Minulla oli kesäkuulla 1983 lomaa. Reväytin juoksulenkillä nilkkani nivelsiteet pahasti ties kuinka monennen kerran tai siitä syystä. Harmitti kovasti. Mikäli halusin olla lomalla, piti täyttyä kaksi asiaa. Ensinnä en saanut olla kotona ja toiseksi piti olla puhelimen tavoittamattomista.
Kun jalassa näkyi polvesta alaspäin kaikenlaisia värisävyjä mustasta punaiseen ja väliltä kaikkea muutakin, niin tuntui mahdottomalta päästä suunnitellulle vaellukselle pohjoiseen. Lopulta neuvoteltiin perheen kanssa sellaisesta kokeilusta, että ajellaan nyt vaikka Lutolle riippusillan tuntumaan ja leireillään lähituntumassa joen penkereillä jos en kykene rinkan kanssa kävelemään.
Juhannusviikolla pysäköinkin automme ajateltuun paikkaan ja pystytimme telttamme sillan lähettyville. Sää oli viileähkö, mutta aurinkoinen. Sitä se oli seuraavanakin aamuna. Päätimme koettaa vähän kulkea. Sillan jälkeen menimme ensin rajamiesten käyttämää kulku-uraa kohti rajavyöhykettä, mutta sitä ei oikein huvittanut kävellä, joten käännyimme kohti Kiertämäojan vartta.
Kävely ei minulta oikein luonnistanut, joten jäimme pian erään pienen lammen vierelle ja perustimme siihen leirin. Teltalle tehtiin oikein vanhaan malliin "pohja" tuulenkaadon oksanpäistä ja saatiin pehmeä patja.
Lammella pesi joutsenpariskunta, jotka kätkeytyivät hyvin pesäsaarekkeeseensa, mutta toisesta lajitoverista saatiin kuva.
Yön jälkeen nilkka oli vähän parempi ja onnahtelin Kiertämäojan polun varteen ja lähdimme nousemaan sitä ylävirtaan. Pääsimme Ylemmän Kiertämän kämpällekin, jossa taukoiltiin. Palasimme sitten takaisin poroaidan tuntumaan, jossa ylitimme Kiertämäojan.
Vaikka aurinko oli hyvin esillä, niin se ei paljon lämmittänyt. Ilmavirtaus oli Jäämeren suunnilta. Panimme kahvitulet kaatuneen puun paljastamaan hietikkoon.
Kun nyt tuntui siltä, että kykenen jotenkuten konkkaamaan eteenpäin, niin suunnistelimme länteen ja ajattelimme ylittää Hangasselän ns Mikkolan Hangaskurusta. Sinne saakka juuri ja juuri nilkkani kesti ja leiri taas pantiin pystyyn.
Yöllä käytiin pakkasen puolella, mutta aamu oli jälleen samankaltainen poutainen kuin edellinenkin. Kasasimme varusteemme ja jatkoimme Harrijoen laaksoon. Lähdimme nousemaan Muorravaarakan laakson reunalle Kannattamannoskan eteläpuolen painanteesta. Rinteessä otsalle nousi tuskan hikeä. Selänteelle noustiin ja laskeuduttiin alas. Päästyämme puolisentoista kilometriä Muorravaarakan ruoktulta pohjoiseen oleville Joutsenlammille, pysähdyimme siihen ateriatauolle. Ollessamme lopettelemassa ruokailua, panin merkille laakson pohjoispäässä oudon harmaan pilven, joka jotenkin pyörteili. Pian selvisi mikä on kyseessä. Rakeita satoi hetken rankasti kankaalla olleet lautasemmekin reunoja myöten täyteen. Oli tietysti myös kylmä. Ruokatulillamme piti sormia vähän lämmitellä.
Kokosimme varusteet ja kuljimme ruoktulle. Se oli tyhjillään. Olihan juhannusaatto. Ilmanala ei sitä mitenkään ilmentänyt. Alkoi sataa räntää. Tästä syystä majoittauduimme ruoktulle. Aamuun mennessä sade oli tauonnut, mutta taivas oli paksussa pilvessä ja Sollanpään rinnekin vielä aivan valkoisena. Joen tasolla räntä oli suurimmaksi osaksi sulanut.
Kun jokivarressa ei räntälumi mitenkään ollut haittana, jatkoimme kohti Hammaskurua, kun nilkkani alkoi olla vähän parempi. Akanhärkäkurussa tuli mieleemme katsoa millainen on reitti louhikon kautta. Sitä kokemusta ei ole tarvinnut uusia.
Ylhäällä kurun niskalla tiesimme olevan korkeuden kiintopisteen. Se sattumalta havaittiin. Ukselmalta ja Sollanpäältä olivat lumet jo suurimmalta osalta sulaneet.
