Kesäkuun  toisen päivän illalla pysäköin autoni Marivaaran paljaaksi hakatulle laelle. Oli tuuleton ja aurinkoinen ilma. Ilta oli niin pitkällä, etten vaelluskumppanini Akin kanssa lähtenyt kulkemaan, vaan yövyimme Marivaarassa.

Vaelluskaverini oli sairastellut vuosi takaperin vakavastikin, mutta hän vakuutti olevansa nyt fyysisesti hyvässä kunnossa. Kevään mittaan hän oli ennättänyt tehdä pyörälenkkejäkin lähes 2000 kilometriä.

Itse en ollut kovinkaan hyvässä kulkukunnossa ja sanoinkin, että hän joutuu tyytymään minun vauhtiini. Alustavissa suunnitelmissa oli melko mittava reitti. Erityisenä tavoitteena oli pyörähtää jossakin vaiheessa Kotakönkäällä, joka oli Akilla pysyvästi muistikuvissa vuoden 1966 vaellukseltamme.

Aamulla Saariselän selkeärajainen tunturijuonne näkyi kutsuvana pohjoisessa.

 

v-03-4

 

Taivas pilveili, mutta aurinko pääsi näyttäytymään silloin tällöin ja oli poutaa. Alkuun kuljimme Pajuojalle, jossa keiteltiin aamukahvit. Olin ottanut mukaan uuden trangian, jota en lainkaan ollut kokeillut. Jostakin alennusmyynnistä se oli käteeni tarttunut. En saanut sitä toimimaan mitenkään. Mukanani oli tavallinen pakki ja pienellä oksatulella vesi kiehahti nopeasti.

Vaikka oli varhainen kevät, niin maasto oli melko kuivaa. Marivaaran ja Jaurun välinen reitti voi olla hyvinkin hankala jos maapohjassa on kosteutta. Silloin kenkä uppoaa syvälle pehmeään hiesuun ja eteneminen on hidasta ja raskasta. Nyt oli helppo mennä.

Pajuojan jälkeisen suolahdekkeen yli oli tehty valtava lankkutie. Sitä oli jalkamiehenkin helppo kulkea. Lahdekkeen pohjoisen puolella on itään suuntaava poroaita, jota seurailimme kunnes vanha puutavaran ajoura kääntyi koilliseen menevän poroaidan varteen. Siellä noin kymmenen kilometrin päässä Marivaarasta on oikeastaan ainut "vedenottopaikka" Pajuojan jälkeen. Tankkailimme sielläkin ja kävimme toteamassa lähistöllä olevan piekanan pesän tyhjillään olevaksi.

Jatkoimme sitten sen toisen poroaidan vartta Auhtijoen selälle ja sieltä osapuilleen korkeimmalta kohdalta pujottelimme aidan ali ja suuntasimme Siulalle.

Sitten tapahtui yllätys. Alarinteessä Akin "takki tyhjeni" kerralla. Hänen energiavarastonsa olivat lopussa ja viimeinen parikilometrinen oli työn ja tuskan takana. Lopussa päästiin eteenpäin vain vähän kerrallaan eikä tauotkaan paljon auttaneet. Lopulta Siulan rappuset oli kavuttu ja kämppään päästiin. Siellä yöpyi kanssamme mieskaksikko pääkaupunkiseudulta.

Aki oikaisi laverille kohta kun oli saanut jotakin suuhunsa eikä siitä noussut ennen kuin 12 tuntia oli kulunut. Tässä vaiheessa itse ymmärsin, että saamme heittää romukoppaan suurelliset kulkusuunnitelmat ja edetä paljon varovaisemmin. Kun aamulla lähdimme liikkeelle, päätimme palautella ja siirtyä vain Tahvontuvalle. Aki joka käytteli kameraa, otti otoksen ylärapuista.

 

v-03-5

 

Tahvontuvalle tulimme ongelmitta ja siellä aterioitiin sekä saunottiin. Illansuussa teimme kävelyretken Jaurun varsia alavirtaan muutaman kilometrin päähän. Yövyimme kämpällä kahdestaan.

Aamu valkeni pilvisenä. Koillisesta puhalteli melko viileä tuuli. Tämä vähän harmitti, sillä olimme suunnitelleet kulkevamme lakia myöten Anterinmukkaan, mutta näkyvyys oli melko heikko. Lähdimme silti kohti Vongoivaa. Suuntasin Tahvolta luoteeseen purokurun reunaa. Lähellä vanhaa Moskun työnjohtajana teettämää poroaitaa pidettiin taukoa.

