Edellisen kirjoitukseni johdosta puiston johtaja Pirkko Seurujärvi lähetti sähköpostia, vastaten vuoden 2018 heinäkuulla lähettämääni viestiin, jonka silloin otsikoin "Havaintoja ja kuulopuheita".
Palautteessaan Seurujärvi kertoi UK-puiston muuttaneen jo parin vuoden ajan huoltoliikenteen painotuksia moottorikelkan käyttöön mönkijöiden sijaan. Tämä oli hyvä uutinen joskin on todettava, että paikoin vahingot ovat jokseenkin pysyviä. Valitettavasti hän totesi mönkijöitä edelleen kuitenkin käytettävän Kiilopää-Suomunruoktu-Tuiskukuru-Luirojärvi reitillä. Kuluminen on sillä reitillä suurta ja pehmeikköjen kohdalla on sanomista.
Kyselyyni Luirojärven "Porokylän" asemasta, viitattiin vain että poronhoitotarpeisiin voidaan rakennuksia tehdä. Olin tietoinen tästä säännöksestä, mutta olenkin hieman epäileväinen uudisrakenteiden tarkoitusperästä.
Maastossa tapahtuvaa pyöräilyä, ei Seurujärven mukaan aiota lisätä ja hän ei itse katso talvipyöräilyn aiheuttavan mitään turvallisuusriskiä vaikka se koko aluetta koskeekin. Hän arveli pyöräilyn silloinkin tapahtuvan tampatuilla pohjilla reiteillä.
Itse näen tässä kuitenkin selkeän riskin. Myrsky saattaa nousta äkisti ja tampatutkin pohjat tuulen tuoma lumi peittää nopeasti. On niitä keväisiä hankiakin, joilla hyvin voidaan ajaa tämän säännöksen turvin missä vain. Iltapäivisin hanki rupeaa yleensä pettämään. Tuulen peittämiä tampattuja pohjia ei juuri laaksojen pohjilla kykene haarukoimaan. En usko, että kaikilla pyöräilystä innostuneilla on näitä olosuhteita varten riittävää tietoa ja osaamista. Parempi olisi olla liikkeellä sulan maan aikana jos pyörää haluaa hyväkseen käyttää.
Olen ollut hämmentynyt suurten petolintujen kannan vähentymisen vuoksi. Seurujärvi totesi lintukantojen luonnollisestikin vaihtelevan. Tämän toki tiedän, mutta muun tietämykseni vuoksi voin todeta, että on sitä "epäluonnollistakin" kannan vaihtelua.
Seurujärvi valitteli että puiston valistus kulkijoille menee melko huonosti perille ja yhdessä Suomen Ladun kanssa he ovat pohtineet keinoja, miten valistusta paremmin voitaisiin jakaa.
Siinäpä onkin pulma, sillä melkoinen osa nykyisestä kulkijakaartista ei suuremmin tee mitään jäteongelmalle ja muutenkin esittää vain vaatimuksia palveluista mitä ihmeellisimmistä asioista, ajattelematta että joitakin velvoitteitakin olisi.
Vaikka vessojen makkilaatikot on tehty jokaisen itse vaihdettavaksi, niin siihen avuksi kutsutaan puiston henkilökuntaa vaikka miten kaukaa. Olen ollut paikalla, kun joku vaati kaarisahaan jonkun tulemaan terää vaihtamaan ja joku urputti liian kookkaista klapeista. Eräs kirjoitteli Kotakönkään laavukirjaan, että "... olisiko nyt liikaa vaadittu, että puisto pysyttäisi osoiteviittoja..." Kun roskasäiliöt ovat täynnä, niin väki katsoo aiheelliseksi heittää jätteensä siihen lähistölle ja jos on talvi, niin lumeen näyttää olevan mukava heittää vaikka mitä. Joskus kauan sitten siivosin varhain keväällä lumen juuri sulettua, Hammaskurun pihamaalta 17 paria sukkahousuja ja laskemattoman määrän tamppooneja.
1960 luvun alussa Muorravaarakan ruoktun rakentajiin kuulunut Elli Mäkynen esitti, että alueelle tulijalta pitäisi vaatia retkeilijäkorttia. Sehän ei tietenkään silloin voinut käydä päinsä, sillä Jokamiehen oikeuteen kuului saada alueella liikkua ilman rajoituksia lain puitteissa.
Nyt on tilanne toinen. Kun Kansallispuisto on perustettu, niin puisto voi luonnonsuojelullisiin perusteihin nojaten vaatia riittävää tietämystä ja osaamista. Nyt voitaisiin aivan hyvin vaatia suoritettavaksi Metsästyskorttia vastaava "Vaeltajakortti".
Lopetellessani joskus vaellustani Rautulammen kautta, niin totesin että joku oli halkonut klapeja laakean kiven päällä kirveellä, kunnes se oli muuttunut moukariksi. Jopa perustyökalujenkin käytössä pitäisi jonkinlaista alkeellista valistusta järjestää. Toivottavasti puiston henkilökunta selviää valistushaasteestaan. Toistaiseksi se ei oikein ole perille mennyt.
