Elokuun alussa 1982 perheeni pystytteli telttaamme Luton rannalle Raja-Jooseppiin riippusillan tuntumaan. Olimme päivän mittaan ajelleet reilut 900 kilometriä päästäksemme vaelluksemme aloituspaikkaan. Olin päättänyt tuhlata suuret määrät filmiä, sillä olin hankkinut uuden kamerarungon. Oletin sitä hyvinkin laadukkaaksi, mutta siinä tulin pettymään. Kameran sulkimessa oli vikaa ja dia-filmini ylivalottuivat suurimmalta osalta ja menivät piloille. Kuvankäsittelyohjelmilla jotain koetin niistä irti saada, mutta valitettavasti varsin pitkän vaelluksemme kuvat ovat heikon ja välttävän välimailta. Suurin osa täysin piloilla. Muutaman otoksen panen kuitenkin tämän kertomuksen liitteeksi.
Elokuinen sää suosi meitä alusta alkaen. Nukutun yön jälkeen kokoilimme varusteita riippusillan kupeella.
Siirryimme sillan kautta Luton etelärannalle ja ryhdyimme kulkemaan ylävirtaan. Kiertämäojassa ei ollut paljonkaan vettä ja ylitys oli helppo. Luton korkeilla rantapenkereillä oli hienoa kuljeskella ja istuskella.
Päivä oli lämmin ja kun uimapaikkoja oli joen varressa tämän tästä, niin eipä muuta kuin pulahdettiin välillä veteen vilvoittelemaan.
Luton ja Suomun yhtymäkohdasta tietysti jatkoimme Suomun vartta ylöspäin aina Harrimukanjärven tasolle saakka. Leiri pantiin pystyyn vastarannalle.
Tällä kohden päästiin vähän virvelöimään, mutta siima kun tahtoo joskus takkuuntua, niin siinä tarvittiin kätevän äidin apua solmujen selvittelyssä. Matkaa sitten seuraavana päivänä jatkettiin Pahaojan varsia kohti Jyrkkävaaran kämppää, jossa taukoiltiin.
Jyrkkävaarasta matka jatkui kohti Muorravaarakkaa ja lopulta päädyttiin Muorravaarakan ruoktulta noin puolentoista kilometrin päässä oleville pienille lammille, jonne leiri pantiin pystyyn.
Näillä kohden on Muorravaarakan laaksossa hyvin yleisesti männyissä näitä pahkoja.
Kolmantena päivänä olimme jo kiivenneet Tiyhtelmäkurun niskalle ja menossa kohti Mukkakönkäänruoktua eli nykyistä Anterinmukkaa.
Anterinmukkaan emme jääneet, vaan kuljimme muutaman kilometrin "maantietä" myöten kohti Hammaskurua ja panimme sitten teltan pystyyn Anterijoen varteen. Virveliä kokeiltiin tässäkin ja kuinka ollakaan, muutama sintti vieheeseen tarttuikin.
Kaloja päästiin paistamaan leirinuotiolla.
Seuraavana päivänä matka jatkui kohti Hammaskurua. Nousimme Keinopään yli ja laskeuduimme taas maantien varteen. Hammaskurussa ei tullessamme ketään ollut ja valmistelimme aterian kämpän suojissa. Sitten lähdimme Vuomapäälle. Siellä vierähti pitkä tovi, mutta kuvamateriaalia ei ole vaikka kamera oli räpsynyt ahkerasti Muorravaarakalta alkaen.
Palatessamme illan jo hämärtyessä takaisin, ei kämpälle ollut vieläkään ketään tullut, joten päätimme tehdä poikkeuksen yönvietossa ja nukkua kämpän suojissa. Kellon ollessa 21 tienoilla pari nuorta miestä tupsahti kämppään. He ensitöikseen tekivät jonkinlaista kiisseliä ja lusikoidessaan sitä suuhunsa, he kertoivat kohta jatkavansa matkaa Luirojärven suuntaan.
He olivat olleet Jaurun varressa telttailemassa. Paikkaa en tullut tarkemmin tietämään. Jokivedessä he olivat pitäneet "kylmäsäiliötä" ja siellä oli kuulemma ollut voita ja makkaraakin. Toinen kavereista oli mennyt tälle kätkölle ja yllättänyt siellä mesikämmenen popsimispuuhissa. Kumpainenkin oli säikähtänyt ja sännännyt tiehensä, mutta onneksi vastakkaisiin suuntiin.
Kaveruksista alkoi tuntua, että erämainen tunnelma alkoi käydä liian tiheäksi ja he päättivät lähteä kohti sivistystä. Pikaisesti tankattuaan, he jatkoivat matkaansa kohti Luirojärveä.
