Kategoria: 1996

Lauantaina 31.8.1996 illalla Suomujoen pohjoisrannalla ns Aittajärvellä rannan laavulla lämmin ilta pimeni nopeasti ja nuotiotuli loimotteli laavun reunalla istuskelijoiden poskilla. Ajankohtaan nähden lämmin sää oli saanut polttiaiset sankoin joukoin liikkeelle, mutta nuotiosta leyhähtelevä savu piti nämä mahdottomat siivekkäät jotenkin kurissa. Laavulle oli tullut lisäksi vaimoni ja tuttu pariskunta Anneli ja Unto. Meillä oli aikomus seuraavana aamuna kulkea Sarviojan kämpälle, jossa vielä kolmas pariskunta Kaija ja Tapio meidät tavoittaisivat. Meillä oli pitkä automatka takana ja varsin aikaisessa vaiheessa kömmittiin makuupusseihin ja tuhistiin unten maille.

Aamulla herättiin edelleen lämpimään ilmanalaan. Vesi Aittajärvessä oli erittäin matalalla.

 

 

Aamusärpimellä istuttiin edelleen laavulla. Vaelluskumppanini vasemmalta Marja-Leena, Anneli ja Unto.

 

 

Varusteiden tarkistuksen jälkeen hilattiin rinkat selkään ja lähdettiin kosken alapuoliselle kahlaamolle, josta selvittiin helposti koska vesi oli sielläkin tietysti todella vähissä. Kulku suunnattiin Maantiekurua etelään. Kurun yläosissa pysähdyttiin kahvinkeittoon ja marjailtiin puron varressa. Sieltä löytyi parikin kohtuullista hillapaikkaa, josta saimme aineksia illan lettukarnevaaleja silmälläpitäen.

Sää oli suurimman osan matkaa poutainen jos kohta muutama pisarakin yläkerrasta tippuikin. Ennen Sudenpesää saimme hetkellisesti niskaamme vähän reippaamman sadekuuron, joka kämpän kohdalla loppui. Teltat pystytimme Sarviojan kämpän tuntumaan. Perässä tulijat tupsahtivat myöhemmin illalla. Kaija ja Tapio olivat vähän oikaisseet kiiveten Kaarnepään yli. He tapasivat muut puhkumassa ruuan runsautta.

Maanantaipäivän ohjelmassa ensin taivallettiin Ukselmakuruun.

 

 

Kahvitulille valmistautuessamme kurun yläosissa aurinko pilkahteli näkyviin.

 

 

Kahvittelun jälkeen keräännyttiin vielä yhteiskuvaan.

 

 

Jatkaessamme tästä eteenpäin, nähtiin sellainenkin ihme että kurun suojaisessa uurteessa oli edellistalven lunta arviolta puolen metrin paksuudelta. Arvelimme että tokko se ehtii sulaa ennen uusien lumien tuloa. Taukoa pidettiin vielä Ukselmakurun yläosissa. Taustan pyramidi on Hattupää.

 

 

Pirunportilta pujahdettiin läpi. Sen reunalta päästiin ihailemaan Muorravaarakan laakson näkymiä.

 

 

Alaspäin laskeuduttiin askeleitten paikkaa tarkoin harkiten.

 

 

Muorravaarakan ruoktulla vietettiin parin tunnin lounas- ja lepotauko. Aurinko mukavasti lämmitteli Muorravaarakassa lounaan sulattelijoita.

 

 

Ehdittiin vähän jalkineitakin tuuletella ja korjailla.

 

 

Tauko olikin kovasti tarpeen, sillä edessä oli laakson itäinen seinämä ja nousu jyrkkää Tiyhtelmäkurun reunustaa. Pulssi taisi käväistä itsekullakin anaerobisella alueella. Kaarreojan latvoilla helpotti kun päästiin loivaan alamäkeen. Sitten Anterinmukan kämpän ja saunan seinät vilahtivat näkyviin. Väkeä oli kämpällä runsaanlaisesti, mutta saunomaan mahtui meistä illalla jo osa ja aamulla loput. Jalkakylpyäkin Anterissa otettiin. Kulkuvälineitä pitää huoltaa.

 

 

Tiistaita vasten yöllä satoi vähän, mutta aamulla sää poutaantui kun porukka suuntasi kohti Hammaskurua. Olimme alun perin suunnitelleet koukkaavamme Lokan Alen Muurivaaran yli Jaurunkin varteen, mutta pieniä rasitusoireita alkoi siellä täällä ilmetä polvissa ja nilkoissa, joten katsoimme viisaimmaksi siitä lenkistä luopua. Anterin tulipaikalla pidettiin kahvitauko ja lämmiteltiin tervastulilla kohtalaisen pohjoistuulen viilentäessä säätä.

 

 

Vuomapäätä kiertävän "maantien" penkereellä pideltiin taukoa.

 

 

Maantien tuntumassa istuskeltiin toinenkin kerta.

