Olin ollut onnekas. Viimeinen täysi työvuoteni oli jo pitkälle edennyt eikä mitään aikaisempien vuosien tapaista yllätystä, joka olisi aiheuttanut kuukausien yhtämittaisen työrupeaman ollut eteen tullut. Olin saanut tehdä tavanomaista työaikaa. Silti olin helpottunut päästessäni irralleen arjesta ja puhelimien ulottumattomiin.
Maanantaiaamusta 5.6 alkaen olin vaellus- ja työkaverini Antin kanssa ajellut autolla kohti pohjoista. Illalla ensikerran lähestyimme Luirojokea Sentinojan tietä myöten. Se ei ollut aivan ajokuntoinen kaikilta osin, mutta sitä myöten selvisimme kuitenkin joen varteen. Pientä vahinkoakin siinä tuli. Joku tiessä pitkällä ollut oksantynkä repi peräkärryn sähköjohdot irralleen tulpasta.
Ensisilmäyksellä edessä oli melko outo näkymä. Joesta ei ollut tietoakaan, vaan siinä oli ulappa. Olin aiemminkin ollut kevättulvilla joella liikkeellä, mutta ennen en ollut moista nähnyt.
Valmistelimme veneemme vesille ja varusteemme siihen. Kello oli lähempänä yhdeksää, kun vetäisimme perämoottorin käyntiin. Jo Luikonaavan kohdalla vesi oli levittäytynyt niin laajalle, ettei joen uomaa osannut päätellä kuin silloin tällöin, mutta vettä riitti veneen alla muuallakin. Veden paine oli myös melkoinen. Meillä oli airot ja muutenkin mielellämme etenimme hiljalleen sauvomalla, mutta nyt ei siitä ollut puhettakaan.
Oli puolipilvinen poutasää ja melkein tyyntä. Pieni ilmanhenki tuntui käyvän jostain pohjoisen suunnalta ja se tuntui aika viileältä. Uulalan kohdalla ajoimme rantaan ja nousimme jaloittelemaan. Vesi oli siinäkin noussut laajalle yli uoman itäpuolella. Repojoen suun saattoi päätellä vain joen reunuspuista.
Joki mutkailee kiharaisesti kohta Uulalan jälkeen ja uoma oli meiltä kyllä kateissa useaan otteeseen. Kun jokivarren puusto tuli lähemmäksi uomaa, niin siitä saattoi helpommin laskea missä se joki menee.
Tammikämpän kiviarkuista ei näkynyt jälkeäkään. Vesi virtasi niiden yli. Entiseltä padolta kohti kämppää johtavat pitkospuut uiskentelivät vedessä koko mitaltaan. Sauvoimme veneemme niiden ohi kuivalle maalle. Perillä kämpällä olimme osapuilleen 23 aikoihin. Se oli tyhjillään.
Päätimme jäädä yöpymään, vaikka kirkkaasta säästä johtuen näkyvyyttä olisi kovasti ollut jatkaakin. Antti lähti hakemaan vettä veneemme suunnasta mutta ei päässyt tietenkään lähellekään jokea. Vesi sangossa oli melkein kahvin väristä, joten kaadoimme sen maahan ja menin kokeilemaan pohjoispuolelta, jossa on korkeammat penkereet. Sieltä pääsinkin kauhaisemaan jokivettä, mutta ei se juuri sen kummempaa ollut. Vedet virtasivat aavoilta niin vauhdikkaasti, että ne olivat pyyhkäisseet mukaansa suuret määrät pintakerroksia.
Hyvin keitettynä se meille kelpasi ja hyvissä voimin olimme aamuseitsemältä lastaamassa venettä. Saatoimme havaita, että vesi oli yön tunteina parisen senttiä laskenut.
Jatkaessamme matkaa, Kaita-aavan reunamilla joki oli jälleen meiltä kateissa. Vesi virtasi puiden välistä eri suunnista niin, että siitä virtauksestakaan ei aina voinut päätellä missä uoma on. Matalassa uivalla kulkuneuvollamme kuitenkin saatoimme seikkailla melkein missä vain.
Myöhemmin reunuskoivikko tuli rannalle yhtenäiseksi ja helpotti suunnistamista. Vesi oli kuitenkin niin korkealla, ettemme huomanneet edes parin kilometriä Karapuljun alapuolella olevaa lankkutien ja polun päätä, vaan nousimme siitä muutaman satametrisen vielä ylävirtaan ennen kuin nykäisimme veneen rannalle, käänsimme alassuin ja lähdimme kulkemaan jalkaisin.
