Elokuun 20 päivän tienoissa olin Rovaniemellä Toramojärvellä erään toisen pitkäaikaisharrastukseni parissa viikonlopun. Olin kuitenkin varannut autooni mukaan myös täydeksi pakatun rinkan ja jatkoin sunnuntai-iltapäivällä kohti Saariselkää. Ajoin Kiilopäälle ja varasin sijan pitkäaikaisparkkiin. Ajelin kuitenkin autolla muualle ja yövyin siinä ja varhain aamulla tulin paikalle uudelleen ja lähdin liikkeelle. Olin yksin matkassa.
Minulla ei ollut mitään varsinaista suunnitelmaa reitistä. Ainoana rajoitteena oli muona. Sitä olin varannut kahdeksaksi kulkupäiväksi. Tällä tavalla ei tietysti yleensä pitäisi lähteä liikkeelle, mutta toisaalta kokemusta vaelteluun liittyvästä alkoi olla kertyneenä jo siinä määrin, että automaattisesti tiesin miten on kuljettava ja mistä täytyy palata, että se ravinto riittää.
Alkuun nousin Kiilopään läntiselle terassille ja kuljin viitoitettua uraa etelään, kunnes nousin lähinnä kai mönkijöiden aikaansaamaa "oikouraa" kohti Rautulampea. Sää pilvinen ja utuinen mutta sentään poutainen. Tarkastellessani Rautupään kaakkoiskulmalta näkymää, kauempana olevat yksityiskohdat katosivat utuun.
Rautulammen tulipaikalla pidin välipalataukoa.
Utu ei lähettyvillä sentään näkyvyyttä haitannut. Olin senverran varhain liikkeellä, että Kiilopäältä käsin lyhyitä patikkaretkiä tekeviä ei vielä paikalla suuremmin ollut.
Lähdin jatkamaan nousemalla tunturin kuvetta etelään. Rinteeseen on syntynyt vähäinen polku, jota myöten kiersin Hikiojan latvalla. Taustalla näkyvistä Tuiskukurun reunustuntureita näkyy vain aavistus.
Jäin kalliolle lähelle Hikiojan suuta ja valmistelin siinä päivän aterian.
Käväisin Kotakönkään laavulla ja otin muutaman kuvan sen lähitienoosta.
Vesi muuten on tämän suvantolaajentuman ylävirran puolella melko matalaa jos sitä ei joku satu tietämään. Ylityspaikaksi sopii normaali vedenkorkeuksilla.
Jatkoin kohti Padagovaa ja päätin jäädä siihen leiriin. Teltan panin pystyyn hieman sivummalle tulipaikalta.
Olin tällä paikalla melko varhaisessa vaiheessa ja käytin tilaisuutta hyväkseni tutkien lähialuetta. Kävin tietenkin myös Palovangan putouksilla.
Vettä ei ollut kovinkaan paljon, mutta kuohuja silti riitti.
...ylävirran suuntaan...
Pienillä tutkimusretkillä tunnit kuluivat nukkumaanmenoaikaan saakka. Aamulla herätessä säätyyppi oli edelleen sama. Paksu pilvipeite oli taivaalla mutta oli poutaista. Vähäisintäkään ilmavirtausta en tuntenut. Purettuani leirin ja pakattuani rinkkani lähdin kulkemaan Paasjoen vartta ylävirtaan. Eteläpuolen polku kulkee pitkin kuivia kangasmaita, mutta vastakkaisella puolella on väriä ja vaihtelua antavia kosteikkoja.
Näillä vaiheilla on hienoja sileitä suvantoja. Taustalla Mustakeron laki.
Pidin tauon joen keskivaiheen tulipaikalla.
Hieman tästä yläjuoksulle päin puro virtaa kallioisen kohdan yli. Siitä ensikerran otin kuvan vuonna 1961.
Päätin kulkea puronhaarautumasta Kaavitsiojan vartta ja poikkesin lähettyvillä oleville lammille. Kuvittelin, että näin tyyneen ilman vallitessa saan vesipinnasta mukavia kuvia, mutta taisi olla liian hämärää.
