Pudottauduin vaelluskaverini Antin kanssa autosta Aittajärven parkissa illansuussa kuudentena päivänä kesäkuuta. Olimme päässeet kahden Antin tuttavan auton kyydillä perille. Heillä oli tarkoitus lomailla viikko Saariselän retkeilykeskuksessa ja oli puhetta, että viikon vaelluksemme päätämme Kiilopäälle, josta he taas meidät noutaisivat.
Ilta oli todella kaunis. Kuljimme pari kilometriä Suomun vartta alajuoksun suuntaan lähellä Kolttakenttää olevalle tulipaikalle. Siinä oli silloin pieni puulaavu nykyisen puuceen vaiheilla. Ajattelimme siinä yöpyä. Puoli yhdentoista aikaan illalla aurinko kultasi vastarannan metsikköä.
Minä aloittelin vaellusvideon tekoa. Kameraa en tälläkään vaelluksella käyttänyt, vaan keskityin videokameran käyttöön. Olin vaelluksilla liikkuvaa kuvaa tallentanut ensin kaitafilmikameralla vuodesta 1967, sitten kuusi ja puolikiloisella videokamera-nauhuri yhdistelmällä vuodesta 1988 alkaen ja tällä vaelluksella oli uusi Panasonic VHS C videokamera käytössäni. Nuotion liekkeihin kuvapätkää alakuvassa lopettelen.
Sääennusteen mukaan seuraavaksi päiväksi oli luvassa sadetta, mutta aamu oli yhtä kaunis kuin oli ollut iltakin. Alun perin oli tarkoituksemme palata Aittajärven kahlaamolle ja ylittää joki siitä, mutta yöpymispaikkamme lähettyvillä oli uponneena hylätyn näköinen lasikuituvene. Jäät olivat rikkoneet ja halkaisseet sen keulaosan, mutta peräosa vaikutti ehjältä. Kaadoimme veden siitä pois ja koetimme seisoa sen takaosassa niin, että rikkoutunut keula nousi vedestä. Vettä ei tullut sisälle sanottavasti. Se kantoi juuri ja juuri meidät ja rinkat. Sauvoimme Suomun yli vastarannalle ja nostimme veneen kuiville.
Olimme lähellä Snellmanilta tulevan niemen kärkeä. Otimme suunnan kohti Kuotmuttijärveä. Osuimme sopivasti Kuotmuttiojan alkuun ja tasapainoilimme kiviä myöten yli. Vettä oli joessa melkoisesti. Kuotmuttipään rinteillä lännessä näkyi vielä suuria pälviä sulamatonta lunta.
Ahmajärvellä kiehautimme kahvit. Silloin ennusteen mukainen sade alkoi. Se oli kuitenkin vähäistä tihkumista, joka ei suuresti haitannut. Aitavaaran painanteesta pujahdimme Sarviojan laakson reunalle ja sitten Sarviojan kämpälle. Alun perin oli aikomuksemme jatkaa Muorravaarakan ruoktulle saakka, mutta kun satoi reippaammin, niin päätimme jäädä Sarviojalle ja ryhdyimme aterianvalmistus puuhiin. Sade taukosi myöhemmin illalla ja kävimme jalkoja verryttelemässä Sudenpesän edustalla.
Aamu oli poutainen. Sarvioja oli ääriä myöten täynnä ja senkin ylitys aiheutti vähän ongelmia. Sama tilanne oli Ukselmakurun suulla. Siellä Antti onnistui saamaan toiseen saappaaseensa vettä. Lumi ei kuitenkaan siihen mennessä ollut menoamme haitannut, mutta jo Ukselmakurun alusta alkaen lunta tuli kulkureitille koko ajan enemmän. Kun kuru kääntyy jyrkemmin kaakkoon, lunta alkoi olla yli polven mitan. Nousimme vastakkaiselle puolelle Sollanpään rinteelle ja rupesimme kapuamaan ylöspäin. Lumi siellä oli kovemmaksi pakkautunutta ja huomattavasti helpompi edetä. Lähempänä lakea se oli sulanutkin. Ylitimme selänteen huipun eteläpuolelta. Muorravaarakka tulvi. Se näkyi ylhäälle selvästi. Joutsenlampien kohdalla oli oikein suurempi järvi.
