Luirojärven sauna

Kesäkuun lopussa havaittiin, että Luirojärven saunanpesän arina oli sulanut ja vesipata palanut puhki. Ehdottelin tuossa menneenä talvena puistonjohtaja Seurujärvelle, että vaeltajilta edellytettäisiin jonkinlaista retkeilijäkorttia ennenkuin  maastoon olisi omin päin mahdollista mennä. Seurujärvi aiemmin oli valitellut sitä, että puiston valistus on mennyt huonosti perille.

Saunan vauriot johtuvat todennäköisesti tietämättömyydestä ja taitamattomuudesta, tuskin niinkään piittaamattomuudesta. Arinan alta pitää tuhka ja hiilet viitsiä ottaa pois, muuten arina sulaa ja padassa pitää olla vettä niin kauan kuin alla on tulta.

Oman ikäpolveni ihmiset joutuivat arjessa niin paljon tekemisiin puun polton ja tulipesien kanssa, että osaaminen oli luonnollista. Nyt on toisin ja siitä syystä väkeä pitäisi valistaa. Saunan vauriot ovat helposti korjattavissa, mutta on tulia viriteltäessä muitakin vaaroja. Nykyisissä kangasmateriaaleissa on erittäin helposti syttyviä ja samoin makuupussien täytteissä. Jos kipinä pääsee sellaisen materiaalin sytyttämään, on kiire. Häkä on myös sellainen elementti, josta enää valitettavan harvalla on tietoa.

Oheinen kuva on vuodelta 1980. Tämä oli Luirojärven ensimmäinen sauna. Se sijaitsi nykyisen saunasta johtavan lankkupitkoksen tuntumassa melkein rannassa.