Ajellessani autollani kohti pohjoista huhtikuun 20 päivänä, rupesin huolestumaan tienvarsinäkymistä mitä pidemmälle pohjoiseen etenin. Lähempänä Vuotsoa toivottomuus alkoi jo hiipiä mieleen, sillä edes pieniäkään lumipälviä ei juuri ollut näkynyt. Nattasilla sentään näytti olevan isompiakin lumikenttiä mutta etelän puolella sielläkin melkoisia pälviä.

Olin ajatellut vielä ennättää hiihtovaellukselle. Ajankohtahan oli aikaisempaan nähden mitä ihanteellisin.

Vuotson jälkeen lunta alkoi maastossa tien varressakin näkyä ja kääntyessäni kohti Kiilopäätä tuli vastaan kyllä selvä talvi. Tuulilasiin vain alkoi ilmestyä vesipisaroita. Pysäköidessäni melko myöhään illalla autoni Kiilopään parkkipaikalle, alkoi sataa oikein kunnolla. Tuntui että taivaan kaikki hanat olivat auenneet. En viitsinyt yrittää edes pihan poikki päärakennukseen vesisateen vuoksi, vaan luikahdin pakettiautoni peräosaan. Sade rummutti auton kattoa tuntitolkulla ja kohisi jäättömälle asfaltille, koettaessani saada vähän unenpäästä kiinni makuupussissani. Päätin jo silloin, että jahka aamu valkenee, lähden samantien paluumatkalle.

Sade lakkasi aamuyön tunteina ja taivas selkeni. Varhain aamulla oli oikein kaunis aurinkoinen ja tuuleton pakkassää. Kun ympäristössä näytti olevan lunta hiihtämistä ajatellen riittämiin, niin päätin edes vähän suksitella lähistöllä. Otin vain karttalaukun mukaani ja siihen suklaalevyn sekä lähdin nousemaan Kiilopään läntiselle terassille viitoitetulle ladulle. Kelihän oli aivan loistava. Eipä aikaakaan, kun tulin Rautulammelle ja kun suksi tuntui olevan syönnillään, niin jatkoin Rautuojan vartta aina Lankojärvelle saakka. Lumitilanne tuntui hyvältä ja käännyin takaisin palaten autolleni. Ajattelin että sittenkin pääsen pyörähtämään ainakin Luirojärvellä ja niin heitin rinkan harteilleni ja hiihdin uudelleen Rautulammelle.

Ilta oli siinä vaiheessa jo melko pitkällä ja päätin jäädä Rautulammen taukotuvalle yöksi. Siellä yöpyi kanssani pariskunta, mutta muuten lähilenkkeilijät olivat jo hiihdelleet muualle.

Aamulla säätyyppi oli muuttunut. Taivas oli vetäytynyt pilveen, satoi hienoisesti tihkua ja oli selkeä suoja. Hiihtelin kuitenkin Lankojärvelle, jossa valmistelin aterian. Olin toivonut eilisten hankien kantavan niin, että voisin niitä pitkin hiihdellä vähän missä mielisin, mutta minkäänlaista kantoa ei ollut.

Ajattelin tutkiskella millainen tilanne on Porttikosken suunnilla, ennen kuin rinkan kanssa jatkan. Lankojärven yli meni selkeä kelkka- ja latu-ura. Sitä pitkin suvannon ylitin. Hieman huolestuin, kun havaitsin pohjoisrannalla sulan melko lähellä kulku-uraani. Siinä oleskeli joutsenpari. Toinen ui vedessä ja toinen taas seisoi yhdellä jalalla jäällä sulan vieressä. Jää kuitenkin allani vielä kesti, mutta etelän puolen pienten purojen kohdilla oli hankaluuksia. Jouduin etsiskelemään sopivia lumisiltoja, joista vauhdilla pääsin yli. Hiihtämällä kämpälle pääsin. Pienissä painanteissa matkan varrella havaitsin, että sulaminen oli hyvässä vauhdissa. Vesi kellersi painanteiden pohjilla.

