Julkinen keskustelu susista on jälleen käynnistynyt marraskuun alussa 2021, kun maa- ja metsätalousministeri väläytti että kahdellekymmenelle sudelle myönnetään kaatolupa.
Retkeilijän kannalta katsottuna kiinnostaa eniten, että onko suurpeto vaarallinen rinkkaa kanniskelevalle.
Olen seurannut kannanottoja vuosia, eikä niiden taso ole kohonnut kovinkaan korkealle. Jankutetaan yksinkertaisia asioita eikä luodata ongelmaa syvemmin.
Esimerkiksi hokema "susi ei ole tappanut ketään sataan vuoteen" kolisee tyhjyyttään. Tämän yhteydessä olisi kannattanut mainita, että 1900 luvun alkupuolelle tultaessa sekä sudet että karhut oli ahdistettu itärajan tuntumaan, eikä näinollen kovinkaan suurta todennäköisyyttä ollut petovahingoille. Viimeiset 100 vuotta ilman ihmisvahinkoja ei siis kerro yhtään mitään esimerkiksi susien vaarallisuudesta,
Petojen aiheuttamat vahingot tiedostettiin nelisensataa vuotta takaperin. Silloin valtiovalta määräsi niiden lukumäärää vähennettäväksi, koska vahingot pienensivät verokertymää kotieläinmenetysten myötä. Susien ja karhujen metsästys ei silti pariin sataan vuoteen onnistunut. Menetelmät olivat kehnot ja suurin osa ihmisestä pelkäsi suurpetoja. Pedot yrityksistä huolimatta lisääntyivät.
Kotieläinten menetysten lisäksi sekä karhut että sudet raatelivat ihmisiäkin. Eräänlainen "villiintyminen" liittyy Suuren Pohjansodan aikoihin käytyyn Napuen taisteluun vuonna 1714. Sen jälkeen taistelupaikalle jäi suomalaisia ja ruotsalaisia kaatuneita runsaat 2600 ja venäläisiä hieman yli 400. Napuelta ei löytynyt enää ihmisiä, jotka olisivat ennättäneet haudata ruumiita ja sudet kävivät niiden kimppuun. Ihmisliha maistui ja sudet alkoivat parveilla asumusten ympärillä ja odotella ulko-ovilla. Ne saivatkin saaliikseen etupäässä lapsia mutta myös aikuisia. Tästä voisi päätellä, ettei sudenkaan kieli ole tuohesta.
Ehkä pahin yksittäisen suden aikaansaama vahinko 1700 luvulla sattui vuonna 1758 Kurikassa, jossa vesikauhuinen susi pääsi puremaan 13 ihmistä, ennen kun eräs renki sai sen lyötyä hengiltä halolla. Yhdeksän pureman saanutta kuoli.
Virallisen tilaston mukaan sata vuotta myöhemmin vuosina 1858-1862 pedot tappoivat Suomessa lähes 3000 hevosta, yli 4500 lehmää, yli 3000 poroa ja melkein 26.000 lammasta. Samaan aikaan kaadettiin noin 700 karhua ja 3400 sutta, mutta petojen määrään nähden tämä oli melko tehotonta.
1880 luvulle tultaessa erityisesti sudet lisääntyivät. Laskeskelin sanomalehtiuutisista vuosilta 1880-1881 parikymmentä lasta, jotka olivat joutuneet suden hampaisiin jopa kotipihoiltaan ja monia "vähältä piti" tapauksia. Näissä vähäisissä uutisissa oli koskettavaa tekstiä. Jossakin tapauksessa oli löytynyt suden jäljiltä vain vähäinen vaateriekale ja pieni puukenkä. Aikuiset näinä kahtena vuotena näyttivät selvinneen hengissä, mutta heillä oli ahdistelutapauksissa joka kerran jotakin kättä pidempää apunaan.
Vuotta paria aikaisemmin aikuisiakin joutui susien hampaisiin, mutta useimmiten he selvisivät ahdisteluista. Sitä vastoin lapset olivat vaaran alla. Ynnäilin 1877 vuodelta seitsemän lasta tulleen syödyksi Tampereen tuntumasta ja erikoisuutena Ylöjärveltä pari tapausta, jossa susi oli siepannut uimassa olleen pojan vedestä.
Huomiotani kiinnitti 6.7.1877 myös Ylöjärvellä sattunut tapahtuma, jossa susi valitsi kolmesta vaihtoehdosta, kahdesta aikuisesta, lammaslaumasta ja viisivuotiaasta tytöstä kohteekseen jälkimmäisen. Ehkäpä susi oli päässyt ihmislihan makuun ja kohde valikoitui sen mukaisesti. Useimmissa lehtien numeroissa oli uutisia susien aiheuttamista vahingoista ja kolumneissa tunnettiin kansallista häpeää siitä, että varsinkin pienet lapset olivat niin lukuisasti uhreina.
Nähdäkseni vuonna 1882 alkoi petojen tehometsästys, joka lopulta siirsi pedot itä-rajan tuntumaan.
Nykyinen petokanta on pieni verrattuna 1800 luvun lukemiin eikä ihmisvahinkoja ole ollut. Se on tärkeä tekijä. Jos aikaisempien vuosisatojen tapahtumista jotakin voi päätellä, niin silloin kun pedot pääsevät ihmisen makuun, on leikki kaukana.
Kuluvana syksynä on uutisoitu tekojärvillä Lapissa useita kymmeniä havaintoja susista ja runsaasti porovahinkoja niiden jäljiltä. Tähän saakka Saariselän alue on ollut melko lailla susista vapaata vyöhykettä, mutta toki aiemminkin on talviaikaan susia nähty. Kyllä ne sieltä häviävät mutta rajan takaa tulee aina uusia.
En jaksa uskoa, että sudet olisivat aikojen myötä "sivistyneet" niin, etteivät ne katselisi ihmistä edelleenkin ravinnon lähteenä, varsinkaan kun ne ovat viime vuosien saatossa oppineet ettei ihmistä oikeastaan tarvitse pelätä. Silloin tällöin tapahtuva metsästys olisikin suotavaa. Oppi ihmispelosta menee perille vain sitä kautta.
