Viidentenä päivänä elokuuta 1985 matkasin pohjoiseen pitkästä aikaa yleisillä kulkuneuvoilla. Yöjunalla kolkuttelin Rovaniemelle ja aamulla sain rinkkani ja itseni postiauton kyytiin. Kiilopäällä pudottauduin autosta jo 12.50 aikaan. Kiilopäällä ruokailin melko vaatimattoman tuntuisen annoksen nakkimakkaroita ja paistettuja perunoita ja otin rinkkani sekä suuntasin itärinteeseen. Päästyäni puolen kilometrin päähän jonkinlaiseen näkösuojaan, vaihdoin vaelluskamppeet päälle ja laskostelin matkavaatteet rinkan uumeniin. Varsinaisesti vaellus pääsi alkamaan kellon näyttäessä 14.
Olin pian ylhäällä selänteellä ja istahdin katselemaan kaunista auringossa kylpevää maisemaa. Suuntasin kohti Rautulampea. Olin melko huonossa kunnossa fyysisesti ja rinkka alkoi pian painaa hartioita eikä tauoilla kohonnut pulssi tahtonut palautua. Tarkoitukseni oli alun perin kulkea Lankojärvelle tai ainakin melko lähelle sitä, mutta aika pian Rautulammen kämpän jälkeen alkoi jo tuntua siltä, että päivä on paketissa.
Parisen kilometriä Rautuojan vartta kuljettuani, otin esille ostamani halvan harjateltan. Oli ollut vähän kiire, enkä ollut vaivautunut sitä kokeeksikaan pystyttämään. Olisi kyllä pitänyt. Alusta pitäen oli selvää, että sadetta se ei pitäisi, sillä kangasta ei voinut saada pingotettua lainkaan. Lähinnä siitä oli sääskisuojaksi.
Valitettavasti yöllä satoi. Aamulla oli vettä kertynyt jalkopäähän pesuvadillisen verran, josta makuupussi oli saanut osansa. Keskiviikkoaamu oli onneksi poutainen. Aamiaisen jälkeen kokoilin varusteeni ja lähdin jatkamaan. Oli sumuista.
Matkanteko ei toisenakaan päivänä oikein maistunut. Alkuun pienet sadekuurotkin kiusasivat mutta sitten ilma parani ja aurinkokin alkoi näyttäytymään. Hilla-aika oli parhaimmillaan ja satuin oikein hyville apajille. Suunnistelin Rautuojan varresta kohti Palovangan suupuolen kahlaamoa. Vettä oli Suomussa vähän ja minulla kumisaappaat matkassa. Yli pääsin kuivin jaloin.
Tarkoitukseni oli valmistella ateria Padagovan tulipaikalla, mutta siellä oli valtaisa kansanpaljous. Tamperelaisia rippileiriläisiä oli siinä asennolla. Jatkoinkin matkaa joen vartta kunnes tulin sopivalle paikalle, jossa saatoin ryhtyä aterian tekoon ja samalla levitellä märkiä varusteitani ajoittaiseen auringonpaisteeseen kuivamaan.
Reipas sadekuuro kuivausyritykseni keskeytti ja kokosin sitten kampeeni ja jatkoin matkaa. Samalla mietin telttaongelmaani. En kulkenut kuin parisen kilometriä, kun mieleeni juolahti, että teltan pohja ainakin vettä pitää, joten saatan saada toimivan asumuksen, jos pystytän sen ylösalaisin. Pysähdyin ja ryhdyin tuumasta toimeen. Sainkin melko onnistuneen "konstruktion".
Torstaiaamu 8.8 tuli tässä vastaan. Aamu oli kirkas, mutta lähtiessäni jatkamaan alkoi pilveilemään. Piti kuitenkin poutaa. Palovangan latvoilla vastaani tuli pari poikaa Joukhaispään suunnalta. He olivat vähän epätietoisia olinpaikastaan ja saatoin heidät "kartalle". He olivat käyneet Tahvolla ja siellä tavanneet pari vaeltajaa, jotka taas Jaurun varressa olivat törmänneet karhuun. Sinne päin olin itsekin menossa.