Oleilin Porttikoskella parisen tuntia ja sitten palasin. Oli aivan selvää, että siinä kelissä oli turha pitemmälle yritellä. Vaikka en tuon pidempää viipynyt, niin lumi oli Suomun varren penkereiltä sulanut niin, että jouduin muutamaan otteeseen ottamaan sukset jalastani tuloladullani ja kantamaan niitä muutamia kymmeniä metrejä ja purojen ylittäminen oli vielä vaikeampaa kuin tullessa.

Päätin jäädä Lankojärvelle yöksi ja palata sitten autolle. Aamulla edelleen oli selkeä tihkusateinen suojasää lähtiessäni kohti Rautulampea. Heti lähtöni jälkeen taivas selkeni. Uskomattoman nopeasti pakastui ja lumen pinnalle jäätyi parin millin kuori. Sen alla lumi kuitenkin oli märkää ja kun suksi jokaisella polkaisulla rikkoi jäisen pinnan, niin suojalumi jäätyi pohjaan kiinni lasinkirkkaaksi jääksi. Muutaman kerran jouduin puukolla veistämään jäätä irti. Eteneminen oli hitaanpuoleista, mutta Rautulammen kämpälle toki pääsin ja pidin siellä ateriatauon ja samalla puhdistin suksien pohjat puukolla uudelleen.

Tällä välin oli pakkanen tunkeutunut syvemmälle lumeen eivätkä pohjat enää jäätyneet ja loppumatka sujuikin hyvin.

Vähän jäi harmittamaan.

Perjantaina 1.9 melko hätäisten valmisteluitten jälkeen lähdin aviosiippani Marja-Leenan kanssa Saariselälle vilkaisemaan, onko alkava syksy tuonut värejä maisemaan. Pätkimme automatkan kahteen osaan ja niinpä lauantaina 2.9 olimme perillä hyvissä ajoin Suomun Niemivaaran eteläpuolella Harrimukanjärven tuntumassa. Alkuun verryttelimme jalkoja käväisemällä Muorravaarakan yhtymäkohdassa ja sitten pyörähdimme Suomuvillen tilalla. Kun sieltä palasimme ilta jo tummeni. Istuskelimme iltanuotiolla auton lähettyvillä ja sitten painuimme makuupusseihin untenmaille.

Aamulla herättiin kirkkaaseen auringonpaisteeseen. Lounaasta puhalteli navakka tuuli. Harrimukan järven itäpään kohdalta kahlailtiin Suomusta yli. Vettä oli reiden juureen.

Jyrkkävaarassa nautittiin kevyt välipala ja jatkettiin Muorravaarakan ja Harrijoen yhtymäkohtaan, joka oli suunniteltu ateriapaikaksi. Pihvit ja perunat siinä valmistuivat ja antoivat voimaa ja pontta matkata edelleen. Hakiessani vettä keittopaikalla Muorravaarakkajoen puolelta, näin vedessä alavirtaan matkalla olleen suuren taimenen. Ei ole kalamiehen vale, kun arvioin sen mitaksi ainakin 70 cm. Jatkoimme ruokailun jälkeen Harrijoen vartta.

 

ruska-89-5

 

Tavoittaessamme Harrijoen lounaaseen kääntyvän haaran, ryhdyimme seurailemaan sitä. Ohitimme nelihenkisen vaellusporukan, joka oli jo leiriytynyt. Me jatkoimme kilometrin verran siitä eteenpäin ja panimme teltan pystyyn. Illalla pidettiin pieniä kynsitulia.

 

ruska-89-9

 

Maanantaiaamu oli kostea ja sumuinen. Ei silti satanut ja melko pian sumu kaikkosi ja pilvien raoista alkoi näkyä sinistäkin. Vaelluskumppani oli hyvällä tuulella.

