Kuva on Saariselän kuusikkovyöhykkeeltä helmikuulta 1983. Nyt, vuonna 2021, on meneillään talvivaellus "buumi". Maastoon on lähtemässä kuuleman mukaan runsaasti ensikertalaisia. Metsähallitus on kehottanut hankkimaan etukäteen tietoa sekä valistanut muutenkin. Sieltä on opastettu myös aloittamaan talvivaellus "pienin askelin". Neuvot ovat hyviä. Valitettavasti kaikki eivät niitä lue.
Kesäretkeilyyn verrattuna talvivaellukset ovat periaatteessa aina vaarallisia. Hyvinkin varustautuneita on aina silloin tällöin menehtynyt. Usein on ollut kyse omien voimavarojen yliarvioinnista ja taitamattomuudestakin.
Pakkanen myös yllättää. Muistan retkeilyni alkuajoilta, miten yksinäinen hiihtovaeltaja löydettiin istumassa suksiensa päältä kuoliaaksi paleltuneena aivan läheltä Rumakurun kämppää. Vieressä oli avoin reppu ja siinä leivänkannikka.
Keskivertoihminen asuu nykyisin lämpimissä asunnoissa ja kävelee kylmässä säässä niin lyhyitä matkoja, ettei hänelle kerry tietoa, mitä tapahtuu silloin kun oleskellaan pitempiä aikoja ulkosalla.
Olen itse aloittanut talviretkeilyn aakkosten opettelun 1950 luvun puolivälissä tekemällä kavereitteni kanssa retkiä, johon sisältyi yksi yöpyminen itse rakentamissamme havulaavuissa melko olemattomin varustein. Vaati kekseliäisyyttä, että selvisimme kovista pakkasista, kun lisälämmikkeenä saattoi olla vain huopa.
Suosittelenkin aloittelijoille edes yhtä yöpymistä kotinurkilla ulkosalla. Makuupussin, alustan ja vaatteiden testaaminen etukäteen ehdottomasti kannattaa silloinkin, kun aikoo yöpyä kämpissä, sillä aina se ei ole mahdollista silloinkaan, kun on tehnyt varaukset. Sääolosuhteiden vuoksi saattaa olla, että suunniteltua majapaikkaa ei tavoitakaan.
Usea kesävaeltaja panostaa rinkkansa keveyteen, mutta talvella ei rinkkaa kannata harteille nostaa, vaan vetää tarvikkeensa ahkiossa tai sen tapaisessa. Tavarat kulkevat perässä paljon keveämmin ja voi ottaa mukaan kaikenlaista kaiken varalta.
Monia kauhistuttaa talvella teltassa nukkuminen, eikä sitä välttämättä tarvitse nykyään tehdäkään jos ei halua, koska kämppäverkostot ovat niin kattavia. Silti teltta tms on välttämätön varuste, sillä myrsky saattaa yllättää ja silloin voi eksyäkin. Siitä syystä matkassa pitää olla kirves ja mieluummin myös saha jos alkaa tulla tarvetta tulien sytyttämiseen. Sellaisen joka aikoo yöpyä ainakin osaksi ulkosalla, kannattaa ottaa lumilapio matkaan.
Toistaiseksi Saariselällä on nyt suhteellisen vähän lunta, mutta se on pehmeää. Siksi tarvitaan ns metsäsukset. Leveyttä ja pituutta pitää olla. Vähän hiihtäjän painosta tietysti riippuu, mutta kyllä alaraja on siinä kahden ja puolen metrin vaiheilla liikkuu. Erilaiset lumikengät ovat kätevä varuste lyhyemmille vaelluksille, mutta ei niistä nähdäkseni oikein pitkille reissuille ole. Eteneminen on ainakin itselleni liian hidasta.
Teltta, laavu tai loue. Kaikki sopivat jos muut yöpymisvarusteet ovat kelvolliset. Jos pakkanen hiipii makuupussiin, niin kaksi jälkimmäistä ovat parhaat koska niissä voidaan yöpyä tulilla.
Monista varusteiden yksityiskohdista voisi kirjoittaa kymmeniä sivuja, mutta kiteytän tämän vain siihen, että jokaisen kannattaa miettiä sitä, että läheltä ei ole saatavissa apua jos jotakin sattuu tai jokin repsahtaa. Mukana pitää tästä syystä olla vaikkapa narua, muutama naula, ilmastointiteippiä yms.
Minulle on mieleeni hyvin jäänyt, kun hiihtokengistäni yllättäen irtosi pohja. Istuin hyvän tovin varusterekeni päällä ja mietin millä ihmeellä voin kiinnittää suksen jalkaani ja miten selviän takaisin. Minulla oli mukana rulla ilmastointiteippiä ja sillä se onnistui. Varasukset ja sauvat olivat kyllä reessä, mutta niistäpä ei ollut apua, kun kenkä repsahti.
Vaikka ei vaelluksellekaan aio, mutta hyväkuntoisena ajattelee hiihdellä pienen repun tai vyölaukun kanssa vähän kauempana, niin ohuesti vaatetettuna ei saa lähteä liikkeelle. Tuuli voi nousta äkisti ja peittää nopeasti aukeilla ladut. Matkanteko hidastuu ja voi silloin eksyäkin. Varsinkin Kiilopäätä pidän tässä suhteessa hankalana tunturina, vaikka se niin lähellä asutusta onkin. Kun voimakas tuuli pyyhkii sen rinteitä joko pohjoisen tai etelän suunnalta, niin on leikki poissa.
Olen viime vuosina tavannut niin vähäisen tietämyksen varassa vaellukselle lähteviä, että on suoranainen ihme, ettei onnettommuksia ole sattunut enempää.
Olenkin sitä mieltä, että paitsi Karthago olisi hävitettävä, niin kansallispuistojen erämaa-alueille pääsyä pitäisi rajoittaa. Yksin retkeileviltä pitäisi vaatia osaamiskoe ja ryhmissä liikkuvilta ainakin yhdellä sellainen olisi oltava.
