Eletään helmikuuta vuonna 2022. Neljään vuorokauteen en ole nukkunut käytännössä lainkaan. En ole kyennyt makaamaan selälläni enkä kyljelläni. Eilen illalla sentään kykenin torkahtamaan kaksi tuntia ja aamuyöllä peräti neljä. Olin perjantaina 11.2 hiihtämässä Teivaalan harjulla. Latu oli hyvä ja keli erinomainen. Luistavat olivat myös hiihtokenkäni. Laskeutuessani varovaisesti alas Teivon raviradan parkkipaikalle tulevia rinneportaita, jalat kuitenkin heilahtivat alta ja rämähdin selälleni. Pompin 6-7 metriä portaita alaspäin. Saatuani vihdoin viimein hitusen ilmaa vedettyä sisälleni, kokoilin itseäni ja pääsin porraskaidetta nojaillen alas sekä aviosiippani kuljettamana terveyskeskuksen ensiapuun.

Siellä todettiin, että suorittamani omaperäinen luun tiheysmittaus onnistui hyvin. Ei suurempia murtumia, happisaturaatio kohdallaan ja pään tilannekin ennallaan  yksinkertaiselle ihmiselle sopivalla tasolla.

Neljä vuorokautta on mennyt seisaallaan tai istualla. Nyt on muutosta havaittavissa. Kyllä minusta luultavasti vielä vaeltaja saadaan.

Saariselällä on nyt lunta noin 90 senttiä. Se ei ole kantavaa, vaikka aiemmin onkin ollut leudompaa. Kyllä pehmeässä voi hyvin edetä jos on kunnolliset sukset, mutta moni ei tule ajatelleeksi, että pehmeydessä on muitakin ongelmia.

En ole aiemmin kirjoitellut vuoden 1998 talven vaelluksestani, koska siitä ei paljon kirjoitettavaa ole. Se oli nimittäin kahden vuorokauden mittainen.

Maaliskuun 26 päivänä ajoin vaimoni kanssa illalla Kiilopäälle. Purimme varusteet autosta ja lähdimme heti liikkeelle. Selvää kelkkauraa myöten vedin varusterekemme Suomun ruoktulle. Avoin puoli oli tyhjillään ja yövyimme siellä.

Seuraavana päivänä jatkoimme aamusta eteenpäin. Ylitimme Suomun parin kilometrin päästä ja jatkoimme kohti Salonlampea. Tässä kohdin poljettu kelkkaura nousi kohti Vintilää, mutta Suomun vartta alaspäin oli vain vanha kelkan jälki, joka lumen peittämä. Lammelle tulimme kuitenkin joutuisasti. Siitä kelkka oli lähtenyt nousemaan Vintilänojan vartta ylöspäin, mutta me suunnittelimme jatkavamme edelleen Suomun vartta.

Lunta oli paljon. Salonlammella oli siihenkin aikaan tulipaikka vaikkei laavua ja puusuojaa vielä ollutkaan. Tulipaikasta ei ollut nähtävissä pienintäkään merkkiä. Jatkoimme kohti Kotaköngästä. Vähän matkan päässä tulimme porojen tekemille kiekeröille. Niistä saattoi päätellä, että lunta oli noin 120 senttiä ja poroillakin oli ollut hankalaa jäkälää kaivaessaan. Siinä kohden oli myös makuuksia, joissa lumi oli vähän kovettunut.

Kotakönkäälle tullessamme, saatoimme todeta että tulipaikka oli sielläkin ainakin metrin syvyydessä. Kun tarpominen oli melko hidasta, päätimme palata porojen kiekeröille. Siellä onnistuimme pystyttää telttamme niiden kovettamalle alustalle, mutta muuten oli hankalaa lumen pehmeyden ja paljouden vuoksi.

Onnistuin sentään riipimään joitakin kuivia kuusen alaoksia, joista saimme pienet tulet kiekeröihin, sulatettua lunta ja kuumaa juotavaa. Oli melko kova pakkanen. Yöllä se paukutti metsää ympärillä.

Aamulla mietimme mitä tehdä. Totesimme, että suunniteltua reittiä ei niissä olosuhteissa alkuunkaan voi toteuttaa. Päätimme palata. Suomun ruoktulla viivähdimme ja kuvasin sen tuntumassa, kun pakkanen lauhtui tiheäksi lumisateeksi. Vastasataneessa lumessa tarvoimme Kiilopään parkkipaikalle, sulloimme varusteet autoon sekä suuntasimme sen keulan kohti etelää.

Vannoin etten pehmeän lumen aikaan enää matkaan lähde. Sitä lupausta en ole pitänyt.

Tätä kirjoittaessani marraskuun puolivälissä 2017, ensimmäiset talvivaelluksille aikovat ovat joko jo lähteneet tai sitten ovat aikeissa. Lunta lienee tällä hetkellä keskimäärin parisen kymmentä senttiä. Se ei keveytensä vuoksi oikeastaan kanna lainkaan, mutta ei siitä esteeksikään ole. Kulku on periaatteessa mahdollista.

Sellaisen joka on myöhäissyksyllä ensi kerran lähdössä, kannattaa huomioida, että näkyvyyttä päiväsaikaan on heikosti. Varsinkaan pilvisäällä sitä ei tahdo olla. "Päivänvaloa" riittää nelisen tuntia. Toisaalta lumi heijastaa siten, että pimeälläkin voi liikkua, mutta tiheässä metsässä ja varsinkin kuusikoissa on haasteensa.

Nykyään puiston kelkkamiehet ajelevat ahkerasti huoltoajojaan, mutta pitää muistaa että kämppien välillä ei pidetä tällaisia uria vakituisesti auki ja satunnaiset kelkan jäljet saattaa lunta juoksuttava tuuli hetkessä pyyhkäistä näkymättömiin. Pitää siis osata suunnistaakin.

Turvallisuudestaan tarkka vaeltaja lähtee siitä, että tulee toimeen maastossa omin neuvoin ja varustein kaikenlaisissa olosuhteissa. Silloin ei pääse tapahtumaan viimeaikaisia surullisia vahinkoja.

Ensinnä pehmeille lumille lähtevän on pantava jalkoihinsa kantavat sukset. Leveys ei ole pahitteeksi ja pituutta pitäisi olla noin kaksi ja puoli metriä. Varusteet olisi syytä pakata ahkioon tai johonkin siihen verrattavaan. Rinkkakin toki käy jos hartiapankki sen kestää.

Varusteista kaikkein tärkein on mielestäni makuupussi. Sen on oltava sellainen, että sinne kömpivä pysyy lämpimänä kaikissa kuviteltavissa säissä. Jos pussinsa ominaisuuksia ei etukäteen tunne, niin se kannattaa ennen lähtöä testata mahdollisimman vaativissa olosuhteissa.

Vaikka suunnittelisi yöpyvänsä alueen kämpissä, niin pitää varautua siihen, että se onnistuu muuallakin. Siispä matkassa pitää olla teltta, laavu tai loue sekä taito niiden pystyttämiseen lumessa.

Varusteissa pitää olla kirves, saha sekä lumilapio.

Vaatetuksen pitää olla tuulenpitävä mutta hengittävä. Kädet ja jalat on tarkkaan suojattava. "Laskettelulasit" ovat välttämättömät.

Saariselän vedet ovat vilkkaasti juoksevia ja tulevat suurista rinteistä. Useat joet ja purot ovat avoinna läpi talven. Tosin esimerkiksi Suomujoessa vesi laskee suuresti ja virtaus vähenee, jolloin varsinkin suvantopaikoilla vesi jäätyy. Silti jokia pitkin hiihdellessä tai niitä ylitettäessä kannattaa olla varovainen. Lumisillan alta ei aina jäätä löydy.

Aluetta halkovat osapuilleen itä-länsisuunnassa muutamat poroaidat. Portit kannattaa huomioida etukäteen, sillä aitaa on jokseenkin mahdoton talviaikaan ylittää tai alittaa muualta.

Kaikesta rakennetusta "infrastruktuurista" huolimatta Saariselkä on talviaikaan huonojen sääolosuhteiden sattuessa vaativaa retkeilyaluetta. Jos kuitenkin on etukäteen varautunut talvimyrskyihin ja pakkasiin, niin tuskin kenelläkään suurempia ongelmia eteen tulee. Kovilla tuulilla vain pitää välttää tunturiselänteitä ja suuria aukeita. Pakkanen sinällään ei ole ongelma ilman kuivuuden takia. Miinus 40 astetta ei välttämättä tunnu missään.

Neljännesvuosisata sitten näihin aikoihin syksystä hiihtelin useana vuotena Saariselän retkeilykeskuksesta Kiilopään kautta itään. Muiden kulkujälkiä ei sanottavasti näkynyt satunnaisia kelkkauria lukuunottamatta. Kämpilläkään ei yleensä kukaan ollut käynyt kuukauteen puoleentoista. Ne olivatkin kuin pakastinkaappeja. Ei sellaisilla yöpyminen ole kovinkaan mukavaa. Teltta tai laavu hyvän makuupussin kanssa on mielestäni sopivampi. On hienoa yöpyä huikeassa pakkasessa tähtikirkkaan taivaan alla jos ei tarvitse hytistä vilusta.

Kevätpuolella valoa alkaa maastoon tulvia. Silloin uuden lumen aikaan on hienoa hiihdellä vaikkapa tässä Sotavaarajoen varsilla.

...tai nousta itäiselle selänteelle katselemaan Joukhaispään otsaa...

 

...tai vilkaista samaan Lupukoiden tunturiryhmään kuuluvaa täydellistä kupolia vastakkaisesta eli Palovangan suunnasta...

Suunnittelin talvella uutta reen ja ahkion yhdistelmää. Ostin muovisen kaukalon ja ruuvailin sen pohjaan kiinni käytöstä poistetut lasikuitusukset. Tein taakse alumiiniputkista telineen, johon ajattelin kiinnittäväni makuupusseja yms tavaraa. Vedon otin suksista jo aiemmin käytössä olleella "aisalla", jonka kiinnitin vyötärölleni entisellä rinkan lantiovyöllä.

7.4 aamulla lähdin sitä kiskomaan Kiilopään pitkäaikaisparkista kohti Suomun ruoktua. Vaimoni Marja-Leena hiihteli perässä. Aiemmin oli nähtävästi ollut suojaa, mutta yöllä oli ollut pientä pakkasta. Alusta oli kiiltävällä jäällä. Se oli paikoin melko epätasainen eikä lainkaan helppo edettävä. Lisäksi vallitsi sankka sumu.

Näkyvyys oli huono vielä silloinkin kun ryhdyimme laskeutumaan Suomujoen latvoille. Rinne oli jäinen ja erittäin liukas, kun näkyvyys oli melkein olematon niin en uskaltanut laskea vapaasti. Laavulle tulo oli melko työlästä. Sitten helpotti ja sumukin alkoi kaikota.

