Syyskuun alkupuolikkaalla olin aviosiippani Leenan kanssa tuttavapariskunnan Martan ja Väinön osakkeessa majoittuneena Saariselän retkeilykeskuksessa. Vaellukselle ei nyt ollut tarkoitustakaan pyrkiä, vaan retkeillä lähituntumassa. Ruska-aika oli parhaimmillaan ja se oli värikäs.
10.9 ajelimme Aittajärvelle. Päätimme vilkaista millaiset ovat nyt Suomun varret ja käväistä Snellmanin kämpällä kahvittelemassa. Jo laavun edustan näkymä Aittajärvelle oli hienoissa väreissä.
Kahluupaikan jälkeen jokivarsi suorastaan hehkui auringossa.
Samasta kohdasta näkymä tulosuuntaamme näytti tältä.
Kolttakentän lähettyvillä olevalle tulipaikalle istahdettiin hetkiseksi.
Jatkaessamme matkaa saatoimme todeta, että Mukkaperäjärven pohjukkaan saakka rannan värileikki ylsi.
Mukkaperäjärven hienoa itärantaa.
... ja näkymää lounaaseen...
Snellmanin päätyseinää katsoessa, vaikutti että sekin oli jotenkin sonnustautunut ruska-ajan tunnelmaan.
Seuraavana päivänä ajelimme Kiilopäälle ja kiipesimme rappuja myöten huipulle. Sieltä lähdimme laskeutumaan pohjoisen puolen rinnettä alas. Rinne oli kultaan kihahtava vaikka vähäinen pilvikate hieman värejä vaimensi.
Alempana taivas selkeni hieman ja maapohja alkoi hehkumaan.
Kun aurinko valaisi rinteen, värit häikäisivät.
Nousimme kohti Luulampia.
Kiilopään pohjoisliepeeltä itään oli näkymä kuin pastellimaalaus.
Huonolta ei näyttänyt samoilta kohdilta otettu näpäys koilliseen.
Yö taas nukuttiin ja sitten siirryttiin aluksi Sompiojärvelle. Aamu oli kaunis.
Tulipaikalla kiehautettiin kahvit.
Vastakkaiselta suunnalta näkee koivikon keltaisuuden.
Ajoimme sitten Pyhä-Nattasen juurelle ja kiipesimme laelle. Vaikka oli aurinkoinen sää, sumumaisia pilvenhahtuvia ajelehti taivaalla melko alhaalla. Ne eivät yltäneet laellekaan saakka. Kuva on länsisuuntaan.
Pahtojen kupeella oli värikkyyttä moneen lajiin.
Rinteen kvartsista kohoaa karmosiininpunaa.
Sompiojärven päällä lepäsi myös pilvi.
Nalka-aavalla keltaisuus oli ottanut vallan.
Pohjoisen suunnalla olivat Terävä- ja Suku-Nattanen pilven peitossa.
Seinänattasen juurella on erikoinen kosteikko.
Alakuvassa Seinänattanen koko mitaltaan.
Sukkulajärvestä saa Pyhä-Nattaselta edustavan kuvan. Valitettavasti sen takana olevan matalan selänteen Serrikaisen taakse ei pääse näkemään tai käymään. Itse sen kylläkin olen tehnyt vuonna 1960, jolloin en vielä tiennyt että alue on luonnonpuisto ja liikkuminen rajoitettua.
Mökki pitää pintansa vuosikymmenestä toiseen.
Hienoa on tällaisilla ilmoilla maisemia tarkastella.
Lähiretkeilypäivämme olivat kovin onnistuneet.
