12 päivänä elokuuta 1991 ajelin autoni Saariselän pohjoispuolelle Ahvenjärven länsirannalle. Mukana oli tytär Annukka, vaimo Marja-Leena sekä harmaa pystykorva Muru. Meillä oli venekin peräkärryillä. Se siirrettiin järven rantaan. Auton vierelle pystytettiin iso huvilatelttamme ja kun oli jo myöhäinen ilta, me painuimme makuupusseihimme ja unten maille.
Vietimme järven tuntumassa kolme seuraavaa päivää kulkien lähiympäristössä ja soudellen järvellä. Hilla oli kypsynyt ja sitä kertyi lähialueilta sangollinen. Mustikkaa löytyi myös alueelta runsaasti ja niin paistuivat hilla- ja mustikkapiirakat.
Torstaina 15.8 illansuussa paikalle saapuivat myös poikani Jukka ja miniänalku Sari. Seuraava päivä pyhitettiin verryttelylle. Nuoret lähtivät Suomun varteen ja kulkivat alajuoksun suuntaan. Minä ja Leena ajoimme metsäautotietä Harrimukanjärven lähettyville ja panimme siellä tulet, joilla kuumennettiin vettä joen vartta kulkeneille. Jatkoimme vielä aina Suomuvillen kenttään saakka yhdessä ja vielä siitä jatkettiin lähelle Suomun suuta. Siitä palattiin autolle, jolla huristeltiin takaisin leiripaikallemme.
Lauantaina 17.8 kokoiltiin varusteet Aittajärven parkkipaikalla ja lähdettiin vaeltamaan.
Suomu ylitettiin kahlaamosta ja suunnattiin Maantiekuruun. Puolen välin paikkeilla aterioitiin Chili con carneeta ja jälkiruuaksi napattiin lähituntumasta hillaa mustikoilla koristeltuna.
Sotavaarajoen varteen tultuamme käännyimme itään ja kiipesimme Sarviojan laakson puolelle. Sinne teltat pantiin pystyyn. Sunnuntaiaamulla purimme leirin ja menimme Sarviojan kämpälle keittelemään aamupalaa. Matka jatkui sitten Leenan, Annukan ja minun osaltani kohti Paratiisikurua, Jukan ja Sarin kääntyessä Ukselmakuruun.
Paratiisikurun perukalta nousimme putouksen louhikossa ylös ja käännyimme sieltä kohti Ukselman huippua. Jukka ja Sari tulivat vastaamme, lähdettyään samalle asialle Pirunportilta. Suunta oli sen jälkeen Muorravaarakan laakso ja ruoktu. Kämppä olikin tyhjillään ja saatoimme heti ryhtyä ruuan valmistukseen. Teltat pantiin pystyyn pari sataa metriä yläjuoksun puolelle.
Maanantaiaamu valkeni minkä nyt valkeni, sillä hernerokkasumu oli laskeutunut kaiken ylle. Pohdiskelimme eri reittivaihtoehtoja, ja päätimme lopulta lähteä Anterinmukkaan, jossa ainakin pääsisi saunomaan sumun haittaamatta. Sumu oli koko matkan ajan sankka.
Anterinmukassa oli muita vaeltajia, mutta saunavuorokin järjestyi. Teltat meillä olivat kämpän länsipuolella ja saunomisen jälkeen istuskeltiin tulilla mietiskelemässä.
Joku oli jättänyt keittiön hyllylle sipulikeittopusseja merkinnällä "yleiseen käyttöön". Korjasinkin muutaman pussin muonavarastomme täydennykseksi ja ne tulivat kyllä tarpeeseen.
Myöhemmin illalla Jukka ja Sari suuntasivat Hammaskuruun ja me muut lähdimme Anterijoen latvoille vanhaan leiripaikkaamme, jonne telttamme pystytimme.