Ruoktulle tullessamme aurinko alkoi paistamaan täydeltä terältään ja sää lämpeni nopeasti. Kun nautimme siellä välipalaa, ennätti lumi mennä reilusti suojan puolelle. Jatkoimme matkaa kohti Tuiskukurua. Suomun laakson pitkä etelärinne pehmeni vaikka alla oli selvä kelkkaura.

Tullessamme Harrihaaran laaksoon kulku-ura ei pitänyt juuri ollenkaan. Oli nähtävästi ollut jo pitempään reilua suojaa ja lumi oli märkää aivan pohjaan saakka. Sitä oli tuossa laaksossa melkoisesti.

Rekikyhäelmäni puutteet tulivat myös kohta esille. Sukset eivät pysyneet ruuveilla kaukalossa ja jouduin niitä korjailemaan. Tuiskulle tulimme melko vaivaloisesti. Meillä oli varaus "patjapuolelle" ja siellä yö sujui mukavasti. Kanssamme yöpyi Tampereen seudulta kotoisin oleva yksinvaeltaja.

Tuiskukurun kämppää oli vastikään peruskorjattu ja puusuojassa oli kaikenlaista rakennusjätettä, mm naulaisia puita. Halkaisin kirveellä joitakin siten, että sain muutaman nelituumaisen naulan. Siellä oli myös sopivaan mittaan höylättyjä puupalkkeja, joista sain sopivat vastakappaleet. Löin surkeilematta leveäkantaiset naulat suksien pohjien läpi kaukalossa toisella puolella oleviin puupalikoihin. Siitä pitäen ne kestivät.

Seuraavana aamuna lämmin ilma jatkui. Lumi oli täyttä sosetta. Puiston kelkkamies tuli Suomun suunnasta. Kelkka tahtoi jäädä kiinni kämpän tuntumaankin. Mies kertoi suuria vaikeuksia olleen ja hän mietiskeli pitäisikö palata takaisin.

Hän kuitenkin hetken tauon jälkeen lähti koettamaan Luirojärvelle päin ja mekin kokosimme vehkeemme ja lähdimme seuraamaan toiveikkaina tuoretta jälkeä. Huono sitäkin oli mennä, sillä matto oli uponnut syvälle ja kelkan leveys oli rekeäni hieman kapeampi, joten reen reunat harasivat uran laitoihin.

Kelille hyvin kuvaavaa on se, että kelkka oli jäänyt kiinni ennen Luiroa ainakin puolenkymmentä kertaa. Mekin Luirolle pääsimme, mutta helppoa se ei ollut. Melko pian lähtömme jälkeen alkoi sataa räntää, joka välillä muuttui vedeksi.

Olin kuitenkin toiveikas sikäli, että jos vähänkin sää muuttuisi korkeapaineen puolelle, niin syntyisi teräshanki. Oli selvää, että siinä kelissä ei ollut kansainvaellusta ja Luirojärvellä sai valita minkä kämpän halusi. Me emme kuitenkaan paikalla viipyneet kuin ateriatauon verran ja hiihtelimme vielä Karapuljuun.

Luiron ja Karapuljun välillähän on useimmiten vahva kelkkaura ja niin oli nytkin, mutta sekin upotti. Karapuljuun silti päästiin ja siellä yö vietettiin.

Aamulla oli aurinkoista. Olimme tutkineet lähiympäristöä Karapuljussa ja todenneet, että kulku-urien ulkopuolelle ei nyt ollut asiaa. Lunta oli paikoin yli metrinkin ja se oli vesimärkää maanpintaan saakka. Lähdimme hiihtelemään takaisin, miettien mitä kautta tästä selvitään pois jos vaikka vielä alkaa sataa vettä.

Näkymä Luironkankailla oli silti mukava ja keväinen.

 

ta11-1

 

Luirojärvelle tullessamme oli kelkkamies vielä siellä. Hän oli koettanut käydä järven pohjoispäässä ja sitä kautta mennä Lankojärven suuntaan, mutta ei ollut kyennyt. Hän lähti palaamaan tulojälkiään takaisin.

Itseänikin kiinnosti hiihdellä Lankojärven kautta takaisin ja hiihdin yli järven luoteispäähän, nähdäkseni miten kulku onnistuisi Livikönlampien kautta. Tilanne oli aivan toivoton. Järven jäälle alkoi myös nousta vesi.

Ilma oli tarkistuskäynnilläni varsin kaunis. Nappasin mennessäni muutaman kuvan, ensin Lupukoille päin.

 

ta11-2

 

...sitten itään kohti Sokostia...

 

ta11-4

 

ta11-6

 

Hammaskurusta järvelle hiihteli yksinvaeltaja. Hän ryhtyi lämmittämään saunaa. Vedimme avannosta hänen kanssaan saunavesiä kelkalla.

 

img_0292

 

ta11-7

 

Olimme kovin kiinnostuneina kuunnelleet säätiedotusta, jonka mukaan alueella piti olla pientä pakkasta. Tosiasiassa oli muutama aste lämmintä. Myöhään illalla kuitenkin hieman lumen pinta kovettui. Arvelimme, että kyllä se aamullakin on pakkasella ja kunhan lähdemme riittävän aikaisin liikkeelle, niin suksi luistaa.

Luistihan se järven yli metsän reunaan. Tammen kohdalla oli jo pitkästi sulaa.

 

ta11-10

 

Heti järven rantaan päästyämme alkoi sakea räntäsade. Se takkusi toivottomasti suksen pohjaan. Jouduin sitä peräti puukon avulla puhdistamaan.

 

ta11-11

 

Tuiskukurulle matkasimme nelisen tuntia. Kilometrivauhti oli etanan luokkaa. Jäimme Tuiskulle yöpymään ja toivoimme seuraavasta päivästä parempaa. Ei se ollut. Suojaa ja välillä räntää. Rännän vuoksi luisto oli huono. Tuiskukurun länsireunalla vähän hengähdettiin.

 

ta11-16

 

Harrihaaran laaksossa oli kelkka humpsahdellut syvälle ja jäänyt kiinni pariin otteeseen. Helppoa ei ollut meilläkään, mutta vihdoin pääsimme Vintilän kulmalle ja Nattaset alkoivat piirtyä selvemmin taivaan rantaan.

 

ta11-14

 

Lopulta pääsimme Suomun laakson rinteen alas ja ruoktulle saakka. Jäimme sinne yöpymään.

Aamulla heitteli taas räntähiutaleita. Luistoa ei ollut eikä pitoa. Hartiapankin varassa piti vetää tästä syystä yhtä huonoluistoista rekeä. Suomun latvan laavulle meiltä kesti parisen tuntia vaikka taukoja ei pidetty. Laavulla vähän hengähdettiin ja sitten lähdettiin nousuun. Äkkiä sankka sumu ympäröi meidät. Vähääkään ei erottanut lunta tai taivasta. Rinteen kaltevuuden mukaan koetin pitää suuntaa. Lopulta kupolin pohjoispuolella sumu repeili niin, että huomasin kiertäneeni jo vähän itäsuuntaankin. Siitä lasketeltiin alas ja viitoitusta myöten sitten Kiilopäälle.

On sitä helpompaakin koettu. Videopäiväkirjastanikin tuli ennätyslyhyt 24 minuuttia.

Maaliskuun viimeisellä viikolla oli Saariselällä kauniit pakkassäät. Otin vaimoni Marja-Leenan kanssa tuntumaa suksitteluun ollessamme alkuun majoittuneena tuttaviemme Martan ja Väinön lomaosakkeessa Saariselän retkeilykeskuksessa.

Olin hankkinut uudet sukset vaellusta silmällä pitäen. Arvelin, että sopivan mittaiset "markettisukset" riittävät, kun pyrimme liikkeelle hyväksikäyttäen kelkkauria, joilta ei ollut tarkoitus poiketa. Käväisimme Luttokämpällä "testihiihdolla" ja olin suksivalintaani melko tyytymätön. Suksi oli hieman jäykkä ja muutenkin tuntuma siihen kehno. Keli ei kylläkään ollut kovin hyvä. Oli ollut melkoisia pakkasia, lumi oli kovin hienojakoista ja näistä syistä johtuen luisto oli huonohko ja suksea oli vaikea saada pitäväksi. Jälkimmäinen seikka oli tietysti vaellushiihtoa ajatellen tärkeää.

Lähdimme sitten matkaan aamupäivällä Kiilopään eräkeskuksesta kohti itää. Oli todella kaunis pilvetön talvisää. Pakkasta oli reilusti. Luulammen latu luisti huonosti. Reessäni on sukset jalaksina ja luulisi niiden kovalla latupohjalla luistavan hyvinkin, mutta ei. Suksikin tuntui siltä kuin sitä hiekkapaperiin työntäisi. Nousu oli työläs ja erityisesti siitä syystä, että en saanut suksiani kunnolla pitämään. Piti työskennellä hartiapankin varassa.

Puolirinteessä Leena palasi autollemme hakemaan sinne unohtuneet suojalasimme mukaan, mutta lopulta olimme Kiilopään selänteellä ihastelemassa upeaa säätä ja maisemaa. Alarinne oli tietenkin helpompi, mutten uskaltanut sitä laskea taakka perässä vasta kuin loivemmalla alaosuudella.

Koetin lisätä suksiin pitoa, mutta en siinä oikein onnistunut sillä keli olisi vaatinut liisteriä, enkä sitä tässä vaiheessa halunnut tehdä. Loiva vastamaa kohti Rautulampea oli tästä syystä edelleen kohtuuttoman työläs. Rautulammen kämpällä viivähdimme tovin ja sitten laskettelimme Rautuojan  vartta Lankojärvelle, josta olimme varanneet itsellemme yöpymispaikan.

Ennen kämppää on loiva myötäle, jota laskettelin hyvää vauhtia. Sitten tuli äkkipysähdys. Rekeni törmäsi latu-uran vierellä olleeseen pieneen kannontynkään, lennähdin vaaka-asentoon ja putosin selälleni maahan. Selässäni oli pieni nailonreppu, jossa olivat videokamerani ja tavallinen kamerani. Mielessäni hyvästelin nämä laitteet jo matkalle kameroiden taivaaseen.

Lähemmän tarkastelun jälkeen niissä ei vikoja silti tuntunut olevan. Reki oli kärsinyt kyllä vähän vaurioita, mutta saimme ne vähällä vaivalla korjattua.

Asetuimme kämppään ja vähän myöhemmin saimme yöseuraksemme Luirojärveltä tulleen miesporukan.

Aamulla oli melkoinen pakkanen. Ikkunan pielessä ollut lämpömittari näytti 35 asteen lukemaa. Leena lähti vessakäynnille. Hän viipyi melko pitkään ja palatessaan kertoi oven ulkopuolella olleen vipulukon menneen lukitusasentoon kun hän sulki oven, eikä sitten päässyt ulos ennen kuin yksi seurassamme yöpyneistä nuorista miehistä päästi hänet pälkähästä tultuaan itse samoille asioille.

