Jokivarsivaellus

Taannoin joku tiedusteli yksityiskohtia suunnitellessaan vaellusta jokivarsia myöten Raja-Joosepista alkaen aina Suomujoen latvoille saakka. Joihinkin kysymyksiin saatoin vinkkejä antaakin, mutta sitten tuli mieleeni käsitellä olennaisilta osilta koko reittiä.

Tällaisella vaellussuunnitelmalla on muutamia hyviä puolia. Ensinnä suunnistaminen on helppoa kunhan pysyy osapuilleen jokivarressa.Vähän huonompikuntoinenkin selviää, koska merkittäviä korkeuseroja ei reitiltä löydy. Kulkupohja on lähes koko matkalta helppokulkuista kangasmaata, jolla vielä kulkee molemmin puolin jokea polku ja joissakin kohden useampiakin. Oikeastaan ainut miinusmerkkinen seikka on reitin samankaltaisuus. Koko ajan seuraillaan ensin Luton varsia ja sitten Suomujoen yhtymäkohdasta sen latvalle saakka. Tästäkin on kuitenkin todettava, että ei se sentään tasamaata ole. Joskus rantamaat nousevat hyvinkin korkealle ja vaihtelua on muutenkin. Aivan alussa on vielä mahdollisuus käväistä Raja-Joosepin asuinkentässä vilkaisemassa. Siellä tuntuu aika pysähtyneen viime vuosisadan alkukymmeniin.

Järkevin kohta aloittaa vaellus on rajamiehille alun perin rakennettu Luton yli johtava riippusilta. Kuva on vuodelta 1982.

 

Ylläolevassa kuvassa ollaan sillan tuntumassa pohjoisrannalla. Vaellus kannattaa aloittaa etelärantaa kulkevaa polkua myöten. Aivan alussa Luttoon laskee etelästä Kiertämäoja. Se on melko helppo kahlattava ellei aivan pahinta kevättulvaa sattuisi kohdalle. Sitten noustaankin ylemmäksi. Eteläiset penkereet kulkevat korkealla.

 

 

Riippusillalta Suomun suulle on viitisen kilometriä matkaa. Sitten polku seurailee toistakilometristä Suomuköngästä ja sen niskalta voi tarkastella toisella puolella kosken niskan suvantoa sijaitsevaa Suomuvillen entistä asuinkenttää, johon myöhemmin on rakennettu nykyisin huoltotupana toimiva huvila ja rantasauna. Sinne ei kuitenkaan etelä-rannalta ole asiaa ellei ole venettä apuna. Villen kentän tuntumasta noin kolmen kilometrin päässä tullaan pohjoisrannalla olevan Harrimukan järven tasolle. Sillä kohdalla on Suomussa suvantolaajentuma ja keskellä jokea hiekkasärkkä. Se on yli kahlattavissa ellei ole tulva-aika. Vastarannalla näkyy puulaavu, puusuoja ja vessa. Näillä kohden jokea on kummallakin puolella erinomaisia leiripaikkoja. Allaoleva kuva on Harrimukan laavulta.

 

 

Seuraava kuva on vastarannalta.

 

 

Alakuva on Harrimukan laavun edustalta yläjuoksun suuntaan. Etelärannalla näkyy vähän korkeampi rantapenger, jonka jälkeen Suomuun laskee etelästä Pahaoja. Se on kovin pieni puro, jonka ylittämisessä ei ole suurta tuskaa. Sen varsia alkuun seurailee polku joka johtaa Jyrkkävaaran kämpälle.

 

 

Jokivarsipolku jatkuu kuitenkin Suomun vartta edelleen tasaisia kangasmaita kohti Muorravaarakkajoen suuta. Pahaojalta tulee sinne matkaa vajaat kolme kilometriä. Muorravaarakassa on suukoski joka on melko kuiva. Sen suupuolella on isohkoja kiviä, joita myöten joki on helppo ylittää. Ylityksen jälkeen Suomussakin on jälleen koskijakso, mutta sitten avautuvatkin Suomun leveähköt suvantojärvet. Aivan alussa on Snellunkosken tulipaikka.

