Viidentenä päivänä elokuuta 1985 matkasin pohjoiseen pitkästä aikaa yleisillä kulkuneuvoilla. Yöjunalla kolkuttelin Rovaniemelle ja aamulla sain rinkkani ja itseni postiauton kyytiin. Kiilopäällä pudottauduin autosta jo 12.50 aikaan. Kiilopäällä ruokailin melko vaatimattoman tuntuisen annoksen nakkimakkaroita ja paistettuja perunoita ja otin rinkkani sekä suuntasin itärinteeseen. Päästyäni puolen kilometrin päähän jonkinlaiseen näkösuojaan, vaihdoin vaelluskamppeet päälle ja laskostelin matkavaatteet rinkan uumeniin. Varsinaisesti vaellus pääsi alkamaan kellon näyttäessä 14.

Olin pian ylhäällä selänteellä ja istahdin katselemaan kaunista auringossa kylpevää maisemaa. Suuntasin kohti Rautulampea. Olin melko huonossa kunnossa fyysisesti ja rinkka alkoi pian painaa hartioita eikä tauoilla kohonnut pulssi tahtonut palautua. Tarkoitukseni oli alun perin kulkea Lankojärvelle tai ainakin melko lähelle sitä, mutta aika pian Rautulammen kämpän jälkeen alkoi jo tuntua siltä, että päivä on paketissa.

Parisen kilometriä Rautuojan vartta kuljettuani, otin esille ostamani halvan harjateltan. Oli ollut vähän kiire, enkä ollut vaivautunut sitä kokeeksikaan pystyttämään. Olisi kyllä pitänyt. Alusta pitäen oli selvää, että sadetta se ei pitäisi, sillä kangasta ei voinut saada pingotettua lainkaan. Lähinnä siitä oli sääskisuojaksi.

Valitettavasti yöllä satoi. Aamulla oli vettä kertynyt jalkopäähän pesuvadillisen verran, josta makuupussi oli saanut osansa. Keskiviikkoaamu oli onneksi poutainen. Aamiaisen jälkeen kokoilin varusteeni ja lähdin jatkamaan. Oli sumuista.

Matkanteko ei toisenakaan päivänä oikein maistunut. Alkuun pienet sadekuurotkin kiusasivat mutta sitten ilma parani ja aurinkokin alkoi näyttäytymään. Hilla-aika oli parhaimmillaan ja satuin oikein hyville apajille. Suunnistelin Rautuojan varresta kohti Palovangan suupuolen kahlaamoa. Vettä oli Suomussa vähän ja minulla kumisaappaat matkassa. Yli pääsin kuivin jaloin.

Tarkoitukseni oli valmistella ateria Padagovan tulipaikalla, mutta siellä oli valtaisa kansanpaljous. Tamperelaisia rippileiriläisiä oli siinä asennolla. Jatkoinkin matkaa joen vartta kunnes tulin sopivalle paikalle, jossa saatoin ryhtyä aterian tekoon ja samalla levitellä märkiä varusteitani ajoittaiseen auringonpaisteeseen kuivamaan.

Reipas sadekuuro kuivausyritykseni keskeytti ja kokosin sitten kampeeni ja jatkoin matkaa. Samalla mietin telttaongelmaani. En kulkenut kuin parisen kilometriä, kun mieleeni juolahti, että teltan pohja ainakin vettä pitää, joten saatan saada toimivan asumuksen, jos pystytän sen ylösalaisin. Pysähdyin ja ryhdyin tuumasta toimeen. Sainkin melko onnistuneen "konstruktion".

vaellus 85 4

 

Torstaiaamu 8.8 tuli tässä vastaan. Aamu oli kirkas, mutta lähtiessäni jatkamaan alkoi pilveilemään. Piti kuitenkin poutaa. Palovangan latvoilla vastaani tuli pari poikaa Joukhaispään suunnalta. He olivat vähän epätietoisia olinpaikastaan ja saatoin heidät "kartalle". He olivat käyneet Tahvolla ja siellä tavanneet pari vaeltajaa, jotka taas Jaurun varressa olivat törmänneet karhuun. Sinne päin olin itsekin menossa.

Ampuojan latvalla pidin ateriatauon ja sitten jatkoin Luirojärvelle. Siellä viivähdin vain soittaakseni kotiväelle tiedon missä mennään. Kuuluvuus oli kovin heikko. Luiron ohittaessani sää oli parantunut selkeästi. Taivas oli pyyhkiytynyt pilvistä, tuuli oli tyyntynyt ja aurinko paistoi täydeltä terältään. Suuntasin itään, mutta Ruotmuttiojan kosteikon jälkeen jäin laakson itäpäähän vähän ylemmäksi rinteelle ja panin telttani edellisen illan tapaan pystyyn. Ilta oli hieno ja Sokostin näyttäytyi leiripaikalleni upeana.

 

vaellus 85 3

 

vaellus 85 10

 

Telttani vieressä kohosi myös komea kelo

 

vaellus 85 14

 

Perjantaiaamulla pääsin liikkeelle yhdeksän tienoissa. Sää oli edelleen kaunis aurinkoinen ja lämmin, olematta silti mitenkään kuuma. Leppeä itätuuli puhalteli ja piti olotilan kulkiessa juuri sopivana. Hietapään juurelta laskeutuessani nappasin kuvan sen ja Kärppäpään välisestä satulasta.

 

vaellus 85 13

 

Kärppäjärvet ohitin ja Pitkäojalle tullessani vahvistelin itseäni rusinoilla ja Hartsportilla. Jatkaessani tästä, polku hiipui olemattomiin. Suunnanpito oli ilman sitäkin helppoa ja polkukin alkoi vähin erin vahvistumaan näkyväksi muutama satametrinen ennen Hammaskurun kämppää.

Kämpän pihamaalle tullessani, tapasin rappusilla istumassa espoolaisen yksinkulkijan, joka koetti rakentaa rakkoisia jalkapohjiaan varten parempia kumisaappaan pohjallisia vuoleskelemalla lenkkareistaan tätä tarkoitusta varten aihioita. Hän kertoi olleensa jo matkassa melkein kaksi viikkoa. Saatuaan valmiiksi uudet pohjalliset, hän lähti Tahvontuvan suuntaan.

Säätyyppi muuttui aika pian hänen lähtönsä jälkeen, veti pilveen ja sitten satoi todella rankasti. Sateen tauottua pääsin "pyykkäilemään" hiestyneitä kamppeitani jokivarressa ja ripustelin niitä kuivumaan räystään suojiin. Itse yövyin kämpässä. Muita ei paikalle ilmaantunut.

Lauantaiaamuna lähdin jatkamaan kohti Siulaa. Taivas oli pilvien peitossa, mutta oli poutaa. Olin taivaltanut siihen saakka melko vaivaloisesti, mutta kulkukunto alkoi selkeästi paranemaan. Puolenpäivän jälkeen olin jo Siulalla vaikka erehdyin kulkemaan Siulavaaran ja Karhuvaaran välisen kapeikon puron varressa. Päästyäni siitä läpi, alkoi sää selkenemään ja kaunistumaan.

Loppumatkasta olikin vähän kuumaa ja kävin alkuun huuhtomassa itseäni Jaurun varressa Siulalle tultuani. Sitten oli aterian vuoro. Porsaspatapurkki lisukkeineen katosi nopeasti.

Siulalla oleskeli vielä Hammaskurun jalkineiden korjaaja. Hän ehdotteli, että lähtisin hänen kanssaan Tahvolle, koska hän ei ollut siellä aiemmin käynyt. Lähdin hänen kanssaan matkaan, mutta olin itse jo päättänyt jäädä Siulalle yöksi ja jätin rinkkani sinne. Otin vain kameralaukun mukaan. Rinnerappusten yläpäässä polulla oli kookkaanpuoleinen kyy. Se jäi eloon koska luonnonystäväksi ilmennyt satunnainen matkakumppanini koetti hillitä tappamishalukkuuttani ja häiriinnyin sen verran, että kyy ennätti luikerrella piiloon. Tahvolle tullessamme sää oli poutaantunut oikein kauniiksi.

 

vaellus 85 16

 

vaellus 85 11

 

vaellus 85 19

 

Sunnuntaiaamuna keittelin aamupuurot seitsemän aikaan ja ryhdyin kokoilemaan varusteitani rinkkaan. Taivasta kattoi täyspilvisyys, mutta oli poutaista. Hakiessani vettä joen varresta kuulin etelän puolella ukkosen jyrisevän. Se oli kuitenkin aika kaukana, mutta tuulen henki kävi kyllä siltä suunnalta.

Siistin kämpän ja lähdin nousemaan rinneportaita. Puolitoistasataiset askelmat ottivat jalkoihin, mutta pysähdellä ei tarvinnut. Kunto oli selvässä nousussa. Suuntasin osapuilleen pohjoiskoilliseen. Siellä suunnalla oli nautinto kulkea puistomaista melko tasaista männikkökangasta. Se olikin viimeinen kerta, sillä pian tämän jälkeen "Mauriksi" nimetty myrsky kaatoi suurimman osan vanhoista puista.

Miten mahtoi käydä alueen menninkäisten. Yksi ennätti piiloutua puun juureen, kun tulin kohdalla. Reisi ja sääri vain jäi näkyviin.

vaellus 85 20

 

Pian tulin Vongoivanjoen laakson reunalle.

 

vaellus 85 15

 

Lihakuruojan tuntumasta Vongoivakin alkoi näkymään.

 

vaellus 85 26

 

Lihakurunojan kohdalla laskeuduin Vongoivanjoen varteen. Matka eteni siinä joutuisasti. Sää oli edelleen poutainen vaikkakin vähän utuinen.

 

vaellus 85 12

 

Vongoivan kotaa oli taas korjailtu ja työt olivat itseasiassa vähän kesken. Ovi oli auki ja pääsin kodan suojissa rakentelemaan ateriaa. Suoja oli hyvään tarpeeseen, sillä etelän tuuli puhalteli siinä vaiheessa melko voimakkaasti ja vaikka oli ukkossää, niin tuuli oli melko viileä.

 

vaellus 85 29

Jatkaessani matkaa vedenjakajalle, jäin miettimään laskeutuako alas Anterin varteen, mutta kun tuuli pyyhkäisi pilviä vähän sivuun ja aurinko tuli esille, niin käännyin kohti Kielitunturia ja nousin sen yli. Rinteeltä nappasin kuvan Anterijoen latvahaaraa kohti.

 

vaellus 85 39

 

Kielitunturin koillispuolen rinne oli vähän hankala ja hidas kulkea. Siellä oli rakkaa ja kalliohyllyjä joita piti kierrellä ja kaarrella. Anterijoen varteen silti pääsin eikä Mukkakönkään ruoktulle ollut enää pitkäkään matka "maantietä" myöten. Tulin perille noin 17 aikoihin ja totesin kämpän tyhjäksi. Ensitöikseni virittelin tulet saunaan ja odotellessani sen lämpiämistä kumosin pari kupillista teetä.

Löylyissä pääsin hinkkaamaan hikisen pinnan puhtaaksi ja pesin vähän pyykkiäkin ja levittelin ne saunaan kuivumaan, koska muita ei kämpälle ilmestynyt. Tässä vaiheessa etelästä pyyhkäisi paikan yli sadekuuro minua sen kummemmin vaivaamatta.

Anterissa oli todella vähän vettä kuten saunan uimalammen yläpuolelta ottamassani kuvasta näkyy.

 

vaellus 85 30

 

Havahduin puolen yön korvilla hereille, kun kämppään saapui toinenkin yksinkulkija. Jouduin hakemaan kuivumassa olleet vaatteeni muualle, sillä kaveri ryhtyi samantien lämmittämään saunaa.

Kämpän alueella oli kyllä muitakin liikkujia, mutta ne olivat paikallisempaa väkeä.

 

vaellus 85 22

 

Maanantaiaamulla 12.8 oli sumua, joka satoi alas tihkuna ja välillä suurempinakin pisaroina. Jäin kämpälle odottelemaan sään selkenemistä. Lähempänä puolta päivää sumu kiipesi ylemmäksi Rovapään rinteellä ja alkoi näyttää siltä, että tuuli alkaa sitä hajottaa. Niinpä heitin rinkan harteilleni ja jätin Mukkakönkään ruoktun eli nykyisen Anterinmukan taakseni ja suuntasin Kaarreojan varteen. Sumu ei odotuksieni mukaan hävinnytkään, vaan ilma oli todella kostea. Ei silti satanut. Paljon ei viitsinyt pysähdellä ja Muorravaarakan kämpän seinät vilahtivat melko pian näkyviin.

Muorravaarakassa oli hernerokan vuoro. Kämpällä oli erämaapuhelin, jolla soittelin väliaikatiedot kotiin.

Sää oli edelleen melko kurja. Kameraakaan en ollut viitsinyt ottaa kertaakaan esille. Olin jo aikeissa jäädä ruoktulle parempaa säätä odottelemaan, mutta kuuden aikoihin illalla taivas alkoi etelästä käsin selkiintyä. Ukselma piteli kuitenkin hetken kohdallaan pilviä paikallaan, mutta sitten ne riistäytyivät sieltäkin pois ja niin lähdin kohti Pirunporttia kun kello näytti jo puolta kahdeksaa.

Pirunportille tullessani sää hetkellisesti taas heikkeni, pilvien laskeutuessa ympärilleni, mutta Ukselmakuruun laskeutuessani sää  parani askel askeleelta. Sain Ukselmakurusta pian vettäkin. Hernerokka janotti itäpuolella Ukselmaa ja olin varma, että saan vettä puolirinteen purosta, mutta se olikin rutikuiva. Ukselmakurun vedet tulivat suureen tarpeeseen. Kuljin vielä Ukselmakurun suupuolelle saakka ja panin sinne teltan pystyyn.