Ampuojan latvalla pidin ateriatauon ja sitten jatkoin Luirojärvelle. Siellä viivähdin vain soittaakseni kotiväelle tiedon missä mennään. Kuuluvuus oli kovin heikko. Luiron ohittaessani sää oli parantunut selkeästi. Taivas oli pyyhkiytynyt pilvistä, tuuli oli tyyntynyt ja aurinko paistoi täydeltä terältään. Suuntasin itään, mutta Ruotmuttiojan kosteikon jälkeen jäin laakson itäpäähän vähän ylemmäksi rinteelle ja panin telttani edellisen illan tapaan pystyyn. Ilta oli hieno ja Sokostin näyttäytyi leiripaikalleni upeana.
Telttani vieressä kohosi myös komea kelo
Perjantaiaamulla pääsin liikkeelle yhdeksän tienoissa. Sää oli edelleen kaunis aurinkoinen ja lämmin, olematta silti mitenkään kuuma. Leppeä itätuuli puhalteli ja piti olotilan kulkiessa juuri sopivana. Hietapään juurelta laskeutuessani nappasin kuvan sen ja Kärppäpään välisestä satulasta.
Kärppäjärvet ohitin ja Pitkäojalle tullessani vahvistelin itseäni rusinoilla ja Hartsportilla. Jatkaessani tästä, polku hiipui olemattomiin. Suunnanpito oli ilman sitäkin helppoa ja polkukin alkoi vähin erin vahvistumaan näkyväksi muutama satametrinen ennen Hammaskurun kämppää.
Kämpän pihamaalle tullessani, tapasin rappusilla istumassa espoolaisen yksinkulkijan, joka koetti rakentaa rakkoisia jalkapohjiaan varten parempia kumisaappaan pohjallisia vuoleskelemalla lenkkareistaan tätä tarkoitusta varten aihioita. Hän kertoi olleensa jo matkassa melkein kaksi viikkoa. Saatuaan valmiiksi uudet pohjalliset, hän lähti Tahvontuvan suuntaan.
Säätyyppi muuttui aika pian hänen lähtönsä jälkeen, veti pilveen ja sitten satoi todella rankasti. Sateen tauottua pääsin "pyykkäilemään" hiestyneitä kamppeitani jokivarressa ja ripustelin niitä kuivumaan räystään suojiin. Itse yövyin kämpässä. Muita ei paikalle ilmaantunut.
Lauantaiaamuna lähdin jatkamaan kohti Siulaa. Taivas oli pilvien peitossa, mutta oli poutaa. Olin taivaltanut siihen saakka melko vaivaloisesti, mutta kulkukunto alkoi selkeästi paranemaan. Puolenpäivän jälkeen olin jo Siulalla vaikka erehdyin kulkemaan Siulavaaran ja Karhuvaaran välisen kapeikon puron varressa. Päästyäni siitä läpi, alkoi sää selkenemään ja kaunistumaan.
Loppumatkasta olikin vähän kuumaa ja kävin alkuun huuhtomassa itseäni Jaurun varressa Siulalle tultuani. Sitten oli aterian vuoro. Porsaspatapurkki lisukkeineen katosi nopeasti.
Siulalla oleskeli vielä Hammaskurun jalkineiden korjaaja. Hän ehdotteli, että lähtisin hänen kanssaan Tahvolle, koska hän ei ollut siellä aiemmin käynyt. Lähdin hänen kanssaan matkaan, mutta olin itse jo päättänyt jäädä Siulalle yöksi ja jätin rinkkani sinne. Otin vain kameralaukun mukaan. Rinnerappusten yläpäässä polulla oli kookkaanpuoleinen kyy. Se jäi eloon koska luonnonystäväksi ilmennyt satunnainen matkakumppanini koetti hillitä tappamishalukkuuttani ja häiriinnyin sen verran, että kyy ennätti luikerrella piiloon. Tahvolle tullessamme sää oli poutaantunut oikein kauniiksi.