Ylitin sitten vedenjakajan ja tulin Ampuojan latvalle. Siihen pysähdyin toviksi ja ryhdyin etsiskelemään erikoista "maakiveä", jonka olin merkannut muistiini jo 22 vuotta aiemmin, mutten "kiireitteni" vuoksi ollut ennättänyt paremmin siihen perehtyä. Kivi on tinan värinen, vähän kuin jähmettynyttä puuroa ja sen pinnassa on kauttaaltaan mustia turmaliineja. En ole koskaan mitään vastaavaa nähnyt, enkä kyllä nähnyt nytkään, sillä vaikka kuljin pitkin ja poikin niin en sitä löytänyt, vaikka pystyn mielestäni suhteellisen tarkkaan sen paikan määrittämään.
Toinen vaelluspäivä otti voimilleni, vaikka olin vasta lyhyehkön matkan tullut. Pidinkin taukoa lähellä Luirojärveltä tulevan polun haarautumaa. Järven suunnasta tuli jono häliseviä reippaantuntuisia nuoria. Joltakin heistä tiedustelin, oliko järven kämppäpäässä miten paljon väkeä. Ei kuulemma ollut.
Tullessani Luirojärvelle, Hilltonin kämppäkirjasta näin, että vastaantullut ryhmä oli nuoruuden aikaisen partiolippukuntani "Sokostin ryhmä". Tulin oikein hyvälle päälle. Itse en Hilltoniin jäänyt, vaan majoituin Rajan kämppään.
Varhain aamulla päätin lähteä Muorravaarakkaan. Yö oli ollut melko viileä ja kulkiessani Luiron itäpuolen polkuja kohti pohjoista, silmäni kylpivät tästä syystä kyynelvesissä niin, etten tahtonut mitään erottaa. Nähtävästi silmäni alkoivat kärsiä ikävuosien kuivuudesta ja näissä olosuhteissa vesi nousi silmiin. Tilanne siltä osin helpottui kun sää vähän lämpeni kulkiessani Pälkkimäojan vartta Apujoukkojen vaaran kohdalla.
Päästyäni Lumipään kulmalle ja katsellessani Lumikurunojan varteen, ensikerran pilvikate vähän oheni, mutta etäämpänä olevat kohteet olivat edelleen utuisen tuntuisia.
Takanapäin vedenjakajan kallioilla oli vielä edellisen talven lunta.
Alempana tulin pian Lumikuruojan "tunturikoivupuistoon".
Muorravaarakan ruoktun tapasin tyhjillään olevana.
Ruoktulle tullessani, taivas vetäytyi uudelleen pilveen, mutta piti poudan edelleen. Olin hieman harkinnut jatkavani samana päivänä Anterinmukkaan, mutta kun sain olla Muorralla yksikseni, niin päätin jäädä siihen. Olin tullut ruoktulle hyvissä ajoin ja minulle jäikin runsaasti aikaa liikkua lähituntumassa kuvia näppäilemässä.
...etelänpuolen keittokatos...
...ja sen yläpuolinen suvanto...
Yö sujui ruoktulla rauhallisesti ja aamuvarhaisella lähdin kapuamaan Tiyhtelmän reunuspolkua ylös. Ylhäällä laakson reunalla sai vähän hengähtää, kun Sara Pieran Muurivaaran kylki tuli näkyviin ja alamäki alkoi.
Pilvikate ajoittain hetkellisesti oheni ja oli hieman kirkkaampaakin Kaarreojan varteen tultuani.
Jostain syystä jalka nousi tuona päivänä hieman nihkeästi ja pidin taukoja tämän tästä.
Rovapää silti läheni.
...ja mikäs oli kulkiessa näitä hienoja hiekkakankaita...
Tulihan se Anterinmukkakin vastaan. Siellä oli rauhallista. Mieskaksikko siellä piti majaa. He olivat samat, jotka olin nähnyt jo Luirojärvellä. He olivat tulleet Anterinmukkaan Hammaskurun kautta.