Tiistaita vasten yöllä tuuli hurjistui vallan mahdottomaksi ja heräilin tämän tästä sen reuhtomiseen, vaikka tuulen puolella olikin suojana melkoinen töyräs. Aamulla sain kuitenkin herätä mukavaan puolipilviseen poutasäähän jos kohta tuuli jatkoi navakkaa puhaltamista.

Pieksämäkeläinen Kari Yrjänäinen saapasteli vastaani kurun suulla liikkeelle juuri lähdettyäni. Vaihdoimme muutaman sanan ja jatkoimme vastakkaisiin suuntiin. Sarviojan kämpällä viivähdin pienen hetken. Kämpässä oli levällään useammankin ihmisen vehkeet. Ylälaverilla makaili pariskunta makuupusseissaan vaikka kello näytti miltei yhtätoista.

Jatkoin matkaa Kaarnepään kuvetta länteen. Sudenpesän kohdalla koin melkoisen yllätyksen. Vanhan kämpän paikalle oli kohonnut palaneen "näköispainos". Se oli lukittu  enkä päässyt kurkistamaan sisälle.

 

vaellus 85 27

 

vaellus 85 31

 

Kämpän edustalla pidin pienen välipalatauon ja tein merkintöjä retkipäiväkirjaani. Tuuli vain oli yltynyt ja reuhtoi vimmatusti ja oli viedä kirjan kädestä ja ajatukset päästä. Pakkasinkin rinkkani ja jatkoin matkaa. Kaarnepään rinteeseen oli viime näkemän kulunut oikein selvä polku jota myöten nousin selänteelle. Sotavaarajoen varressa tuuli ei enää sanottavasti haitannut ja  vaellussää oli mitä parhain.

Suomun varteen tultuani Porttikosken kohdilla tuuli kävi jälleen kimppuun. Hyvä etten lentoon noussut ennen kuin paremmin metsän suojaan pääsin. Porttikosken kämpällä oleili kaksi pariskuntaa, jotka juuri olivat olleet saunassa. Pääsin itsekin lauteille heidän jälkeensä.

Saunomisen jälkeen jatkoin kohta matkaa ja ohitin muutaman sadan metrin päässä kämpältä olevan pienen lammen edelleen hyvässä säässä.

 

vaellus 85 32

 

Sen päivän vaellukseni päätin Suomun rannalle vastapäätä Taimenlammelta tulevaa puroa ja panin telttani siihen pystyyn. Erehdyin hyvän sään harhauttamana panemaan telttani oikein päin. Yöllä  alkoi satamaan. Aamulla oli teltan pohjalla taas suurehkon vadillisen verran vettä.

Keskiviikkoaamuun vääntäydyin teltasta onneksi auringonpaisteeseen ja hyvässä säässä saatoin valmistella aamiaisen sekä vähän irvistellen kääriä läpimärän teltan käärölle. Kahlasin leiripaikan kohdasta yli Suomun. Vasemman saappaani havaitsin vuotavan vähän nilkan yläpuolelta.

Varusteeni jätin Taimenlammelle nousevan polun varteen ja otin mukaani vain kameralaukkuni ja lähdin soittamaan Lankojärven kämpältä kotiin. Soittomatkaa kertyi suuntaansa viitisen kilometriä. Ilma oli oikein mukava ja lämminkin ja kävelin reippaanlaista vauhtia pysähtelemättä. Silti matka kesti tunnin ja vartin verran. Kotona tuntui kaikki olevan kohdallaan ja palasin saman tien ja Lankojärveltä ja Suomun varresta nappasin silloin pari kuvaa.

 

vaellus 85 42

 

vaellus 85 36

 

Nousun Taimenlammen suuntaan pääsin aloittamaan hieman ennen puolta päivää. Lammella tapasin kolme miestä nuotiolla istuskelemassa. He tarjosivat kahvia ja kuullessani tuttua murretta kyselin kotipaikkoja, jolloin ilmeni että kaksi oli lähtöisin Karijoelta ja kolmas Saarijärveltä.  Miehet lähtivät kohta jatkamaan matkaa ja itse jäin niille sijoille valmistelemaan ateriaa. Sipulikeittomakaroni yhdistelmä valmistui tuotapikaa, mutta ei oikein maistunut. Metsän pienet jyrsijät saivat keitoksesta huomattavan osan. Alla asentoni Taimenlammella.

 

vaellus 85 40

Jatkoin silti hyvävoimaisena matkaa ja nousin lammelta vähän ylöspäin ja kuljin entisistä kulkulinjoista poiketen enemmän pohjoiseen. Löysin sieltä hyvän mustikkapaikan ja keräsin muutaman kourallisen. Selänteen ylitin kallioista kurua myöten, joka ei ollut ollenkaan huonokulkuinen, mutta lasku toisella puolella oli turhankin jyrkkä. Ylhäältä pohjoisen suuntaan oli hyvät näkymät.

 

vaellus 85 37

 

Alas pääsin ja satuin muuten kuivan puron varressa erittäin kirkkaan ja kylmää vettä sisältävän lampareen kohdalle, jonka antimet kyllä janoiselle kelpasivat.

 

vaellus 85 34

 

Kulasjoen varteen tulin aikanaan ja Taajostupakin tuli vastaan, mutta pettymyksekseni selvisi ettei sauna ollutkaan sillä hetkellä käytössä. Toivoin seuraavan päivän olevan poutaisen että voisin Kulaksen varressa vähän siistiytyä. Taajostuvalle päätin jäädä yöksi. Makuupussi oli edellisen yön sateen jälkeen vielä hieman märkä, joten sisätiloissa pärjäilisin vähän paremmin. Lukitulla puolella oleskeli pariskunta ja illalla sain eteisosan laverille toisenkin yksinkulkijan kaverikseni.

Torstaiaamuna aamiaisen jälkeen lämmitin kattilallisen vettä ja ajoin partani saunarannassa. Huuhtelin itseni muutenkin siltä varalta, ettei siihen tulisi toista tilaisuutta.

Pakkasin rinkkani ja lähdin kohti Luuvaaraa. Kuljeskelin hitaasti auringon lämmittäessä mukavasti. Oikaisin Kulaksen latvahaaran kautta Luuvaaran eteläpäästä.

 

vaellus 85 38

 

Kohdassa jossa poroaita ylittää Kulaksen, sää muuttui äkisti. Tuuli yltyi kovaksi ja ilma viileni. Vaikka taivas alkoi uhkailla sateella, niin poutaa riitti Kiilopään eräkeskuksen päärakennukseen saakka.

Kuntovaellukseni tuli päätökseen. Ongelmia siitä eteenpäin oli hieman, sillä yleiset kulkuneuvot eivät poikenneet Kiilopäälle saakka ja pääsin alkuun vain Tankavaaraan, jossa pääsin sitten yöpymään. Sieltä seuraavana aamuna jatkoin linja-autolla Rovaniemelle ja junalla sitten Ouluun. Oulusta pääsin aikanaan tuttuni kyydillä kotikonnun tuntumaan käytyäni Hiukkavaarassa vähän kisaamassa.

 

 

 

Saariselän vesien varsilla jo pitkään kulkeneena olin monesti miettinyt mahdollisuutta käyttää vesireittejä hyväkseni jollakin tavalla. Hankin keväällä 1988 vanhan lasikuituveneraiskan ja sitä kunnostelin. Se oli pieni ja kevyt, mutta ui matalassa ja leveytensä vuoksi oli melko vakaa. Heinäkuun lopulla nostin veneen autoni peräkärrylle tyttäreni Annukan ja vaimoni Marja-Leenan avustuksella ja lähdimme kohti Saariselkää sekä Aittajärveä, josta vene oli tarkoitus laskea vesille. Valokuva-albumiimme syntyi matkaamme kuvaava oheinen teksti.

 

kansi

 

Vene peräkärryineen mahtui sopivasti Aittajärven parkkipaikan puomin alta ja kärryllä kuljetin sen puulaavun viereiselle kankaalle.

 

vaellus 1988 16

 

Meillä oli matkassa harmaa pystykorvamme Muru, joka pääsi myös testaamaan veneretkeilyn hyviä ja huonoja puolia. Soudellessamme ensi alkuun Aittajärvellä, koiramme selvästi tunsi suurta epävarmuutta ja lähestyessämme rantaa se ei malttanut odotella kuivan maan reunaa, vaan loikkasi kiireellä veteen ja polski rannalle. Kun vähän totuteltiin, niin se alkoi huomaamaan joitakin etuja liikkumisessa ja istuskeli myöhemmin kovin tyytyväisenä perätuhdolla.

Aittajärvellä emme soudellessamme mitään ongelmia havainneet. Siirtelimme varusteemme illaksi Helanderinjärveä ja Aittajärveä yhdistävän puron varteen ja jäimme siihen yöksi. Meillä oli erikseen venematkaa varten vanha Tena kupolitelttamme.

 

vaellus 1988 17

 

Seuraavana päivänä päätimme lähteä koettamaan Suomua yläjuoksun suuntaan. Kun Aittajärven suvanto kapeni joeksi, vastavirta pani lujasti vastaan eikä soutamalla oikein matka edennyt. Hankalimmissa paikoissa vedimme venettä rannalta ja muuten sauvoin sitä eteenpäin. Tullessamme Siikavuopajan lammelta alkavan kosken alapuolelle, astuin veneestä ja astelin tässä matalassa koskessa, työntäen veneen kosken niskalle. Käänsimme sitten veneen kokan lammelle ja pystytimme leirimme sen länsirannalle. Siihen aikaan lammella ei vielä ollut laavua eikä tulipaikkaa. Siikavuopajalla oli mukava oleilla hyvässä säässä ja edelleen kokeilla vesikulkuneuvoamme.

 

vaellus 1988 13

 

Koirammekin istuskeli nyt veneessä tyytyväisenä, vaikka tuntuu että välillä sitä hirvitti.

 

muru

 

Siikavuopajalle tullessamme totesimme veneemme vähän liian työlääksi nousta vastavirtaan. Sellaiseen tarkoitukseen olisi sopinut paremmin kapeampi vene tai kanootin tapainen. Päätimmekin palata takaisin ja laskea myötävirtaan. Sehän sujui kohta paljon nopsemmin eikä aikaakaan kun seuraavana päivänä olimme uudelleen Aittajärvellä. Täydensimme autoltamme vähän varusteitamme ja lähdimme laskemaan alavirtaan. Matka sujui mukavasti. Pian oltiin jo Snellmanin kämpän kohdalla pienessä nivassa. Kun Muorravaarakan suupuolen kohina alkoi kuulua korviin, ohjasimme veneen eteläpuolelle rannalle ja ryhdyimme pohtimaan mitä seuraavaksi. Tiesimme, että Muorravaarakassa on suukosken yläpuolella hienoja sileitä suvantoja. Niitä teki mielemme kokeilla. Päätimme vetää veneen maakannaksen yli noin puolen kilometrin päässä olevalle Kuotmuttiojalle ja kulkea sitä myöten Muorravaarakalle. Vene liukui helposti varvikossa ja rinkat haettiin matkaan eri kerralla. Teltta pystytettiin Kuotmuttiojan tuntumaan. Aamulla vene siirrettiin kapeaan mutta syvään Kuotmuttiin ja sauvoin sitä eteenpäin.

 

vaellus 1988 12

 

Ojaa myöten pääsi etenemään helposti jos kohta joidenkin ojan yli kaatuneiden runkojen yli piti venettä hivutella. Muorravaarakalla suvannoissa olikin mukava sitten soudella eikä virran painekaan ollut kova. Suvantojen jälkeen alkoivat tulla vastaan tihenevät pienet nivat, joista muutamista vene vedettiin yli, mutta sitten kyllästyimme ja otimme kulkuneuvomme rannalle ja käänsimme sen kumolleen ja lähdimme patikoimaan.

Erakko Nuotion kämppäharjulle panimme teltan pystyyn. Nykyisenä nimenähän sillä on Muorakanmutka. Leirinuotiolla istuskelimme kaikki tasavertaisina.

 

vaellus 1988 10

 

Yöpymisen jälkeen kuljimme Harrijoen vartta kohti Kuikkapäätä. Kuikkapään pahtojen alapuolella ennätettiin ottaa pari kuvaa ennen kuin sadekuuro pyyhkäisi ylitsemme.

 

kuikkapää

 

Tullessamme Maalpurinojan putousten yläpäähän, aurinko ilmestyi jälleen näkyviin.

 

vaellus 1988 8

 

Putouksilta nousimme vähän matkaa Rovapään suuntaan rinteeseen ja ryhdyimme leirin pystyttämispuuhiin. Kesken kaiken siihen ilmestyi isä-poika pari kyselemään kulkutietä Anterinmukkaan. Heidät evästin oikealle tielle. Yöllä satoi useampaan otteeseen.

Perjantaiaamuna 5 elokuuta näytti sateiselta mutta oli silti poutaista. Tyttäreni saimme teltasta ulos neljännellä yrityksellä ja uhkauksella ettemme saa saunavuoroa Anterinmukasta ellemme ole ajoissa liikkeellä. Siellä oli kuitenkin vain nämä edellisen illan reitin kyselijät. He olivat jo aloittaneet saunan lämmityksen ja mekin pääsimme löylyihin vuorollamme. Ennen matkan jatkamista herkuttelimme vielä mustikkapiirakalla.

Patikoimme kohti Vongoivanjoen alkulähteitä mutta jäimme leiriin Anterijoen ylitettyämme nousun alkupäähän.

Koko yön satoi, mutta aamuksi sää poutaantui. Kevensimme rinkkojamme ja päätimme tehdä vain päivän kierroksen Jaurun varteen. Teltta jätettiin pystyyn ja sinne tarpeettomat varusteet. Vedenjakajalle noustuamme näimme kaakosta lähestyvän sadeseinämän. Hädintuskin ennätimme vetää sadevarusteet päällemme kun kuuro iski niskaan.