Hammaskuruun tullessamme sää oli muuttunut aurinkoisemmaksi ja lämpeni nopeasti. Oheinen otos kertoo filmin kehittäneen firman virheistä. Jotain erikoista oli prosessissa tapahtunut ja otokset olivat valottuneet epätasaisesti ja löytyi mekaanisia vahinkoja ja filmin repeämistäkin. Sain aikanaan lohdutukseksi pari filmirullaa. Ei se paljon lämmittänyt. Muutama kymmenen kuvaa meni jokseenkin täysin piloille. Kuva muuten on Hammaskurun kämpän edustan tulipaikalta.
Hammaskurussakaan ei ollut muita, joten saimme pitää sitä itsellämme pari päivää. Minulla oli kaitafilmikamerani matkassa ja jatkoimme heti alussa aloittamani retkifilmin tekoa. Aikamme kuluksi pyörähdimme myös Siulalla. Siulalle oli saatu uusittua rinneraput.
Yhden yön jälkeen kokoiltiin taas varusteet ja palattiin Hammaskuruun.
Paluumatkalla meillä oli hieno sää ja matkanvarren yksityiskohtia oli mukava pysähdellä tutkimaan.
Kuljimme Siulavaaran ja Karhuvaaran välisen kurun pohjoisrinnettä ylhäällä. Kurun pohjalle on suurimman osan matkaa hienot näkymät.
Hammaskuruun tultuamme, päätimme kiivetä Vuomapäälle. Tunturi on Saariselän hienoimpia näköalapaikkoja. Lakirakalta näkymä aluksi länteen.
...ja itään...
Lakirakan kerroksia
Vuomapäällä on länsipuolella "väliterassi" hiukan vajaassa 600 metrissä. Mielestäni sieltä on vieläkin paremmat näkymät kuin aivan ylhäältä. Kuvassa ollaan terassin reunalle katselemassa Repoaavan suuntaan.
Vuomapäälläkin riitti vielä lunta ainakin lumipalloon saakka.
Hammaskurussa vietettiin jälleen yksi yö. Juhannuksenseutu oli rauhoittanut alueen emmekä keitään muita tavanneet. Edellisen kesän karhuvieraskaan ei tullut kämpän ikkunasta kurkkimaan. Lähdimme palaamaan Muorravaarakkaan samaa reittiä kuin olimme tulleetkin. Akanhärkäkurun niskalla oli sää paluumatkalla huomattavasti parempi. Anteripään huippu oikealla.
Muorravaarakkaan oli tehty kaksiosainen puulaavu. Kokeilin jossakin käänteessä pitää siellä tulia, mutta savu pysyi tiukasti sisällä. Luullakseni suunnitteluvirheen huomasivat jotkut muutkin, koska rakennelma ei kauan tässä ollut vaan se purettiin.
Sauna oli vielä pystyssä ruoktusta etelään ensimmäisessä joenmutkassa.
Se oli kooltaan pienille porukoille mielestäni juuri sopiva ja harmittelen vieläkin, että se poltettiin.
Päätimme lähteä käymään Pirunportilla. Puro rinteen puolivälissä on hyvä janonsammuttaja.
Rinteessä riittää katseltavaa jo alempanakin.
... ja ylempänä avautuvat mitä hienoimmat laaksonäkymät...
Lunta riitti sopivasti pieneen lumiukkoonkin.
Varsinaisesti retken ylös Pirunportille teimme, löytääksemme sopivia savukvartsin kappaleita ja joitakin löytöjä tehtiinkin. Ilta sitten kului niitä ruoktun edustalla arvioitaessa.
Aamulla lähdimme joen vartta pohjoiseen. Yläjängän ruohikkosuvannoilla havaitsimme joutsenia jos kohta niitä on kuvasta vaikea erottaa.
Harrijoen ja Muorravaarakan yhtymäkohdan tulipaikalla valmisteltiin ateriaa.
Sitten taivallettiin edelleen kohti Suomujokea. Seuraava tauko pidettiin Muorravaarakan suukosken yläpuolisten suvantojen rannalla.
Kuljimme vielä Suomun vartta alajuoksun suuntaan Pahaojan suun itäpuolen kankaalle, johon leiri perustettiin. Näkymä siltä kohden jokivarresta.
Vaelluksen loppupuolellakin tyttäreni muistutti, että eräolosuhteissakaan hammaspyykkiä ei pidä unohtaa.
Viimeinen vaelluspäivämme sujui ongelmitta pitkin jokivarsia aina Kiertämäojalle saakka. Siellä otin viimeiset kaitafilmipätkät ja onnistuneesti ylitysvaiheen kommelluksista. Oja kahlattiin yli paljain jaloin ja kenkiä heiteltiin toiselle puolelle aina siihen saakka, kunnes tietysti yksi heitto jäi vähän lyhyeksi ja lenkkari alkoi purjehtimaan hyvää vauhtia kohti Luttoa. Tuli hupainen kilpajuoksu paljain jaloin pitkin puronvarren varvikkoa, kunnes karkulainen ajautui rantaan ja saatiin siepattua turvaan.
Riippusillalla oli jälkikasvullani vielä hupia kiusata äitinsä tasapainoa vähän siltaa heiluttaen perässä tullessaan. Jalkanikin kesti jos kohta onnuin vielä autollekin tullessani.
