Istuessani vuonna 1988 Muorravaarakan kämpän rappusilla tyttäreni kanssa pohtimassa miten tästä jatkettaisiin, on sen jälkeen vuosien vieriessä monta muutosta tapahtunut. Ne pitää ottaa huomioon, kun uusia kaavailuita tehdään.
Ikäni rajaa kantokykyäni. Heinäkuulla 2020 juoksulenkillä loukkaamani nilkka ei ole parantunut täysin. Samassa kaatumisessa tärvelemäni oikea olkavarteni oirehtii edelleen. Vaimoni 2019 vaelluksemme jälkeen liukastui ja katkaisi solisluunsa. Ei voitu leikata. On vähän uusittu niveliäkin. Rinkkaa hän ei voi selkäänsä enää ottaa. Siispä varusteet painavat yksinomaan omia harteitani kesällä 2021.
Jos kohta on fyysisellä puolella yhtä ja toista ongelmaa, niin onneksi päänuppi on vielä välttävässä kunnossa, vaikka hiukset ovatkin paljolti päästä kadonneet kuvan ottohetkeen verraten.
Alusta alkaen olen kiinnittänyt huomiota kantamuksen kokonaispainoon ja sitä koettanut saada mahdollisimman keveäksi. Tästä on nytkin lähdettävä ja siitä syystä vaellukseen käytettävää kokonaisaikaa täytyy ehkä lyhentää. Viikko maksimissaan, ellei sitten reittiä suunnittele niin, että se risteää ensimmäisen päivän jälkeen tai toistamiseenkin ja paikoille voi jättää muonaa. Voihan olla, että pari viimeistä päivää tulee palattua samoja jälkiä takaisin.
Vanhoja varusteita täytyy miettiä. Onko makuupusseissa keventämisen varaa ? Itse asiassa ostin kaksi uutta 1,4 kg:n kesäpussia, joille luvataan muutaman pakkasasteenkin "mukavuuslämpötila". Kilon painoiset "itsetäyttyvät" alustat lienevät kelvolliset, mutta keveämpiäkin varastostani löytyy. Ne ovat vain kooltaan suurempia. Kokokin jotakin merkitsee, sillä tarpeellisille varusteille täytyy löytyä tilaa. Onneksi nykyään on saatavilla monipuolinen valikoima retkimuonia, joihin ei tarvitse lisätä kuin kuumaa vettä. Ne ovat keveitä eivätkä vie paljonkaan tilaa. Muutakin silti pitää syötäväksi olla. Ei sitä sentään ole tarkoitus mihinkään eloonjäämistapahtumaan lähteä.
Tarpeellisten tarvikkeiden luettelo on pitkä. Se on osaksi myös jokaisen kohdalla henkilökohtainen. Siksi hyvissä ajoin kannattaa luetteloa ruveta laatimaan paperille. Kaikki tarvittava ei aluksi tule mieleen. Listaa voi sitten täydentää, kun jokin asia pulpahtaa mieleen. Lähtökohta kaltaiselleni kulkijalle on se, että on oltava täysin omavarainen. Itselleni on käsittämätöntä, että joku voi talvella marmattaa Siulan kämppäkirjaan, että klapit olivat kämpän kamiinaan kovin suuria kun kirvestä ei löytynyt puusuojasta.
Joku juuri soitti ja kysyi mielipidettä reittisuunnitelmaansa Orponen - Tammikämppä - Hammaskuru - Anterinmukka - Rajajooseppi.
Tammikämpän tuntumaan Luirojoen varteen pääsee aika mukavasti. Joen ylitys kylläkin on vähän haastavaa, mutta onnistuu kyllä patoarkkujen tuntumasta elokuulla, jolloin vesi on todennäköisesti alimmillaan.
Tammikämpältä eteenpäin vanhan tukkitien pohjaa pitää vähän arvailla ja on se vähän vetinenkin. Myöhemmin tie tulee paremmin näkyviin. Suunnistaminen on helppoa sikäli, että Vuomapää on hyvin näkyvissä koko ajan. Alakuvan näkymä Tammikämpän tuntumasta kohti Vuomapäätä. Edessä Kaita-aapaa.
Suovainlammen kohdilta onkin sitten helpompaa. Onko reitti sitten kysyjälle sopiva, niin siihen en toki osaa ottaa kantaa, sillä se riippuu hänen fyysisestä kunnostaan, jota en tiedä. Jokainen soilla liikkunut tietää, että pehmeällä pohjalla eteneminen on melko raskasta ja sitä etappia Tammikämpän ja Hammaskurun välillä kyllä riittää.
Tällä kirjoitelmalla toisaalta kannustan sellaisia vaelluksesta kiinnostuneita, jotka ovat kyvyistään vähän epävarmoja suunnitteluun, sillä Saariselkä tarjoaa useimmille mahdollisuuden päästä luonnon pariin. Maastosta löytyy kyllä jokaiselle sopiva kulkualusta.
