Keväällä 1963 kolme koulukaveriani alkoi esittämään minulle vaellushalukkuuttaan. Asia kiinnosti kyllä, mutta olin palkattomassa työharjoittelussa ja aivan rahaton. Vaelluskokeilu poltteli erityisesti kahta tyttökaveria, jotka olivat valmiit matkalippuni maksamaan ja niin harjoitusjaksoni päätyttyä heinäkuulla, lähdettiin matkaan. Eihän meillä ollut kenelläkään ajokorttia autosta puhumattakaan, joten junalla kolkuteltiin Rovaniemelle ja sieltä linja-autolla Kopsusjärven tienhaaraan. Kumppaneikseni tulivat Maisa, Raija sekä Ossi. Kaikki olivat ensikertalaisia, joten suunnittelu ja suunnistaminen jäi minun huolekseni. Illansuussa oltiin järvelle johtavan polun päässä ja siinä vielä rinkan viilekkeitä vähän säädettiin.

 

elovaellus 63 1

 

Illaksi saavuttiin Kopsukselle ja yöksi mentiin Kopsuslammen kämppään.

 

elovaellus 63 3

 

Aluksi tutustuttiin Kopsusjärveen ja sen lähiympäristöön. Lammesta järveen johtavan puron miniputouksiakin käytiin ihastelemassa.

 

elovaellus 63 15

 

Sitten pakkasimme varusteet ja lähdimme ylittämään lammen takana nousevaa jyrkkärinteistä vaaraa. Vaaran terasseilla oleviin lampiin riitti sinä kesänä vettä.

 

elovaellus 63 16

 

Suomun ruoktulla pidettiin tutustumistaukoa.

 

elovaellus 63 7

 

Matkaa jatkettiin Suomun vartta alaspäin. Aitaojalle tultaessa käännyttiin etelään. Sen itäreunalla on komeita kallioita.

 

elovaellus 63 14

 

Kapusimme kallioiden yläpuolella olevalle terassille ja leiriydyimme sinne. Sieltä on hieno näkymä Aitalammen suuntaan.

 

elovaellus 63 5

 

Alkuun meitä täällä ylhäällä sääsket kiusasivat, mutta sitten ne häipyivät ehkä vähän nuotiosavunkin karkottamina ja Maisakin pääsi  riisumaan huppua päästään.

 

elovaellus 63 4

 

Olimme tässä teltassa yötä ja sitten jatkoimme itäänpäin, aiemmin kulkemiani melko rankkoja reittejä noudatellen. Tuiskukuruun laskeuduttiin ja kiivettiin suoraan rakkahuipulle. Siellä oli sitten kolme auringonpalvojaa.

 

elovaellus 63 28

 

Pahdat ovat siellä käymisen arvoisia.

 

elovaellus 63 29

 

Luirojärvelle tultiin Vasanlyömäpäitten eteläpuolen lampien helminauhan kautta. Sää järvelle tultaessa oli hieno ja Sokosti näytti upealta.

 

elovaellus 63 13

 

Asetuimme leiriin länsirannalle järven keskivaiheille. Koivun oksassa on muuten riippumassa tyttöjen kuljettama ainakin kolmikiloinen transistoriradio.

 

elovaellus 63 21

 

Luirojärvellä kierrellessä kului pari päivää. Kävimme mm Joukhaispään huipulla, jolta matkalta allaolevakuva on otettu.

 

elovaellus 63 2

 

Ossin kanssa kahdestaan kiipesimme Sokostin pääselänteelle, tyttöjen ollessa kiertelemässä järven eteläpään suunnilla. Kun illalla leirissä selvisi missä olimme olleet, jouduimme melkoisen painostuksen jälkeen lähtemään Sokostille uudelleen noin 22 aikoihin. Kiersimme järven pohjoispään kautta ja nyt lähdimme kapuamaan pohjoishuipulle. Väliterassilta syntyi kuva järvestä.

 

vaellus63-6

 

Huipulla olimme vähän puolen yön jälkeen. Oli lämmin kesäyö ja näkyvyys oli hyvä. Istuskelimme pitkään maisemia ihaillen. Huipulla oli muitakin. Pieniä nyrkin kokoisia jäniksenpoikasia juoksi meitä pakoon hippulat vinkuen. Lopulta maltoimme palata leiriin. Pälkkimäojalta lähdin vähän muita reippaammin etenemään, tehdäkseni tulet ja keittääkseni vaelluskumppaneilleni aamuyön kahvit. Siihenkin aikaan järven rantoja kiersi jo polku ja luoteiskulmalla hölkätessäni olin astua lihavan kyyn päälle. Se oli ensimmäinen laatuaan, mitä Saariselällä näin. Kahvi oli valmiina muiden päästessä perille.

Lähtiessämme jatkamaan kulkua, suuntasimme pohjoiseen Lupukoiden itäpuolelta ja laskeuduimme Sotavaarajoen varteen ja kuljimme sitä seuraten länsirantaa pitkin. Latvapuolella oli "miniputouksia".

 

elovaellus 63 10

... ja alempana varsinaisilla putouksilla oli siihenkin aikaan retkeilijöiden aikaansaama tulipaikka, jossa taukoiltiin...

 

elovaellus 63 11

 

Porttikoskella oli silta, josta pääsimme yli.

 

elovaellus 63 22

 

Lankojärvelle tulimme kun ilta oli jo pitkällä. Asetuimme leiriin suvannon keskivaiheille.

 

elovaellus 63 12

 

Lankojärvellä kului toinenkin päivä ja yö. Asetuimme länsipään pieneen saareen, jossa Meänteisellä oli maakorsu. Isäntä ei ollut kotosalla. Asumus oli kelohongista sisältä vuorattu, siellä oli makuulaveri, perällä takka ja lauta toimitti kirjahyllyn virkaa. Sinikantiseen vihkoon asunnon haltija oli kynäillyt ajatuksiaan. Ossi uskaltautui yöpymään kammissa ja me muut naapurissa teltassa. Tässä hän aamulla on silmät sikkarassa aamuun kömpimässä.

 

elovaellus 63 23

 

Tässä hieman toisesta kulmasta otettu kuva.

 

elovaellus 63 24

 

Lankojärveltä lähdimme seurailemaan Rautuojan vartta. Siellä tapasimme kangaslaavullaan yksinkulkijan. Hän kertoi valmistelleensa vaellustaan edellisen syksyn ja talven ja neuloneensa käsin laavunsa saumat.

 

elovaellus 63 8

 

Rautulammelle emme menneet, vaan nousimme Kutturapäitten rinteeseen ja kuljimme siellä tasaista sammalpeitteistä lakea kohti Luulampia. Välillä otimme rennosti.

 

elovaellus 63 25

 

Luulammet olivat vielä silloin kovin koskemattomat. Siellä vietettiin viimeinen erämaayö.

 

elovaellus 63 27

 

Lähtiessämme aamulla jatkamaan matkaa, tapasimme vielä Kiilopään rinteen kallioiden suojassa keskikesän luntakin.

 

elovaellus 63 26

 

Tulimme tästä ongelmitta Laanilaan ja sieltä linja-autolla Rovaniemelle. Aikataulut kun eivät oikein sopineet, niin hakeuduimme Rovaniemen leirintäalueelle, jossa vielä teltta pantiin pystyyn. Aamulla saapasteltiin rautatieasemalle ja junalla kohti etelää. Junathan saattoivat viipyä siihen aikaan asemilla vaikka miten pitkään. Muistaakseni junamme piti seisoa Oulussa tunnin verran. Tytöt lähtivät kaupungille ja kuinka ollakaan, näyteikkunaostoksilla aika hujahti niin, että juna lähti ja he myöhästyivät.

Olihan siinä sitten pohtimista. Olimme Ossin kanssa junassa neljän rinkan kanssa ja vailla matkalippuja, sillä ne olivat tyttöjen hallussa. Ei ollut sanottavasti rahaakaan. Mietimme kuumeisesti, mitä sanomme kun matkalippujamme tullaan tiukkaamaan. Jostain syystä konduktööriä ei ilmestynyt vaunuumme vielä Oulaisissakaan ja siellä päätimme rinkkoinemme hypätä junasta. Toivoimme, että myöhästyjät saapuvat seuraavalla ja jäimme asemalaiturille odottelemaan.

Parin tunnin päästä seuraava juna tulikin ja tytöt arvasivat aikeemme ja olivat ikkunoissa katselemassa, näkyisikö tuttuja. Siitä eteenpäin ei sitten kommelluksia päässyt sattumaankaan.

Kumppaneitani en jälkeenpäin juuri enää ole nähnyt. Olimme elämän alussa. Opiskelu ja työpaikat suuntautuivat muualle. Maisan kuulin nukahtaneen poiskin kolmisen vuotta takaperin ja Ossi ulkomailla tehdyn työuran jälkeen on palaillut hiljakkoin kotimaahan.

 

 

Kuka hyvänsä voi harrastaa vaellustyyppistä retkeilyä Saariselällä ja muuallakin vastaavilla alueilla. Siihen ei tarvita kovinkaan erikoista yleiskuntoa eikä paljon muitakaan valmiuksia. Tapasin kerran ryhmän sokeita Rautulammella. He olivat siellä yöpyneet teltoissa ja avustajineen tavoittelivat seuraavaksi Kotakönkään laavua.
Nykyään Saariselällä on kattava polkuverkosto suhteellisen tiheän kämppäverkoston välillä. Mikäli on vähän epävarma kartanluku- ja suunnistuskyvystään, kannattaa pysytellä näillä poluilla. Vaikea niiltä on päästä eksymään. Jos nyt kuitenkin niin pääsisi käymään, niin kannattaa muistaa että alue on hyvin rajattu. Idässä on valtakunnan raja. Ei siitä pääse huomaamatta Venäjän puolelle. Pohjoisessa tulee vastaan viimeistään Ivalo - Raja-Jooseppi tie, etelässä Savukoski - Sodankylä tie ja lännessä taas nelostie. Hyvin on kulkija siellä turvassa. Saariselän maasto on hyvin selkeä. Sitä halkovat suuret jokilaaksot ja tunturiselänteet. Helppoa on nykykartoilla tavoitteena olevat paikat löytää.
Yksin liikkuminen on aina riski. Silloin erityisesti kannattaa pysytellä paljon käytetyillä urilla. Mieluummin vaeltaja saisi kulkea pienen ryhmän kanssa. Jos joku venähdys tai sen tapainen haittaa liikkumista voivat muut aina auttaa tai hankkia apua. Yksin on hankalampaa. Muistan, miten joku yksinliikkuja sateen liukastamalla  maapohjalla venäytti selkänsä Sudenpesän tuntumassa niin pahasti, ettei kyennyt liikkumaan kuin ryömimällä. Vaikka paikka on vilkkaasti kuljetulla uralla, piti hänen olla siellä toista vuorokautta ennen kuin paikalle tuli joku muu.
Puhelimen kuuluvuus ei alueella ole kattava. Sokostin huipulla on Soneran linkki. Sen teoreettinen vaikutusalue on noin 20 kilometriä, mutta koska "aallot" eivät oikeastaan taivu, niin periaatteessa maston pitäisi näkyä, että yhteys syntyisi. Katvealueita on aivan lähelläkin mastoa. Alueen etelä- ja pohjoisosissa ja lähempänä nelostietä kuuluvat kyllä muutkin operaattorit.

Jos ei tiedä kykyään kantaa taakkoja eikä keskimääräistä etenemisnopeuttaan, ei kannata kartalta suunnitella kovin mittavaa reittiä, vaan lähteä aikataulupohjaisesta suunnittelusta. Tarkoitan sillä sitä, että ei yritetä pitää kiinni tiukasti jostakin matkallisesta tavoitteesta, vaan lähdetään siitä että lähtöpaikasta edetään vaikkapa kolme päivää ja palataan takaisin kolme päivää.  Harva ymmärtää, että vaikka kotipaikkakunnalla kävelylenkin kilometrivauhti on kymmenessä minuutissa, niin "karttakilometri" maastossa kantamuksen kanssa vie 20-30 minuuttia, joskus enemmänkin. Monet oleskelevat maastossa kuutisen päivää, jolloin mennään "sisälle" kolme ja takaisin saman verran. Kun suunnittelee ruokataloutensa tälle pohjalle, ei matkaan tule liikaa eikä liian vähän.

 

Tietenkin suunnitelma kannattaa tehdä kartan ääressä, mutta päiväetapit hahmotella varovaisesti jos ei tiedä kulkukuntoaan. Yleensä suunnitelma mukaan otettavasta muonasta sekä muista varusteista kannattaa tehdä mahdollisimman yksityiskohtaisesti ja lista siitä mitä rinkkaan pannaan. Sitä listaa seuraten kantoväline pakataan ja viivataan kohdat yli sitä mukaa, kun tavaraa rinkan uumeniin katoaa. On suuri vaara, että jokin unohtuu mikäli ei näin menettele. Muona ja vaatteet sekä yöpymisvälineet ovat ensisijaisia. Ensiapupuolelta mukaan on otettava vähintään laastareita ja vähän sidetarpeita sekä ns idealside. Sääskihuppu on tarpeellinen räkkäaikana ja jonkinlaisia sääskivoiteita tai öljyjä.