Ohitimme kodan pysähtymättä ja jatkoimme sateessa eteenpäin. Joen varressa pidimme pienen tauon ja lämmitimme kuuman tomaattimehun, jonka voimin joutuisasti etenimme Lihakurunojalle ja siitä yläterassia myöten Siulalle. Vähän ennen Siulaa alkoi taivas seljetä ja sade taukosi. Siulalla ruokailtiin ja sitten rinnerappuja noustaessa saatoimme todeta sään muuttuneen puolipilviseksi ja lämpimäksi.

 

vaellus 1988 7

 

Kuljeksimme sitten hitaasti kohti Tahvoa. Panin matkalla merkille kotkan leijuvan yläpuolellamme pitkään. Se saattoi olla kiinnostunut koirastamme ja pidinkin lintua tarkkaan silmällä. Lopulta se sukelsi jonnekin pohjoisen suuntaan. Tahvolla sattui olemaan neljä nuorta miestä. Me emme paikalla pitempään viivähtäneet, vaan jatkoimme Tyyrojan vartta ylöspäin.

 

vaellus 1988 6

 

Suuntasimme kohti Povivaaran pahtoja ja sen alapuolisella kummulla saatoimme nähdä erikoisen valoilmiön. Idässä oli harva sadeverho. Lännessä aurinko oli jo matalalla mutta paistoi satavien ohuiden pilvien yli valaisten idän tuntureita, jotka kuitenkin näkyivät sadeverhon takaa. Itään syntyi myös hieno sateenkaari, jossa oli keskipisteen suuntaan selvärajaisia tummempia ja vaaleampia sektoreita. Turhaan koetin saada siitä jotakin kameran filmille.

Kiersimme ulos kurusta ja tulimme Povivaaran länsirinteelle. Kuljimme melko ylhäällä Vongoivan kuvetta pohjoiseen ja tulimme alas Vongoivanjoen varteen vasta kilometrin verran turvekodan eteläpuolella.

Kodan ympäristöön oli leiriytynyt melkoisen suuri johdettu retkiporukka, joka murteesta päätellen oli kotoisin "Savon mualta". Muutaman sanan vaihdoimme ja jatkoimme omalle leiripaikallemme. Elokuinen ilta oli jo pitkällä ja pimentynyt, kun iltanuotiolla nautittiin kuumaa juotavaa.

 

vaellus 1988 5

 

Sunnuntai 7 elokuuta valkeni kauniina ja pilvettömänä. Pakkasimme varusteemme varhain ja lähdimme Anterin latvoja ja Akanhärkäkurua kohti. Matkan teko oli hidasta, sillä Leenan vasemman jalan akillesjänne vihoitteli. Kun Annukka otti hänen rinkkansa kulku vähän helpottui. Kiipesimme Anteripään rinteeseen ja ohitimme kurun siltä puolelta.

 

vaellus 1988 4

 

Reitti oli muuten hyvä, mutta lasku Muorravaarakan varteen oli aika jyrkkä. Ruoktulle tulimme kolmen korvissa iltapäivällä. Kämppä oli tyhjillään, joten saatoimme valmistella ateriamme kaikessa rauhassa. Ateriaa sulateltiin kämpän portailla ja mietittiin siinä reittivaihtoehtoja.

 

vaellus 1988 3

 

Jatkaessamme matkaa joen vartta alavirtaan, oli matkamme vähän tempoilevaa sillä poroja sattui oleilemaan niillä seuduin ja hirvikoiramme kiinnostus niitä kohtaan oli kovin suurta. Satoikin jonkunverran ja jouduimme pitelemään sadetta telttakatoksemme alla, mutta sitten saavuimme joen suvantolampien tuntumassa olevalle tulipaikalle, jonka läheisyyteen leiri taas pantiin pystyyn.

Meillä oli matkassa ensimmäinen videokameramme, jolla yöpymispaikallamme jälleen jotakin nauhalle taltioin. Kokonaisuuteen kuului erillinen kamera ja nauhuri sekä vara-akku. Kokonaisuus painoi 6,5 kg. Oli siinä kanniskelemista.

Maanantaiaamu 8.8 oli harmaa mutta poutainen. Aamuateria oli melko tukeva vaikka edellisenä päivänä olimme jo huolissamme ruokavarojemme riittävyydestä. Runsaasta mustikkasadosta saimme hyvää täydennystä aamiaiseen.

Ruohikkolampien kohdalla havaitsimme yhdellä joutsenparilla peräti viisi poikasta. Harrijoen yhtymäkohtaan tulimme joutuisasti. Siitä eteenpäin taivaltaminen jokivarressa oli raskaampaa, sillä sateet olivat polkua pehmentäneet ja korkealle ulottuva aluskasvusto kasteli vaatteita.

Veneen tullessa näkyviin vähän jännitti, olivatko eväät saaneet olla rauhassa veneen alla. Näin onneksi oli ja sitten kulkuväline käännettiin oikein päin ja tönäistiin vesille. Kahden pienen kosken kanssa tehtiin töitä köyden kanssa ja sitten soudeltiin niitä suupuolen sileitä suvantoja. Kosken yläpuolen mutkaan tultiin ja siellä aterioitiin. Sitten minä lähdin yksin soutamaan kohti kosken niskaa.

 

vaellus 1988 1

 

Koskea en suinkaan aikonut ruveta laskemaan, vaan kävelin sen alas sujuttaen veneen pahimmista paikoista milloin keula ja milloin perä edellä. Koskessa vettä oli niin vähän, että virta oli kohtuullisen helppo hallita.

 

vaellus 1988 2

 

Suomun varteen päästyäni, siirtyivät muutkin jälleen veneeseen ja matka jatkui sen vesiä alajuoksun suuntaan kunhan olin saanut vaihdettua vähän kuivaa ylleni. Virta oli alusta alkaen yllättävän vuolas ja joki yllättävän matala. Vauhdikkaasti kuitenkin etenimme jos kohta pienissä nivoissa vähän jännittikin.

Eipä aikaakaan kun Pahaojan suu oli ohitettu ja heti sen jälkeen ohjasimme veneen rantaan ja ryhdyimme teenkeittopuuhiin. Olimme Harrimukanjärven kohdalla ja siinä ollessamme saimme radiosta säätiedon, jonka mukaan voimakas matalapaine runsaine sateineen oli lähestymässä idästä. Alun perin oli tarkoituksemme jatkaa veneellä aina Luton riippusillalle ohittamalla Suomuköngäs pohjoisrannan pienten lampien kautta, mutta huono sää pani miettimään venematkan keskeyttämistä. Ylitin joen veneellä ja kävin tutkimassa, ulottuuko eräs lanssitien lenkki miten lähelle Harrimukanjärveä ja onko se vielä ajokelpoinen. Ei se ollut kovinkaan kaukana ja vaikutti ajokelpoiselta.

Niinpä teenjuonnin jälkeen Annukka ja Leena jäivät nuotiopaikalle ja minä lähdin jalkaisin kohti Aittajärveä saatuani kyydin veneellä joen pohjoisrannalle. Ilma oli siinä vaiheessa kohtuullisen mukava ja ranta ja polku erittäin joutuisat kävellä.

Leireilyyn ja kuljeskeluun rannan tienoo oli suorastaan loistelias paitsi kauniitten jokitörmän näkymien vuoksi mutta myös aivan joen tuntumassa olevien pikku lampien takia. Menin melko vauhdikkaasti aina Kolttakenttään saakka, mutta siinä oli pidettävä vähän taukoa. Eipä siitä ollut pitkäkään matka kun sitten sovittelin auton avainta lukkoon. Pääsin ajelemaan aikomaani paikkaan ja odotellessani venettä Suomun varressa, totesin kellon viisarien hapuilevan 23 aikoja. Leena ja Annukka polttivat leirissä rakotulen rippeitä ja kun ne saatiin sammuksiin painuttiin makuupussien syleilyyn.

Viimeinen aamu valkeni harmaana ja sateisena. Varusteet kasattiin märkinä veneeseen aamuteen jälkeen. Rinkat nostettiin veneestä ja se vedettiin kannaksen yli Harrimukan järveen. Vetoa tuli avustamaan sillä kohden leiriä pitävän perheen isä. Tavarat pantiin uudelleen veneeseen ja sousin sen vastarannalle, josta tuli autolle vetomatkaa kolmisensataa metriä. Sateen tasaisesti pisaroidessa tämä viimeinen voimanponnistus tehtiin ja olimme saaneet ensimmäiset kokemuksemme veneilyn liittämisestä vaellukseen.

Allaoleva kuva on vuodelta 2016 nykyisen Harrimukan laavun edustalta Suomun ylävirran suuntaan. Kuvanottopaikalta osapuilleen vene vedittiin Harrimukanjärveen.

 

Harrimukka

 

Vuoden 2015 elokuun puolimaissa kuljin aviosiippani kera Suomujoen suunnasta Sotavaarajoen itäpuolen heikosti paikoin näkyvää polkua myöten yläjuoksun suuntaan, kun havaitsimme polun vieressä kiveä nojaamassa olevan punaisen rinkan maassa levällään olevan makuupussin ja löyhällä "kiekuralla" kyljellään olevan umpisolumuovisen makuualustan. Näytti siltä kuin joku oleskelee lähistöllä, mutten ketään nähnyt. Jatkoimme pysähtymättä matkaa. Muutaman kymmenen metrin päässä roikkui puussa itsetäyttyvä makuualusta pussissaan.

Vuoden 2016 kesäkuun alussa olin jälleen samalla reitillä tyttärenpoikani Petterin kanssa. Olimme joutuneet Suomun tulvien vuoksi muuttamaan kulkusuunnitelmaa ja tästä syystä taivalsimme jälleen Sotavaarajoen polkua.

Rinkan kohdalla oli näkymä entisenlainen. En silloinkaan ryhtynyt paikkaa tutkimaan, mutta vaellukselta palatessamme kävin Siulassa kertomassa puiston väelle tästä havainnosta ja siitä, että se oli kovin huolestuttava. Tiedon vastaanottaja kertoi jonkun muunkin käyneen rinkasta kertomassa ja että hän tiedottaa asiasta heidän luontovalvojilleen.

Kysellessäni asian perään juhannuksen jälkeen, sain kuulla että luontovalvojilla ei ollut aikomustakaan paikalla käydä ja puiston väki pyysi että jos joku ohikulkija nostaisi "repun" puun oksaan, josta se talvella voitaisiin noutaa pois. Samalla mainittiin, että heidän "hatarien tietojensa" mukaan kukaan ei olisi menehtynyt, vaan rinkan omistaja olisi jostain syystä sen jättänyt ja aikonut hakea myöhemmin pois.

Asia vaivasi itseäni siinä määrin, että kävin paikalla uudelleen 27.7.2016. Joku oli kevään jälkeen käärinyt makuupussin myttyyn kiven vierelle ja tuonut myös siihen sen kauempana olleen makuualustan. Muuten näkymä oli entisenlainen.

Avasin rinkan ja totesin sen olevan täyteen pakatun. Kaksiosaisessa rinkassa oli yläosassa vaatteita, lähinnä alusvaatteita, sukkia paitoja yms ja alaosassa ruokaa. Vaatteet olivat märkiä ja vahvassa homeessa. Otin ne yksitellen rinkasta ja asettelin makuupussin päälle. Vaatteiden päällä oli kahdet lenkkarit. Suurempien numero oli 43 ja pienempien ehkä 39-40. Muonasta oli metsän pikkuväki tehnyt selvää jälkeä lukuun ottamatta paria säilykepurkkia, johon hampaat eivät olleet pystyneet. Siellä oli myös neljä tyhjää muovista juomapulloa. Eväinä oli ollut mm Oululaisen jälkiuunileipää ja jyrsijöiden silpusta saattoi havaita siellä olleen myös Sokoksen muovipussi. Mitään merkkiä siitä mistä ja koska tarvikkeet oli ostettu ei löytynyt eikä myöskään mitään rinkan omistajan henkilöllisyydestä.

Rinkka itsessään on putkirunkoinen ja hieman haalistunut. Sen pussiosa on kiinnitetty rinkan yläkaareen kahdella hihnalla, joista toinen oli aiemmin rikkoutunut ja korvattu toisenlaisella.

Alkuperäinen tarkoitukseni oli viedä rinkka Siikavuopajan laavulle suojaan, mutta sitä tutkiessani, päätin jättää sen paikalleen ja nostaa puun oksaan riippumaan, kuten puiston väki oli toivonutkin. Rinkan sisällön jätin makuupussiin ja tein siitä "paketin" ja nostin kiven päälle. Kaikki tavarat rinkkaa myöten ovat kaatopaikkakunnossa rinkan runkoa lukuun ottamatta.

Ruokaosan jäänteistä voi päätellä, että rinkan jättäjä oli paluumatkalla. Reitti viittaa vahvasti siihen, että Aittajärvi oli päätepisteenä. Kahdet erikokoiset lenkkarit kielivät siitä, että ainakin kahden hengen pariskunta oli liikkeellä.

Minulle käsittämätöntä vain on se, että miksi täyteenpakattu rinkka jätetään löytäpaikalle, miksi makuupussi oli levitettynä sen viereen ja miksi makuualusta oli "kyljellään" näiden lähettyvillä.

Jos varusteita joudutaan pakon edessä hylkäämään ja on ajateltu niitä myöhemmin noudettavan, niin miksi ihmeessä niitä ei mitenkään suojattu. Esimerkiksi makuupussi oli hyvin laadukas.

Varmuuden vuoksi haravoin löytöpaikan lähialueen, mutten havainnut mitään muuta merkille pantavaa. Alakuvassa on löytöpaikka sellaisena miksi sen jätin.

 

rinkka

 

12 päivänä elokuuta 1991 ajelin autoni Saariselän pohjoispuolelle Ahvenjärven länsirannalle. Mukana oli tytär Annukka, vaimo Marja-Leena sekä harmaa pystykorva Muru. Meillä oli venekin peräkärryillä. Se siirrettiin järven rantaan. Auton vierelle pystytettiin iso huvilatelttamme ja kun oli jo myöhäinen ilta, me painuimme makuupusseihimme ja unten maille.