Laskeuduimme alaspäin suuntana ruoktun kohta. Tullessamme puurajalle, osuimme tuoreelle riehumispaikalle. Mesikämmen oli jollekin kiukustunut ja repinyt tunturikoivun juurineen maasta ja pureskellut sen vielä täyteen reikiä. Koivu oli tyvestä tuollainen 7-8 senttinen ja varmasti tukevasti maassa, mutta väkevän kynsissä se joutui otteensa irrottamaan. Kova tohina siinä oli ollut, sillä pintamaakin oli lennellyt sinne tänne.
Vanhan ruoktun kohdalta kahlasimme yli. Koskessa oli tietysti vettä melkoisesti. Ruoktu oli tyhjillään. Avoimen puolen ulko-ovessa oli paperilappu johon oli kirjoitettu "hiirivaara".
Asiantila selvisi heti, kun astuimme sisälle. Valtava rapina kuului kun harmaakuvemyyrien lauma ryntäsi kamiinan takalevyjen taakse piiloon.
Tähän ongelmaan piti tietysti varautua. Otin rinkastani kaiken muonan ja panin sen muovipussiin, jonka sijoitin roikkumaan ylälaverin päädyssä olleesta naulasta. Antti taas suunnitteli uudelle Savotta-rinkalleen olopaikkaa ulkosalle räystään suojaan. Rinkan toinen tasku nojasi kuitenkin hieman yhteen hirteen. Aamulla Antti katseli murheellisena siltä kohdalta taskuun syötyä reikää.
Yöllä oli laverilla vilskettä. Myyriä juoksenteli pitkin ja poikin. En ole kovinkaan hiirikammoinen, muttei kaulan yli hiipparoiva myyrä tietysti miellyttävältä tuntunut. Makailin jossain vaiheessa makuupussissani selälläni siten, että jalkateräni olivat muonapussini alla. Tunsin miten joku kapuaa varpaitteni päällä. Yksi hyväkäs koetti siltä korokkeelta ylettyä pussiin. Makasin hiiskahtamatta ja katselin kun se oikein kahdelle jalalle nousten koetti ylettyä herkkuihin.
Aamu tuli vastaan katkonaisen yön jälkeen. Jatkoimme Tiyhtelmäkuruun. Sää oli kostea vaikka ei satanut. Kaikki paikat olivat vesihärmässä. Kameroita ei huvittanut esille ottaa. Suuremmin taukoilematta kuljimme Anterinmukkaan. Sinne tullessamme sää alkoi paranemaan. Kämpällä oli väkeä runsaasti, mutta sekaan mahduimme.
Terassilla istuskeli mm Tauno Perttula, joka oli tullut sinne Siulalta. Saimme häneltä kuulla, ettei Vongoivanjoen laaksossa ollut lunta haitaksi saakka. Videoidessani terassin tuntumassa paikallista näkymää Tauno kysäisi mielipidettäni mikä on paras paikka Saariselällä. En oikein siihen osannut vastata muuta kuin, että Vongoivan puolen alue ja Jaurun varret ovat mukavia kuljeskella.
Tauno itse selvitti, että maailman paras paikka on Hammaskota ja sen lähiympäristö. Se julistus tuli niin sydämestä, ettei siihen voinut poikkipuolista arviota kukaan esittää.
Antin ja minun vaellukseni jatkui seuraavana aamuna kohti Siulaa. Aamupäivä oli aurinkoinen. Anterin laakso oli vielä laajalti luminen, mutta lumet eivät kulkua haitanneet. Anterijoen pohja on näillä latvoilla liukaskivinen ja kun vettä oli vähän enemmän, niin ylityskohtia piti kierrellä katselemassa.
Yli silti suuremmitta vaikeuksitta päästiin. Noustuamme kohti vedenjakajaa näimme että Pirttikallionvaarankin rinteitä lumet laikuttivat.
Sää suosi meitä vielä pitäessämme taukoa Vongoivan kodalla.