Terassin "relieffiä". Joskus oli saman tekijän pienempi veistos naulattuna saunan seinään. Joku "taiteen ystävä" oli katsonut asiakseen repiä sen irti, vaikka se oli vankasti seinää naulattu, ja viedä mennessään.
Saunan uimasuvantoa ylhäältä katsottuna...
...ja rannasta käsin...
Näkymä kämpän takaa Rovapäälle päin. Edessä puulato.
Idän puolella oleva keittokatos.
... ja näkymä kämpän terassin kulmalta Anterijoen varteen...
Kun olin aterioinut ja käynyt saunassa huuhtomassa itseäni, niin suunnittelin jo jatkavani matkaa. Ajattelin seuraavaksi pyörähtää Vongoivan alueen puolella ja sitä varten ylittää Anterijoki Kaarreojan yhtymäkohdan yläpuolelta, jossa on sopiva suvantolaajentuma ja vesi hyvin matalalla. Kävin vilkaisemassa paikkaa ja Vaadinkuristaman ja Lokan Alen Muurivaarankin rinteet näkyivät houkuttelevina siinä vaiheessa.
Ilmassa oli kuitenkin edelleen utua ja palattuani takaisin kämpälle kokoilemaan varusteitani ja tullessani tähän uudelleen, olikin pilvi työntynyt puoleen väliin rinnettä. Heikko ilmavirtaus oli alkanut tuntua koillisen suunnalta. Päätin palata takaisin kämpälle ja odotella hieman. Olin nimittäin suunnitellut nousevani muurivaaralle ja mikäli tilanne säilyisi tuollaisena, ei siinä olisi ollut mitään järkeä.
Kävin pari kertaa uudelleen katsomassa miltä näyttää. Pilvi oli vain laskeutunut lähemmäksi tunturin juurta. Päätin jäädä sitten yöksi Anterinmukkaan ja katsoa miltä aamulla vaikuttaa.
Aamulla oli tilanne vain pahentunut. Näkyvyyttä etelään rinteille ei ollut lainkaan ja sumupilvi vaikutti kovin märältä. Koillistuuli alkoi myös nousta. Heitin rinkan harteilleni ja lähdin kulkemaan maantietä länteen.
Ennen Anterin tulipaikkaa, olin kahden vaiheilla eli käännynkö kohti Siulaa vain jatkanko Hammaskurun suuntaan. Siinä vaiheessa koillinen alkoi heitellä sadetta niskaan. Suuntasin kohti Hammaskurua. Nousin Keinopään yli pohjoisen puolelta ja tulin Hammaskuruun yltyvän tuulen ja sadekuurojen vauhdittamana. Kämppä oli sielläkin tyhjillään.
Onneksi ei tullut jatkuvaa sadetta ja aterioituani sade taukosi. Lähdin käymään Hammaskodalla. Hammaskodan lammelta lännen soille näytti kyllä kovin sateiselta ja synkältä.
Sokostin ja Kärppäpään suunnalla sentään jotakin selännettä vähän näkyi.
Pilvikate ei aivan yhtenäinen ollut ja joistakin ohuemmista kohdista aurinko toi hieman enemmän valoa vaikkei suorastaan paistanutkaan.
Vuomapää oli kuitenkin "väliterassia" myöten pilvessä.
Tauno Perttulan "maailma paras paikka" oli tuhottu.
...riuku sentään oli vielä paikallaan...
...ja ikään kuin tulevaisuuden airueena uusi puulato odottamassa...ja uudempi puucee taustalla...
Palatessani Hammaskuruun, näytti hetkellisesti kovinkin mukavalta.
Tämä valoilmiö ei pitkään kestänyt. Sadekuurot pommittivat Hammaskurun kämpän kattoa illan mittaan ja märkää oli aamullakin. Heitin rinkan selkääni ja suuntasin kohti Luirojärveä. Juopon puu-ukon kohdalla oli senverran sadetaukoa, että näppäsin tästä ukosta uuden kuvan. Voimakas elämä oli sitten viime näkemän taas hieman ränsistyttänyt.