Vietimme järven tuntumassa kolme seuraavaa päivää kulkien lähiympäristössä ja soudellen järvellä. Hilla oli kypsynyt ja sitä kertyi lähialueilta sangollinen. Mustikkaa löytyi myös alueelta runsaasti ja niin paistuivat hilla- ja mustikkapiirakat.

Torstaina 15.8 illansuussa paikalle saapuivat myös poikani Jukka ja miniänalku Sari. Seuraava päivä pyhitettiin verryttelylle. Nuoret lähtivät Suomun varteen ja kulkivat alajuoksun suuntaan. Minä ja Leena ajoimme metsäautotietä Harrimukanjärven lähettyville ja panimme siellä tulet, joilla kuumennettiin vettä joen vartta kulkeneille. Jatkoimme vielä aina Suomuvillen kenttään saakka yhdessä ja vielä siitä jatkettiin lähelle Suomun suuta. Siitä palattiin autolle, jolla huristeltiin takaisin leiripaikallemme.

Lauantaina 17.8 kokoiltiin varusteet Aittajärven parkkipaikalla ja lähdettiin vaeltamaan.

 

vaellus 91 15

 

Suomu ylitettiin kahlaamosta ja suunnattiin Maantiekuruun. Puolen välin paikkeilla aterioitiin Chili con carneeta ja jälkiruuaksi napattiin lähituntumasta hillaa mustikoilla koristeltuna.

Sotavaarajoen varteen tultuamme käännyimme itään ja kiipesimme Sarviojan laakson puolelle. Sinne teltat pantiin pystyyn. Sunnuntaiaamulla purimme leirin ja menimme Sarviojan kämpälle keittelemään aamupalaa. Matka jatkui sitten Leenan, Annukan ja minun osaltani kohti Paratiisikurua, Jukan ja Sarin kääntyessä Ukselmakuruun.

Paratiisikurun perukalta nousimme putouksen louhikossa ylös ja käännyimme sieltä kohti Ukselman huippua. Jukka ja Sari tulivat vastaamme, lähdettyään samalle asialle Pirunportilta. Suunta oli sen jälkeen Muorravaarakan laakso ja ruoktu. Kämppä olikin tyhjillään ja saatoimme heti ryhtyä ruuan valmistukseen. Teltat pantiin pystyyn pari sataa metriä yläjuoksun puolelle.

Maanantaiaamu valkeni minkä nyt valkeni, sillä hernerokkasumu oli laskeutunut kaiken ylle. Pohdiskelimme eri reittivaihtoehtoja, ja päätimme lopulta lähteä Anterinmukkaan, jossa ainakin pääsisi saunomaan sumun haittaamatta. Sumu oli koko matkan ajan sankka.

Anterinmukassa oli muita vaeltajia, mutta saunavuorokin järjestyi. Teltat meillä olivat kämpän länsipuolella ja saunomisen jälkeen istuskeltiin tulilla mietiskelemässä.

 

vaellus 91 11

 

Joku oli jättänyt keittiön hyllylle sipulikeittopusseja merkinnällä "yleiseen käyttöön". Korjasinkin muutaman pussin muonavarastomme täydennykseksi ja ne tulivat kyllä tarpeeseen.

Myöhemmin illalla Jukka ja Sari suuntasivat Hammaskuruun ja me muut lähdimme Anterijoen latvoille vanhaan leiripaikkaamme, jonne telttamme pystytimme.

Tiistaina 20.8 oli sää kylmän kostea. Sumuistakin oli. Suunnatessamme kohti Vongoivanjoen latvoja satelikin hetkisen oikein reippaasti. Ohitimme kodan pysähtymättä ja pari kilometriä siitä suojaisessa paikassa keitimme kuuman tomaattikeiton, joka teki hyvää siinä säässä. Lihakurunojan jälkeen nousimme laakson reunalle ja kuljimme siitä Siulalle. Pian sinne tulivat Jukka ja Sarikin Hammaskurusta. Keittelimme Siulalla vahvan aterian, jonka jälkeen lähdimme kohti Tahvoa. Vongoivanjoki ylitettiin Hollmanin retkikunnan kämpän raunioitten kohdalla. Hymy oli herkässä siinä taukoa pidettäessä.

 

vaellus 91 12

 

Hammaskurussa oli joillakin vaeltajilla ollut radio. Jukka ja Sari toivat tietoa, että Neuvostoliitossa olisi tapahtunut sotilasvallankaappaus. Olihan se huolestuttava tieto, mutta ei se meidän vaellustamme haitannut. Tahvon tuvalle tultiin parin tunnin kulkemisen jälkeen. Kämppä oli tyhjillään ja saatoimme asettua alueella miten halusimme. Sää alkoi osoittamaan parantumisen merkkejä.

Keskiviikkoaamulla pantiin sauna kuumaksi ja Leena teki saunakahvin kanssa nautittavaksi hyvää mustikkapiirakkaa. Alakuvassa hän taluttelee karhunvaroitintamme.

 

vaellus 91 10

 

Vaelluksemme jatkui puolen päivän jälkeen Tyyrojan vartta pohjoiseen. Lähdimme kääntymään sieltä kohti Povivaaraa. Pilvet alkoivat kaikkoamaan ja aurinko tulemaan esille. Tullessamme jyrkänteen alapuoliselle kummulle, oli sää mitä hienoin kuten myös näkymä itään.

 

vaellus 91 6

Jatkoimme tästä Povivaaran lounaiskulmalle, jossa leiri perustettiin. Valtakunnan rajahan menee osapuilleen yläkuvan taustaselänteen kohdalla. Se on nimittäin rajatunturi Talkkunapään eteläistä harjannetta. Helikopterit partioivat rajan tuntumassa. Me  nousimme iltapäivällä Povivaaran päälle. Jukka ja Sari käyttivät jyrkempää nousukohtaa kulkureittinään.

 

vaellus 91 4

Saariselkä -91829

150 metriseltä jyrkänteeltä on etelän ja lounaan suuntiin upeat näkymät

 

vaellus 91 8

 

Povivaaralta laskeuduttiin pohjoisen suuntaan ja lähdettiin kohti Vongoivan rinteitä.

 

Vongoivan rinteellä

 

Huipulla koillisenpuoleinen viima viilenteli.

 

vaellus 91 7

Torstaina 22.8 matkattiin sitten Vongoivan kodan kautta Anterijoen varteen ja sitten jälleen Anterinmukkaan. Illalla oli jälleen saunomisen aika. Teltat meillä oli jälleen kämpän länsipuolella.

Perjantaiaamulla 23.8 päätimme alkuun käväistä Anterin lakkautetulla rajavartioasemalla. Asemahan on komea kokonaisuus hienossa ympäristössä. On vahinko jos rakennukset jäävät käytön puutteessa rappiolle. Paluumatkalla nousimme Maalpurinojan vartta, mutta Saria ja Jukka lukuunottamatta me muut käännyimme kohti Anterinmukkaa. Edellämainitut aikoivat käydä putouksia katsomassa.

Anterinmukkaan päästyämme oli ruuanvalmistuksen aika ja sitten Annukka ja Leena lähtivät Kaarreojan varsia kohti Muorravaarakkaa. Odottelin niinkauan että Jukka ja Sari tulivat kattilan pohjaa raapimaan ja sitten lähdin Muorravaarakkaan itsekin.

 

 

vaellus 91 1

Leenalla oli akillesjänne kipeytynyt ja tästä syystä sain parin kiinni melko pian. Koska kulkemisessa ei silti ollut pahoja ongelmia, kunhan he etenivät hitaasti, niin jätin heidät taakseni ja kiirehdin Muorravaarakan ruoktulle ja keittelin heille valmiiksi iltajuomaa. He saapuivat perille sopivasti, kun kattaus oli valmis. Siihen sopivasti tulivat Jukka ja Sarikin. Kämpällä ja alueella muutenkin oli runsaanlaisesti väkeä, joten jatkoimme joen vartta muutaman sata metriä alavirtaan ja panimme sinne leirin pystyyn. Oli alkanut tuulla etelän suunnalta ja puiden huminan saattelemina purjehdimme höyhensaarille.

Lauantaina 24.8 aamulla tuntui, että tuuli oli voimistunut ja se kiidätteli pilvimassoja vinhaa vauhtia pohjoiseen päin. Oli silti poutaa. Saatuamme aamupalan nautittua ja leirin pakettiin, suuntasimme mekin pohjoiseen päin. Taivalsimme hitaasti, sillä Leenan nilkka vaivasi edelleen. Ennen Muorravaarakan keskivaiheen suvantoja olevalla tulipaikalla, pysähdyimme päiväkahville.

 

vaellus 91 21

 

Polku tästä parani ja Leenan oli helpompi edetä. Harrijoen yhtymäkohdan harjulle tulimmekin joutuin. Nuotion kämpän kohdalla oli hieman tuulelta suojaisempi paikka ja ryhdyimme siinä ruokailupuuhiin. Ollessamme juuri lähdössä, tuli paikalle neljän tsekkiläisen ryhmä, jotka kyselivät reittiä Muorravaarakan suulle. Me siirryimme joen länsirannalle ja parin kilometrin päässä poroaidasta läpi päästyämme, jäimme joen varrelle leiriin.

 

leiri2

 

Illalla saatiin ihailla täysikuuta.

 

kuutamolla

 

Iltanuotiolla olisi kuun kohotessa itäisten vaarojen ylle, ollut muuten oikein mukavakin olla, elleivät paikalla vaanineet polttiaiset olisi käyneet kimppuumme miljoonaisina laumoina. Ei auttanut kuin rynnätä teltan suojiin.

Sunnuntaiaamu oli yhtä polttiaisten sävyttämä kuin iltakin. Jonkinlaiset aamusärpimet saatiin sentään valmisteltua ja hätäisesti nautittua ennen kuin leiri kiireesti purettiin ja suoriuduttiin taipaleelle. Sää oli pilvipoutainen ja polku hyväkulkuinen. Kuotmuttiojan risusillan yli päästiin onnellisesti, vaikka Jukka olikin rinkkoineen tuiskahtaa siinä nokilleen. Oikaisimme siitä Suomun varteen ja Snellmanin kohdalle. Kosken yläpuolelta kahlasimme Suomun yli.

 

vaellus 91 18

 

Kämpällä oli tilaa lettujenkin paistoon.

 

lettuja

 

Sillä välin nuoriso tutustui kämppäkirjan merkintöihin.

 

kämppäkirja

 

Sää oli mukavan aurinkoinen ja kämpän edustalla pääsin vähän tuulettelemaan jalkojani.

 

vaellus 91 16

 

Kun letut oli nautittu mustikoiden kera, lähdimme kohti Aittajärveä. Aina vähän helpottaa kun näkee, että auton ikkunat ovat edelleen ehjinä ja renkaissa on ilmaa muuallakin kuin yläpuolella. Näillä mielin otimme vaihtovaatteet mukaan ja painuimme siistiytymään laavun rantaan. Olimme kahdella autolla liikkeellä ja sovittiin ajosta Kaunispään ylämajalle lopettajaisiin kahvikupin ääreen.

Mutta mutta... auto ei käynnistynyt. Puolentoista tunnin ahertamisen jälkeen selvisi, että akku oli Kuutuan tien tärinöissä mennyt oikosulkuun ja kokeilujen jälkeen kone jyrähti käyntiin ja kotimatka alkoi ilman akkua.

Olihan siinä puurtamista ratin ääressä. Yli 900 kilometriä eikä konetta saanut enää sammuttaa. Aamulla uni maistui...

Keväällä 1963 kolme koulukaveriani alkoi esittämään minulle vaellushalukkuuttaan. Asia kiinnosti kyllä, mutta olin palkattomassa työharjoittelussa ja aivan rahaton. Vaelluskokeilu poltteli erityisesti kahta tyttökaveria, jotka olivat valmiit matkalippuni maksamaan ja niin harjoitusjaksoni päätyttyä heinäkuulla, lähdettiin matkaan. Eihän meillä ollut kenelläkään ajokorttia autosta puhumattakaan, joten junalla kolkuteltiin Rovaniemelle ja sieltä linja-autolla Kopsusjärven tienhaaraan. Kumppaneikseni tulivat Maisa, Raija sekä Ossi. Kaikki olivat ensikertalaisia, joten suunnittelu ja suunnistaminen jäi minun huolekseni. Illansuussa oltiin järvelle johtavan polun päässä ja siinä vielä rinkan viilekkeitä vähän säädettiin.

 

elovaellus 63 1

 

Illaksi saavuttiin Kopsukselle ja yöksi mentiin Kopsuslammen kämppään.

 

elovaellus 63 3

 

Aluksi tutustuttiin Kopsusjärveen ja sen lähiympäristöön. Lammesta järveen johtavan puron miniputouksiakin käytiin ihastelemassa.

 

elovaellus 63 15

 

Sitten pakkasimme varusteet ja lähdimme ylittämään lammen takana nousevaa jyrkkärinteistä vaaraa. Vaaran terasseilla oleviin lampiin riitti sinä kesänä vettä.

 

elovaellus 63 16

 

Suomun ruoktulla pidettiin tutustumistaukoa.

 

elovaellus 63 7

 

Matkaa jatkettiin Suomun vartta alaspäin. Aitaojalle tultaessa käännyttiin etelään. Sen itäreunalla on komeita kallioita.

 

elovaellus 63 14

 

Kapusimme kallioiden yläpuolella olevalle terassille ja leiriydyimme sinne. Sieltä on hieno näkymä Aitalammen suuntaan.

 

elovaellus 63 5

 

Alkuun meitä täällä ylhäällä sääsket kiusasivat, mutta sitten ne häipyivät ehkä vähän nuotiosavunkin karkottamina ja Maisakin pääsi  riisumaan huppua päästään.