Sää oli edelleen ollut poutainen, aurinkoinenkin välillä mutta melko viileä. Karapuljun kämppä oli tyhjänä. Siellä keittelimme kahvit ja jatkoimme kohti Luirojärveä.
Luirojärvelläkään ei ollut kansanpaljouksia. Saatoimme valita rauhassa majapaikan ja asetuimme Rajankämppään. Siellä valmistelimme aterian. Vielä kun riitti virtaa, niin lähdimme verryttelemään jalkoja Raappanan kammille.
Antti siellä luki kämppäkirjan viimeisimpiä merkintöjä ja totesi Tauno Perttulan kirjoittaneen "Sotavaarajoelta matkalla kohti Tahvoa". Ne taisivat olla Taunon viimeisimpiä kirjauksia.
Raappanalta poikkesimme vielä Sokostin rinteelle ja nousimme puoliväliin, muttemme sen pidemmälle. Palailimme järven kämppäpäähän. Antti meni saunomaan ja minä pystyttelin sillä välin telttani kämpän lähettyville. Aioin sen jättää siihen rinkastani ja yhden päivän muonan. Yövyin teltassa ja Antti kämpässä. Yöllä vähän häiriinnyin lintujen konsertoinnista. Se tuntui niin ylitsevuotavalta.
Keskiviikkoaamulla Luirojärven pinta oli rasvatyyni. Sain siitä videokameralleni hienon pätkän. Jatkoimme kohti Hammaskurua. Sää oli aurinkoinen ja kulkijalle hyvä vaikkakin edelleen melko viileä. Hyvää vauhtia matka taittui Hammaskurun kämpälle. Sekin oli autiona. Lounaaksi meillä oli Milanon pataa monenlaisine lisukkeineen ja se vahvan kahvin kanssa siivitti meitä jatkoon.
Hammaskurussa oli taivas vetänyt pilveen ja tullessamme Hopeaojan tulipaikalle alkoi ropsia vettä. Olimme ottaneet riskin jätettyämme teltan Luirolle ja vähällä oli Siulalle tullessamme, että olisimme saaneet miettiä vähän hankalampaa yöpymistä, mutta juuri ja juuri mahduimme sekaan. Sisään pyrkijöitä olisi ollut vielä yksi Marivaarasta tullut ryhmä noin 21 aikoihin, mutta he veivät varusteensa yläterassille ja panivat telttansa sinne pystyyn.
Torstaiaamulla 8.6 lähdimme kohti Tahvoa. Kaikki muut, myös teltassa yöpyneet suuntasivat toisaalle. Vongoivanjokikin tietysti tulvi. Eihän siinä koskaan paljon vettä ole suuren kaadon vuoksi, mutta virtaus oli kova ja olihan se vesi jäistä.
Olimme Tahvolla hyvissä ajoin aamupäivällä. Muuta porukkaa ei ollut. Saunoimme varmuuden vuoksi heti ja vasta sitten aterioimme. Kun päivä oli vasta alussa, niin lähdimme kulkemaan ilman varusteita pitkin Jaurun varsia, ajatellen että mennään niin pitkälle kuin huvittaa ja sitten palataan takaisin.
Kilometrin verran poroaidan sillasta alavirtaan, oli ryhmä ylittämässä jokea vaikean kautta. Vettä sillä kohdalla oli melkoisesti ja virtausta. He olivat heittäneet liinan yli joen ja sen varassa koettivat ylitystä tehdä. Etummaisena tulevalta naiselta kysäisin kurillani, että miksi te ette tuota lähistön siltaa halunneet käyttää, niin hän heristi sormeaan että älä hyvä ihminen puhu niin kovalla äänellä. Kyllähän se ylitys siitäkin onnistui.
Saapastelimme Antin kanssa aina Peuraselän kämpän kohdalle saakka, keittäen välillä kahvit Pittivaaran tulipaikalla. Luovuimme kämpällä käymisestä, kun näytti siltä että olisi pitänyt riisua yhtä ja toista ennen kuin olisi kahlaamiseen voinut ruveta. Palailimme takaisin samoja jälkiä. Verryttelylenkille taisi tulla mittaa parikymmentä kilometriä.
Perjantaiaamuun herättiin Tahvontuvalla. Olimme siellä yöpyneet kolmihenkisen porukan kanssa. Aamiaisen jälkeen lähdimme kulkemaan Tyyrojan vartta ylöspäin. Käännyimme sitten länsi-luoteeseen kulkien vähäisen puron vartta aina sen lähdelammelle saakka. Ilma oli melko kylmä. Ilmasta heitteli muutamia lumenhitusiakin. Teimme pienet tulet ja keitimme pakilla kahvit. Sitten suuntasimme Povivaaran jyrkänteen kulmalta pitkin Vongoivan rinteitä loivasti laskeutuen kohti laakson pohjaa. Jokivarteen emme kuitenkaan tulleet vasta kuin kilometrin verran ennen kotaa.