 

 

Noin puolentoista kilometrin päässä tästä tullaan pohjoisrannan törmällä majailevan Snellmanin kämpän kohdalle. Siinä olevan pienen nivan niskalta on mahdollista yli kahlata, mutta edelleen ehtona on normaali vedenkorkeus. Alla ollaan ylitykseen valmistautumassa.

 

 

...ja seuraavassa yli menossa...

 

 

Tässä selostuksessa pysyn kuitenkin koko ajan joen etelärannalla ja jatkan matkaa erittäin hienoja kankaita myöten, Suomun levetessä Snellmanilta alkaen jälleen suvantojärveksi. Snellmanilta tulee Suomuun myös noin puolentoista kilometrin pituinen niemi, jonka päässä on Suomussa kapeikko. Kapeikon itäpuolen rannalla on jälleen tulipaikka.

 

 

Tältä tulipaikalta ylävirtaan on runsaan kahden kilometrin päässä Aittajärven kahlaamo tukivaijereineen.

 

 

Etelärannalta on mahdollista lähteä moneen suuntaan, mutta tässä tapauksessa mennään suoraan jokivartta eteenpäin ja noustaan jyrkähkösti korkean rantapenkereen päälle. Etuoikealla avautuu Aittajärveksi nimetty Suomun suvantolaajentuma ja pohjoisrannalta sattuu kulkijan silmiin Aittajärven puulaavu. Polku kulkee kapeahkoa harjannetta ja vasemmalla puolella pilkahtelee näkyviin Maantiekurun suussa oleva lampi. Siitä lammesta laskee Suomuun puro, joka on seuraava ylityskohta. Se on matala eikä siinä ole vaikeuksia. Sen jälkeen polku jälleen nousee ylänkömaille. Valittavana on parikin polkua. Toinen kulkee aivan joen rantaa myöten ja toinen haarautuu siitä ylemmäksi ja oikaisee vähän.

Tässä kohden on vaara kulkea hieman harhaan, sillä polku on porojen alun perin aikaansaaama ja alkaa kääntyä huomaamatta kauemmas joesta. Siksi suosittelen, että kun tällä polulla tulee vastaan kivikkoinen jakso ja joki vielä näkyy oikean käden puolella, niin kannattaa laskeutua alas ja tavoittaa siinä kohdalla alempana kulkeva polku ja ruveta seuraamaan sitä. Tämäkin polku melko pian erkaantuu joesta kulkien taas erittäin hienojen kumpuilevien kankaitten kautta Siikavuopajan lammen päähän. Sen rannalla on puulaavu, puusuoja ja vessa, jonka saranat ovat viimeisen päälle hienot - ainakin viimeksi ne nähdessäni.

 

Näkymä laavulta lammelle. Suomu virtaa lampea sivuten vasemmalla.

 

 

Kun tästä jatketaan yläjuoksun suuntaan, ei kannata mennä aivan Suomun varteen, vaan nousta laavun takaa ylös kankaalle ja suunnata itään kulkien penkereen reunaa. Eteen siellä tulee muutaman sadan metrin päässä pieni puron painanne, jonka jälkeen tasainen kangas jatkuu. Noin 700 metrin päässä Siikavuopajalta poroaita ylittää Suomun. Siinä kannattaa hakeutua polulle. Seuraava este on Sotavaarajoki. Polku kohtaa joen paikassa, johon on joskus ammoin tehty tulipaikka. Sitä ei ole merkitty karttaan. Sotavaarajoki on matala ja helposti yli kahlattavissa. Sen voi todeta oheisesta kuvasta.

 

Polku seurailee Suomua tämän jälkeen lähellä jokea. Porttikoskella on silta. Sinne on Sotavaarajoelta runsas kaksi ja puoli kilometriä. Porttikosken tienoo on kallioista ja polku sitä ennen idästä tultaessa hieman kivisempi kuin aiemmin, mutta kohtuullisen hyväkulkuinen.

 

 

Porttikosken kivisemmän jakson jälkeen on jälleen edessä loistoluokan polkua kilometrin verran ja Porttikosken kämppä tulee sitten vastaan.

