäähän. Antti meni saunomaan ja minä pystyttelin sillä välin telttani kämpän lähettyville. Aioin sen jättää siihen rinkastani ja yhden päivän muonan. Yövyin teltassa ja Antti kämpässä. Yöllä vähän häiriinnyin lintujen konsertoinnista. Se tuntui niin ylitsevuotavalta.

Keskiviikkoaamulla Luirojärven pinta oli rasvatyyni. Sain siitä videokameralleni hienon pätkän. Jatkoimme kohti Hammaskurua. Sää oli aurinkoinen ja kulkijalle hyvä vaikkakin edelleen melko viileä. Hyvää vauhtia matka taittui  Hammaskurun kämpälle. Sekin oli autiona. Lounaaksi meillä oli Milanon pataa monenlaisine lisukkeineen ja se vahvan kahvin kanssa siivitti meitä jatkoon.

Hammaskurussa oli taivas vetänyt pilveen ja tullessamme Hopeaojan tulipaikalle alkoi ropsia vettä. Olimme ottaneet riskin jätettyämme teltan Luirolle ja vähällä oli Siulalle tullessamme, että olisimme saaneet miettiä vähän hankalampaa yöpymistä, mutta juuri ja juuri mahduimme sekaan. Sisään pyrkijöitä olisi ollut vielä yksi Marivaarasta tullut ryhmä noin 21 aikoihin, mutta he veivät varusteensa yläterassille ja panivat telttansa sinne pystyyn.

Torstaiaamulla 8.6 lähdimme kohti Tahvoa. Kaikki muut, myös teltassa yöpyneet suuntasivat toisaalle. Vongoivanjokikin tietysti tulvi. Eihän siinä koskaan paljon vettä ole suuren kaadon vuoksi, mutta virtaus oli kova ja olihan se vesi jäistä.

Olimme Tahvolla hyvissä ajoin aamupäivällä. Muuta porukkaa ei ollut. Saunoimme varmuuden vuoksi heti ja vasta sitten aterioimme. Kun päivä oli vasta alussa, niin lähdimme kulkemaan ilman varusteita pitkin Jaurun varsia, ajatellen että mennään niin pitkälle kuin huvittaa ja sitten palataan takaisin.

Kilometrin verran poroaidan sillasta alavirtaan, oli ryhmä ylittämässä jokea vaikean kautta. Vettä sillä kohdalla oli melkoisesti ja virtausta. He olivat heittäneet liinan yli joen ja sen varassa koettivat ylitystä tehdä. Etummaisena tulevalta naiselta kysäisin kurillani, että miksi te ette tuota lähistön siltaa halunneet käyttää, niin hän heristi sormeaan että älä hyvä ihminen puhu niin kovalla äänellä. Kyllähän se ylitys siitäkin onnistui.

Saapastelimme Antin kanssa aina Peuraselän kämpän kohdalle saakka, keittäen välillä kahvit Pittivaaran tulipaikalla. Luovuimme kämpällä käymisestä, kun näytti siltä että olisi pitänyt riisua yhtä ja toista ennen kuin olisi kahlaamiseen voinut ruveta. Palailimme takaisin samoja jälkiä. Verryttelylenkille taisi tulla mittaa parikymmentä kilometriä.

Perjantaiaamuun herättiin Tahvontuvalla. Olimme siellä yöpyneet kolmihenkisen porukan kanssa. Aamiaisen jälkeen lähdimme kulkemaan Tyyrojan vartta ylöspäin. Käännyimme sitten länsi-luoteeseen kulkien vähäisen puron vartta aina sen lähdelammelle saakka. Ilma oli melko kylmä. Ilmasta heitteli muutamia lumenhitusiakin. Teimme pienet tulet ja keitimme pakilla kahvit. Sitten suuntasimme Povivaaran jyrkänteen kulmalta pitkin Vongoivan rinteitä loivasti laskeutuen kohti laakson pohjaa. Jokivarteen emme kuitenkaan tulleet vasta kuin kilometrin verran ennen kotaa.

Vongoivankodalla ei ollut ketään. Sen kupeella hieman tankkailimme ja jatkoimme Anterin laaksoon. Edelleen oli melko viileää, emmekä maantien varteen päästyämme viitsineet kovin kauan tien penkalla lepäilemässä istuskella, vaan marssimme Anterinmukkaan. Sinne tullessamme oli paikka tyhjillään.

Aterian jälkeen ryhdyimme puuhaamaan saunaa lämpimäksi. Savut tulivat saunassa silmille. Piippu ei vetänyt yhtään. Hormin nuohoaminenkaan ei paljon auttanut. Antti veti hormiin menevät putket irti. Ne olivat lähes tukossa. Kun niistä olivat noet karisseet, savukin kulkeutui ulos oikean kautta.

Anterinmukassa oli rauhallista. Vähän myöhemmin tuli kämpälle Kiertämältä pari kulkijaa eikä muita.

Lauantaiaamu oli aurinkoinen. Valmistauduimme matkaan puoli kahdeksan aikoihin. Nyt oli suuntana Muorravaarakka. Kaarreojan varsilla oli varsinkin ylempänä lumikenttiä, mutta ne olivat kovaksi pakkautuneet ja niitä oli melko helppo kävellä. Tiyhtelmäkurun yläosissa oli melko paljon lunta, mutta alempaa polulta se oli sulanut.

Muorravaarakan ruoktun tapasimme tyhjillään olevaksi. Antti oli innostunut kokeilemaan retkiruuan kuivaamista. Nyt hän ryhtyi liuottamaan veteen kuivaamaansa lihaa. Syötävä ateria siitäkin syntyi. Kunhan ateria oli vähän laskeutunut lähdimme jatkamaan. Ajattelimme illaksi vielä ehtivämme Luirojärvelle.

Muorravaarakka tulvi sekin, mutta vanhan ruoktun tuntumasta melko helposti yli pääsin seipään varassa. Antti päätti koettaa ylempää nykyisen keittopaikan yläpuolelta, jossa on suvantolaajentuma ja vesi matalalla.

Odottelin häntä tulevaksi melkoisen pitkään toisella rannalla ja lopulta hän siihen ilmestyikin. Muorran yli hän oli päässyt helposti, mutta Lumikurunoja kuohui loppupäässä niin vauhdikkaasti, että siinä oli ollut tekemistä.

Lumikurun yläosissa oli vielä paljon lunta, mutta sekin oli tiiviiksi pakkautunut ja helppo ylittää. Pälkkimäojan varrella pidimme kahvitauon. Siihen saakka sää oli ollut pääosin aurinkoinen. Muorravaarakan ruoktulla jopa oli ollut lämminkin, mutta Pälkkimäojalla alkoi taivas vetää pilveen. Sää pysyi kuitenkin poutaisena aina Luirojärvelle saakka. Sinne tulimme vähän kello 20 jälkeen. Sauna oli muiden kulkijoiden jäljiltä lämmin, joten pääsimme saunomaan ja peseytymään. Antti pulahti vielä järveen uimaan.

Sunnuntaita vasten yöllä satoi reilusti, mutta aamuksi sää poutaantui ja aurinkokin tuli esille. Pakkasimme varusteemme ja kuljimme Karapuljuun, jossa vahvistauduimme viimeistä etappia varten. Sitten siirryimme veneelle. Annoimme virran viedä, mutta heti alussa jouduimme varomattomuuttamme hankaluuksiin. Vene painui mutkassa vasten jokeen kaatunutta koivun runkoa, jolloin sen puolen laita alkoi nousta ylös pitkin runkoa ja virran puoli taas alas. Oli sekunneista kiinni ettei vene hörpännyt vettä ja täyttynyt.