 

v-03-8

 

Siellä myös jatkoin aloittamani vaellusvideon kuvauksia.

 

v-03-7

 

Tämä kulkureitti on hieno väylä Povivaaran jyrkänteen juurelle jos vain ymmärtää aina ajoissa nousta terassilta seuraavalle. Emme nyt kuitenkaan jyrkänteen reunalle kiivenneet, vaan kuljimme kohti Vongoivaa. Lakikupolin juurella päätimme, että jätämme varusteet siihen ja käymme huipulla varusteitta. Siellä totesimme, että ratkaisu oli oikea. Näkyvyyttä ei sanottavasti ollut ja koillisviima oli pureva. Laskeutuessamme lounaan puolella oli vähän parempaa, mutta peittyi kauempana utuun sekin.

 

v-03-11

 

Saatuamme rinkat selkään, lähdimme luoteeseen kohti Vongoivan kotaa. Kuljimme alkuun melko ylhäällä. Rinne on tasainen ja hyväkulkuinen. Alakuvassa taustalla näkyy Pirttikallionvaara.

 

v-03-9

 

Vongoivankodalla nautittiin kevyt kenttäateria.

 

v-03-10

 

Sitten ylitettiin vedenjakaja ja tultiin Anterin laaksoon. "Maantietä" marssittiin viitisen kilometriä ja sitten Anterinmukan seinät meitä tervehtivät. Kulkeminen oli ollut edelleenkin vähän nahkean tuntuista, mutta tuntui siltä että paremmin jaksettiin kuin ensimmäisenä päivänä. Sää oli myös parantunut taivaan seljetessä.

 

v-03-12

 

Anterinmukan patjoilla lepäilimme herroiksi. Vain pari muuta vaeltajaa kanssamme siellä yöpyi. Hyvä säätyyppi jatkui aamulla. Venytimme liikkeelle lähtöä aina yhdeksän paikkeille, jolloin pyyhkäisin videolle vielä näkymän sisätiloista. Kanssayöpyjämme kuuluivat tähän unisten vaeltajien ryhmään, jotka viihtyvät makuupusseissaan pitkälle päivään ja tuhisivat pusseissaan, kun me hiipsimme taipaleelle.

Kamera unohtui tästä eteenpäin Akin rinkkaan, mutta minä kuvasin tasaisesti matkan etenemistä videolle. Päivän etappi oli Muorravaarakassa. Muorravaarakan laakson reunalle oli vielä paksusti lunta, mutta ei sentään alas laskeutuvalla polulla.

Ruoktu oli tyhjillään ja saimme valmistella ateriamme rauhassa. Sitten kulutimme aikaamme lähialueella liikuskellen. Myöhemmin illansuussa kämpälle tuli pariskunta yöpymään avoimelle puolelle ja väkeä myös varausosaan.

Aamulla muiden nukkuessa lähdimme liikkeelle. Sää oli edelleen hyvä. Suunta oli laakson pohjaa pitkin etelään. Kun olimme hetken kävelleet sanoi Aki, että tietää kyllä että varmuudella etelään kuljemme, mutta hänellä itsellään on epämiellyttävä tunne että menemme päinvastaiseen suuntaan.

Akanhärkäkurussa pysähdyimme tutkimaan kurun yksityiskohtia ja katselimme selvästi näkyvää Ukselmaa ja Sollanpäätä sekä Muorravaarakan laakson eteläpäätä, mutta Aki ei saanut ilmansuuntia kohdilleen.

Hammaskurun kämpällä valmistimme aterian ja jatkoimme sitten Vuomapään lounaiskulmalle, josta osoitin Akille Marivaaran jossa automme odotteli. Kysäisin onko pää asettunut. Hän vain pudisteli päätään.

Hopeaojan tulipaikalla pidimme kahvitauon ja siitä kuljimme ongelmitta Siulalle. Oikeastaan vasta silloin olivat "paikat" tulleet vaelluskuntoon. Yövyimme Siulalla ja aamulla herättyämme olivat napa-alueet Akin korvien välissä asettuneet oikeille kohdilleen.

Aamutuimiin ylitimme Jaurun kämpän kohdalta ja nousimme rinteen poroaidalle sekä palasimme tuloreittiämme Marivaaraan. Kulku-uramme varteen pesänsä siirtänyt piekana oli meille vähän kiukkuinen, mutta havaitessaan meidän etääntyvän pesältä jätti meidät rauhaan.

