Kesäkuun kahdeksannen päivän aamuna ajoin autoni Kiilopäälle parkkiin ja pysäköintiluvan saatuani nostin rinkkani selkään sekä lähdin kohti Suomun ruoktua. Sää oli pilvipoutainen, kulkijalle ihanteellinen. Suomun latvan puulaavu oli tyhjillään ja siellä vietin pienen tauon.
Eipä aikaakaan, kun ruoktu tuli näkyviin. Siellä olikin jo enemmän väkeä, mutta he olivat majoittuneena suurimmalta osalta varauspuolelle.
Pidin avoimella puolella pienen tauon ja totesin kämppää saneeratun siistiin kuntoon.
Jatkoin edelleen kulkua ja tullessani parin kilometrin päässä olevalle Suomun ylityspaikalle, tapasin siinä miehiä ja mönkijöitä. Heillä oli sillanrakennuspuuhat meneillään. Nähtävästi kyse oli poromiehistä, jotka rakentelivat vähän kestävämpää ylityspaikkaa kulkuneuvoilleen. En jäänyt heidän touhujaan katselemaan, vaan käännyin kulkemaan jokivartta alavirtaan. Salonlammella oli taas tauon paikka.
Kun välipalaa oli saatu polttoaineeksi, matka jatkui Vintilänojan vartta kohti latvoja
Tuiskukurun länsireunalle tullessani, alkoivat näkymät kauemmaksi parantua.
Olin aikonut ensimmäisenä päivänä kulkea Tuiskukurun kämpälle ja siellä valmistaa pääaterian. Ylös kurun reunalle kuulin alhaalta hakkaamisen kolketta ja vähän ihmettelin miksi. Kun kämppä tuli näkyviin, totesin että suunnitelmat menivät uusiin puihin. Kämpässä oli remontti meneillään. Katto oli purettu, pihamaalla joukkueteltta, rakennustarvikkeita ja työkoneita. Pari miestä puuhaili kämpän kimpussa. Pienen tauon jälkeen taivalsin eteenpäin. Ampupäältä lounaaseen laskevan puron varteen panin teltan pystyyn. Keli oli kuivahko, josta syystä ruokatulet tein varmaan paikkaan.
Saatuani leirin pystyyn, ajelivat rakennusmiehet kahdella mönkijällä kohti Luirojärveä. Kulku-ura on näillä kohdin kovin kulunut eivätkä kesäaikaan mönkijöiden renkaat tilannetta mitenkään paranna. Olin vähän happamalla tuulella. Aamulla jatkoin matkaa kohti Luiroa. Kohta yöpymispaikkani jälkeen on pieni kosteikko, jossa jouduin hieman etsiskelemään paikkaa, josta pääsin lenkkareilla yli. Maasta löysin gps-laitteen, ilman pattereiden suojana ollutta kantta. Luultavasti se oli joltakin puron yli hypätessä pudonnut. Otin sen matkaani. Patterit olivat tyhjiin kuluneet. Saatoin kokeilla sen toimintaa, sillä minulla oli radiotani varten vastaavia voimanlähteitä. Gps oli kunnossa. Teksti näytti tsekkiläiseltä. Toivottavasti paikat löytyivät, vaikka suuntalaite oli hukassa. Luirojärvi ja Rajankämppä tulivat vastaan. Valmistelin siellä päivän aterian.
Kunhan sain ateriani lusikoitua jatkoin edelleen matkaa pitkin näitä itään suuntaavia hienoja männikkökankaita.
Sää oli ollut koko ajan hyvä, kuten ylläolevasta kuvastakin voi päätellä, mutta siirtyessäni eteenpäin, alkoi pilveilemään. Tullessani Kärppäpään tulipaikalle, näytti siltä että on syytä ruveta suojautumaan. Pystytin telttani ja menin sen suojaan. Kohta tulikin rankasti vettä. Sitä sateli lähes koko yön, mutta aamuksi poutaantui ja pääsin kohtuullisessa säässä jatkamaan. Hammaskurun kämpälle poikkesin aterian valmistukseen ja sitten lähdin nousemaan Vuomapään lounaiskulmalle. Sää sinne päästyäni oli jo mukavan aurinkoinen. En ollut aiemmin tutkinut tämän alueen etelänpuolta ja suuntasinkin aluksi sinne. Maasto oli hyväkulkuista.
