Kun odottelen hyvää sääjaksoa toukokuun lopussa alkukesän vaellukselle, niin Saariselältä kantautui hyviä uutisia. Kämppien huoltoa on vähennetty, tulipaikkoja on poistettu ja joitakin laavuja on purettu. Toivottavasti se vähentää osaamattomien vaeltajien joukkoa.
Kun aloitin retkeilyn Saariselällä, niin kämppiä oli vähän. Ne olivat vanha Suomun ruoktu, kemiläisten Taajostupa, Sudenpesä, Muorravaarakan ruoktu ja Luirojärven rajankämppä. Kun Metsähallitus aloitti kämppäverkoston rakentamisen 1960 luvun puolivälissä, niin niitä kertyi viidessä vuodessa kymmeniä. Samalla vahvistuivat polut kämppien välillä. Vaeltaminen keskittyi polkujen varrelle ja muu katsomisen arvoinen luonto jäi sivuun.
Sitten alkoi mönkijäkausi. Nykyisin pääreitit ovat pääosin autolla ajettavia jos vain olisi siltoja ja kosteikot olisivat vahvistettuja. Tämä helppous on aiheuttanut valtavan roskaongelman. En tahdo käsittää sitä, että kun roskalaatikot täyttyvät, niin roskia heitellään niiden ympärille, jolloin kaatopaikkavaikutelmasta ei voi välttyä. Olihan yksittäisiä roskaajia ennenkin, mutta ne olivat todella harvinaisia ja seuraava kulkija useimmiten korjasi edellisen jäljet.
Toivottavasti myös klapihuolto kärsii Metsähallituksen rahanpuutteesta. En ole käsittänyt mitenkään, että valmiiksi pilkottuja puita rahdataan kämpille ja tulipaikoille. Ymmärtäisin sen, että jos alueella oleville saunoille niitä ajettaisiin, mutta talviaikaan kämppien lämmitykseen, niitä on turha kuljettaa. Jokaisella pitää olla niin hyvät varusteet, että tulee toimeen silloinkin. Kun vielä kuulee, että nämä klapit on osaltaan tuotu ulkomailta, niin käsityskykyni ei riitä.
Jokaisella pitää olla kaasu- tai trangiakeitin. Ei niitä pidä olla kämpilläkään. Jos joku haluaa pitää tunnelmatulia, niin joka vuosi putoaa puista kuivia oksia, että sen saaminen on mahdollista.