Odottelimme pakkasen vuoksi aamulla muutaman tunnin, ennen kuin lähdimme jatkamaan. Pakkanen oli lauhtunut 20 asteen tuntumaan. Sää oli edelleen aivan upea hiihtäessämme Suomujoen uomassa kohti Paasjoen suuputousten kohtaa.

 

ta09-3

 

Suksien pidon kanssa oli edelleen ongelmia, koska näissä pakkasissa eivät tietenkään tavalliset purkkivoiteet oikein tepsineet ja koska suksi oli painolleni hieman liian jäykkä. Pitoa koetin kuitenkin vähän lisäillä.

 

ta09-2

 

Sitten punnerrettiin Suomun uomasta ylös ja lähettiin seuraamaan. Palovangan vartta ylävirtaan.

 

ta09-5

 

Näihin saakka kulku-ura oli ollut välineillemme hyvä. Pidimme Padagovan tulipaikalla kahvitauon. Meillä oli reessä pari termosta Lankojärvellä ladattua kahvia. Tulipaikalta on yllättäen myös puhelinyhteys, jonka olin saanut tietää muutama vuosi aiemmin. Yhteyttä käytimme hyväksi ja kerroimme kotiväelle missä mennään.

Jatkaessamme Padagovan kohdalta, alkoi kelkka-uran pohja pehmetä, sillä paljon poljettu ura jatkui pitkin Suomun vartta yläjuoksun suuntaan. Oli nähtävästi kulunut pitempi aika kun joku oli siitä kelkalla ajellut kohti Luirojärveä. Uutta lunta oli satanut eikä vaeltajia ollut kovinkaan paljon ollut liikkeellä. Rekeä alkoi olla hieman hankala tästä syystä vetää, sillä suksi upotti. Vastaan tuli kuitenkin pian neljän hengen ryhmä Luirojärven suunnasta. Ajattelin että tämähän helpotti. Lähdinkin seuraamaan heidän latuaan vaikka se pian poikkesi itään kohti Lupukoita. Arvelin että he ovat tulleet Livikönlampien kautta. Lupukoiden suunnalla avautui edelleen upea talvisää.

 

ta09-7

 

Käännyinkin sitten pois Palovangan polku-uralta ja hiihtelin kohti itää. Alkuun näytti aivan hyvältä.

 

ta09-9

 

Puolisentoista kilometriä latu meni periaatteessa aivan oikeaan suuntaan, mutta sitten metsään tultuamme se alkoi mutkailla ja kääntyi lopulta takaisin Palovangan varteen. Harkitsin käännöspaikassa ensin jatkavani suoraan, mutta metsässä lumi ei vielä ollut painunut lainkaan ja sitä oli melko runsaasti. Meidän välineillämme ei sille lumelle ollut asiaa. Se olisi vaatinut kolmimetriset sivakat. Nöyrryin seuraamaan jälkeä Palovangan varteen. Näytti vähän siltä, että ladun tekijät olivat hieman eksyilleet.

Mutkan jälkeen totesin, että matkamme oli tosiasiassa edistynyt vain muutaman sata metriä. Maasto alkoi näiltä kohdin nousta ja kun pohja oli upottavaa, niin eteneminen hidastui kovasti. Suuntasinkin Vasanlyömäpään rinteelle ja vaikka siellä oli tietysti jyrkempää, niin rinteillä aina lumi on pakkaantunut kovemmaksi ja on parempi kanto. Sitten tuli vähän takapakkia. Olin "konstruoinut" rekeni vedon jalaksista tarpeettomaksi käyneestä ruohonleikkurin alumiinihaarukasta. Se ei kovassa pakkasessa kestänyt ja murtui ensin vasemmalta ja sitten oikealta puolelta.

Minulla oli toki veto myös köysillä, joten reki tuli kyllä perässä, mutta laskuissa en voinut sitä hallita. Korjaillessani näitä vaurioita, alkoi pakastaa selkeästi enemmän. Sanoin Leenalle, että mikäli emme ennätä kello 18 mennessä  ylös Vasanlyömäpään harjanteelle, jätämme reen sinne ja otamme mukaan vain kaikkein välttämättömimmän ja hiihtelemme sitten Luirojärvelle ja haen reen seuraavana aamuna. Ylös pääsimme kuitenkin juuri kuuden aikoihin.

Pakkasta alkoi olla varmaan lähemmäs 30 astetta. Sen jotenkin voi aistia kuvasta. Sokosti esittäytyy siinä komeana talviasussaan.

 

ta09-11

 

Vasanlyömäpäältä laskeutuminen oli hankalaa, koska en voinut rekeä hallita eikä ollut mitään, jolla aviosiippa olisi voinut sitä takaa pidellä. Vaikka koetin haarukoida rinnettä siksakia, loivempaa laskukulmaa etsien, niin pari kertaa reki yllätti ja liukui päälleni tuiskauttaen minut suulleni lunta nieleskelemään. Lopulta alas päästiin ja Tuiskukurun suunnalta tulevalle ladulle, jota myöten oli helppo suksitella Luirojärven eteläpäähän.

Saavuimme perille jo melko hämärissä 20 aikoihin. Meillä oli varaus lukitulle puolelle Hilltoniin. Siellä ei ollut hetkeen ollut ketään. Lämpötila näytti siellä olevan pakastimen luokkaa siinä 25 asteen tuntumassa. Avoimella puolella sitä vastoin piti kamiinaa kuumana yksin matkassa ollut ivalolainen mies. Me valitsimme myös sen puolikkaan.

Kamiinan hoitaja ei ollut varsinaisesti vaelluksella, vaan kertoi vain hiihdelleensä aikansa kuluksi Luirojärvelle ja aikovansa  palata samantien takaisin. Hän kertoi kyllästyneensä Saariselän ravintoloissa majailleisiin "ruotoisiin" naisiin ja hakeneensa hetkeksi erämaan rauhaa. Määrite ruotoinen kuulemma tarkoitti ylpeää.

Pakkanen lauhtui aamuksi sopivalle 15 asteen tasolle. Reestä irroittelin vetosysteemini.

ta09-12

 

Puusuojassa tein kirveen hamaralla hieman sepän töitä ja sitten oli kämpässä hienosäädön vuoro.

 

ta09-14

 

Sain aikaan niin lujan liitoksen, että se kesti monta vuotta eikä edes rikkoutunut, vaan vaihtaessani sen uuteen, muutin vain koko vetojutun uuteen uskoon. Aamupäivällä siirryimme Rajankämppään, vaikka järvellä ei muita ollutkaan.

 

ta09-13

 

Hiihtelimme lähiympäristössä. Korkeapaine vallitsi edelleen mutta kovin pakkanen oli taittumassa.

 

ta09-54

 

Lupukoiden suunta näyttää aina hyvältä etelärannalta päin oli sitten kesä tai talvi.

 

ta09-55

 

Aamu tuli vastaan Rajankämpässä. Aamiaisen jälkeen lähdimme Karapuljuun. Kun katseli lumia oksilla, niin saattoi päätellä ettei suurempia tuulenmyräköitä ollut hetkeen.

 

ta09-20

 

Lunta oli maastossa melkoisesti. Sitä riitti kuuselle hatuksikin saakka.

 

ta09-22

 

Karapuljuun meni tavanomainen paljon poljettu kelkkaura, mutta kämpällä ei ollut ketään.

 

ta09-26

 

Luirojoen jää oli yllättävän ohut ja sain vettä joesta helposti. Itseasiassa rannassa ei lumen alla ollut jää lainkaan. Olimme jo varhain Karapuljussa ja aterian jälkeen lähdimme hiihtelemään Harrihaaran varteen. Siellä risteili kelkan jälkiä siellä täällä, joita myöten oli helppo mennä. Kävimme melko kaukana, aina Harrikankaan tasolla saakka.

Lähinnä meitä kiinnosti tämä suunta siksi, että olimme lukeneet juuri ennen lähtöämme "Hesarista" pienen uutisen, jossa paheksuvaan sävyyn todettiin poromiesten kelkoillaan jäljittäneen Luirojärvellä yksinäistä sutta joka oli ollut väsynyt ja peloissaan. Hieman huvitti nämä tarkat arviot suden tilasta, mutta tunnetusti etelässä näistä asioista tiedetään paljon.

Kelkkojen jäljistä päättelin, että suden etsintä  oli ainakin jossakin vaiheessa käynyt Harrihaaran suunnallakin. Tosin suden jälkiä en havainnut.

Seuraavana aamuna pari isoa kelkkaa parkkeerasi Karapuljun pihamaalle. Matkassa oli virkapukuinen poliisi ja erätarkastaja. Susiuutinen oli nähtävästi saanut liukkaasti virkamiehet matkaan. Kysellessäni mitä kautta he olivat tulleet, sain kuulla heidän ajaneen autolla Lokkaan ja sieltä kelkkailleet. He jatkoivat Luirojärven suuntaan.

Me vietimme yön Karapuljussa ja harkitsimme pitkään lähdemmekö Harrihaaran kautta kohti Tuiskukurua, mutta koska olimme havainneet, ettei sinne ollut mitään vanhempaa kulku-uran pohjaa, niin varmuuden vuoksi palasimme aluksi Luirojärvelle. Hilltonissa valmisteltiin välipalaa.

 

ta09-29

 

Vieläkään järvellä ei ollut mitään kansainvaellusta, kämpässä oli kylläkin kuvassa näkyvien rinkkojen omistajat. Me emme jääneet paikkaa kansoittamaan, vaan hiihtelimme länttä kohti ja saavuimme Tuiskukuruun.

 

ta09-32

 

Päivä oli kaunis. Kiertelimme kämpän lähituntumassa kuvia näppäillen. Näkymä pihamaalta kohti Pikkutuntureita.

 

ta09-34

 

Kuva on puolisen kilometriä kämpästä etelään kurun länsilaidalta kohti Tuiskupäätä.

 

ta09-35

 

Olimme seuraavana aamuna hämärissä taas  matkassa. Osin hämärä johtui varhaisesta ajankohdasta ja osin siitä, että taivas oli vetänyt ohueen yläpilveen. Onneksi länteen suuntautui kovaksi polkeutunut kelkka- ja latu-ura. Tuiskukurun länsirinne olisi ollut pehmeässä kovin työläs kiivettävä. Ylös päästyämme valoa oli siinä määrin, että saatoin jatkaa videopäiväkirjani kuvaamista.

 

ta09-31

 

Idässä oli jo aamun kajastusta Ampupään takana.

 

ta09-37

 

Lännessä alkoi ohut yläpilvi kadota. Ehkä siitä johtuen näkymät olivat pastellin sävyssä.

 

ta09-40

 

Olemme tässä laskeutumassa Harrihaaran latvalaaksoon. Edessä Vintilätunturi.

 

ta09-41

 

ta09-42

 

ta09-43

 

Tässä olemmekin jo Vintilän etelärinteellä.

 

ta09-44

 

Vintiläntunturin lounaiskulmalta alkoivat Nattasten keilat piirtyä taivaanrantaan.

 

ta09-45

 

ta09-46

 

Sitten alkoi laskeutuminen Suomujoen varteen.

 

ta09-48

 

Kun pääsimme joen yli vastarannan terassille, pitoa tarvittiin taas lisää.

 

talvivaellus09-058

 

Hiihtelimme vanhan Suomun ruoktun ohi.

 

talvivaellus09-059

 

...ja päädyimme uudelle ruoktulle. Harkitsimme pitkään jatkavamme vielä Suomun latvan laavulle, mutta lopulta ateria laiskotti niin, että päädyimme varauspuolen patjoille nauttimaan luksuksesta.

 

ta09-56

 

Aamulla oli vetänyt pilveen. Metsänkin suojassa tuntui tuuli. Se kävi pohjoisen suunnalta. Se ei tiennyt hyvää. Latvan laavulla vahvistauduttiin koettelemukseen, jonka arvattiin olevan edessä, vaikka se ei laavulla suuremmin tuntunut koska rinne pohjoisen puolella suojasi.

 

ta09-53

 

Kiilopään eteläisellä kupolilla oli jälleen myrsky vastassa. Oli tuulta ja tuiskua. Kovasti se koetteli, mutta kun vastatuuleen oli puurrettu yhdeksisen kilometriä, niin laskettelimme Kiilopään parkkipaikalle.

Suksikokeemme tuloksena todettiin, etteivät ne yksilöt enää pääse pohjoisen lumille. Muuten ei ollut kierroksesta valittamista.

Ajellessani autollani kohti pohjoista huhtikuun 20 päivänä, rupesin huolestumaan tienvarsinäkymistä mitä pidemmälle pohjoiseen etenin. Lähempänä Vuotsoa toivottomuus alkoi jo hiipiä mieleen, sillä edes pieniäkään lumipälviä ei juuri ollut näkynyt. Nattasilla sentään näytti olevan isompiakin lumikenttiä mutta etelän puolella sielläkin melkoisia pälviä.

Olin ajatellut vielä ennättää hiihtovaellukselle. Ajankohtahan oli aikaisempaan nähden mitä ihanteellisin.

Vuotson jälkeen lunta alkoi maastossa tien varressakin näkyä ja kääntyessäni kohti Kiilopäätä tuli vastaan kyllä selvä talvi. Tuulilasiin vain alkoi ilmestyä vesipisaroita. Pysäköidessäni melko myöhään illalla autoni Kiilopään parkkipaikalle, alkoi sataa oikein kunnolla. Tuntui että taivaan kaikki hanat olivat auenneet. En viitsinyt yrittää edes pihan poikki päärakennukseen vesisateen vuoksi, vaan luikahdin pakettiautoni peräosaan. Sade rummutti auton kattoa tuntitolkulla ja kohisi jäättömälle asfaltille, koettaessani saada vähän unenpäästä kiinni makuupussissani. Päätin jo silloin, että jahka aamu valkenee, lähden samantien paluumatkalle.

Sade lakkasi aamuyön tunteina ja taivas selkeni. Varhain aamulla oli oikein kaunis aurinkoinen ja tuuleton pakkassää. Kun ympäristössä näytti olevan lunta hiihtämistä ajatellen riittämiin, niin päätin edes vähän suksitella lähistöllä. Otin vain karttalaukun mukaani ja siihen suklaalevyn sekä lähdin nousemaan Kiilopään läntiselle terassille viitoitetulle ladulle. Kelihän oli aivan loistava. Eipä aikaakaan, kun tulin Rautulammelle ja kun suksi tuntui olevan syönnillään, niin jatkoin Rautuojan vartta aina Lankojärvelle saakka. Lumitilanne tuntui hyvältä ja käännyin takaisin palaten autolleni. Ajattelin että sittenkin pääsen pyörähtämään ainakin Luirojärvellä ja niin heitin rinkan harteilleni ja hiihdin uudelleen Rautulammelle.

Ilta oli siinä vaiheessa jo melko pitkällä ja päätin jäädä Rautulammen taukotuvalle yöksi. Siellä yöpyi kanssani pariskunta, mutta muuten lähilenkkeilijät olivat jo hiihdelleet muualle.

Aamulla säätyyppi oli muuttunut. Taivas oli vetäytynyt pilveen, satoi hienoisesti tihkua ja oli selkeä suoja. Hiihtelin kuitenkin Lankojärvelle, jossa valmistelin aterian. Olin toivonut eilisten hankien kantavan niin, että voisin niitä pitkin hiihdellä vähän missä mielisin, mutta minkäänlaista kantoa ei ollut.

Ajattelin tutkiskella millainen tilanne on Porttikosken suunnilla, ennen kuin rinkan kanssa jatkan. Lankojärven yli meni selkeä kelkka- ja latu-ura. Sitä pitkin suvannon ylitin. Hieman huolestuin, kun havaitsin pohjoisrannalla sulan melko lähellä kulku-uraani. Siinä oleskeli joutsenpari. Toinen ui vedessä ja toinen taas seisoi yhdellä jalalla jäällä sulan vieressä. Jää kuitenkin allani vielä kesti, mutta etelän puolen pienten purojen kohdilla oli hankaluuksia. Jouduin etsiskelemään sopivia lumisiltoja, joista vauhdilla pääsin yli. Hiihtämällä kämpälle pääsin. Pienissä painanteissa matkan varrella havaitsin, että sulaminen oli hyvässä vauhdissa. Vesi kellersi painanteiden pohjilla.

Oleilin Porttikoskella parisen tuntia ja sitten palasin. Oli aivan selvää, että siinä kelissä oli turha pitemmälle yritellä. Vaikka en tuon pidempää viipynyt, niin lumi oli Suomun varren penkereiltä sulanut niin, että jouduin muutamaan otteeseen ottamaan sukset jalastani tuloladullani ja kantamaan niitä muutamia kymmeniä metrejä ja purojen ylittäminen oli vielä vaikeampaa kuin tullessa.

Päätin jäädä Lankojärvelle yöksi ja palata sitten autolle. Aamulla edelleen oli selkeä tihkusateinen suojasää lähtiessäni kohti Rautulampea. Heti lähtöni jälkeen taivas selkeni. Uskomattoman nopeasti pakastui ja lumen pinnalle jäätyi parin millin kuori. Sen alla lumi kuitenkin oli märkää ja kun suksi jokaisella polkaisulla rikkoi jäisen pinnan, niin suojalumi jäätyi pohjaan kiinni lasinkirkkaaksi jääksi. Muutaman kerran jouduin puukolla veistämään jäätä irti. Eteneminen oli hitaanpuoleista, mutta Rautulammen kämpälle toki pääsin ja pidin siellä ateriatauon ja samalla puhdistin suksien pohjat puukolla uudelleen.

Tällä välin oli pakkanen tunkeutunut syvemmälle lumeen eivätkä pohjat enää jäätyneet ja loppumatka sujuikin hyvin.

Vähän jäi harmittamaan.

Huhtikuisena aamuna 2007 jätin Kiilopään parkkialueen taakseni ja lähdin vetämään perässäni vaellusrekeäni kohti Suomun ruoktua. Aurinko paistoi täydeltä terältä, oli pientä pakkasta ja vaellussää mitä parhain.

Suomulla pidin ateriatauon ja jatkoin matkaa. Maastossa oli uutta lunta, kelkkojen jäljet olivat peittyneet eikä muidenkaan liikkujien jälkiä juuri ollut nähtävissä. Lähtiessäni nousemaan Suomun laaksosta kohti Vintilätunturin lounaiskulmaa, kohtasin yllättäen tuoreen kelkan jäljen, jota erehdyin seuraamaan. Se kierteli sinne tänne ja lopulta lähti kohti länttä.

Tarvoin umpilumessa lopun matkaa mutta ylös toki pääsin. Selänteellä oli hienot talviset näkymät kohti Nattasia.

 

vaellustalvi07-2

 

Minulla ei ollut kovinkaan tarkkaa suunnitelmaa mitä teen. Aluksi laskeuduin alas Vintilävaaran puolelle ja etenin sen länsikuvetta, ajatellen että Lipatanaavan kautta tavoittelen Harrihaaraa ja sen varsia Karapuljun suuntaan.

Aurinko oli kuitenkin lämmittänyt Vintilävaaran länsirinnettä niin, että lumi oli pinnasta parin sentin verran suojainen ja alla pakkaslunta. Keli oli kehno. Nousinkin vaaran keskipainanteesta yli ja sitten Solustamanselän yli. Päätin mennäkin Tuiskukuruun yöksi. Sinne saapuessani, oli kämppä tyhjillään ja rauhassa sain yöni siellä viettää.

Aamulla suuntasin Luirojärvelle. Päästessäni tavanomaisella reitillä Ampupään eteläselänteen päälle suksi irtosi jalastani. Hämmästyneenä totesin, että hiihtojalkineestani oli pohja irronnut.

Minulla oli sillä kerralla vaellussuksina "multigrade" pohjilla varustetut latusukset, joissa vähän vanhemman malliset sns-siteet.

Ajatukset risteilivät päässä. Olin edennyt kuitenkin noin kolmenkymmenen kilometrin päähän lähtöpaikasta, enkä heti keksinyt miten saan suksen jalkaan. Istahdin rekeni päälle pohtimaan. Onneksi varusteissani oli joka hätään sopivaa ilmastointiteippiä. Kokeilin kiertää sitä kenkäni ja pohjan ympäri. Jotenkuten se onnistui. Jalkine pysyi pohjassa kiinni. Pääsin jatkamaan Luirojärvelle. Oli kuitenkin selvä, etten voi jatkaa tuollaisella virityksellä. Jäin yöksi ja asetuin keskuskämppään ja päätin lähteä seuraavana päivänä paluumatkalle.

Iltahämärissä tsekkiläiseksi osoittautunut nuorehko mies hiihteli pihamaalle ja anteeksipyytävän oloisena tiedusteli, voiko johonkin päästä yöpymään. Hän oli eksyksissä. Kehotin asettumaan samaan kämppään, joka oli miltei tyhjillään. Hän haki kolme muuta kaveriaan, jotka odottelivat muutaman kymmenen metrin päässä.

Sää oli selkeä ja illalla oli pakastanut nopeasti. Mittarissa oli ehkä kymmenisen astetta. Tsekkiläiset tuntuivat olevan karaistunutta porukkaa. Ennen sisälle tuloaan, he riisuivat yläruumiinsa paljaaksi ja pesivät itsensä kämpän edustalla lumessa.

Koetin ennättää siihen hätiin ja neuvoin menemään saunaan, joka oli vielä hieman lämmin. Nuorukaiset eivät tuntuneet olevan saunan tarpeessa. En hennonnut osoittaa niitä keltaisia virtsaamisen jälkiä, joita hämärässä ei lumesta erottunut. "Pesupaikka" oli täynnään näitä laiskureiden jälkiä.

Noh, kusivathan entisajan soturitkin ampumisen jälkeen muskettiensa piippuihin. Ammoniakki on tehokas karstan irrottaja.

Aamulla kuvasin "tiskipöydän" viereen jonkun neropatin ruuvaaman pistorasian.

 

vaellustalvi07-10

 

Aamu oli harmittavan kaunis lähtiessäni palailemaan tulojälkiäni.

 

vaellustalvi07-8

 

Lupukat hohtivat uudessa lumivaipassa puhtaina.

 

vaellustalvi07-3

 

Hiihtelin takaisin Tuiskukuruun. Olin perillä jo varhain aamulla. Tapasin siellä pari kylmissään olevaa miestä, jotka olivat olleet eksyksissä ja viettäneet yön heppoisten varusteiden kanssa jonkin kuusen juurella. Olen heistä "eksymisjutuissa" kertoillut.

Keittelin aamukahvia ja jatkoin taas matkaa. Saadakseni vähän vaihtelua, päätin mennä Tuiskukurua myöten Suomun varteen. Alkuun matka sujui hyvin. Kurun pohjalla oli heikosti näkyvä vanha ahkion jälki jota seurasin. Tuiskupään laki kylpi auringossa.

 

vaellustalvi07-5

 

Kun kuru kapeni, alkoi tulla ongelmia. Tuiskujoki oli avoin kuten yleensäkin ja lunta oli jostakin syystä pudonnut kuruun poikkeuksellisen paljon. Jyrkällä rinteellä joka kaatui suoraan veteen, en tahtonut kyetä pysyttelemään.

Jotenkin pääsin hivuttautumaan pahimmista kohdista. Sitten irtosi suksi toisesta kengästäni. Syy oli sama. Nyt ei tarvinnut miettiä mitä teen. Otin toisenkin suksen jalastani ja astahdin reen sivuun kaivaakseni tarvikkeita esille. Putosin lumeen kainaloitani myöten. Meni kyllä hyväinen tovi, ennen kuin uin uudelleen lumen pinnalle, kunhan olin rakennellut sauvoista ja suksista paremmin kantavamman alustan. Melkoista taiteilua vaati myös "suutarin työt", mutta onnistuin. Paikalla oli tätä pehmeää lunta niin paljon, että jouduin muutamia kymmeniä metrejä etenemään todella vaivaloisesti. Sitten helpotti.

Suomulle tullessani sää oli lämmennyt ja keli heikkeni. Löysin jokivarresta kuitenkin kelkkauran, jota myöten pääsin Salonlammen laavulle. Koska se oli tyhjillään, päätin jäädä siihen saadakseni edes yhden erämaisen yön. Tulilla istuskelinkin illan pimetessä.

 

vaellustalvi07-13

 

Aamutuimiin hiihtelin taas Suomun ruoktulle, vähän tankkasin energiaa ja jatkoin Kiilopäälle. Vastassa oli tavanmukainen luoteismyrsky. Kiilopää tahtoo kohdella minua yleensä tällä tavalla palatessani. Se oli ikään kuin piste iin päälle tällä epäonnisella retkellä.

Perjantaina 29.3 illalla 18 korvilla lähdin kiskomaan vaellusrekeäni Kiilopään parkkipaikalta kohti Suomun ruoktua. Aviovaimo seuraili perässä. Oli satanut uutta lunta. "Turistilatua" ei oltu ennätetty ajaa kelkoilla ja matkanteko oli senvuoksi vähän raskaampaa. Sää oli hyvä, ei tuulta ja taivaskin oli selkeä.

Kun rupesimme laskeutumaan Suomun laaksoon alkoi jo hämärtää. Alempana oli uutta pehmeää lunta enemmän. Harkitsimme laavulle jäämistä, mutta sinne tullessamme havaitsimme sen jo "vallatuksi". Ilta pimeni. Oli tähtikirkas taivas ja Otavan suunnalla oli pyrstötähden sumuinen häntä.

Reki kulki perässä todella raskaasti. Sitä ihmettelin, mutten tyhmyyttäni tarkemmin asiaa tutkinut. Oletin vain paksun pehmeän lumikerroksen olevan syynä. Oli silläkin tietysti osuutensa, mutta varsinainen ongelma selvisi vasta Suomun ruoktun pihamaalla. Minulla oli kaksi ristikkäistä vetoaisaa, joista toisen jalaksessa ollut vetovaijeri oli kiertynyt jalaksen alle haraten vastaan. Jos jotakin postiivista tästä koettaisi esille kaivaa, niin sain ainakin tehokkaan kuntoharjoituksen.

Marja-Leena vilkaisi kämppään sisälle. Sinne ei ollut asiaa. Se oli täynnä. Jatkoimme vanhalle ruoktulle. Sielläkin oli pariskunta makuupusseissaan. Mekin heitimme pussimme laverille ja ryhdyimme yöpuulle.

Lauantaiaamulla kauniissa auringonpaisteessa vedin reen uudelle kämpälle. Se oli nyt tyhjillään. Valmistelimme siellä aamupalaa ja kohensimme varusteita.

 

talvi-96-1

talvi-96-2

 

Meillä oli aikomuksena siirtyä vain Salonlammen tulipaikalle ja perustaa siihen leiri mikäli tilaa löytyisi. Helposti sinne suksiteltiinkin. Reki kulki perässä kyllä huomattavasti helpommin kuin edellisenä iltana. Tulipaikkaa joutui hieman kaivelemaan esille, mutta sieltä se löydettiin ja reunalle pantiin vanha kupolimme pystyyn.

 

talvi-96-6

 

Saatuamme aterian valmistettua, lähdimme hiihtelemään lähiympäristössä ja pyörähdimme Tuiskukurun suupuolella. Illalla oli meillä tunnelmalliset erätulet.

 

talvi-96-7

 

Sunnuntaina 31.3 lähdimme hiihtämään Suomun vartta alaspäin. Keli oli heikonpuoleinen ja nuoskainen. Palovangan varresta tapasimme kuitenkin uuden kelkkauran, jota myöten oli helppo edetä Lankojärven kämpälle. Siellä aterioitiin ja iltahiihtolenkin jälkeen yövyttiinkin.

Maanantaiaamuna palailimme tulojälkeämme Palovangan varteen. Padagovalla pidettiin kahvitaukoa.

 

talvi-96-9

 

Kohti Luirojärveä oli mukava hiihdellä, sillä sinne suuntaan oli tuore jälki, jota vahvisti vielä muutama sieltä päin tulossa ollut ryhmä. Kun tuore latu-ura suuntasi Livikönlampien kuruun, niin lähdin sinne nousemaan. Latu nousi kuitenkin vähän korkeammalle, luultavasti sen tehnyt porukka oli halunnut päästä näköalapaikalle.

Kyllähän sieltä näköaloja olikin, mutta laen pienessä vatimaisessa painanteessa oli pehmeää lunta aivan mahdottomasti. En ollut taakkoineni päästä sieltä mitenkään loivaa rinnettä ylös. Lopulta se onnistui ja pian oli Luirojärvi edessä. Rajankämppä oli tyhjillään ja asetuimme sinne. Pieksämäkeläinen Kari piipahti myös kämpässä. Hän oli hiihtänyt Kiilopäältä pysähtelemättä Luirolle. Hän olikin tunnetusti kovakuntoinen kaveri. Lämmittelimme illan mittaan tietysti saunan. Pohdimme, että saisi sauna olla mieluummin kaksiosainen, ettei aina niin suurta tilaa tarvitsisi lämmitellä yhden tai kahden ihmisen. Aikanaan Muorravaarakan pieni saunan pöksä oli juuri kulkijalle sopiva.

 

talvi-96-11

Tiistaiaamusta taivas oli pilvessä. Vähän luntakin heitteli lounaistuulen tuomana. Hiihtelimme Karapuljuun, jonne johtivat vahvat kelkkaurat. Tosin paljon oli niiden päälle tullut uutta lunta. Karapulju oli tyhjillään eikä kämppäkirjan mukaan siellä muutenkaan kovin paljon ollut väkeä poikennut. Vedenhakumatkalla yllätyksekseni totesin, että joki oli lumen alla melkein jäätön. Kämppään jäimme yöksi ja aamulla Leena lakaisi jälkemme ennen lähtöämme.

 

talvi-96-12

 

Keskiviikkoaamulla hiihdimme takaisin Luirojärvelle. Taivas oli edelleen pilvessä eikä luisto ollut kovinkaan hyvä. Keskuskämpässä valmistelimme ateriamme, täytimme termokset kahvilla ja otimme suunnan Tuiskukuruun. Uutta lunta oli tullut sen verran tuulen kanssa, että se oli peittänyt vanhat kulkujäljet eikä niitä erottanut kuin ajoittain. Hitaanpuoleisesti matka eteni, mutta Tuiskukuru tuli vastaan. Kämpältä oli vaellusporukka juuri lähdössä Luirolle ja avoin puoli jäi tyhjilleen. Saatoimme asettua tyhjään kämppään.

Illan mittaan kämpälle tuli muutama muukin kulkija. Hetken siellä levähti pariskunta. Naispuolista suksittelijaa veti pieni sitkeän näköinen koira köydestä. Tämä ivalolainen tai inarilainen nainen oli vanhoilla puusuksilla matkassa. Ne olivat kuulemma lainassa "ovat olleet Raatteen motin purkutöissä".

Hetken huilin jälkeen he suuntasivat kohti Luirojärveä. Heidän menosuunnastaan paistoi vastaan keltainen täysikuu.

Torstaina 4.4 aamulla oli pientä pakkasta. Lähdimme Tuiskukurua myöten kohti Suomua. Alku oli helppo. Suksi luisti ja reki liukui. Pian sää lämpeni ja pinta suojaantui. Kun alla oli kylmä pakkalumi, niin suksen työntyessä suojakerroksen kera siihen, se jäätyi pohjaan.

On siinä taikinoimista ennen kuin olimme päässeet kurusta läpi Suomun varteen. Hiihtelimme jälleen Suomua alajuoksun suuntaan. Keli siellä parani ja Palovangan varresta löysimme jälleen tuoreen kulku-uran. Lankojärvi tulikin nopsasti vastaan. Siellä oli hyvin tilaa ja saimme rauhassa valmistella aterian. Sitten jatkoimme vielä Porttikosken kämpälle. Siellä oli vain isä-poika pari, joten mekin sinne mahduimme yöpymään.

 

talvi-96-13

 

Perjantaita vasten yöllä oli vähän pakastanut ja keli oli aamusta liukas. Kun Sotavaarajoen suuntaan oli latu-ura, niin lähdimme sinne hiihtelemään ilman varusteita. Käväisimme osapuilleen Maantiekurun suulla saakka ja sitten laskettelimme lentokelin tapaisessa hyvää vauhtia kohti Suomua. Porttikoskella kokosimme varusteemme ja hiihdimme Lankojärvelle.

Jatkoimme kohti Rautulampea ilman lämmetessä ja kelin heiketessä. Rautulammella kahviteltiin. Väkeä tuntui olevan kovasti liikkeellä. Kun kahvit oli nautittu hiihdeltiin Luulammille ja sieltä Taajostuvalle. Se oli tyhjillään ja saimme rauhassa ruokailla ja kuivatella vaatteita. Vähän myöhemmin kämpälle tuli pari nuorta miestä myös vaellustaan lopettelemaan.

Lauantaiaamu oli kaunis pilvetön ja tyyni. Pieni pakkanen oli jäädyttänyt lumen pinnan ja keli oli taas mainio. Hiihtelimme kohti Kiilopäätä. Länsirinteessä sahailin siksakia rekeni kanssa, kun en uskaltanut suoraan laskea.

Kun tulin viimeiseen laskuun, josta Kiilopään päärakennuskin jo näkyy, niin totesin että vastaantulijoita ei juuri ole ja kun latu on melko suora ja kääntyy lopussa loivasti, niin varmaan rekineni siitä selviän.

Niinpä lähdin laskuun ja vauhti kiihtyi. Yksi nousija tuli vastaan. Juuri vähää ennen kuin kohtasimme, hän levitti suksensa haarakäynnille ulottaen suksensa kärjen latuni yli. Ehdin heittäytyä oikealle ja reki lähti kulkemaan omaa reittiään vielä enemmän oikealle. Sitten menimmekin poukkoillen rinteessä kerien ja taittaen. Selvisin osapuilleen ehjänä eikä varusteillekaan mitään korjaamatonta päässyt sattumaan.

Välähdyksenä jäi mieleeni, että vastaantulija hymyili minulle ystävällisesti...

 

 

Maanantai-iltana 18.4 olimme melko myöhään perillä Kiilopäällä, mutta kun sattui hyvä sää, niin hiihdeltiin samantien Suomun ruoktulle. Ruoktu oli tupaten täynnä. Harkitsimme vähän ulkosalla yöpymistä, sillä varusteemme olivat sitä mukaa, mutta kun vanha ruoktu oli niin lähellä, jatkoimme sinne. Aamulla palasimme uudelle ruoktulle aamupalalle. Yöpyjät olivat jo suurimmalta osalta lähteneet matkaan.

Aamu oli pilvinen ja tuulinenkin. Me jatkoimme kohti Tuiskukurua ja Vintiläntunturia kiertäessämme tuuli alkoi laantua ja aurinko pilkahdella näkyviin. Sää selkeni ja seuraavaa yötä viettäessämme Tuiskukurun kämpällä, oli melkoisesti pakkasta. Kamiinaan piti panna vähän puita.

 

huhti-94-4

 

Kämppään oli uusittu siisti pöytä edellisen käyntimme jälkeen.

 

huhti-94-2

 

Pientä peruskorjausta olisi kämppä vaatinut ehkä muutenkin, sillä vesi kondensoitui rakennuksen keskivaiheille kattoon ja tippui alas eteisen kohdalla sekä sopivalla pakkasella jäätyi lattiatasolla "lukiten" oven. Joillakin oli joskus vaikea saada ovea auki. Meillä ei tällä kertaa tätä ongelmaa ollut. Alakuvan suunta on Tuiskukurua etelään. Sinne lähdimme taivaltamaan.

 

huhti-94-5

Matkakumppaniamme Muruakaan emme Tuiskuun unohtaneet.

 

huhti-94-6

 

Sää oli heti aamusta mitä parhain, lumi oli jo hangettunut ja kantoi hyvin. Sen pinnalla oli sentin verran uutta lunta. Vaellusrekeni tuli perässä niin keveästi, ettei sitä oikeastaan huomannut. Harriselän tasolla tuli idän suunnalta kohti Harrihaaran uomaa tuore kulku-ura. Jostain syystä oli mesikämmen herännyt kovin varhain pesässään ja oli nähtävästi menossa juomaan. Lunta oli niin paksusti, etteivät jalat olleet alkuunkaan riittäneet, vaan maha oli tehnyt lumeen syvän kourun. Mieleni teki vähän lähteä sitä jäljittämään, mutta luovuin ajatuksesta ja hiihtelimme Karapuljuun. Pelkäsin vähän, että Luirojoessa voisi joutua kahlailemaan, mutta talvi piti jokea vielä kahleissaan. Avannon jäähän tehdessäni, totesin kyllä jään ohentuneen ja vesi nousikin kohta pinnalle avannosta.

 

huhti-94-11

Kun olimme saaneet aterioitua, kävimme hiihtelemässä itään nousevan matalan vaaran laella ja sen jälkeen itse kävin etelän tasaisilla aavoilla Lamminaavan suunnalla suksittelemassa. Oli aivan erinomainen keli ja tasaisella hangen pinnalla saattoi luistella. Tein oikein kunnollisen "hikilenkin". Yövyimme Karapuljussa. Muita ei siellä ollut. Torstaiaamu oli pilvetön. Pakkasta kämpän mittarissa 16 astetta. Siivosimme paikat, suljimme ovet ja lähdimme kohti Luirojärveä.

 

huhti-94-9

 

Etenimme Luirojoen uoman tuntumassa kohti pohjoista.

 

huhti-94-13

 

Reki tuli edelleen helposti perässä.

 

huhti-94-14

 

Meillä kun ei ollut mitään kiirettä, pysähtelimme "kahville". Olimme aamulla keittäneet termoksiin kahvia.

 

huhti-94-16

 

huhti-94-15

 

Luirojärven uudelle "keskuskämpälle" sitten tultiin ja siinä valmisteltiin ateria.

 

huhti-94-18

 

Ollessani kämpän pöydän ääressä ruokailemassa, ikkuna kolahti. Kuukkeli törmäsi lasiin ja oli hetkisen pökertyneenä ikkunan ulkopuolella lumipaakun päällä, ennen kuin räpytteli tiehensä.

 

huhti-94-17

 

Kun aterialla oli vahvistauduttu, hiihdimme Sokostin rinteelle, josta laskettelimme etelään Sokostinojan varteen ja uudelleen kämppäalueelle. Lämmitimme saunan, löylyttelimme ja siinä samalla pesimme vähän pyykkiäkin. Saunarannasta oli Lupukoille hieno talvinen näkymä.

 

huhti-94-19

 

Illansuussa Luirojärvelle alkoi saapua vaeltajia vähän joka suunnasta siinä määrin, että me päätimme jatkaa matkaa. Puoli kuuden aikoihin illalla suuntasimme Hammaskuruun. Ilta oli todella kaunis ja Kärppäojan varsia seuraillen tulimme Hammasjoelle.

 

huhti-94-20

 

Näillä kohdin alkoivat energiavarantoni loppua. En ollut päivän mittaan varmaan "tankannut" riittävästi ja kun tässä hienoinen näläntunne hiipi päälle, niin voimat äkisti valahtivat olemattomiin. Viimeiset pari kilometriä Hammaskurun kämpälle ottivat vähän lujille.

Kämpässä oli majoittuneena melkoisesti väkeä sielläkin, mutta sinne kuitenkin mahduimme ja heräsimme pilviseen aamuun. Varhain olimme perjantaina ennen muita liikkeellä. Hiihtelimme nyt Muorravaarakkaan Akanhärkäkurun kautta. Oikaisin vähän liikaa Pirttikallionvaaran rinteessä ja jyrkimmillä osilla ei reki tahtonut pysyä pystyssä. Vetoaisa ei kestänyt tätä kierähtelyä ja meni poikki. Matkan puolessa välissä aamun pikkupakkanen alkoi kääntyä suojan puolelle ja räntääkin satoi välillä tiheästi.

Muorravaarakan ruoktulle tultaessa oli keli aivan loskainen ja hienoa tihkua sateli ajoittain. Kämpälle tullessamme, se oli tyhjillään ja saatoimme valmistella aterian kaikessa rauhassa.

 

huhti-94-21

 

Lunta riitti Muorravaarakassakin ja joki oli edelleen talven vankina.

 

huhti-94-22

 

Yövyimme ruoktulla. Illalla sinne tuli mouhijärveläispariskunta, mutta muuten vaeltajaporukka näytti liikuskelevan muilla suunnilla. Ehdin myös korjata rikkoutuneen vetoaisan ja matka pääsi lauantaina 23.4 jatkumaan.

Lähtiessämme Pirunportin suuntaan taivas oli pilvessä ja oli vesimärkä suoja. Latu-urakin portin suuntaan oli tuullut näkymättömiin puurajan yläpuolella ja kun muutenkin näkyvyys oli olematon, niin oikeaan paikkaan löytäminen oli vähän summamutikkaa. Lähempänä kohdetta, alkoi jotakin näkyäkin.

Suojasta ei ylhäällä ollut tietoakaan ja länsituuli lennätti lunta vinhasti. Pysähdyimme kahvitauolle ja vähän henkeä vetämään Pirunportin viimeisen jyrkänteen alle. Tuuli oli kerännyt melkoisia lumikielekkeitä kurun reunalle ja vähän huolestuneina niitä silmäiltiin. Ne näyttivät siltä, että voisivat romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Niin ei kuitenkaan meidän siellä ollessamme käynyt. Viimeisen jyrkänteen koettelemus selvitettiin.

Ukselmakurussa luisto oli heikko, mutta helppoahan selvään alamäkeen oli mennä. Kurun suulla oli vastassa taas selvä suoja ja loskakelissä tultiin uusitulle Sarviojan kämpälle. Siellä aterioitiin ja jatkettaessa kohti Kaarnepään eteläselännettä, alkoi pakastamaan ja keli paranemaan.

Mukava oli Kaarnepäältä lasketella Sotavaarajoen varteen ja Peurapäiden ylityksen jälkeen rinne Porttikoskelle. Porttikoskella lämmitimme saunan ja jatkoimme saunalämpöisinä Lankojärvelle.

Lähestyessämme Lankojärveä oli jo vähän hämärää. Näimme järven jäätä ylittäessämme kämpän pihamaalla jotenkin oudosti liikehtivää porukkaa, jotka kuitenkin lähemmäksi tullessamme menivät sisälle varauspuolelle. Kohta selvisi, että kyse oli 13 henkisestä vaellustaan aloittelevasta miesporukasta, jotka "juhlivat"  railakkaasti. Yö olikin muille kämpässä avoimellakin puolella yöpyville aika rauhaton, sillä kyseinen porukka oli melko äänekäs ja välillä riitaisakin. Joku oli yöllä kateissakin ja muut kerääntyivät pihamaalle tähtikirkkaaseen yöhön huutamaan kuorossa kadonnutta nimeltä. Kukaan ei ollut huomannut, että tämä harteikas kaveri oli kiivennyt nukkumaan humalaansa avoimen puolen ylälaverille.

Joku poltti siitä porukasta pahasti kätensä kamiinan kyljessä, mutta havaitsin sen aamulla kyllä asiantuntevasti sidotuksi ja puhelimella joku tilasi lääkkeitä Luirojärvelle. Jokseenkin vaisuntuntuinen jono hiihteli aamulla sinne suuntaan.

Minä sain höylättyä rappusiin jäätyneen oksennuksen pois puunkantotelineen pohjalla.

Kun Lankojärven aamu rauhoittui, me hiihtelimme lähiympäristössä ja kävimme vilkaisemassa lounaispään saarta. Siellä oli niliaitta ja ruuhi paikallaan.

 

huhti-94-24

huhti-94-23

 

Paikka muuten oli autio, mutta pöntössä oli sentään asukki.

 

huhti-94-25

 

Ruuhen viereen oli tehty laavun tapaista. Luultavasti se oli "Luppomatin" aikaansaannos. Hänhän elätti toiveita saada lupaa pitää siellä jonkinlaista henkilökohtaista tukikohtaa.

 

huhti-94-26

 

Kokosimme sitten varusteet ja lähdimme kohti Rautulampea. Vastaan tuli pureva viima. Rautulammen tuntumassa kävi melkoinen vilske. Monet olivat sunnuntailenkillä Kiilopäältä käsin. Me jatkoimme Luulammille ja sieltä edelleen Taajostuvalle. Tupaa oli peruskorjattu ja se oli mielestämme oikein viihtyisä.

 

huhti-94-27

 

Sisällä oli korjattu takkaakin.

 

huhti-94-28

 

Maanantaiaamu kämpän kulmalla oli yhtä aurinkoinen kuin edellinen iltakin. Me hiihdimme yli Luuvaaran ja Kiilopään eräkeskukseen. Mukanamme Rovaniemelle pääsi Taajostuvalla kanssamme yöpynyt nuorukainen. Hän kertoi opiskelevansa Rovaniemellä ja oli ollut pohtimassa erämaan kulmalla "onko ihmisillä kollektiivista muistia". Miten lienee...

 

 

Kiilopään pysäköintialueella tiistai-iltana 23.3 varusteet olivat lähtövalmiina klo 17.35. Oli pilvistä ja muutama aste pakkasta. Etelästä päin alkoi leijailla lumihiutaleita ja kun lähdin nousemaan vaellusrekeäni vetäen eteläänpäin ja ylitin suojaavan tunturin liepeen, niin vastaan iski voimakas tuuli ja lumipyry. Perässä hiihteli vaimoni Marja-Leena, kuljettaen hihnassa koiraamme.

Kiilopään länsiterassilla tuuli kävi päin toden teolla ja eteneminen oli hidasta. Ylitimme eteläisen kumpareen idän puolelta ja ryhdyimme laskeutumaan Suomun itähaaran varteen. Hangen pinnalla tuuli kuljetti hienorakeista lunta ja meille kummallekin syntyi voimakas vaikutelma siitä, että koko tunturin rinne liukuu kohti laaksoa. Tunne oli niin selkeä, että olin hetken epävarma miten asia oikein on. Tietenkin kyse oli lumen liikkeen aikaansaamasta harha-aistimuksesta.

Alempana oli pehmeää lunta ja edelliset kulku-urat täysin tukossa. Matkanteko oli hidasta ja olimme perillä Suomun ruoktulla vasta 21.30 aikoihin. Meillä oli varauspuolen avain, mutta koska avoin puoli oli tyhjillään ja varauskämpässä jo asukkeja, jäimme yöksi avoimen puolen lavereille.

Keskiviikkoaamuksi oli tuuli laantunut ja oli poutaista mutta pilvistä. Jatkoimme kohti Tuiskukurua. Alussa saimme seurata tuoretta kelkan jälkeä, mutta noustessamme  Vintilänvaaraan, oli tuuli pyyhkäissyt entiset jäljet uuden lumen peittoon. Pehmeää lunta oli siitä eteenkin päin. Tuiskukurun länsireuna kuitenkin ongelmitta saavutettiin.

 

vuosi-93-15

 

Täältä saimme katsella Ampupään rinnettä

 

vuosi-93-12

 

...sekä siitä oikealle idän selänteitä...

 

vuosi-93-20

 

Metsäiseen Tuiskukurun länsirinteeseen oli tuuli kuljettanut paksun kerroksen pehmeää lunta, jossa koiramme oli kovin haluton kahlailemaan, mutta alas sentään päästiin. Kämppä oli tyhjillään. Siellä vietettiin seuraava yö.

Torstaiaamulla oli kirpeä pakkanen ja taivas selkeä. Aamu oli todella kaunis. Kun nousimme Ampupään rinnettä nouseva aurinko pani tunturikoivikossa jääkiteet loistamaan upeissa väreissä.

Rinteessä äkkiä vetämäni kuorma keveni ja taakse vilkaistessani, totesin vetoaisan katkenneen juuresta. Olin aiempaan kaksiaisaiseen versioon tehnyt uuden systeemin, jossa vanhalla rinkan lantionvyöllä vedin taakkaa siten, että teräsputki tuli reestä keskelle vyötä. Yksi putki ei kestänyt vääntöä kuin kolmisenkymmentä kilometriä. Korjasin vaurion tukevalla narukierteellä ja matka pääsi jatkumaan.

Tälläkin etapilla jouduimme avaamaan kulku-ura, mutta Luirojärvelle saavuimme ennen puoltapäivää. Siellä oli vain yksi poislähdössä ollut vaeltaja, joten saatoimme valita majapaikkamme mielemme mukaan. Asetuimme tuttuun Rajankämppään.

 

vuosi-93-11

 

Kunhan olimme aterioineet, lähdimme hiihtelemään. Kauniissa aurinkoisessa säässä Leena jäi mittailemaan Luirojärven jäätä ja minä taas hiihtelin tuoretta latua Sokostin rinteelle. Nousin rinnettä puoleen väliin ja laskettelin sieltä alas.

Lämmitimme saunan ja löylyttelimme kunnolla ja painuimme sitten levolle.

Perjantaiaamulla 26.3 kahdeksan aikoihin hiihtelimme kelkkauraa yli järven koilliseen päin. Viima kävi purevana vastaan, mutta helpotti, kunhan tavoitimme metsän reunan. Aurinko paistoi alkuun täydeltä terältään. Seurasimme kelkkauraa porokämpälle saakka. Siitä se näytti suuntaavan Sarviojan suuntaan ja me käännyimme seuraamaan Pälkkimäojan varsia. Sää oli aivan loistava. Uutta lunta- aurinkoa ja kimmellystä.

Nousu Pälkkimän latvoilla otti koville. Taivas oli nousun aikana vetänyt nopeasti pilveen. Lännessä oli jotenkin kirkkaampaa. Joukhaispää näkyi upeana.

 

vuosi-93-9

 

Olimme menossa Lumikurun kautta Muorravaarakkaan, mutta kuvaoton jälkeen sekosin täysin. Lähdin laskemaan kaakkoon Sokostin taakse. Kun pitkän laskun jälkeen pysähdyin, aurinko välähti näkyviin edessäni pilviverhon vähän repeillessä, niin tajusin heti mitä olin mennyt tekemään, sillä kello oli lähellä puolta päivää.

No, eihän siinä mikään auttanut kuin jatkaa. Kahlailtiin syvässä pehmeässä lumessa Muorravaarakka joen varsia ja tulihan se ruoktu vastaan sitäkin kautta.

Meillä oli varaus lukolliselle puolelle jos kohta toinenkin puoli oli tyhjillään. Makailimme tämän yön kuitenkin patjoilla ja herkuttelimme pippuripihveillä. Verryttelin illalla hiihtelemällä Pirunportin suunnalla. Metsän suojassa oli kulku-ura säilynyt näkyvissä. Lasketellessani kämpälle, katsoin kellostani, että puurajalta otti kämpälle aikaa kymmenkunta minuuttia. Lumimyrskyn jälki näkyi alhaalta Pirunportilla.

 

vuosi-93-6

 

Lauantaiaamulla kiskoin reen Pirunportille sekä Ukselmakurun suulle. Ukselmakurussa oli nahkea keli, mutta laskukulma on kuitenkin sellainen, että vaivattomasti tultiin Ruopimapään juurelle länteen kääntyvään mutkaan.

Sarviojalla oli myös lunta riittämiin.

 

vuosi-93-1

 

Väkeä oli vähän liikkeellä täälläkin, joten majapaikka löytyi ja yönseutu tässä vietettiin.

Sunnuntaiaamulla matka jatkui kohti länttä. Sotavaarajoen varressa yhdytimme tuoreen ladun. Luminen metsä siellä auringossa näytti hienolta.

 

vuosi-93-2

vuosi-93-8

 

Ladun vierellä näkyvää erikoista jälkeä ihmettelimme. Välillä se oli näkyvissä pitkäänkin ja sitten taas ei. Aikanaan Porttikosken kämpälle tultuamme, selvisi että kolmihenkinen perhe oli tullut latua myöten Porttikoskelle. Ahkiossa oli istuskellut noin kolmivuotias poika, joka oli ajeluttanut välillä lumen pinnalla muovista telaketjutraktoriaan. Siitä ne jäljet.

Porttikoskelle tulimme oikotietä Sotavaarajoen putouksien kohdalta Peurapäitten painanteen yli. Lumi oli Suomun puolella laaksoa vähän hangettunut ja harvahkossa männikössä oli hieno tehdä pitkä liuku pitkässä rinteessä kohti kämppää. Reki vain ei ohjautunut aivan kunnolla perässäni ja takana tullut aviosiippa kertoi reen välillä hiponeen petäjien runkoja.

Porttikoskella yövyttiin ja sitten oli enää paljon poljettuja uria myöten matka Lankojärven ja Rautulammen kautta Kiilopäälle. Hyvä kierros oli tämäkin.

 

Olin jo koulupoikaiässä kavereitteni kanssa retkeillyt talvisin asuinpaikkakunnallamme yöpyen joskus hyvinkin vaativissa olosuhteissa ja oppinut "aiheesta" yhtä ja toista kantapään kautta. En kuitenkaan ollut retkeillyt pohjoisen lumilla, vaikka muuten oli vaelluksia kertynyt vuoden 1992 talveen mennessä melkoinen määrä. Vaimoani olin houkutellut talvivaellukselle jonkinaikaa, mutta vaikka hänelläkin oli jo neljännesvuosisadan vaelluskokemus takanaan, niin talviaika vähän askarrutti.

Maaliskuun loppupuolella 1992 kuitenkin päätettiin uskaltautua. Olin miettinyt miten varusteet kuljettaisin mukana ja päätellyt, etten rinkkaa halua hiihtäessä kantaa. Varusmiesaikaiset kokemukseni ahkiotyyppisistä perässä kiskottavista, eivät houkutelleet.

Päättelin, että tavalliset sukset saattaisivat kantaa raskaankin kuorman ja niin rakentelin käytöstä poistettujen hiihtosuksien päälle varusteille kehikon. Varasuksista ja sauvoista syntyi alusta, jonka päälle varusteet kasattiin. Pienemmät mukaan otettavat tavarat pantiin tukevaan pahvilaatikkoon ja se myös "rekeen". Runko ei painanut kuin 4,5 kg. Suksien etupuolelle ruuvasin kiinni vanhat siteet, joihin kiinnitin vetoköydet. Ymmärsin, että laskuissa tarvitsen jäykempiä "aisoja" pitääkseni reen takanani, niin päädyin melko jäykkiin "sähkömiehen putkiin", joiden läpi vetoköydet pujotin. Enpähän ennättänyt etukäteen luomustani kokeilla, vaan lähdimme matkaan. Koemielessä lastasin rekeen kaikenlaista tarpeellista ja tarpeetonta tavaraa niin, että se painoi kuutisenkymmentä kiloa.

Keskiviikkoiltana 25 päivänä maaliskuuta alkoi jo hämärtää, kun saavuimme Kiilopään pitkäaikaisparkkiin. Päätimme kuitenkin kokeilla miten reki luistaa ja luistihan se. Lähdimmekin koettamaan pääsisimmekö Rautulammen kämpälle saakka ennen kuin pimenee liikaa.

Minä vedin rekeä pitkin Luulammen suuntaan nousevaa latua ja Leena seuraili koiramme kanssa perässä. Oli pilvistä mutta poutaa. Vahvan pilvikatteen vuoksi oli myös jokseenkin hämärää. Keli oli kohtuullinen. Reki luisti ja suksetkin pitivät. Itäpuolen laskussa muoviaisat osoittautuivat heti liian notkeiksi. Ne taipuivat niin, että rekeä piti sauvoilla pidätellä ja melko hitaasti päästiin alaspäin. Kun lasku loiveni uskalsin vähän laskeakin. Taivaskin oli selkiintynyt ja revontulien liehuessa taivaalla laskin loivassa myötäleessä, mutta kun latu kääntyi loivasti vasemmalle, niin kelkka lähtikin huomaamattani kulkemaan suoraan. Kohdalle sattui tunturikoivu, jonka vasemmalta puolelta latu kulki ja reki pyrki ohi oikealta. Aisat napsahtivat poikki.

Tästä eteenpäin oli etupäässä loivaa vastamaata, joten ei haaveri paljoa haitannut. Pimeys alkoi olla haitta ja tuuli oli paikoin kasannut lunta reitille niin, että kantavaa kohtaa oli vaikea havaita.

Rautulammen taukotupa silti tavoitettiin. Siellä oli yksi yöpyjä makuupussissaan. Mekin levittelimme pussimme lavereille ja siirryimme unten maille.

Torstaiaamu valkeni kirpeänä pakkasaamuna. Aamiaisen jälkeen aurinkoisessa säässä suksiteltiin kohti Lankojärveä. Alavoittoisella reitillä ei pitkään mennyt, vaikka pienten nyppylöiden jyrkemmillä kohdilla oli reen kanssa vähän ongelmia ilman aisojen tukea.

Lankojärven kämpällä majaili nuorehko porukka, joka pian keräili varusteensa ja lähti Rautulammen suuntaan. Ruuanlaitosta selvittyämme jätimme varusteemme kämpälle ja hiihtelimme Porttikoskelle. Sinne saapui vaellusryhmä Suomun ruoktulta, joten me hiihtelimme takaisin ja päätimme jäädä Lankojärvelle yöksi. Alueella oli paljon käytettyjä latu-uria. Hiihtelin aikani kuluksi niitä pitkin Suomua yläjuoksun suuntaan ja käväisin Meänteisen asuinsaarta vilkaisemassa.

Perjantaipäivä oli aluksi pilvinen, mutta selkeni pian. Edellisenä iltana olin käynyt "aisametsässä" vilkaisemassa. Kaadoin sen tarkastelun perusteella pari solakkaa nuorta mäntyä aisoiksi. Ne toimivat hyvin, jos kohta herättivät huomiota ja kummastusta muissa kulkijoissa myöhemmin. Kauhean näköisiähän ne olivat.

Alakuvassa olemme rekeä lastaamassa.

 

talvi-92-1

talvi-92-9

 

Koirallamme ei ollut varustemurheita ja se katseli rauhassa Lankojärven suvannon suuntaan kun me puuhailimme reen parissa.

 

talvi-92-5

 

Kun tulimme Porttikosken kämpälle, se oli tyhjentynyt. Me asetuimme taloksi ja ryhdyimme ruuan valmistuspuuhiin. Sulatellessamme ateriaa, hiihteli kämpälle tuttu orimattilalainen kilpakumppanini Erkki. Hän oli vain edestakaisella hiihtolenkillä Kiilopäältä käsin vyölaukkuvarustuksella ja palasi melkein samantien takaisin.

Mekin lähdimme hiihtelemään varusteitta ja ulotimme lenkkimme Sotavaarajoen vartta myöten aina Maantiekurun suun tasolle. Vastaamme tuli kolmihenkinen perhe, joka yöpyi kanssamme Porttikoskella. Sauna pantiin kuumaksi ja sitten oikaistiin laverille.

 

talvi-92-2

Lauantaiaamulla oli pikkupakkasta ja kelkka luisti eteenpäin mukavasti. Sotavaarajoen vartta myöten kulku eteni myös hyvin, mutta sitten erehdyin nousemaan eräälle terassille, jossa rinne jyrkkeni ja jouduin vaivaloisesti laskeutumaan alas. Loppupuoli vedenjakajalle oli helpompaa.

Luiron laakson kankailla lumi oli pehmeää, mutta eteneminen aika helppoa. Auki olevia puroja vain piti vähän väistellä. Pian tulimme Luirojärven pohjoispäähän. Aluksi räpyttelin silmiäni hämmennyksissäni, sillä en ollut tuntea paikkaa. Alkuun ajattelin että mikä ihmeen rämeaukea tämä oikein on, ennen kuin yksityiskohdat tallentuivat tuntosarviin.

Kun Rajankämpässä näytti olevan pari rinkkaa, niin hiihtelimme tuliterään keskimmäiseen kämppään, jonka hirret hohtivat uutuuttaan. Sielläkin oli pari vaeltajaa, mutta tilaa ruhtinaallisesti. Kävimme vielä uudessa saunassa löylyttelemässä.

Sunnuntaiaamu oli pilvinen. Varusteet lastattiin rekeen kämpän kulmalla.

 

talvi-92-3

 

Hiihdimme Luirojoen tammen yläpuolitse järvenlahden yli ja lähdimme kipuamaan vaaran rinnettä länteen. Vasta siellä ratkaisimme jatkon. Heitimme vähän arpaa Palovangan varren ja Tuiskukurun välillä ja valitsimme Tuiskun. Kulku sinne oli helppo, mutta vastasatanut uusi lumi kätki valkoisuuteensa pilvisäässä vähäisetkin varjot eikä maaston pieniä epätasaisuuksia ollut helppo huomata.

Tuiskukurulla kävi melkoinen vilske. Porukoita tuli ja meni koko päivän, mutta me saimme pitää avointa puolta hallussamme koko ajan. Kävimme hiihtelemässä lähiympäristössä. Lunta oli Tuiskulla melkoisesti, kuten puuvajan katteesta voi huomata.

 

talvi-92-11

 

Sää oli ollut Tuiskukurussa pilvinen ja hämärä ja se jatkui maanantaiaamulla. Kurun länsirinteelle ei ollut juuri näkyvyyttä. Yöllä oli tullut muutama hiutale uutta lunta.

 

talvi-92-4

 

En ollut kovin innostunut kiskomaan edelleen raskaassa lastissa ollutta rekeäni länsirinteen jyrkissä nousuissa ja päätin kiertää aluksi matalamman selänteen kautta etelänpuolelta Harrikankaan yli. Muuten ajatus oli hyvä, mutta ajauduin jyrkkärinteiseen syvään kuruun, josta pois päästäkseni oli otettava sukset jalasta ja kahlaten vedettävä reki kurun reunalle. Sitten oli jo helpompaa.

Vintilätunturi kierrettiin ja sitten laskeuduttiin alas Suomun laaksoon. Jokivarressa oli oikein silta. Sen jälkeen ajattelin hiihdellä jokivartta vanhalle ruoktulle, olettaen että se on tasaisempaa. Niinhän se olikin, mutta myös pehmeämpää ja eteneminen hitaampaa. Vanha ruoktu tuli kuitenkin vastaan ja kohta uuden kämpänkin seinät.

Kun olimme aterioineet, alkoi sataa oikein sakeasti lunta. Kun se lakkasi, lähdin hiihtelemään kovapohjaista latua pitkin itäsuuntaan. Runsaan kilometrin päässä laskiessani loivaa myötälettä, näin ketun hipsuttelevan harvassa männikössä vasemmalta puolelta minua havaitsematta. Se pysähtyi nuuskimaan ladulla selkä minuun päin ja kuuli tuloni, ollessani vain muutaman metrin päässä. Kyllähän lumi pölisi kun se ryntäsi pakoon Suomujoen suuntaan ja minä perässä. Lähettyvillä on joen suuntaan terassin jyrkänne ja repolainen kiireissään pyöri voltteja rinnettä alas. Minä sentään jäin reunalle katselemaan.

Tiistaiaamulla 31.3 varhain nousimme ja aamiaisen jälkeen lähdimme kohti Kiilopäätä tuulen puhaltaessa navakasti itä-kaakosta. Yön aikana tuuli oli kasannut lunta reitille ja eteneminen oli hitaanpuoleista. Kun pääsimme tunturipaljakkaan, niin myrsky iski kimppuumme oikein todella. Näkyvyyttä ei ollut nimeksikään. Päästyämme "turistiviitoitukselle", seuraavaa pylvästä ei näkynyt. Onneksi pakkasta ei ollut montaakaan astetta ja tuuli Kiilopään länsirinteellä kävi paremmin takaviistosta oikealta.

Ensimmäinen Saariselän talvivaelluksemme saimme suuremmitta ongelmitta päätökseen ja rekikin kesti aisoja lukuunottamatta.