Paikannimiä

Kuuntelin keskustelua, jossa pari miestä jutteli Salonlammen laavulla paikan nimestä. Toinen kysäisi, että eikö se ollut aiemmin Kotalammen nimellä, johon keskustelukumppani vastasi, että oli se mutta Salonlampi on se oikea...juttelu minua hieman huvitti mutten en siihen mitenkään puuttunut.

Aloitellessani vaellusharrastustani, Saariselän alueella nimistöä oli harvakseltaan yleisesti käytössä olleessa Taloudellisessa kartassa 1:100 000. Kun alueelle tuli ensimmäinen topografikartta 1960 luvun alkuvuosina, oli Maanmittaushallituksessa töissä eräs koulukaverini, joka kyseli minulta osaanko jotenkin uuden kartan nimistöä täydentää.

Kerroin mm nimenneeni kyseisen lammen Salonlammeksi. Niinpä aikanaan uuteen karttaan tuli sille kohdalle tuo nimi. Kun sitten paljon myöhemmin tuo laavu rakennettiin, niin paikka sai uuden nimen mutta nähtävästi Salonlampi oli kauan sitten vakiintunut ja se palautui karttoihin myöhemmin ja laavullekin tuli nimikyltti. Oheinen kuva on vuodelta 1966 kesäkuun puolen välin korvilta. Kaverini siinä käristää sikanautaa pakinkannessa Salonlammen rannalla. Sääsket eivät näytä olleen vaivana.

Karttojen nimistö muuttui vuosien mittaan tämän tästä. Sitä kritisoi mm edesmennyt Tauno Perttula julkisesti. Aina tuntui löytyvän joku uusi "tietäjä", joka osasi nimetä jonkun kohdan uudelleen. Tosiasiassa paikkojen nimet ovat oikeastaan vasta retkeilyn aikakaudella vakiintuneet. On selvää, että aluksi oli alueella kulkijoita ja poromiehiä sekä metsästäjiä, joilla oli kullakin omia nimityksiä tietyille paikoille aivan samaan tapaan kuin olin itse paremman puutteessa mm tuolle Salonlammelle nimen antanut.

Jos esimerkiksi lukee vanhojen vaeltajien käsissä kulunutta Kullervo Kemppisen Lumikurua, niin oikeastaan pitäisi käsillä olla vanha Taloudellinen kartta, koska hän käyttää tietysti kirjassaan siitä saamaansa nimistöä. Se poikkeaa merkittävästi nykyisestä.

Esimerkiksi alakuvassa näkyvä lampi, jonka kuvasin vuonna 1961, oli pitkään Kopsuslammen nimellä, mutta nykyisin sitä nimitetään Tammakkolammeksi, kuten uuden katon saanutta kämppääkin Tammakkolammen kämpäksi.

Maantiekurun suupuolen nimi on vaihtunut lukuisia kertoja. Nyttemmin poroja joskus alueella laiduntaneen Helanderin nimi tuntuu siihen vakiintuneen kuten myös Kuotmutin eteläpuolella sijaisevalle pienelle järvelle, joka sijaitsee Ahmavaaran juurella. Pitkään se oli kartoissa Ahmajärven nimellä, mutta nyt joku tietävä osasi sen muuttaa karttaan Helanderinjärvet nimeen. Ihmettelen vähän sitä monikkomuotoa. Itse kylläkin pysyn siinä Ahmajärvi nimessä.

Vongoivan alueellakin nimet ovat vaihtuneet. Vanhaan taloudelliseen karttaan oli  tasaisesta ruskeasta tunturialuetta tarkoittavasta värityksestä erotettu Vongoiva, joka silloin tarkoitti selänteen eteläistä kupolia, jossa on tämä jyrkänne. Nykyisin Vongoiva nimi on annettu sen pohjoispuolella olevalle korkeammalle laelle. Välillä tämä eteläinen jyrkänne nimettiin Povivaaraksi ilmiselvästi siitä syystä, että tietyistä kohdista Vongoivanjoen laaksosta katsoen jyrkänne pyöristyy nimensä mukaisesti ja eräs pahta täydentää mielikuvaa. Nykyisin Povivaara nimi taas on siirretty jyrkänteen alapuolella olevan kummun nimikkeeksi. Vongoivan räystääksi nyt nimitetty jyrkänteen reuna on Saariselän hienoimpia näköalaterasseja.