 

elovaellus 63 4

 

Olimme tässä teltassa yötä ja sitten jatkoimme itäänpäin, aiemmin kulkemiani melko rankkoja reittejä noudatellen. Tuiskukuruun laskeuduttiin ja kiivettiin suoraan rakkahuipulle. Siellä oli sitten kolme auringonpalvojaa.

 

elovaellus 63 28

 

Pahdat ovat siellä käymisen arvoisia.

 

elovaellus 63 29

 

Luirojärvelle tultiin Vasanlyömäpäitten eteläpuolen lampien helminauhan kautta. Sää järvelle tultaessa oli hieno ja Sokosti näytti upealta.

 

elovaellus 63 13

 

Asetuimme leiriin länsirannalle järven keskivaiheille. Koivun oksassa on muuten riippumassa tyttöjen kuljettama ainakin kolmikiloinen transistoriradio.

 

elovaellus 63 21

 

Luirojärvellä kierrellessä kului pari päivää. Kävimme mm Joukhaispään huipulla, jolta matkalta allaolevakuva on otettu.

 

elovaellus 63 2

 

Ossin kanssa kahdestaan kiipesimme Sokostin pääselänteelle, tyttöjen ollessa kiertelemässä järven eteläpään suunnilla. Kun illalla leirissä selvisi missä olimme olleet, jouduimme melkoisen painostuksen jälkeen lähtemään Sokostille uudelleen noin 22 aikoihin. Kiersimme järven pohjoispään kautta ja nyt lähdimme kapuamaan pohjoishuipulle. Väliterassilta syntyi kuva järvestä.

 

vaellus63-6

 

Huipulla olimme vähän puolen yön jälkeen. Oli lämmin kesäyö ja näkyvyys oli hyvä. Istuskelimme pitkään maisemia ihaillen. Huipulla oli muitakin. Pieniä nyrkin kokoisia jäniksenpoikasia juoksi meitä pakoon hippulat vinkuen. Lopulta maltoimme palata leiriin. Pälkkimäojalta lähdin vähän muita reippaammin etenemään, tehdäkseni tulet ja keittääkseni vaelluskumppaneilleni aamuyön kahvit. Siihenkin aikaan järven rantoja kiersi jo polku ja luoteiskulmalla hölkätessäni olin astua lihavan kyyn päälle. Se oli ensimmäinen laatuaan, mitä Saariselällä näin. Kahvi oli valmiina muiden päästessä perille.

Lähtiessämme jatkamaan kulkua, suuntasimme pohjoiseen Lupukoiden itäpuolelta ja laskeuduimme Sotavaarajoen varteen ja kuljimme sitä seuraten länsirantaa pitkin. Latvapuolella oli "miniputouksia".

 

elovaellus 63 10

... ja alempana varsinaisilla putouksilla oli siihenkin aikaan retkeilijöiden aikaansaama tulipaikka, jossa taukoiltiin...

 

elovaellus 63 11

 

Porttikoskella oli silta, josta pääsimme yli.

 

elovaellus 63 22

 

Lankojärvelle tulimme kun ilta oli jo pitkällä. Asetuimme leiriin suvannon keskivaiheille.

 

elovaellus 63 12

 

Lankojärvellä kului toinenkin päivä ja yö. Asetuimme länsipään pieneen saareen, jossa Meänteisellä oli maakorsu. Isäntä ei ollut kotosalla. Asumus oli kelohongista sisältä vuorattu, siellä oli makuulaveri, perällä takka ja lauta toimitti kirjahyllyn virkaa. Sinikantiseen vihkoon asunnon haltija oli kynäillyt ajatuksiaan. Ossi uskaltautui yöpymään kammissa ja me muut naapurissa teltassa. Tässä hän aamulla on silmät sikkarassa aamuun kömpimässä.

 

elovaellus 63 23

 

Tässä hieman toisesta kulmasta otettu kuva.

 

elovaellus 63 24

 

Lankojärveltä lähdimme seurailemaan Rautuojan vartta. Siellä tapasimme kangaslaavullaan yksinkulkijan. Hän kertoi valmistelleensa vaellustaan edellisen syksyn ja talven ja neuloneensa käsin laavunsa saumat.

 

elovaellus 63 8

 

Rautulammelle emme menneet, vaan nousimme Kutturapäitten rinteeseen ja kuljimme siellä tasaista sammalpeitteistä lakea kohti Luulampia. Välillä otimme rennosti.

 

elovaellus 63 25

 

Luulammet olivat vielä silloin kovin koskemattomat. Siellä vietettiin viimeinen erämaayö.

 

elovaellus 63 27

 

Lähtiessämme aamulla jatkamaan matkaa, tapasimme vielä Kiilopään rinteen kallioiden suojassa keskikesän luntakin.

 

elovaellus 63 26

 

Tulimme tästä ongelmitta Laanilaan ja sieltä linja-autolla Rovaniemelle. Aikataulut kun eivät oikein sopineet, niin hakeuduimme Rovaniemen leirintäalueelle, jossa vielä teltta pantiin pystyyn. Aamulla saapasteltiin rautatieasemalle ja junalla kohti etelää. Junathan saattoivat viipyä siihen aikaan asemilla vaikka miten pitkään. Muistaakseni junamme piti seisoa Oulussa tunnin verran. Tytöt lähtivät kaupungille ja kuinka ollakaan, näyteikkunaostoksilla aika hujahti niin, että juna lähti ja he myöhästyivät.

Olihan siinä sitten pohtimista. Olimme Ossin kanssa junassa neljän rinkan kanssa ja vailla matkalippuja, sillä ne olivat tyttöjen hallussa. Ei ollut sanottavasti rahaakaan. Mietimme kuumeisesti, mitä sanomme kun matkalippujamme tullaan tiukkaamaan. Jostain syystä konduktööriä ei ilmestynyt vaunuumme vielä Oulaisissakaan ja siellä päätimme rinkkoinemme hypätä junasta. Toivoimme, että myöhästyjät saapuvat seuraavalla ja jäimme asemalaiturille odottelemaan.

Parin tunnin päästä seuraava juna tulikin ja tytöt arvasivat aikeemme ja olivat ikkunoissa katselemassa, näkyisikö tuttuja. Siitä eteenpäin ei sitten kommelluksia päässyt sattumaankaan.

Kumppaneitani en jälkeenpäin juuri enää ole nähnyt. Olimme elämän alussa. Opiskelu ja työpaikat suuntautuivat muualle. Maisan kuulin nukahtaneen poiskin kolmisen vuotta takaperin ja Ossi ulkomailla tehdyn työuran jälkeen on palaillut hiljakkoin kotimaahan.

 

 

Kuka hyvänsä voi harrastaa vaellustyyppistä retkeilyä Saariselällä ja muuallakin vastaavilla alueilla. Siihen ei tarvita kovinkaan erikoista yleiskuntoa eikä paljon muitakaan valmiuksia. Tapasin kerran ryhmän sokeita Rautulammella. He olivat siellä yöpyneet teltoissa ja avustajineen tavoittelivat seuraavaksi Kotakönkään laavua.
Nykyään Saariselällä on kattava polkuverkosto suhteellisen tiheän kämppäverkoston välillä. Mikäli on vähän epävarma kartanluku- ja suunnistuskyvystään, kannattaa pysytellä näillä poluilla. Vaikea niiltä on päästä eksymään. Jos nyt kuitenkin niin pääsisi käymään, niin kannattaa muistaa että alue on hyvin rajattu. Idässä on valtakunnan raja. Ei siitä pääse huomaamatta Venäjän puolelle. Pohjoisessa tulee vastaan viimeistään Ivalo - Raja-Jooseppi tie, etelässä Savukoski - Sodankylä tie ja lännessä taas nelostie. Hyvin on kulkija siellä turvassa. Saariselän maasto on hyvin selkeä. Sitä halkovat suuret jokilaaksot ja tunturiselänteet. Helppoa on nykykartoilla tavoitteena olevat paikat löytää.
Yksin liikkuminen on aina riski. Silloin erityisesti kannattaa pysytellä paljon käytetyillä urilla. Mieluummin vaeltaja saisi kulkea pienen ryhmän kanssa. Jos joku venähdys tai sen tapainen haittaa liikkumista voivat muut aina auttaa tai hankkia apua. Yksin on hankalampaa. Muistan, miten joku yksinliikkuja sateen liukastamalla  maapohjalla venäytti selkänsä Sudenpesän tuntumassa niin pahasti, ettei kyennyt liikkumaan kuin ryömimällä. Vaikka paikka on vilkkaasti kuljetulla uralla, piti hänen olla siellä toista vuorokautta ennen kuin paikalle tuli joku muu.
Puhelimen kuuluvuus ei alueella ole kattava. Sokostin huipulla on Soneran linkki. Sen teoreettinen vaikutusalue on noin 20 kilometriä, mutta koska "aallot" eivät oikeastaan taivu, niin periaatteessa maston pitäisi näkyä, että yhteys syntyisi. Katvealueita on aivan lähelläkin mastoa. Alueen etelä- ja pohjoisosissa ja lähempänä nelostietä kuuluvat kyllä muutkin operaattorit.

Jos ei tiedä kykyään kantaa taakkoja eikä keskimääräistä etenemisnopeuttaan, ei kannata kartalta suunnitella kovin mittavaa reittiä, vaan lähteä aikataulupohjaisesta suunnittelusta. Tarkoitan sillä sitä, että ei yritetä pitää kiinni tiukasti jostakin matkallisesta tavoitteesta, vaan lähdetään siitä että lähtöpaikasta edetään vaikkapa kolme päivää ja palataan takaisin kolme päivää.  Harva ymmärtää, että vaikka kotipaikkakunnalla kävelylenkin kilometrivauhti on kymmenessä minuutissa, niin "karttakilometri" maastossa kantamuksen kanssa vie 20-30 minuuttia, joskus enemmänkin. Monet oleskelevat maastossa kuutisen päivää, jolloin mennään "sisälle" kolme ja takaisin saman verran. Kun suunnittelee ruokataloutensa tälle pohjalle, ei matkaan tule liikaa eikä liian vähän.

 

Tietenkin suunnitelma kannattaa tehdä kartan ääressä, mutta päiväetapit hahmotella varovaisesti jos ei tiedä kulkukuntoaan. Yleensä suunnitelma mukaan otettavasta muonasta sekä muista varusteista kannattaa tehdä mahdollisimman yksityiskohtaisesti ja lista siitä mitä rinkkaan pannaan. Sitä listaa seuraten kantoväline pakataan ja viivataan kohdat yli sitä mukaa, kun tavaraa rinkan uumeniin katoaa. On suuri vaara, että jokin unohtuu mikäli ei näin menettele. Muona ja vaatteet sekä yöpymisvälineet ovat ensisijaisia. Ensiapupuolelta mukaan on otettava vähintään laastareita ja vähän sidetarpeita sekä ns idealside. Sääskihuppu on tarpeellinen räkkäaikana ja jonkinlaisia sääskivoiteita tai öljyjä.

