25.1.2021 laati Metsähallitus UK-puiston facebook-sivulle kyselyn, jossa lukijoita pyydettiin ilmoittamaan Pohjois-Lapista alueita, reittejä tai maisemia joita toivottaisiin kehitettävän.
Eräs henkilö vastasi, ettei toivoisi aitoa luontoa edes yritettävän kehittää. Moni yhtyi tähän toivomukseen.
Metsähallitus on Saariselän kohdallakin menossa sananmukaisesti metsään, yrittäessään muuttaa erämaa-alueeksi laissa määrättyä osaa massamatkailun suuntaan.
Kuten aikaisemmassa artikkelissani kerroin, Ympäristöministeriö antoi tähän valtuutuksen. Vaikka nyt sanotaankin, että mönkijäliikennettä vähennetään, niin järjestyssäännön mukaan milloin tahansa sitä voidaan taas lisätä, kuten kaikkea muutakin alueen "infraa".
Luonnosta piittaamattomat kulkijat ovat varmaan tyytyväisiä tähän suuntaukseen. Ne taas, jotka nauttivat lähes luonnontilaisena olleen ympäristön annista, ovat vastakkaisella kannalla.
Valitettavasti suuntaus nykyään on juosta trendien perässä. Joku intoili, että reitit "läskisähkärille" ovat erinomaisessa kunnossa ja hän odottelee hankien syntymistä. Nyt on muotia vielä lähteä talvivaelluksille. Hieman itseäni hirvittää, kun tiedän miten olemattomin taidoin ja varustein moni matkaan lähtee.
Usea nykyään perusteettomasti luottaa siihen, että "yhteiskunta" kyllä pelastaa. Valitettavasti virkatyönä pelastamista tekeviin ei läheskään aina saada yhteyttä.
Ehkäpä silti ollaan menossa siihen suuntaan, että Saariselän erämaaosallakin on keskeisillä paikoilla puiston työntekijöitä auttamassa ja neuvomassa.
60 vuotta sitten taisteltiin siitä, että voidaanko Luirojärvelle tehdä tietä. Oltiin niin pitkällä, että tie oli jo linjattu. Järvelle kaavailtiin hotelleja. Oli melko lähellä, että retkeilykeskuksen ja Kiilopään sijasta turistikeskittymä olisikin Luirojärvellä.
Hanketta silloin ajaneet ja heidän ajatteluaan myöhemmin kannattaneet pyrkivät vääjäämättä edelleenkin samaan tavoitteeseen.
Kuva on 60 vuoden takaa Luirojärven luoteisrannalta. Järvellä ei ollut kuin kaksi rakennusta, Rajankämppä ja Kuusela sekä itärannalla Raappanan kammi. Tämä oli silloin hienoa aluetta. Vaeltajia oli vähintään yhtä paljon kuin nykyäänkin, mutta heistä ei jäänyt paljonkaan jälkiä. He kulkivat nimittäin hajallaan. Muutaman vaeltajan ryhmä ei maastoon jälkiä juuri jätä.
Nykyään Metsähallitus on "kehittänyt" aluetta niin, etten sinne enää suuntaa. Kaukaa silmiin jo sattuu puiston henkilökunnan tukikohdan niemestä tuulivoimalan masto. Pientä järveä varten piti sinne viedä perämoottorikin veneeseen. "Molokit" on saatu eteläpään kämppäkeskittymään ja siltaakin viitisen vuotta koetettiin ylläpitää Luirojoen kahlaamon kohdilla.
Järven koillispuolen "porokylään" on mönkijäliikenne kulkenut niin tiuhaan, että se kulutti itärannan puolta kulkenutta reittiä siten, että sulamisvedet huuhtoivat paikoin tien mennessään ja kahden Sokostin rinteeltä tulevan puron uomat ottivat uuden suunnan kohti järveä.
Metsähallitus siis "kehittää" ja tähyilee uusia alueita entisten jatkeeksi. Pelkään että aikanaan luikertelee mukaan kaupallisuus tavalla tai toisella. Ehkä Luirojärvellekin olisi lähitulevaisuudessa tilausta Luulammen tapaiselle kahvilalle, jonne talvisin helposti pääsisi moottorikelkkasafarilla tai kesällä mönkijöitten vetämällä "junalla". Reitit ovat valmiina.