Tiistaina 20.8 oli sää kylmän kostea. Sumuistakin oli. Suunnatessamme kohti Vongoivanjoen latvoja satelikin hetkisen oikein reippaasti. Ohitimme kodan pysähtymättä ja pari kilometriä siitä suojaisessa paikassa keitimme kuuman tomaattikeiton, joka teki hyvää siinä säässä. Lihakurunojan jälkeen nousimme laakson reunalle ja kuljimme siitä Siulalle. Pian sinne tulivat Jukka ja Sarikin Hammaskurusta. Keittelimme Siulalla vahvan aterian, jonka jälkeen lähdimme kohti Tahvoa. Vongoivanjoki ylitettiin Hollmanin retkikunnan kämpän raunioitten kohdalla. Hymy oli herkässä siinä taukoa pidettäessä.
Hammaskurussa oli joillakin vaeltajilla ollut radio. Jukka ja Sari toivat tietoa, että Neuvostoliitossa olisi tapahtunut sotilasvallankaappaus. Olihan se huolestuttava tieto, mutta ei se meidän vaellustamme haitannut. Tahvon tuvalle tultiin parin tunnin kulkemisen jälkeen. Kämppä oli tyhjillään ja saatoimme asettua alueella miten halusimme. Sää alkoi osoittamaan parantumisen merkkejä.
Keskiviikkoaamulla pantiin sauna kuumaksi ja Leena teki saunakahvin kanssa nautittavaksi hyvää mustikkapiirakkaa. Alakuvassa hän taluttelee karhunvaroitintamme.
Vaelluksemme jatkui puolen päivän jälkeen Tyyrojan vartta pohjoiseen. Lähdimme kääntymään sieltä kohti Povivaaraa. Pilvet alkoivat kaikkoamaan ja aurinko tulemaan esille. Tullessamme jyrkänteen alapuoliselle kummulle, oli sää mitä hienoin kuten myös näkymä itään.
Jatkoimme tästä Povivaaran lounaiskulmalle, jossa leiri perustettiin. Valtakunnan rajahan menee osapuilleen yläkuvan taustaselänteen kohdalla. Se on nimittäin rajatunturi Talkkunapään eteläistä harjannetta. Helikopterit partioivat rajan tuntumassa. Me nousimme iltapäivällä Povivaaran päälle. Jukka ja Sari käyttivät jyrkempää nousukohtaa kulkureittinään.
150 metriseltä jyrkänteeltä on etelän ja lounaan suuntiin upeat näkymät
Povivaaralta laskeuduttiin pohjoisen suuntaan ja lähdettiin kohti Vongoivan rinteitä.
Huipulla koillisenpuoleinen viima viilenteli.
Torstaina 22.8 matkattiin sitten Vongoivan kodan kautta Anterijoen varteen ja sitten jälleen Anterinmukkaan. Illalla oli jälleen saunomisen aika. Teltat meillä oli jälleen kämpän länsipuolella.
Perjantaiaamulla 23.8 päätimme alkuun käväistä Anterin lakkautetulla rajavartioasemalla. Asemahan on komea kokonaisuus hienossa ympäristössä. On vahinko jos rakennukset jäävät käytön puutteessa rappiolle. Paluumatkalla nousimme Maalpurinojan vartta, mutta Saria ja Jukka lukuunottamatta me muut käännyimme kohti Anterinmukkaa. Edellämainitut aikoivat käydä putouksia katsomassa.
Anterinmukkaan päästyämme oli ruuanvalmistuksen aika ja sitten Annukka ja Leena lähtivät Kaarreojan varsia kohti Muorravaarakkaa. Odottelin niinkauan että Jukka ja Sari tulivat kattilan pohjaa raapimaan ja sitten lähdin Muorravaarakkaan itsekin.
