Perjantaina 1.9 melko hätäisten valmisteluitten jälkeen lähdin aviosiippani Marja-Leenan kanssa Saariselälle vilkaisemaan, onko alkava syksy tuonut värejä maisemaan. Pätkimme automatkan kahteen osaan ja niinpä lauantaina 2.9 olimme perillä hyvissä ajoin Suomun Niemivaaran eteläpuolella Harrimukanjärven tuntumassa. Alkuun verryttelimme jalkoja käväisemällä Muorravaarakan yhtymäkohdassa ja sitten pyörähdimme Suomuvillen tilalla. Kun sieltä palasimme ilta jo tummeni. Istuskelimme iltanuotiolla auton lähettyvillä ja sitten painuimme makuupusseihin untenmaille.
Aamulla herättiin kirkkaaseen auringonpaisteeseen. Lounaasta puhalteli navakka tuuli. Harrimukan järven itäpään kohdalta kahlailtiin Suomusta yli. Vettä oli reiden juureen.
Jyrkkävaarassa nautittiin kevyt välipala ja jatkettiin Muorravaarakan ja Harrijoen yhtymäkohtaan, joka oli suunniteltu ateriapaikaksi. Pihvit ja perunat siinä valmistuivat ja antoivat voimaa ja pontta matkata edelleen. Hakiessani vettä keittopaikalla Muorravaarakkajoen puolelta, näin vedessä alavirtaan matkalla olleen suuren taimenen. Ei ole kalamiehen vale, kun arvioin sen mitaksi ainakin 70 cm. Jatkoimme ruokailun jälkeen Harrijoen vartta.
Tavoittaessamme Harrijoen lounaaseen kääntyvän haaran, ryhdyimme seurailemaan sitä. Ohitimme nelihenkisen vaellusporukan, joka oli jo leiriytynyt. Me jatkoimme kilometrin verran siitä eteenpäin ja panimme teltan pystyyn. Illalla pidettiin pieniä kynsitulia.
Maanantaiaamu oli kostea ja sumuinen. Ei silti satanut ja melko pian sumu kaikkosi ja pilvien raoista alkoi näkyä sinistäkin. Vaelluskumppani oli hyvällä tuulella.
Suuntasimme Kuikkapään pohjoisrinteeseen. Rinteessä oli aivan mahdottomasti mustikoita. Niitä popsien jaksoimme jyrkän nousun ja kiipesimme huipullekin näkymiä katselemaan. Ilmassa oli vielä vähän sumun henkeä ja kauempana olevat selänteet oli näkyivät utuisina.
Ylhäällä ollessamme tuli Maalpurinojan suunnasta pieni ryhmä matkaten pohjoiseen. Se antoi hyvän mittarin niin jyrkkyydestä kuin jyrkänteen korkeudestakin.
Laskeuduimme alas Maalpurinojan varteen ja siirryimme putoukselle. Vettä ei ollut kovinkaan paljon.
Hieman alempana puron varressa pidimme ruokatulia.
Hiljalleen kuljimme sitten kohti Anterinmukkaa. Väkeä ei ollut siihen mennessä kovinkaan paljon näkynyt, mutta Anterinmukassa oli täysi hyörinä päällä. Saunaan kuitenkin mahduttiin ja yö kului eteisen leveillä penkeillä. Tiistaiaamuna olimme varhain liikkeellä. Oli ollut kylmähkö yö ja se näkyi tavallaan auringon noustessa ja kullatessa Rovapään lakea. Oli ollut selkeää.
Seitsemän aikaan aamulla oli puurot syöty ja oltiin panemassa jalkaa toisen eteen kohti Anterin latvoja. Kuljimme Hammaskuruun kiertäen Keinopään pohjoispuolen painanteesta.
Hammaskurusta käsin kävimme vilkaisemassa Hammaskotaa. Se oli hieman kehnossa kunnossa.
Hammaskodalla alkoi olla ruskan sävyjä jo enemmän nähtävissä. Kuvan näkymä Vuomapään suuntaan.
Näkymä Hammaskodalta luoteeseen. Sokostin selännettä taustalla.
Kuva on Hammaskodan lammen takaa koilliseen.
Hammaskurussa yövyimme ja taivalsimme sitten Siulalle. Puusuojan viereen panimme telttamme pystyyn.
Seuraavana aamuna oli melko lämmin, mutta taivas oli tumman pilviverhon peittämä. Kulkiessamme kohti Tahvoa pilvet muistuttelivat itsestään ja ennen Vongoivanjoen ylitystä niskaan tippui pisara silloin ja toinen tällöin. Sade antoi odotella itseään ja alkoi onneksi vasta vähän ennen kuin tulimme Tahvontuvalle. Pääsimme kämpän suojiin kahvittelemaan. Kämpälle tuli seuraavien tuntien aikana pienempiä ja suurempia ryhmiä, Peuraselästä peräti 15 hengen VR:n vaellusporukka. Me saimme silti ruokailla aivan rauhassa ja illan suussa pakkailimme taas rinkat kämpän terassilla ja jatkoimme matkaa.
