Vaikka Saariselkä on ollut aina vailla pysyvää asutusta, niin suhteellisen vilkas kulkuväylä sen halki on kulkenut Luirojokea myöten Luirojärvelle ja Maantiekurua myöten Suomujoelle. Paljon on matkannut tätä väylää myöhempiä kuuluisuuksia, ensimmäisenä 1820 luvulla Inarin pappi Fellman, joka pelkäsi Luirojärvellä Sokostin yllä näkemänsä pilven enteilevän lumimyrskyä. Runsaat kymmenen vuotta myöhemmin Maantiekurun suupuolen kämpästä suojaa hakivat Elias Lönnroth ja M.A.Castren. 1920 luvulla myöhempi kenraali ja eräkirjailija K.M.Wallenius vuoleskeli puukollaan saman asumuksen kohdalla kalaverkkoaan varten käpyä, löytämästään konjakkitynnyrin kimmestä. Monta muutakin myöhempää kuuluisuutta on alueella liikkunut. Kaikki ovat olleet melkoisia persoonallisuuksia ja näinhän oikeastaan voi sanoa olevan useimpien muidenkin erämaitten vakituisten kulkijoiden.
Joskus 1980 luvulla panin merkille kämppäkirjoihin ilmestyneen pitkiä kirjoituksia, joiden allekirjoituksena oli joko Linvingston tai Stanley. Näytti siltä, että nämä 1800 luvun kuuluisat Afrikan tutkimusmatkailijat olivat heränneet henkiin ja retkeilivät nyt paljon pohjoisemmassa, mutta kylläkin erikseen. He kertoivat kirjoituksissaan kokemuksistaan ja havainnoistaan toisilleen.
Eräänä kertana Karapuljussa tapasin nämä herrat silti yhdessä, sillä he näyttivät asustavan samassa persoonassa, eräässä nuorehkossa puheliaassa miehessä, joka ahkerasti koetti kysellä kaikenlaista muilta kulkijoilta, mutta panin merkille ettei hän koskaan itse vastannut mihinkään hänelle esitettyyn kysymykseen.
Tutkimusmatkailijat retkeilivät alueella vuosia ja silloin tällöin kohtasin heidät. Koskaan he eivät kuitenkaan esittäytyneet, vaan pysyttelivät anonyymeinä ja puhelivat vain suorittamistaan huikeista päivämatkoista vaelluksillaan, joten en päässyt selville kumpi tutkimusmatkailijoista kulloinkin oli kyseessä. Kämppäkirjamerkinnöistä näki että he noina vuosina hyvinkin paljon risteilivät alueella. Mieleeni on jäänyt, että herra Stanley kerran talletti Hammaskurun kämppäkirjan väliin upean kotkansulan.
Viimeisen kerran näin hänet 90-luvun puolenvälin tienoilla lähellä Hirvaspäitä. Olin vaelluskaverini Antin kanssa matkalla kohti Anteria. Oli kesäkuu ja kaunis poutapäivä. Asianomainen oli pukeutunut 1950 luvun pitkään kumiseen sadetakkiin ja jalassa olivat pehmeät, melko kärsineen näköiset avokkaat. Hän kyseli meiltä, onko vielä pitkä matka Luton riippusillalle.
Hän kertoi olleensa jo Luton varressa lähellä siltaa, mutta ei ollut uskaltanut kahlata Kiertämäojasta yli, vaan oli lähtenyt yläjuoksun suuntaan. Kohdatessamme hän oli jo jättänyt kyllä Kiertämän latvatkin taakseen, joten ylityspaikkaa etsiessä oli tullut taivallettua parikymmentä kilometriä.
Nähtävästi Livingston ja Stanley aikanaan selvisivät Lutolle ja kotipuoleenkin, sillä joitakin vuosia myöhemmin havaitsin Hesarista pikku-uutisen. Eräs heikoissa voimissa ollut kulkija oli noudettu Käsivarren alueelta eräältä kämpältä helikopterilla. Muut kulkijat olivat avun paikalle järjestäneet. Rinkassa oli ollut enää vain sarjakuvalehtiä ja näkkileipää. Muuten saatoin kuvauksesta päätellä kuka oli kyseessä. Sen jälkeen en ole tutkimusmatkailijoista kuullut.
Alaoleva kuva on runsasta viikkoa kerrottua tapaamista myöhemmin. Vaelluskaverini on siinä ylittämässä Kiertämäojan kahlaamoa.