Makuupussi on tärkeä. Harvoin kesälläkään on niin lämmintä etteikö aamuyöstä viimeistään ole hyvinkin viileää. Aivan halvimmilla "kesäpusseilla" ei matkaan kannata lähteä kesälläkään. Vaeltaja oppii viimeistään ensimmäisillä kilometreillä ymmärtämään, että rinkkaan pakataan vain tarpeellista. Jos lähtee sellaisesta periaatteesta, että pakataan mukaan varmuuden vuoksi sitä ja tätä, niin kokonaispaino nousee äkkiä yli punaisen viivan.
Vaeltamisen ei pidä olla kävelykilpailua. Jos ryhmässä mennään, etenemisvauhdin täytyy olla sellainen että joukon hitaimmalla ja huonokuntoisimmalla on mukava olo.
Autiotupaverkosto antaa mahdollisuuden majoittumiseen, mutta mieluummin kannattaisi ottaa oma teltta, laavu tms mukaan, koska silloin voi välttyä yllättävältä tungokselta. Tietenkin monissa kämpissä on lukollinen varausosa, mutta ei kaikissa. Autiomajoja kannattaa käyttää silti hyväkseen esimerkiksi pääaterian valmistuksessa. Kämpissä on kaasuliedet ja peruskattilastoakin.
Henkilökohtaisista varusteista jalkineet ovat tärkeät. Kenkien pitää olla tukevat ja sopivat. Kun hankitaan esimerkiksi vaelluslenkkarit, niillä kannattaa kävellä etukäteen mahdollisimman pitkään, että voi olla varma niiden sopivuudesta. Mikäli ongelmia ilmenee, ei ole juuri muuta järkevää vaihtoehtoa, kuin hylätä hankinta ja kokeilla muuta. Kipeytyneillä jaloilla kulku maastossa on kaikkea muuta kuin nautinnollista. Saariselän joet ovat monilta kohdin matalia somerikkopohjaisia virtoja, joista löytyy useita kahluukelpoisia ylityspaikkoja. Vettä silti joissakin kohdin saattaa olla senverran, että kumisaappaan varret eivät riitä mikäli sellaiset haluaa ottaa mukaan. Suosittelen tästä syystä rinkkaan mukaan kevyitä sandaaleita tai "croxeja", sillä niillä kahlaaminen teräväkivisellä pohjalla taakan kanssa on paljon helpompaa kuin paljain jaloin. Niin, ja seiväs tueksi näihin ylityksiin ja tuki alavirran puolelta.
Nykyisin on valtava määrä erilaisia ulkoiluvaatteita saatavilla. Ne ovat todella hyviä, joten ei niistä sen enempää. Tässä vaiheessa tulee mieleen, että kesälläkin on hyvä pitää matkassa jonkinlaiset hansikkaat.
Kantovälineitä on tarjolla pilvin pimein. Hyvin suuri osa niistä on minun näkövinkkelistäni tarkasteltuna melko kehnoja. Hyvän rinkan pääperiaate on se, että sen saa pakattua litteäksi selkää vasten ja painopisteen asetettua nojaamaan yläselkään. Monet myynnissä olevat vaikuttavat ikään kuin pystyyn nostetuilta putkikasseilta. Ne ovat liian kapeita ja ulottuvat kauas ulospäin. Rinkassa pitää olla leveyttä, mutta ei niinkään "ulottuvuutta" taaksepäin. Itse käytän rungollista rinkkaa. Se on mielestäni sikäli parempi, että siihen saa tarvittaessa helpommin hihnoilla kiinni kaikenlaista. Mikäli kuitenkin tekee vähän lyhyempiä vaelluksia, enintään viikon mittaisia, niin silloin tietysti sopii selkään muunkin tyyppinen rinkka, koska sen sisälle mahtuvat yleensä kaikki mukaan otettava, eikä ulkopuolelle tarvitse kovin paljon kiinnitellä.
Vesi on kulkijalle tarpeellinen elementti. En aikanaan tullut ajatelleeksi, että kaikki eivät tiedä Saariselän vesien laadusta. Eräs vantaalainen mies kertoi joskus hymyssä suin, miten hän ensikerran pohjoiseen tullessaan perheensä kera, varasi mukaan 40 litraa Vantaanjoen vettä, koska päätteli että sivistyksen ulottumattomissa on juomavedestä puute. Hän kertoi kantaneensa sitä kahdessa 20 litran muovisessa kanisterissa maastoon.
Voin vakuuttaa, että Saariselän vedet ovat kyllä parhaasta päästä mitä Suomessa tai ylipäätään maailmalla on olemassa. Tosin tähän on nykyään pantava pieni varaus sikäli, että läntisellä puolella aluetta on sivistyksen kosketus aiheuttanut sen, että jokivarsikämppien alapuolelta ei tietysti tarvitsisi kovin läheltä vettä juotavaksi enää kauhaista ja Luirojärvelläkin taitaa olla parasta järvivesi keittää, ainakin eteläpäässä.
Matkaan voi lähteä, vaikka olisi kuinka kokematon kulkija hyvänsä. Ensimmäiset vaellukset näiltä pohjilta kannattaa tehdä varovaisesti eikä tavoitella alkuun kaikkein kaukaisimpia paikkoja. Kun alueen tuntemus ja oma tietämys vaeltelun yksityiskohdista kasvaa, voi helposti levitellä siipiään. Jos saapuu yleisillä kulkuneuvoilla retkeilyalueen reunamille, niin Kiilopää tai Saariselän retkeilykeskus on suositeltavin lähtöpaikka. Oma kulkuneuvo laajentaa mahdollisuuksia. Etelästä alkaen voi aloittaa vaikkapa ns Kemihaaroista. Vuotsosta pääsee autolla ns Orposen laavulle ja sieltä Karapuljun kautta Luirojärvelle. Pohjoisessa ns Aittajärvi on suosituimpia lähtöpaikkoja nykyään. Sieltä on mm helppo reitti Maantiekurua myöten Sudenpesälle ja Sarviojan laaksoon. Raja-Jooseppi on monen suosima lähtöpaikka ja helppo reitti sieltä johtaa mm Anterinmukan hienolle autiotuvalle.
Talvivaellukset ovat sitten luku erikseen ja siitä naputtelen muutaman rivin myöhemmin jos päävärkki antaa myöten.
Ei muuta kuin suunnittelemaan ja arkailematta matkaan. Nykyvarusteilla täysin kokematonkin pärjää hyvin, kun jotenkin pärjäsivät nekin naisihmiset 1950 ja 1960 luvun vaihteessa, jotka lähtivät Raja-Joosepista maastoon nailonsukissaan matkalaukkujaan kantaen.

Vuoden 1967 heinäkuun alkupuolella olin pitkällä yksinvaelluksella Saariselällä. Lähtöpaino oli rinkalla melkoinen. Vaaka näytti 41 kiloa vaikka telttaakaan ei ollut mukana. Valtaosa painosta koostui muonasta, mutta matkassa oli vaikka mitä "turhaketta". Mm rinkan päällä keikkui kamerajalusta ja matkassa oli uusi kaitafilmikamerani ja siihen liittyvä ilmanpaineella toimiva kaukolaukaisin. Majoitusongelmani ratkaisin vähäisellä muovinkappaleella. Asetin leiripaikoissa puunrangan nojaamaan rinkkani yläkaarelle ja sen yli levitin tämän parin metrin pituisen muovin, jonka taas reunoiltaan tuin pikku kivin pysymään paikallaan. Sen alle mahduin makuupusseineni hyvin lepäilemään. Olin hoikka poika noihin aikoihin ja painokin alle 70 kiloa, mutta taakka kulki kohtuullisesti mukana ja tietenkin keveni päivä päivältä. Oleskellessani Luirojärvellä olin jo paluumatkalla ja näin Rajankämpän vihkosesta, että "latulaisten" porukka oli edellisenä päivänä lähtenyt kohti Sudenpesää. Sitä ryhmää näytti vetävän tuttu rovaniemeläinen Kimmo. Olin itsekin sinnepäin menossa ja seuraavana päivänä tapasinkin tämän helsinkiläisistä ja hämeenlinnalaisista koostuvan ryhmän. Seurue oli naisvaltainen, mutta kuului siihen neljä nuorta miestäkin. Pystyttelin "asentoni" Sudenpesän tuntumaan puron varteen. Latulaiset olivat majoittuneet Sudenpesään. Oheisessa kuvassa silloinen Sudenpesä oli sisältä melko erilainen nykyiseen "näköispainokseen" verrattuna. Siellä oli nimittäin kunnollinen avotakka, joka loi tupaan hienon miljöön.
809
Kimmon välityksellä tutustuin pian tähän lupsakan tuntuiseen vaellusporukkaan ja meillä kului pesällä aika joutuisasti. Jossain vaiheessa havaittiin, että suurin osa väestä oli kukin tahollaan kuorolaulun harrastajia ja illan mittaan kämpässä kaikui kuorolaulu sekä tarinoita iskettiin. Yötön yö alkoi kääntyä aamuun, mutta edelleen juttua riitti. Pakki tai pannu toisensa jälkeen höyrysi takan reunuksella, tyhjeni ja täyttyi jälleen. Taisi kello näyttää jo viittä, kun väki vihdoin paneutui levolle.
Sudenpesältä jatkoin matkaa Porttikoskelle saunomaan. Kämpän eteisestä oli silloin erotettu saunaksi pieni komero. Saunavesi lämmitettiin ulkona 200 litran tynnyrin puolikkaalla. Latulaisten ryhmä ehätti paikalle, kun sauna ja vesi oli kuumana. Suomussa oli vesi sen verran korkealla, että löylyn kuumat voitiin viilentää veteen pulahtamalla. Porttikoskella reittimme erosivat, mutta tapasimme uudelleen Laanilassa, johon siihen aikaan useasti vaeltajat lopettivat. Istuskelimme Laanilan ravintolassa odottelemassa linja-autoa, jolla tarkoitukseni oli matkata etelään. Sen aikanaan saapuessa, porukka saattoi minut autolle. Osa tomutti penkkiä minua varten ja  muut antoivat ohjeita vähän hämmentyneelle kuljettajalle kuljetukseni suhteen. Hauskaa ja huumorintajuista väkeä oli Kimmon sakki.
Matkustelin sitten etelään ja samantien takaisin tulevan vaimoni kanssa hänen ensimmäiselle pohjoisen matkalleen. Retkiseurani parani jos se yleensä oli mahdollista. Alakuvassa ovat lapsemme Jukka ja Annukka vuonna 1975 ensimmäisellä vaelluksellaan eikä laatu retkiseurassani pudonnut.
111

Elokuun lopussa 2005 olin jossain huru-ukkojen SM-kisassa Oulussa. Olin matkassa autollani ja perässä oli vene peräkärryn päällä. Kisojen päätteeksi ajelin Oulun rautatieasemalle odottelemaan etelän suunnan junasta kahta vaelluskumppania Untoa ja Akia saapuvaksi. Sovitusti ja ajallaan juna tulikin ja kumppaneiden varusteita päästiin autoon lastaamaan.

 

syysvaellus 05 1

 

Auton nokka saatiin nelostielle kohti pohjoista. Vähän ennen Iitä puhelimeni hälytti ja naisääni kysyi puuttuuko minulta jotakin. Soittaja oli Oulun aseman R-kioskilta. Olin vessassa siellä käydessäni pudottanut lompakkoni. Rehellinen löytäjä oli vienyt sen kioskiin. Jätin kumppanini ruokailemaan Ii:n Shellille ja itse käännyin takaisin Ouluun. Kiitollisena jätin löytöpalkkion toimitettavaksi, vaikka löytäjä ei ollut sitä halunnutkaan. Olimme vähän myöhään liikkeellä muutenkin ja tämä lisälenkki tietysti vei aikaa. Jäimmekin yöpymään ajettuamme Sodankylästä Savukosken suuntaan Luirojoen kupeessa olevalle levähdystasolle, johon teltta pantiin pystyyn. Aamulla ajettiin kohti Lokkaa ja edelleen tekoaltaan koilliskulmaa. Saadessamme veneen vesille Sentinojantien päässä, oli poutaa mutta pilveili siihen malliin, että tiesi sateen mahdollisuudenkin olevan.

 

syysvaellus 05 3

 

Vaellusveneeni ui melkein aamukasteessa, mutta vettä näytti kyllä joessa riittävän syvemmässäkin uivalle paatille. Alkuun päästiin ajelemaan perämoottorilla.

 

syysvaellus 05 7

 

Sää parani mukavaksi puolipilviseksi ja pitäessämme Uulalassa pientä muona taukoa oli oikein mukava ilma.

 

syysvaellus 05 5

 

Asuinrakennuksen seinustalla muisteltiin sodanaikaisia tapahtumia sekä venäläisten partisaanien "urheutta", kun he hyökkäsivät mm tähän taloon. Heidän taistelukertomuksensa on aivan uskomaton.

 

syysvaellus 05 6

 

Matkaa jatkettiin ja tietysti Tammikämpällä poikettiin.

 

syysvaellus 05 8

 

Joessa vesi alkoi madaltua ja loppumatka hivuteltiin sauvomalla eteenpäin. Saimme aivan venematkan päätteeksi rankan sadekuuronkin niskaan, joka ei kuitenkaan pitkään kestänyt. Vene jätettiin tuttuun paikkaan parin kilometrin päähän Karapuljun kämpästä.

 

syysvaellus 05 47

 

Kämppä oli tyhjillään ja saimme siihen rauhassa asettautua. Päätimme siinä yöpyä. Seuraavana päivänä lähdimme yhdellä kevennetyllä rinkalla ja repulla varustautuneina kohti Tuiskukurun kämppää. Luirojoen ylityksessä oli aamutuimiin Akilla vähän ongelmaa, mutta yli päästiin. Tuiskulle tulimme hyvässä säässä.

 

syysvaellus 05 11

 

Tuiskukurussa nautittiin välipalaa. Akin tarjoama Thaikeitto ei sopinut kulinaristi Unton kurkulle, mutta kahvilla huuhdottiin sieltä pahimmat vauriot. ylläolevassa selvittelen jatkoreittiä. Nousimme alkuun Ampupään itärinnettä ja suuntasimme Luirojärvelle.

 

syysvaellus 05 12

 

Luirojärven kahlaamolla oli melko vähän vettä.

 

syysvaellus 05 13

 

Hillton oli tyhjillään. Saatoimme heti ryhtyä aterian tekoon ja sitten suunnattiin kohti Karapuljua. Matkalla toki taukoiltiin.

 

syysvaellus 05 14

 

Karapuljussa jälleen yövyttiin ja seuraavana aamuna käväistiin itäpuolella tutustumassa parin kilometrin päässä oleviin pariin korpilampeen sekä niiden tuntumassa olevaan "pahkametsikköön". Käväisimme vielä vanhaa puutavaranajotien uraa Kaihtimiojan suunnalla, mutta pohja oli niin vetinen, ettemme pitemmälle menneet.

 

syysvaellus 05 46

 

Karapuljun kämpälle palattuamme pakkasimme varusteemme ja siirryimme Luirojärvelle. Teltta pantiin pystyyn  Rajankämpän tulipaikan viereen.

 

syysvaellus 05 15

 

Ateriatauon jälkeen lähdettiin vilkaisemaan missä kunnossa Raappanan kammi oli. Sattui aivan tyven keli ja Raappanan lampi oli rasvatyyni.

 

syysvaellus 05 18

 

syysvaellus 05 48

Raappanan kammi oli paikallaan, mutta rappeutumisen merkkejä oli nähtävissä. Sisällä saattoi kämppäkirjan merkintöjä silti silmäillä.

 

syysvaellus 05 17

 

Kammin tulipaikalla kiehautettiin kahvit ja sitten palattiin Luirojärven kämppäalueelle. Ilta ja aamu olivat kauniit. Vaelluskumppanini käyttelivät kameraa ahkerasti kuvatessaan leiripaikaltamme näkymiä Lupukoiden suuntaan.

syysvaellus 05 16

 

syysvaellus 05 19

 

syysvaellus 05 51

 

syysvaellus 05 50

 

Aamulla lähdettiin pitemmälle päivälenkille. Alkuun mentiin Luirojoen kahlaamolta yli.

 

syysvaellus 05 49

 

Kiipesimme Vasanlyömäpään rinteelle. Mustikoita oli vielä hyvin poimittavaksi.

 

syysvaellus 05 20

 

Hakeuduimme Palovangan varteen ja sen itäpuolen "epävirallisella" tulipaikalla keiteltiin kahvit. Kahvi oli hyvää ja olisi kuulemma kelvannut isompikin kuppi.

 

syysvaellus 05 52

 

Joki ylitettiin tämän tulipaikan kohdalta.

 

syysvaellus 05 22

 

Padagovan edesmenneen kämpän tulipaikalla taukoiltiin ja yllättäen havaittiin, että Soneran mastosta Sokostilta oli siihen yhteys.

 

syysvaellus 05 24

 

Palovangan suuputoukset käytiin tarkastamassa.