Kuljin matalaa kurua Kirakkavaaran ohi ja sitten siirryin kankaille, josta yläkuvakin on kohti itää napattuna. Viinavaaran tasolta käännyin kohti Viepperhautavaaraa, mutta sen kupeelle tullessani törmäsin niin jyrkkäseinäiseen ja syvään kuruun, etten viitsinyt siitä ruveta alas kapuamaan, vaan kuljin sen reunaa koilliseen kunnes kuru loiveni. Viepperhautavaaran keskipainanteen yli nousin ja pian olin Hopiaojan tulipaikalla.
Tulipaikalle oli tehty kymmenkunta vuotta aiemmin pieni puuvaja. Sen kupeelle panin telttani pystyyn.
Sää suosi minua neljäntenäkin kulkupäivänä. Mukavassa ilmassa sain taivaltaa Siulan kautta Tahvon tuvalle. Siellä pääsin tietysti saunomaan.
Viime näkemältä oli Tahvolle tullut uutuus, joka huomattavasti paransi keittomahdollisuuksia. Auhtijoenselän virattomaksi jäänyt puhelinkoppi oli siirretty vanhan saunanpaikan tuntumaan ja siitä tehty keittiö.
Yövyin teltassa puuvajan viereisellä terassilla. Kun rinkassani oli laskelmieni mukaan yksi ylimääräinen hirvi-sikasäilykepurkki, niin kätkin sen vastaisuuden varalle puuvajan tuntumaan.
Vaikka olin siihen mennessä edennyt varsin hyvin, niin kulkukuntoni ei ollut hyvä. Olin kovin epävarma siitä, kuinka kykenen nousemaan vaativia rinteitä. Sitähän en ollut vielä tällä vaelluksella ollenkaan kokeillut. Mieleni teki lähteä Anterinmukkaan yli Lokan Alen Muurivaaran, mutta kun en ollut varma kuinka tiukalle nousuissa joudun, niin pitkään heitin mielessäni arpaa mitä teen. Lopulta päätin koettaa. Alkuun lähdin kulkemaan pitkin Tyyrojan vartta.
Kuruhan on ahdas, enkä siellä pitkään viihtynyt, vaan nousin itärinteelle ja tulin sieltä alas vasta Pirravatselmaan johtavan kurun suulla. Jatkoin Tyyrojan vartta aivan latvoille saakka. Vähän ennen vedenjakajalle tuloa näytti tulosuuntani tältä.
Länsipuolella kohosi Vongoivan laki.
Vedenjakajalta tapasin Kuusikurun suuntaan kiertyvän lumisen kurun. Lumi oli pakkaantunut kovaksi ja sitä oli hyvä kulkea.
Kurun yläosista oli hyvä näkymä Venäjän puolen Joutsenpäälle.
Rajatunturi Talkkunapään pohjoisrinteet näkyivät myös edustavasti.
Minun olisi pitänyt nöyrästi kulkea kurua alaspäin lähemmäksi Kuusikurun suuta, jossa rinnemaat ovat loivemmat. Lähdin kuitenkin oikaisemaan kohti purojen risteystä, johon laskee Vesilintupoikainpään eteläpuolelta puro. Oletin pääsevänä kohtuudella välissä olevan selänteen yli. Se olettamus oli väärä, sillä ensinnä selänne oli alhaalta niin jyrkkä etten ollut päästä edes kiipeämisen alkuun. Lisäksi rinne oli todella tiheän tunturikoivun peittämä, josta oli hankala päästä läpi. Hiki virtasi. Lopulta olin tavoitteessani. Siellä piti pitää jäähdyttelytauko.
Lähdin tästä nousemaan kohti Muurivaaraa. Kuvassa olenkin jo melkein ylhäällä. Rinteillä oli vielä hieman lunta. Taivaanrannalta saattaa tarkkasilmäinen havaita Korvatunturin "korvat" sinisenä vasemmalla laidalla.