Sunnuntaiaamuna keittelin aamupuurot seitsemän aikaan ja ryhdyin kokoilemaan varusteitani rinkkaan. Taivasta kattoi täyspilvisyys, mutta oli poutaista. Hakiessani vettä joen varresta kuulin etelän puolella ukkosen jyrisevän. Se oli kuitenkin aika kaukana, mutta tuulen henki kävi kyllä siltä suunnalta.
Siistin kämpän ja lähdin nousemaan rinneportaita. Puolitoistasataiset askelmat ottivat jalkoihin, mutta pysähdellä ei tarvinnut. Kunto oli selvässä nousussa. Suuntasin osapuilleen pohjoiskoilliseen. Siellä suunnalla oli nautinto kulkea puistomaista melko tasaista männikkökangasta. Se olikin viimeinen kerta, sillä pian tämän jälkeen "Mauriksi" nimetty myrsky kaatoi suurimman osan vanhoista puista.
Miten mahtoi käydä alueen menninkäisten. Yksi ennätti piiloutua puun juureen, kun tulin kohdalla. Reisi ja sääri vain jäi näkyviin.
Pian tulin Vongoivanjoen laakson reunalle.
Lihakuruojan tuntumasta Vongoivakin alkoi näkymään.
Lihakurunojan kohdalla laskeuduin Vongoivanjoen varteen. Matka eteni siinä joutuisasti. Sää oli edelleen poutainen vaikkakin vähän utuinen.
Vongoivan kotaa oli taas korjailtu ja työt olivat itseasiassa vähän kesken. Ovi oli auki ja pääsin kodan suojissa rakentelemaan ateriaa. Suoja oli hyvään tarpeeseen, sillä etelän tuuli puhalteli siinä vaiheessa melko voimakkaasti ja vaikka oli ukkossää, niin tuuli oli melko viileä.
Jatkaessani matkaa vedenjakajalle, jäin miettimään laskeutuako alas Anterin varteen, mutta kun tuuli pyyhkäisi pilviä vähän sivuun ja aurinko tuli esille, niin käännyin kohti Kielitunturia ja nousin sen yli. Rinteeltä nappasin kuvan Anterijoen latvahaaraa kohti.
Kielitunturin koillispuolen rinne oli vähän hankala ja hidas kulkea. Siellä oli rakkaa ja kalliohyllyjä joita piti kierrellä ja kaarrella. Anterijoen varteen silti pääsin eikä Mukkakönkään ruoktulle ollut enää pitkäkään matka "maantietä" myöten. Tulin perille noin 17 aikoihin ja totesin kämpän tyhjäksi. Ensitöikseni virittelin tulet saunaan ja odotellessani sen lämpiämistä kumosin pari kupillista teetä.
Löylyissä pääsin hinkkaamaan hikisen pinnan puhtaaksi ja pesin vähän pyykkiäkin ja levittelin ne saunaan kuivumaan, koska muita ei kämpälle ilmestynyt. Tässä vaiheessa etelästä pyyhkäisi paikan yli sadekuuro minua sen kummemmin vaivaamatta.
Anterissa oli todella vähän vettä kuten saunan uimalammen yläpuolelta ottamassani kuvasta näkyy.
Havahduin puolen yön korvilla hereille, kun kämppään saapui toinenkin yksinkulkija. Jouduin hakemaan kuivumassa olleet vaatteeni muualle, sillä kaveri ryhtyi samantien lämmittämään saunaa.
Kämpän alueella oli kyllä muitakin liikkujia, mutta ne olivat paikallisempaa väkeä.
Maanantaiaamulla 12.8 oli sumua, joka satoi alas tihkuna ja välillä suurempinakin pisaroina. Jäin kämpälle odottelemaan sään selkenemistä. Lähempänä puolta päivää sumu kiipesi ylemmäksi Rovapään rinteellä ja alkoi näyttää siltä, että tuuli alkaa sitä hajottaa. Niinpä heitin rinkan harteilleni ja jätin Mukkakönkään ruoktun eli nykyisen Anterinmukan taakseni ja suuntasin Kaarreojan varteen. Sumu ei odotuksieni mukaan hävinnytkään, vaan ilma oli todella kostea. Ei silti satanut. Paljon ei viitsinyt pysähdellä ja Muorravaarakan kämpän seinät vilahtivat melko pian näkyviin.
