Nyt maaliskuun loppupäivinä 2020 näyttää siltä, että mitä hienoimmat talvivaellussäät olisivat edessä. Lumen paksuus hipoo ennätyksiä. Pienet suojat ovat sitä jo vähän tiivistäneet. Kun tulee kunnon suoja ja hyvällä lykyllä sen jälkeen korkeapaine, niin hanki kestää mitä vain.
Puitteet luonnon puolesta ovat siis mitä hienoimmat, mutta Korona-tauti on sulkenut Saariselän autiotupaverkoston ovet.
Osaava vaeltaja ei toki tupia tarvitse ja kantava lumi, puhumattakaan kunnon hankikeleistä, antaa mahdollisuuden laajentaa liikkumismahdollisuuksia.
Suurin osa nykyvaeltajista kuitenkin tukeutuu kämppäverkostoon, joten liikkujat UK-puiston alueella tulevat olemaan harvassa tänä kevättalvena.
Alueen palvelutaso onkin erämaaksi korkealla tasolla. Kymmenien kämppien ja tulipaikkojen verkosto on tiheä. Monilla keskeisillä paikoilla on jo maahan upotetut "Molokit" ja puusuojissa verkkopusseissa määrämittaan pilkotut puut. Näin pitkälle ei olisi pitänyt mennä.
Kun lisäksi kesäaikaan kämppien ja tulipaikkojen välillä alkaa olla selkeät polut ja talvellakin pääreiteillä kestävät kelkkaurat, niin kovinkaan paljon ei osaamista tarvita. Riittää kovasti jonkinlainen fyysinen peruskunto.
Tämä on aikaansaanut kesäaikaan käytetyimpien kulku-urien kohtuutonta kulumista. Luirojärven ympäristö on vanhan retkeilijän silmissä nykyisin surkea paikka. Kaukaa siintää jo silmiin kaakkoispuolen niemeen sijoitetun "huvila-alueen" tuulivoimalan salko. Ei sellaista saisi siellä silmiin sattua. Eteläpään rakennuksia ei olisi lainkaan saanut sinne pystyttää puhumattakaan Luirojokea ylittävästä sillasta.
Kansallispuistosta annetun lain tavoitteena oli ensisijaisesti säilyttää alueen erämaaluonto. Alueen rakennuskanta on sen tavoitteen vesittänyt. Tuon kaltaisen infrastruktuurin olisi pitänyt jäädä Saariselkä - Kiilopää linjalle, kuten alun perin ajateltiin, eikä tuoda sitä lainkaan erämaa-alueelle.
Paljon kulkijat kiittelevät puiston henkilökunnan palvelutasoa ja auttamishalua. Ei siinä moitteen sijaa olekaan. Sen pitäisi vain keskittyä tuolle massamatkailualueelle ja suunnata palvelut sinne.
Metsähallituksen linja, tuottaa ihmisille vuosi vuodelta parempaa palvelua erämaa-alueella, tuhoaa alueen luontoa merkittävällä tavalla. Yhtenä esimerkkinä voi tuoda esille esimerkiksi Hammaskodan uudisrakennuksen. Jostakin syystä mönkijäura ajettiin Luirojärveltä Hammaskodalle paljolti herkän maapohjan kautta. Ruotmuttiojalta lähtien maa on renkailla revitty kuralle ja puiden juuristosta paistaa nila.
Alkuperäinen ajatus oli siis se, että luonnon ehdoilla edetään ja ihmisten tarpeet tulevat vasta sen jälkeen. Se ajatus on alueen päättäjiltä kadonnut.
Jos kämppiä ei olisi lainkaan rakennettu, ei olisi syntynyt sanottavasti polkujakaan, koska kulkijat olisivat hajaantuneet kulkemaan laajemmalla alueella. Maapohja ei juuri olisi kulunut. Ennen kämppäverkoston rakentamista alueella kulki vähintään saman verran ihmisiä kuin nykyisinkin, mutta heidän jättämänsä jäljet olivat olemattomat.
Jos mönkijöitä ei olisi sallittu huoltoliikennettä hoitamaan, olisi moni toivottomassa kunnossa oleva paikka nyt alkuperäisessä kunnossa. Melkoiset säästöt olisivat myös puuhuollossa jos sitä ei tehtäisi lainkaan. Sitä ei nimittäin tarvita. Joka vuosi männyistä putoaa alueella satoja kuutioita kuivia oksia maahan. Siinä on mistä ottaa jos joku haluaisi tulet tehdä.