Loppumatka sujui ongelmitta eikä "väsy" iskenyt kuten tulopäivänä. Kierros jäi paljon suunniteltua lyhyemmäksi, mutta kuitenkin juuri sen hetkisen peruskunnon mukaiseksi.

Maanantaina 28.7 ajelin vaimoni kanssa Luirojoen varteen Sentinojantien päähän illansuussa. Yöpymään veneilimme Tammikämpälle ja tiistaina taiteilimme vähillä vesillä parin kilometrin päähän Karapuljun kämpästä, johon ulottuvat Luirojärvelle suuntautuvan polun päähän tehdyt pitkospuut.

 

heina-2003-1

 

Oli helle. Etukäteen olimme ajatelleet pitävämme Karapuljun kämppää tai sen tuntumaa tukikohtana, josta kokeiltaisiin tehdä päivälenkkejä. Olimme siihen mennessä aina tehneet "kierrostyyppisiä" vaelluksia, mutta nyt halusimme kokeilla millaiselta tällainen retkeily tuntuisi.

Hieman arvelutti se, että periaatteessa vielä oli pahin räkkäaika ja tukikohtamme olisi suurten soitten reunamilla. Kuitenkin jo venematkamme aikana ja Tammikämpällä huomasimme, että sääskiä ei juuri ollut ollenkaan eikä sanottavasti paarmojakaan.

Tavallaan se on "luettavissa" allaolevasta kuvasta, jossa Marja-Leena tutustuu Karapuljun kämpän edustalla lainaksi saamamme kameran ohjekirjaan. Räkkä ei tunnu olevan vaivana.

 

heina-2003-28

 

Jo venematkan aikana olimme huomanneet Luirojoen veden olevan poikkeuksellisen lämmintä. Karapuljun kohdallahan on joessa sopiva uimasuvanto ja kun veden lämpötila siinäkin oli ilman muuta reilusti yli 20 asteen, niin heti alkuun pulahdimme veteen vilvoittelemaan. Alakuva on uimasuvannon kohdilta kohti pohjoista.

 

heina-2003-2

 

Keskiviikkoaamuna teimme ensimmäisen "päiväretken". Mukaan otimme vain päivän tarpeet ja alkuun kuljimme parisen tuntia Luiron kankailla kulkevaa polkua, kun Luirojärvi vilahti näkyviin. Aamupäivä oli alussa pilvinen sekä vähän viileämpikin ja kulkuilmaksi oikein sopiva.

Hilltonissa kiehautettiin kahvit ja sitten suunnattiin kohti Sokostia. Ajattelimme kiivetä sinä päivänä korkeimmalle huipulle.

Alkumatkan pienillä lammilla oli reunussammaleissa jo vähän värikkyyttä ja niillä uiskenteli vesilintuperheitä.

 

heina-2003-5

heina-2003-6

 

Sokostin alarinteillä pysähdyimme "tutun" petäjän luo taukoilemaan.

 

heina-2003-9

 

Luoteessa Joukhaispää alkoi erottua.

 

heina-2003-8

 

Vähän ylempänä rinteellä etelä-kaakon suunnalla näkyi Hietapään laki.

 

heina-2003-12

 

Sokostin laen länsireunalta on hyvät näkymät mm Luirojärvelle ja vaikkapa sen koillislahdelle. Raappanan lampi on etualalla.

 

heina-2003-10

 

Huipun länsireunalla istuskeli perässämme tullut pari katsellen lännen hieman utuisia näkymiä. Lämpö oli jälleen kohonnut hellerajan yli.

 

heina-2003-14

 

Lakitasanteen itäreunalla näkyi puhelinmasto aurinkopaneeleineen.

 

heina-2003-13

 

Paluumatkalla poikkesimme saunarannassa uimassa. Vesi oli tietysti järvessäkin poikkeuksellisen lämmintä.

 

heina-2003-4

 

Karapuljuun palattuamme helteinen sää pani heti meidät uudelleen uimasille Luiron suvantoon. Olimme Karapuljussa kahdestaan. Yövyimme tästä syystä kämpässä, kun siellä tuntui olevan vähän viileämpää. Teltta meillä kuitenkin oli pystyssä kämpän eteläpuolella.

