Jälleen kesäkuun alussa ajelin Saariselälle. Tällä kerralla pääsin vaelluskaverini Akin auton kyydillä. Matkassa olivat myös vaimomme Marja-Leena ja Aila. Ajelimme mukavassa säässä pohjoisen puolen metsäautoteitä kohti Ahvenjärveä. Luppokurun lammen jälkeen tie tuli niin huonokuntoiseksi, että jätimme auton siihen, otimme rinkat selkään ja lähdimme kohti Ahvenjärveä, jossa vielä silloin oli kämppä.
Aivan alussa havaitsin maassa parisenttisen granaatin, jonka poimin matkaani. Se oli hyvälaatuinen ja kauniin värinen. Aikanaan koetin sitä hioa. Minulla ei ollut mitään tietämystä tästä käsittelystä silloin, mutta koetin kirjallisuudesta sitä etsiä ja tulin siihen erheelliseen käsitykseen, että hiomakiven kierrosnopeuden täytyy olla kovin suuren. Vaimoni tehosekoittimesta löytyi peräti 12000 kierrosta ja hänen happamana seuratessa vierestä, kiinnittelin hankkimani hiomakiven suurella vaivalla laitteeseen. Luin kyllä vesijäähdytyksestä, mutta arvelin ettei se ole kovinkaan välttämätöntä. Hyvin lyhyessä ajassa poltin kiven pilalle ja siirsin hiomakoneeni tehosekoittimien taivaaseen. Oppia ikä kaikki.
Kivilöydön jälkeen taivalsimme Pajujärven ohi Ahvenjärvelle, jossa yövyimme. Aamulla olimme valmiina jatkamaan. Alakuvassa on aviosiippani Marja-Leena ja vaelluskumppani Aki.
Lähdimme jatkamaan kohti Kolttakenttää. Siellä viivähdettiin hetki.
Jatkoimme tästä Snellmanille. Vesi Suomussa oli melko ylhäällä. Olin varannut mukaani kopukan rakennusta varten vähän tarvikkeita, koska oli tarkoituksena päästä Suomun yli. Snellmanin kämpän alapuolisen suvannon pohjukkaan oli ajautunut jokunen kopukkaa varten kelvollinen puu ja seuraavan päivän aamuna ryhdyin rakennuspuuhiin.
Olimme Kolttakenttään tullessamme havainneet Suomun etelärannalla, kohdassa jossa joki kapenee, kuiville nostetun lautan. Suunnittelimme, että kunhan minä pääsisin keinottelemaan kopukalla ensin joen yli, niin muut matkaisivat Snellmanilta lähtevää harjua länteen ja minä taas kulkisin Suomun vartta, hakisin lautan ja auttaisin muut yli niemen kärjestä.
Kun lautta alkoi näyttää siltä, että sitä saattaisi kokeilla, otin rinkkani selkään, pitkän seipään käteeni ja ajattelin että testaan ensin rantavedessä sen kantavuutta. Annoin Akille kaitafilmikamerani ja selitin miten sillä kuvataan. Sovittiin, että hän sitten kuvaa ylityksen jos lautta kantaa minut ja rinkan.
Astuessani kopukalla, huomasin heti että se tarvitsee alle lisää puutavaraa. Se painui painoni alla kantaen kyllä minut juuri ja juuri, mutta oli kaiken lisäksi kiikkerä. Vettä oli kuitenkin suvannossa poikkeuksellisen paljon ja virta voimakas. Niinpä virran pyörre sieppasi minut ja lauttani rannasta niin, etten ehtinyt tehdä mitään muuta kuin koettaa säilyttää tasapainoa.
Keskemmällä jokea tulin varanneeksi virtaan poikittain olevalla kopukalla vähän liikaa alavirran puolen jalalle. Kopukka alkoi kääntymään pystyyn. Painuin heti ylös nousseen reunan päälle ja mielessä välähtivät ajatukset, että yritänkö heti irrottaa rinkkaani selästäni vai saanko sen pois veden alla.
