Nykyisin Saariselän alueella kansallispuiston henkilökunta rahtaa polttopuuta kämppien kamiinoihin, saunoihin ja tulipaikoille retkeilijöiden tarpeisiin. Se on järkevää sikäli, että se säästää lähiympäristön puukantaa. Puuta kuitenkin huhupuheiden mukaan rahdataan puiston ulkopuolelta ja jopa ulkomailta. Mikäli tämä pitää paikkaansa, niin se tuntuu kyllä kummalliselta sillä puiston alueella lahoaa vuosittain polttokelpoista puutavaraa monikymmenkertainen määrä tarpeeseen nähden. Sen hakkuu ja kuljetus lienee sitten niin hintavaa paikanpäällä, ettei se kannata. Itse en tällaista palvelua suuremmin kaipaa, sillä tulipaikoilla on yleensä maassa puista pudonneena kuivaa oksaa siinä määrin, että vähällä vaivalla saa nopeasti kuumat tulet. Niitä riittää sillä vuosittain puista putoaa uutta polttoainetta tarpeellinen määrä. Tilanne on vähän toinen paljon kuljetuissa solmukohdissa, joissa puut on jo vuosikymmeniä sitten poltettu lähitienoilta.
Oksatulella pannukin kuumeni nopeasti Vintilänojan kurukossa vuonna 1961ja nuotio loi tummenevaan iltaan tunnelmaa.
Saunan lämmittämiseen eivät tietenkään pienet oksat hevillä riitä ja silloin pitää pesiin olla vähän järeämpää tavaraa. Sellaisilla saatiin Anterinmukan sauna kuumaksi vuonna 1991 ja kämpän tuntumassa oli mukava jäähdytellä tulipaikalla liekkien leikkiä tuijotellen.
Kulkemisen lomassa kahvivedet kiehahtavat nopeimmin juuri oksatulilla kuten tässä Jaurun varressa Pittivaaran tulipaikalla vuonna 2007.
Päivisinkin tuli on tarpeeseen, mutta ei voi kieltää etteikö ilta-aikaan tuli anna tunnelmaa kuten tässä Harrijoen latvoilla 2014.
Tai kuten Anterin laaksossa vuonna 1988
Nuotiopaikalla saattaa tunnelmoida vaikka olisi vähän helteisempääkin. Kuva on kesäkuun puolen välin korvilta vuodelta 1966 Sudenpesän kämpän edustalta. Päivällä oli Ivalossa mitattu virallisesti 32 asteen lukema. Nuotiolla oli silti mukava olla.
Saariselän sää kun vaihtuu äkisti, niin edellä olevan kuvan ottohetkestä pari päivää eteenpäin lämpötila hapuili nollan tuntumassa ja hieman tihkui vettä. Sormia sai lämmitellä Padagovan tuntumassa pihanuotiolla.
Nuotiotulien sanotaan syventävän ajattelua, miten lienee, mutta ruokahalua se ainakin tuntuu herättävän kuten tässä Sotajoen tuntumassa vuonna 1975.
Kun kulkiessa oikein huono sää koettelee ja kastelee, niin on ilo löytää pihkainen kelon kappale kuivattelemaan ja lämpöä antamaan kuten tässä Kielisvaaran rinteellä 1986.
Tervaksinen puu syttyy helposti. Sille ei oikeastaan tarvitse kuin näyttää tulitikkua ja liekki jo leimahtaa. Tervaksen liekki palaa myös komeimmin kuten tässä Hilltonin tulipaikalla vuonna 2008. Tervas ei kuitenkaan ole hyvä pakin alle, sillä se nokeaa keittovälineen nopeasti.
Niin - ja tulipaikalla voidaan tulla hyvälle tuulelle, vaikka tuli olisi sammunutkin, kuten tässä Rajankämpän tulipaikalla vuonna 2005.