Leenalla oli akillesjänne kipeytynyt ja tästä syystä sain parin kiinni melko pian. Koska kulkemisessa ei silti ollut pahoja ongelmia, kunhan he etenivät hitaasti, niin jätin heidät taakseni ja kiirehdin Muorravaarakan ruoktulle ja keittelin heille valmiiksi iltajuomaa. He saapuivat perille sopivasti, kun kattaus oli valmis. Siihen sopivasti tulivat Jukka ja Sarikin. Kämpällä ja alueella muutenkin oli runsaanlaisesti väkeä, joten jatkoimme joen vartta muutaman sata metriä alavirtaan ja panimme sinne leirin pystyyn. Oli alkanut tuulla etelän suunnalta ja puiden huminan saattelemina purjehdimme höyhensaarille.
Lauantaina 24.8 aamulla tuntui, että tuuli oli voimistunut ja se kiidätteli pilvimassoja vinhaa vauhtia pohjoiseen päin. Oli silti poutaa. Saatuamme aamupalan nautittua ja leirin pakettiin, suuntasimme mekin pohjoiseen päin. Taivalsimme hitaasti, sillä Leenan nilkka vaivasi edelleen. Ennen Muorravaarakan keskivaiheen suvantoja olevalla tulipaikalla, pysähdyimme päiväkahville.
Polku tästä parani ja Leenan oli helpompi edetä. Harrijoen yhtymäkohdan harjulle tulimmekin joutuin. Nuotion kämpän kohdalla oli hieman tuulelta suojaisempi paikka ja ryhdyimme siinä ruokailupuuhiin. Ollessamme juuri lähdössä, tuli paikalle neljän tsekkiläisen ryhmä, jotka kyselivät reittiä Muorravaarakan suulle. Me siirryimme joen länsirannalle ja parin kilometrin päässä poroaidasta läpi päästyämme, jäimme joen varrelle leiriin.
Illalla saatiin ihailla täysikuuta.
Iltanuotiolla olisi kuun kohotessa itäisten vaarojen ylle, ollut muuten oikein mukavakin olla, elleivät paikalla vaanineet polttiaiset olisi käyneet kimppuumme miljoonaisina laumoina. Ei auttanut kuin rynnätä teltan suojiin.
Sunnuntaiaamu oli yhtä polttiaisten sävyttämä kuin iltakin. Jonkinlaiset aamusärpimet saatiin sentään valmisteltua ja hätäisesti nautittua ennen kuin leiri kiireesti purettiin ja suoriuduttiin taipaleelle. Sää oli pilvipoutainen ja polku hyväkulkuinen. Kuotmuttiojan risusillan yli päästiin onnellisesti, vaikka Jukka olikin rinkkoineen tuiskahtaa siinä nokilleen. Oikaisimme siitä Suomun varteen ja Snellmanin kohdalle. Kosken yläpuolelta kahlasimme Suomun yli.
Kämpällä oli tilaa lettujenkin paistoon.
Sillä välin nuoriso tutustui kämppäkirjan merkintöihin.
Sää oli mukavan aurinkoinen ja kämpän edustalla pääsin vähän tuulettelemaan jalkojani.
Kun letut oli nautittu mustikoiden kera, lähdimme kohti Aittajärveä. Aina vähän helpottaa kun näkee, että auton ikkunat ovat edelleen ehjinä ja renkaissa on ilmaa muuallakin kuin yläpuolella. Näillä mielin otimme vaihtovaatteet mukaan ja painuimme siistiytymään laavun rantaan. Olimme kahdella autolla liikkeellä ja sovittiin ajosta Kaunispään ylämajalle lopettajaisiin kahvikupin ääreen.
Mutta mutta... auto ei käynnistynyt. Puolentoista tunnin ahertamisen jälkeen selvisi, että akku oli Kuutuan tien tärinöissä mennyt oikosulkuun ja kokeilujen jälkeen kone jyrähti käyntiin ja kotimatka alkoi ilman akkua.
Olihan siinä puurtamista ratin ääressä. Yli 900 kilometriä eikä konetta saanut enää sammuttaa. Aamulla uni maistui...
