Luirojoen silta

Lauantaina 22.7.2017 UK-puiston sivuilta oli luettavissa, että puiston työntekijät olivat ahkeroineet sillan Luirojoen yli kahluupaikalle lähelle vanhaa tammea. Kuviakin oli. Lyhyessä ajassa oli ilmaantunut yli 400 "tykkääjää". Muutama kriittinenkin kommentti oli saatteena. Itse kuulun näihin kriitikoihin.

Vaeltajat eivät siltaa olisi tarvinneet. Puiston ilmoituksen mukaan silta on tehty puiston omiin tarpeisiin kelkoille talvisia huoltoajoja varten. Väite on huvittava, sillä luonto luo talvella tarpeelliset sillat. Helpompaa maastoa moottorikelkalla ajeluun kuin Luirojärven tienoo on vaikea kuvitella. Alakuva on vaelluskaveristani uutuussillan kohdalta. Kuva on, kuten näkyy, elo-syyskuun vaihteesta ja matalan veden aikaan, mutta tulvahuippujenkaan aikana kohdalla ei vaikeuksia ole ollut.

Lueskellessani keväällä Imatran Lapinkävijöitten Muorravaarakka kirjaa, niin osa siitä käsitteli kamppailua, jota käytiin alueen säilyttämiseksi mahdollisimman luonnontilaisena.Kirjassa mm kerrottiin SML:n hankkeista tien tuomiseksi  Luirojärvelle 1950 luvulla.

Se saatiin aikanaan estettyä, mutta kaikessa hiljaisuudessa tie oikeastaan tänä päivänä on sinne jo madellut. Se tulee nimenomaan tämän uuden sillan päähän. Tosin tie on edelleenkin vain mönkijöille soveltuva, mutta pianhan sitä parantaa. Ura on valmis puskukoneiden tasaukseen.

Luirojärven laakson erämaisuus on kauan sitten siirtynyt muistojen joukkoon. Järven eteläpään kämppäkokonaisuus on koko ajan "hienostunut". Aivan naapurissa sijaitsee puiston huoltotuvaksi nimitetty rakennuskompleksi, jota lähinnä kuvailisin puiston henkilöstön yksityiseksi huvila-alueeksi. Se on mm sähköistetty ja rannassa on perämoottorilla varustettu vene. Länsirannaltakin sähkömyllyn masto erottuu.

Itse niemessä on monenlaista "huoltotupaa".

Järven koilliskulmalla on yksityinen "porokylä". Kun aikanaan 60-luvun alussa siellä suunnalla kuljeskelin ja alueella laidunsi porojakin, niin niiden "hoitoon" riitti  Pälkkimäojan varressa parin kodan ruoteet. Nyttemmin kun alueelta on jäkälä ylilaiduntamisen vuoksi syöty tyystin ja porot kadonneet, niin "poronhoitoa" on silti turvattu antamalla luvat rakennuksille. Lähinnä sekin kokonaisuus näyttää yksityiseltä lomakylältä. Kun paikan erotusaitaus oli vielä 60 luvun puolivälissä alakuvan osoittamassa kunnossa, riittivät ne pari kotaa majoituspaikaksi.

Järven itäpuolella sinne suuntaa paljon käytetty mönkijäura. Se tulee sinne lähinnä Orposesta Karapuljun ja Luirojärven kämppäpään kautta. Eroosio on paikoin tähän tieuraan lujasti iskenyt, mutta tietä on helppo leventää ja ura kasvaa.

Edellisessä artikkelissa kirjoittelin maastopyöräilystä ja sen soveltuvuudesta alueelle. Katsellessani tarkemmin niiden reittejä, havaitsin että Suomun ruoktulle saa jo pyöräillä ja Raja-Joosepista peräti Anterinmukkaan saakka. Ennustelen että menee vain hetki, kun pyöräilijöitä saa väistellä Hammaskodalla saakka.

Puiston väki on surutta rikkonut kansallispuistoaan koskevaa lakia ja sen pohjalta tehtyjä säännöksiä. Kun alkuperäisenä tarkoituksena oli luoda Kiilopään ja Saariselän retkeilykeskuksen välille massamatkailua palveleva puskurivyöhyke erämaaosaa vasten, niin tätä kirjoitettaessa sen vyöhykkeen rajan voi jo sanoa kulkevan linjalla Luirojärvi-Hammaskuru-Anterinmukka.

Laissa todetaan, että erämaaosasta ei koskaan voi tulla massamatkailualuetta ja että se säilytetään mahdollisimman koskemattomana, jossa voidaan vaalia eräkulttuuriperinnettä.

Nyttemmin puiston palvelut on kehitetty erämaa-alueellakin sille tasolle, että paikoin puutkin on pätkitty klapimittaisiksi ja kämppien välillä puiston mönkijät ajelevat tiheään vaikka laissa nimenomaan todetaan, että sitä voidaan suorittaa vain poikkeuksellisesti ja jo syntyneitä polkuja pitkin. Uusia mönkijäuria on silti avattu ja "pakolliseksi" on katsottu jopa telaketjuvehkeitten ajo puistoon. Uusavuttomat retkeilijät käyvät nykyään Siulassa vaatimassa, että joku tulee vaihtamaan kämpällä olevaan sahaan terää tai kaukana erämaassa olevan vessan kaukalon vaihtoa uuteen. Vanha eräkulttuuri on jäämässä palveluiden jalkoihin.

Puiston edustaja kirjoitti maastopyöräilystä hiljakkoin. Toiveenaan hän esitti, että tätä kautta saataisiin uusia ja vanhoja retkeilijöitä alueelle. Nuoret kuulemma saattaisivat kiinnostua ja vanhat pääsisivät pyörän avulla alueille, joihin muuten eivät enää jaksaisi. Tähän sanoisin, että tuntuu utopistiselta ajatus jonkun voivan retkeilystä kiinnostua syvemmälti maastopyöräilyn kautta ja ne joiden kunto ei riitä kävelemiseen, olisi parempi tukeutua kävelysauvoihin kuin nousta pyörän satulaan. Huteralle pyöräilijälle maastossa voi käydä hullusti. Lähiretkeilyyn kyllä löytyy huonokuntoisillekin puiston reuna-alueilta mukavia seutuja.

Maastopyöräilystä tulee mieleeni sellainenkin näkökohta, että Anterin Rajavartioasemalta länteen en enää pyöräillen etenisi. Kävelyvauhti olisi turvallisempaa. Vaikka ollaankin vilkkaalla retkeilyalueella, niin siellä ollaan myös karhujen reviireillä. On parempi antaa mesikämmenelle aikaa väistää eikä luoda mielikuvaa nopeasti lähestyvästä hyökkääjästä tai pakenevasta saaliista.

Mönkijöiden ja moottorikelkkojen käyttökieltoon on myös puiston asetuksessa niin paljon poikkeuksia, että käytännössä vilkas liikenne vallitsee alueella ympäri vuoden. Laillisten liikennöijien lisäksi kankailla näyttää huristelevan sellaisiakin, joille ei edes teoreettista oikeutta löydy.

Omilta vaellusreiteiltäni Luirojärvi taitaa pysyvämmin jäädä sivuun. Alue on tullut liian rauhattomaksi minun makuuni. Tuo rakennettu silta kertoo pitkälti puiston kehityksen suunnan. Se ei miellytä.

Onneksi alueelta löytyy vieläkin reittimahdollisuuksia, jossa on mahdollista kokea melko koskematonta luontoa. Niille reiteille täytyy suunnata.