Saimme lasketella melkoisessa myötävirrassa alaspäin eikä mennyt pitkään, kun olimme Tammikämpän kohdilla. Nousimme pohjoisen puolella maihin ja käväisimme kämpällä jaloittelemassa. Kun ohitimme patoarkut, niin totesimme että vesi oli laskenut metrin verran, mutta joki tulvi silti edelleen. Uulalan kohdallakin oltiin vielä melkein saunarakennuksen tasolla. Perämoottori antoi näiltä vaiheilta vauhtia ja pian kokka käännettiin Sentinojantien venevalkamaan.

Loppu hyvin - kaikki hyvin.

Kesäkuun alussa koko maahan oli levinnyt helle. Oli niin kuumaa, että päätimme ajaa pohjoiseen yöllä. Autoon istahtivat monivuotinen vaelluskumppani Antti ja vaimoni Marja-Leena. Matkaan lähdimme vanhalla Volkswagen Golfilla ja perään oli kytketty peräkärry ja sen päälle vene.

Tarkoituksena oli ajella Lokan tekoaltaan koilliskulmalle Luirojoen varteen ja siitä veneillä soitten halki kovemman maan tuntumaan lähelle Karapuljua.

Kemin kohdilla alkoi laturin valo silloin tällöin vilkahdella. Napapiirille tullessamme valo alkoi palaa jatkuvasti. Laturi oli hajalla. Napapiirin Shellillä pohdimme mitä tekisimme. Päätimme jatkaa Sodankylään kun saimme auton vielä tuuppaamalla käyntiin. Aamu kahdeksalta olimme keskustaajaman reunalla. Kun poliisiaseman pihamaalla näytti joku mies kävelevän, kaarsin hänen puheilleen ja tiedustelin onko  tiedossa ketään, joka voisi laturiongelmassamme auttaa.

Asianomainen tiesikin erään autosähköstäkin perillä olevan miehen, joka kotitalossaan teki töitä. Saimme osoitteen. Sieltä löytyi avulias ammattimies, joka purki laturimme, sorvasi sen aksilan ja pani uudet hiilet. Kauan ei remontti kestänyt ja jo aamupäivällä ajelimme Ponkuntietä entisen lossin kohdalle, nostimme veneen vesille, varusteet kyytiin ja lähdimme nousemaan vastavirtaan.

Luiro tulvi ja meno oli hidasta. Hellekin oli ehättänyt pohjoiseen saakka. Uulalan kohdalla pidettiin hetki taukoa. Illaksi ennätettiin Tammikämpälle ja siellä yövyttiin. Vaikka oli kovin lämmintä, niin sääsket eivät olleet vielä hereillä. Kylmät vedet vähän viilensivät lähes 30 asteista ilmaa.

Tammikämpän kohdalla olevan padon kiviarkuista näkyi vedenpinnan yläpuolella vain 10-15 senttiä, joten vesi oli korkealla. Vastavirta oli kova kun aamulla matkaa jatkoimme yhdeksän korvilla. Tavanomaiseen "venevalkamaan", parisen kilometriä Karapuljusta etelään, matkamme kesti nelisen tuntia. Ongelmia ei silti ollut, eteneminen vain oli hidasta.

Karapuljun kämpällä lämpömittari näytti 27 astetta, mutta sää ei silti mikään tukahduttava ollut.

Tältä vaellukselta ei ole olemassa valokuvia. Minä kannoin mukanani 6,5 kiloista videokameraani, joka oli mukana viimeistä kertaa. Keskityin videon tekoon ja muille ei sattunut mukaan "tavallista" kameraa.

Vaelluksesta olin suunnitellut helppoa "tasamaa" vaellusta, sillä oletin ettei kuntoni kestä rinkan kanssa vaativien rinteiden kautta kulkua. Olin nimittäin helmikuun lopussa ollut leikkauspöydällä kirurgin tonkiessa veitsellään sisuksiani ja sen jäljiltä olin vieläkin melko heppoisessa kunnossa.

Otimme kulkumme tästä syystä melko rauhallisesti. Karapuljuun jäimme yöksikin.

Seuraavana aamuna hellesään jatkuessa taivalsimme Luirojärvelle. Vaikka tullessamme väkeä oli paikalla melkoisesti, niin paikka rauhoittui nopeasti, sillä lähes kaikki vaeltajat jatkoivat omaa kierrostaan eri suunnille.

Eräs miesporukka oli lähtenyt Kemihaaroista ja heidän tarkoituksenaan oli kulkea edelleen Saariselän retkeilykeskukseen. Luirojärvelle tultuaan he olivat käyneet kalassa Raappanan lammella. Haukea oli tullut reilusti yli oman tarpeen ja kalamiehet jakoivat saalistaan jos vain joku halusi.

Meillekin siitä liikeni pari ja kolmikiloiset vonkaleet. Järven eteläpäässä oli vielä muutama paksu lumikinos karkeaa jäistä lunta. Sinne kalat työnnettiin hetkeksi kylmäsäilöön.

Kalat sitten paistettiin nuotiolla ja vaikka teimme parhaamme, niin ei kolme ihmistä siitä tarjonnasta kyennyt selviämään. Tähteitä jäi runsaasti. Seuraavana aamunakin vielä oli hauki ohjelmassa. Olimme yöpyneet Rajankämpässä ja kalaa oli tuhottu sen tulipaikalla. Emme ennättäneet vielä sieltä kaikkea siivota pois, kun valmistauduimme kokoamaan varusteitamme kämpässä. Satuin vilkaisemaan ikkunasta, kun komea tuuheahäntäinen repolainen lähti tulipaikalta leuoissaan puolikas haukea. Minulla oli videokamera juuri käsillä, mutten ennättänyt sen kanssa ulos ennen kuin varas oli häipynyt.

Eipä aikaakaan kun se palasi, täydensi saalistaan ja palasi pian uudelleen. Pääsin kameroineni melko lähelle sitä, kun se tutki tulipaikan lähiympäristöä. Se ei tuntunut välittävän minusta lainkaan, hipsutteli paikasta toiseen ja nuuski välillä. Nähtävästi se oli luokitellut vaeltajat melko vaarattomasti porukaksi ja antoi minun tarkastella itseään aivan rauhassa. Sain videolle siitä hyvän pätkän.

Kettuja tai ei, me valmistauduimme kulkemaan, rinkat pakattiin, kämppä ja tulipaikka siivottiin ja sitten suunnattiin kohti Hammaskurua. Yön aikana taivas oli vetänyt pilveen eikä siitä syystä ollut aivan niin helteistä kuin aiemmin. Lisäksi Kärppäjärvien tuntumassa saimme niskaamme pienen sadekuuron. Sekin osaltaan selvitti ilmaa ja voimme todeta vaellussään olleen mitä parhain.

Hammaskurun kämppä oli tyhjillään. Siellä oli aterian vuoro. Sitä sulateltiin hetki. Antti on erinomainen nukkuja. Hän kuorsasi tovin laverilla. Oma kuntoni oli pitkälle arvoitus, mutta tuntui siltä, että voimme vielä jatkaa ja niin rinkat heitettiin harteille sekä suunnattiin kohti Siulaa. Vuomapään eteläpuolisella "tasangolla" on kulkijan tarkkaan katsottava reitti ettei ajaudu rinteen syviin uurteisiin ja melkein läpipääsemättömän tiheisiin tunturikoivikkoihin. Siinä me nyt onnistuimme.

