Kesäkuun toisen päivän illalla pysäköin autoni Marivaaran paljaaksi hakatulle laelle. Oli tuuleton ja aurinkoinen ilma. Ilta oli niin pitkällä, etten vaelluskumppanini Akin kanssa lähtenyt kulkemaan, vaan yövyimme Marivaarassa.
Vaelluskaverini oli sairastellut vuosi takaperin vakavastikin, mutta hän vakuutti olevansa nyt fyysisesti hyvässä kunnossa. Kevään mittaan hän oli ennättänyt tehdä pyörälenkkejäkin lähes 2000 kilometriä.
Itse en ollut kovinkaan hyvässä kulkukunnossa ja sanoinkin, että hän joutuu tyytymään minun vauhtiini. Alustavissa suunnitelmissa oli melko mittava reitti. Erityisenä tavoitteena oli pyörähtää jossakin vaiheessa Kotakönkäällä, joka oli Akilla pysyvästi muistikuvissa vuoden 1966 vaellukseltamme.
Aamulla Saariselän selkeärajainen tunturijuonne näkyi kutsuvana pohjoisessa.
Taivas pilveili, mutta aurinko pääsi näyttäytymään silloin tällöin ja oli poutaa. Alkuun kuljimme Pajuojalle, jossa keiteltiin aamukahvit. Olin ottanut mukaan uuden trangian, jota en lainkaan ollut kokeillut. Jostakin alennusmyynnistä se oli käteeni tarttunut. En saanut sitä toimimaan mitenkään. Mukanani oli tavallinen pakki ja pienellä oksatulella vesi kiehahti nopeasti.
Vaikka oli varhainen kevät, niin maasto oli melko kuivaa. Marivaaran ja Jaurun välinen reitti voi olla hyvinkin hankala jos maapohjassa on kosteutta. Silloin kenkä uppoaa syvälle pehmeään hiesuun ja eteneminen on hidasta ja raskasta. Nyt oli helppo mennä.
Pajuojan jälkeisen suolahdekkeen yli oli tehty valtava lankkutie. Sitä oli jalkamiehenkin helppo kulkea. Lahdekkeen pohjoisen puolella on itään suuntaava poroaita, jota seurailimme kunnes vanha puutavaran ajoura kääntyi koilliseen menevän poroaidan varteen. Siellä noin kymmenen kilometrin päässä Marivaarasta on oikeastaan ainut "vedenottopaikka" Pajuojan jälkeen. Tankkailimme sielläkin ja kävimme toteamassa lähistöllä olevan piekanan pesän tyhjillään olevaksi.
Jatkoimme sitten sen toisen poroaidan vartta Auhtijoen selälle ja sieltä osapuilleen korkeimmalta kohdalta pujottelimme aidan ali ja suuntasimme Siulalle.
Sitten tapahtui yllätys. Alarinteessä Akin "takki tyhjeni" kerralla. Hänen energiavarastonsa olivat lopussa ja viimeinen parikilometrinen oli työn ja tuskan takana. Lopussa päästiin eteenpäin vain vähän kerrallaan eikä tauotkaan paljon auttaneet. Lopulta Siulan rappuset oli kavuttu ja kämppään päästiin. Siellä yöpyi kanssamme mieskaksikko pääkaupunkiseudulta.
Aki oikaisi laverille kohta kun oli saanut jotakin suuhunsa eikä siitä noussut ennen kuin 12 tuntia oli kulunut. Tässä vaiheessa itse ymmärsin, että saamme heittää romukoppaan suurelliset kulkusuunnitelmat ja edetä paljon varovaisemmin. Kun aamulla lähdimme liikkeelle, päätimme palautella ja siirtyä vain Tahvontuvalle. Aki joka käytteli kameraa, otti otoksen ylärapuista.
Tahvontuvalle tulimme ongelmitta ja siellä aterioitiin sekä saunottiin. Illansuussa teimme kävelyretken Jaurun varsia alavirtaan muutaman kilometrin päähän. Yövyimme kämpällä kahdestaan.
Aamu valkeni pilvisenä. Koillisesta puhalteli melko viileä tuuli. Tämä vähän harmitti, sillä olimme suunnitelleet kulkevamme lakia myöten Anterinmukkaan, mutta näkyvyys oli melko heikko. Lähdimme silti kohti Vongoivaa. Suuntasin Tahvolta luoteeseen purokurun reunaa. Lähellä vanhaa Moskun työnjohtajana teettämää poroaitaa pidettiin taukoa.