 

ruska-89-8

 

Suuntasimme Kuikkapään pohjoisrinteeseen. Rinteessä oli aivan mahdottomasti mustikoita. Niitä popsien jaksoimme jyrkän nousun ja kiipesimme  huipullekin näkymiä katselemaan. Ilmassa oli vielä vähän sumun henkeä ja kauempana olevat selänteet oli näkyivät utuisina.

 

ruska-89-1

 

Ylhäällä ollessamme tuli Maalpurinojan suunnasta pieni ryhmä matkaten pohjoiseen. Se antoi hyvän mittarin niin jyrkkyydestä kuin jyrkänteen korkeudestakin.

 

ruska-89-2

 

Laskeuduimme alas Maalpurinojan varteen ja siirryimme putoukselle. Vettä ei ollut kovinkaan paljon.

 

ruska-89-16

 

Hieman alempana puron varressa pidimme ruokatulia.

 

ruska-89-12

 

Hiljalleen kuljimme sitten kohti Anterinmukkaa. Väkeä ei ollut siihen mennessä kovinkaan paljon näkynyt, mutta Anterinmukassa oli täysi hyörinä päällä. Saunaan kuitenkin mahduttiin ja yö kului eteisen leveillä penkeillä. Tiistaiaamuna olimme varhain liikkeellä. Oli ollut kylmähkö yö ja se näkyi tavallaan auringon noustessa ja kullatessa Rovapään lakea. Oli ollut selkeää.

 

ruska-89-14

Seitsemän aikaan aamulla oli puurot syöty ja oltiin panemassa jalkaa toisen eteen kohti Anterin latvoja. Kuljimme Hammaskuruun kiertäen Keinopään pohjoispuolen painanteesta.

 

ruska-89-30

 

Hammaskurusta käsin kävimme vilkaisemassa Hammaskotaa. Se oli hieman kehnossa kunnossa.

 

ruska-89-23

 

Hammaskodalla alkoi olla ruskan sävyjä jo enemmän nähtävissä. Kuvan näkymä Vuomapään suuntaan.

 

ruska-89-24

Näkymä Hammaskodalta luoteeseen. Sokostin selännettä taustalla.

 

ruska-89-20

 

Kuva on Hammaskodan lammen takaa koilliseen.

 

ruska-89-42

 

Hammaskurussa yövyimme ja taivalsimme sitten Siulalle. Puusuojan viereen panimme telttamme pystyyn.

 

ruska-89-13

 

Seuraavana aamuna oli melko lämmin, mutta taivas oli tumman pilviverhon peittämä. Kulkiessamme kohti Tahvoa pilvet muistuttelivat itsestään ja ennen Vongoivanjoen ylitystä niskaan tippui pisara silloin ja toinen tällöin. Sade antoi odotella itseään ja alkoi onneksi vasta vähän ennen kuin tulimme Tahvontuvalle. Pääsimme kämpän suojiin kahvittelemaan. Kämpälle tuli seuraavien tuntien aikana pienempiä ja suurempia ryhmiä, Peuraselästä peräti 15 hengen VR:n vaellusporukka. Me saimme silti ruokailla aivan rauhassa ja illan suussa pakkailimme taas rinkat kämpän terassilla ja jatkoimme matkaa.

 

ruska-89-33

 

Ilma oli selkiintynyt. Nousimme Tyyrojan itäpuolen yläterassille ja kuljimme pohjoiseen. Povivaara sieltä käsin näytti hienolta.

 

ruska-89-22

 

Käännyimme Pirravatselman eteläpuolen kuruun ja nousimme sieltä koilliseen jyrkän rinteen, oikaisten Iso-ojan varteen. Ilma oli oikein hieno pannessamme Iso-ojan varteen leirimme pystyyn. Yöllä jokin iso eläin loiskutteli raskaasti puroa ylittäessään. Mikähän mahtoi olla...

Aamulla kokoilimme varusteitamme aamuaterian jälkeen puronvarren kivikossa.

 

ruska-89-37

 

Kuljimme Iso-ojan vartta ylävirtaan. Idänpuolen rinteissä oli heti aamusta hienosti värejä.