Jyrkänteen alapuoliselta kummulta, joka siis nykyisin on Povivaaran nimellä, on hienot näkymät siitäkin, erityisesti itään.

Kartoista kun olen ollut kiinnostunut, niin olen kai hankkinut aikanaan kaikki Maanmittaushallituksen tai nykyisen Karttakeskuksen retkeilykartat siitä alkaen kun ensimmäinen tuli myyntiin muistaakseni vuonna 1962. Olenkin aina silloin tällöin ollut vähän hämmentynyt jatkuvista nimimuutoksista. Alla oleva näkymä on Kuusikurun suulta kohti Talkkunapäätä. Joitakin vuosia kurulla oli nimenä Paistikuru.

Monille vaeltajille tuttu paikka on Anterinmukka. Kämppä rakennettiin aikanaan Keskon varoin ja sitä nimitettiin yleisesti Keskon kämpäksi, mutta alkuun se oli "virallisesti" Mukkakönkään ruoktu. Näkymä on terassin kulmalta kohti puusuojaa.

Pirunportti on kaikkien kulkijoiden tuntema, mutta sekin nimi on myöhempää tuotantoa. Sitä ei erotettu Ukselmakurusta. Alun perin imatralaisten Muorravaarakan ruoktukin oli nimeltään Ukselman ruoktu.

Allaolevan huonolaatuisen kuvan ottoaikaan, luki tällä kohden kartassa "Pahtajärven tunturitupa". Ei ihme, että pian nimi muuttui Jyrkkävaaraksi, sillä sanat pahta, järvi sekä tunturi eivät sanottavasti paikkaa kuvaa. Tosin ei se Jyrkkävaarakaan kovin hyvin paikkaan istu, tasaisella männikkökummulla kun  tässä ollaan.

2 kommenttia artikkeliin ”Paikannimiä

  1. Eveliina

    Nämä nimien muuttelut on kyllä mielenkiintoisia. Varmasti vanhoihin karttoihin on ollut haastavaa saada paikannimiä, kun alue on ollut harvempaan kuljettua ja onko nimistökään ollut niin hirveän vakiintunutta. Yllättävää on, että omassa 2015 painetussa kartassakin on mm. virallisia tulipaikkoja eri nimellä kuin maastossa, esim. Paasjoen tulipaikka on kartallani Palovanganoja.

    Olen käynyt vasta kaksi kertaa Kekkospuiostossa, mutta siihen jo ensikerrallakin rakastuin. Vaelluspoltteessani luin koko blogisi läpi parissa päivässä sen löydettyäni, en nyt sitten tiedä, että auttoiko vai pahensiko se 😀 . Mahtavia kertomuksia poikki kairan, ja sain muutamia vinkkejä käymisenarvoisista paikoista seuraaville vaelluksilleni. Mm. Akanhärkäkurun olen kartalta ylenkatsonut totaalisesti, onneksi kuvasi väärinksitykseni paljastaa, ja se on viimeistään nyt nähtävien paikkojen listalla 🙂

    Useamman reissun olet aloittanut Aitajärveltä Kuortmuttijärven suuntaan Suomujärven tulipaikan kautta "kiertäen". Mietinkin johtuuko tämä reittivalinta siitä, että kahlaamolta kompassisuunnalla Kuortmuttijärvelle on vaikeakulkuista metsää, onko tulipaikalta kivempi suunnistella lähes suoraan etelään vai miellyttääkö pidempi jokivarsireitti muuten enempi silmää/mieltä? Eihän tuossa toki suurtakaan oikaisua suoralla kompassilinjallakaan tule ja hienolla kelillä jokivartta on varmasti mukava kulkea, mutta oikaisussakin on oma psykologinen voimansa. Usein olet myös Kuortmuttijärveltä suuntinut kohti Sarviojan vartta Aitavaaran satuloista, onhan siellä paljakkaakin, mutta onko Ahmavaaran rinteet näyttäneet sivustakulkijan silmään vaikeakulkuisilta? Sotavaaran pohjoisempaa nystyrää olen tallustellut ja siellä oli välistä melko ikäväkulkuista metsikköä, mutta ei se kyllä sivumpaa katsottuna olisi paljastunut, joten tuohon kysymykseeni et ehkä osaa vastata, ellet ole Ahmaavaaran rinteillä itse käynyt.