Siulalle päästiin hyvässä säässä. Kämppä oli sielläkin tyhjillään ja sinne jäätiin yöpymään.

Seuraavana aamuna suunnittelimme pitempää päiväretkeä. Jätimme varusteemme Siulalle lukuunottamatta päivän tarpeita, jotka pakattiin rinkkaani. Ajattelimme pyörähtää Jaurun varsia seuraillen aina rajavyöhykkeellä saakka ja sitten palata takaisin.

Sää oli lähtiessä puolipilvinen ja poutainen. Vongoivan joki tietysti tulvi. Hollmanin kämpän raunioitten kohdalta joen ylitimme. Virta nosti veden puoleen reiteen ja vesi todettiin todella jäiseksi.

Tahvontuvalla pidettiin tankkaustaukoa. Tahvokin oli tyhjillään, mutta juuri ollessamme lähdössä Peuraselästä marssi vaeltajia paikalle. Me jatkoimme suunnitelman mukaisesti itään. Pittivaaran tulipaikalla kiehautettiin kahvit. Ihastelimme paikalla asetettuja viittoja. Oli mielestämme hyvä, että puukasankin vierelle oli asetettu kyltti "puut", eihän sitä välttämättä muuten olisi tajunnutkaan.

Peuraselän kämpän kohdalla oli joessa vesi korkealla. Ehkä siitä olisi silti yli päässyt, mutta meillä ei ollutkaan ajatusta kämpällä poiketa, vaan käydä Iso-ojan itäpuolella ja ehkä nousta Naalipään hännälle rajavyöhykkeen paalulle.

Kun Iso-ojalle tulimme, niin totesimme heti että nyt ylitys on vaikea sillä puro tulvi melkoisesti ja virtaus oli kova. Kuljimme rantoja myöten pitkät pätkät löytääksemme kohdan, josta voisimme kahluuta yrittää, mutta luovuimme. Iso-ojan varteen somerikolle kyhäsimme kuumat oksatulet, jossa taas kahvipakki pääsi kiehumaan. Ylemmäksi kankaalle emme uskaltaneet tulia tehdä. Maapohja oli todella kuivaa.

Istuimme vielä Iso-ojan suistohaarautumien yläpuolisella kankaalla tarkastellen, olisiko siellä ylityspaikkoja, mutta luovuimme siitäkin. Ottaessani näiltä kohdin videopätkää, pyysin Anttia laulamaan saadakseni hieman musiikillista taustaa kuvaukseen, muttei hän suostunut. Koetin häntä kannustaa muistuttamalla, että itseasiassa olemme hyvillä karhualueilla. Antilla nimittäin oli tapana tiheissä Auhtijoenselän kuusikoissa viritellä ääntään ja laulaa kovalla äänellä. Hän oli monesti yllättänyt minut osaamalla ulkoa lukuisia virsiä. Nyt jäivät taustaäänet kuitenkin saamatta.

Lähdimme palailemaan takaisin samaa reittiä kuin olimme tulleetkin. Jaurun yli tulevan poroaidan kohdalle oli tehty silta. Sitä emme päässeet paikan päältä tutkimaan, sillä Jauru tulvi niin etteivät saappaan vartemme riittäneet. Tahvo oli taas tyhjillään ja me lämmitimme saunan. Sitten taivalsimme jälleen Siulalle ja jäimme sinne yöpymään.

Aamulla oli mukavantuntuinen sää. Keräsimme varusteemme ja suuntasimme kohti Hammaskurua. Sinne tulimme sopivasti lounasaikaan. Ateria valmistettiin, nautittiin ja lepohetki pidettiin. Muita kulkijoita ei näkynyt. Käväisimme vilkaisemassa Hammaskotaa. Sekin oli tyhjillään. Illansuussa päätimme kavuta Vuomapäälle. Länsirinteellä puurajan yläpuolella oli vielä suuria lumikenttiä. Ylempänä ne olivat jo sulaneet. Nousimme aivan lakirakkaan saakka. Ilta oli hämyinen, mutta näkyvyyttä silti oli. Jossain itärinteillä, ehkäpä Sihverinlakopäällä, olimme näkevinämme outoa liikettä. Epäilimme mesikämmenen olevan liikkeellä. Kiikarikin meillä matkassa oli, muttemme saaneet siitä parempaa selvää. Arvoitukseksi se jäi.

Vuomapää on ehdottomasti parhaita Saariselän näköalapaikkoja ellei sitten paras. Me viivähdimme siellä pitkään, sillä sää oli ylhäällä oleskeluun mitä parhain.

Hammaskurun kämpälle tultuamme, virittelimme tulet tulipaikalle ja ryhdyimme paistamaan lettuja, niihin nuotiokuviin videokuvaukseni lopetin. Vara-akustakin loppui virta. Se ei kuitenkaan lettujen syöntiä haitannut.

Yö kului aamuun Hammaskurun avoimen puolen lavereilla ja sitten palasimme Luirojärvelle. Järvellä pidimme tankkaustauon ja jatkoimme vielä Karapuljuun. Sää oli loppuun saakka kulkijan kannalta katsoen erinomainen. Kun yö oli vielä Karapuljussa vietetty, tulimme veneelle ja laskettelimme myötävirtaan Ponkunmaan tuntumaan, jossa automme odotteli. Virran paine oli edelleen kova, mutta vesi oli Tammikämpän arkkujen kohdalla laskenut 60-70 senttiä.

Vaellus onnistui suunnitellusti ja peruskuntonikin varmaan vähän koheni, mutta jouduin kyllä vielä vuoden verran tekemään "töitä", että olin lähestulkoon entiselläni.

 

Juhannusviikolla tokaisin vaimolleni, että mitäs jos pyörähdettäisiin saunomassa Luirojärvellä. Marja-Leena, joka onnekseni pitää jalat maassa minua huomattavasti tukevammin ja on muutenkin viisaampi, tarttui silti yhtä impulsiivisesti kiinni ajatukseen. Parissa tunnissa olivat varusteet kasassa ja tarvittava muona hankittu. Vene nostettiin peräkärrylle ja seuraavana aamuna ajettiin kohti pohjoista. Illalla olimmekin jo Ponkuntiellä. Juurisatkonselän jälkeen käänsin oikealle männikkökankaalle ja pysäköin auton muutaman kymmenen metrin päähän Luirojoesta. Ilma oli lämmin ja kaunis. Rantahietikolle pantiin pienet risutulet pystyyn.

 

juhannus-04-5

 

Yöttömän yön aurinko punerrutti rantaa. Luiron pinta oli rasvatyyni. Alavirtaan solui hiljalleen yksinäisen miehen vene. Sen keulassa piti vahtia Saksanseisoja meille rannassa olijoille vähän murahdellen.

 

juhannus-04-6

 

Meillä oli rantakankaalla teltta. Siitä herättiin juhannuspäivään. Varhain aamulla lähdimme saunamatkalle. Vesi oli Luirossa matalalla. Kolautin kiville kohta alkumatkasta. Latvapuolella ennen Karapuljua piti pariin otteeseen jalkautua kymmensenttiseen veteen ja hilata vene ohi särkkien. Karapuljun "venevalkamaan" kuitenkin päästiin. Saman tien lähdimme pitkin Luiron kankaita pohjoiseen. Välillä piti jalkoja lepuuttaa.

