Vuoden 1992 kesä oli sateinen Saariselällä. Keväällä onnistuin vaelluskumppanini Antin kanssa tekemään hyvässä säässä kierroksen Marivaarasta käsin, mutta sitten oli kovin märkää. Tyttäreni ja vävyni saivat elokuulla omalle vaellukselleen hyvän viikon. Silloisesta poutajaksosta huolimatta vedet olivat korkealla ja kyseisellä viikolla kaksi naista löydettiin hukkuneina Porttikoskella.
Itse ajattelin, ettei nyt sentään loputtomiin sada ja lähdin pian sen jälkeen yksinvaellukselle. Ajelin illansuussa Raja-Jooseppiin ja Luton varteen riippusillan kupeeseen. Tarkoitukseni oli yöpyä lähettyvillä olevassa puulaavussa jos siitä löytyisi tilaa.
Pysäköidessäni auton vettä tuli taivaalta niin rankasti, ettei tullut mieleenkään kulkea lyhyttä matkaa laavulle, vaan kiireesti pujahdin pakettiautoni tavaratilaan ja jäin kuuntelemaan pisaroiden ropinaa auton kattoon. Sade ei laantunut yhtään ja niin levittelin makuupussini auton lattialle.
Aamulla satoi edelleen, mutta kaatosade oli loppunut ja vettä tuli hiljaisemmalla vauhdilla. Katsellessani autossa varusteitani, mieleeni juolahti mukanani ollut sateenvarjo. Sitä en suinkaan vaellukselle ollut aikonut ottaa, mutta sade pani miettimään. Kokeilin sen vartta työntää rinkan kehikon ja pussiosan väliin. Sainkin kelvollisen "räystään" etupuolelle ja suojasi se tietysti rinkan yläosaa muutenkin. Kun ei tuullut, niin se suojasi sateelta melko hyvin.
Vaikka sää ei kovin mieltäylentävä ollut, niin lähdin kulkemaan Kiertämäojan varren tuntumassa kulkevaa polkua. Sade ei tauonnut hetkeksikään. Hetken istuskelin alemman Kiertämäjärven puulaavulla ja sitten jatkoin ylemmän järven kämpälle. Se oli tyhjillään ja valmistelin siellä aterian. Jatkoin matkaa vähäisen sateen siivittämänä. Harrilammen huoltotuvan kohdalla poikkesin hetkeksi istumaan puuvajassa. Kun muutamaksi minuutiksi sade taukosi, otin kuvan lammen rannalta länsisuuntaan.
Lähtiessäni jatkamaan pisarointi jatkui ja se kiihtyi kovemmaksi sateeksi, kun nousin Helttamorostojen välistä Anterin laakson reunalle. Vedenjakajalla on muutama lampi, jotka olivat ääriään myöten täynnä ja niiden pinta kupli, kun raskaat vesipisarat siihen iskeytyivät.
Kun saavuin entisen rajavartioaseman kohdalle, pysähdyin ampumaradan taulukopille. Sen suojiin menin sadetta pitämään ja siellä lopulta yövyinkin. Sade ei tauonnut. Taivalsin aamulla Anterinmukkaan. Kaarreojan suupuolella oli niin paljon vettä, että suosiolla otin saappaat pois ja kahlasin. Ateriatauon jälkeen kuljin vielä Hammaskuruun oikaisten Keinopään yli. Märkä oli sekin etappi.
Hammaskurun kämppä oli tyhjillään ja siellä ihmettelin aamuun saakka, miten sitkeästi vettä voi taivaalta riittää. Sade oli aamulla kuitenkin hieman vähäisempää, joten lähdin edelleen jatkamaan kohti Siulaa. Poutajaksoja ei sillekään taipaleelle tullut. Siulalla oli pariskunta, jotka sanoivat lähtevänsä vilkaisemaan Naalipään häntää. Itse oleilin Siulalla seuraavan yön. Paljon ei huvittanut sateessa ympäristöä tarkastella.
Aamullakaan tilanne ei ollut muuttunut, mutta heitin rinkan harteille ja kuljin Tahvon tuvalle. Vongoivanjoen suupuolella oli vettä ymmärrettävästi runsaanpuoleisesti. Tahvollakin sain olla yksikseni ja seinien sisällä.
Alun perin oli tarkoitukseni liikuskella Vongoivan alueella ja käytellä kameraa. Olosuhteet eivät olleet sitä ajatusta tukemassa. Itseasiassa koko vaelluksella otin kolme kuvaa, joista kaksi on edellä. Tahvolla syntyi päätös palata. Seuraavana aamuna oikaisin Povivaaran eteläpuolelta Vongoivanjoen varteen ja taivalsin Anterinmukkaan. Siellä taas yövyin ja aamulla jatkoin kohti riippusiltaa.
Poikkesin Ylemmän Kiertämän kämpällä aterioimassa. Siellä oleskeli keski-ikäinen saksalaispariskunta, jotka kyselivät alueen eläimistöstä ja suurpedoista. Kerroin mitä tiesin ja sitten jatkoin matkaa. Edelleen satoi ja lopputaipaleella se vain kiihtyi. Eräässä kohdin männikkökankaalla oli pieni puolentoista metrin korkuinen töyräs polun kohdalla. Vesi oli liuottanut maan töyräältä ja levittänyt sen keltaiseksi liejukentäksi muutaman kymmenen metrin matkalle. En aiemmin ollut moista nähnyt.
Huokaisin kyllä helpotuksesta kun autolleni pääsin. Paljon ei "käteen" kierroksesta jäänyt.