Alakuvassa olen jo paremmin "niskan" päällä. Kuva on edelleen tulosuuntaan. Vesilintupoikainpään rinnettä vasemmalla.
Lokan Alen Muurivaaran laki on tasainen ja hyväkulkuinen. Siliäseläksihän sitä myös sanotaan. Siellä on kalliolampia jos jano sattuisi yllättämään. Rajavyöhykkeellä olevan Välipään kyömyä taustalla.
Muurivaaran muuten tasainen selänne kohoaa pohjoisessa pieneksi kupoliksi.
Tunturin pohjoislaelta avautuu näkymä Anterin laaksoon ja Hirvaspäille.
Reitti otti voimieni päälle kuten arvelinkin, mutta kohtuudella päivästä selvisin. Anterinmukan terassilta sain tallentaa kämpän "kotiporon".
Yövyttyäni Anterinmukassa Paalasmaan perikunnan patjoilla, lähdin aamusella Kaarreojan varsia seurailevaa polkua kohti Muorravaarakkaa. Sinne tullessani saatoin havaita, että joessa oli vesipinta normaalilla tasolla.
Ruoktu oli tyhjillään ja sain tehdä ateriatankkaukset kaikessa rauhassa.
En paljoakaan ateriaa sulatellut, vaan vaelsin eteenpäin. Tähyilin seuraavaksi Pirunporttia. Joen ylityksessä ei ollut ongelmaa. Pirunportilla oli vielä lunta, mutta se kovaksi pakkaantuneena vain helpotti portin läpi kulkemista.
Ukselmakurussa oli tietysti vielä kevään jäljiltä vetistä, mutta ei haitaksi asti. Sarviojan kämppä tuli aikanaan vastaan ja sinne jäin yöksi. Vaelluksellani en juuri aikaisemmin ollut muita tavannut, mutta Sarviojalla kulkijoita oli useampiakin. Illasta aamuun siellä selvisin ja aamupalan jälkeen matka jatkui kohti länttä. Alkuun sää oli pilvinen mutta oli silti poutainen. Kameraa olin käytellyt viimeisillä kymmenillä kilometreillä kovin niukasti mutta Sarviojan varressa muistin taas ottaa sitä esille.
Kiipesin Kaarnepään eteläliepeelle ja siitä alas Sotavaarajoen varteen. Sotavaarajoen putouksilla oli vielä poutainen mutta vähän "suttuinen" sää.
Olin matkalla Porttikosken kämpän suuntaan ja yleensä tältä tulipaikalta olen oikaissut Peurapäitten yli, mutta nyt kiersin Suomun varteen, nähdäkseni miten vesi kohisee Porttikoskessa. Alakuvassa on Porttikosken silta.
Vesi oli Porttikoskessakin normaalikorkeudessa. Jatkoin Porttikosken kämpälle, mutten siihen jäänyt vaan etenin vielä runsaan kilometrin yläjuoksulle siellä olevalle tulipaikalle, jonne telttani pystytin.
Sää oli illan tullessa alkanut osoittaa selkenemisen merkkejä ja aamulla olikin oikein hieno sää. Saatuani rinkkani jälleen kulkukuntoon, kahlasin joen poikki tältä kohden. Niemen nokasta ensin hiekkasärkän harjannetta alavirtaan ja sitten virran niskalta vasemmalle.
Ylityspaikka näyttää tältä vastarannalta.
Jatkoin kulkua Suomun pohjoisrantaa kohti Lankojärveä. Matkan varrella on muutama komea niva ja suvanto.
Lankojärvelle tulin vaivattomasti. Karunaslaavun huipusta olin ottanut samoista kohdin kuvan 52 vuotta aiemmin.
Lankojärvellä pidin välipalataukoa ja sitten siirryin Rautuojan varteen ja kohti Rautulampea. Rautulampi tuli pian vastaan ja senkin jätin taakseni samantien. Rautupään selänteen alapäästä otin vielä otoksen itään.
Pian oli Niilanpäänkin selänne ylitetty ja laskeuduin alas länsirinteen terassille ja nopeakulkuiselle viitoitukselle. Sitten Kiilopään mainioon saunaan ja suihkuun sekä auton keula kohti etelää.
