Olin istuskellut koulunpenkillä talvikauden. Kesälomani alkoi heinäkuun alussa. Pakkasin rinkkani ja lähdin Saariselälle. Yhteensattumista johtui, ettei kavereita ollut matkassa. Toisaalta en ole kovin seurallista sorttia. Tulen varsin hyvin toimeen itsenikin kanssa. Rinkka oli painava. Itseasiassa siitä tuli vaellushistoriani raskain kantamus. Puntari näytti 41 kg vaikka minulla ei ollut telttaakaan matkassa.
Olin kuitenkin melko hyväkuntoinen, eikä taakka mitenkään mahdottomalta tuntunut kun sitä tunnustelin. Yöjunalla matkasin Rovaniemelle ja aamulinjurilla eteenpäin. Se oli postiauto. Monikaan ei taida muistaa tai edes tiedä rahastajien ammattikuntaa. Tässä postiautossa oli muiden vastaavien tapaan sellainen. Rahastaja kulki matkustajalta toiselle ja myi matkalipun kulkijan haluamaan kohteeseen. Tässä pohjoisen postiautossa rahastajalla oli vielä toinenkin tehtävä. Kuljettaja tämän tästä avasi täydessä vauhdissa oven ja oviaukosta rahastaja heitti rullalle käärityn sanomalehden "avosuiseen" postilaatikkoon. Harvoin heitosta tuli "huti", mutta jos sattui tulemaan, ei sitä palattu korjaamaan. Touhu näytti varsin hurjalta.
Illansuussa pysäytin auton ns Söderströmin sahanpaikan luona. Se oli ollut Kopsusjärven polun päässä ja kulki sillä nimellä, vaikka tätä kenttäsirkkeliä ei 1960 luvullakaan enää siinä ollut toiminnassa. Paikan saattoi arvata vanhasta sahanpurusta ja rimanpätkistä.
Sää oli hyvä. Nostin taakan hartioille ja kuljin Kopsukselle. Perillä Kopsuslammen kämpällä olin hyvissä ajoin 22 korvilla. Yövyin kämpässä. Muita ei näkynyt. Aamulla kiertelin Kopsusjärven rantoja tutkimassa, mutta jo ennen puolta päivää nousin vaaran yli Suomujoen laakson puolelle Suomun ruoktulle, jonka pihamaalla valmistelin aterian.
Olin vaelluksillani aiemmin tästä jatkanut tuntureiden yli kohti Luirojärveä, mutta nyt lähdin kulkemaan Suomujoen pohjoisrantaa alajuoksun suuntaan. Etenin aika hitaasti ja tutkailin kohdalle sattuessani pohjoisesta laskevien purojen varsia aina jonkin matkaa.
Ryhdyin sitten pyrkimään Suomun yli. Eräässä kapeikossa pienen nivan kohdalla, ryhdyin raahaamaan oksatonta keloa yli joen. Juuri ja juuri sitä jaksoin liikutella. Sainkin pala palalta siirrettyä sitä eteenpäin ja yli joen, mutta välillä piti vetää henkeä. Ottaessani taas kerran uudelleen otetta puusta, päälläni olleen anorakin rintatasku "sylttääntyi" ylös ja kun se oli unohtunut auki, sieltä putosi veteen muutama tulitikkurasia. Vesi nivassa virtasi vauhdikkaasti ja tulitikut menivät menojaan. Minulle toki jäi yksi rasia, mutta kyllähän harmitti.
Silta tuli valmiiksi ja siitä joen ylitin. Näin jälkeenpäin en ole enää aivan varma paikasta mutta jossain Sihtiojan ja Hikiojan välissä silloin olin. Suuntasin yli päästyäni koilliseen tasaisille männikkökankaille ja kuljin osapuilleen Ahkiokurun suun kohdilta kohti Paasjokea. Joelle saakka en kuitenkaan edennyt, vaan jäin leiriin mukavalle paikalle.
Majoittumisongelmani ratkaisin siten, että panin rinkkaani vasten viistosti kolmimetrisen puunrangan, jonka yli levitin muovinkappaleen. Tuin sen reunoiltaan pikkukivin teltan tapaiseksi. Alle heitin makuupussini. Hyvin siellä uni maitti. Vaikka oli heinäkuu, niin hyttysiä ei ollut juuri ollenkaan.
Minulla ei ole tältä vaellukselta ensimmäistäkään valokuvaa. Olin talvella hankkinut itselleni Canonin kaitafilmikameran ja tein retkifilmin. Osaksi melkoinen rinkan paino johtuu siitä, että matkassa oli paitsi ko kamera, niin myös melko painava jalusta ja ilmanpaineella toimiva kaukolaukaisin.
Filmin teko oli melko vaivaloista, kun vertaa nykykuvaamisen helppouteen. Filmi oli kolmen minuutin kaseteissa. Ne piti lähettää kehitettäväksi Saksaan. Sitten ne piti "leikata" ja liimata. Kolmen minuutin pätkä maksoi 30 markkaa. Saadakseni aikaan puolen tunnin filmin, piti lompakkoa kaivaa melko syvältä, sillä filmiähän piti olla reilustikin yli tuon puolen tunnin verran.
Seuraavana päivänä jatkoin Palovangan varteen ja kuljin sen vartta jonkinmatkaa, kunnes lähdin nousemaan Vasanlyömäpäille. Kaakkoispuolen rinteellä on kalliota. Siellä hieman kolhin itseäni. Kompastuin ja löin polveani, joka sai senverran tälliä, että turposi. Pääsin silti kävelemään ja kiskaisin sopivan tunturikoivun juuriltaan. Siitä veistelin itselleni kävelykepin. Juurakko-osasta sain mukavan kädensijan. Sen varassa onnahtelin Luirojärven "kämppäpäähän".