 

 

Hyväpohjaiset kankaat jatkuvat tästäkin eteenpäin. Runsas kilometri kämpältä eteenpäin on tulipaikka osapuilleen pohjoisesta Taimenlammelta Suomuun laskevaa puroa vastapäätä. Siinä on pieni puusuoja. Sen kohdalta niemen nokasta yleensä pääsee helposti kahlaamaan yli kunhan etenee myötävirtaan viistosti kohti vastarantaa.

 

 

Suomu syvenee tämän jälkeen. Siinä tulee kallioisia rantoja ja välillä on komeita nivoja. Kulkualusta on kuitenkin edelleen kaikin puolin hyvä. Kuva on pohjoisrannan puolelta.

 

 

Edelliseltä tulipaikalta on nelisen kilometriä Lankojärvelle. Kämppä sijaitsee vastarannalla eikä kohdalta pääse kahluukonstein yli. Tarkoitus onkin jatkaa edelleen kohti Palovangan suuputouksia, jossa on silta. Etapilla on sitä ennen muutama yli harpattava puro. Putouksen yli on silta.

 

 

Palovangan suupuolen yläpuolella on Suomussa kahluukelpoinen suvantolaajentuma normaali vedenkorkeuksilla. Jos kuitenkin haluaa edelleen jatkaa samaa rantaa ylävirtaan, kannattaa nousta Palonvangan vartta puolisen kilometriä ylöspäin Padagovan tulipaikalle, jonka takaa lähtee kelvollinen polku kuvanottosuuntaan kohti Kotakönkään kallioita ja tulipaikkaa.

 

 

Kotakönkäällä on jälleen kunnon silta ja mahdollisuus vaihtaa Suomun toiselle puolelle.

 

 

Kotakönkään laavu on yksi puiston parhaista. Se on niitä harvoja, johon savu ei tunge sisälle. Se taas johtuu katon oikeasta kulmasta ja tulipaikan sijainnista.

 

 

Tästä eteenpäin ylävirran suuntaan lähtee selvä hyväpohjainen polku. Se kuitenkin alkaa huomaamatta kääntyä pois Suomun varresta ja johtaa itseasiassa Tuiskukuruun. Siksipä polulta pitää poiketa ja pitää Suomun uomaa oikeassa silmänurkassa kunnes Tuiskujoki tulee vastaan. Tuiskun ylityksessäkään ei suurempia murheita kenelläkään ole. Maasto joen jälkeen on tasaista männikkökangasta kilometrin ja vähän toista, mutta sitten tulee pieniä kalliojaksoja ja lampien kirjavoittamia kangasmaita. Kolmas puro Tuiskujoelta lukien on sitten Vintilänoja. Sen suupuolella on vähän pehmeikköä, joten kannattaa nousta sen vartta hieman ylöspäin Salonlammelle, jossa on tulipaikka, laavu ja vessa.

 

 

Kun Suomu alkaa kolmen lammen ketjun jälkeen sitten selvästi kaventua, sen varret tulevat ikään kuin vähän rehevämmäksi.

 

 

Vajaa pari kilometriä Salonlammen jälkeen on silta. Se kannattaa ylittää, sillä siitä johtaa hyvä polku Suomun ruoktulle.

 

 

Suomun vanha ruoktu onkin puolentoista kilometrin päässä.

 

Uudempi ruoktu tupsahtaa vastaan tästä puolen kilometrin päässä.

 

 

Tästä sitten on viitisen kilometriä Suomun latvan laavulle. Polku johtaa kämpän jälkeen yli Suomun ja jota on poljettu niin jalkaisin kuin mönkijöilläkin. Toisaalta mikään ei estä kulkemasta viimeistä etappia joen kämpän puoleista rantaakin pitkin. Hyvät kankaat sielläkin on ja Suomu laavun kohdalla vain yli harpattava puro. Laavun katolla voi aurinkoisena päivänä ottaa rennostikin ennen viimeistä tunturietappia kohti Kiilopäätä.

 

 

Tällä reitillä on useita variaatiomahdollisuuksia. Käyn ne erikseen läpi toisessa esittelyssä, jossa käyn läpi Suomun pohjoisrantaa samaan tapaan.