Makuupussi on tärkeä. Harvoin kesälläkään on niin lämmintä etteikö aamuyöstä viimeistään ole hyvinkin viileää. Aivan halvimmilla "kesäpusseilla" ei matkaan kannata lähteä kesälläkään. Vaeltaja oppii viimeistään ensimmäisillä kilometreillä ymmärtämään, että rinkkaan pakataan vain tarpeellista. Jos lähtee sellaisesta periaatteesta, että pakataan mukaan varmuuden vuoksi sitä ja tätä, niin kokonaispaino nousee äkkiä yli punaisen viivan.
Vaeltamisen ei pidä olla kävelykilpailua. Jos ryhmässä mennään, etenemisvauhdin täytyy olla sellainen että joukon hitaimmalla ja huonokuntoisimmalla on mukava olo.
Autiotupaverkosto antaa mahdollisuuden majoittumiseen, mutta mieluummin kannattaisi ottaa oma teltta, laavu tms mukaan, koska silloin voi välttyä yllättävältä tungokselta. Tietenkin monissa kämpissä on lukollinen varausosa, mutta ei kaikissa. Autiomajoja kannattaa käyttää silti hyväkseen esimerkiksi pääaterian valmistuksessa. Kämpissä on kaasuliedet ja peruskattilastoakin.
Henkilökohtaisista varusteista jalkineet ovat tärkeät. Kenkien pitää olla tukevat ja sopivat. Kun hankitaan esimerkiksi vaelluslenkkarit, niillä kannattaa kävellä etukäteen mahdollisimman pitkään, että voi olla varma niiden sopivuudesta. Mikäli ongelmia ilmenee, ei ole juuri muuta järkevää vaihtoehtoa, kuin hylätä hankinta ja kokeilla muuta. Kipeytyneillä jaloilla kulku maastossa on kaikkea muuta kuin nautinnollista. Saariselän joet ovat monilta kohdin matalia somerikkopohjaisia virtoja, joista löytyy useita kahluukelpoisia ylityspaikkoja. Vettä silti joissakin kohdin saattaa olla senverran, että kumisaappaan varret eivät riitä mikäli sellaiset haluaa ottaa mukaan. Suosittelen tästä syystä rinkkaan mukaan kevyitä sandaaleita tai "croxeja", sillä niillä kahlaaminen teräväkivisellä pohjalla taakan kanssa on paljon helpompaa kuin paljain jaloin. Niin, ja seiväs tueksi näihin ylityksiin ja tuki alavirran puolelta.
Nykyisin on valtava määrä erilaisia ulkoiluvaatteita saatavilla. Ne ovat todella hyviä, joten ei niistä sen enempää. Tässä vaiheessa tulee mieleen, että kesälläkin on hyvä pitää matkassa jonkinlaiset hansikkaat.
Kantovälineitä on tarjolla pilvin pimein. Hyvin suuri osa niistä on minun näkövinkkelistäni tarkasteltuna melko kehnoja. Hyvän rinkan pääperiaate on se, että sen saa pakattua litteäksi selkää vasten ja painopisteen asetettua nojaamaan yläselkään. Monet myynnissä olevat vaikuttavat ikään kuin pystyyn nostetuilta putkikasseilta. Ne ovat liian kapeita ja ulottuvat kauas ulospäin. Rinkassa pitää olla leveyttä, mutta ei niinkään "ulottuvuutta" taaksepäin. Itse käytän rungollista rinkkaa. Se on mielestäni sikäli parempi, että siihen saa tarvittaessa helpommin hihnoilla kiinni kaikenlaista. Mikäli kuitenkin tekee vähän lyhyempiä vaelluksia, enintään viikon mittaisia, niin silloin tietysti sopii selkään muunkin tyyppinen rinkka, koska sen sisälle mahtuvat yleensä kaikki mukaan otettava, eikä ulkopuolelle tarvitse kovin paljon kiinnitellä.
Vesi on kulkijalle tarpeellinen elementti. En aikanaan tullut ajatelleeksi, että kaikki eivät tiedä Saariselän vesien laadusta. Eräs vantaalainen mies kertoi joskus hymyssä suin, miten hän ensikerran pohjoiseen tullessaan perheensä kera, varasi mukaan 40 litraa Vantaanjoen vettä, koska päätteli että sivistyksen ulottumattomissa on juomavedestä puute. Hän kertoi kantaneensa sitä kahdessa 20 litran muovisessa kanisterissa maastoon.
Voin vakuuttaa, että Saariselän vedet ovat kyllä parhaasta päästä mitä Suomessa tai ylipäätään maailmalla on olemassa. Tosin tähän on nykyään pantava pieni varaus sikäli, että läntisellä puolella aluetta on sivistyksen kosketus aiheuttanut sen, että jokivarsikämppien alapuolelta ei tietysti tarvitsisi kovin läheltä vettä juotavaksi enää kauhaista ja Luirojärvelläkin taitaa olla parasta järvivesi keittää, ainakin eteläpäässä.
Matkaan voi lähteä, vaikka olisi kuinka kokematon kulkija hyvänsä. Ensimmäiset vaellukset näiltä pohjilta kannattaa tehdä varovaisesti eikä tavoitella alkuun kaikkein kaukaisimpia paikkoja. Kun alueen tuntemus ja oma tietämys vaeltelun yksityiskohdista kasvaa, voi helposti levitellä siipiään. Jos saapuu yleisillä kulkuneuvoilla retkeilyalueen reunamille, niin Kiilopää tai Saariselän retkeilykeskus on suositeltavin lähtöpaikka. Oma kulkuneuvo laajentaa mahdollisuuksia. Etelästä alkaen voi aloittaa vaikkapa ns Kemihaaroista. Vuotsosta pääsee autolla ns Orposen laavulle ja sieltä Karapuljun kautta Luirojärvelle. Pohjoisessa ns Aittajärvi on suosituimpia lähtöpaikkoja nykyään. Sieltä on mm helppo reitti Maantiekurua myöten Sudenpesälle ja Sarviojan laaksoon. Raja-Jooseppi on monen suosima lähtöpaikka ja helppo reitti sieltä johtaa mm Anterinmukan hienolle autiotuvalle.
Talvivaellukset ovat sitten luku erikseen ja siitä naputtelen muutaman rivin myöhemmin jos päävärkki antaa myöten.
Ei muuta kuin suunnittelemaan ja arkailematta matkaan. Nykyvarusteilla täysin kokematonkin pärjää hyvin, kun jotenkin pärjäsivät nekin naisihmiset 1950 ja 1960 luvun vaihteessa, jotka lähtivät Raja-Joosepista maastoon nailonsukissaan matkalaukkujaan kantaen.

Vuoden 1967 heinäkuun alkupuolella olin pitkällä yksinvaelluksella Saariselällä. Lähtöpaino oli rinkalla melkoinen. Vaaka näytti 41 kiloa vaikka telttaakaan ei ollut mukana. Valtaosa painosta koostui muonasta, mutta matkassa oli vaikka mitä "turhaketta". Mm rinkan päällä keikkui kamerajalusta ja matkassa oli uusi kaitafilmikamerani ja siihen liittyvä ilmanpaineella toimiva kaukolaukaisin. Majoitusongelmani ratkaisin vähäisellä muovinkappaleella. Asetin leiripaikoissa puunrangan nojaamaan rinkkani yläkaarelle ja sen yli levitin tämän parin metrin pituisen muovin, jonka taas reunoiltaan tuin pikku kivin pysymään paikallaan. Sen alle mahduin makuupusseineni hyvin lepäilemään. Olin hoikka poika noihin aikoihin ja painokin alle 70 kiloa, mutta taakka kulki kohtuullisesti mukana ja tietenkin keveni päivä päivältä. Oleskellessani Luirojärvellä olin jo paluumatkalla ja näin Rajankämpän vihkosesta, että "latulaisten" porukka oli edellisenä päivänä lähtenyt kohti Sudenpesää. Sitä ryhmää näytti vetävän tuttu rovaniemeläinen Kimmo. Olin itsekin sinnepäin menossa ja seuraavana päivänä tapasinkin tämän helsinkiläisistä ja hämeenlinnalaisista koostuvan ryhmän. Seurue oli naisvaltainen, mutta kuului siihen neljä nuorta miestäkin. Pystyttelin "asentoni" Sudenpesän tuntumaan puron varteen. Latulaiset olivat majoittuneet Sudenpesään. Oheisessa kuvassa silloinen Sudenpesä oli sisältä melko erilainen nykyiseen "näköispainokseen" verrattuna. Siellä oli nimittäin kunnollinen avotakka, joka loi tupaan hienon miljöön.
809
Kimmon välityksellä tutustuin pian tähän lupsakan tuntuiseen vaellusporukkaan ja meillä kului pesällä aika joutuisasti. Jossain vaiheessa havaittiin, että suurin osa väestä oli kukin tahollaan kuorolaulun harrastajia ja illan mittaan kämpässä kaikui kuorolaulu sekä tarinoita iskettiin. Yötön yö alkoi kääntyä aamuun, mutta edelleen juttua riitti. Pakki tai pannu toisensa jälkeen höyrysi takan reunuksella, tyhjeni ja täyttyi jälleen. Taisi kello näyttää jo viittä, kun väki vihdoin paneutui levolle.
Sudenpesältä jatkoin matkaa Porttikoskelle saunomaan. Kämpän eteisestä oli silloin erotettu saunaksi pieni komero. Saunavesi lämmitettiin ulkona 200 litran tynnyrin puolikkaalla. Latulaisten ryhmä ehätti paikalle, kun sauna ja vesi oli kuumana. Suomussa oli vesi sen verran korkealla, että löylyn kuumat voitiin viilentää veteen pulahtamalla. Porttikoskella reittimme erosivat, mutta tapasimme uudelleen Laanilassa, johon siihen aikaan useasti vaeltajat lopettivat. Istuskelimme Laanilan ravintolassa odottelemassa linja-autoa, jolla tarkoitukseni oli matkata etelään. Sen aikanaan saapuessa, porukka saattoi minut autolle. Osa tomutti penkkiä minua varten ja  muut antoivat ohjeita vähän hämmentyneelle kuljettajalle kuljetukseni suhteen. Hauskaa ja huumorintajuista väkeä oli Kimmon sakki.
Matkustelin sitten etelään ja samantien takaisin tulevan vaimoni kanssa hänen ensimmäiselle pohjoisen matkalleen. Retkiseurani parani jos se yleensä oli mahdollista. Alakuvassa ovat lapsemme Jukka ja Annukka vuonna 1975 ensimmäisellä vaelluksellaan eikä laatu retkiseurassani pudonnut.
111

Elokuun lopussa 2005 olin jossain huru-ukkojen SM-kisassa Oulussa. Olin matkassa autollani ja perässä oli vene peräkärryn päällä. Kisojen päätteeksi ajelin Oulun rautatieasemalle odottelemaan etelän suunnan junasta kahta vaelluskumppania Untoa ja Akia saapuvaksi. Sovitusti ja ajallaan juna tulikin ja kumppaneiden varusteita päästiin autoon lastaamaan.

 

syysvaellus 05 1

 

Auton nokka saatiin nelostielle kohti pohjoista. Vähän ennen Iitä puhelimeni hälytti ja naisääni kysyi puuttuuko minulta jotakin. Soittaja oli Oulun aseman R-kioskilta. Olin vessassa siellä käydessäni pudottanut lompakkoni. Rehellinen löytäjä oli vienyt sen kioskiin. Jätin kumppanini ruokailemaan Ii:n Shellille ja itse käännyin takaisin Ouluun. Kiitollisena jätin löytöpalkkion toimitettavaksi, vaikka löytäjä ei ollut sitä halunnutkaan. Olimme vähän myöhään liikkeellä muutenkin ja tämä lisälenkki tietysti vei aikaa. Jäimmekin yöpymään ajettuamme Sodankylästä Savukosken suuntaan Luirojoen kupeessa olevalle levähdystasolle, johon teltta pantiin pystyyn. Aamulla ajettiin kohti Lokkaa ja edelleen tekoaltaan koilliskulmaa. Saadessamme veneen vesille Sentinojantien päässä, oli poutaa mutta pilveili siihen malliin, että tiesi sateen mahdollisuudenkin olevan.

 

syysvaellus 05 3

 

Vaellusveneeni ui melkein aamukasteessa, mutta vettä näytti kyllä joessa riittävän syvemmässäkin uivalle paatille. Alkuun päästiin ajelemaan perämoottorilla.

 

syysvaellus 05 7

 

Sää parani mukavaksi puolipilviseksi ja pitäessämme Uulalassa pientä muona taukoa oli oikein mukava ilma.

 

syysvaellus 05 5

 

Asuinrakennuksen seinustalla muisteltiin sodanaikaisia tapahtumia sekä venäläisten partisaanien "urheutta", kun he hyökkäsivät mm tähän taloon. Heidän taistelukertomuksensa on aivan uskomaton.

 

syysvaellus 05 6

 

Matkaa jatkettiin ja tietysti Tammikämpällä poikettiin.

 

syysvaellus 05 8

 

Joessa vesi alkoi madaltua ja loppumatka hivuteltiin sauvomalla eteenpäin. Saimme aivan venematkan päätteeksi rankan sadekuuronkin niskaan, joka ei kuitenkaan pitkään kestänyt. Vene jätettiin tuttuun paikkaan parin kilometrin päähän Karapuljun kämpästä.