 

juhannus-04-7

 

Luirojärvellä oli vain yksi vaeltaja kämppäalueella. Sauna suunnitellusti lämmitettiin, saunottiin ja uitiin.

 

juhannus-04-10

 

Keskuskämpässä valmisteltiin ateria ja keiteltiin saunakahvit. Rajankämppää käytiin vilkaisemassa.

 

juhannus-04-12

 

Eikä sitten muuta kuin takaisin veneelle. Aurinko alkoi olla matalalla Uulalan kohdalla, jossa hetkeksi mentiin maalle jalkoja verryttelemään. Alhaalla olivat kyllä vedetkin. Kuva on kohti pohjoista. Oikealla Repojoen suu.

 

juhannus-04-15

 

Leirirantaan tultuamme oltiin jo puolissaöin.

 

juhannus-04-16

 

Aamulla oli edelleen hieno sää. Käväisimme Lokan altaan koillislahdella veneilemässä. Pohjoisen suunnalle alkoi nousta komeita pilvilinnoja.

 

juhannus-04-17

 

Ne enteilivät ukkosta. Pian tuuli virisi ja meillä oli kiire päästä tasapohjaisella lyhyellä "ruuhellamme" pois ulapalta. Ennätimme rankan sadekuuron alta telttamme suojiin. Pian oli säähäiriö ohi ja värikkyyttä taivaalle levisi.

 

juhannus-04-25

 

Ilta vielä soudeltiin joella lähtituntumassa ja aamulla ajeltiin kotiin. Tuli tehtyä nopea saunareisu. Ajokilometrejä kertyi 1700. Hulluja on moneen lähtöön, mutta tämä lienee sieltä vaarattomammasta päästä.

Elokuun lopulla olin Luirojoella aviosiipan kanssa veneellä. Aluksi käväisimme veneellä Karapuljussa ja jalkaisin Luirojärvellä. Jotenkin Luiro ei silloin sytyttänyt ja palasimme veneelle ja siirryimme Tammikämpälle. Ilma oli kaunis.

 

retki-93-1

 

Vettäkin joessa oli kohtuudella. Tammen poikittaisen hirrenkin päältä vesi virtasi.

 

retki-93-2

 

Silti hämmästyin, kun pian meidän jälkeemme Tammikämpälle rantautui isohko "jahti". Se oli niin kookas etten uskonut sillä voitavan päästä jokea niin ylhäälle. Sillä oli matkassa kolmimiehinen metsästäjäporukka Vuotsosta. He kyselivät havaintojamme vesilinnuista, mutta lähtiessään tutkimaan lintutilannetta Kopsuslammelle, he varautuivat aseilla "että jos hirvi tai karhu..." Oli elokuun 30 päivä.

Me katsoimme, että rauhamme taitaa vähän häiriytyä ja kokosimme varusteemme ja lähdimme Repojoelle. Kuva on Luirojoen ja Repojoen yhtymäkohdasta. Taustalla Uulalan erämaatalo.

 

retki-93-3

 

Ilta oli kaunis ja tuuleton

 

retki-93-7

 

Aviosiippa viihtyi kuten eräkoiramme Murukin

 

retki-93-8

 

Kun olimme ohittaneet Repolammelta tulevan puron, ryhdyimme etsimään sopivaa leiripaikkaa. Vaikka ympärillä muuten oli puuton aapa, niin jokivarren penkat olivat kovaksi pakkautunutta hiekkaa. Helposti teltan alusta löytyi. Yöllä Repolammella metakoitiin äänekkäästi. Siellä joutsenet ja hanhet tuntuivat keskustelevan matkasuunnitelmistaan.

Aamulla sauvoin kapenevaa Repojokea ja pääsin jotenkin pujottelemaan Suovainlammeltakin tulevan purohaaran yläpuolelle, mutta sitten alkoi veneen alta loppua vesi, vaikka veneemme uikin melkein missä vain. Nostimme venepelin maalle ja taiteilimme korkeiden pounujen lomitse kuivan maan tuntumaan sekä Hammaskodan kautta Hammaskuruun. Hammaskurun kämpän takana oli maa vielä kuurassa sinne tullessamme.

 

retki-93-9

 

Jatkoimme samantien kulkua kohti Siulaa. Vaelluskumppanini pääsi siellä tiskausvuoroon.

 

retki-93-11

 

Aterian jälkeen kuljettiin vielä Tahvontuvalle, jossa päästiin saunomaan ja yöpymään. Seuraavana aamuna oli edelleen hyvä kulkuilma. Niinpä päätimme lähteä lakiretkeilyä suorittamaan ja kulkea Lokan Alen Muurivaaran yli Anterinmukkaan. Sää kuitenkin hetkellisesti heikkeni ja pitäessämme taukoa Kuusikurun ja Vesilintupoikainpään suunnalta tulevan puron risteyksessä, jouduimme vähän hakemaan suojaa kuusen oksien alta.

 

retki-93-10

 

Kiivettyämme Muurivaaralle sää oli jälleen hieno. Näkymä on Talkkunapään suuntaan.

 

retki-93-15

 

Idässä rajavyöhykkeellä Välipää

 

retki-93-14

 

Ylhäällä on kvartsiesiintymä, jota joku nähtävästi oli "syvällisemmin" tutkinut.

 

retki-93-12

 

Lokan Alen Muurivaaran koillisrinteellä on vähäinen kosteikko ja suon tapainen melkein huipulla. Siellä oli hilla parhaimmillaan vaikka oltiin jo syyskuun alussa tai siitä syystä. Anterinmukkaan päästiin ja siellä yövyttiin. Aamulla matkamme jatkui jälleen kohti Hammaskurua. Alakuvassa olemme jo Keinopään kupeella ja Anteripään selänne taustalla. "Maantie" tässä kohden on hyvin havaittavissa.

 

eraretki-93-17

 

Hammaskurun kämpälle emme jääneet, vaan jatkoimme kodalle saakka jossa yövyttiin.

 

retki-93-19

 

Illalla joku mies käväisi Hammaskurusta kyselemässä onko Tauno Perttulaa näkynyt. Eipä ollut. Eiköhän Perttula syyskuun puolella jo opettanut matikkaa etelässä. Sää oli edelleen hieno. Näkymä on Hammaskodan pihamaalta Sokostin suuntaan. Hietapää siellä häämöttää.

retki-93-18

 

Yöllä oli pakkanen jälleen purrut hieman enemmän väriä maisemaan. Me etsiydyimme veneellemme ja soljuimme hitaasti mutkaista tuskin paljon venettämme leveämpää väylää alavirtaan. Aapojen kohdalla alkoi olla väljempää ja värikkyyttä.

 

retki-93-20

retki-93-21

 

Menosuunnassa alkoivat pilvien pohjat sinertää vähän uhkaavastikin

 

retki-93-22

retki-93-23

Ei siitä uhkausta kummempaa tullut ja niin hienossa kelissä veneiltiin loppuun saakka.

 

retki-93-24

 

Kotimatkalla poikkesimme vielä Lokan padolla, josta nappasin kuvan Nattasten suuntaan, joille ensimmäisen kerran kiipesin vuonna 1960.

 

retki-93-25

 

Vanhimman pojanpoikani ollessa juuri tätä kirjoitettaessa Luirojärvellä kaverinsa kanssa, palauttelen mieleeni kahdeksan vuoden takaisen kesäkuisen matkan Luirojärvelle. Kolmihenkinen seurueemme käsitti lisäkseni pojanpoika Tapion sekä "Mummun". Ajelimme autolla Lokkaan ja sieltä Sentinojantien päähän. Peräkärryllä meillä oli vene. Sää oli aamutuimiin aurinkoinen ja lämminkin. Sentinojantien päässä olevalla tulipaikalla nautittiin ennen lähtöä aamupalaa.