 

syysvaellus 05 25

 

syysvaellus 05 26

 

Sitten lähdettiin kohti Kotaköngästä. Akilla oli ollut tiukka paikka vuonna 1966, kun ylitimme joen vaelluksellamme. Nykyisin siinä oli näin mahtava silta.

 

syysvaellus 05 27

 

Eron vuoden 1966 malliin on helppo havaita.

 

vuosi 1966 22

 

Kotakönkään laavulla koeteltiin kameroiden kaukolaukaisinta.

 

syysvaellus 05 29

 

Tankkaustauon jälkeen oli suuntana Tuiskukuru. Kuruun tullessamme, oli polulla hieman kohmeinen kyy, joka laiskasti siirtyi ylärinteeseen. Ensimmäisellä sivupurolla oli nestetankkauksen vuoro.

 

syysvaellus 05 30

 

Tässä polku nousee ylemmälle terassille.

 

syysvaellus 05 31

 

Tuiskukurun kämpällä viivähdettiin taas hetki ja sitten kuljimme jo kertaalleen polkemaamme polkua Ampupään yli kohti Luirojärveä. Ilta alkoi olla jo pitkällä, kun viimein tulimme perille. Aamulla kuitenkin aamupalan jälkeen oltiin jo matkassa. Tällä kerralla suuntana oli Sokostin pohjoishuippu. Ennen lähtöä Aki totesi eilisestä jalkojen olevan vähän "puuruksis".

syysvaellus 05 32

 

Sokostinojalle tultaessa, uoma oli kivinen ja melko kuiva totuttuun tapaan.

 

syysvaellus 05 33

 

Pian tämän jälkeen lähdimme kampeamaan vasemmalle rinteeseen. Se on enemmän peitteinen kuin päähuipun rinne ja siksi mukavampi nousta. Luirojärvikin alkoi pian pilkottamaan lounaan suunnalla.

 

syysvaellus 05 35

 

Puurajan yläpuolella lekoteltiin. Taustalla Jauratuksen kurun yläosia ja päähuippu.

 

IMG_0133

 

Väiterassilta oli hyvät näkymät Joukhaispäälle.

 

IMG_0138

 

Alas laskeuduimme Jauratuksen haarauman putouksille.

 

syysvaellus 05 38

 

Paluumatka oli itselleni tästä paikasta vähän hankala, sillä edellisen päivän kierroksella oli säärilihas kipeytynyt ja Sokostin rakassa laskeutuminen ärsytti sitä edelleen. Kämpälle kuitenkin päästiin. Vielä vietettiin yksi yö Luirolla ja sitten palattiin veneelle.

 

IMG_0144

 

Paluumatka oli myötävirtaan joutuisa ja eipä aikaakaan, kun olimme taas Sentinojantien päässä. Varusteet saatiin autoon poutasäässä ja venekin kärryille ja kotimatka pääsi alkamaan. Poikkesimme kuitenkin vielä Moskun kentässä vilkaisemassa. Silloin sade jo ropisi niskaan, mutta ei siitä meille enää haittaa ollut.

 

syysvaellus 05 40

 

 

Kesäkuun alussa ajelin poikani Jukan ja pojanpoikani Tapion kanssa illansuussa Kiilopään parkkipaikalle. Kun parkkilupalappu oli saatu, nostettiin rinkat harteille ja noustiin Kiilopään pohjoisselänteen yli Luulammelle suuntaavaa kulku-uraa myöten. Sinne emme kuitenkaan menneet, vaan käännyimme kulkemaan kohti Rautulampea. Kevät ei ollut vielä kunnolla kääntynyt kesän puolelle. Lumiläikkiä oli siellä täällä ja koivun lehti tunturiylängöllä pysytteli visusti silmussaan.

Rautulammelle ennätettyämme, oli ilta jo pitkällä. Teltta pystytettiin kämpän lähistölle ja mentiin unten maille. Yö oli melko viileä. Oli myös kostea keli vaikkei varsinaisesti satanut. Rautulammen kämpällä ei ollut vielä aamulla väkeä. Saatoimme siellä nauttia aamupalaa.

 

kevät 2012 1

 

Rautulammelta jatkoimme Hikiojan latvoille ja sen vartta Kotakönkäälle. Jo alkumatkasta vähäinen sade vauhditti matkaamme. Kotakönkään laavulla ruokailimme ja sade hellitti hetkeksi, joten saatoimme  kierrellä paikan hiidenkirnuja katselemassa. Sitten vesipisarat jälleen alkoivat tipahdella taivaalta. Olimme kahden vaiheilla, lähteäkö Luirojärveä kohti Palovangan kautta ja jäädä yöpymään johonkin jokivarteen vai suunnatako Tuiskukuruun. Sade alkoi yltymään ja niin päätimme mennä Tuiskukurun kämpälle ja yöpyä siellä mikäli tilaa sattuisi löytymään. Taival oli reippaan sateen siivittämä. Kämpältä tilaa löytyi ja yö vietettiin siellä.

Aamulla oli pilvistä ja usvaista. Ampupään selänteellä saattoi kuitenkin nähdä, että Pikkutuntureiden laet alkoivat ilmestyä pilvestä ja ilma kulkijalle parani muutenkin. Luirojärvelle tullessamme, olikin jo puolipilvinen ja aurinkoinen sää. Luirolla pidimme pienen tankkaustauon ja jatkoimme kulkua kohti Hammaskurua. Kärppäjärvillä taukoiltiin. Sää alkoi osoittaa merkkejä taas sateisempaan suuntaan. Kunnollinen sade kuitenkin alkoi vasta parilla viimeisellä kilometrillä. Vettä tuli kyllä rankasti. Pääsimme kuitenkin Hammaskurun kämpän suojiin. Muita ei ollut kämpässä eikä sen tuntumassa.

Seuraavana aamuna kämpän nurkalla ollut lämpömittari näytti hädintuskin kahta astetta. Ei sentään satanut. Verryttelimme jalkoja käväisemällä Hammaskodan raunioilla. Siellä oli rakennustarvikkeita varastoituna, joten näytti silti että uusi kota oli suunnitteilla.

Meillä oli suunnitelmissa mennä seuraavaksi Vongoivan kodan kautta Reutupäälle ja sieltä Anterinmukkaan. Sää vain oli edelleen kovin epävakainen. Kiertäessämme Keinopäätä etelän puolelta, Reutu oli kokonaan pilvessä. Ajattelimme, että sellaisella säällä ei kannata nousta tunturiin, kun ei kerran mitään kuitenkaan näe. Niinpä lähdimme "maantietä" myöten kohti Anterinmukkaa. Anterin tulipaikalla pidettiin taukoa.

 

kevät 2012 3

 

Tässä kohden etelänpuolella olivat selänteet jälleen näkyvissä ja meitä vähän harmitti, mutta eipä mennyt kauan kun taas pilvimassat ympäröivät huiput.

 

kevät 2012 4

 

Anterinmukkaan päästiin pääosin poutasäässä. Siellä saunottiin ja yövyttiin. Aamulla matka kääntyi kohti länttä ja Muorravaarakkaa. Sain jälleen kameraakin käsiini. Olin sen käytön vähän unohtanut kuvatessani matkapäiväkirjaa videolle. Muorravaarakan laakson reunalla kamera oli myös käsissäni.

 

kevät 2012 5

 

Tiyhtelmää tultiin alaspäin.

 

kevät 2012 11

 

...ja pian oltiin Muorravaarakan loivalla alaterassilla.

 

kevät 2012 13

 

Murravaarakan ruoktu oli tyhjillään sinne tullessamme. Saimme rauhassa valmistella aterian ja päälle paistaa räiskäleitä. Jälkeläiseni kauhistelivat kylläkin 400 gramman painoista mansikkahillopulloani, mutta tuntui hillo heillekin kelpaavan. Joessa ei vettä tulvaksi saakka ollut, joten ylitys oli helppo. Tässä ollaan ylityksen jälkeen matka-aikeissa.

 

kevät 2012 14

 

Olimme menossa Pirunportin suuntaan. Puolivälin purolla pysähdyttiin. Ateria vielä vähän janotti.

 

kevät 2012 15

 

Tullessamme viimeisten mäntyjen kohdalle puurajalle, alkoi kaakon puolella jälleen näkyä uhkaavia pilviä. Sää olikin Anterinmukasta lähdön jälkeen ollut oikein mukavan tuntuinen, mutta nyt näytti siltä, että vettä saattaa tulla niskaan.

 

kevät 2012 17

 

Kun Pirunportti näytti kovin lumiselta ja sohjoiselta, päätimme nousta sen vierestä Ukselman puolelta. Ylhäälle päästessämme sadekuurot iskivät niskaamme. Ukselman kupolin pohjoislaidalla oli vielä isoja melko kantavia lumikenttiä, joita myöten oli helppo edetä. Juuri Pirunportin louhikon kohdalla, sieltä suunnalta tulivat tuoreet viisivarpaiset jäljet. Oli vähän kahta mieltä. Ahmako vai saattoiko Muorravaarakan kämppäkirjan parin päivän takaisesta merkinnästä, jonka mukaan eraus oli nähty juuri kämpän lähettyvillä vetää jotakin johtopäätöstä.

 

kevät 2012 18

 

Jälkien jättäjää ei näkynyt. Se oli suunnannut suoraan kupolia kohti ja me taas jatkoimme länteen. Tulimme Paratiisikurun reunalle. Putous oli alaosastaan jo näkyvillä.

 

kevät 2012 20

 

Saimme juuri tätä ennen taas vettä niskaan, mutta kääntyessämme kuvaamaan kohti länttä, alkoi aurinko jo heittelemään säteitään Paratiisikurun suupuolelle.

 

kevät 2012 21

 

Suuntasimme tästä kohti Hattupäätä, mutta emme sinne nousseet, vaan laskeuduimme Paratiisikurun ojan varteen, ylitimme sen ja kuljimme Sarviojalle, jossa pidettiin taas tankkaustaukoa.

 

kevät 2012 22

 

Jatkoimme edelleen kulkua. Ohittaessamme Sarviojan suvantolampia oli taas hetkellisesti poutaa.

 

kevät 2012 23

 

Ylitimme Kaarnepään pohjoisen matalan selänteen ja laskeuduimme Sotavaarajoen varteen. Lähellä Maantiekurun polun risteystä, päätimme jäädä leiriin. Jälleen satoi, mutta tuli pieni tauko, jolloin pääsimme teltan pystyttämään ja saatoimme siirtyä levolle. Seuraavana aamuna ukkosensekaiset pilvet kiisivät edelleen lounaan puolelta kohti koillista. Alkuun ei näyttänyt kulkusää kovinkaan hyvältä, mutta jatkaessamme Sotavaarajoen vartta alavirtaan, sää poutaantui.

 

kevät 2012 24

 

Sotavaarajoen putouksille tullessamme sää oli mitä ihanteellisin.

 

kevät 2012 27

 

Suuntasimme tästä Peurapäitten painanteesta kohti Porttikoskea. Metsässä oli jälkiä ammoin kulkeneesta kulosta.

 

kevät 2012 28

Porttikosken kämpällä valmisteltiin ateria. Sinne tullessamme, oli pihamaalla kolme mönkijää. Yhdellä oli perässään teliperäkärrykin. Niillä ajeli kolme miestä, joista kaksi ulkomaalaista opiskelijaa. He lähtivät ylittämään Suomua satakunta metriä kämpästä ylävirtaan. Tätä ihmettelin, sillä juttelin puiston suomalaisen työntekijän kanssa ennakkoon, jolloin yhdessä olimme todenneet ettei siitä pääse, vaan on mentävä osapuilleen kilometri yläjuoksulle. Kaksi etummaista kyllä yli pääsi ja kolmas kaatui. Vettä oli niinkin paljon että ylösalaisin olleesta mönkijästä näkyi hädintuskin pyörät. Mies oli vyötäisiään myöten vedessä ja levitteli käsiään. Vintturilla he laitteen vedestä kiskoivat ja saivat käyntiinkin. Ylitys oli vaarallinen, sillä ajurihan olisi saattanut jäädä koneen alle ja vaikka hukkua. Minulla sattui olemaan videokamera käsillä ja taisin saada varsin hupaista tallennusta aikaan.

 

kevät 2012 29

 

Me taas jatkoimme Suomun etelärantaa ylävirtaan ja ylitimme joen runsaan kilometrin päässä olevan tulipaikan kohdalta. Pohjoisesta Suomuun laskee sillä kohden Taimenlammelta virtaava puro. Vaikka Porttikoskella ollessamme välillä satoi rankasti ja idässä jyrisi ukkonen, niin jatkaessamme sää oli jälleen lämmin ja aurinkoinen. Suomun ylityksen jälkeen heitimme vähän arpaa, kulkeako kohti Taajostuvan tulipaikkaa vai mennäkö Lankojärvelle. Suunnaksi valittiin Lankojärvi. Suomun varret ovat näillä kohdin kauniit.

 

kevät 2012 32

Joutsenpariskunta "souteli" Suomua myös ylävirtaan

 

kevät 2012 36

 

Melko pian tämän kuvan ottamisen jälkeen yllemme vyöryivät jälleen paksut ukkospilvet ja alkoi sataa. Lankojärvelle tultuamme sade ei ollut enää kuurottaista, vaan jatkuvaa. Pidimme hetken lepotauon Lankojärven kämpän räystään suojissa. Kämppä oli muuten aivan tupaten täynnä. Me jatkoimme edelleen kohti Rautulampea. Omaa matkantekoani hidasti "jalkavaiva". Suomun varressa jalkani luiskahti liukkaalla kivellä ja akillesjänteeni alkoi oireilemaan. Hitaanlaisesti pääsin perille Rautulammelle. Jännettä vähän lääkittiin teltassa ja sitten päästiin ajelehtimaan unten maille.