"Ikuisuuden" kuluttua kopukka oikeni. Saatoin nousta jälleen pystyyn. Onneksi virta kuljetti minua enemmän vastarannan suuntaan. Sauvoimeni oli edelleen käsissäni, mutta en aluksi yltänyt sillä pohjaan. Ranta silti läheni ja sitten sain sauvoimella tönäistyä itseni rantaan. Olihan tiukka paikka.
Kun aikanaan filmiä katseltiin, niin havaittiin Akin käännelleen tarkennusrengasta Zoomin sijasta ja jälki oli sitten sen mukaista.
Jatko meni suunnitelmien mukaisesti. Minä kuljin etelänrantaa yläjuoksun suuntaan ja muut harjumaista muodostelmaa Suomun kapeikkoon. Löysin lautankin, jonka aiemmin olimme nähneet. Sen runko oli neliömäinen, solakoista männynrungoista kyhätty ja kulmissa oli isohkot styroksikuutiot.
Se oli kevyt ja vaivattomasti nostin sen veteen ja sauvoin sen niemen kärjessä odottavien luo. Vein ensin Akin kanssa rinkat vastarannalle ja sitten tulimme kaikki yhtä aikaa varusteitta yli. Kantavuus oli suuri.
Lautan jätimme sinne, mistä olin sen ottanutkin ja jatkoimme matkaa etelään kohti Kuotmuttijärveä. Järven itäpäässä pidimme tankkaustaukoa.
Ylitimme tästä Kuotmuttiojan ja nousimme runsaan kilometrin päässä ylempänä olevalle Ahmajärvelle. Karttaan oli merkitty Aitavaaran suunnasta järveen laskeva puro. Nykykarttakin kertoo samaa, mutta se ei pidä paikkaansa. Sitä puroa tällä vaelluksella vähän etsiskelin ja sen puuttumista hämmästelin, mutta toki olin jo aiemmin uusissakin kartoissa huomannut pieniä virheitä.
Oletetun puron suuntaan liikuimme. Linjalla on välillä liikkuvaakin vettä pienten lampien välillä. Nousimme Aitavaaran kohdalla Sarviojan laakson reunalle. Laskeuduimme sitten Sarviojan varteen ja kuljimme Sarviojan kämpälle. Silloin kämppä sijaitsi melkein Sarviojan varressa, muutaman kymmenen metriä nykypaikasta.
Seuraavina päivinä kuljeskelimme lähialueilla. Sää suosi meitä edelleen ja oli hieno ilma, kun ryhdyimme nousemaan Ukselmakurun mutkasta Sollanpään rinnettä. Kuvassa Ruopimapään jyhkeä rinne oikealla.
Ylempänä rinteellä oli materiaalia lumiukkoakin varten.
Sollanpään selänteeltä oli hulppeat näkymät Muorravaarakalle ja idän tuntureille. Kuva on etelään. Taustalla kohoaa Vuomapään laki.
Kuikkapään kyömy ja Hirvaspäät idässä.
Palasimme aikanaan takaisin osapuilleen samaa reittiä kuin olimme tulleetkin. Styroksilautta oli hävinnyt, mutta paikalla oli nyt vähäinen vene, jonka toinen pää oli hajonnut ja vuosi se muutenkin. Kun vauhdikkaasti meloi kapeikon yli Snellmanin niemen puolelle, niin ihminen ja rinkka siirtyivät kerrallaan, veneen ehtimättä täyttyä.
Snellmanilta tulevalla harjullahan on matala kohta joka yleensä on kuivillaan, mutta silloin "ylävesien" aikana siinä oli 50-60 senttiä vettä. Sattui sopivasti niin, ettei tarvinnut riisua kahlaamaan, sillä sillekin kohdalle oli ilmestynyt vene, jota käytimme hyväksi.
Varusteet kuitenkin vain pukattiin veneen avulla vastarannalle kuten yläkuvassa, muuten taiteiltiin veteen kaatuneen kelon yli.
Itse mietin tällä kohden "tukkilaisen" temppua.
Tätä en nykyisin enää pysty valitettavasti toistamaan.
Vaellus onnistui kaikin puolin mukavasti. Paluumatka autolla oli murheellisempi. Soraisella tietyöpätkällä joku hurjasteli vastaamme ja hajotti tuulilasimme.