Kartanlukua ja suunnistusta

Karttaote on Suomen Taloudellisesta kartasta vuodelta 1945 mittakaava 1:100000. Tätä karttaa käyttivät useimmat vaeltajat aina 1960 luvun alkuun saakka. Alue on useimmille kulkijoille tuttu. Ylhäällä näkyy Aittajärvi ja Suomujoki, jotka on melko hyvin karttaan kuvattu. Punainen viiva vasemmassa laidassa kuvaa vanhaa polkua, joka kulkee Maantiekurua myöten.

Kartassa Sorvusjoki on nykyisin Sarvijoki. Luulenpa, ettei monikaan hahmota tätä aluetta tuota  karttaa katsomalla. Kullervo Kemppinen Lumikurukirjassaan antoi vinkin Sudenpesän sijainnista, katsoen että se olisi Kuotmuspää kirjoituksen m-kirjaimesta sentti etelään. Ei se sillä vinkillä olisi kyllä löytynyt.

Itse käytin tätä karttaa kolmella ensimmäisellä vaelluksellani. Kemppisen Lumikurulle annan suuren arvon sikäli, että ymmärsin sen perusteella olla karttaan lainkaan luottamatta. Silloiset vaellukset olivat mitä suurimmassa määrin löytöretkeilyä.

Nyt on toisin. Karttoja on saatavilla pilvin pimein. Kannattaa silti ymmärtää, etteivät maastokartat ole sataprosenttisia. Mittakaava on yleensä niissä sellainen, ettei kovin yksityiskohtaista tietoa voi niihin sisällyttää ja muutenkin niissä voi olla virheitä. Yrjö Teeriaho kirjassaan Kartan kanssa kairassa, luo selvitystä Saariselänkin kartoituksen historiaan ja karttojen puutteisiin.

Kun aloittelijat vaellusreittiään suunnittelevat, niin kannattaa katsella karttaa tarkkaan ja selvittää itselleen aluksi karttamerkit. Joku oli nyt kesäkaudella 2020 kuvitellut Zalandon karttaan merkityn moottorikelkkareitin tarkoittavan kahlaamoa, kun reitti ylitti Luton. Siellä oli joku joutunut sitten uimasilleenkin.

Nykykartat ovat pääosin hyviä eikä niiden avulla kulkemisen pitäisi olla kenellekään ylivoimaista. Kovin huolettomasti ei kuitenkaan pidä liikkua. Karttaa pitää kulkiessa "lukea" ja koettaa pitää sijainti selvillä. Kuljettua matkaa pitää arvioida ja ilmansuunnat pitää selvillä. Jos on toimiva gps, niin mikäpä siinä, mutta hyvä on olla mukana tavallinen kompassi siltä varalta että virta loppuu tai kapine joutuu hukkaan. Olen sellaisenkin maastosta löytänyt.