Maanantaina 28.7 ajelin vaimoni kanssa Luirojoen varteen Sentinojantien päähän illansuussa. Yöpymään veneilimme Tammikämpälle ja tiistaina taiteilimme vähillä vesillä parin kilometrin päähän Karapuljun kämpästä, johon ulottuvat Luirojärvelle suuntautuvan polun päähän tehdyt pitkospuut.
Oli helle. Etukäteen olimme ajatelleet pitävämme Karapuljun kämppää tai sen tuntumaa tukikohtana, josta kokeiltaisiin tehdä päivälenkkejä. Olimme siihen mennessä aina tehneet "kierrostyyppisiä" vaelluksia, mutta nyt halusimme kokeilla millaiselta tällainen retkeily tuntuisi.
Hieman arvelutti se, että periaatteessa vielä oli pahin räkkäaika ja tukikohtamme olisi suurten soitten reunamilla. Kuitenkin jo venematkamme aikana ja Tammikämpällä huomasimme, että sääskiä ei juuri ollut ollenkaan eikä sanottavasti paarmojakaan.
Tavallaan se on "luettavissa" allaolevasta kuvasta, jossa Marja-Leena tutustuu Karapuljun kämpän edustalla lainaksi saamamme kameran ohjekirjaan. Räkkä ei tunnu olevan vaivana.
Jo venematkan aikana olimme huomanneet Luirojoen veden olevan poikkeuksellisen lämmintä. Karapuljun kohdallahan on joessa sopiva uimasuvanto ja kun veden lämpötila siinäkin oli ilman muuta reilusti yli 20 asteen, niin heti alkuun pulahdimme veteen vilvoittelemaan. Alakuva on uimasuvannon kohdilta kohti pohjoista.
Keskiviikkoaamuna teimme ensimmäisen "päiväretken". Mukaan otimme vain päivän tarpeet ja alkuun kuljimme parisen tuntia Luiron kankailla kulkevaa polkua, kun Luirojärvi vilahti näkyviin. Aamupäivä oli alussa pilvinen sekä vähän viileämpikin ja kulkuilmaksi oikein sopiva.
Hilltonissa kiehautettiin kahvit ja sitten suunnattiin kohti Sokostia. Ajattelimme kiivetä sinä päivänä korkeimmalle huipulle.
Alkumatkan pienillä lammilla oli reunussammaleissa jo vähän värikkyyttä ja niillä uiskenteli vesilintuperheitä.
Sokostin alarinteillä pysähdyimme "tutun" petäjän luo taukoilemaan.
Luoteessa Joukhaispää alkoi erottua.
Vähän ylempänä rinteellä etelä-kaakon suunnalla näkyi Hietapään laki.
Sokostin laen länsireunalta on hyvät näkymät mm Luirojärvelle ja vaikkapa sen koillislahdelle. Raappanan lampi on etualalla.
Huipun länsireunalla istuskeli perässämme tullut pari katsellen lännen hieman utuisia näkymiä. Lämpö oli jälleen kohonnut hellerajan yli.
Lakitasanteen itäreunalla näkyi puhelinmasto aurinkopaneeleineen.
Paluumatkalla poikkesimme saunarannassa uimassa. Vesi oli tietysti järvessäkin poikkeuksellisen lämmintä.
Karapuljuun palattuamme helteinen sää pani heti meidät uudelleen uimasille Luiron suvantoon. Olimme Karapuljussa kahdestaan. Yövyimme tästä syystä kämpässä, kun siellä tuntui olevan vähän viileämpää. Teltta meillä kuitenkin oli pystyssä kämpän eteläpuolella.
Torstaina lähdimme kulkemaan vanhoja puunkuljetusuria myöten itään. Kaihtimiojan "aukealla" tutkimme löytyisikö hilloja. Jokunen marja siellä täällä näkyikin.
Hellesää janotti, mutta nestettä tankattiin.
Poikkesimme parilla pienellä erämaisella lammella. Niidenkin vesi oli matalalla.
Palattuamme tukikohtaamme, siirryimme Luirojoen yli länsipuolelle ja etsiskelimme edelleen aamupuuron päälle hillaa. Lopulta sellainen paikka löytyikin parin kilometrin päässä pohjoiseen päin aivan jokivarresta. Näppäsin kuvan siltä kohdalta. Taustalla näkyy Ruotmutin selännettä ja sen yläpuolella Sokosti.
Perjantaipäivän ohjelmassa oli uudelleen Sokosti. Tällä kerralla Sokostinojan pitkospuilta tähyilimme pohjoishuippua, jolle edellisen kerran olin kiivennyt tasan 40 vuotta aiemmin.
Kuljimme Sokostinojan vartta Jauratuskuruun ja lähdimme kiipeämään kohti huippua, jota nykyään nimitetään Riitelmäpääksi. Välillä on kuitenkin väliterassi, jonka reunalla hieman rakkaa ja pieniä pahtoja sekä hyvät näkymät järvelle. Helle seurasi meitä tänäkin päivänä ja siitä syystä ilmassa oli melkoisesti utua.
Tältä kohdin Lupukoille on hyvät näkymät. Pikkuluirojärvi pilkottaa oikeassa reunassa.
Riitelmäpäällä tuuli melkoisesti lounaasta ja piti koettaa pysytellä pahtojen suojissa.
Näkymät huipulta ovat mielestäni paremmat kuin Sokostin keskiselänteeltä. Käyntimme aikana utu haittasi, kuten näkyy myös itään ottamastani kuvasta.
Laskeutuessamme alas, viilentävän tuulen vaikutus lakkasi ja Luirojärvelle tullessamme oli jälleen käytävä uimassa saunarannassa. Parin tunnin taivallus Karapuljuun sai aikaan saman "efektin". Jokisuvannossa polskittiin.
Lauantaiaamulla olimme jälleen matkassa. Nyt kahlasimme Luirojoen yli ja Ampukankaan länsireunaman vanhaa puutavaran ajotietä poroaidalle saakka. Siitä pujottelimme aidan ali sekä ikivanhalle erotusaitaukselle. Suuntasimme sieltä kohti Tuiskukurua. Välillä osuimme kangasmailla tälle ontolle kannolle. Seinämillä ei ole paksuutta kuin sentin verran, mutta ne ovat kovaa puuta. Ikää on.
Tuiskukurun kämppä oli tyhjillään. Siellä nautittiin aamupäivän välipalaa.
Vaikka edellisetkin päivät olivat olleet helteisiä, niin tämä päivä oli ehkä kaikkein kuumin vaikka tuuli melko navakasti. Ylhäällä kiisi suuria pilvilinnoja ukkosta enteillen. Kun nousimme Ampupään rinnettä, aurinko paahtoi oikealta kasvoihin niin, että oli pakko niitä jollain vaatteella vähän suojata.
Matka taittui kuitenkin nopeasti, kun kantamusta ei käytännössä harteilla juuri ollut. Luusuanvaaran itärinteellä istuskeltiin järven jo pilkottaessa.
Luirojärvellä oli jälleen uimisen aika ja ateria valmisteltiin Hilltonissa. Päivän päätteeksi oli Luirojoen suvannon vuoro viilentää olotilaa.
Sunnuntaipäivä käytettiin paluumatkaan. Vesi oli joessa todella vähissä, mutta venematkasta selvittiin välillä kuitenkin pohjaa raappien. Vaikka oli myöhä kun vene lopulta oli peräkärryillä, lähdimme ajamaan etelää kohti. Lähtöaika oli hyvin valittu. Sadepisarat ilmestyivät tuulilasiin ja ne iskeytyivät siihen seuraavien tuntien aikana taukoamatta...