 

ruska-89-29

 

Kuusikurun suulla pyörähdimme saadaksemme Talkkunapäästä "edustuskuvan".

 

ruska-89-32

 

Erämainen on niillä alueilla tunnelma.

 

ruska-89-35

 

Petteri Punakuonokin taisi olla vaellusmatkalla Korvatunturin suunnilta.

 

ruska-89-28

 

Kuusikurun tasolta alkaen kulkualusta parani ja auringon noustessa ylemmäksi myös värikkyys tuli enemmän esille. Lähellä vedenjakajaa polku kulki rajavyöhykkeen aitaa myöten. Ajattelimme vähän suurentaa alla olevaa kuvaa ja otsikoida sitä "Leena palaamassa laittomalta vaellukselta Neuvostoliitosta".

 

ruska-89-39

 

Mustikat olivat täällä aivan parhaimmillaan ne olivat suuria ja makeita.

 

ruska-89-36

 

Rajavyöhykkeen tunturipäillä oli jo vaimeaa hehkua.

 

ruska-89-38

 

Puolipää hieman lähempää.

 

ruska-89-43

 

Käännyimme tästä luoteen suuntaan ja menimme Keinokurun läpi. On se louhikkoinen paikka. Vahingoitta siitä selvittiin ja sitten lasketeltiin Anterijoen varteen ja tulla tupsahdettiin Anterinmukkaan. Pääsimme saunomaan ja Anterinmukassa jälleen yövyttiin.

Perjantaiaamuna oli aluksi Rovapään laella vähän sumua, mutta sää selkeni pian.

 

ruska-89-19

 

Kahdeksalta olimme valmiita jatkamaan matkaa. Nyt kulkumme suuntautui Muorravaarakkaan. Tiyhtelmällä halusin kokeilla kulkea puron vartta, mutta se osoittautui hankalaksi. Oli rinkalliselle liian ahdasta ja jyrkkää. Ruoktulla oli erämaapuhelin. Odottelimme perheemme nuorimpia vaeltajia koulusta kotiin ja  sopivalla kellonlyömällä saimme puhelimella yhteyden ja kuulostella kuulumiset.

Olimme Muorravaarakassa kahdestaan, mutta juuri ollessamme lähdössä, sinne tuli pari nuorukaista. He kertoivat saaneensa venekyydin lähelle Hammaskotaa ja aloittaneensa sieltä vaelluksensa.

Kuvautin itseni vanhan ruoktun edustalla.

 

ruska-89-46

 

Muorravaarakkaan saakka oli ollut aurinkoinen sää, mutta sitten sadekuurot alkoivat koettelemaan. Jatkaessamme Muorravaarakan vartta alajuoksun suuntaan, tämän tästä lyhyet sadekuurot kiusasivat.

Illansuussa sateet loppuivat ja sää selkeni. Löysimme tyydyttävän teltanpaikan Yläjängän suvantolammilta. Leiri pantiin pystyyn ja nuotiotulet sytytettiin sekä varusteita kuivateltiin.

 

ruska-89-47

 

Yöllä oli pakkasta ja teltan sadekatos tuli vahvaan jäähän. Aamulla oli sää kaunis.

 

ruska-89-48

Jatkaessamme matkaa olivat polku ja varvut jäässä lähelle puolta päivää. Suuntamme oli kohti Jyrkkävaaraa. Siellä lounasta valmisteltiin jo puoli yhdentoista seutuvilla. Sitten matkattiin kohti Harrimukanjärven tasoa Suomulle, kunhan oli varusteita tarkisteltu ja vaatteita vaihdettu kahlaamista silmälläpitäen.

Puolen päivän jälkeen olimme jo ylityspaikalla ja kahlailimme ihmeen lämpimässä vedessä yli joen haavereitta. Syvälläkin kuitenkin käytiin.

 

ruska-89-50

 

Sitten oli enää lyhyt matka autolle ja pienen sadekuuron siivittämänä tuli varsinainen vaellus päätökseen.