Aamulla oli maailma sumussa. Käärimme leirimme pakettiin ja suuntasimme kohti Kiilopään eräkeskusta. Oikaisimme eteläselänteiden yli. Mönkijät ovat kuluttaneet sille välille kauhistuttavan uran. Paikoin se on moottoritien levyinen. Siellä sumussa nämä kolme Porttikosken urhoa jälleen tulivat koneillaan meitä vastaan. Niilanpään juurella pidettiin pieni voileipätauko. Tosin esittelin muille yhdistelmän, joka koostuu ruisleivästä ja mansikkahillosta. Erittäin epäluuloisina he sitä maistelivat, mutta myönsivät sen yllättäen maistuneen aivan kelvolliselta.

Kiilopäällä lunastimme sauna- ja suihkuvuoron ja tulimme jälleen ihmismäiseen ja kotimatkalle kelvolliseen kuntoon.

Keskiviikkona 2 päivänä elokuuta ajelin kolmen kaverini kaimani Heikin, Hannun ja Juhan kanssa Kopsusjärven tienhaaraan herroiksi taksilla. Olimme lähdössä vaellukselle. Kotipaikaltani taksimies Antti oli samaan aikaan menossa Pohjois-Norjaan kalamatkalle tuttunsa Armaksen kanssa ja me olimme päässeet siivellä mukaan. Mersussa oli ahdasta. Vieläkään en oikein ymmärrä, miten neljä rinkkaa ja muut tavarat mukaan mahtuivat. Ilta oli pitkällä autosta noustessamme. Olimme tehneet lisälenkin Haaparannan kautta, joten ajomatka oli venynyt. Sovittiin, että Antti palatessaan viikon kuluttua, ottaa meidät Laanilasta uudelleen kyytiin.

Heitimme rinkat hartioille ja läksimme kulkemaan polkua kohti Kopsusjärveä. Pari kilometriä edettiin ja sitten kuljettiin polulta vähän sivummalle ja pantiin teltta pystyyn sekä ryhdyttiin yöpuulle. Taivas oli pilvessä ja aavistuksen tihutteli vettä. Aamulla tilanne oli samankaltainen, mutta sentään poutainen. Yhdeksän aikoihin oli leiri purettu ja me valmiina matkan tekoon. Leiripaikkaamme ilmestyi yllättäen jostakin pari koiraa, joten muitakin oli lähistöllä. Itse ylemmässä kuvassa tarjoilen näkkileipää ja kaimani alemmassa kuvassa  taputtelee seurallista kaveria. Mukaamme koirat eivät yritelleet, vaan häipyivät jonnekin meidän jatkaessamme matkaa.

 

vaellus-61-31

elokuu-1961-4b

 

 

Koska minä olin tehnyt reittisuunnitelman, niin myös huolehdin suunnistuksesta. Hetken kuljettuani ihmettelin, miksi polku jolta erkauduimme ei tulekaan vastaan. Vilkaisin kompassia ja se näytti menneen sekaisin. Neula osoitti aivan outoja suuntia. Arvelin, että paikalla on jokin magneettikenttä neulaa sotkemassa. Lopulta määräsin meistä ketterimmän nousemaan puuhun ja kertomaan missä suunnassa Nattasten keilat näkyvät. Kun hän osoitti suunnan suostuin uskomaan, että kompassi on kunnossa, mutta päässäni on vikaa. Käännyimme päinvastaiseen suuntaan ja pian olimme tavoittelemallamme polulla. Sen noustessa ylemmäksi ja nähdessäni etelän suunnan maisemia, naksahti päänikin kohdalleen. Siihenkin aikaan joillakin kulkijoilla oli tarvetta tehdä "maamerkkejä".

 

vaellus-61-4

 

 

 

Kopsusjärvi tuli vastaan, auringon alkaessa pilkistellä pilvien raosta. Muutenkin olimme päässeet taivaltamaan poutaisessa säässä ja saatoimme heti ryhtyä leirin perustamiseen. Teltta pantiin pystyyn järven pohjoispuolen kankaalle.

 

elokuu 1961 4

 

Näkymää Kopsusjärven pohjoispuolen rantakankailta.

 

elokuu-1961-5b

 

Pakit kiehuivat kohta nuotiolla ja kun ateria oli tullut nautittua, kaivettiin mukana olleet virvelit esille ja lähdettiin niiden kera kulkemaan järven rantoja. Saalista ei tullut. Kopsuslampi ja kämppä löytyi pienen haarukoinnin jälkeen.

 

vaellus-61-7

 

Järven ja lammen välistä miniputousta käytiin ihmettelemässä.

 

vaellus-61-13

 

 

Seuraavana aamuna matka jatkui kämpän takaa vaaralle nousevaa polkua pitkin. Kuvausta varten ryhmittäydyttiin lammen pohjoispuolen ensimmäiselle terassille.

 

elokuu-1961-6b

 

 

Pian oltiin Suomujoen varressa ja päästiin tutustumaan Suomun ruoktuun, joka oli harvoja senaikaisia "autiomajoja".

 

vaellus-61-30

 

Suomun vartta kuljimme tästä alavirtaan. Pysähtelimme tämän tästä kaloja narraamaan mutta tuloksetta.

 

vaellus-61-26

 

 

Pitempään emme tässä viipyneet, vaan jatkoimme Suomun vartta alajuoksun suuntaan. Aitalammelle tultuamme, nousimme Aitaojan vartta jonkinmatkaa ylöspäin ja sitten kapusimme ylös rinteelle. Vaikka ilma oli poutainen, niin se oli melko utuinen.

 

vaellus-63-40

 

 

Otin kompassilla yleisuuntaa itään ja kohtahan laskeuduimme vaaran itäpuolelta Suomuun laskevan vähäisen puron uurtamaan laaksoon. Siellä pideltiin ruokatulia.

 

elokuu-1961-15-b

 

 

Nousimme sitten melko korkealle Vintiläntunturin selänteelle ja laskeuduimme Vintilänojan varteen, kohdalle jossa on vesi uurtanut melkoisen murtomaaston. Sieltä kuitenkin löytyi uomien välistä sopiva tasanne yöpymispaikaksi.

 

vaellus-61-34

 

Illalla pideltiin kurun pohjalla ruokatulia.

 

vaellus-61-36

 

 

Aamulla tiskailin hampaitani muiden ollessa vielä teltassa. Aivan läheltä kuului voimakasta ärinän tapaista rykimistä. Karhu tuli ensimmäiseksi mieleen ja vilkaisin jo puita johon pääsisin pakoon kiipeämään. Saman tien koivutiheiköstä astahti esille komeasarvinen kookas poro, joka edelleen äänteli oudosti mutta juoksi tiehensä.

Kun aamuateria oli syöty ja muut aamutoimet tehtyä, leiri purettiin ja lähdettiin taivaltamaan itään. Nousimme Pikkutuntureiden rinteitä. Selänteellä Tuiskupään rakkainen laki oli selvästi tunnistettavissa. Meillä oli mukana parikin kiikaria, joiden avulla tallensin mieleeni maaston muotoja. Käyttämästäni Taloudellisen kartan lehdistä ei ollut kovinkaan paljon apua yksityiskohtaisempaan suunnistamiseen eikä muuhunkaan paikantamiseen.

 

vaellus-61-3

 

 

Tuiskukurun reunalle tullessamme, piti ihmetellä jyrkkää rinnettä. Samalla kiikaroimme vastarinteestä sopivaa nousukohtaa.

 

vaellus-61-20

vaellus-61-39

 

 

Kotkankin havaitsimme liitelevän yllämme Tuiskun reunamalla ollessamme.

 

elokuu 1961 19

 

Vaikka aurinko pilkahtelin pilvien lomasta silloin tällöin, niin vesi pilvissä oli herkässä. Saimme tämän tästä niskaamme pieniä sadekuuroja. Kurun pohjalla pidimme ateriataukoa ja sitten nousimme Tuiskupäälle. Sen jälkeisellä Ampupään pohjoisliepeeltä näimme Sokostin. Kuljimme Vasanlyömäpäitten eteläpuolelta pienten lampien kautta Luirojärven luoteispäähän. Näkymä oli vähän ankea, sillä Sokosti oli tällä välin ennättänyt kääriytyä melkein juurta myöten pilveen.

 

vaellus-61-12

 

Taivas uhkaili selkeästi sadetta ja ryhdyimme heti järven rantaan saavuttuamme teltan pystytyspuuhiin. Sen onnistuimme tekemään ja varusteemme muuten suojattua, kun sadekuuro alkoi. Saimme kuitenkin vielä illalla poutasäässä ryhtyä ruuanlaittoon ja vaatteita kuivattelemaan.

 

vaellus-61-25

 

Sunnuntaiaamu 6.8 oli edelleen kovin kostea, pilvinen ja sumuinenkin. Onneksi ei sentään kovasti satanut, vaikka tämän tästä taivaalta vähän vettä tippuikin. Itse kiertelin pohjoispään kautta itärannalle paikkoja tutkimaan ja muut tekivät samaa länsirannalla. Virvelit meillä oli kaikilla mukanamme, mutta kalaa ei saatu.

 

vaellus-61-8

Myöhemmin tapasimme järven länsirannalla keskivaiheilla pari miestä, joiden veneen olimme jo järvellä nähneet. He olivat haeskelemassa kohoja mukana olleisiin verkkoihinsa. Veneen pohjalla näytti olevan ainakin kolmikiloinen hauki. Miehet kertoivat nousseensa Luirojokea myöten järvelle  loppumatkan ollessa kovin työläs veden vähäisyyden vuoksi. Heidän mielipiteensä oli, että siihen aikaan oli rannalta turha kalaa yrittää, koska ne oleilevat järven syvänteissä. Heillä oli radio matkassa ja he kertoivat säätiedotuksen lupailleen säiden paranemista.

Miesten käsityksistä huolimatta, kokeilimme vielä kalavehkeitämme Luirojoen padon kohdilla, mutta turhaan.

Illalla vielä tutkailin karttaa. Alun perin olin ajatellut suunnata jatkossa Sotavaarajoen varteen ja tulla sieltä Suomulle, mutta rupesin epäilemään ennättäisimmekö sitä kautta keskiviikoksi Laanilaan. Niinpä maanantaiaamulla matkaan lähtiessämme suunnistelin Palovangan latvoille. Maanantaiaamu oli yhtä sumuinen kuin aiemminkin, mutta noustessamme Vasanlyömäpään rinnettä, alkoi aurinko pilkahdella näkyviin ja Sokostikin oli enää puoleen väliin pilvessä. Päästessämme Paasjoen latvakurun niskalle, Lupukoiden huippu oli vielä pilvessä, mutta sitten pilvet pyyhkiytyivät pois. Jokivarressa oli sitten jo mukavan aurinkoinen kulkusää.

 

elokuu-1961-22b

 

 

Joki virtasi pienten kallionselkien yli.

 

elokuu-1961-23b

 

 

...ja kallioilta löysimme muualtakin lepohetken paikkoja...

 

elokuu-1961-26b

 

 

Mustakeron tasolla on hieman soista.

 

vaellus-61-2

 

 

Geologien tutkimuskämppä Padagova pian ohitettiin. Siellä näytti majailevan muita retkeilijöitä, joita emme halunneet häiritä ja tulimme kohta suuputouksille, jossa hyvä tovi viivähdettiin.

 

elokuu-1961-1b

 

vaellus-61-1

Kahvitkin putousten tuntumassa keiteltiin ennen kuin jatkettiin. Suomu päästiin ylittämään tältä kohden. Matka jatkui sitten sen vartta alajuoksun suuntaan Rautuojalle saakka. Leiri perustettiin siihen.

Tiistaina 8.8 aamu valkeni poutaisena. Kuljimme Rautuojan laaksoa länteen. Ylempänä oli vähän hankala päätellä mikä on oikea suunta Rautulammelle ja vedin porukan vähän ennen lampea kohti Kutturapäitä. Hoksasin kohta virheeni, mutta nousimme rinteeseen ja ohitimme Rautulammen pohjoispuolelta. Tunturin selänne oli siellä oikein mukavakulkuista sammalpeitteistä pohjaa ja pysyttelimme samalla korkeuskäyrällä aina Luulampien tuntumaan saakka. Luulammet näkyivät selänteelle jo kaukaa.

 

vaellus-61-22

vaellus-61-23

 

 

Lammen rannalle leiri pantiin pystyyn. Lähistön pienissä puroissa narrattiin taas kalaakin ja yllättäen tammukka vieheeseen iskikin. Ne toivat sopivaa täydennystä muonavaroihimme. Lampeenkin koetin lipukkaa heittää, mutta se ei siellä renkaita tehneille kaloille kelvannut.

 

vaellus-61-29

 

 

Aamulla sää oli aurinkoinen ja kaunis.

 

vaellus-61-24

 

Meillä oli muona hieman vähissä. Sitä auttoi kovasti viimeisen päivän kalaonnemme. Nypimme läheisistä pienistä puroista perholla tammukan toisensa jälkeen. Ne pilkottiin palasiksi ja paistettiin pannulla jonkinlaisten murojen kanssa eräänlaiseksi pizzaksi. Hyvin kelpasi.

Yksinäinen poro liikuskeli lampien rantahietikolla. Se piehtaroi hiekalla ja ryntäili sinne tänne oudosti. Jotkut pistiäiset sitä varmaan kiusasivat. Lopulta se tuli täyttä vauhtia meitäkin päin. Hajaannuimme koivujen suojaan, mutta poro painui meistä välittämättä eteenpäin eikä enää palannut.

Sää Luirojärveltä lähdettyämme oli pysynyt hyvänä ja sitä se oli viimeisenä päivän keskiviikkona, jolloin tästä kohdin suunnistelin Laanilaan. Perille pääsimme kommelluksitta ja taksikin saapui paikalle sovitusti.

Matkalla sain ensimmäisen kosketuksen ja tuntuman läntiseen Saariselkään, kiikaroidessani jokaisella selänteellä ympäristöä. Mieleeni painui kokonaiskuva alueen "luonteesta" ja siitä oli minulle jatkossa kovasti hyötyä.