Retkeilyn vaarat

Juhannuksen lähestyessä 2019, olen jo kahdesti joutunut perumaan vaellukselle lähdön eri syistä. Toiveikkaasti porukkani rinkat ovat kuitenkin edelleen esillä ja olennainen mukaan tuleva siinä vierellä pakkaamista odotellen. Ehkäpä  heinäkuun puolella päästään matkaan.

Tässä odotellessa jälleen kerran kertailen niitä vaaroja, joita retkeilyä harrastavalla saattaa olla edessään, jos lähtee etäämmäksi ihmisten ilmoilta.

Juuri äsken tuli telkkarista uusintana menestyksekkään suunnistajaparin talvivaellus Käsivarresta. Henki dokumentissa on hieman sellainen, että oli huonoa tuuria mutta hienoa selviytymistä. Itse yhteenvetona melkein hengen vieneestä tapahtumasarjasta totean, ettei ollut alkuunkaan taitoa eikä tietoa. Varusteet olivat täysin sopimattomat ja puutteelliset ja taktiikka myrskyn yllättäessä väärä. Koskaan ei pitäisi kulkea tuollaisessa tilanteessa nääntymisen lähellekään, vaan pitää jäädä paikalleen, suojautua kaivautumalla lumeen ja kahden ihmisen ollessa kyseessä painautua siellä lähekkäin. Kun vielä on voimat tallella, lämpimänä pysyminen onnistuu huomattavasti paremmin.

Huippusuunnistustaidoista ei ole paljonkaan apua lumimyrskyssä, kun ei ole näkyvyyttä eikä maastossa minkäänlaista kiinnekohtaa.

Mieleeni tuli kauan sitten Grönlannissa sattuneen suomalaisen retkiporukan murheellinen kohtalo, jossa onnettomuus perustui samankaltaiseen taitamattomuuteen.

Kun norjalainen Amundsen aikanaan retkeili napa-alueilla, hän tutustui etukäteen tarkkaan siihen, miten paikalliset eskimot silloin menettelivät. Hän ammensi tietoa pukeutumisesta ja liikkumisesta. Päinvastaisesti menettelivät britit. Siihen aikaan he katsoivat olevansa henkisesti ja fyysisesti muiden yläpuolella niin paljon, ettei muilla ole heille mitään annettavaa. Scottin poniretki etelänapamantereella päättyikin koko retkikunnan menehtymiseen.

Juuri nyt ollaan Saariselällä kunnostamassa Muorravaarakan tupaa. Tämä kämppäverkosto tarjoaa suojaa ja turvallisuutta varsinkin talviaikaan, mutta saattaa tuudittaa kokematonta kulkijaa myös vaarallisen huolettomuuden tilaan. Juhannusaattona vuonna 1983 satoi lunta maan valkoiseksi Muorravaarakassa. Se suli kuitenkin jo juhannuspäivänä jokivarresta pois. Saunakin saatiin lämpimäksi.

Pirunportille silloinkin riitti lunta. Taitaa sitä olla siellä nytkin.

Vaikka nykyään alueella on tiheä tupaverkosto ja niiden lisäksi tulipaikkoja, niin sää on edelleenkin yhtä arvaamaton ja koetteleva kuin aikaisemminkin ja talviaikaan olosuhteet joskus vaarallisetkin. Ei se napaseutujen vaarojen tuntumaan yllä. Ei sinne päinkään, mutta hengenvaarallinen joskus kuitenkin. Siitä on lähivuosinakin kovin surullisia esimerkkejä.

Kannattaa etukäteen valmistautua retkiin kyselemällä kokeneilta neuvoja ja lueskelemalla alan dokumentteja ja miettimällä sitä pahinta mahdollista skenaariota ja miten siitä selviäsi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *