Myöhään illalla silmäilin Kopsusselältä lännestä Suomujokeen laskevaa sivupuroa. Yleensä siinä virtasi vettä vain vähän kivipultereitten välissä, mutta sulamisvedet olivat pintaa nostaneet. Arvelin kuitenkin pystyväni loikkimaan vaelluslenkkareillani siitä yli kastumatta. Se oli virhearvio. Pian seisoin purossa. Vettä oli puolisääreen. Se virtasi iloisesti kenkiini.
Olin lähtenyt vähän aikaisemmin illalla Kiilopään parkista kohti Suomun ruoktua. En ryhtynyt vaihtamaan kuiviin kenkiin, sillä ruoktulle ei ollut kuin runsas parikilometrinen jäljellä. Surkeilematta kahlasin samoilla kengillä Suomunkin yli. Ruoktulla yövyin. Olin tällä kerralla yksin matkassa. Yöllä oli tullut muutama sadepisara ja tulipaikan istuinpuut olivat kosteat, mutta aamu oli poutainen.
Asettelin varusteeni kulkukuntoon kämpän räystään suojassa. Muita kulkijoita ei vielä liikkeellä ollut.
Suuntana oli itä. Sinne kulki paljon poljettu polku. Se on varmaan yleisin vaeltajien käyttämä kulku-ura Luirojärvelle ja tätä alkumatkaa poromiehetkin käyttävät aina Suomun parin kilometrin päässä olevalle sillalla saakka.
Ylityspaikalla oli oikein kaiteellinen silta. Lähinnä se on tehty poromiesten mönkijöitä varten, mutta kyllä se vaeltajillekin on kelvannut.
Sillan korvalla etelärannalla on tulipaikka. Siihen aurinko alkoi heitellä säteitään.
Käännyin tästä kulkemaan Suomua alajuoksun suuntaan. Salonlammella oli tauon paikka.
Laavulle oli ilmestynyt myös puusuoja.
Lähdin nousemaan Vintilänojan vartta ylös. Rinkkani päällä koettivat kuivua varsinaiset vaelluslenkkarini ja kävelin "kämppäkengikseni" ottamillani talvilenkkareilla. Niilläkin pääsin mukavasti etenemään, sillä maasto oli kuivaa.
Sää oli kulkiessa koko ajan parantunut.
Päästyäni Vintilänojan latvoille ja vedenjakajalle, avautuivat näkymät itään. Taustalla mm Ampupään tuttu kaari.
Tuntukoivujen lehdistä ei ollut vielä "näkemähaittaa". Kuva on samasta kohdasta kaakkoon.
Tuiskukurun kämpällä ei ollut ketään. Valmistelin siellä aterian.
Aterian jälkeen nostin rinkan selkääni ja jatkoin kohti Luirojärveä. Ensimmäisellä poikkipurolla näkyi reitin suosio levenevänä polkuna.
Luirojärvelle tultuani tuntui, että kulkuvirtaa on vielä jäljellä ja pienen tauon jälkeen lähdin kohti Karapuljua. Sinne tullessani alkoi kyllä jo tuntua, että päivä on päätöksessään. Karapuljun kämpällä majaili jyväskyläläispariskunta. He olivat lähteneet matkaan Orposesta ja tehneet jonkinlaisen kierroksen laavun varassa. Itse olin laavua kokeillut aikanaan, enkä niistä kokemuksista kovin innostunut. Yövyinkin kämpän lähettyvillä kahden hengen puolikupolissani.
Yläkuvan pariskunta oli aikeissa lopetella kierrostaan ja kulkea Orposeen. Minä taas lähdin seuraavana aamuna Karapuljusta kaakkoon vanhaa puutavaran ajouraa myöten.
Käännyin siltä koilliseen. Metsä on koivikkoista ja lähes jokaisessa on pahka ja useampiakin.
Tällä alueella on kaksi pientä erämaista lampea.
Kuljin tästä kaakkoon suuntaavalla poroaidalle, joka oli melko uusi. Ryömin sen alta ja ryhdyin seuraamaan aapasuon reunamaa koilliseen. Kokkovaaran kohdalla maasto alkoi olla kuivempaa ja aika hyväkulkuista. Kokkovaaran ja Iskemävaaran välisen kapeikon jälkeen tuli taas avarampaa. Seurailin metsän reunaa, jossa maasto oli kuivempaa ja kovempaa. Pohjoisessa Kaihtimipään huipun jyrkänne alkoi näkyä.
Näiltä kohdin kuvasin myös yli aukean idässä näkyvää Suovainpäätä.
Pohjoisessa alkoi näkyä Sokostin eteläkupoli Hietapää.
Tultuani Kärppäojan varteen lähdin kaakkoon sen vartta, nähdäkseni millainen on Kärppäjärvien itäpäässä oleva tulipaikka. Olin siinä erheellisessä käsityksessä, että siellä voisi olla uusi puulaavu. Sitä kävin etsiskelemässä melko kaukana Kärppäojan varressa, melkein Haaramaassa saakka. Kun lopulta tajusin, ettei sellaista ole, palasin takaisin. Kärppäjärven silloinen tulipaikka oli kovin vaatimaton. Jatkoin matkaa kohti Luirojärveä, mutta jäin Hietapään tasolle leiriin.
Aamulla matka jatkui kohti Luirojärveä. Kuljin Ruotmuttipään rinteessä hieman ylempänä. Sokostin länsirinteet alkoivat tulla näkyviin oikealla puolellani.
Maasto on mukavakulkuista. Alempana on useampikin itä-länsisuuntainen polku ja valitettavasti nykyisin kulku-urallani on paljon maastoa pilaava mönkijäura. Alueella on joitakin komeita keloja niin pystyssä kuin maassakin.
Luirojärvellä oli vielä vähän kulkijoita liikkeellä. Tulin järvelle varhaisessa vaiheessa ja tein kuvausmatkaa pitkin rantoja. Kuvat ovat Raappanan lammen tuntumasta. Sokostin rinteitä lumiläikät vielä kirjavoittivat.
Uusi sauna oli vielä keskeneräinen.
Luirojärven lounaiskulman näkymää.
Yövyin Luirojärvellä ja aamulla matkasin Tuiskukurun kämpälle aamukahvin keittoon. Siinä en sen pitempään viipynyt, vaan lähdin jatkamaan Tuiskukurun itäreunan polkua kohti Suomua. Tuiskupään pahdat jäivät kohta oikealle kädelle.
Vesiä rinteillä riitti. Ahtaimmassa kurun kohdassa Pikkutuntureiden suunnalta laskevissa kahdessa purossa riitti kuohuja vaikka rinne on niin jyrkkä.
Polku kulkee melko tasaista terassia myöten. Näistä kohdin laskeudutaan alemmalle tasolle.
Pian olinkin Kotakönkään laavulla aterian laadinnassa.
Laavulla on myös "kämppäkirja", johon ryhmä nuoria vihaisia miehiä oli juuri purkanut tuntojaan. He olivat joutuneet laavua tarpeettomasti haeskelemaan, koska se oli karttaan väärin merkitty ja "sitä paitsi, olisiko liikaa vaadittu, että puistohallinto pystyttäisi opasteita..."
Ymmärrän kyllä, että maantievarren luontokulkijoille pitää olla opastettuja reittejä, mutta että oikein vaeltajia varten, niin pidän sitä kyllä hieman liian pitkälle menevänä palveluna.
Laavun tuntumassa on tyypillinen puusuoja.
Kotakönkään kalliot ovat kiintoisat. Siinä on aikoinaan ollut valtava koski "hiidenkirnuineen". Niitä voi havaita useita suurempia ja pienempiä. Osan niistä on jää halkaissut.
Ylitystä helpottamaan oli tehty silta. Vuosikymmenten takainen retkikumppanini Aki olisi tästä osannut olla syvästi kiitollinen.
Yövyin laavun lähettyvillä teltassa.
Aamulla siivosin laavun ympäristöä. Se oli melko törkyisessä kunnossa. Joku kalamiesporukka oli siihen jättänyt matopurkkejaan ja tyhjiä olutpurkkeja. Otin niitä matkaani muovipussillisen. Ylitin sillan ja siirryin Hikiojan varteen. Sen latvoilta otin kuvan tulosuuntaani.
Kiersin sitten Raututunturin itäkuvetta.
...ja siirryin Rautuojan laakson puolelle...
Rautulammella viivähdin hetken. Tarkoitukseni oli sen tulipaikalla keitellä kahvit pakilla. Meninkin puusuojaan ja sahasin muutaman pölkyn. Otin kirveen käteeni ja löin. Kirves tärähti käteeni kovin oudosti eikä pölkky haljennut. Vilkaistessani terää, havaitsin ettei se enää kirves ollutkaan, vaan moukari. Katsellessani ympäristöä huomasin lähistöllä matalan kiven. Siinä oli kirveen terän jälkiä. Joku oli sen päällä pilkkonut puita, kunnes se ei enää ollut onnistunut.
Jätin Rautulammen taakseni ja nousin kohti länttä suuntaavaa oikopolkua ylemmäksi, käännyin ja nappasin lammesta kuvan.
Niilanpäältä näkyivätkin jo läntisten metsien ja vaarojen tasaisemmat näkymät.
Pian pudotin rinkkani Kiilopään parkkipaikalle autoni viereen. Päärakennuksen lämpömittari näytti 26 asteen lukemaa. Kesäkauden vaellusputki oli avattu.