Pian tämän jälkeen taivas veti pilveen ja harmaa kostea sumu laskeutui päälle sadellen hiljalleen vettä. Saapuessamme Siulalle oli sää todella ankea. Mutta mitäs siitä. Kamiinaan pantiin tulta, vettä haettiin Jaurusta ja aterian jälkeen paistettiin jälkiruuaksi lettuja.
Seuraavana aamuna säätyyppi oli pahempi sikäli että sumu oli vielä edellistäkin päivää tiheämpi. Kuljimme Hammaskuruun. Vuomapään eteläpuolella oli aamupäivällä oudon pimeää ja sumussa oli aivan sinisenmusta vivahde. Hammaskurun kämpällä pidimme ateria- ja kahvitauon. Totesimme, että kämppäkirjan merkintöjen mukaan olimme olleet kämpällä edellisen kerran päivälleen vuotta aiemmin. Silloin oli ollut säätyyppi päinvastainen.
Jatkoimme sitten vielä Luirojärvelle. Lähes koko matkan sateli hiljalleen. Siitä syystä emme juuri taukoilleet. Luirolla saunottiin ja yövyttiin.
Aamulla sää oli onneksi poutaantunut. Suunnittelimme kulkua Lankojärvelle. Luirojoen kahluupaikalla oli paikoin vettä melkein jalan mitalta ja se oli jäistä. Luusuanvaaralta suuntasimme Palovangan latvoille. Siellä Lupukat näkyivät poutasäässä pohjoisessa.
Palovangan "puolivälin" tulipaikalla pidettiin kahvitauko ja Antti kiehisiä veistäessään veisti myös haavan käteensä. Vamma ei ollut vakava. Paasjoessa vettä riitti ja lähestyessämme suupuolta, vahvistui käsitys ettei Suomun kahlaamosta ollut yli yrittämistä. Vauhdikkaasti se Palovangakin lopetteli menoaan.
Sillan kupeelta sain hyvää videonauhaa suupuolen "torahampaista".
Jatkoimme Kotakönkään sillalle ja sieltä yli. Suomu pani sielläkin parastaan ja melkoinen jyminä oli könkäässä. Tulipaikalla pidettiin kahvitauko ja sitten marssittiin kohti Lankojärveä. Rautuojalla oli vielä riisuttava housut ennen kuin yli pääsimme.
Lankojärvellä pääsimme asettumaan kämppään ja aterian valmistukseen. Sää kun oli poutainen, niin yövyin kuitenkin teltassa. Vaelluskaverini taas viehättyi enemmän kämpän laverista.
Aamulla vaellus jatkui kohti Rautulampea. Aivan alussa oli hetken poutaa, mutta sitten tihkui vettä. Sää oli myös melko kylmä. Rautulammen kämpällä hetki taukoiltiin ja sitten jatkettiin kohti Luulampia. Heti kun pääsimme suojaavan Kutturapään liepeen kiertämään ja käännyimme laaksoa luoteeseen, vastaamme iski kova luoteistuuli joka lennätti vaakatasossa alijäähtynyttä vettä. Meidän vaatetuksemme ei sitä piiskaamista kovin kauan kestänyt, vaan kastuimme.
Nousimme Luulammille johtavaa latu-uraa kohti Kiilopäätä. Täytyy sanoa että latu-uraa, sillä latu oli vielä paikoin näkyvissä ja luntakin väliin melko paksusti. Meillä alkoi olla vilu. Jos päämäärä ei olisi ollut niin lähellä, ei olisi tullut mieleenkään jatkaa niissä olosuhteissa, vaan oltaisiin etsiydytty suojaiseen paikkaan ja tehty tulet.
Eräkeskuksen pihamaalle tultuamme puhelimme, että heti pitää saada jotakin kuumaa juotavaa. Antti sanoi että hänellä on lähellä rinkan taskussa muovitasku, jossa "pinnin" pitelemänä sadan markan seteli. Sillä ostettaisiin kuumaa mehua.
Hän sai muovitaskunsa esille, mutta kohmeisilla sormillaan ei mitenkään kyennyt saamaan setelistä otetta, vaan sysäsi taskun minulle. Yritin muutaman kerran juuri samoin tuloksin. Nöyrryimme ja veimme muoviläpyskän seteleineen myyjälle.
Saimme mehumme...