Olimme sitten jo menneet laverille levolle, kun ulkoa kuului jotakin melua. Otaksuin että joku myöhäinen kulkija on tulossa. Olin oikeassa muuten, mutta luullessani tulijaa kaksijalkaiseksi, erehdyin pahan kerran. Vaimonikin oletti jonkun asettelevan rinkkaa pihanpuoleisen ikkunan penkille, mutta sitten hän tajusi etteihän rinkalla ole korvia ja hän hönkäisi että siellähän on karhu.
Se oli noussut kahdelle jalalle ja kurkisti ikkunasta sisälle. Poikani oli makuupussissaan ikkunan puoleisella seinustalla ja nousi istumaan ja työnsi kasvonsa ikkunalle. Kontion ja poikani Jukan nenillä ei ollut väillä montaakaan senttiä, sillä ikkuna oli silloin vain yksinkertainen.
Nähtyään liikettä, tämä nuoreksi karhuksi osoittautunut mesikämmen laskeutui alas ja alkoi liikkua pihamaalla tutkien ympäristöä. Sain kameran käsiini ja sain napattua siitä muutaman heikon kuvan.
Kuvat otin kämpän rappusilta, mutta aina yhden näpäyksen jälkeen jouduin perääntymään sisälle, sillä vieras lähti päättäväisesti minua kohti. Silloinen nuotiopaikka on nykyäänkin kuvassa näkyvällä paikalla. Sitä se tutki tarkkaan ja koetteli hampaillaan tulipaikan vieressä olleita klapeja.
Hammaskurussa oli lautareunuksinen roskakuoppa. Nalle meni sinne todella sulavasti ja rietusti sieltä tietysti kaikenlaista roskaa ympäristöön. Kämpän läheisyydestä sillä ei tuntunut olevan mitään kiirettä pois, eikä se pelännyt minua vähääkään, vaan lukuisia kertoja jouduin perääntymään oven taakse.
Olihan kokemus tietysti meille kaikille hieno ja jännittävä, mutta nukkumaankin olisi pitänyt päästä. Siinä oli pieni riski sikäli, että avoimen puolen kämpän ulko-ovi oli kosteudesta hieman vääntynyt eikä sitä saanut hakaan. Reilun tunnin verran piti sitä ovea hieman pitää silmällä, kunnes sitten karhuvieras hävisi pihapiiristä.
Aamulla jatkoimme mekin kohti Luirojärveä. Polulla saatoimme nähdä eilisiltaisen vieraamme jäljet. Se oli nähtävästi seurannut näitä mukavanhajuisia makkaramiehiä Jaurulta saakka ja jatkoi heidän perässään edelleen. Parin kilometrin verran saatoin siellä täällä tassun painalluksen nähdä sekä pari pengottua muurahaispesää. Sitten en merkkejä siitä enää havainnut.
Me matkasimme ongelmitta Kärppäjärvien kautta Luirojärvelle ja asetuimme telttailemaan etelärannalle. Sää suosi ja yövyttyämme nousimme Sokostille.
Luirolla vietimme toisenkin yön ja sitten nousimme rinkkojen kanssa yli Sokostin keskiselänteen ja laskeuduimme Muorravaarakkajoen latvoille. Sokostin itärinteen alapäässä oli muka nälkä.
Kuljimme jokivartta Muorravaarakan ruoktulle, jonka lähistölle asetuimme. Yöpymisen jälkeen käväisimme varusteitta Pirunportilla. Paluumatkalla Annukka tyttäreni halusi ehdottomasti kiivetä puun oksalle istumaan. Avustajia tarvittiin.
Muorravaarakkaa jatkettiin sitten alavirtaan. Nykyisellä Muorakanmutkaksi sanotulla tulipaikalla valmistimme juustokeittoa. Poikani teki muistiinpanoja vihkoseensa ja kuvatessani tätä toimenpidettä kaitafilmikamerallani totesin, hänen kirjoittavan että se oli hyvää.
Jatkoimme Muorravaarakkaa aina Suomun varteen saakka ja käännyimme sitten seuraamaan sen juoksua alavirtaan päin. Yöpymispaikka löytyi Suomun rantapenkereiltä. Sielläkin virvelöitiin, mutta tuloksettomasti.
Seuraavana päivänä vaelsimme Suomuvillen tilaa vastapäätä. Rakennukset saattaa erottaa vastarannalla jos tarkkaan katsoo.
Tässä kohden Suomukönkään niskalla pidimme ruokatulia ja kuivateltiin kastuneita jalkoja.
Kun Könkäänvaarat alkoivat näkyä Luton penkereillä tulosuunnassamme näinkin kaukana, ei enää ollut pitkää matkaa Kiertämäojalle.
Pian olimme jälleen automme luona ja monta kokemusta rikkaampina.
