Suunnittelin talvella uutta reen ja ahkion yhdistelmää. Ostin muovisen kaukalon ja ruuvailin sen pohjaan kiinni käytöstä poistetut lasikuitusukset. Tein taakse alumiiniputkista telineen, johon ajattelin kiinnittäväni makuupusseja yms tavaraa. Vedon otin suksista jo aiemmin käytössä olleella "aisalla", jonka kiinnitin vyötärölleni entisellä rinkan lantiovyöllä.
7.4 aamulla lähdin sitä kiskomaan Kiilopään pitkäaikaisparkista kohti Suomun ruoktua. Vaimoni Marja-Leena hiihteli perässä. Aiemmin oli nähtävästi ollut suojaa, mutta yöllä oli ollut pientä pakkasta. Alusta oli kiiltävällä jäällä. Se oli paikoin melko epätasainen eikä lainkaan helppo edettävä. Lisäksi vallitsi sankka sumu.
Näkyvyys oli huono vielä silloinkin kun ryhdyimme laskeutumaan Suomujoen latvoille. Rinne oli jäinen ja erittäin liukas, kun näkyvyys oli melkein olematon niin en uskaltanut laskea vapaasti. Laavulle tulo oli melko työlästä. Sitten helpotti ja sumukin alkoi kaikota.
Ruoktulle tullessamme aurinko alkoi paistamaan täydeltä terältään ja sää lämpeni nopeasti. Kun nautimme siellä välipalaa, ennätti lumi mennä reilusti suojan puolelle. Jatkoimme matkaa kohti Tuiskukurua. Suomun laakson pitkä etelärinne pehmeni vaikka alla oli selvä kelkkaura.
Tullessamme Harrihaaran laaksoon kulku-ura ei pitänyt juuri ollenkaan. Oli nähtävästi ollut jo pitempään reilua suojaa ja lumi oli märkää aivan pohjaan saakka. Sitä oli tuossa laaksossa melkoisesti.
Rekikyhäelmäni puutteet tulivat myös kohta esille. Sukset eivät pysyneet ruuveilla kaukalossa ja jouduin niitä korjailemaan. Tuiskulle tulimme melko vaivaloisesti. Meillä oli varaus "patjapuolelle" ja siellä yö sujui mukavasti. Kanssamme yöpyi Tampereen seudulta kotoisin oleva yksinvaeltaja.
Tuiskukurun kämppää oli vastikään peruskorjattu ja puusuojassa oli kaikenlaista rakennusjätettä, mm naulaisia puita. Halkaisin kirveellä joitakin siten, että sain muutaman nelituumaisen naulan. Siellä oli myös sopivaan mittaan höylättyjä puupalkkeja, joista sain sopivat vastakappaleet. Löin surkeilematta leveäkantaiset naulat suksien pohjien läpi kaukalossa toisella puolella oleviin puupalikoihin. Siitä pitäen ne kestivät.
Seuraavana aamuna lämmin ilma jatkui. Lumi oli täyttä sosetta. Puiston kelkkamies tuli Suomun suunnasta. Kelkka tahtoi jäädä kiinni kämpän tuntumaankin. Mies kertoi suuria vaikeuksia olleen ja hän mietiskeli pitäisikö palata takaisin.
Hän kuitenkin hetken tauon jälkeen lähti koettamaan Luirojärvelle päin ja mekin kokosimme vehkeemme ja lähdimme seuraamaan toiveikkaina tuoretta jälkeä. Huono sitäkin oli mennä, sillä matto oli uponnut syvälle ja kelkan leveys oli rekeäni hieman kapeampi, joten reen reunat harasivat uran laitoihin.
Kelille hyvin kuvaavaa on se, että kelkka oli jäänyt kiinni ennen Luiroa ainakin puolenkymmentä kertaa. Mekin Luirolle pääsimme, mutta helppoa se ei ollut. Melko pian lähtömme jälkeen alkoi sataa räntää, joka välillä muuttui vedeksi.
Olin kuitenkin toiveikas sikäli, että jos vähänkin sää muuttuisi korkeapaineen puolelle, niin syntyisi teräshanki. Oli selvää, että siinä kelissä ei ollut kansainvaellusta ja Luirojärvellä sai valita minkä kämpän halusi. Me emme kuitenkaan paikalla viipyneet kuin ateriatauon verran ja hiihtelimme vielä Karapuljuun.