 

Luiro 08 3

 

Sitten vene siirrettiin  jokivarteen, varusteet nostettiin kulkuneuvoon ja nuorin matkalainen istutettiin varta vasten  keskituhdon yli asetetuille tuoleille.

 

Luiro 08 2

 

Alkumatka ajeltiin perämoottorilla ja pian oltiin Uulalassa. Uuden saunan rappusilla syötiin välipalaa.

 

Luiro 08 4

 

Päärakennuksen rappusilla, saatoin luennoida vähän talon historiasta ja tapahtumista sodan aikana. Vasemmanpuoleisessa ovipeilissä näkyy Maggan vanhan emännän surmanneen luodin reikä. En koskaan ole tahtonut mitenkään ymmärtää, että tästäkin "iskusta" ovat jotkin voineet ylpeillä ja saada rintapieleensä mitaleja ja sankaruuden gloriaa.

 

Luiro 08 5

 

Uulalan jälkeen puut tulivat lähemmäksi jokivartta, joka mutkailee sinne tänne uskomattomalla tavalla.

 

luiro 08 23

 

Tammikämpän jälkeen alkoivat paremmin Saariselän tunturit näkyä. Vuomapään selänne kohoaa sinisenä taustalla.

 

Luiro 08 7

 

Lumia oli rinteillä vielä sulamatta ja siitä syystä vettä riitti Luirojoessakin melkein Karapuljun "venevalkamaankin" saakka. Loppumatkassa kylläkin piti muutaman hiekkasärkän yli venettä hivutella jalkautumalla veneen viereen ja muutenkin edetä pitkään sauvomalla. Hyvin silti perille päästiin ja illaksi Karapuljun kämpän nuotiopaikalle tulille.

 

Luiro 08 9

 

Karapuljussa yövyttiin ja aamulla oltiin valmiina matkantekoon.

 

luiro 08 21

 

Tapio harjoitteli kartanlukua. Ensimmäisellä poroaidalla tarkasteltiin yksityiskohtia.

 

luiro 08 10

 

Hyvin kartta ja maasto yhtyivät harjoittelijan korvien välissä. Kynttiläojalla oli kuuma ja Tapiosta purossa virtasi maailman parasta vettä.

 

luiro 08 11

 

Luirojärvelle tultiin helposti. Toiveissa oli kalansaanti ja sitä koetettiin ahkerasti. Alkuun kuljettiin Luirojoen varsilla. Yritykset vain olivat tuloksettomia.

 

luiro 08 8

 

Sitten kuljettiin Raappanan lammellekin.

 

luiro 08 14

 

Edellisessä kuvassa on taustalla Lupukat ja vaikka kuvakulmaa käännettiin Sokostin suuntaan ei kalaonnea ollut silläkään puolella.

 

luiro 08 13

 

Vaikka kalaonnea ei ollutkaan, niin yrittäminenkin on mukavaa. Muitakin kiinnostuksen kohteita sattui kohdalle.

 

luiro 08 12

 

Jopa menninkäinen löytyi Hammaskurun väylän varresta.

 

luiro 08 20

 

Näistä kaikista havainnoista saattoi tehdä muistiinpanoja Hilltonin tulipaikalla. Tehtiin myös yatzy kuutiot

 

luiro 08 15

 

Väkeä oli vähän liikkeellä. Juhannuksen läheisyys taisi vaikuttaa. Saatoimme Luirojärvelläoloajan olla aivan yksiksemme Hilltonin suojissa ja ottaa välillä rennosti lukuhetkenkin parissa.

 

Luiro 08 19

 

Lähialueilla kuljeskeltiin ja mm Raappanan kammin tulipaikalla kahvit keittelemässä.

 

luiro 08 17

 

Sitten palailimme veneelle ja lasketeltiin hienossa säässä juhannusaattona takaisin Sentinojantien päähän. Repojoen suulla kuitenkin pyörähdettiin kuvakulmaa hakemassa Uulalan suuntaan.

 

luiro 08 22

 

Pian oltiin jälleen aloittamassa kotimatkaa. Aivan alkuun saimme ihmetellä kuivalla männikkökankaalla risukon seassa astelevaa kurkipariskuntaa. Emme käsittäneet mitä ne siellä olivat tekemässä, mutta päättelimme sitten että ehkä ne olivat saapastelemassa kurkien juhannusjuhlille...

Saariselän vesien varsilla jo pitkään kulkeneena olin monesti miettinyt mahdollisuutta käyttää vesireittejä hyväkseni jollakin tavalla. Hankin keväällä 1988 vanhan lasikuituveneraiskan ja sitä kunnostelin. Se oli pieni ja kevyt, mutta ui matalassa ja leveytensä vuoksi oli melko vakaa. Heinäkuun lopulla nostin veneen autoni peräkärrylle tyttäreni Annukan ja vaimoni Marja-Leenan avustuksella ja lähdimme kohti Saariselkää sekä Aittajärveä, josta vene oli tarkoitus laskea vesille. Valokuva-albumiimme syntyi matkaamme kuvaava oheinen teksti.

 

kansi

 

Vene peräkärryineen mahtui sopivasti Aittajärven parkkipaikan puomin alta ja kärryllä kuljetin sen puulaavun viereiselle kankaalle.

 

vaellus 1988 16

 

Meillä oli matkassa harmaa pystykorvamme Muru, joka pääsi myös testaamaan veneretkeilyn hyviä ja huonoja puolia. Soudellessamme ensi alkuun Aittajärvellä, koiramme selvästi tunsi suurta epävarmuutta ja lähestyessämme rantaa se ei malttanut odotella kuivan maan reunaa, vaan loikkasi kiireellä veteen ja polski rannalle. Kun vähän totuteltiin, niin se alkoi huomaamaan joitakin etuja liikkumisessa ja istuskeli myöhemmin kovin tyytyväisenä perätuhdolla.

Aittajärvellä emme soudellessamme mitään ongelmia havainneet. Siirtelimme varusteemme illaksi Helanderinjärveä ja Aittajärveä yhdistävän puron varteen ja jäimme siihen yöksi. Meillä oli erikseen venematkaa varten vanha Tena kupolitelttamme.

 

vaellus 1988 17

 

Seuraavana päivänä päätimme lähteä koettamaan Suomua yläjuoksun suuntaan. Kun Aittajärven suvanto kapeni joeksi, vastavirta pani lujasti vastaan eikä soutamalla oikein matka edennyt. Hankalimmissa paikoissa vedimme venettä rannalta ja muuten sauvoin sitä eteenpäin. Tullessamme Siikavuopajan lammelta alkavan kosken alapuolelle, astuin veneestä ja astelin tässä matalassa koskessa, työntäen veneen kosken niskalle. Käänsimme sitten veneen kokan lammelle ja pystytimme leirimme sen länsirannalle. Siihen aikaan lammella ei vielä ollut laavua eikä tulipaikkaa. Siikavuopajalla oli mukava oleilla hyvässä säässä ja edelleen kokeilla vesikulkuneuvoamme.

 

vaellus 1988 13

 

Koirammekin istuskeli nyt veneessä tyytyväisenä, vaikka tuntuu että välillä sitä hirvitti.