Siellä parantelin pari päivää polveani. Jalka kärsi silti kävellä ja turvotuskin laski melko nopeasti. Käväisin Sokostin keskiselänteelläkin maisemia katselemassa. Järvellä oli vähän väkeä. Rajankämpässä oli pari miestä, joilta sain täydennystä tulitikkuvarastooni. He lähtivät pian kohti länttä.
Kun tunsin, että polvi kestää rinkan painon, lähdin kohti Sudenpesää. Kuljin järven itäpuolta. Sää oli edelleen aurinkoinen ja lämmin. Nykyistä "porokylää" ei ollut vielä olemassakaan. Joitakin kodan ruoteita oli siellä täällä Pälkkimäojan varrella. Siellä keittelin itselleni aamupäiväkahvit. Suuntasin Pälkkimäpään ja Lupukoitten väliseen painanteeseen ja nousin sieltä Seisomakivenselälle.
Kohta olinkin Sudenpesällä. Siellä hyöri väkeä. Ennakkoon sen arvasinkin, sillä olin pannut Rajankämpän kämppäkirjasta merkille, että "latulaisten" ryhmä oli sinne päin menossa. Sitä veti tuttu rovaniemeläinen Kimmo.
Leiripaikkani panin pystyyn Sudenpesän lähettyville Sarviojan varteen. Sudenpesällä kului taas pari päivää. Kuvasin filmini alkutekstin Sarviojan varressa hiekalla, johon kirjaimet piirsin ja kuvasin muutaman ruudun ja piirsin lisää. Kävin kuvausmatkalla myös Kaarnepään laella. Siellä katsellessani näin, että etelän puolelta minua kohti lentää jokin suurehko "mötiäinen". Panin sen merkille jo 20-30 metrin päästä. Se lensi loivasti kaarrellen suoraan kohti, enkä arvannut tehdä muuta kuin seistä paikallani. Sen enempää kiertelemättä, se iski vasempaan silmääni. En ehtinyt tajuta mikä se oikein oli ja minne se sitten hävisi. Silmäluomessani näkyi punainen piston jälki ja pikkuhiljaa sain komean mustansilmän. Silmä muurautui melkein umpeenkin ja siinä oli mustan lisäksi hienoja punaisen, keltaisen ja vihertävän sävyjä.
Sudenpesällä tutustuin tähän latulaisten porukkaan ja totesin heidät oikein mukavaksi sakiksi. Yhden yönseudun tarinoimme kämpässä ja kun havaittiin, että suurin osa oli omilla asuinseuduillaan kuorolaulun harrastajia, niin laulu kaikui pitkin yötä. Takkakivellä höyrysi kahvipakillinen toisensa jälkeen ja edelleen väellä riitti tarinoinnin ja laulamisen tarvetta. Itsekin höystin hämärän kämpän tunnelmaa kummitusjutuillani. Taisi kello lähennellä viittä ennen kuin yöpuulle ruvettiin vääntäytymään.
Ryhmä jäi Sudenpesälle kun itse lähdin jatkamaan matkaa. Siirryin seuraavaksi Porttikoskelle. Siellä oli Metsähallituksen pystyttämä uusi kämppä. Eteisosassa oli pieni saunakin. Saunavesi kuumennettiin pihamaalla 200 litran tynnyrin puolikkaalla. Lämmittelin saunan ja kuumensin veden sekä saunoin. Latulaisten väkikin ehätti siihen paikalle ja pääsi lauteille. Joessa riitti kämpän kohdalla vettä pieneen uimiseenkin.
Yövyin kämpän tuntumassa ja aamulla jatkoin Porttikosken sillan kautta Lankojärvelle. Siellä koin yllätyksen. Lankojärvelle oli rakennettu uusi kämppä, joka oli viittä vaille valmis. Istuskelin kämpän edustalla, kun Meänteisen saaren takaa itse isäntä meloi ruuhellaan alavirtaan. Vain lierihattu oli päässä ja yläruumis paljas. Ei siis siihenkään mennessä ollut hyttysistä haittaa. Kämppä oli tyhjillään, mutta en siihen jäänyt vaan jatkoin Rautuojan varteen, johon leirini pystytin.
Käsittämättömän hieno ja tasainen kesäsää tervehti minua jälleen aamulla. Jatkoin Rautuojan vartta ylöspäin, mutta en nytkään mennyt lammelle, vaan nousin Kutturapään selänteelle ja sitä myöten etenin Luulammille. Luulammilla vietin viimeisen yöni ja suunnistelin päivän mittaan Laanilaan.
Olin edennyt tarkoituksella melkoisen hitaasti ja latulaisten ryhmä saikin minut vielä Laanilassa kiinni. Istuskelimme yhdessä kahvilassa odotellessani Rovaniemelle menevää linja-autoa. Suurin osa porukasta oli helsinkiläisiä. Sain heidän nimensä ja osoitteensakin. Anja, Sirpa, Leena, Ritva, Irja ja Tapio olivat helsinkiläisiä ja Pekka ja Seppo hämeenlinnalaisia.
Kun auto sitten aikanaan saapui, porukka piti vielä hauskaa. He saattoivat minut autolle. Pari ihmistä tomutti minulle valittua istuinta ja muut antoivat hämmentyneelle kuljettajalle ohjeita kuljetukseni suhteen.
Kiitos vielä kaikille hauskoista hetkistä, jos jonkun tämä vielä tavoittaa.
Palasin sitten kotikonnuille mutta kohta uudelleen takaisin. Silloin oli mukanani tuleva elämänkumppani ensimmäisellä matkallaan.