 

syysvaellus 05 47

 

Kämppä oli tyhjillään ja saimme siihen rauhassa asettautua. Päätimme siinä yöpyä. Seuraavana päivänä lähdimme yhdellä kevennetyllä rinkalla ja repulla varustautuneina kohti Tuiskukurun kämppää. Luirojoen ylityksessä oli aamutuimiin Akilla vähän ongelmaa, mutta yli päästiin. Tuiskulle tulimme hyvässä säässä.

 

syysvaellus 05 11

 

Tuiskukurussa nautittiin välipalaa. Akin tarjoama Thaikeitto ei sopinut kulinaristi Unton kurkulle, mutta kahvilla huuhdottiin sieltä pahimmat vauriot. ylläolevassa selvittelen jatkoreittiä. Nousimme alkuun Ampupään itärinnettä ja suuntasimme Luirojärvelle.

 

syysvaellus 05 12

 

Luirojärven kahlaamolla oli melko vähän vettä.

 

syysvaellus 05 13

 

Hillton oli tyhjillään. Saatoimme heti ryhtyä aterian tekoon ja sitten suunnattiin kohti Karapuljua. Matkalla toki taukoiltiin.

 

syysvaellus 05 14

 

Karapuljussa jälleen yövyttiin ja seuraavana aamuna käväistiin itäpuolella tutustumassa parin kilometrin päässä oleviin pariin korpilampeen sekä niiden tuntumassa olevaan "pahkametsikköön". Käväisimme vielä vanhaa puutavaranajotien uraa Kaihtimiojan suunnalla, mutta pohja oli niin vetinen, ettemme pitemmälle menneet.

 

syysvaellus 05 46

 

Karapuljun kämpälle palattuamme pakkasimme varusteemme ja siirryimme Luirojärvelle. Teltta pantiin pystyyn  Rajankämpän tulipaikan viereen.

 

syysvaellus 05 15

 

Ateriatauon jälkeen lähdettiin vilkaisemaan missä kunnossa Raappanan kammi oli. Sattui aivan tyven keli ja Raappanan lampi oli rasvatyyni.

 

syysvaellus 05 18

 

syysvaellus 05 48

Raappanan kammi oli paikallaan, mutta rappeutumisen merkkejä oli nähtävissä. Sisällä saattoi kämppäkirjan merkintöjä silti silmäillä.

 

syysvaellus 05 17

 

Kammin tulipaikalla kiehautettiin kahvit ja sitten palattiin Luirojärven kämppäalueelle. Ilta ja aamu olivat kauniit. Vaelluskumppanini käyttelivät kameraa ahkerasti kuvatessaan leiripaikaltamme näkymiä Lupukoiden suuntaan.

syysvaellus 05 16

 

syysvaellus 05 19

 

syysvaellus 05 51

 

syysvaellus 05 50

 

Aamulla lähdettiin pitemmälle päivälenkille. Alkuun mentiin Luirojoen kahlaamolta yli.

 

syysvaellus 05 49

 

Kiipesimme Vasanlyömäpään rinteelle. Mustikoita oli vielä hyvin poimittavaksi.

 

syysvaellus 05 20

 

Hakeuduimme Palovangan varteen ja sen itäpuolen "epävirallisella" tulipaikalla keiteltiin kahvit. Kahvi oli hyvää ja olisi kuulemma kelvannut isompikin kuppi.

 

syysvaellus 05 52

 

Joki ylitettiin tämän tulipaikan kohdalta.

 

syysvaellus 05 22

 

Padagovan edesmenneen kämpän tulipaikalla taukoiltiin ja yllättäen havaittiin, että Soneran mastosta Sokostilta oli siihen yhteys.

 

syysvaellus 05 24

 

Palovangan suuputoukset käytiin tarkastamassa.

 

syysvaellus 05 25

 

syysvaellus 05 26

 

Sitten lähdettiin kohti Kotaköngästä. Akilla oli ollut tiukka paikka vuonna 1966, kun ylitimme joen vaelluksellamme. Nykyisin siinä oli näin mahtava silta.

 

syysvaellus 05 27

 

Eron vuoden 1966 malliin on helppo havaita.

 

vuosi 1966 22

 

Kotakönkään laavulla koeteltiin kameroiden kaukolaukaisinta.

 

syysvaellus 05 29

 

Tankkaustauon jälkeen oli suuntana Tuiskukuru. Kuruun tullessamme, oli polulla hieman kohmeinen kyy, joka laiskasti siirtyi ylärinteeseen. Ensimmäisellä sivupurolla oli nestetankkauksen vuoro.

 

syysvaellus 05 30

 

Tässä polku nousee ylemmälle terassille.

 

syysvaellus 05 31

 

Tuiskukurun kämpällä viivähdettiin taas hetki ja sitten kuljimme jo kertaalleen polkemaamme polkua Ampupään yli kohti Luirojärveä. Ilta alkoi olla jo pitkällä, kun viimein tulimme perille. Aamulla kuitenkin aamupalan jälkeen oltiin jo matkassa. Tällä kerralla suuntana oli Sokostin pohjoishuippu. Ennen lähtöä Aki totesi eilisestä jalkojen olevan vähän "puuruksis".

syysvaellus 05 32

 

Sokostinojalle tultaessa, uoma oli kivinen ja melko kuiva totuttuun tapaan.

 

syysvaellus 05 33

 

Pian tämän jälkeen lähdimme kampeamaan vasemmalle rinteeseen. Se on enemmän peitteinen kuin päähuipun rinne ja siksi mukavampi nousta. Luirojärvikin alkoi pian pilkottamaan lounaan suunnalla.

 

syysvaellus 05 35

 

Puurajan yläpuolella lekoteltiin. Taustalla Jauratuksen kurun yläosia ja päähuippu.

 

IMG_0133

 

Väiterassilta oli hyvät näkymät Joukhaispäälle.

 

IMG_0138

 

Alas laskeuduimme Jauratuksen haarauman putouksille.

 

syysvaellus 05 38

 

Paluumatka oli itselleni tästä paikasta vähän hankala, sillä edellisen päivän kierroksella oli säärilihas kipeytynyt ja Sokostin rakassa laskeutuminen ärsytti sitä edelleen. Kämpälle kuitenkin päästiin. Vielä vietettiin yksi yö Luirolla ja sitten palattiin veneelle.

 

IMG_0144

 

Paluumatka oli myötävirtaan joutuisa ja eipä aikaakaan, kun olimme taas Sentinojantien päässä. Varusteet saatiin autoon poutasäässä ja venekin kärryille ja kotimatka pääsi alkamaan. Poikkesimme kuitenkin vielä Moskun kentässä vilkaisemassa. Silloin sade jo ropisi niskaan, mutta ei siitä meille enää haittaa ollut.

 

syysvaellus 05 40

 

 

Kesäkuun alussa ajelin poikani Jukan ja pojanpoikani Tapion kanssa illansuussa Kiilopään parkkipaikalle. Kun parkkilupalappu oli saatu, nostettiin rinkat harteille ja noustiin Kiilopään pohjoisselänteen yli Luulammelle suuntaavaa kulku-uraa myöten. Sinne emme kuitenkaan menneet, vaan käännyimme kulkemaan kohti Rautulampea. Kevät ei ollut vielä kunnolla kääntynyt kesän puolelle. Lumiläikkiä oli siellä täällä ja koivun lehti tunturiylängöllä pysytteli visusti silmussaan.

Rautulammelle ennätettyämme, oli ilta jo pitkällä. Teltta pystytettiin kämpän lähistölle ja mentiin unten maille. Yö oli melko viileä. Oli myös kostea keli vaikkei varsinaisesti satanut. Rautulammen kämpällä ei ollut vielä aamulla väkeä. Saatoimme siellä nauttia aamupalaa.

 

kevät 2012 1

 

Rautulammelta jatkoimme Hikiojan latvoille ja sen vartta Kotakönkäälle. Jo alkumatkasta vähäinen sade vauhditti matkaamme. Kotakönkään laavulla ruokailimme ja sade hellitti hetkeksi, joten saatoimme  kierrellä paikan hiidenkirnuja katselemassa. Sitten vesipisarat jälleen alkoivat tipahdella taivaalta. Olimme kahden vaiheilla, lähteäkö Luirojärveä kohti Palovangan kautta ja jäädä yöpymään johonkin jokivarteen vai suunnatako Tuiskukuruun. Sade alkoi yltymään ja niin päätimme mennä Tuiskukurun kämpälle ja yöpyä siellä mikäli tilaa sattuisi löytymään. Taival oli reippaan sateen siivittämä. Kämpältä tilaa löytyi ja yö vietettiin siellä.

Aamulla oli pilvistä ja usvaista. Ampupään selänteellä saattoi kuitenkin nähdä, että Pikkutuntureiden laet alkoivat ilmestyä pilvestä ja ilma kulkijalle parani muutenkin. Luirojärvelle tullessamme, olikin jo puolipilvinen ja aurinkoinen sää. Luirolla pidimme pienen tankkaustauon ja jatkoimme kulkua kohti Hammaskurua. Kärppäjärvillä taukoiltiin. Sää alkoi osoittaa merkkejä taas sateisempaan suuntaan. Kunnollinen sade kuitenkin alkoi vasta parilla viimeisellä kilometrillä. Vettä tuli kyllä rankasti. Pääsimme kuitenkin Hammaskurun kämpän suojiin. Muita ei ollut kämpässä eikä sen tuntumassa.

Seuraavana aamuna kämpän nurkalla ollut lämpömittari näytti hädintuskin kahta astetta. Ei sentään satanut. Verryttelimme jalkoja käväisemällä Hammaskodan raunioilla. Siellä oli rakennustarvikkeita varastoituna, joten näytti silti että uusi kota oli suunnitteilla.

Meillä oli suunnitelmissa mennä seuraavaksi Vongoivan kodan kautta Reutupäälle ja sieltä Anterinmukkaan. Sää vain oli edelleen kovin epävakainen. Kiertäessämme Keinopäätä etelän puolelta, Reutu oli kokonaan pilvessä. Ajattelimme, että sellaisella säällä ei kannata nousta tunturiin, kun ei kerran mitään kuitenkaan näe. Niinpä lähdimme "maantietä" myöten kohti Anterinmukkaa. Anterin tulipaikalla pidettiin taukoa.

 

kevät 2012 3

 

Tässä kohden etelänpuolella olivat selänteet jälleen näkyvissä ja meitä vähän harmitti, mutta eipä mennyt kauan kun taas pilvimassat ympäröivät huiput.

 

kevät 2012 4

 

Anterinmukkaan päästiin pääosin poutasäässä. Siellä saunottiin ja yövyttiin. Aamulla matka kääntyi kohti länttä ja Muorravaarakkaa. Sain jälleen kameraakin käsiini. Olin sen käytön vähän unohtanut kuvatessani matkapäiväkirjaa videolle. Muorravaarakan laakson reunalla kamera oli myös käsissäni.

 

kevät 2012 5

 

Tiyhtelmää tultiin alaspäin.

 

kevät 2012 11

 

...ja pian oltiin Muorravaarakan loivalla alaterassilla.

 

kevät 2012 13

 

Murravaarakan ruoktu oli tyhjillään sinne tullessamme. Saimme rauhassa valmistella aterian ja päälle paistaa räiskäleitä. Jälkeläiseni kauhistelivat kylläkin 400 gramman painoista mansikkahillopulloani, mutta tuntui hillo heillekin kelpaavan. Joessa ei vettä tulvaksi saakka ollut, joten ylitys oli helppo. Tässä ollaan ylityksen jälkeen matka-aikeissa.

 

kevät 2012 14

 

Olimme menossa Pirunportin suuntaan. Puolivälin purolla pysähdyttiin. Ateria vielä vähän janotti.

 

kevät 2012 15

 

Tullessamme viimeisten mäntyjen kohdalle puurajalle, alkoi kaakon puolella jälleen näkyä uhkaavia pilviä. Sää olikin Anterinmukasta lähdön jälkeen ollut oikein mukavan tuntuinen, mutta nyt näytti siltä, että vettä saattaa tulla niskaan.

 

kevät 2012 17

 

Kun Pirunportti näytti kovin lumiselta ja sohjoiselta, päätimme nousta sen vierestä Ukselman puolelta. Ylhäälle päästessämme sadekuurot iskivät niskaamme. Ukselman kupolin pohjoislaidalla oli vielä isoja melko kantavia lumikenttiä, joita myöten oli helppo edetä. Juuri Pirunportin louhikon kohdalla, sieltä suunnalta tulivat tuoreet viisivarpaiset jäljet. Oli vähän kahta mieltä. Ahmako vai saattoiko Muorravaarakan kämppäkirjan parin päivän takaisesta merkinnästä, jonka mukaan eraus oli nähty juuri kämpän lähettyvillä vetää jotakin johtopäätöstä.

 

kevät 2012 18

 

Jälkien jättäjää ei näkynyt. Se oli suunnannut suoraan kupolia kohti ja me taas jatkoimme länteen. Tulimme Paratiisikurun reunalle. Putous oli alaosastaan jo näkyvillä.

 

kevät 2012 20

 

Saimme juuri tätä ennen taas vettä niskaan, mutta kääntyessämme kuvaamaan kohti länttä, alkoi aurinko jo heittelemään säteitään Paratiisikurun suupuolelle.

 

kevät 2012 21

 

Suuntasimme tästä kohti Hattupäätä, mutta emme sinne nousseet, vaan laskeuduimme Paratiisikurun ojan varteen, ylitimme sen ja kuljimme Sarviojalle, jossa pidettiin taas tankkaustaukoa.

 

kevät 2012 22

 

Jatkoimme edelleen kulkua. Ohittaessamme Sarviojan suvantolampia oli taas hetkellisesti poutaa.

 

kevät 2012 23

 

Ylitimme Kaarnepään pohjoisen matalan selänteen ja laskeuduimme Sotavaarajoen varteen. Lähellä Maantiekurun polun risteystä, päätimme jäädä leiriin. Jälleen satoi, mutta tuli pieni tauko, jolloin pääsimme teltan pystyttämään ja saatoimme siirtyä levolle. Seuraavana aamuna ukkosensekaiset pilvet kiisivät edelleen lounaan puolelta kohti koillista. Alkuun ei näyttänyt kulkusää kovinkaan hyvältä, mutta jatkaessamme Sotavaarajoen vartta alavirtaan, sää poutaantui.

 

kevät 2012 24

 

Sotavaarajoen putouksille tullessamme sää oli mitä ihanteellisin.

 

kevät 2012 27

 

Suuntasimme tästä Peurapäitten painanteesta kohti Porttikoskea. Metsässä oli jälkiä ammoin kulkeneesta kulosta.

 

kevät 2012 28

Porttikosken kämpällä valmisteltiin ateria. Sinne tullessamme, oli pihamaalla kolme mönkijää. Yhdellä oli perässään teliperäkärrykin. Niillä ajeli kolme miestä, joista kaksi ulkomaalaista opiskelijaa. He lähtivät ylittämään Suomua satakunta metriä kämpästä ylävirtaan. Tätä ihmettelin, sillä juttelin puiston suomalaisen työntekijän kanssa ennakkoon, jolloin yhdessä olimme todenneet ettei siitä pääse, vaan on mentävä osapuilleen kilometri yläjuoksulle. Kaksi etummaista kyllä yli pääsi ja kolmas kaatui. Vettä oli niinkin paljon että ylösalaisin olleesta mönkijästä näkyi hädintuskin pyörät. Mies oli vyötäisiään myöten vedessä ja levitteli käsiään. Vintturilla he laitteen vedestä kiskoivat ja saivat käyntiinkin. Ylitys oli vaarallinen, sillä ajurihan olisi saattanut jäädä koneen alle ja vaikka hukkua. Minulla sattui olemaan videokamera käsillä ja taisin saada varsin hupaista tallennusta aikaan.

 

kevät 2012 29

 

Me taas jatkoimme Suomun etelärantaa ylävirtaan ja ylitimme joen runsaan kilometrin päässä olevan tulipaikan kohdalta. Pohjoisesta Suomuun laskee sillä kohden Taimenlammelta virtaava puro. Vaikka Porttikoskella ollessamme välillä satoi rankasti ja idässä jyrisi ukkonen, niin jatkaessamme sää oli jälleen lämmin ja aurinkoinen. Suomun ylityksen jälkeen heitimme vähän arpaa, kulkeako kohti Taajostuvan tulipaikkaa vai mennäkö Lankojärvelle. Suunnaksi valittiin Lankojärvi. Suomun varret ovat näillä kohdin kauniit.

 

kevät 2012 32

Joutsenpariskunta "souteli" Suomua myös ylävirtaan

 

kevät 2012 36

 

Melko pian tämän kuvan ottamisen jälkeen yllemme vyöryivät jälleen paksut ukkospilvet ja alkoi sataa. Lankojärvelle tultuamme sade ei ollut enää kuurottaista, vaan jatkuvaa. Pidimme hetken lepotauon Lankojärven kämpän räystään suojissa. Kämppä oli muuten aivan tupaten täynnä. Me jatkoimme edelleen kohti Rautulampea. Omaa matkantekoani hidasti "jalkavaiva". Suomun varressa jalkani luiskahti liukkaalla kivellä ja akillesjänteeni alkoi oireilemaan. Hitaanlaisesti pääsin perille Rautulammelle. Jännettä vähän lääkittiin teltassa ja sitten päästiin ajelehtimaan unten maille.

Aamulla oli maailma sumussa. Käärimme leirimme pakettiin ja suuntasimme kohti Kiilopään eräkeskusta. Oikaisimme eteläselänteiden yli. Mönkijät ovat kuluttaneet sille välille kauhistuttavan uran. Paikoin se on moottoritien levyinen. Siellä sumussa nämä kolme Porttikosken urhoa jälleen tulivat koneillaan meitä vastaan. Niilanpään juurella pidettiin pieni voileipätauko. Tosin esittelin muille yhdistelmän, joka koostuu ruisleivästä ja mansikkahillosta. Erittäin epäluuloisina he sitä maistelivat, mutta myönsivät sen yllättäen maistuneen aivan kelvolliselta.

Kiilopäällä lunastimme sauna- ja suihkuvuoron ja tulimme jälleen ihmismäiseen ja kotimatkalle kelvolliseen kuntoon.

Keskiviikkona 2 päivänä elokuuta ajelin kolmen kaverini kaimani Heikin, Hannun ja Juhan kanssa Kopsusjärven tienhaaraan herroiksi taksilla. Olimme lähdössä vaellukselle. Kotipaikaltani taksimies Antti oli samaan aikaan menossa Pohjois-Norjaan kalamatkalle tuttunsa Armaksen kanssa ja me olimme päässeet siivellä mukaan. Mersussa oli ahdasta. Vieläkään en oikein ymmärrä, miten neljä rinkkaa ja muut tavarat mukaan mahtuivat. Ilta oli pitkällä autosta noustessamme. Olimme tehneet lisälenkin Haaparannan kautta, joten ajomatka oli venynyt. Sovittiin, että Antti palatessaan viikon kuluttua, ottaa meidät Laanilasta uudelleen kyytiin.

Heitimme rinkat hartioille ja läksimme kulkemaan polkua kohti Kopsusjärveä. Pari kilometriä edettiin ja sitten kuljettiin polulta vähän sivummalle ja pantiin teltta pystyyn sekä ryhdyttiin yöpuulle. Taivas oli pilvessä ja aavistuksen tihutteli vettä. Aamulla tilanne oli samankaltainen, mutta sentään poutainen. Yhdeksän aikoihin oli leiri purettu ja me valmiina matkan tekoon. Leiripaikkaamme ilmestyi yllättäen jostakin pari koiraa, joten muitakin oli lähistöllä. Itse ylemmässä kuvassa tarjoilen näkkileipää ja kaimani alemmassa kuvassa  taputtelee seurallista kaveria. Mukaamme koirat eivät yritelleet, vaan häipyivät jonnekin meidän jatkaessamme matkaa.

 

vaellus-61-31

elokuu-1961-4b

 

 

Koska minä olin tehnyt reittisuunnitelman, niin myös huolehdin suunnistuksesta. Hetken kuljettuani ihmettelin, miksi polku jolta erkauduimme ei tulekaan vastaan. Vilkaisin kompassia ja se näytti menneen sekaisin. Neula osoitti aivan outoja suuntia. Arvelin, että paikalla on jokin magneettikenttä neulaa sotkemassa. Lopulta määräsin meistä ketterimmän nousemaan puuhun ja kertomaan missä suunnassa Nattasten keilat näkyvät. Kun hän osoitti suunnan suostuin uskomaan, että kompassi on kunnossa, mutta päässäni on vikaa. Käännyimme päinvastaiseen suuntaan ja pian olimme tavoittelemallamme polulla. Sen noustessa ylemmäksi ja nähdessäni etelän suunnan maisemia, naksahti päänikin kohdalleen. Siihenkin aikaan joillakin kulkijoilla oli tarvetta tehdä "maamerkkejä".

 

vaellus-61-4

 

 

 

Kopsusjärvi tuli vastaan, auringon alkaessa pilkistellä pilvien raosta. Muutenkin olimme päässeet taivaltamaan poutaisessa säässä ja saatoimme heti ryhtyä leirin perustamiseen. Teltta pantiin pystyyn järven pohjoispuolen kankaalle.

 

elokuu 1961 4

 

Näkymää Kopsusjärven pohjoispuolen rantakankailta.

 

elokuu-1961-5b

 

Pakit kiehuivat kohta nuotiolla ja kun ateria oli tullut nautittua, kaivettiin mukana olleet virvelit esille ja lähdettiin niiden kera kulkemaan järven rantoja. Saalista ei tullut. Kopsuslampi ja kämppä löytyi pienen haarukoinnin jälkeen.

 

vaellus-61-7

 

Järven ja lammen välistä miniputousta käytiin ihmettelemässä.

 

vaellus-61-13

 

 

Seuraavana aamuna matka jatkui kämpän takaa vaaralle nousevaa polkua pitkin. Kuvausta varten ryhmittäydyttiin lammen pohjoispuolen ensimmäiselle terassille.

 

elokuu-1961-6b

 

 

Pian oltiin Suomujoen varressa ja päästiin tutustumaan Suomun ruoktuun, joka oli harvoja senaikaisia "autiomajoja".

 

vaellus-61-30

 

Suomun vartta kuljimme tästä alavirtaan. Pysähtelimme tämän tästä kaloja narraamaan mutta tuloksetta.

 

vaellus-61-26

 

 

Pitempään emme tässä viipyneet, vaan jatkoimme Suomun vartta alajuoksun suuntaan. Aitalammelle tultuamme, nousimme Aitaojan vartta jonkinmatkaa ylöspäin ja sitten kapusimme ylös rinteelle. Vaikka ilma oli poutainen, niin se oli melko utuinen.

 

vaellus-63-40

 

 

Otin kompassilla yleisuuntaa itään ja kohtahan laskeuduimme vaaran itäpuolelta Suomuun laskevan vähäisen puron uurtamaan laaksoon. Siellä pideltiin ruokatulia.

 

elokuu-1961-15-b

 

 

Nousimme sitten melko korkealle Vintiläntunturin selänteelle ja laskeuduimme Vintilänojan varteen, kohdalle jossa on vesi uurtanut melkoisen murtomaaston. Sieltä kuitenkin löytyi uomien välistä sopiva tasanne yöpymispaikaksi.

 

vaellus-61-34

 

Illalla pideltiin kurun pohjalla ruokatulia.

 

vaellus-61-36

 

 

Aamulla tiskailin hampaitani muiden ollessa vielä teltassa. Aivan läheltä kuului voimakasta ärinän tapaista rykimistä. Karhu tuli ensimmäiseksi mieleen ja vilkaisin jo puita johon pääsisin pakoon kiipeämään. Saman tien koivutiheiköstä astahti esille komeasarvinen kookas poro, joka edelleen äänteli oudosti mutta juoksi tiehensä.

Kun aamuateria oli syöty ja muut aamutoimet tehtyä, leiri purettiin ja lähdettiin taivaltamaan itään. Nousimme Pikkutuntureiden rinteitä. Selänteellä Tuiskupään rakkainen laki oli selvästi tunnistettavissa. Meillä oli mukana parikin kiikaria, joiden avulla tallensin mieleeni maaston muotoja. Käyttämästäni Taloudellisen kartan lehdistä ei ollut kovinkaan paljon apua yksityiskohtaisempaan suunnistamiseen eikä muuhunkaan paikantamiseen.

 

vaellus-61-3

 

 

Tuiskukurun reunalle tullessamme, piti ihmetellä jyrkkää rinnettä. Samalla kiikaroimme vastarinteestä sopivaa nousukohtaa.

 

vaellus-61-20

vaellus-61-39

 

 

Kotkankin havaitsimme liitelevän yllämme Tuiskun reunamalla ollessamme.

 

elokuu 1961 19

 

Vaikka aurinko pilkahtelin pilvien lomasta silloin tällöin, niin vesi pilvissä oli herkässä. Saimme tämän tästä niskaamme pieniä sadekuuroja. Kurun pohjalla pidimme ateriataukoa ja sitten nousimme Tuiskupäälle. Sen jälkeisellä Ampupään pohjoisliepeeltä näimme Sokostin. Kuljimme Vasanlyömäpäitten eteläpuolelta pienten lampien kautta Luirojärven luoteispäähän. Näkymä oli vähän ankea, sillä Sokosti oli tällä välin ennättänyt kääriytyä melkein juurta myöten pilveen.

 

vaellus-61-12

 

Taivas uhkaili selkeästi sadetta ja ryhdyimme heti järven rantaan saavuttuamme teltan pystytyspuuhiin. Sen onnistuimme tekemään ja varusteemme muuten suojattua, kun sadekuuro alkoi. Saimme kuitenkin vielä illalla poutasäässä ryhtyä ruuanlaittoon ja vaatteita kuivattelemaan.

 

vaellus-61-25

 

Sunnuntaiaamu 6.8 oli edelleen kovin kostea, pilvinen ja sumuinenkin. Onneksi ei sentään kovasti satanut, vaikka tämän tästä taivaalta vähän vettä tippuikin. Itse kiertelin pohjoispään kautta itärannalle paikkoja tutkimaan ja muut tekivät samaa länsirannalla. Virvelit meillä oli kaikilla mukanamme, mutta kalaa ei saatu.

