Eteläisin Luulammista päivällä ja illalla vuonna 1961. Tätä kirjoittaessani on kuvien ottamisesta kulunut 60 vuotta. Alue oli kovin rauhallinen. Silloin ei ollut tietoakaan Kiilopään eräkeskuksesta eikä Saariselän retkeilykeskuksesta. Alueen keskuspaikka oli Laanila.
Suomen Ladun rakentama eräkeskus olisi säästänyt Kiilopäätä ja sen lähiympäristöä suuresti, jos rakenteet olisi tehty lähemmäksi nelostietä, vaikkapa Kakslauttaseen. Kiilopään juurelle tulo oli virhe.
Luulammelle rakennettiin ensin taukotupa. Nyt se palvelee Karapuljussa autiotupana. Kuva on vuodelta 2019.
Luulammelle rakennettiin tämän yksinkertaisen taukotuvan sijaan rakennus, jota ajateltiin käytettävän myös kahvilana. Rakennusmateriaali vietiin lammelle koneella, joka jätti Kiilopään pohjoisen selänteen rinteeseen valtavan jäljen. Myöhemmin uraan rajattiin "tutkimusta" varten alue, jossa seurattiin miten luonto korjaa vaurion.
Ei luonto sitä korjannut. Rinteessä oli vuosien mittaan monenlaista "polkutyömaata". Olisi luullut, että tästä alueen vastaavat olisivat ottaneet jotakin opikseen. Ei kovinkaan suuria hoksottimia olisi vaadittu, että näkisi kuinka helposti ohut tunturin pintakerros vaurioituu. Valitettavasti sitä ei ole nähty vieläkään.
Luulammen kahvilan yrittäjäkunnan tiheä vaihtuvuus ehkä kertoo siitä, että onko Luulammen seutu muutenkaan sellainen, että se vetäisi taloudellisesti riittävän suurta asiakaskuntaa.
Luulammen voisi maisemoida entiselleen. Jos ulkoilijoita varten haluttaisiin Kiilopäälle joku erillinen kahvila rakentaa, niin länsiterassin tien varrella on hyviä näköalapaikkoja lännen suuntaan.
