Epäonnen kuvausreissu

Kirjoittaja Julkaistu

Torstaina 4.6.2026 aamulla suuntasimme automme keulan kohti Saariselkää aurinkoisessa säässä. Illalla käännyimme Kuutuan tielle. Melko pian mäenharjanteella tuli vastaan täydessä lastissa oleva tukkirekka. Olin kuitenkin varautunut näihin yllätyksiin ja kapealla tiellä hivuttauduimme onnistuneesti toistemme ohi. Aittajärven "parkkipaikalla" oli autoja 34 kappaletta. Onnistuimme saamaan paikan montun nurkasta ja pystytimme telttamme myöhään illalla montun laidalle ja alustat sekä makuupussit sinne sekä unten maille.

Olimme matkassa vaimoni Marja-Leenan kanssa kahdestaan. Sää oli kerrassaan hieno ollut koko ajopäivän ja se jatkui edelleen kömpiessämme telttaan. 66 vuotta takaperin vaelluksellamme, oli kaverini unohtanut kameran keittiön pöydälle eikä minulle siitä vaelluksesta kertynyt kuvia. Nyt olin vaihtanut kameraani uuden muistikortin. Kuvasin sillä ahkerasti, mutta tullessani kotiin olikin muistikortti tyhjä. Olin asettanut kortin huolimattomasti ja siinä oli syy. Toivottavasti tällainen epäonni toistuu vain 66 vuoden välein. Olen silloin 149 vuotias.

Onneksi Marja-Leena kuvasi muutaman kuvan puhelimellaan. Allaoleva on perjantaiaamulta Aittajärven puulaavun edustalta lounaan suuntaan.

Aittajärvi

Päivät tästä eteenpäin olivat todella aurinkoisia ja lämpimiä, niin että päätimme pysyä leiripaikkamme lähistöllä ja tehdä päivän matkoja sinne tänne.

Kävelimme leiriltämme mm Ahvenjärven rantaan, jossa oli aikanaan hirsikämppä, mutta siitä ei löytynyt enää jälkeäkään. Kävimme myös perjantaina Harrijärveen laskevilla puroilla sekä Pajujärveen laskevalla purolla lapion ja vaskoolin kanssa kokeilemassa, mutta ilman tulosta. Tähän antoi aiheen lähistöltä löytämäni peukalon pään kokoinen hyvälaatuinen granaatti. Kas kun granaatit ja kulta esiintyvät yhdessä ja maaperä oli kullalle sopivaa.
Teltaltamme oli muutama satametriä Aittajärven kahlaamolle. Kun kuumaa oli, niin piti noutaa vesitäydennystä.
Lauantaina kävimme mm Suomujärven tulipaikalla ateriaa valmistamassa. Kahlaamossa oli vesi aavistuksen koholla, mutta Marja-Leena selvisi kävelysauvojensa avulla ja minä taas tukeuduin puuseipääseen. Päivä oli kuuma ja puhelimme, että voisimme tuolla paikalla käydä uimassa, mutta rannassa oli niin tiheässä kaikenlaisia pieniä siivekkäitä, että luovuimme ajatuksesta. Siihen mennessä eivät sääsket eivätkä mäkäräiset olleet vaivanneet lainkaan. Palattuamme leiriimme, alkoi viiden aikoihin iltapäivällä ukkonen jylistä ja sadekuurot piiskasivat telttakangasta. Ukkonen kesti kolmisen tuntia ja se herätti hyttyset.

Sunnuntaina suuntasimme taas kahlaamolle ja menimme ensin Maantiekurun museokämpälle. Siinä ovat viettäneet mm joulua Elias Lönnroth ja M.A.Castren vuonna 1841 sekä myös Jaakko Fellman ollessaan Inarissa pappina 1820 luvulla. Kiersimme Maantiekurujärven etelän puolelta ja suuntasimme sitten Siikauopajalle. Siellä on puulaavu, puusuoja ja vessa, jossa on näppärät saranat. Kun tulimme laavulle alkoi sataa. Se kesti vain tunnin verran ja taas poutaantui ja aurinko paistoi. Sitä ennen tuli laavulle pari hieman vanhempaa miestä, jotka kertoivat olevansa matkalla Porttikosken kämpälle ja siirtyvänsä sitten polkuja pitkin Taajostuvan entisen kämpän lähettyvillä olevalle laavulle. Kerroin heille, että Porttikosken silta on purettu. Opastin heitä kuitenkin jatkamaan Suomun vartta noin kilometrin verran yläjuoksulle, jossa on tulipaikka ja pieni puusuoja. Sen kohdalta on hyvä päästä Suomusta yli. Kohdalle laskee Taimenlammesta pohjoisesta puro, jonka vartta on hyvä nousta Taimenlammelle ja sen pohjoispäästä voi suunnata luoteeseen, kunnes tulee Kulasjoen polun varteen. Miehet olivat kuitenkin epätietoisia, että voiko sillä tavalla löytää polun. He kun olivat vain kulkeneet polkujen varassa. Koetin vahvistaa heidän uskoaan siitä, että vaikka he pätkän kulkevatkin poluttomassa maastossa, niin kyllä Kulasjoki sillä konstilla löytyy. Minua jäi kuitenkin jälkeenpäin vaivaamaan, etten yksityiskohtaisemmin selvittänyt reittiä. Toivottavasti he selvisivät. Jälkeenpäin ajattelin vielä, etten ollut selvittänyt, että selvä polku kulki Suomujoen pohjoisrannalla kohti Lankojärveä jos asianomaiset kovin epävarmoja olivat suunnistuskyvyistään.

Maanantaina pyörähdimme Snellmanin kämpällä aterioimassa ja kahvit keittelemässä. Kämppäkirjasta saatoimme lukea, että eräs viitasaarelainen oli ollut kaksi vuotias, kun hänen vanhempansa olivat olleet rakentamassa vuonna 1956 kämppää ja sen yhteydessä ollutta rantasaunaa. Paluumatkalla Marja-Leena riisui vaatteensa ja pulahti Suomun melko lämpimiin vesiin puhdistautumaan. Ohitimme puolimatkassa Kolttakentän. Olimme käväisseet siellä jo perjantaina. Kovin suurta huolta eivät saamelaiset tunnu pitävän perinteestään. Sodan jälkeen rakennettu kota on lysähtämässä. Niliaittaa on jotenkin tuettu, mutta huolimattomasti.
Tiistaina siirryimme Saariselän tunturialueen eteläpuolelle. Kuva on padolta Lokan tekojärven pääselkää kohti pohjoista. Taustalta saattaa joku tarkkasilmäinen nähdä Nattastuntureiden ryhmän. Olimme ajaneet Porttipahdan lahdekkeen yli vähän matkaa. Siitä on soratietä 48 kilometriä Lokkaan. Padolla on pari kilometriä päällystettä ja sitten on kyltti "Maantie loppuu". Siitä jatkuu kuitenkin kohtuullinen soratie, kuten Kuutuankin tie. Sitä jatkuu vähän yli 50 kilometriä. Sieltä löytyi veneemme Luirojokivarresta. Vesi oli joessa korkealla. Se tulvi jopa Pajuaavalle.

Mutta ne kuvat...