 

Hammaskurun kämpän tuntumaan asettauduimme. Energiaa riitti vielä Vuomapään rinteelle kapuamiseen vaikka sadekuurot vähän uhkailivat. Naisväkemme tuntuivat siellä päässeen kullan sekaan seisoskelemaan.

 

Sää oli kovin utuinen ja näkymä läntisille aavoille "pehmeä".

 

 

Unski kuitenkin sai zoomailtua erikoisen näkymän selänteistä kohti Sokostia.

 

 

Keskiviikkona taivaan voimat korottivat vaikeuskerrointa matkan taittamiselle, sillä pohjoistuuli oli edelleen voimistunut ja tarttui kantamuksiimme niitä riuhtoen, kun jatkoimme Luirojärveä kohti. Kärppäpään tulipaikalla pidettiin taukoa ja kuvattiin Hietapäätä.

 

 

Metsätaipaleella tuuli ei tietysti haitannut, mutta tullessamme Hietapään juurelle, tuntui, että pääsee lähtemään lentoon. Luirojärvelle päästiin ja asettauduttiin peräti Hilltoniin asustelemaan. Sauna pantiin kuumenemään täälläkin ja illan päätteeksi otettiin hiilihydraattitankkaus lopuista letuista ja mansikkakiisselistä.

Torstaita vasten yöllä satoi ja sää jäähtyi. Oli melko kosteaa ja kylmää. Päivän mittaan sää kuitenkin parani ja oli lopulta kulkemisen kannalta oikein mukava. Kuljimme Luirojärven itäpuolta kohti pohjoista. Ohitimme vanhat erotusaitaukset ja Pälkkimäojan mutkan paikkeilta suuntasimme Sotavaarajoen lähteille. Siellä pidimme kahvitauon ja sitten suuntasimme koilliseen Sarviojan varteen. Sarviojan kämpän tulipaikalla istuskelimme illalla tulilla elämän pienempiä ja suurempia kysymyksiä ratkomassa.

Perjantaina sää näytti heltyvän leppeämpään suuntaan, joten otimme ohjelmaan vielä lakiretkeilyä ja nousimme Sudenpesän kämpän takaa polkua Kaarnepään laelle.

 

 

Rinteeseen noustessamme näkymä kohti Ukselmaa oli udun peittämä.

 

 

Sarviojan läntiseen mutkaan erotti maisemat paremmin.

 

 

Lupukoitten itärinteetkin eroittuivat.

 

 

Pitkin selänteitä matkasimme, kunnes laskeuduimme Maantiekuruun. Kauan ei kulunut ennen kuin Suomun vedet pilkahtivat näkyviin ja pienen kahlailun jälkeen rinkat pudotettiin laavun kupeelle. Siinä olikin leppoisessa aurinkoisessa säässä mukava siemaista kierroksen lopettajaiskahvit.

 

 

Kesäkuun alussa ajelin vaelluskaverini Antin kanssa autolla kohti pohjoista. Työrintamalla oli edelleen tiukkaa ja oli hyväksi nytkin päästä päätä tuulettamaan paikkaan, jossa pääsee ehdottomasti arjesta eroon.

Lumet olivat matkan varrelta tyystin huvenneet Rovaniemeltä pohjoiseen päin, mutta Saariselän tuntureita lähestyessämme, rinteet näyttivät huolestuttavan laikukkailta etelän puoleltakin. Kun Kaunispää tuli ylitettyä, lumet kaikkosivat ja Raja-Jooseppiin tullessamme niistä ei ollut tietoakaan. Yö kului Luton varressa laavulla.

 

 

Aamulla lähdimme kulkemaan Kiertämäojan varsia ylävirtaan polkua pitkin. Polun varteen oli ilmestynyt suhteellisen tiheään siististi rakennettuja tulipaikkoja.

 

 

Siellä täällä reitin varrella alkoi näkymään lumipälviä ja Kiertämäjärvet olivat jääkatteessa.

 

 

Ylemmällä Kiertämällä pidimme ateriatauon ja jatkoimme sitten kohti Anterin rajavartioasemaa. Lumet olivat sulaneet pieniä pälviä lukuunottamatta kulkureitiltämme, mutta noustessamme Helttamorostoilla "solaan" siirryimme äkillisesti talviaikaan. Alue oli lumen kattama ja sitä oli paljon. Kahlasimme vaivaloisesti Anterijoen varteen, jossa joen tuntumassa sentään oli pälviä. Jäimme ampumaradan varastokopille, jonka vierestä lumipälvestä kauhaisin pakkiin lunta ja keitin siitä vettä. Lumen vesipitoisuus oli niin suuri, ettei lunta astiaan tarvinnut lisäillä. Jokivarsi Anterinmukan suuntaan näytti huonolta. Päätimme jäädä tälle kohdalle yöpymään ja miettimään mitä tehtäisiin.