Vongoivankodalla ei ollut ketään. Sen kupeella hieman tankkailimme ja jatkoimme Anterin laaksoon. Edelleen oli melko viileää, emmekä maantien varteen päästyämme viitsineet kovin kauan tien penkalla lepäilemässä istuskella, vaan marssimme Anterinmukkaan. Sinne tullessamme oli paikka tyhjillään.
Aterian jälkeen ryhdyimme puuhaamaan saunaa lämpimäksi. Savut tulivat saunassa silmille. Piippu ei vetänyt yhtään. Hormin nuohoaminenkaan ei paljon auttanut. Antti veti hormiin menevät putket irti. Ne olivat lähes tukossa. Kun niistä olivat noet karisseet, savukin kulkeutui ulos oikean kautta.
Anterinmukassa oli rauhallista. Vähän myöhemmin tuli kämpälle Kiertämältä pari kulkijaa eikä muita.
Lauantaiaamu oli aurinkoinen. Valmistauduimme matkaan puoli kahdeksan aikoihin. Nyt oli suuntana Muorravaarakka. Kaarreojan varsilla oli varsinkin ylempänä lumikenttiä, mutta ne olivat kovaksi pakkautuneet ja niitä oli melko helppo kävellä. Tiyhtelmäkurun yläosissa oli melko paljon lunta, mutta alempaa polulta se oli sulanut.
Muorravaarakan ruoktun tapasimme tyhjillään olevaksi. Antti oli innostunut kokeilemaan retkiruuan kuivaamista. Nyt hän ryhtyi liuottamaan veteen kuivaamaansa lihaa. Syötävä ateria siitäkin syntyi. Kunhan ateria oli vähän laskeutunut lähdimme jatkamaan. Ajattelimme illaksi vielä ehtivämme Luirojärvelle.
Muorravaarakka tulvi sekin, mutta vanhan ruoktun tuntumasta melko helposti yli pääsin seipään varassa. Antti päätti koettaa ylempää nykyisen keittopaikan yläpuolelta, jossa on suvantolaajentuma ja vesi matalalla.
Odottelin häntä tulevaksi melkoisen pitkään toisella rannalla ja lopulta hän siihen ilmestyikin. Muorran yli hän oli päässyt helposti, mutta Lumikurunoja kuohui loppupäässä niin vauhdikkaasti, että siinä oli ollut tekemistä.
Lumikurun yläosissa oli vielä paljon lunta, mutta sekin oli tiiviiksi pakkautunut ja helppo ylittää. Pälkkimäojan varrella pidimme kahvitauon. Siihen saakka sää oli ollut pääosin aurinkoinen. Muorravaarakan ruoktulla jopa oli ollut lämminkin, mutta Pälkkimäojalla alkoi taivas vetää pilveen. Sää pysyi kuitenkin poutaisena aina Luirojärvelle saakka. Sinne tulimme vähän kello 20 jälkeen. Sauna oli muiden kulkijoiden jäljiltä lämmin, joten pääsimme saunomaan ja peseytymään. Antti pulahti vielä järveen uimaan.
Sunnuntaita vasten yöllä satoi reilusti, mutta aamuksi sää poutaantui ja aurinkokin tuli esille. Pakkasimme varusteemme ja kuljimme Karapuljuun, jossa vahvistauduimme viimeistä etappia varten. Sitten siirryimme veneelle. Annoimme virran viedä, mutta heti alussa jouduimme varomattomuuttamme hankaluuksiin. Vene painui mutkassa vasten jokeen kaatunutta koivun runkoa, jolloin sen puolen laita alkoi nousta ylös pitkin runkoa ja virran puoli taas alas. Oli sekunneista kiinni ettei vene hörpännyt vettä ja täyttynyt.
Saimme lasketella melkoisessa myötävirrassa alaspäin eikä mennyt pitkään, kun olimme Tammikämpän kohdilla. Nousimme pohjoisen puolella maihin ja käväisimme kämpällä jaloittelemassa. Kun ohitimme patoarkut, niin totesimme että vesi oli laskenut metrin verran, mutta joki tulvi silti edelleen. Uulalan kohdallakin oltiin vielä melkein saunarakennuksen tasolla. Perämoottori antoi näiltä vaiheilta vauhtia ja pian kokka käännettiin Sentinojantien venevalkamaan.
Loppu hyvin - kaikki hyvin.