Ilma oli selkiintynyt. Nousimme Tyyrojan itäpuolen yläterassille ja kuljimme pohjoiseen. Povivaara sieltä käsin näytti hienolta.
Käännyimme Pirravatselman eteläpuolen kuruun ja nousimme sieltä koilliseen jyrkän rinteen, oikaisten Iso-ojan varteen. Ilma oli oikein hieno pannessamme Iso-ojan varteen leirimme pystyyn. Yöllä jokin iso eläin loiskutteli raskaasti puroa ylittäessään. Mikähän mahtoi olla...
Aamulla kokoilimme varusteitamme aamuaterian jälkeen puronvarren kivikossa.
Kuljimme Iso-ojan vartta ylävirtaan. Idänpuolen rinteissä oli heti aamusta hienosti värejä.
Kuusikurun suulla pyörähdimme saadaksemme Talkkunapäästä "edustuskuvan".
Erämainen on niillä alueilla tunnelma.
Petteri Punakuonokin taisi olla vaellusmatkalla Korvatunturin suunnilta.
Kuusikurun tasolta alkaen kulkualusta parani ja auringon noustessa ylemmäksi myös värikkyys tuli enemmän esille. Lähellä vedenjakajaa polku kulki rajavyöhykkeen aitaa myöten. Ajattelimme vähän suurentaa alla olevaa kuvaa ja otsikoida sitä "Leena palaamassa laittomalta vaellukselta Neuvostoliitosta".
Mustikat olivat täällä aivan parhaimmillaan ne olivat suuria ja makeita.
Rajavyöhykkeen tunturipäillä oli jo vaimeaa hehkua.
Puolipää hieman lähempää.
Käännyimme tästä luoteen suuntaan ja menimme Keinokurun läpi. On se louhikkoinen paikka. Vahingoitta siitä selvittiin ja sitten lasketeltiin Anterijoen varteen ja tulla tupsahdettiin Anterinmukkaan. Pääsimme saunomaan ja Anterinmukassa jälleen yövyttiin.
Perjantaiaamuna oli aluksi Rovapään laella vähän sumua, mutta sää selkeni pian.
Kahdeksalta olimme valmiita jatkamaan matkaa. Nyt kulkumme suuntautui Muorravaarakkaan. Tiyhtelmällä halusin kokeilla kulkea puron vartta, mutta se osoittautui hankalaksi. Oli rinkalliselle liian ahdasta ja jyrkkää. Ruoktulla oli erämaapuhelin. Odottelimme perheemme nuorimpia vaeltajia koulusta kotiin ja sopivalla kellonlyömällä saimme puhelimella yhteyden ja kuulostella kuulumiset.
Olimme Muorravaarakassa kahdestaan, mutta juuri ollessamme lähdössä, sinne tuli pari nuorukaista. He kertoivat saaneensa venekyydin lähelle Hammaskotaa ja aloittaneensa sieltä vaelluksensa.
Kuvautin itseni vanhan ruoktun edustalla.
Muorravaarakkaan saakka oli ollut aurinkoinen sää, mutta sitten sadekuurot alkoivat koettelemaan. Jatkaessamme Muorravaarakan vartta alajuoksun suuntaan, tämän tästä lyhyet sadekuurot kiusasivat.
Illansuussa sateet loppuivat ja sää selkeni. Löysimme tyydyttävän teltanpaikan Yläjängän suvantolammilta. Leiri pantiin pystyyn ja nuotiotulet sytytettiin sekä varusteita kuivateltiin.
Yöllä oli pakkasta ja teltan sadekatos tuli vahvaan jäähän. Aamulla oli sää kaunis.
Jatkaessamme matkaa olivat polku ja varvut jäässä lähelle puolta päivää. Suuntamme oli kohti Jyrkkävaaraa. Siellä lounasta valmisteltiin jo puoli yhdentoista seutuvilla. Sitten matkattiin kohti Harrimukanjärven tasoa Suomulle, kunhan oli varusteita tarkisteltu ja vaatteita vaihdettu kahlaamista silmälläpitäen.
Puolen päivän jälkeen olimme jo ylityspaikalla ja kahlailimme ihmeen lämpimässä vedessä yli joen haavereitta. Syvälläkin kuitenkin käytiin.
Sitten oli enää lyhyt matka autolle ja pienen sadekuuron siivittämänä tuli varsinainen vaellus päätökseen.