Muorravaarakassa oli hernerokan vuoro. Kämpällä oli erämaapuhelin, jolla soittelin väliaikatiedot kotiin.
Sää oli edelleen melko kurja. Kameraakaan en ollut viitsinyt ottaa kertaakaan esille. Olin jo aikeissa jäädä ruoktulle parempaa säätä odottelemaan, mutta kuuden aikoihin illalla taivas alkoi etelästä käsin selkiintyä. Ukselma piteli kuitenkin hetken kohdallaan pilviä paikallaan, mutta sitten ne riistäytyivät sieltäkin pois ja niin lähdin kohti Pirunporttia kun kello näytti jo puolta kahdeksaa.
Pirunportille tullessani sää hetkellisesti taas heikkeni, pilvien laskeutuessa ympärilleni, mutta Ukselmakuruun laskeutuessani sää parani askel askeleelta. Sain Ukselmakurusta pian vettäkin. Hernerokka janotti itäpuolella Ukselmaa ja olin varma, että saan vettä puolirinteen purosta, mutta se olikin rutikuiva. Ukselmakurun vedet tulivat suureen tarpeeseen. Kuljin vielä Ukselmakurun suupuolelle saakka ja panin sinne teltan pystyyn.
Tiistaita vasten yöllä tuuli hurjistui vallan mahdottomaksi ja heräilin tämän tästä sen reuhtomiseen, vaikka tuulen puolella olikin suojana melkoinen töyräs. Aamulla sain kuitenkin herätä mukavaan puolipilviseen poutasäähän jos kohta tuuli jatkoi navakkaa puhaltamista.
Pieksämäkeläinen Kari Yrjänäinen saapasteli vastaani kurun suulla liikkeelle juuri lähdettyäni. Vaihdoimme muutaman sanan ja jatkoimme vastakkaisiin suuntiin. Sarviojan kämpällä viivähdin pienen hetken. Kämpässä oli levällään useammankin ihmisen vehkeet. Ylälaverilla makaili pariskunta makuupusseissaan vaikka kello näytti miltei yhtätoista.
Jatkoin matkaa Kaarnepään kuvetta länteen. Sudenpesän kohdalla koin melkoisen yllätyksen. Vanhan kämpän paikalle oli kohonnut palaneen "näköispainos". Se oli lukittu enkä päässyt kurkistamaan sisälle.
Kämpän edustalla pidin pienen välipalatauon ja tein merkintöjä retkipäiväkirjaani. Tuuli vain oli yltynyt ja reuhtoi vimmatusti ja oli viedä kirjan kädestä ja ajatukset päästä. Pakkasinkin rinkkani ja jatkoin matkaa. Kaarnepään rinteeseen oli viime näkemän kulunut oikein selvä polku jota myöten nousin selänteelle. Sotavaarajoen varressa tuuli ei enää sanottavasti haitannut ja vaellussää oli mitä parhain.
Suomun varteen tultuani Porttikosken kohdilla tuuli kävi jälleen kimppuun. Hyvä etten lentoon noussut ennen kuin paremmin metsän suojaan pääsin. Porttikosken kämpällä oleili kaksi pariskuntaa, jotka juuri olivat olleet saunassa. Pääsin itsekin lauteille heidän jälkeensä.
Saunomisen jälkeen jatkoin kohta matkaa ja ohitin muutaman sadan metrin päässä kämpältä olevan pienen lammen edelleen hyvässä säässä.
Sen päivän vaellukseni päätin Suomun rannalle vastapäätä Taimenlammelta tulevaa puroa ja panin telttani siihen pystyyn. Erehdyin hyvän sään harhauttamana panemaan telttani oikein päin. Yöllä alkoi satamaan. Aamulla oli teltan pohjalla taas suurehkon vadillisen verran vettä.
Keskiviikkoaamuun vääntäydyin teltasta onneksi auringonpaisteeseen ja hyvässä säässä saatoin valmistella aamiaisen sekä vähän irvistellen kääriä läpimärän teltan käärölle. Kahlasin leiripaikan kohdasta yli Suomun. Vasemman saappaani havaitsin vuotavan vähän nilkan yläpuolelta.
