Olen pitkään hämmästellyt joidenkin kyntöauran avaavan maata tuskastuttavan hitaasti. Perustuslakivaliokunta mietti ns Haaviston asiaa vuoden verran, ennen kuin sai aikaan riitaisan päätöksen. Asia oli kuitenkin perustaltaan jokseenkin yksinkertainen.
Oikeuslaitoksen rattaat tuntuvat hidastuvan vuosi vuodelta, samoin poliisin esitutkinta. Valitellaan henkilökunnan vähäisyyttä, mutta kyllä työtavoissakin täytyy olla jotakin vialla.
Kun koetin vuosien ajan UK-puiston henkilökuntaan saada yhteyttä havaitsemieni maastovaurioiden vuoksi, niin kukaan ei pukahtanutkaan. Kun 2019 kesällä näin lähellä Karapuljua pari mönkijää, joilla hoideltiin turistien kuljetusta, niin lopulta suivaannuin ja tein 18.11.2019 valituksen Oikeuskanslerin virastoon. Kun ilmoitin siitä julkisesti tällä sivustolla, niin puiston taholta otettiin 27.11.2019 yhteyttä ja valiteltiin, ettei sähköpostejani oltu "havaittu".
Meni sitten melkein kolme kuukautta, ennen kuin apulaisoikeusmies havaitsi, että valituksestani ei hänelle oikein selvinnyt, jatkuuko maaston pilaaminen edelleen ja minä ehkä valitankin kahta vuotta vanhemmasta asiasta, jolloin sitä ei voida ottaa tutkittavaksi. Täytyy olla korkkiruuvimainen mieli, että valitustekstistä voi tulla siihen johtopäätökseen.
No, valitusta ei otettu tutkittavaksi tällä perusteella ja ajattelin, että annanpa olla, mutta sitten panin kuitenkin matkaan uuden valituksen, josta ei voi luikerrella irti. Sen lähetin 24.2.2020 ja erikseen samankaltaisen postin tiedoksi Ympäristöministeriöön 27.2.2020.
Toinen apulaisoikeusmies harkitsi valitustani 9.6.2020 saakka ja päätti, että hän siirtääkin asian Ympäristöministeriön harkittavaksi, koska siihen on laissa mahdollisuus. Nyt tätä kirjoitettaessa on ministeriö "työstänyt" asiaa puoli vuotta.
Paljon on siis porua mutta vähän villoja.
Ohessa turistimönkijöiden jälkiä Karapuljun tuntumasta 2019 kesällä.
Luiron rannat Karapuljun kohdilla ovat siinä kunnossa, että jalankulkija ei tahdo löytää joen rannoilta ylityspaikkaa.
