Kun juuri pääsin katsomasta koulukaverini videota hänen elokuun alun vaellukseltaan, jonka hän aloitti Kemihaaroista ja mennessään myös käväisi Korvatunturilla, tuli sieltä suunnalta erittäin ikävä uutinen. Jälleen oli alueella menehtynyt ihminen, tällä kerralla metsästäjän vahingonlaukaukseen. Alue on sikäli murheellinen, että muutaman lähivuoden sisällä on siellä menehtynyt kolme muutakin ihmistä.
Mediassa on ihmetelty, miten voidaan metsästys sallia Kansallispuistossa. Se sallittiin jo siinä vaiheessa, kun puisto perustettiin. Katsottiin, että alueen liepeillä asuvat ihmiset ovat aina metsästäneet eikä sitä oikeutta voi kieltää. Tuon puiston alue on lisäksi niin suuri, että olisi ollut arvaamattomia seurauksia jos metsästys kokonaan olisi kielletty.
Tietämättä yhtään mitään viimeisimmästä surullisesta tapauksesta, totean sellaisen olevan äärimmäisen harvinaisen, joten kenenkään ei tarvitse pelätä joutuvansa uhriksi vaikka Kemihaaroihin hakeutuisi vaellusta aloittamaan tai lopettamaan. Useimmat metsästäjät toimivat kuitenkin kuten suositussa Eränkävijät telkkari-ohjelmassa eli ensisijaisesti turvallisuusnäkökohdat huomioiden.
Metsästystä en harrasta lainkaan itse, mutta katson sen olevan hyvin tarpeellista riistanhoidon ja luonnon tasapainon kannalta.
Metsästysvietti vain valitettavasti sumentaa joidenkin harkintakyvyn. Muistan miten jouduin tekemisiin 1970 luvun alussa tapauksen kanssa, jossa pari nuorta miestä tuli haulikkoineen pellon ja metsän reunaan sorsastusmielessä. Äkkiä suuren riippakoivun takaa lehahti sorsa lentoon ja toinen nuorukaisista täräytti aseellaan heti. Sitten näkökenttä terävöityi ja "sorsa" onnahti koivun takaa paremmin esille. Se oli laitumella ollut hevonen, joka sai haulipanoksen vasempaan etulapaansa.
Metsästystä joskus harrastanut vaelluskaverini kertoi myös lintumetsällä ollessaan nähneensä metson maassa varpuja syömässä. Hän koetti asettua parempaan ampuma-asemaan, jolloin onneksi huomasi että "metso" oli naapurin isännän musta saapas. Naapuri oli sopivasti muuten pensaiden peitossa.
Sitä usein näkee mitä toivoo tai luulee.