 

muru

 

Siikavuopajalle tullessamme totesimme veneemme vähän liian työlääksi nousta vastavirtaan. Sellaiseen tarkoitukseen olisi sopinut paremmin kapeampi vene tai kanootin tapainen. Päätimmekin palata takaisin ja laskea myötävirtaan. Sehän sujui kohta paljon nopsemmin eikä aikaakaan kun seuraavana päivänä olimme uudelleen Aittajärvellä. Täydensimme autoltamme vähän varusteitamme ja lähdimme laskemaan alavirtaan. Matka sujui mukavasti. Pian oltiin jo Snellmanin kämpän kohdalla pienessä nivassa. Kun Muorravaarakan suupuolen kohina alkoi kuulua korviin, ohjasimme veneen eteläpuolelle rannalle ja ryhdyimme pohtimaan mitä seuraavaksi. Tiesimme, että Muorravaarakassa on suukosken yläpuolella hienoja sileitä suvantoja. Niitä teki mielemme kokeilla. Päätimme vetää veneen maakannaksen yli noin puolen kilometrin päässä olevalle Kuotmuttiojalle ja kulkea sitä myöten Muorravaarakalle. Vene liukui helposti varvikossa ja rinkat haettiin matkaan eri kerralla. Teltta pystytettiin Kuotmuttiojan tuntumaan. Aamulla vene siirrettiin kapeaan mutta syvään Kuotmuttiin ja sauvoin sitä eteenpäin.

 

vaellus 1988 12

 

Ojaa myöten pääsi etenemään helposti jos kohta joidenkin ojan yli kaatuneiden runkojen yli piti venettä hivutella. Muorravaarakalla suvannoissa olikin mukava sitten soudella eikä virran painekaan ollut kova. Suvantojen jälkeen alkoivat tulla vastaan tihenevät pienet nivat, joista muutamista vene vedettiin yli, mutta sitten kyllästyimme ja otimme kulkuneuvomme rannalle ja käänsimme sen kumolleen ja lähdimme patikoimaan.

Erakko Nuotion kämppäharjulle panimme teltan pystyyn. Nykyisenä nimenähän sillä on Muorakanmutka. Leirinuotiolla istuskelimme kaikki tasavertaisina.

 

vaellus 1988 10

 

Yöpymisen jälkeen kuljimme Harrijoen vartta kohti Kuikkapäätä. Kuikkapään pahtojen alapuolella ennätettiin ottaa pari kuvaa ennen kuin sadekuuro pyyhkäisi ylitsemme.

 

kuikkapää

 

Tullessamme Maalpurinojan putousten yläpäähän, aurinko ilmestyi jälleen näkyviin.

 

vaellus 1988 8

 

Putouksilta nousimme vähän matkaa Rovapään suuntaan rinteeseen ja ryhdyimme leirin pystyttämispuuhiin. Kesken kaiken siihen ilmestyi isä-poika pari kyselemään kulkutietä Anterinmukkaan. Heidät evästin oikealle tielle. Yöllä satoi useampaan otteeseen.

Perjantaiaamuna 5 elokuuta näytti sateiselta mutta oli silti poutaista. Tyttäreni saimme teltasta ulos neljännellä yrityksellä ja uhkauksella ettemme saa saunavuoroa Anterinmukasta ellemme ole ajoissa liikkeellä. Siellä oli kuitenkin vain nämä edellisen illan reitin kyselijät. He olivat jo aloittaneet saunan lämmityksen ja mekin pääsimme löylyihin vuorollamme. Ennen matkan jatkamista herkuttelimme vielä mustikkapiirakalla.

Patikoimme kohti Vongoivanjoen alkulähteitä mutta jäimme leiriin Anterijoen ylitettyämme nousun alkupäähän.

Koko yön satoi, mutta aamuksi sää poutaantui. Kevensimme rinkkojamme ja päätimme tehdä vain päivän kierroksen Jaurun varteen. Teltta jätettiin pystyyn ja sinne tarpeettomat varusteet. Vedenjakajalle noustuamme näimme kaakosta lähestyvän sadeseinämän. Hädintuskin ennätimme vetää sadevarusteet päällemme kun kuuro iski niskaan.

Ohitimme kodan pysähtymättä ja jatkoimme sateessa eteenpäin. Joen varressa pidimme pienen tauon ja lämmitimme kuuman tomaattimehun, jonka voimin joutuisasti etenimme Lihakurunojalle ja siitä yläterassia myöten Siulalle. Vähän ennen Siulaa alkoi taivas seljetä ja sade taukosi. Siulalla ruokailtiin ja sitten rinnerappuja noustaessa saatoimme todeta sään muuttuneen puolipilviseksi ja lämpimäksi.

 

vaellus 1988 7

 

Kuljeksimme sitten hitaasti kohti Tahvoa. Panin matkalla merkille kotkan leijuvan yläpuolellamme pitkään. Se saattoi olla kiinnostunut koirastamme ja pidinkin lintua tarkkaan silmällä. Lopulta se sukelsi jonnekin pohjoisen suuntaan. Tahvolla sattui olemaan neljä nuorta miestä. Me emme paikalla pitempään viivähtäneet, vaan jatkoimme Tyyrojan vartta ylöspäin.

 

vaellus 1988 6

 

Suuntasimme kohti Povivaaran pahtoja ja sen alapuolisella kummulla saatoimme nähdä erikoisen valoilmiön. Idässä oli harva sadeverho. Lännessä aurinko oli jo matalalla mutta paistoi satavien ohuiden pilvien yli valaisten idän tuntureita, jotka kuitenkin näkyivät sadeverhon takaa. Itään syntyi myös hieno sateenkaari, jossa oli keskipisteen suuntaan selvärajaisia tummempia ja vaaleampia sektoreita. Turhaan koetin saada siitä jotakin kameran filmille.

Kiersimme ulos kurusta ja tulimme Povivaaran länsirinteelle. Kuljimme melko ylhäällä Vongoivan kuvetta pohjoiseen ja tulimme alas Vongoivanjoen varteen vasta kilometrin verran turvekodan eteläpuolella.

Kodan ympäristöön oli leiriytynyt melkoisen suuri johdettu retkiporukka, joka murteesta päätellen oli kotoisin "Savon mualta". Muutaman sanan vaihdoimme ja jatkoimme omalle leiripaikallemme. Elokuinen ilta oli jo pitkällä ja pimentynyt, kun iltanuotiolla nautittiin kuumaa juotavaa.

 

vaellus 1988 5

 

Sunnuntai 7 elokuuta valkeni kauniina ja pilvettömänä. Pakkasimme varusteemme varhain ja lähdimme Anterin latvoja ja Akanhärkäkurua kohti. Matkan teko oli hidasta, sillä Leenan vasemman jalan akillesjänne vihoitteli. Kun Annukka otti hänen rinkkansa kulku vähän helpottui. Kiipesimme Anteripään rinteeseen ja ohitimme kurun siltä puolelta.

 

vaellus 1988 4

 

Reitti oli muuten hyvä, mutta lasku Muorravaarakan varteen oli aika jyrkkä. Ruoktulle tulimme kolmen korvissa iltapäivällä. Kämppä oli tyhjillään, joten saatoimme valmistella ateriamme kaikessa rauhassa. Ateriaa sulateltiin kämpän portailla ja mietittiin siinä reittivaihtoehtoja.