Varusteeni jätin Taimenlammelle nousevan polun varteen ja otin mukaani vain kameralaukkuni ja lähdin soittamaan Lankojärven kämpältä kotiin. Soittomatkaa kertyi suuntaansa viitisen kilometriä. Ilma oli oikein mukava ja lämminkin ja kävelin reippaanlaista vauhtia pysähtelemättä. Silti matka kesti tunnin ja vartin verran. Kotona tuntui kaikki olevan kohdallaan ja palasin saman tien ja Lankojärveltä ja Suomun varresta nappasin silloin pari kuvaa.
Nousun Taimenlammen suuntaan pääsin aloittamaan hieman ennen puolta päivää. Lammella tapasin kolme miestä nuotiolla istuskelemassa. He tarjosivat kahvia ja kuullessani tuttua murretta kyselin kotipaikkoja, jolloin ilmeni että kaksi oli lähtöisin Karijoelta ja kolmas Saarijärveltä. Miehet lähtivät kohta jatkamaan matkaa ja itse jäin niille sijoille valmistelemaan ateriaa. Sipulikeittomakaroni yhdistelmä valmistui tuotapikaa, mutta ei oikein maistunut. Metsän pienet jyrsijät saivat keitoksesta huomattavan osan. Alla asentoni Taimenlammella.
Jatkoin silti hyvävoimaisena matkaa ja nousin lammelta vähän ylöspäin ja kuljin entisistä kulkulinjoista poiketen enemmän pohjoiseen. Löysin sieltä hyvän mustikkapaikan ja keräsin muutaman kourallisen. Selänteen ylitin kallioista kurua myöten, joka ei ollut ollenkaan huonokulkuinen, mutta lasku toisella puolella oli turhankin jyrkkä. Ylhäältä pohjoisen suuntaan oli hyvät näkymät.
Alas pääsin ja satuin muuten kuivan puron varressa erittäin kirkkaan ja kylmää vettä sisältävän lampareen kohdalle, jonka antimet kyllä janoiselle kelpasivat.
Kulasjoen varteen tulin aikanaan ja Taajostupakin tuli vastaan, mutta pettymyksekseni selvisi ettei sauna ollutkaan sillä hetkellä käytössä. Toivoin seuraavan päivän olevan poutaisen että voisin Kulaksen varressa vähän siistiytyä. Taajostuvalle päätin jäädä yöksi. Makuupussi oli edellisen yön sateen jälkeen vielä hieman märkä, joten sisätiloissa pärjäilisin vähän paremmin. Lukitulla puolella oleskeli pariskunta ja illalla sain eteisosan laverille toisenkin yksinkulkijan kaverikseni.
Torstaiaamuna aamiaisen jälkeen lämmitin kattilallisen vettä ja ajoin partani saunarannassa. Huuhtelin itseni muutenkin siltä varalta, ettei siihen tulisi toista tilaisuutta.
Pakkasin rinkkani ja lähdin kohti Luuvaaraa. Kuljeskelin hitaasti auringon lämmittäessä mukavasti. Oikaisin Kulaksen latvahaaran kautta Luuvaaran eteläpäästä.
Kohdassa jossa poroaita ylittää Kulaksen, sää muuttui äkisti. Tuuli yltyi kovaksi ja ilma viileni. Vaikka taivas alkoi uhkailla sateella, niin poutaa riitti Kiilopään eräkeskuksen päärakennukseen saakka.
Kuntovaellukseni tuli päätökseen. Ongelmia siitä eteenpäin oli hieman, sillä yleiset kulkuneuvot eivät poikenneet Kiilopäälle saakka ja pääsin alkuun vain Tankavaaraan, jossa pääsin sitten yöpymään. Sieltä seuraavana aamuna jatkoin linja-autolla Rovaniemelle ja junalla sitten Ouluun. Oulusta pääsin aikanaan tuttuni kyydillä kotikonnun tuntumaan käytyäni Hiukkavaarassa vähän kisaamassa.