    Hieman kateellisena lueskelin noita alkuvuosien reissukertomuksiasi. Nykyään puisto tuntuu olevan kaukana siitä erämaasta, jossa vielä 60-luvulla pääsit kulkemaan. Myönnettäköön toki, että omilla vaelluksillani järjettömässä karhukammossani majoituin pääasiassa tupien läheisyyteen. Päivät oli sitten ihana kulkea omassa rauhassa ja vain tiheimmissä koivikoissa oli vähän lauleskeltava, ettei sisu mennyt kaulaan. Eikä Luirojärven ja Muorravaarakanruoktun välitöntä läheisyyttä lukuunottamatta ihan hirveästi näkynyt kanssakulkijoita poluilla.

    Vastaa
    1. Heikki

      Karhukammoisuudesta voit pyristellä kyllä irti. Ei niistä kulkijalle kovin suurta vaaraa ole ellei oikein huonoa onnea kohdalle satu. Lähinnä se huono onni on sitä, että sattuu otuksen yllättämään pentujen kanssa, raadolla tai hyvillä marjamailla. Muuten ne ovat kovin varovaisia nuoria uteliaita yksilöitä lukuun ottamatta, mutta eivät nämäkään silti agressiivisia ole. Alueella on karhuja ja susia metsästetty iät ja ajat, josta syystä nykykannan tietoisuuteen on iskostunut varovaisuus ihmistä kohtaan.

      Mitä sitten tulee Sotavaaran alueeseen, niin kyllä sielläkin mukavia kulkualustoja tapaa mutta etupäässä itä-länsi suuntaisia. Ongelmana ovat siellä esiintyvät pitkät kalliojaksot.

      Aittajärven kahlaamolta on tullut lähdettyä kaikkiin ilmansuuntiin, mutta muutaman kerran kulkemani reitti jokivartta alavirtaan on paitsi helppo, niin näkymiltään kaunis. Suomujärven tulipaikalta jatko Kuotmutin itäpäähän on hienokulkuista harvahkoa männikkökangasta. Itäpään valitsen jatkon vuoksi, sillä Kuotmutin länsipään puolella on pehmeikköjä ja pääsy vaikkapa Ahmajärvelle on vähän hankalampaa. Ahmavaara itsessään on selväpiirteinen mäntyä kasvava pieni vaara, jonka rinteillä ei kulkijalla mitään ongelmia ole.
      Kuotmutille voisi aivan hyvin tulla suoralla suunnalla kahlaamoltakin, mutta näkymien puolesta tuo kertomani reitti on mielestäni antoisampi. Rauhaa haeskelevan kannattaakin suunnitella reittejään hieman polkuverkoston ulkopuolelle, sillä sieltä löytyy kyllä kelvollisia kulkualueita.

      Vaikka nykykartat hyviä ovatkin, niin mittakaava ei salli niihin kovin yksityiskohtaista tietoa, joten yllätyksiä tietysti poluttomalla alueella tulee eteen, eivätkä ne kaikki ole positiivisia, mutta kuten Muorravaarakan ruoktun rakentajat aikanaan kiteyttivät "Ah se kärsimys ja nautinto..."

      Pari vaellusta on siis takanasi. Paljon on edessäsi nähtävää ja koettavaa. Se ei onneksi lopu kesken. En itsekään ole vielä kaikkea läpi kolunnut. Toivottelen onnistuneita retkiä ja hienoja kokemuksia.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *