Vuosi 2017 oli melko poikkeuksellinen sään puolesta. Katselin pitkin kesää sopivaa tasaista sääennustetta, mutta sitä ei tuntunut löytyvän. Lopulta elokuun puolen välin jälkeen päätin vanhan koulukaverini Heikin kanssa lähteä kokeilemaan, pääsemmekö luovimaan sadekuurojen välissä jonkinlaista kierrosta. Koska kaimallani on sairautensa vuoksi hapensaannissa ongelmia, niin koetimme laatia vaelluksen tasaiselle pohjalle. Ajelimme keskiviikkoillalla 16.8 Kuutuan tietä kohti Aittajärveä. Tie oli kehnossa kunnossa, mutta sää näytti lupaavalta.
Matkaan lähdimme torstaiaamulla Aittajärveltä 17.8. Kahlaamolla oli vesi vähissä, joten ylityksessä ei ollut ongelmaa. Museokämpällä viivähdimme hetkisen.
Etenimme Maantiekurua etelään ja poroaidan tulipaikalla pidimme jo keittotaukoa. Puron varressa valokki, lakka eli hilla oli täydessä kypsyydessä. Maantiekurussa on upeita keloja niin kumossa kuin pystyssäkin.
Sotavaarajoki tuli aikanaan vastaan ja nousu Sarviojan laakson reunalle onnistui, vaikka happea piti välillä vähän pysähtyä haukkaamaan. Näkymät etelään avautuivat. Taustalla Siliäselkä.
Sarviojan latvan suvannoissa kuvastui osittain aurinkoinen päivä.
Sudenpesän tienoo oli valittu ensimmäiseksi yöpymispaikaksi. Vaikka ensimmäisen kerran Sudenpesällä olin yli 50 vuotta takaperin ja yhden yön vietin siellä erään latulaisporukan kanssa lauleskellen, kummitusjuttuja kertoillen Paulaharjun henkeen sekä kahvia keitellen, niin nukkunut en kämpässä ollut koskaan. En tavallaan nukkunut nytkään, sillä sisällä olleen sääskipaljouden vuoksi viritimme vaellustelttamme laverille.
Vanhan kämpän näköispainos muuten on hieno jos kohta uuden takan malli ei vertoja vanhalle vedä alkuunkaan.
Teltassa siis yövyttiin. Kämpän kupeelle oli yöllä ilmestynyt teltta ja samanlainen Sarviojan toiselle rannalle, mutta teltassa olijat vielä uinailivat, kun me aamulla jatkoimme matkaa. Sarviojan kämpän pihamaalla pääsimme yhteiskuvaan avuliaan yksivaeltajan napatessa pari otosta.
Tästä matkailimme Ukselmakuruun. Ylempänä kurussa on varsin karut näkymät.
Sitä myöten kuljimme rauhallisesti Pirunportin tuntumaan. Sinne jätimme rinkkamme ja nousimme Ukselman laelle. Sää tässä meitä suosi. Oli melko kirkasta eikä tuullut nimeksikään. Lakitasanteella oli yksittäinen sarvekas paikallinen asukas.
Laelta oli upeat näkymät kaikkiin ilmansuuntiin. Alakuva on länteen.
Tämä taas pohjoiseen. Taustan tunturi on Ruopimapää.
Koillisessa erottuu mm Kuikkapään kyömy ja Hirvaspäitten lakia.
Ukselman poro saattoi ihmetellä, kuten minäkin, itäkaakosta pyyhältävää suurehkoa lentokonetta, jota saattoi ylempänä hävittäjä. Saatettava saattoi olla pommikone tai tiedustelukone ja uskaltaisin väittää hävittäjän olleen Suhoi 27. Länsi-Luoteessa olevaan pilviharsoon koneet katosivat. Sinne suuntaan maisemia ihaili vaelluskaverinikin, mutta kuvanottohetkellä sai puhelimeensa Dna:lta hyvän matkan toivotuksen Venäjälle.
Pirunportin suulle olivat rinkat jääneet odottelemaan. Ne aseteltiin taas matkakuntoon.
Louhikko ylitettiin onnistuneesti. Sen niskalla kamera oli taas ahkerassa käytössä.
Jälleen kerran päästiin ihailemaan portilta Muorravaarakan laaksoon avautuvaa näkymää.
Alaosassa porttia oli vielä melkoisesti lunta. Paksuutta saattoi olla reilut parikin metriä.
Vaikka alarinteeseen mentiinkin, niin meidän ikäisemme vaeltajat kaipaavat siinäkin tauon paikkoja.
Muorravaarakan ruoktulla oli jonkin verran väkeä. Vastaamme tulivat joella varauspuolen yöpymiskumppanimmekin. Iltaa kulutimme ylävirran puoleisen katoksen tuntumassa tulilla.
Poutainen ilta tummeni jo aikaisin elokuun tapaan.
Lauantaina 19 päivänä olikin säätyyppi muuttunut. Selänteet olivat pilvessä ja satoikin vähän. Sää näytti melko toivottomalta. Olimme heittäneet arpaa, lähdemmekö Anterinmukkaan saunomaan vai ei ja säätyyppi ilmoitti että ei. Yöpymiskumppanimme lähtivät kuitenkin tähän säähän tavoitteenaan nousta Lumikurua Ukselman taakse ja sieltä Paratiisikuruun. Mekin lähdimme verryttelemään Tiyhtelmän varteen ja nousimme lähdelammelle saakka. Pilvi sakeni siellä niin, ettei näkynyt edes viidenkymmenen metrin päässä ollutta vastarinnettä. Alas laskeutuessamme sää selkeni. Tässä puolivälissä laskeutumista sumu on jo melkein kaikonnut.
Uskomattoman nopeasti ilma poutaantui ja aurinko pilkisti esille. Ennen kämpälle tuloa näytti Pirunportin suunnalla jo näin hyvältä.
Aterioinnin jälkeen käväisimme Muorravaarakan alajuoksun puolella olevilla Joutsenlammilla jaloittelemassa. Kaimani sai kameraansa pilvien lomasta hienot värisuihkut maisemaa värittämään. Sollanpää taustalla.
Paikka on varsin hieno kolmen pienen lammen yhdistelmä, joiden välillä on "pienois-punkaharjut".
Säätieteilijät eivät olleet tahtoneet kyetä oikeastaan koko kesänä laatimaan pitemmälle luotettavia ennusteita. Nytkin ne vaihtelivat laidasta laitaan muutaman tunnin välein. Niiden perusteella muutimme kuitenkin suunnitelmiamme. Seuraavaksi yöksi menimmekin varaamaamme Muorravaarakan vanhaan ruoktuun viettämään nostalgista iltaa ja yötä. Ensin istuskeltiin iltaa ruoktun edustan tulipaikalla. Kaima hymyilee veistämälleni lettulastalle. Muotoilussa taisi olla viimeistelyn tarvetta.
Kammissa oli kamiinan yläpuolella lappu, jossa varoiteltiin siinä olevasta reiästä. Emme kamiinaa tarkemmin tutkineetkaan, vaan virittelimme tulen takkaan. Se veti huonosti ja katon yläosiin jäi savu leijumaan. Tunnelmaa se kuitenkin loi.
Sunnuntaina luvassa olevien sateiden vuoksi päätimme kulkea Jyrkkävaaraan. Aamulla alkuun vettä vihmoikin, mutta se loppui kymmeneen mennessä ja sää nytkin yllättävän pian selkeni. Matka joutui alavirran suuntaan joutuisasti, vaikka polulla pehmeikköjä onkin. Ensimmäisen tulipaikan kohdalla oli runsaasti hillaa, josta saimme sopivaa puuron kuorrutusta. Näkymät Sollanpään suuntaan olivat Yläjängän suvannoilla jo kovin poutaiset.
Nuotion kämpän tulipaikalla, jota nykyisin Muorakanmutkaksi nimitetään, oli jokseenkin loppuun lahonneet istuinpuut. Ne samat puut olivat siinä jo nelisenkymmentä vuotta aiemmin. Tulipuita ei oltu paikalle toimitettu, mutta kivikehässä oli 70-80 sentin mittainen puolentoista tuuman PVC-muovinen putki, jonka tarkoitusta en kyllä ymmärtänyt. Otin sen mukaani ja vein Jyrkkävaaraan ja roskalaatikkojen viereen. Tulipaikalla kuitenkin taukoiltiin.
Harrijoen ylityksen jälkeen mönkijäjälkiä tuli vastaan. Olin niitä pannut merkille Muorravaarakan ruoktunkin tuntumassa useita sinne tänne suuntautuvia. Jyrkkävaaraan nekin jäljet lopulta johtivat jos kohta alueella oli ajeltu laajalti. Kämpällä saimme kuivatella kamppeitamme rauhassa, sillä muita ei paikalla ollut eikä sinne tullut.
Seuraavana aamuna päätimme suunnata kohti Aittajärveä, koska ennusteiden mukaan runsaiden sateiden ennustettiin alkavan illalla ja jatkuvan pitkään. Lähdimmekin kohti karttaan merkittyä kahlaamoa, jota en aiemmin ollut käyttänyt. Sinne haarautui karttaan merkitty polku. Haaran löysimme helposti, mutta polkua ei ollut helppo seurata, sillä mönkijä oli sotkenut sen alleen. Sitten kävikin niin, että emme havainneet missä se erkani mönkijän jäljestä ja renkaiden uraa seuratessamme tulimmekin Muorravaarakkajoen rantakosteikkoihin. Sopivan ylityspaikan silti löysimme melko läheltä Muorakanmutkaa. Kuvassa olemme jo joen yli päässeet ja vaihdamme sopivammat kulkujalkineet alle.
Pääsimme pian länteen suuntaavan poroaidan varteen, jota seurailimme Ahmajärvelle saakka. Siellä sää viileni nopeasti. Pidimme taukoa järven koilliskulmalla.
Laskeuduimme tästä alas Kuotmutille ja suunnistimme järven itäpäästä Suomujärven tulipaikalle, jossa pidettiin ateriatauko.
Pian olikin kohdalla Aittajärven kahlaamo. Loppuilta kului rannassa puulaavulla lettukesteissä. Sitten alkoi se luvattu sade.
Sade rummutti teltan kattoon koko yön, mutta aamulla laantui siinä määrin, että saatoimme leirin purkaa. Sitten autoon ja mukava minivaellus saatiin päätökseen.
Kaimalla oli puhelimessaan sovellus, josta saatiin kokonaismatka reitille. Sen mukaisesti 65 km oli kierroksella pituutta ja kokonaisnousua hiukka vaille 1800 metriä. Kun laite kuitenkin mittaa kuljettua matkaa kymmenen metrin välein, niin todellisuudessa matka taisi olla hieman pitempi. Korkeusmittari taas näytti siltä, että Aittajärven parkkipaikan kohdalla olisimme jääneet leijumaan kuutisen kymmentä metriä lähtötasoa ylemmäksi, mutta kun ottaa huomioon että satelliitti joka avaruudessa kiitää huimaa vauhtia ja antaa signaaleja puhelimeen, niin virhe oli melko pieni. Oltiin siihenkin antiin tyytyväisiä.