Kärppäpään tulipaikan pienessä puuladossa olin sadekuurolta suojassa hetken.
Lampien kohdalla oli pieni poroparttio ollut menossa eteläänpäin. Jäljet olivat melko tuoreet. Sattumalta huomasin, että susi oli sitä seurannut. En havainnut kun yhdet jäljet.
Hietapään eteläpuolella oli jälleen vähän valoisampaa.
Sokostin länsirinteitäkin näkyi.
Vielä matkalla Luirojärvelle muutama pieni sadekuuro niskaan silti tuli, mutta järven etelärannalta pohjoiseen päin katsoessani, taivaalle alkoi avautumaan isojakin sinisiä aukkoja Vasanlyömäpäitten suunnalla.
...mutta kohta taas taivasta kattoi yhtenäinen pilvi...
Sateenkaaria sain kuvata moneen lähtöön...
Illanmittaan vaihtelu rauhoittui ja taivas selkeni. Kosteus ilmasta väheni ja Lupukatkin piirtyivät näkyviin terävämmin.
Ilta-aurinko alkoi valaista pitempään saunan uutta pitkosväylää.
Luirojärvelläkään ei kansanpaljous vaivannut. Sain majoittua aivan minne halusin. Rajankämppähän tuli jälleen valittua. Aamulla oli edelleen osittain pilvistä, mutta kosteus sentään katoamassa. Kahlasin Luirojoen poikki padon alapuoliselta kahlaamolta. Vesi oli kovin vähissä. Seuraava etappi oli Tuiskukuru. Ylitettyäni Luusuanvaaran poikkesin polulta etelämmäksi ja kuljin polutonta maastoa kiiveten Ampukankaanvaaran pohjoisen selänteen yli. Maasto on siellä huomattavasti mukavampi kuljeskella.
Tuiskukurun kämppä oli tyhjänä sekin. Rauhassa sain siemaista siellä aamupäiväkahvit.
Pikkutuntureiden suunnalla näytti oikein hyvältä.
Suuntasin kuitenkin kohti paljon poljettua polkua kohti länttä.
Käännyin Vintilänojan kuruun. Vaikka polkua kulkee, niin voi aavistaa että sieltä voi löytää todella vaativaa murtomaastoa. Suosittelen kyllä tätä monimuotoista kurua tutkittavaksi sellaiselle, joka ei aiemmin sitä ole tehnyt. Se kannattaa - jos ei ole kiire.
Salonlammen laavulla oli pienen tauon paikka. Siellä kohtasin kaksi vaeltajaa.
Kuumentelin vähän kuumaa juotavaa ja jatkoin matkaa. Suomunvarressa kilometrin verran yläjuoksun suuntaan on kallioinen jakso, jossa tuli näpättyä jälleen muutama kuva.
Suomun näkymää tästä ylävirtaan...
Suomun ruoktulle jäin leiriin. Tulipaikan näkymä kertoi sään olleen illallakin kohtuu mukava.
Kämpässä oli tehty remontti. Paikat olivat hyvin siistinä. Yhtenäinen laveri oli katkaistu ja tehty kaksi erillistä "osastoa". Tämä myöhemmin herätti valtavasti vastalauseita, kun tähän tietysti hupeni tilaa. Niinpä myöhemmin palattiin vanhaan systeemiin.
Aamulla oli ohjelmassa viimeinen etappi Kiilopäälle. Suomun latvan laavulla oli vielä poutaa.
...mutta pohjois-koillisessa jo näkyi jotakin säähäiriötä...
Kun kiipesin Kiilopään eteläisen selänteen päälle, vastaan tuuli luoteesta. Alkoi tulla vettä ja ylhäällä se muuttui ajoittain rännäksi. Osasin kyllä tätä vähän uumoillakin, sillä Kiilopää ei pidä minusta. Oli sitten kesä tai talvi, aina se nostattaa vastaani myrskyn. Olen silti päätepisteeseen aina selvinnyt, niin selvisin nytkin...
