Heinäkuun loppupuolella 1984 yövyin perheeni kanssa Suomujoen varressa vajaat kaksi kilometriä Snellmanin kämpältä itään. Meillä oli suojana vaimoni neuloma harjateltta, jota oli jatkettu puolisen metriä jälkeläistemme kasvaessa. Teltan päällä oli erillinen sadekangas, joka oli osoittautunut monessa mielessä hyväksi ratkaisuksi. Se vain oli jäänyt pituudeltaan hieman lyhyeksi, kun telttaa oli jatkettu. Puute korvattiin muovin kappaleella.
Olimme valinneet kyseisen paikan kokeillaksemme hankkimaamme pientä muovivenettä joen ylityksessä. Meillä oli satakunta metriä ohutta nailonnarua, jolla arvelimme voivamme vedellä venettä edestakaisin joen yli rinkka ja ihminen kerrallaan. Alkuun vene tietysti piti soutaa toiselle rannalle ja sitä varten tarvittiin airot. Alueella oli runsaasti suurempia ja pienempiä "tuulenkaatoja", joista löytyi sopivaa materiaalia.
Sitten olivatkin vuorossa koeajot, kuten aluksilla yleensä on.
Vaikka hieman pilveili, niin aluksi oli poutaa. Virveliäkin saattoi kokeilla Suomun varressa kohtuullisessa säässä.
Vähän myöhemmin alkoi sataa. Se ei estänyt aterian valmistusta.
Suomujokihan on raakkujoki. Leiripaikkamme lähettyvillä oli melko tuore kasa avattuja raakkuja, arviolta 200-300. Raakkuhan rauhoitettiin jo 1950 luvulla, mutta joku ei ollut malttanut mieltään.
Me odottelimme sään paranemista ja seuraavana aamuna olikin poutaista ja aurinkoistakin. Sää heinäkuiseksi oli kyllä melko kylmä. Suomun ylitys onnistui suunnitelmien mukaan. Kuljimme veneinemme Muorravaarakan ja Kuotmuttiojan yhtymäkohdan vaiheille ja panimme siihen uuden leiripaikan.
Venettä kokeilimme Muorravaarakan suukosken yläpuolisilla suvannoilla, ennen kuin peittelimme sen piiloon ja jätimme odottamaan paluutamme. Suvannot houkuttelivat jälkikasvuani uimaan vaikka sää oli kylmä ja vesi keskikesästä huolimatta myös poikkeuksellisen kylmää.
Jätimme poutasään ja auringon tälle leiripaikalle, jatkaessamme matkaa Muorravaarakan varsia ylävirtaan. Tämä oli vähän outoa, sillä kuunnellessamme radiosta säätiedotuksia, ne kertoivat alueella olevan poutaa ja lähemmäs kahdenkymmenen asteen lämpötiloja. Taivas oli kuitenkin jatkuvasti paksussa pilvessä, joka makasi tuntureiden huipuilla ja lämpötila ei tainnut kymmeneen asteeseen yltää.
Muorravaarakan ruoktun tuntumassa virittelimme muovinkappaletta laavun tapaiseksi sateen suojaksi.
Illallakin siinä kostuneita kamppeita kuivateltiin. Pilvikerroksen paksuudesta kertoo osaltaan se, että ilta oli heinäkuiseksi melko pimeä.
Päätarkoituksemme oli tällä vaelluksella kiivetä alueen korkeille huipuille, mutta säätilan ollessa tällainen, se ei huvittanut. Odottelimme Muorravaarakassa pari yötä tilanteen muuttumista, mutta kun siihen ei muutosta tullut, lähdimme aikamme kuluksi Anterinmukkaan.
Anterinmukassa tietysti saunottiin ja keittokatoksessa aikaa kulutettiin sekä sadetta pidettiin.
Yövyimme Anterinmukassa. Väkeä kämpässä oli tavanomaisen paljon.
Jatkoimme sitten toiveikkaina kohti Hammaskurua, vaikka säätyypissä ei muutosta ollutkaan. Vuomapää oli yksi lakiretkeilymme kohteista, mutta kulkiessamme näimme senkin olevan edelleen pilvien peittämän. Hammaskurusta käsin käväisimme kodalla. Se oli ränsistyneessä kunnossa. Vähän ränsistynyt oli tunnelmanikin, kuten kuvasta saattaa päätellä. Suunnitelmat olivat menossa myttyyn. Onneksi nuoriväki sentään oli hyvällä tuulella.
Palatessamme oli äidin ja tyttären välillä jotain pientä mielipiteen vaihtoa Hammaskurun kämpän päädyllä.
Hammaskurussakin ollessamme säätiedotus kertoi poudasta ja 20 asteen lämpötilasta. Kun lähdimme täältä kohti Muorravaarakkaa, Keinopään satulasta lounaaseen katsellessa näkyikin selvästi että 50-60 kilometrin päässä oli auringon kajoa. Päällämme vain lepäsi liikahtamatta raskaat pilvimassat, joita suuret tunturit pitivät otteessaan.
Muorravaarakan ruoktulla kului jälleen yö ja sitten päätettiin lähteä Sarviojalle ja luopua lopullisesti toiveista päästä katselemaan näkymiä lakimailta. Ukselmakuruun päästyämme alkoi sataa. Vaikka sadetta olikin koko vaelluksemme ajan ollut silloin tällöin, niin se oli yleensä ollut melko vähäistä. Ukselmakurussa tuli vettä todenteolla. Pian polulla oli vettä niin paksusti, ettei niitä pitkin juuri voinut kulkea. Taukoja ei huvittanut pitää.
Sarviojan kämpälle tullessamme vettä tuli aivan kaatamalla. Kämppä oli tupaten täynnä. Jatkoimme saman tien matkaa ja kuljimme Sarviojan vartta itäsuuntaan vielä puolitoista-pari kilometriä. Ankarassa sateessa jännitimme aluksi teltan sadekatoksen puiden väliin ja sitten saimme sen alle teltan kuivana pystyyn, makuupussit telttaan sekä itsemme sinne suojaan. Aamulla oli sade tauonnut.
Sarviojaa leiripaikaltamme itäänpäin.
Aamulla kokosimme varusteemme ja lähdimme kohti Muorravaarakkaa. Sen varteen tultuamme lähdimme kulkemaan sen vartta alavirtaan. Sää oli edelleen pilvinen mutta poutainen. Muorravaarakan kankailla teimme pienet tulet kaatuneen puun juurakon suojaan.
Eipä aikaakaan kun olimme muoviveneemme kätköpaikalla, siirryimme Suomun varteen ja ylitys tapahtui nytkin onnistuneesti. Snellmanille tullessamme aurinko ensi kerran valaisi ympäristöä kunnolla.
Automme oli Aittajärvellä. Sinne saimmekin kulkea mukavassa säässä. Toisaalta eräretki antaa aina enemmän kuin ottaa, vaikka sää olisikin vähän kehno. Emme voineet suunnitelmiamme toteuttaa ollenkaan, mutta näissä maisemissa on aina mukava kulkea vaikka olosuhteet vähän koettelisivat.