Eränkäyntitaidot

Luonto ei seuraa trendejä eikä elä ajan valtimolla. Sillä on omat lainalaisuutensa ja mikäli ihminen haluaa selvitä kunnialla sen vaatimuksista, on syytä osata yhtä ja toista. Niiden vuosikymmenien aikana, jolloin olen retkeillyt, olen saanut yhä uudestaan hämmästyä, miten vähin eväin ja luottavaisesti on moni liikkeelle luonnon pariin lähtenyt ja siitä syystä silloin tällöin surullisin seurauksin. Suunnistustaidot ovat monilla olemattomat eikä tarpeellisia työkaluja osata juurikaan käyttää. Monikaan ei tunnu kykenevän selviämään ilman kämppien luomaa turvaverkkoa. Se on riski.

Lähtökohtana varsinkin talvella pitää olla se, että kaikissa olosuhteissa pysyy lämpimänä, yöpyä voi missä tahansa ja ravintoa pitää olla riittävästi. Nämä perusasiat täytyy ennakkoon hallita.

Itse hankin tarpeelliset taidot jo pikkupoikana, sillä kaveriporukkani kulutti aikaansa metsissä kesät talvet. Viikonloppuisin kävimme vähintään "päiväretkellä" mutta useasti talvisinkin yövyimme lauantain ja sunnuntain välisen yön havulaavuissa. Piti oppia tekemään tulet pystymetsästä, ymmärtämään mikä puu palaa ja mikä ei sekä talvella asettelemaan nuotio siten, että se myös lämmitti kaikilla säillä ja tuulilla. Varhain ymmärsimme miten tärkeä on Kipinämikon rooli pakkasilla. Kovinkaan harteikasta retkeilijäväkeä ei ole tässä vuoden 1957 kesällä otetussa ryppyisessä kuvassa, mutta kaikenlaisia taitoja jo tuossa vaiheessa omattiin.

Tutustuimme heti alkuun alan kirjallisuuteen ja otimme sieltä vinkkejä. Niinkin kaukainen teos kuin Baden Powellin kirjoittama Partiopojan opas, kuului lukemistoomme kuten myös partioaiheiset poikakirjat. Jyvänen nokittiin sieltä ja toinen täältä. Tärkeintä oli silti omat kehitelmät ja kokeilut, leirien rakentaminen, yöpymissuojien kehittely ja lopulta omatekoiset kantovälineet. Lähtökohtana oli omaehtoisuus aivan kaikessa.

Edellisen kuvan ottohetkestä on alakuvan näpäykseen kulunut yhdeksän vuotta. Olen ylittämässä Suomua muutama kilometri ruoktusta alavirtaan. Rinkkani on valmistunut seitsemän vuotta aiemmin. Teltta on pari vuotta vanhempi ja makuupussi omatekoinen sekin.

Vaikka Saariselän alueen harvoilla kämpillä saattoi olla jokunen työkalu tai kuhmuinen alumiinikattila, kuten saattaa päätellä tästä Kopsuslammen kämpän näkymästä, niin kaikki kulkijat ennen lähtivät siitä ajatuksesta, että kaiken tarpeellisen pitää löytyä omasta takaa. Niin pitäisi olla nytkin.

 

Kyllähän kesäaikaan melko turvallisesti voi edetä nykyisiä polkuja ja mönkijäteitä pitkin kämpältä kämpälle sekä yöpyä niissä, mutta hieman se kokonaisanti tuppaa köyhäksi jäämään sillä konstilla. Talvella riskit kasvavat moninkertaisiksi. Sydän syrjälläni odottelen huhtikuuta, jolloin hanget todennäköisesti jossakin vaiheessa muodostuvat. Silloin uusittu puiston järjestyssääntö antaa maastopyöräilijöille luvan ajella kaikkialla. Kun olen havainnut monen suksillakin liikkeellä olevan heppoisesti varustautuneen, niin osaavatko kaikki pyöräilijät ennakoida sitä, että hanki pettää yleensä iltapäivisin ja myrsky saattaa nousta äkisti ja peittää kelkkaurat. Onko todella vaatteita ja varusteita riittävästi ongelmatilanteita varten. Pelkään ettei kaikissa tapauksissa ole.

Luirojärven 60 luvun puolivälin infrastruktuuri tyydytti täysin vaeltajien tarpeen ja siitä pidettiin itse huolta. Ei ollut jätehuoltoa, mutta melko suurista vaeltajamääristä huolimatta ei ollut myöskään jätekasoja. Ulkoasu Rajankämpällä on kyllä parantunut. Katto uusittiin Metsähallituksen toimesta  1967 ja nykyisen kämppäverkoston rakentaminen oli hyvässä vauhdissa. Vaeltajien käyttäytyminen alkoi tämän jälkeen muuttua ja roskaaminen lisääntyä. Silloin alkoi syntyä ajatus että "joku muu varmaan hoitaa..." sekä "meillä on oikeus..." . Helposti tuntuu ajatuksista putoavan sellainen mahdollisuus, että olisi myös velvollisuuksia.