Kuluvana talvena 2021 joku oli eksynyt Pikkutuntureilla. Uutisesta ei selvinnyt mistä kulkija oli tulossa ja minne menossa. Vaikka karttaote näyttää maaston olevan äkkipäältä aika selkeä, niin ei se silti sitä ole. Vintilänojan varsi on uurteinen ja Pikkutuntureilla on monta matalaa lakea. Siellä voi hyvinkin joutua ihmettelemään jos sää ei ole selkeä. Toisaalta alue on niin pieni ja vieressä oleva Tuiskukuru niin selvä maamerkki, että pelastajien paikalle tilaamista vähän ihmettelen.
Jokainen voi toki eksyä, jos ei ole tarkkana ja varsinkin jos sääolosuhteet ovat heikot. Tuntureita ei tunnista jos pilvet ne peittävät, on sankka lumisade tai sumua. Retkeilykartatkaan eivät ole niin tarkkoja, että niistä kaikki yksityiskohdat näkyisivät. Saariselkä on vielä sellainen, että keväällä ja sateisena kesänä löytyy puroja ja lukuisia matalia lampia, joita ei kartassa näy. Toisaalta karttaan on merkitty puroja, joita ei maastosta löydä.
Kartan yksityiskohtiin siis kannattaa aina suhtautua hieman epäluuloisesti ja miettiä kokonaisuutta.
Saariselällä on yleisesti ottaen helppo suunnistaa ja kohteet löytää. Nykyisin on vielä kesäaikaan kämppien välillä polkuverkosto ja monesti talvisin yleisimmillä reiteillä moottorikelkan jälki. Jälkimmäisiä ei silti kannata summamutikassa ruveta seurailemaan, vaan silloinkin itse huolehtia suunnistamisesta, sillä joskus voi kelkan jälki olla poromiehen tms jättämä ja se voi suunnata aivan muualle kuin retkeilijän tavoittelemaan kohteeseen.
Kun vaellusta suunnittelee, kannattaa katsoa kartasta kokonaisuus. Maasto on selväpiirteinen. Tunturialuetta halkovat suuret jokilaaksot. Maantiet rajaavat aluetta ja idässä valtakunnan raja. Pääilmansuunnat täytyy pitää mielessä koko ajan. Jos kulkee polkujen ja kelkkaurien ulkopuolella, niin kompassi tai gps on oltava käytössä ja kuljettua matkaa pitää arvioida.
Vesien virtaussuuntien täytyy sopia oletukseen mihin ollaan menossa.
Useimmilla ihmisillä on melko hyvä suuntavaisto, mutta koskaan ei pidä siihen luottaa ehdottomasti, vaan aina tarkistaa kompassista, sopiiko sen lukema oletukseen.
Sitten on niitä, joilla ei sitä suuntavaistoa ole lainkaan. Yksi vaelluskavereistani on sellainen. Kun se aikanaan minulle selvisi, niin koskaan en voinut päästää häntä yksikseen näköpiiristäni. Hän olisi eksynyt välittömästi.
Hyväkin suunnistaja voi eksyä jos on huolimaton, kulkee välinpitämättömästi eikä kirjaimellisesti siis suunnista. Silloin kannattaa pysähtyä, rauhoittua ja tehdä tarkka analyysi mitä on tullut sinä päivänä tehtyä sekä pohtia eri vaihtoehtoja missä sillä hetkellä voisi olla. Talvella varmin tapa on palata omaa latua, kunnes on selvillä missä on. Kesällä voi nousta rinteille saadakseen paremman näköalan jos tuntureita on lähistöllä. Monet huiput ovat kuitenkin oudon näköisiä jos niitä katselee sellaisesta suunnasta, jossa ei aiemmin ole ollut. Parhaimpia "majakoita" ovat Nattaset, jotka etäällä sijaitessaan tunnistaa helposti eikä sekoita muihin.
Vaarallisinta on se, että eksyessään hätääntyy ja alkaa "rynnätä" eteenpäin löytääkseen tavoittelemansa kohteen. Muutaman kerran on käynyt niin, että on näin kuljettu nääntymiseen saakka. Jos on ollut talvi, niin silloin on käynyt huonosti.
Kymmenien vuosien jälkeen, tunnen Saariselän alueen siten, että minut voitaisiin viedä silmät sidottuna minne tahansa, ilman karttaa ja kompassia, niin varsin pian olisin selvillä missä olen ja kykenisin vaivatta kulkemaan minne haluaisin. Silti levitän joskus karttaa ja lueskelen sitä kuin kirjaa ja painan mieleeni kartan yksityiskohtia. Suosittelen sitä kyllä muillekin. Mitä paremmin karttaan perehtyy ja reittinsä suunnittelee, sen paremmin perille myös pääsee.