 

vaellus-61-8

Myöhemmin tapasimme järven länsirannalla keskivaiheilla pari miestä, joiden veneen olimme jo järvellä nähneet. He olivat haeskelemassa kohoja mukana olleisiin verkkoihinsa. Veneen pohjalla näytti olevan ainakin kolmikiloinen hauki. Miehet kertoivat nousseensa Luirojokea myöten järvelle  loppumatkan ollessa kovin työläs veden vähäisyyden vuoksi. Heidän mielipiteensä oli, että siihen aikaan oli rannalta turha kalaa yrittää, koska ne oleilevat järven syvänteissä. Heillä oli radio matkassa ja he kertoivat säätiedotuksen lupailleen säiden paranemista.

Miesten käsityksistä huolimatta, kokeilimme vielä kalavehkeitämme Luirojoen padon kohdilla, mutta turhaan.

Illalla vielä tutkailin karttaa. Alun perin olin ajatellut suunnata jatkossa Sotavaarajoen varteen ja tulla sieltä Suomulle, mutta rupesin epäilemään ennättäisimmekö sitä kautta keskiviikoksi Laanilaan. Niinpä maanantaiaamulla matkaan lähtiessämme suunnistelin Palovangan latvoille. Maanantaiaamu oli yhtä sumuinen kuin aiemminkin, mutta noustessamme Vasanlyömäpään rinnettä, alkoi aurinko pilkahdella näkyviin ja Sokostikin oli enää puoleen väliin pilvessä. Päästessämme Paasjoen latvakurun niskalle, Lupukoiden huippu oli vielä pilvessä, mutta sitten pilvet pyyhkiytyivät pois. Jokivarressa oli sitten jo mukavan aurinkoinen kulkusää.

 

elokuu-1961-22b

 

 

Joki virtasi pienten kallionselkien yli.

 

elokuu-1961-23b

 

 

...ja kallioilta löysimme muualtakin lepohetken paikkoja...

 

elokuu-1961-26b

 

 

Mustakeron tasolla on hieman soista.

 

vaellus-61-2

 

 

Geologien tutkimuskämppä Padagova pian ohitettiin. Siellä näytti majailevan muita retkeilijöitä, joita emme halunneet häiritä ja tulimme kohta suuputouksille, jossa hyvä tovi viivähdettiin.

 

elokuu-1961-1b

 

vaellus-61-1

Kahvitkin putousten tuntumassa keiteltiin ennen kuin jatkettiin. Suomu päästiin ylittämään tältä kohden. Matka jatkui sitten sen vartta alajuoksun suuntaan Rautuojalle saakka. Leiri perustettiin siihen.

Tiistaina 8.8 aamu valkeni poutaisena. Kuljimme Rautuojan laaksoa länteen. Ylempänä oli vähän hankala päätellä mikä on oikea suunta Rautulammelle ja vedin porukan vähän ennen lampea kohti Kutturapäitä. Hoksasin kohta virheeni, mutta nousimme rinteeseen ja ohitimme Rautulammen pohjoispuolelta. Tunturin selänne oli siellä oikein mukavakulkuista sammalpeitteistä pohjaa ja pysyttelimme samalla korkeuskäyrällä aina Luulampien tuntumaan saakka. Luulammet näkyivät selänteelle jo kaukaa.

 

vaellus-61-22

vaellus-61-23

 

 

Lammen rannalle leiri pantiin pystyyn. Lähistön pienissä puroissa narrattiin taas kalaakin ja yllättäen tammukka vieheeseen iskikin. Ne toivat sopivaa täydennystä muonavaroihimme. Lampeenkin koetin lipukkaa heittää, mutta se ei siellä renkaita tehneille kaloille kelvannut.

 

vaellus-61-29

 

 

Aamulla sää oli aurinkoinen ja kaunis.

 

vaellus-61-24

 

Meillä oli muona hieman vähissä. Sitä auttoi kovasti viimeisen päivän kalaonnemme. Nypimme läheisistä pienistä puroista perholla tammukan toisensa jälkeen. Ne pilkottiin palasiksi ja paistettiin pannulla jonkinlaisten murojen kanssa eräänlaiseksi pizzaksi. Hyvin kelpasi.

Yksinäinen poro liikuskeli lampien rantahietikolla. Se piehtaroi hiekalla ja ryntäili sinne tänne oudosti. Jotkut pistiäiset sitä varmaan kiusasivat. Lopulta se tuli täyttä vauhtia meitäkin päin. Hajaannuimme koivujen suojaan, mutta poro painui meistä välittämättä eteenpäin eikä enää palannut.

Sää Luirojärveltä lähdettyämme oli pysynyt hyvänä ja sitä se oli viimeisenä päivän keskiviikkona, jolloin tästä kohdin suunnistelin Laanilaan. Perille pääsimme kommelluksitta ja taksikin saapui paikalle sovitusti.

Matkalla sain ensimmäisen kosketuksen ja tuntuman läntiseen Saariselkään, kiikaroidessani jokaisella selänteellä ympäristöä. Mieleeni painui kokonaiskuva alueen "luonteesta" ja siitä oli minulle jatkossa kovasti hyötyä.

Huhtikuun alussa 2014 suksittelimme illaksi Suomun ruoktulle vaimoni kanssa. Olimme varanneet tilat varauspuolelta. Se olikin tarpeen, sillä illan mittaan useampi porukka oli aikeissa kämppään majoittua. Sää oli tulopäivänä aurinkoinen. Oli muutama aste pakkasta. Aamu valkeni samanlaisena. Olimme ennen muita liikkeellä ja suuntasimme paljon poljettua uraa kohti itää. Kun reilun kilometrin olimme hiihtäneet, oli edessämme kelkkauralla koskemattomalta vaikuttava jälkiuunileipä. Päättelimme, että se olisi pudonnut jonkun poromiehen kelkan kyydistä edellisenä iltana, koska näimme sellaisen olevan matkalla Kiilopäälle päin. Nostin leivän vieressä olleen männyn oksaan ja ajattelin että eiköhän kelkkamies palatessaan sen siitä huomaisi.

Päätelmä oli väärä. Se selvisi vasta paluumatkalla, kun kuulimme että kettu oli yöllä vieraillut ruoktun pihamaalla olleita ahkioita tutkimassa. Eräästä se oli repinyt suojuskankaan rikki ja kähveltänyt sieltä kolme jälkiuunileipää. Luultavasti saalis oli hankala kuljettaa ja se oli hetkeksi yhden hylännyt, kun pahaksi onneksi satuimme paikalle ja nostimme leivän siihen oksaan.

Kun ohitimme paluumatkalla paikan, oli männyn juurella lukuisia ketun jälkiä. Se oli kierrellyt moneen kertaan puun ympäri, mutta leipä oli niin korkealla ettei se ollut siihen yltänyt.

Mutta näistä me emme vielä mitään tienneet, kun jatkoimme matkaa. Nousimme uuvuttavan rinteen laaksosta Vintilä tunturin lounaiskulmalle ja jatkoimme kelkkauraa kohti Tuiskukurua. Sinne saakka emme hiihdelleet, vaan käännyimme kaakkoon seuraamaan Harrihaaraa kohti Karapuljua.

Lumi kantoi mukavasti, vaikka olimme kapeilla suksilla ja reki perässä liikkeellä.

 

kevät 2014

Reitillämme ei ollut tuoreita jälkiä. Jossain vaiheessa reitillemme ilmestyi vanha ahkion ura ja poroaidasta selvisimme samasta paikasta kuin ahkion käyttäjäkin oli mennyt. Joku oli aidan katkonut ja liittänyt sen uudelleen nailonnaruilla. Saimme solmut auki ja uudelleen kiinni. Vanha tukkitien ura ennen Karapuljua oli kovasti ollut kelkkamiesten käytössä ja erehdyin heidän jäljilleen. Se oli epätasaisuutensa vuoksi työläs valinta, mutta Karapuljun kämppä tuli vastaan sitäkin kautta.

 

kevät 2014 1

 

Kovat olivat olleet talven pakkaset, sillä melko paksu oli Luirojoen jää, kun avantoa rakentelin. Vettä kuitenkin saatiin. Sää jatkui hyvänä kun varusteita pakattiin ja jatkettiin kohti Luirojärveä.

 

kevät 2014 2

 

Tuuli melko navakasti kun taivalsimme kohti Luiroa. Se ei meidän menoamme haitannut ja järvelle tultiin joutuisasti.

 

kevät 2014 4

 

Rajan kämppä oli varattu, joten jouduimme tyytymään tähän Hilltoniin. Aika toki kului sielläkin. Lähtiessämme Luirolta pois oli aamulla kahdeksan korvilla 16 astetta pakkasta. Luusuassa oli pohjoiseen päin oikein upeat näkymät.

 

kevät 2014 5

 

Luirojoen rantakoivikko kimmelsi hienosti jääkiteissään.

 

kevät 2014 10

 

Hiihtelimme sitten Tuiskukuruun

 

kevät 2014 8

 

Kävimme suksittelemassa kurua myöten niin eteläsuunnassa kuin pohjoisessa. Tarkoitus oli mennä kurua myöten Suomun varteen, mutta joki oli avoin ja ahtaimmassa kurun osassa ei ollut sen paremmin suksimiehelle kuin reellekään riittävästi tilaa.

 

kevät 2014 7

 

Jatkoimmekin yöpymisen jälkeen kelkkauraa länteenpäin. Tultuamme Vintilän tunturin kupeelle aviosiippa tuiskahti nenälleen ja loukkasi olkapäätään. Häneltä oli muutamaa vuotta aiemmin katkennut olkapäästä jänne lähellä Kuutuaa ja nyt käsi meni voimattomaksi. Kipua ei sanottavasti silti tuntunut ja yksikätisenä hän kykeni etenemään kohti Suomun ruoktua. Onnettomuudesta huolimatta saatiin katsella hyvässä säässä lounaassa kohoavia Nattasia.

 

kevät 2014 11

 

Suomun ruoktulle selvittiin ja siellä pohdittiin mitä tehtäisiin. Meillä ei ollut tarkoituksena vaellusta vielä lopettaa, mutta kun vamman laatu ei ollut selvillä, päätettiin koettaa Kiilopäälle, kunhan oli aterioitu. Pelkona oli, että käsi kipeytyy myöhemmin ja estää matkan taittamisen. Lisäilin pitoa suksiin ennen liikkeelle lähtöä.

 

kevät 2014 12

 

Kiilopäälle päästiin, vaikkakin luoteismyrsky nousi ja hankaloitti matkaa melkoisesti. Olkapää kesti eikä tarkastuksessa kuitenkaan mitään suurempaa vauriota ilmennyt. Selvittiin tästä vain säikähdyksellä.

Kun talvivaellus jäi turhan lyhyeksi, niin jo heinäkuun alussa koetettiin uudelleen. Ajelimme autollamme Aittajärvelle. Aikomuksena oli sillä kerralla kuljeskella pitempään Suomun hyväkulkuisia rantapenkereitä. Melko lämpimässä säässä kuljimmekin alkuun Siikavuopajalle.

 

Siikauopaja

 

Laavun edustalta on lammelle hyvät näkymät.

 

heinä 2014 3

 

Käväisimme Sotavaarajoen varressakin, mutta palailimme yöksi Siikavuopajalle. Seuraavana päivänä lähdimme palaamaan takaisin. Kuva on Aittajärven länsipäästä.

 

heinä 2014 7

 

Käväisimme autolla täydentelemässä rinkkaamme ja jatkoimme sitten joen etelärantaa Snellmanilta tulevaa niemeä vastapäätä olevalle tulipaikalle.

 

heinä 2014 8

 

Lämpötila alkoi kohota ja oli sen vuoksi mukava vähän kahlailla vedessä ja katsoa löydänkö sopivaa kahluureittiä vastapäätä olevaan niemeen. Tästä sitä ei löytynyt, vaan jouduin palaamaan takaisin.

 

heinä 2014 6

 

Virran "nielun" yläpuolelta yli pääsin. Tosin virran paine oli niin kova, että aavistuksen liukkailla kivillä olisi rinkan kanssa ollut melko hankala säilyttää tasapainoa.

 

heinä 2014 10

 

Yövyimme tällä tulipaikalla. Ilman lämpö kohosi vain iltaan päin mentäessä ja ollessani hereillä puolen yön jälkeen, mukanamme ollut lämpömittari näytti edelleen kahtakymmentä astetta. Seuraavana päivänä oli tarkoituksemme kulkea Muorravaarakan varteen, mutta kun heti aamusta mittari näytti hellelukemia, niin päätimme ylittää Suomu Snellmanin kohdalla ja mennä kämpälle miettimään jatkoa. "Croxeja" joita nykyisin käytämme ylityskenkinä, asetellaan tässä jalkaan.

 

heinä 2014 12

 

Tältä kohdin Suomu onkin melko helposti ylitettävissä näillä vedenkorkeuksilla.

 

heinä 2014 9

 

Snelmanilla oli tukalaa. Aurinko oli niin ylhäällä ettei varjoa tahtonut löytyä mistään. Kämpässä taas vaivana olivat sääsket. Koetimme kuljeskella lähiympäristössä ylä- ja alavirtaan. Koetimme virkistäytyä huuhtomalla itseämme välillä Suomussa, mutta 30 asteen helle ei antanut siitä pitkään nauttia. Iltaan päin mentäessä tuntui, että on aina vain kuumempaa. Kun säätiedotus lupaili lähipäiviksi samankaltaista säätä. Päätimme äkkiä, että nyt tämä riittää.

Heitimme kantamukset selkään ja lähdimme palaamaan Aittajärvelle. Hissukseen kuljimme melkoisessa kuumuudessa sitä kohti. Kolttakentässä pidettiin pieni tauko. Saunarakennus näytti saaneen uuden tervakaton.

 

heinä 2014 11

 

Autolle päästyämme oli melko myöhä. Meillä oli ollut teltta parkkipaikalla automme lähettyvillä hiekkamontun reunalla. Levittelimme varusteemme siihen vierelle ja otimme sadekatoksen teltan päältä, että siellä vähän ilma vaihtuisi. Päätimme koettaa hetken torkkua ja sitten lähteä ajamaan kohti etelää. Ei siitä tahtonut tulla mitään. Kaiken lisäksi vastoin kaikkia odotuksia sadekuuro yllätti. Tuli kiire. Juoksujalkaa varusteet kiidätettiin autoon ja teltta sullottiin jotenkuten tavarasäiliöön, suurien paarmojen ahdistellessa herkeämättä. Sade kylläkin hellitti heti liikkeelle päästyämme, mutta paarmat ajoivat parvena meitä takaa aina parkkipaikan alkunousun päälle saakka. Oikeastaan vasta nelostielle jo päästyämme Kaunispäällä tienvarren parkkipaikalla vähän rentouduimme ja keitimme "yöteet" ennen kuin jatkoimme kotimatkaa. Voisi todeta ikään kuin vanhaa armeijatermiä käyttääkseni, että palasimme "maitojunalla..."

 

 

Elokuun 10 päivänä 1960 lähdin kahden kaverini Jussin ja Karin kanssa ensimmäiselle vaelluksellemme Saariselälle. Näin oli alkuperäinen tarkoitus, mutta matkalla suunnitelmat muuttuivat.

Astuimme junaan Seinäjoella ja Kokkolan vaiheilla Kari paljasti olevansa kuumeessa, mutta pelättyään matkan peruuntuvan ei ollut asiasta kertonut. No oli vähän muitakin terveysongelmia. Jussilta oli leikattu viikkoa aikaisemmin umpisuoli. Eivät nämä asiat huolettomia kovin paljon vaivanneet. Toki alkuperäinen suunnitelma mennä Kopsusjärven tienhaarasta Luirojärvelle ja lopettaa vaellus Laanilaan, meni uusiin puihin.

Katsellessamme karttaa, päätimmekin suunnata Nattasille ja helpottaa sillä konstin rasitusta jos Karin kuume ei heti alkuun antaisi periksi. Mieleemme ei juolahtanutkaan, että Sompion luonnonpuistossa, jonne olimme nyt menossa, oli liikkuminen siihenkin aikaan kielletty.

Aikanaan tulimme Tankavaaraan. Käytössämme olleen Taloudellisen kartan 1:100 000 karttalehden perusteella, suunnistelimme Jorpulipään pohjoisrinteelle, jonne ensimmäinen leiri perustettiin. Siellä aloitettiin kuumesairaan hoito hikoiluttamalla makuupussissa ja juottamalla vuoroin teetä, mehua ja kahvia aspiriinin kera. Kuumehan laski.

Olimme saksalaisten sodan aikana tekemällä itään suuntaavalla tiellä ja lähtiessämme kohti Seinänattasta, saatoimme käyttää ensimmäisen puron ylittävää siltaakin. Sitten olimme omillamme. Alussa oli vähän jännityksen tuntuakin, sillä ollessamme lähestymässä Riestonaavan reunaa kuului murahduksia ja ryskettä. Pian tulimme jäljille, joista näimme säikäyttäneemme mesikämmenen liikkeelle. Se oli jäljistä päätellen laukannut tiehensä.

Seinänattanen tuli vastaan nopeasti. Vähän Riestojen latvoilla piti etsiskellä ylityspaikkaa, muttei suurempia ongelmia ollut.

Kun päästiin Nattastuntureiden laaksoon, leiri perustettiin Sukkulajärven pohjoispäähän. Seuraavien päivien aikana tutustuttiin lähiseutuun ja kiipeiltiin kaikille huipuille. Meillä oli kalavehkeet mukana. Virveleitä koeteltiin ja kala söi mukavasti sekä Sukkulajärvessä että Serrikaisen pohjoispuolella olevilla Hietajärvillä.

Kiivetessämme Pyhänattasen huipulle, tapasimme siellä olevassa mökissä palovartijan ja vierailulla myös olleen lintututkijan. Kehuskelimme kalaonnellamme vaikka lintumies palovartijan takana koetti antaa kieltäviä käsimerkkejä. Kyllähän sitten selvisi, että miksi mutta vartija oli leppoisa kaveri ja sanoi ymmärtävänsä, ettei meillä ollut tietoa alueen rajoituksista.

Vaikka olimme pohjoisessa vaelluksen tapaisella ensimmäistä kertaa, niin olimme varsin kokeneita luonnossa kulkijoita, sillä varsinkin partioharrastuksemme myötä olimme useita vuosia kotipaikallamme retkeilleet metsissä joskus hyvinkin vaativissa olosuhteissa. Osasimme yhtä ja toista muutakin. Rinkat teimme itse ja Jussilla ja minulla oli omatekoiset makuupussitkin.

Ruuanlaittotaidoissa oli kyllä vähän toivomisen varaa. Osasimme toki paistaa "tikkuleipää" nuotion paahteessa ja räiskäleet kääntyivät pannulla vaikka miten monella kiepauksella, mutta muuten perustaidot olivat vähän heppoisia.

Jussilla oli jostain tullut haave "Rosvopaistin" valmistamisesta. Hän oli ennen matkaa hankkinut parin kilon tuoreen lihan palan, vähän tinapaperia ja kukkapurkin. Kun ajattelee miten vähän kylmälaitteita oli tuohon aikaan, niin voi olettaa, ettei se lihanpalanen ollut kovin hyvässä voinnissa matkaan lähtiessämmekään. Kun vielä muistaa, että matkasimme lämpimissä kulkuneuvoissa puolisentoista vuorokautta, eikä siitä eteenpäinkään ilma mitenkään kylmä ollut, ja oltuamme muutaman päivän innostuneena tutkimassa aluetta ennen kuin Jussille tuli lihanpalasensa mieleen, niin ei se välttämättä miltään osin kovin terveellistä ravintoa enää ollut.

Kuoppa kuitenkin kaivettiin Sukkulajärven rantahietikolle ja nuotiota poltettiin päällä hyvän aikaa. Muistan miten Jussi oli pettynyt kovin kutistuneen ja mustaksi palaneen lihanpalasensa nähtyään. "Miten se on mennyt noin pieneksi" hän toisteli. Syötiin se silti eikä ongelmia tullut. Oli se siinä määrin "kypsynyt".

Olin eräänä aamuna peseytymässä järven rannassa, muiden vielä torkkuessa teltassa. Jussin kömpiessä ulos, hän tuli siihen uskoon että olen ollut uimassa. En oikonut tätä väärää käsitystä. Hän ei halunnut olla pekkaa pahempi ja meni uimasilleen. Järven vesihän on hyytävän kylmää, koska se sijaitsee aika korkealla. Jussi kangistui niin, ettei tahtonut saada vaatteitakaan päälleen. Kohta hän oli kuumeessa ja taas sairasta lääkittiin kuten edellisellä kerrallakin.

Siirryimme sitten kohti Vuotsoa. Nalinojan varteen pantiin vielä leiri ja kierreltiin sen tuntumassa. Tammukka ja harri puri kovasti vieheeseen sielläkin.

Ainuttakaan valokuvaa ei ole tästä ensimmäisestä retkestämme. Karin piti ottaa kamera mukaan ja me muut ostimme sitä varten filmiä. Filmit olivat kyllä kierroksella, mutta kamera kuulemma jäi keittiön pöydälle. Sattuuhan sitä.

53 vuotta jälkeenpäin vuonna 2013 ruska-aikaan otin Pyhänattasen huipulta muutamia kuvia.

Seinänattasen "muuri" vasemmalla, Sukkulajärvi oikealla

 

vuosi 2013 nattanen 6

 

Sukkulajärvi, jonka pohjoispäässä leirimme oli.

 

vuosi 2013 nattanen 8

 

Pyhänattasen huipun pahtoja.

 

vuosi 2013 nattanen 3

 

"Palovartijan mökki", joka käyntimme aikana oli kylläkin hirsiseinäinen.

 

vuosi 2013 nattanen 7

 

Näkymä mökin kulmalta Sompiojärven suuntaan.

 

vuosi 2013 nattanen 4

 

Otos huipulta länsisuuntaan.

 

vuosi 2013 Nattanen 1

10 päivänä kesäkuuta 1966 olin kotini pihamaalla rinkkani kanssa valmiina kävelemään tien varteen odottelemaan linja-autoa, jolla pääsisin Seinäjoen rautatieasemalle, josta klo 22.20 lähtevällä yöjunalla oli edelleen tarkoitus matkata Rovaniemelle. Vaikka olin jo hyvän aikaa valmistellut neljättä vaellustani Saariselälle, niin lähdin matkaan vähän empien, sillä olin vastikään tutustunut tulevaan vaimooni.

kevätvaellus 66 1

 

Liikkeelle kuitenkin pääsin ja naapuripitäjästä linjuriin astui koulukaverini Aki. Matka sujui suunnitellusti. Aamulla oltiin Rovaniemellä ja sitten asettauduttiin pohjoiseen matkaavaan linja-autoon. Vaikka tämä postiauto ajeli vauhdikkaasti eikä pysähdellyt postia jakaessaankaan, vaan "postiljooni" heitti tiukasti rullalle käärityt lehdet ynnä muun postin täydessä vauhdissa avatusta ovesta sitä varten laadittuihin avarasuisiin laatikkoihin, niin vasta illan suussa olimme perillä Kopsusjärvelle johtavan polun päässä. Postin jakelusta voin mainita, että kyllä muutamat heitot taisivat mennä ohi laatikonkin, mutta ei se menoa näyttänyt haittaavan. Auringon heitellessä melko pitkä varjoja, vahvistauduimme voileivillä ennen patikkataipaleen alkua.

 

kevätvaellus 66 2

 

Sää oli poutainen ja aurinkoinen. Kuljimme vanhaa sodanaikaista huoltopolkua Kopsusjärvelle sekä lammelle. Kopsuslammen kämppään asettauduimme yöpuulle. Kello oli ennättänyt jo vähän yli puolen yön.

 

kevätvaellus 66 5

 

Aamulla kämpän edustan tulipaikalla keiteltiin aamukahvit.

 

kevätvaellus 66 6

 

Sitten tutustuttiin lähiympäristöön. Meillä oli virvelit mukanamme ja lipukoita koetettiin tarjota Kopsusjärven kaloille. Välillä siimakin vähän sotkeentui, jota Aki selvittelee järven männikkökankaalla.

 

kevätvaellus 66 3

 

Kalaa ei yrityksistä huolimatta vieheisiimme tarttunut. Aika kuitenkin yrittäessä kului mukavasti ja toinenkin yönseutu vierähti Kopsuksella. Aamulla lähdimme nousemaan lammen takana kohoavaa jyrkkää vaaran rinnettä kohti Suomun ruoktua. Sää oli edelleen hyvä kuten saattaa päätellä lähdön hetkellä kämpän takaa otetusta kuvasta Nattasten suuntaan.

 

kevätvaellus 66 7

 

Vaaran pohjoisrinteen alapäässä päästiin purolla sammuttamaan janoa.

 

kevätvaellus 66 8

 

Suomun ruoktun seinustalla viivähdettiin hetki.

 

767

 

Jatkoimme Suomun vartta alavirtaan Salonlammen eli nykykartoissa Kotalammen nimeä kantavan lammen rannalle, johon pystytimme telttamme. Tervasta riitti nuotioon, jolla sika-nauta käristyi jotenkuten nautittavaan muotoon.

 

772

 

Edelleen oli kirkasta ja yöllä saattoi kuvata keskiyön aurinkoa.

 

769

 

Aamulla Aki kokeili rannassa jonkun tekemää kopukkaa. Vaatetuksesta saattaa päätellä, että verenimijöistä ei ollut suurempaa vaivaa.

 

764

 

Matka jatkui tästä kohti Luirojärveä aiempien reitinvalintojeni tapaan eli ylitimme Vintilän tunturin ja Pikkutunturit, laskeuduimme Tuiskukuruun ja kiipesimme Tuiskupään yli sekä Vasanlyömäpäitten eteläpään lampien kautta Luirojärven luoteiskulmalle. Alakuvassa Aki kurkistelee reittiä alas Tuiskukurun reunalla.

 

765

 

Luirojärvelle tultiin edelleen mainion sään saattelemana. Asettauduimme Rajan kämppään, jota myöhempien retkeilijöiden taitaa olla hieman vaikea kuvasta tunnistaa. TV oli siihen aikaan vielä uutta tekniikkaa. Joku huumorimies oli aikansa kuluksi tehnyt päädylle puusta antenniharavan.

 

vuosi 1966 a

 

Kuluttelimme Luirojärvellä aikaa mm virveleitä veteen tarjoillen, mutta kuten Kopsuksella, tuloksetta. Löysin perästään hajonneen pienen veneen raiskan, joka kuitenkin piti vettä, kun asetuin keulaan ja peräosa nousi vedestä. Airon puolikkaan avulla meloskelin sillä järvellä. Kun oli tyyntä, saattoi nähdä miten syvä järvi kauempana itseasiassa on, vaikka rannalta virvelöidessä tuntuu siltä, että pohja ei laske ollenkaan.

Kämpässä ei tuohon aikaan ollut kamiinaa, vaan pieni takka. Tunnelmatulia vähän pidettiin.

 

kevätvaellus66481

 

Sokostille kiivettiin. Koska oltiin vasta kesäkuun puolen välin korvilla, rinteiltä löytyi suuriakin lumikenttiä.

 

vaellus1966781

 

Näkyvyyttä huipulla riitti.

 

kevätvaellus 66 16

 

Sokostinojalla ei ollut vielä siltaa eikä alueella pitkospuita. Matalan veden aikana ojan ylityksen saattoi tehdä näinkin.

 

Sokostinoja1

 

Raappanan kammi oli hyvässä kunnossa. Tätä kirjoittaessani on aika ja vesi tehnyt tuhojaan.

 

 

 

Luirolla kului pari päivää mukavasti. Sää alkoi lämmetä lähtiessämme pohjoiseen kohti Sudenpesää. Pälkkimäojalla sammutin janoani.

 

vuosi 1966 11

 

Kulun edetessä Joukhaispää näytti parasta puoltaan.

 

788

 

Kun lähestyimme vedenjakajaa alkoi helle olla uuvuttavaa. Eteläpään lammilla olikin syytä ottaa rennommin.

 

vuosi 1966 14

 

Nousimme tästä ylös Seisomakiven selälle, jota myöten kuljettiin eteenpäin. Kaarnepää näyttäytyy sieltä edustavana.

 

vaellus1966801

 

Sarviojan suvantolammet olivat sileinä kun Sudenpesä lähestyi.

 

vaellus1966800

 

Sudenpesän tuntumaan sitten asettauduttiin.

 

809

 

Kämpän edustalla oli tulipaikka, jolla kiehahtivat tervetuliaiskahvit.

 

vuosi 1966 16

 

Sudenpesällä majaili kemiläinen Samppa, joka kertoi saaneensa muutamaa kuukautta aiemmin sydäninfarktin, jota oli retkeilemällä hoitelemassa. Hän sanoi lepäilleensä vähäistä aikaisemmin Sarviojan varressa muutama satametriä alajuoksun suuntaan erään suuren männyt juurella, kun karhu oli kahlannut etelän puolelta yli Sarviojan ja kulkenut sitten Kaarnepään rinteeseen. Etäisyyttä oli Samppaan ollut vain muutama kymmenen metriä, mutta otso ei häntä ollut nähtävästi huomannut.

Mekin lähdimme kohta paikalle kameroinemme, mutta tietenkään emme mitään silmiimme saaneet. Käväisin vielä Kaarnepään laella pienen transistoriradioni kanssa kuuntelemassa säätiedotusta. Siellä kerrottiin Ivalossa mitatun 32 asteen lämpötilan.

Kuumaa kun oli, emme ajatelleetkaan vaeltamista, vaan seuraavan päivänkin lekottelimme varjoisia paikkoja etsiskellen. Suunnittelimme myöhään illalla jatkavamme kulkua ja 23 aikoihin heitimme rinkat selkään ja suuntasimme Kaarnepään eteläiselle matalalle selänteelle. Sinne ennättäessämme, oli taivaalle noussut mahtavia pilvilinnoja, joiden välistä auringon valosuihkut antoivat upean valonäytelmän.

 

vaellus1966806

 

Kuljimme Sotavaarajoelle ja sen vartta putouksille saakka, jossa pantiin tulet ja keiteltiin yökahvit.

 

vaellus-12

 

Jatkoimme Suomun varteen. Siellä tuli vastaan puulaavu, jossa rakentajat olivat nähtävästi käyttäneet aikaa ja purkaneet taiteellista sisintään. Ehkei Ateneumin opiskelijoista kuitenkaan ollut kyse, vaikka patsaan rinnat näyttävät olevan aavistuksen picassomaisesti eri korkeuksilla.

 

vuosi 1966 c

 

Porttikosken kämpälle tulimme 3-4 välillä aamuyöllä. Kämpän ovi oli haassa sisäpuolelta. Ei meillä silti sinne ollut tarvettakaan mennä. Laiskuuttamme heitimme teltan makuupussiemme alustaksi kämpän lähettyville kankaalle ja nukahdimme. Yhdeksän korvilla heräsimme vallan toisenlaiseen ilmanalaan, mihin olimme viime päivinä tottuneet. Oli kylmä. Kämpän ikkunalla oli mittari, joka näytti 2,5 astetta plussaa. Olipa lämpötila pudonnut rajusti muutamassa tunnissa. Taivaskin oli pilvessä ja uhkaili vähän sadetta. Yöpyjät olivat saaneet kämpän ovenkin haasta ja mekin pääsimme käväisemään sisällä. Aki oli vetänyt jo Jussi-paitaa päälleen.

 

vuosi 1966 18

 

Me kuumentelimme aamupalaamme varten vedet kuitenkin ulkona oikealla näkyvällä nuotiolla ja jatkoimme matkaa Suomun vartta yläjuoksun suuntaan. Sää oli tihkusateinen ja kolea. Palovangan suuputouksilla pysähdyttiin nappailemaan kuvia. Silloinen silta oli vailla kaidetta ja vaati hieman uskallusta. Rungot olivat ohuita ja notkuivat melkoisesti.

 

vuosi 1966 d

 

Nousimme tästä Padagovalle ja jäimme siihen yöpymään. Kämpässä majaili yksinäinen mies, jolla oli iso kattilallinen kaurapuuroa kämpässä. Hän kertoi olevansa lahtelainen, velkaantuneensa onnettomuuksien takia ja lähteneensä velkojiaan pakoon erämaahan. Hänellä oli ns taloudellinen kartta1:100 000, joka kuitenkin kattoi tästä paikasta eteläisemmän alueen. Ei hänellä tuntunut olevan käsitystä missä hän oli. Ei hänellä myöskään ollut juuri muuta syötävää kuin kaurahiutaleet, mutta niitä oli runsaasti. Piirtelin kaverille karttaluonnoksen ja vähän ohjeita, miten päästä maantien varteen jos sinne on halua. Meillä oli vähän ylimääräistä muonaa, jota hänelle jätimme vaihtelua antamaan.  Kuvassa kyseinen mies pilkkoo puita kämpän tuntumassa.

 

818

 

Kun olimme yöpyneet matka jatkui kohti Kotaköngästä. Sieltä arvelin päästävän yli. "Silta" löytyikin jos kohta hieman haastavampi. Olivathan rungot sateen liukastamia ja oksan tynkiä oli päälläkin päin. Astelin ensin yli ja sitten oli Akin vuoro. Häneltä loppui usko keskellä matkaa ja hän laskeutui polvilleen pölkyille. Olin ottanut kameran käsiini ja ennättänyt juuri ottaa alla olevan kuvan. Alkuun minua nauratti, mutta tajusin kohta että nyt oli vaaran paikka. Pitkä koski oli alla. Olimme juuri sen niskalla. Pudotusta veteen oli 2,5 - 3 metriä. Sain jotenkin valetuksi uskoa mieheen ja ojensin hänelle pientä koivun raippaa tueksi. Ei siitä olisi sanottavaa apua ollut jos hän olisi puilta livennyt, mutta vahvisti ehkä vähän uskoa. Yli selvittiin. Monesti hän on jälkeenpäin todennut ylityksen olleen hänen elämänsä kovin koettelemus.

 

vuosi 1966 22

Jatkoimme sitten matkaa Suomun vartta alavirtaan ja käännyimme Rautuojan varsia kohti Rautulampea. Siihen aikaan Rautulammen "kämppä" sijaitsi lammen pohjoisrannalla puolivälissä. Todettakoon, että olihan siellä peräti takkakin.

 

827

 

Yöstä selvittiin aamuun tässäkin majapaikassa. Seuraavana päivänä siirryimme aluksi Luulammille ja lopulta tulimme Rumakurun kämpälle, joka oli tyhjillään. Päätimme majoittua siihen viimeiseksi yöksi. Se oli kylläkin virhe, sillä viritellessämme tulta kamiinaan tulivat savut silmille. Koetimme tuulettaa minkä voimme, mutta savusaunamaisessa ilmapiirissä yö vietettiin. Tukkanikin oli aamulla noesta harmaa.

 

kevät 1966

vaellus1966824

 

Saariselän retkeilykeskukseen saavuimme viimeisenä päivänä nousten Luton latvalta ylös Hirvaspirtin kohdalta. Oli sopivasti juhannusaatto. Se vietettiin Laanilassa. Juhannuspäivän kunniaksi otettiin vielä tuntumaa kullankaivuuseen. Tutullamme Kimmolla oli nykyisen hotellialueen polttopisteessä puron varressa pieni ränni. Läkkisangollisesta maantien luiskan soraa saatiin seitsemän kultahippua...

 

vuosi 1966 e

 

 

 

Maanantaina 2 päivänä kesäkuuta 1986 matkasi perheemme ynnä koiramme Aittajärven parkkipaikalle. Kevät oli tullut pohjoiseen kovin myöhässä. Muutamaa päivää aiemmin oli satanut vielä räntää ja muutenkin oli ollut melko viileää. Tulopäivän ilta oli kuitenkin selkeä, aurinkoinen ja lämmin. Niin oli aamukin.

Suomu tulvi. Olimme tähän varautuneet. Mukanamme oli pieni muovivene ja nailonnarua riittävästi, jolla oli aikomus lautturoida väki ja varusteet toiselle rannalle.

Kun rannassa valmistettu aamuateria oli nautittu, ryhdyttiin ylityspuuhiin. Kaikki onnistui aivan mukavasti, mitä nyt pientä hätäännystä oli ilmassa koiramme ensimmäisen vesimatkan aikana.

167

Kun olimme ylitysvehkeemme piilottaneet, kuljimme Suomun rantoja Snellmanilta tulevaa niemennokkaa vastapäätä ja suunnistelimme kohti Kuotmuttia. Ilma oli helteinen ja vaikka lähtiessämme koivujen silmut olivat tiukasti kiinni, niin puoleen päivään mennessä hiiren korvat alkoivat pilkistää näkyviin. Kuotmuttiojan ylitys virkisti kummasti koiraammekin, joka hyvin haluttomasti raahusteli mukanamme. Asettautuessamme Kuotmutin etelärannan tuntumaan ateriatauolle, se kaivoi itselleen viileää tilaa kahden kiven välistä, jossa sitten makasi kuin raato ikään.

 

978

Samasta kivestä nautti kyllä poikanikin.

 

vaellus1986973

Meillä oli matkassa ensimmäiselle aterialle peräti kaalikäärylesäilykkeitä. Emme aiemmin sellaisiin olleet törmänneet emmekä kyllä myöhemminkään. Tässä ne ovat valmistumassa, eikä makua saattanut moittia.

vaellus1986982

Tyttäreni Annukka oli tähän saakka huolehtinut suunnistamisesta ja Kuotmutilta eteenpäin taas poikani Jukka. Suuntasimme aterian jälkeen Ahmajärvelle ja käännyimme sieltä länteen sekä nousimme sitten Sarviojan laakson reunalle. Sarviojan varresta löytyi vanha asentopaikkamme. Teltta pantiin pystyyn ja pinaattikeiton voimin valmistauduttiin yön viettoon. Sarviojassakin riitti leiripaikallamme hyvin vettä.

 

kuva83

 

Keskiviikkoaamuna 4 päivänä taivas oli vetänyt pilveen, kuten sääennuste oli luvannutkin. Oli silti poutaista ja lämpömittarimme näytti aamupäivällä 15 asteen lukemaa. Aamukaakaon jälkeen polku maistui jalkojen alla ja tupsahdimme nopeasti Ukselmakurun suulle. Paratiisikurun ojassakin vettä riitti senverran, että jouduimme hetkisen etsiskelemään ylityskohtaa. Siinä koiramme Muru sai jälleen virkistävän kylvyn.

Ukselmakuru oli vetinen. Polut useissa kohdin olivat puroina. Meillä oli saappaatkin matkassa, joten paljon ei tarvinnut vesiä varoa. Matkantekoa se tietysti haittasi. Pitkin kurua puhalteli vastaamme myös navakka tuuli. Ylempänä alkoi tulla lumikenttiä vastaan ja eräässä pälvessä oli paljastunut porovainaja.

Ukselmakurun ojassa oli tietysti vettä runsaanlaisesti ja joutuessamme välillä vaihtamaan toiselta toiselle puolelle, eivät saappaat kaikissa kohdissa riittäneet. Niitä heiteltiin puolelta toiselle ja tietysti kävi niinkin, että eräs huolimaton heitto pudotti saappaan veteen ja se katosi muutaman kymmenen metrin pituisen lumisillan alle. Hupaisin kilpajuoksun päätteeksi karkulainen kuitenkin saatiin kiinni ja kuivalle maalle.

