Talvivaellusten kynnyksellä

Tätä kirjoittaessani marraskuun puolivälissä 2017, ensimmäiset talvivaelluksille aikovat ovat joko jo lähteneet tai sitten ovat aikeissa. Lunta lienee tällä hetkellä keskimäärin parisen kymmentä senttiä. Se ei keveytensä vuoksi oikeastaan kanna lainkaan, mutta ei siitä esteeksikään ole. Kulku on periaatteessa mahdollista.

Sellaisen joka on myöhäissyksyllä ensi kerran lähdössä, kannattaa huomioida, että näkyvyyttä päiväsaikaan on heikosti. Varsinkaan pilvisäällä sitä ei tahdo olla. "Päivänvaloa" riittää nelisen tuntia. Toisaalta lumi heijastaa siten, että pimeälläkin voi liikkua, mutta tiheässä metsässä ja varsinkin kuusikoissa on haasteensa.

Nykyään puiston kelkkamiehet ajelevat ahkerasti huoltoajojaan, mutta pitää muistaa että kämppien välillä ei pidetä tällaisia uria vakituisesti auki ja satunnaiset kelkan jäljet saattaa lunta juoksuttava tuuli hetkessä pyyhkäistä näkymättömiin. Pitää siis osata suunnistaakin.

Turvallisuudestaan tarkka vaeltaja lähtee siitä, että tulee toimeen maastossa omin neuvoin ja varustein kaikenlaisissa olosuhteissa. Silloin ei pääse tapahtumaan viimeaikaisia surullisia vahinkoja.

Ensinnä pehmeille lumille lähtevän on pantava jalkoihinsa kantavat sukset. Leveys ei ole pahitteeksi ja pituutta pitäisi olla noin kaksi ja puoli metriä. Varusteet olisi syytä pakata ahkioon tai johonkin siihen verrattavaan. Rinkkakin toki käy jos hartiapankki sen kestää.

Varusteista kaikkein tärkein on mielestäni makuupussi. Sen on oltava sellainen, että sinne kömpivä pysyy lämpimänä kaikissa kuviteltavissa säissä. Jos pussinsa ominaisuuksia ei etukäteen tunne, niin se kannattaa ennen lähtöä testata mahdollisimman vaativissa olosuhteissa.

Vaikka suunnittelisi yöpyvänsä alueen kämpissä, niin pitää varautua siihen, että se onnistuu muuallakin. Siispä matkassa pitää olla teltta, laavu tai loue sekä taito niiden pystyttämiseen lumessa.

Varusteissa pitää olla kirves, saha sekä lumilapio.

Vaatetuksen pitää olla tuulenpitävä mutta hengittävä. Kädet ja jalat on tarkkaan suojattava. "Laskettelulasit" ovat välttämättömät.

Saariselän vedet ovat vilkkaasti juoksevia ja tulevat suurista rinteistä. Useat joet ja purot ovat avoinna läpi talven. Tosin esimerkiksi Suomujoessa vesi laskee suuresti ja virtaus vähenee, jolloin varsinkin suvantopaikoilla vesi jäätyy. Silti jokia pitkin hiihdellessä tai niitä ylitettäessä kannattaa olla varovainen. Lumisillan alta ei aina jäätä löydy.

Aluetta halkovat osapuilleen itä-länsisuunnassa muutamat poroaidat. Portit kannattaa huomioida etukäteen, sillä aitaa on jokseenkin mahdoton talviaikaan ylittää tai alittaa muualta.

Kaikesta rakennetusta "infrastruktuurista" huolimatta Saariselkä on talviaikaan huonojen sääolosuhteiden sattuessa vaativaa retkeilyaluetta. Jos kuitenkin on etukäteen varautunut talvimyrskyihin ja pakkasiin, niin tuskin kenelläkään suurempia ongelmia eteen tulee. Kovilla tuulilla vain pitää välttää tunturiselänteitä ja suuria aukeita. Pakkanen sinällään ei ole ongelma ilman kuivuuden takia. Miinus 40 astetta ei välttämättä tunnu missään.

Neljännesvuosisata sitten näihin aikoihin syksystä hiihtelin useana vuotena Saariselän retkeilykeskuksesta Kiilopään kautta itään. Muiden kulkujälkiä ei sanottavasti näkynyt satunnaisia kelkkauria lukuunottamatta. Kämpilläkään ei yleensä kukaan ollut käynyt kuukauteen puoleentoista. Ne olivatkin kuin pakastinkaappeja. Ei sellaisilla yöpyminen ole kovinkaan mukavaa. Teltta tai laavu hyvän makuupussin kanssa on mielestäni sopivampi. On hienoa yöpyä huikeassa pakkasessa tähtikirkkaan taivaan alla jos ei tarvitse hytistä vilusta.

Kevätpuolella valoa alkaa maastoon tulvia. Silloin uuden lumen aikaan on hienoa hiihdellä vaikkapa tässä Sotavaarajoen varsilla.

...tai nousta itäiselle selänteelle katselemaan Joukhaispään otsaa...

 

...tai vilkaista samaan Lupukoiden tunturiryhmään kuuluvaa täydellistä kupolia vastakkaisesta eli Palovangan suunnasta...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *