UKK-puisto täyttää 40 vuotta. Varhaisimpia aluetta koskevia kertomuksia löytyy Inarin kirkkoherran Jakob Fellmanin päiväkirjasta. Hän toimi siinä virassa 1820 luvulla. Vuonna 1823 hän sairastui ja talvikeleillä vedätti itsensä pulkalla suhteellisen vilkasta reittiä Maantiekurun ja Luirojärven kautta etelään. Luirojokivarressa hän tapasi ensimmäisen uudisasukkaan. Pietari Korvanen oli rakentanut asumuksen. Aikanaan Pietarin ympärille kasvoi Korvasen kylä. Fellman oli tullessaan yöpynyt "Suomun tunturikodassa", jossa oli ollut kylmä, mutta jatkettaessa oli aurinko lämmittänyt. Luultavimmin hän tarkoitti nykyisin katoksella suojattua rakennelmaa Maantiekurun suulla.
Lukuun ottamatta tuota kulkureittiä, alueella ei silloin sanottavasti liikuttu. Ei ollut sanottavasti poronhoitoakaan. Elantonsa Pietari otti runsaasta parista kymmenestä lehmästään sekä 60-70 lampaastaan. Toki hänellä porojakin jonkin verran oli.
Nelisenkymmentä vuotta myöhemmin, 1860 luvulla, Norjan puolen saamelaiset toivat sieltä muutaman tuhannen poron tokan, josta alkoi nykyisenlainen suurporonhoito. Nämä saamelaiset asettautuivat Saariselän tunturialueen eteläpuolelle, Kopsusjärvelle ja Luirojoen varteen.
Nykyisellä retkeilyalueella ei silti liikkuminen sanottavasti lisääntynyt. Vain yksittäisiä kulkijoita oli. Toki kovin merkittäviä. Samuli Paulaharju kävi piirtämässä tussipiirroksen Talkkunapäästä Kuusikurun suulta, K.M.Wallenius retkeili Luiro- ja Suomujoella sekä Lutolla ja Walter Keltikangas teki metsien inventointilinjan Petsamon Maattivuonosta Tornionjokilaaksoon ja kohta sen jälkeen retkeili alueella. Varsinaisesti kuitenkin vasta sodan jälkeen 1940 luvulla eräretkeilystä kiinnostuneet "löysivät" alueen, mm Kullervo Kemppinen sotalennoillaan oli pannut tunturialueen merkille ja hakeutui sinne.
Suomen Latu myös oli varhain liikkeellä. Se osti tukikohdakseen Suomujoen varressa olleen kullan etsijöiden hevostallin ja siirsi sen lähemmäksi jokea. Suomun ruoktuna tunnettu kämppä on nykyisin museoitu.
Suomen Ladun yhdistykset ahkeroivat 1950 luvulla. Sudenpesä nousi Kaarnepään kupeeseen vuonna 1952.
Muorravaarakan ruoktun rakentaminen alkoi imatralaisten toimesta seuraavana vuotena ja sauna viimeisteltiin vuonna 1957.
Jaurun terassilla sijaitseva Siula on myös Suomen Ladun käsialaa. Se rakennettiin vuonna 1955. Sen sisällä oli jopa sauna. En ole mitenkään käsittänyt kämpän paikan valintaa. Erikoinenhan se on, mutta käytännön järki ei ole ollut mukana. On selvä että kun aikanaan kämppää remontoitiin, niin sauna muutettiin keittiötilaksi. Rappusia on uudistettu muutamaan kertaan. Ylärinteeseen on portaita noin 150 ja jokivarteen kuutisenkymmentä.
Seuraavaksi Kemin latulaiset alkoivat rakentamaan Kulasjoen varteen Taajostupaansa. Se valmistui vuosina 1954-1957. Sinnekin syntyi sauna.
Sodan jälkeen asettautui Suomujoen varteen Ville Nurmimäki, joka sai sieltä rintamamiestilan. Nykyisin on siellä huvila, jota vuokrataan Suomun Villen nimellä. Muorravaarakan ja Harrijoen yhtymäkohtaan rakennutti sodan jälkeisinä vuosina Nuotio niminen mies itselleen tukikohdan, mutta kun se tehtiin tuoreesta, osaksi kuorellisesta puusta, se lahosi nopeasti. Nykyisin kämpän kohdalla käydessäni en juuri näe merkkejä siitä. 1940 ja 1950 luvun taitteessa alkoi alueella liikkua Raimo Savinainen, jota Mäenteiseksi myös sanottiin. Hän rakenteli useampia pieniä asumuksia etupäässä Suomujoen tuntumaan sekä sinne tänne niliaitan tapaisia varastoja.