Siellä myös jatkoin aloittamani vaellusvideon kuvauksia.
Tämä kulkureitti on hieno väylä Povivaaran jyrkänteen juurelle jos vain ymmärtää aina ajoissa nousta terassilta seuraavalle. Emme nyt kuitenkaan jyrkänteen reunalle kiivenneet, vaan kuljimme kohti Vongoivaa. Lakikupolin juurella päätimme, että jätämme varusteet siihen ja käymme huipulla varusteitta. Siellä totesimme, että ratkaisu oli oikea. Näkyvyyttä ei sanottavasti ollut ja koillisviima oli pureva. Laskeutuessamme lounaan puolella oli vähän parempaa, mutta peittyi kauempana utuun sekin.
Saatuamme rinkat selkään, lähdimme luoteeseen kohti Vongoivan kotaa. Kuljimme alkuun melko ylhäällä. Rinne on tasainen ja hyväkulkuinen. Alakuvassa taustalla näkyy Pirttikallionvaara.
Vongoivankodalla nautittiin kevyt kenttäateria.
Sitten ylitettiin vedenjakaja ja tultiin Anterin laaksoon. "Maantietä" marssittiin viitisen kilometriä ja sitten Anterinmukan seinät meitä tervehtivät. Kulkeminen oli ollut edelleenkin vähän nahkean tuntuista, mutta tuntui siltä että paremmin jaksettiin kuin ensimmäisenä päivänä. Sää oli myös parantunut taivaan seljetessä.
Anterinmukan patjoilla lepäilimme herroiksi. Vain pari muuta vaeltajaa kanssamme siellä yöpyi. Hyvä säätyyppi jatkui aamulla. Venytimme liikkeelle lähtöä aina yhdeksän paikkeille, jolloin pyyhkäisin videolle vielä näkymän sisätiloista. Kanssayöpyjämme kuuluivat tähän unisten vaeltajien ryhmään, jotka viihtyvät makuupusseissaan pitkälle päivään ja tuhisivat pusseissaan, kun me hiipsimme taipaleelle.
Kamera unohtui tästä eteenpäin Akin rinkkaan, mutta minä kuvasin tasaisesti matkan etenemistä videolle. Päivän etappi oli Muorravaarakassa. Muorravaarakan laakson reunalle oli vielä paksusti lunta, mutta ei sentään alas laskeutuvalla polulla.
Ruoktu oli tyhjillään ja saimme valmistella ateriamme rauhassa. Sitten kulutimme aikaamme lähialueella liikuskellen. Myöhemmin illansuussa kämpälle tuli pariskunta yöpymään avoimelle puolelle ja väkeä myös varausosaan.
Aamulla muiden nukkuessa lähdimme liikkeelle. Sää oli edelleen hyvä. Suunta oli laakson pohjaa pitkin etelään. Kun olimme hetken kävelleet sanoi Aki, että tietää kyllä että varmuudella etelään kuljemme, mutta hänellä itsellään on epämiellyttävä tunne että menemme päinvastaiseen suuntaan.
Akanhärkäkurussa pysähdyimme tutkimaan kurun yksityiskohtia ja katselimme selvästi näkyvää Ukselmaa ja Sollanpäätä sekä Muorravaarakan laakson eteläpäätä, mutta Aki ei saanut ilmansuuntia kohdilleen.
Hammaskurun kämpällä valmistimme aterian ja jatkoimme sitten Vuomapään lounaiskulmalle, josta osoitin Akille Marivaaran jossa automme odotteli. Kysäisin onko pää asettunut. Hän vain pudisteli päätään.
Hopeaojan tulipaikalla pidimme kahvitauon ja siitä kuljimme ongelmitta Siulalle. Oikeastaan vasta silloin olivat "paikat" tulleet vaelluskuntoon. Yövyimme Siulalla ja aamulla herättyämme olivat napa-alueet Akin korvien välissä asettuneet oikeille kohdilleen.
Aamutuimiin ylitimme Jaurun kämpän kohdalta ja nousimme rinteen poroaidalle sekä palasimme tuloreittiämme Marivaaraan. Kulku-uramme varteen pesänsä siirtänyt piekana oli meille vähän kiukkuinen, mutta havaitessaan meidän etääntyvän pesältä jätti meidät rauhaan.
Loppumatka sujui ongelmitta eikä "väsy" iskenyt kuten tulopäivänä. Kierros jäi paljon suunniteltua lyhyemmäksi, mutta kuitenkin juuri sen hetkisen peruskunnon mukaiseksi.