Torstaina lähdimme kulkemaan vanhoja puunkuljetusuria myöten itään. Kaihtimiojan "aukealla" tutkimme löytyisikö hilloja. Jokunen marja siellä täällä näkyikin.

 

heina-2003-15

 

Hellesää janotti, mutta nestettä tankattiin.

 

heina-2003-16

 

Poikkesimme parilla pienellä erämaisella lammella. Niidenkin vesi oli matalalla.

 

heina-2003-17

 

Palattuamme tukikohtaamme, siirryimme Luirojoen yli länsipuolelle ja etsiskelimme edelleen aamupuuron päälle hillaa. Lopulta sellainen paikka löytyikin parin kilometrin päässä pohjoiseen päin aivan jokivarresta. Näppäsin kuvan siltä kohdalta. Taustalla näkyy Ruotmutin selännettä ja sen yläpuolella Sokosti.

 

heina-2003-18

 

Perjantaipäivän ohjelmassa oli uudelleen Sokosti. Tällä kerralla Sokostinojan pitkospuilta tähyilimme pohjoishuippua, jolle edellisen kerran olin kiivennyt tasan 40 vuotta aiemmin.

 

heina-2003-19

 

Kuljimme Sokostinojan vartta Jauratuskuruun ja lähdimme kiipeämään kohti huippua, jota nykyään nimitetään Riitelmäpääksi. Välillä on kuitenkin väliterassi, jonka reunalla hieman rakkaa ja pieniä pahtoja sekä hyvät näkymät järvelle. Helle seurasi meitä tänäkin päivänä ja siitä syystä ilmassa oli melkoisesti utua.

 

heina-2003-21

 

Tältä kohdin Lupukoille on hyvät näkymät. Pikkuluirojärvi pilkottaa oikeassa reunassa.

 

heina-2003-20

 

Riitelmäpäällä tuuli melkoisesti lounaasta ja piti koettaa pysytellä pahtojen suojissa.

 

heina-2003-23

 

Näkymät huipulta ovat mielestäni paremmat kuin Sokostin keskiselänteeltä. Käyntimme aikana utu haittasi, kuten näkyy myös itään ottamastani kuvasta.

 

heina-2003-22

 

Laskeutuessamme alas, viilentävän tuulen vaikutus lakkasi ja Luirojärvelle tullessamme oli jälleen käytävä uimassa saunarannassa. Parin tunnin taivallus Karapuljuun sai aikaan saman "efektin". Jokisuvannossa polskittiin.

Lauantaiaamulla olimme jälleen matkassa. Nyt kahlasimme Luirojoen yli ja Ampukankaan länsireunaman vanhaa puutavaran ajotietä poroaidalle saakka. Siitä pujottelimme aidan ali sekä ikivanhalle erotusaitaukselle. Suuntasimme sieltä kohti Tuiskukurua. Välillä osuimme kangasmailla tälle ontolle kannolle. Seinämillä ei ole paksuutta kuin sentin verran, mutta ne ovat kovaa puuta. Ikää on.

 

heina-2003-24

 

Tuiskukurun kämppä oli tyhjillään. Siellä nautittiin aamupäivän välipalaa.

 

heina-2003-25

 

Vaikka edellisetkin päivät olivat olleet helteisiä, niin tämä päivä oli ehkä kaikkein kuumin vaikka tuuli melko navakasti. Ylhäällä kiisi suuria pilvilinnoja ukkosta enteillen. Kun nousimme Ampupään rinnettä, aurinko paahtoi oikealta kasvoihin niin, että oli pakko niitä jollain vaatteella vähän suojata.

Matka taittui kuitenkin nopeasti, kun kantamusta ei käytännössä harteilla juuri ollut. Luusuanvaaran itärinteellä istuskeltiin järven jo pilkottaessa.

 

heina-2003-26

 

Luirojärvellä oli jälleen uimisen aika ja ateria valmisteltiin Hilltonissa. Päivän päätteeksi oli Luirojoen suvannon vuoro viilentää olotilaa.

Sunnuntaipäivä käytettiin paluumatkaan. Vesi oli joessa todella vähissä, mutta venematkasta selvittiin välillä kuitenkin pohjaa raappien. Vaikka oli myöhä kun vene lopulta oli peräkärryillä, lähdimme ajamaan etelää kohti. Lähtöaika oli hyvin valittu. Sadepisarat ilmestyivät tuulilasiin ja ne iskeytyivät siihen seuraavien tuntien aikana taukoamatta...