Luiron ja Karapuljun välillähän on useimmiten vahva kelkkaura ja niin oli nytkin, mutta sekin upotti. Karapuljuun silti päästiin ja siellä yö vietettiin.
Aamulla oli aurinkoista. Olimme tutkineet lähiympäristöä Karapuljussa ja todenneet, että kulku-urien ulkopuolelle ei nyt ollut asiaa. Lunta oli paikoin yli metrinkin ja se oli vesimärkää maanpintaan saakka. Lähdimme hiihtelemään takaisin, miettien mitä kautta tästä selvitään pois jos vaikka vielä alkaa sataa vettä.
Näkymä Luironkankailla oli silti mukava ja keväinen.
Luirojärvelle tullessamme oli kelkkamies vielä siellä. Hän oli koettanut käydä järven pohjoispäässä ja sitä kautta mennä Lankojärven suuntaan, mutta ei ollut kyennyt. Hän lähti palaamaan tulojälkiään takaisin.
Itseänikin kiinnosti hiihdellä Lankojärven kautta takaisin ja hiihdin yli järven luoteispäähän, nähdäkseni miten kulku onnistuisi Livikönlampien kautta. Tilanne oli aivan toivoton. Järven jäälle alkoi myös nousta vesi.
Ilma oli tarkistuskäynnilläni varsin kaunis. Nappasin mennessäni muutaman kuvan, ensin Lupukoille päin.
...sitten itään kohti Sokostia...
Hammaskurusta järvelle hiihteli yksinvaeltaja. Hän ryhtyi lämmittämään saunaa. Vedimme avannosta hänen kanssaan saunavesiä kelkalla.
Olimme kovin kiinnostuneina kuunnelleet säätiedotusta, jonka mukaan alueella piti olla pientä pakkasta. Tosiasiassa oli muutama aste lämmintä. Myöhään illalla kuitenkin hieman lumen pinta kovettui. Arvelimme, että kyllä se aamullakin on pakkasella ja kunhan lähdemme riittävän aikaisin liikkeelle, niin suksi luistaa.
Luistihan se järven yli metsän reunaan. Tammen kohdalla oli jo pitkästi sulaa.
Heti järven rantaan päästyämme alkoi sakea räntäsade. Se takkusi toivottomasti suksen pohjaan. Jouduin sitä peräti puukon avulla puhdistamaan.
Tuiskukurulle matkasimme nelisen tuntia. Kilometrivauhti oli etanan luokkaa. Jäimme Tuiskulle yöpymään ja toivoimme seuraavasta päivästä parempaa. Ei se ollut. Suojaa ja välillä räntää. Rännän vuoksi luisto oli huono. Tuiskukurun länsireunalla vähän hengähdettiin.
Harrihaaran laaksossa oli kelkka humpsahdellut syvälle ja jäänyt kiinni pariin otteeseen. Helppoa ei ollut meilläkään, mutta vihdoin pääsimme Vintilän kulmalle ja Nattaset alkoivat piirtyä selvemmin taivaan rantaan.
Lopulta pääsimme Suomun laakson rinteen alas ja ruoktulle saakka. Jäimme sinne yöpymään.
Aamulla heitteli taas räntähiutaleita. Luistoa ei ollut eikä pitoa. Hartiapankin varassa piti vetää tästä syystä yhtä huonoluistoista rekeä. Suomun latvan laavulle meiltä kesti parisen tuntia vaikka taukoja ei pidetty. Laavulla vähän hengähdettiin ja sitten lähdettiin nousuun. Äkkiä sankka sumu ympäröi meidät. Vähääkään ei erottanut lunta tai taivasta. Rinteen kaltevuuden mukaan koetin pitää suuntaa. Lopulta kupolin pohjoispuolella sumu repeili niin, että huomasin kiertäneeni jo vähän itäsuuntaankin. Siitä lasketeltiin alas ja viitoitusta myöten sitten Kiilopäälle.
On sitä helpompaakin koettu. Videopäiväkirjastanikin tuli ennätyslyhyt 24 minuuttia.