 

vaellus 1988 3

 

Jatkaessamme matkaa joen vartta alavirtaan, oli matkamme vähän tempoilevaa sillä poroja sattui oleilemaan niillä seuduin ja hirvikoiramme kiinnostus niitä kohtaan oli kovin suurta. Satoikin jonkunverran ja jouduimme pitelemään sadetta telttakatoksemme alla, mutta sitten saavuimme joen suvantolampien tuntumassa olevalle tulipaikalle, jonka läheisyyteen leiri taas pantiin pystyyn.

Meillä oli matkassa ensimmäinen videokameramme, jolla yöpymispaikallamme jälleen jotakin nauhalle taltioin. Kokonaisuuteen kuului erillinen kamera ja nauhuri sekä vara-akku. Kokonaisuus painoi 6,5 kg. Oli siinä kanniskelemista.

Maanantaiaamu 8.8 oli harmaa mutta poutainen. Aamuateria oli melko tukeva vaikka edellisenä päivänä olimme jo huolissamme ruokavarojemme riittävyydestä. Runsaasta mustikkasadosta saimme hyvää täydennystä aamiaiseen.

Ruohikkolampien kohdalla havaitsimme yhdellä joutsenparilla peräti viisi poikasta. Harrijoen yhtymäkohtaan tulimme joutuisasti. Siitä eteenpäin taivaltaminen jokivarressa oli raskaampaa, sillä sateet olivat polkua pehmentäneet ja korkealle ulottuva aluskasvusto kasteli vaatteita.

Veneen tullessa näkyviin vähän jännitti, olivatko eväät saaneet olla rauhassa veneen alla. Näin onneksi oli ja sitten kulkuväline käännettiin oikein päin ja tönäistiin vesille. Kahden pienen kosken kanssa tehtiin töitä köyden kanssa ja sitten soudeltiin niitä suupuolen sileitä suvantoja. Kosken yläpuolen mutkaan tultiin ja siellä aterioitiin. Sitten minä lähdin yksin soutamaan kohti kosken niskaa.

 

vaellus 1988 1

 

Koskea en suinkaan aikonut ruveta laskemaan, vaan kävelin sen alas sujuttaen veneen pahimmista paikoista milloin keula ja milloin perä edellä. Koskessa vettä oli niin vähän, että virta oli kohtuullisen helppo hallita.

 

vaellus 1988 2

 

Suomun varteen päästyäni, siirtyivät muutkin jälleen veneeseen ja matka jatkui sen vesiä alajuoksun suuntaan kunhan olin saanut vaihdettua vähän kuivaa ylleni. Virta oli alusta alkaen yllättävän vuolas ja joki yllättävän matala. Vauhdikkaasti kuitenkin etenimme jos kohta pienissä nivoissa vähän jännittikin.

Eipä aikaakaan kun Pahaojan suu oli ohitettu ja heti sen jälkeen ohjasimme veneen rantaan ja ryhdyimme teenkeittopuuhiin. Olimme Harrimukanjärven kohdalla ja siinä ollessamme saimme radiosta säätiedon, jonka mukaan voimakas matalapaine runsaine sateineen oli lähestymässä idästä. Alun perin oli tarkoituksemme jatkaa veneellä aina Luton riippusillalle ohittamalla Suomuköngäs pohjoisrannan pienten lampien kautta, mutta huono sää pani miettimään venematkan keskeyttämistä. Ylitin joen veneellä ja kävin tutkimassa, ulottuuko eräs lanssitien lenkki miten lähelle Harrimukanjärveä ja onko se vielä ajokelpoinen. Ei se ollut kovinkaan kaukana ja vaikutti ajokelpoiselta.

Niinpä teenjuonnin jälkeen Annukka ja Leena jäivät nuotiopaikalle ja minä lähdin jalkaisin kohti Aittajärveä saatuani kyydin veneellä joen pohjoisrannalle. Ilma oli siinä vaiheessa kohtuullisen mukava ja ranta ja polku erittäin joutuisat kävellä.

Leireilyyn ja kuljeskeluun rannan tienoo oli suorastaan loistelias paitsi kauniitten jokitörmän näkymien vuoksi mutta myös aivan joen tuntumassa olevien pikku lampien takia. Menin melko vauhdikkaasti aina Kolttakenttään saakka, mutta siinä oli pidettävä vähän taukoa. Eipä siitä ollut pitkäkään matka kun sitten sovittelin auton avainta lukkoon. Pääsin ajelemaan aikomaani paikkaan ja odotellessani venettä Suomun varressa, totesin kellon viisarien hapuilevan 23 aikoja. Leena ja Annukka polttivat leirissä rakotulen rippeitä ja kun ne saatiin sammuksiin painuttiin makuupussien syleilyyn.

Viimeinen aamu valkeni harmaana ja sateisena. Varusteet kasattiin märkinä veneeseen aamuteen jälkeen. Rinkat nostettiin veneestä ja se vedettiin kannaksen yli Harrimukan järveen. Vetoa tuli avustamaan sillä kohden leiriä pitävän perheen isä. Tavarat pantiin uudelleen veneeseen ja sousin sen vastarannalle, josta tuli autolle vetomatkaa kolmisensataa metriä. Sateen tasaisesti pisaroidessa tämä viimeinen voimanponnistus tehtiin ja olimme saaneet ensimmäiset kokemuksemme veneilyn liittämisestä vaellukseen.

Allaoleva kuva on vuodelta 2016 nykyisen Harrimukan laavun edustalta Suomun ylävirran suuntaan. Kuvanottopaikalta osapuilleen vene vedittiin Harrimukanjärveen.

 

Harrimukka

 

Elokuun lopussa 2005 olin jossain huru-ukkojen SM-kisassa Oulussa. Olin matkassa autollani ja perässä oli vene peräkärryn päällä. Kisojen päätteeksi ajelin Oulun rautatieasemalle odottelemaan etelän suunnan junasta kahta vaelluskumppania Untoa ja Akia saapuvaksi. Sovitusti ja ajallaan juna tulikin ja kumppaneiden varusteita päästiin autoon lastaamaan.

 

syysvaellus 05 1

 

Auton nokka saatiin nelostielle kohti pohjoista. Vähän ennen Iitä puhelimeni hälytti ja naisääni kysyi puuttuuko minulta jotakin. Soittaja oli Oulun aseman R-kioskilta. Olin vessassa siellä käydessäni pudottanut lompakkoni. Rehellinen löytäjä oli vienyt sen kioskiin. Jätin kumppanini ruokailemaan Ii:n Shellille ja itse käännyin takaisin Ouluun. Kiitollisena jätin löytöpalkkion toimitettavaksi, vaikka löytäjä ei ollut sitä halunnutkaan. Olimme vähän myöhään liikkeellä muutenkin ja tämä lisälenkki tietysti vei aikaa. Jäimmekin yöpymään ajettuamme Sodankylästä Savukosken suuntaan Luirojoen kupeessa olevalle levähdystasolle, johon teltta pantiin pystyyn. Aamulla ajettiin kohti Lokkaa ja edelleen tekoaltaan koilliskulmaa. Saadessamme veneen vesille Sentinojantien päässä, oli poutaa mutta pilveili siihen malliin, että tiesi sateen mahdollisuudenkin olevan.

 

syysvaellus 05 3

 

Vaellusveneeni ui melkein aamukasteessa, mutta vettä näytti kyllä joessa riittävän syvemmässäkin uivalle paatille. Alkuun päästiin ajelemaan perämoottorilla.

 

syysvaellus 05 7

 

Sää parani mukavaksi puolipilviseksi ja pitäessämme Uulalassa pientä muona taukoa oli oikein mukava ilma.