Pirunportilla lunta oli vielä todella runsaasti, mutta Muorravaarakan puoleinen rinne oli kovaksi pakkautunut ja sitä oli mukava lasketella alarinteeseen.

Muorravaarakan ruoktun seinien vilahtaessa näkyviin, saatiin todeta tietysti joenkin olevan yläkorkeudessa. Yli kuitenkin päästiin. Ryhdyimme kohta aterian valmistukseen vanhan ruoktun edustalla ja sitten etsikelimme leiripaikkaa. Sellaiseksi kelpuutimme kentän entisen saunan eteläpuolelta, jonne joku oli raahannut entisen puulaavun katospuolikkaat. Nostimme ne pystyyn ja asettelimme telttamme niiden alle sateen suojaan.

vaellus1986989

 

Torstaiaamu oli jälleen pilvinen ja kolea. Sää kuitenkin lämpeni nopeasti, mutta sitten alkoi vähän tihkua taivaalta vettä. Tuntui vähän masentavalta, mutta tuli äkkinäinen käänne, taivas selkeni ja ilma tuntui oikein mukavalta ja leppeältä. Varusteita kokoiltiin hiljaksiin ja lopulta päästiin jatkamaan matkaa vasta klo 11 korvilla. Kuljimme Muorravaarakkaa ylävirtaan ja saavuimme lähellä länteen kääntyvää joen mutkaa tulipaikalle, jossa keiteltiin vettä ja nautittiin kuumaa keittoa. Kuten kuvasta saattaa havaita, lämpöä riitti eivätkä pikkusiivelliset olleet haittana.

 

990

 

Kun jatkoimme tästä matkaa ja tulimme Akanhärkäkurun rinteeseen, helteisyyden tuntu katosi äkisti pilviverhon taakse ja niskaan alkoi tipahdella vettä. Päästyämme kurun niskalle, tuuli alkoi puhallella etelästä päin voimakkaasti ja viskoi vettä vasten kasvoja. Ylitimme pysähtymättä korkeimman kohdan ja päästyämme vähän alemmaksi Anterin laakson perukalle, jäimme paikalleen ja levittelimme vanhaa telttakatosta suojaksemme.

Sade ei kestänyt kovinkaan pitkään ja lähdimme jatkamaan. Poudan ilo loppui myös lyhyeen ja harmaat pilvimassat alkoivat vyöryä uudelleen päälle ja levitti sadetta niskaamme. Taas levitimme sadekatoksen suojaksemme ja kyhjöttelimme melko tukalissa oloissa puolisentoista tuntia. Ainut tyytyväinen taisi olla koiramme joka kuorsasi äänekkäästi keskellämme parhaalla paikalla.

Sade loppui sitten, mutta kylmä tuuli puhalteli edelleen. Sonnustauduimme ripeästi liikkeelle ja suuntasimme kohti Vongoivan joen latvoja. Alkoi jälleen sataa tihuuttaa ja päätimme jäädä leiriin. Anterijoen eteläpuolelta tunturikoivikosta sopiva paikka löytyi ja virittelimme jälleen telttakankaan laavun tapaiseksi. Paikalla olleesta kelon kappaleesta saatiin tulet.

 

vaellus 1986 laavu 1

 

 

Telttakankaaseen ropisi vettä melkein koko yön. Aamulla se loppui ja sää alkoi selkenemään. Noustessamme etelästä vedenjakajalta Anterijokeen laskevan puron reunaa, oli jo ihanteellinen lämmin sää. Taustalla kohoaa Kielitunturin selänne.

 

vaellus 1986 Anteri

 

Tämä otos on osapuilleen samoilta kohdin. Taustalla siintyy Anteripään selänne.

 

165

 

Vedenjakajalla otimme vielä rennosti. Taustan tunturikylki on Anteria sekin.

 

vaellus1986987

 

Vongoivan kotaa oli jälleen joku kohennellut. Sen tuntumassa nautimme katkarapukeittoa.

 

vaellus1986991

 

Taivalsimme sitten Vongoivanjoen vartta Lihakuruojan suulle, jonka terassille leiri pantiin pystyyn. Paikalta on komeat näköalat Vongoivan suuntaan.

 

kuva6

 

Lauantai 7 päivä vietettiin Lihakuruojan ja Vongoivanjoen tuntumassa lähitienooseen tutustuen. Tässä istuskellaan Vongoivanjoen kalliojyrkänteillä.

 

006

Ohjelmassa seurasi saunamatka Tahvontuvalle. Vongoivanjoki ylitettiin suupuolelta. Siinä oli vähän ongelmia, kun koiramme kesken kuohujen kiersi turhan pitkää talutusnuoraan parisen kertaa jalkojeni ympäri. Jotenkin siitäkin kaatumatta selvittiin.

 

kuva7

 

Tahvon tuvalla saatiin saunoa rauhassa. Paikalle tuli nelihenkinen perhe Peuraselästä ja alkoi valmistautua myös saunomaan. Koiramme onnistui sieppaamaan perheenemännän sukan eikä aivan leppein mielin siitä suostunut luopumaan. Suurempia vahinkoja ei päässyt onneksi syntymään.

Joku oli askaroinut Tyyrojan itäpuolelle Tahvoa vastapäätä "karhun"

 

vaellus1986008

 

Palasimme sitten Jaurun varsia Vongoivanjoen yhtymäkohtaan. Kuva on Tahvon tuvan yläterassilta itään.

 

009

 

Vongoivanjoki ylitettiin helpommin lähempää suupuolta.

 

001

Oli melko lämmintä. Kuljimme tästä syystä jokivarressa leiriimme saakka, vaikka siellä oli välillä hieman ahtaanpuoleista. Kuusikot antoivat sopivasti viilentävää varjoa.

Sunnuntaita vasten yö oli melko kuuma, mutta viileni aamupuoleen. Päivän ohjelmassa oli käynti Povivaaralla. Lähellä Lihakurunojan suuta oli joen yli kaatunut kookas kuusenrunko, jota myöten keinottelimme yli. Siinä oli vähällä sattua pahakin haaveri, kun Annukka liukastui rungolla, kaatuen sen päälle. Naarmuilla onneksi selvittiin.

Honkatehtaan notkelmasta täytettiin vesipullot ja laelle noustiin helposti pohjoisen puolelta hieman kiertäen. Näkymät laelta olivat hienot jos kohta kauempana vähän utuiset. Idän puolen Joutsenpää näkyi selvästi ja kaakossa Korvatunturi. Talkkunapäähän oli ikään kuin käden ulottuvilla. Jyrkänteellä otoksia tehtailtiin joka suuntaan. Etelän ja lounaan vaara- ja suoalueet levisivät silmänkantamattomiin.

 

 

151

Laella viivyttiin pitkään hyvälaatuisia granaatin murusia etsiskellen. Vaikka sää oli lämmin, niin navakahko tuuli viilensi siinä määrin, että laen korkeimmalle kohdalle kerätyn kivikasan takaa etsittiin hieman suojaakin.

 

159

 

Takaisin Vongoivanjoen suuntaan palattaessa näkymät olivat tietysti hulppeat.

 

kuva9

 

Paluumatka tasaisesti laskeutuvaa rinnettä Honkatehtaan ojan varressa sujui helposti. Leirimme takaiselta kummulta pääsimme radiolla kuuntelemaan säätiedotuksen. Se lupaili sadetta. Pohdimme vaihtoehtoja, menisimmekö Siulalle vai lähtisimme Hammaskuruun. Viimeksi mainittu vaihtoehto voitti, leiri purettiin ja lähdettiin kohti Siulapään eteläkärkeä ja sieltä kohti Vuomapään lounaiskulmaa.

Maasto oli alkuun vähän hidaskulkuinen ja Siulaojan varressa olimme vasta puolentoista tunnin kulun jälkeen 22 aikaan illalla. Kulkemista tämän jälkeen hidasti vähän myös Jukan nilkan nyrjähdys. Onneksi se ei ollut kovin paha ja jalka kesti astua idealsiteen varassa.

Kulkiessamme Vuomapään terassilla näkyi jo kaukaa lounaasta lähestyvä sadeseinämä. Istahdimmekin hetkeksi tauolle ja lähdimme liikkeelle kun pisarat alkoivat tipahdella. Pian oli liikkeellä neljä märkää kulkijaa. Onneksi sade oli lämmintä. Kuljimme joutuisasti eikä Siulaojalta ottanut kuin tunnin verran aikaa, kun Hammaskurun kämpän seinät pilkahtivat näkyviin.

Kämppä oli tyhjillään ja pääsimme siellä vaihtamaan kuivat vaatteet ylle. Sitten keiteltiin kuumaa kaakaota ja painuttiin unten maille.

Maanantaina 9 päivänä kesäkuuta pidettiin "luppopäivä". Teltta pantiin pystyyn Hammaskurun kämpän lähettyville ja ajan kuluksi käytiin Hammaskotaa vilkaisemassa. Se oli juuri käynyt läpi peruskorjauksen ja varustettu uudella lukolla. Hammaskodan lammen tuntumasta on hyvä näkymä Sokostin suuntaan.

 

170

 

Ollessamme  teltan pystytyspuuhissa, helikopteri tuli matalalla Muorravaarakan suunnasta ja laskeutui hetkeksi "maantielle" vähän matkaa kämpästä. Parin minuutin kuluttua se nousi uudelleen ja lentäessään telttamme ylitse, se sai aikaan niin kovan ilmapyörteen, että teltta oli mennä aivan korkkiruuville.

Tarkoituksenamme oli kiivetä Vuomapäälle, mutta alkoi satamaan aika reippaasti. Kahdeksan aikaan illalla sää poutaantui ja pääsimmekin rinteeseen. Nousimme kuitenkin vain osapuilleen 500 metrin käyrälle, koska ylhäällä puhalteli melko viileä tuuli. Varhaisesta ajankohdasta muistuttivat ylempänä rinteessä olleet melko suuret lumikentät.

Tiistaiaamu oli pilvinen. Kämpän lämpömittari näytti vain kahdeksaa astetta. Yhdeksältä lähdettiin kohti Luirojärveä. Poroja oli liikkeellä kulkusuunnassamme melko runsaasti ja se aiheutti hirvikoiraamme kuljettaneen Annukan matkantekoon hankaluuksia. Matka eteni silti joutuisasti ja pian olimme taukoa pitämässä Hietapään satulan alapuolella itäpäässä.

 

147

 

Hietapään juurelta Luirojärvi jo näkyikin. Eipä aikaakaan kun ylitimme Ruotmuttiojan ja jäimme siihen taukoilemaan. Joku oli kaatuneen kelon viereen jättänyt pienen koivunpahkan. Sitä tässä paikalla tutkin ja panin sen jälkeen rinkkaani.

 

vaellus93145

 

Aikanaan löysin pahkasta allaolevan kuksan. Silminä kylkien eläimillä on Povivaaralta otetut granaatinsirut.

 

kevät 1986

 

Luirojärvelle tullessamme, havaitsimme siellä kansainvaelluksen, joten jatkoimme melko pian eteenpäin kohti pohjoista. Poroja oli myös näillä alueilla ja parisen kertaa Muru nykäisi Annukan pitkospuilta mutaan ja jälkimmäisellä kerralla saimme autella häntä ylös jalan upottua pehmeikköön koko mitaltaan. Välit kiristyivät niin uhkaavasti, että Leenan oli otettava perheen koiranohjaajan tehtävät joksikin ajaksi.

Leiripaikka löytyi kilometri Pikkuluirojärvestä etelään kuivalta kummulta.

Keskiviikkoaamuna 11 päivänä oli edelleen melko viileää ja taivas oli uudelleen vetänyt pilveen. Aamusärpimet kuitenkin lämmittivät ja pitivät hyvällä tuulella.

kuva13

 

Matkaan pääsimme vasta puoli yhdentoista korvilla. Annukka hoiteli tässä vaiheessa suunnistajan tehtäviä ja etenimme hänen johdollaan Maantiekurun suuntaan. Vedenjakajan kallioisen jakson jälkeen laskeuduimme Sotavaarajoen varteen, josta löytyi helpompi reitti eteenpäin. Tultuamme varsinaiseen Maantiekuruun, pulppusi Maantiekuruojan latvoilla pieneen lähteeseen voimakkaasti vettä. Se oli niin hyytävän kylmää, että mittasimme sitä pienellä lämpömittarilla. Lukema oli + 2. Ateria tehtiin tässä paikassa ja sen voimin taivallettiin kurun suulle. Vanhan kämpän rauniot olivat saaneet suojakatoksen päälleen. Panimme leirin pystyyn sen lähettyville lammen rannalle.

 

158

 

Illalla ennätti vielä istuskella kelon päällä yöttömän yön aurinkoa katselemassa.

 

161

 

Torstaina aamulla herkuttelimme mustikkasopalla ja kaakaovanukkailla ja narskuttelimme näkkileipää rungoksi ja niin olimme valmiit pakkailemaan rinkkamme viimeiselle lyhyelle etapille.

Nopsasti matka taittuikin Suomun varteen, jossa tavaroiden sekä elävän lastin rahtaaminen onnistui rutiinilla. Koirammekin kesti toisen venematkansa kiitettävästi vaikka toisen rannan lähestyessä valtava kiire kovan tuntumaan alkoi näkyä.

Vaellus lopetettiin hyvän sään vallitessa.