 

 

Aamulla jokivarressa käydessämme, huomasimme että vesirajaan oli joki sulattanut kapean lumettoman alueen. Se ei ollut juuri puolta metriä leveämpi, mutta arvelimme sitä myöten pääsevämme eteenpäin. Se kyllä jotenkin onnistuikin, mutta lunta riitti Anterinmukkaan saakka. Saunan yläpuolelta otettu kuva antaa melko hyvän vaikutelman tilanteesta.

 

 

Anterinmukan kämpälle oli pakkautunut muutama vaeltaja pohtimaan mikä nyt olisi järkevintä. Terassilla vaihdettiin mielipiteitä.

 

 

"Ikiliikkuja" Tauno Perttulakin oli kuulemma kämpällä ollut, mutta lähtenyt Anterin vartta ylävirtaan. Tästä rohkaistuneena me Antin kanssa päätimme, että ainakin Hammaskuruun saakka yritetään.

Kulku Anterinmukasta eteni samaan tapaan kuin sinne tullessakin eli pääosin joen uomaa seuraten. Viiden kilometrin päässä olevalle tulipaikalle oli aurinko sulattanut vähän pälveä. Siinä Perttula istuskeli ja kulutti aikaansa mittaillen veden virtaamaa. Hän oli mitannut jokeen pätkän. Heitti siihen puupalasen ja otti aikaa sen kulusta merkistä merkkiin. Hän oli mitannut veden keskisyvyyden ja laski, montako kuutiota vettä tunnissa mennä hulisee kohti Venäjää. Olihan siinä matikanopettajalle ajankulua. Hän harkitsi yrittämistä Muorravaarakkaan Akanhärkäkurun kautta.

Me jatkoimme kohti Hammaskurua. Pian tulipaikan jälkeen kahlasimme joen etelärannalle. Lunta oli joen varressa 30-40 senttiä ja sen vesipitoisuus oli niin suuri että saappaanjälki täyttyi heti ääriään myöten vettä.

 

 

Kiersimme Keinopään aluksi etelänpuolelta "maantien" paikkaa, mutta nousimme sitten ylemmäksi rinteeseen, kun siellä oli lunta vähemmän. Laskeuduimme alas kohdassa, jossa tie on pengerretty Hammaspään kupeeseen. Siihen oli kulkeutunut niin paljon lunta, että oli vaikeuksia päästä siitä yli. Arvioisin että siinä oli vielä ainakin kahden metrin verran. Koska se kaiken lisäksi upotti, niin vaivaloisesti hivuttauduimme eteenpäin Hammaspään puoleista seinän luiskaa, jossa lumi oli pakkautunut kovemmaksi. Hammasjoen latva oli avautunut. Kokeilimme mennä puroon ja kulkea sitä pitkin. Vettä siellä ei ollut kuin 10-15 senttiä ja kahlasimme sitä myöten aina Hammaskurun kämpälle saakka. Kämpän edustalla oli niin paljon lunta, että jokivarresta sinne kahlatessamme kaikissa kohdin jalan mitta ei riittänyt.

Kuvassa Antti huilailee urakan päätteeksi.

 

 

Eihän tämä kovin antoisaa kulkemista ollut. Kun kämpällä oli yönseutu vietetty, niin lähdettiin nöyrästi palailemaan takaisin. Vielä ei ollut jalkamiehen aika. Kulku kohti Keinopäätä onnistui edelleen puron pohjaa pitkin. Keinopään juurelle tultuamme ajattelin koettaa sen ohi pohjoisen puolen satulasta. Ei se onnistunut, sillä lunta oli kainaloihin saakka ja se upotti maahan saakka. Keinopään laen suuntaan oli selvästi vähemmän lunta ja siellä näkyvissä jopa pälviä. Niinpä kiipesimme ylös laelle. Taaksepäin Hammaskurun suuntaan katsoessamme talvi näytti ulottuvan silmänkantamattomiin.

 

 

Erityistä hankaluutta aiheutti se, että vaikka rinteiltä lumi näyttikin melkoisesti jo huvenneen, niin laaksojen pohjilla sitä oli aivan valtavasti. Keinopäällä katselimme karttaa ja mietimme kulkuvaihtoehtoja, mutta päädyimme siihen että samaa reittiä on palattava ja sillä siisti.

 

 

Anterin tulipaikalta Perttula oli lähtenyt. Luultavasti hän kahlaili Muorravaarakkaan. Anterinmukassa väki myös näytti ottaneen lakin kouraan ja lähteneen kohti Raja-Jooseppia. Me yövyimme kämpällä ja jatkoimme seuraavana päivänä myös sinne suuntaan. Ylempi Kiertämä oli jo ruvennut luomaan jäätään. Perttula kertoi tulipaikalla tulleensa kävellen yli jään muutamaa päivää aiemmin.

 

 

Alemmalla Kiertämäjärvellä oli jää jo sulanutkin.

 

 

Loppupuolella kulkuamme ei meillä tietysti enää lumi- eikä muitakaan ongelmia ollut. Kokemus oli tämäkin, mutta yllättävän puoleinen.