 

syysvaellus 05 5

 

Asuinrakennuksen seinustalla muisteltiin sodanaikaisia tapahtumia sekä venäläisten partisaanien "urheutta", kun he hyökkäsivät mm tähän taloon. Heidän taistelukertomuksensa on aivan uskomaton.

 

syysvaellus 05 6

 

Matkaa jatkettiin ja tietysti Tammikämpällä poikettiin.

 

syysvaellus 05 8

 

Joessa vesi alkoi madaltua ja loppumatka hivuteltiin sauvomalla eteenpäin. Saimme aivan venematkan päätteeksi rankan sadekuuronkin niskaan, joka ei kuitenkaan pitkään kestänyt. Vene jätettiin tuttuun paikkaan parin kilometrin päähän Karapuljun kämpästä.

 

syysvaellus 05 47

 

Kämppä oli tyhjillään ja saimme siihen rauhassa asettautua. Päätimme siinä yöpyä. Seuraavana päivänä lähdimme yhdellä kevennetyllä rinkalla ja repulla varustautuneina kohti Tuiskukurun kämppää. Luirojoen ylityksessä oli aamutuimiin Akilla vähän ongelmaa, mutta yli päästiin. Tuiskulle tulimme hyvässä säässä.

 

syysvaellus 05 11

 

Tuiskukurussa nautittiin välipalaa. Akin tarjoama Thaikeitto ei sopinut kulinaristi Unton kurkulle, mutta kahvilla huuhdottiin sieltä pahimmat vauriot. ylläolevassa selvittelen jatkoreittiä. Nousimme alkuun Ampupään itärinnettä ja suuntasimme Luirojärvelle.

 

syysvaellus 05 12

 

Luirojärven kahlaamolla oli melko vähän vettä.

 

syysvaellus 05 13

 

Hillton oli tyhjillään. Saatoimme heti ryhtyä aterian tekoon ja sitten suunnattiin kohti Karapuljua. Matkalla toki taukoiltiin.

 

syysvaellus 05 14

 

Karapuljussa jälleen yövyttiin ja seuraavana aamuna käväistiin itäpuolella tutustumassa parin kilometrin päässä oleviin pariin korpilampeen sekä niiden tuntumassa olevaan "pahkametsikköön". Käväisimme vielä vanhaa puutavaranajotien uraa Kaihtimiojan suunnalla, mutta pohja oli niin vetinen, ettemme pitemmälle menneet.

 

syysvaellus 05 46

 

Karapuljun kämpälle palattuamme pakkasimme varusteemme ja siirryimme Luirojärvelle. Teltta pantiin pystyyn  Rajankämpän tulipaikan viereen.

 

syysvaellus 05 15

 

Ateriatauon jälkeen lähdettiin vilkaisemaan missä kunnossa Raappanan kammi oli. Sattui aivan tyven keli ja Raappanan lampi oli rasvatyyni.

 

syysvaellus 05 18

 

syysvaellus 05 48

Raappanan kammi oli paikallaan, mutta rappeutumisen merkkejä oli nähtävissä. Sisällä saattoi kämppäkirjan merkintöjä silti silmäillä.

 

syysvaellus 05 17

 

Kammin tulipaikalla kiehautettiin kahvit ja sitten palattiin Luirojärven kämppäalueelle. Ilta ja aamu olivat kauniit. Vaelluskumppanini käyttelivät kameraa ahkerasti kuvatessaan leiripaikaltamme näkymiä Lupukoiden suuntaan.

syysvaellus 05 16

 

syysvaellus 05 19

 

syysvaellus 05 51

 

syysvaellus 05 50

 

Aamulla lähdettiin pitemmälle päivälenkille. Alkuun mentiin Luirojoen kahlaamolta yli.

 

syysvaellus 05 49

 

Kiipesimme Vasanlyömäpään rinteelle. Mustikoita oli vielä hyvin poimittavaksi.

 

syysvaellus 05 20

 

Hakeuduimme Palovangan varteen ja sen itäpuolen "epävirallisella" tulipaikalla keiteltiin kahvit. Kahvi oli hyvää ja olisi kuulemma kelvannut isompikin kuppi.

 

syysvaellus 05 52

 

Joki ylitettiin tämän tulipaikan kohdalta.

 

syysvaellus 05 22

 

Padagovan edesmenneen kämpän tulipaikalla taukoiltiin ja yllättäen havaittiin, että Soneran mastosta Sokostilta oli siihen yhteys.

 

syysvaellus 05 24

 

Palovangan suuputoukset käytiin tarkastamassa.

 

syysvaellus 05 25

 

syysvaellus 05 26

 

Sitten lähdettiin kohti Kotaköngästä. Akilla oli ollut tiukka paikka vuonna 1966, kun ylitimme joen vaelluksellamme. Nykyisin siinä oli näin mahtava silta.

 

syysvaellus 05 27

 

Eron vuoden 1966 malliin on helppo havaita.

 

vuosi 1966 22

 

Kotakönkään laavulla koeteltiin kameroiden kaukolaukaisinta.

 

syysvaellus 05 29

 

Tankkaustauon jälkeen oli suuntana Tuiskukuru. Kuruun tullessamme, oli polulla hieman kohmeinen kyy, joka laiskasti siirtyi ylärinteeseen. Ensimmäisellä sivupurolla oli nestetankkauksen vuoro.

 

syysvaellus 05 30

 

Tässä polku nousee ylemmälle terassille.

 

syysvaellus 05 31

 

Tuiskukurun kämpällä viivähdettiin taas hetki ja sitten kuljimme jo kertaalleen polkemaamme polkua Ampupään yli kohti Luirojärveä. Ilta alkoi olla jo pitkällä, kun viimein tulimme perille. Aamulla kuitenkin aamupalan jälkeen oltiin jo matkassa. Tällä kerralla suuntana oli Sokostin pohjoishuippu. Ennen lähtöä Aki totesi eilisestä jalkojen olevan vähän "puuruksis".

syysvaellus 05 32

 

Sokostinojalle tultaessa, uoma oli kivinen ja melko kuiva totuttuun tapaan.

 

syysvaellus 05 33

 

Pian tämän jälkeen lähdimme kampeamaan vasemmalle rinteeseen. Se on enemmän peitteinen kuin päähuipun rinne ja siksi mukavampi nousta. Luirojärvikin alkoi pian pilkottamaan lounaan suunnalla.

 

syysvaellus 05 35

 

Puurajan yläpuolella lekoteltiin. Taustalla Jauratuksen kurun yläosia ja päähuippu.

 

IMG_0133

 

Väiterassilta oli hyvät näkymät Joukhaispäälle.

 

IMG_0138

 

Alas laskeuduimme Jauratuksen haarauman putouksille.

 

syysvaellus 05 38

 

Paluumatka oli itselleni tästä paikasta vähän hankala, sillä edellisen päivän kierroksella oli säärilihas kipeytynyt ja Sokostin rakassa laskeutuminen ärsytti sitä edelleen. Kämpälle kuitenkin päästiin. Vielä vietettiin yksi yö Luirolla ja sitten palattiin veneelle.

 

IMG_0144

 

Paluumatka oli myötävirtaan joutuisa ja eipä aikaakaan, kun olimme taas Sentinojantien päässä. Varusteet saatiin autoon poutasäässä ja venekin kärryille ja kotimatka pääsi alkamaan. Poikkesimme kuitenkin vielä Moskun kentässä vilkaisemassa. Silloin sade jo ropisi niskaan, mutta ei siitä meille enää haittaa ollut.

 

syysvaellus 05 40